Suomalaista työelämää, politiikkaa ja perhe-elämää ruoditaan harvoin tällaisena ideologisena kokonaisuutena kuin mitä ruotsalainen kirjailija, kirjallisuustutkija ja kulttuurikriitikko Nina Björk tekee.
Björk kyseenalaistaa koko länsimaisen maailman tavan syöttää koko ihmisyys kapitalismin alttarille. Elämämme muistuttaa Disney-elokuvaa, jossa uskotellaan, että kun tarpeeksi toivot ja yrität, voit muuttaa oman elämäsi ja löytää onnen.
Björk yrittää kirjassaan Lyckliga i alla sina dagar osoittaa, miten poliitikkoja ja mediaa myöten meille iskostetaan, ettei yhteiskuntaa voi enää muuttaa ja kaikella on hintalappu. Ainoa joka voi ja jonka täytyy muuttua on yksilö. Vasemmistokin on mennyt tähän mukaan. Äänestäjien odotetaan tekevän poliittisetkin valinnat vain oman lompakon mukaan. Paljonko kiinteistöveroni nousee, jos äänestän tätä puoluetta?
Tällaisen kalkyyli-ihmisen koko elämä joutuu hyötypuntariin.
Ihmisiä ei tarvitse aivopestä ulkoa päin mainonnalla ja markkinoinnilla, koska meidät kaikki sosiaalistetaan lapsuudesta asti kapitalistiseen kilpailuun muita vastaan. Markkina-arvosta on tullut sisäinen ääni ja jokainen on oman onnensa seppä.
Suomessa perheen kriisiä ja suurta avioerojen määrää on voivoteltu vuosikymmenet. Yhdeksi syyksi on esitetty naisten taloudellista itsenäisyyttä, mikä varmaan onkin ihan pätevä osatekijä. Kulttuurin muutos kohti tasa-arvoa ja individualismia on myös tuonut mahdollisuuden miettiä omia valintoja henkilökohtaisina ratkaisuina, eikä loukkauksena kirkkoa tai sukua kohtaan.
Mielenkiintoista Björkin kirjassa on hänen näkemyksensä perheen muutoksesta. Ruotsissa on julkaistu runsaasti naisten vapautusideologiaa julistavaa kirjallisuutta. Naistenlehdistä tuttua ”minä olen arvokas ja saan tehdä, mitä haluan” -ideologiaa myydään erilaisina self help -kirjasina, joissa eronneet naiset kertovat, miten ryhtyivät viimein ajattelemaan omaa parastaan ja kuinka se on ihan helvetin oikein. Ja parasta lapsille.
Onnellinen äiti on paras äiti lapselle. Kuulostaako tutulta? Siksi äidin täytyy saada hakeutua johtotehtäviin ja tehdä 15-tuntisia työpäiviä. Ja koska isätkin saavat. Äidin pitää myös hieman rentoutua ja ottaa pullollinen skumppaa ja suunnata viikonlopuksi tyttöjen kanssa kylpylään hoitoihin. Takaisin kotiin palaa tyytyväinen äiti, joka viettää laatuaikaa lastensa kanssa ja jaksaa taas olla perheen parissa puolisen tuntia.
Perheestä puhutaan projektina ja usein naiset kuvaavat olevansa projektijohtajia. Äitien vastuulla on oman palkkatyönsä lisäksi johtaa Oy Perhe Ab:tä ja pitää huolta kaikkien perheenjäsenten menojen aikataulutuksesta. Jos äiti ei laita ruokaa ja siivoa itse, hän ainakin johtaa ja delegoi perheen kaikkia toimintoja. Ruotsalaisten feministien huolena on, miksei naiselle taata samanlaisia vapauksia keskittyä uraan kuin miehille ja miksi projektijohtaja saa vähiten palkkaa.
Vaativaa työtä tekeville pareille onkin tarjolla kaikenlaista kotiapua. Siivoustyön ulkoistamisella on Björkin mukaan ihmisyyttä syövä aspekti. Jokaisen pitäisi siivota omat jälkensä, jotta hän ymmärtäisi elämän kokonaisuutta. (Kuulen puhinaa ja tirskuntaa, mutta ymmärrän vessanpesun arkeen ja ihmisyyden ytimeen ankkuroivan työn idean.)
Feministinä Björk myöntää, että äitien ja isien kesken tasa-arvoinen työelämä on ratkaisematon dilemma. Hän kuitenkin kyseenalaistaa vapautusrintaman naisten koko arvomaailman. Naiset ovat alkaneet ajatella perhettään kapitalismin silmälasien läpi. Mitä minä saan tästä? Miten minä kehityn täällä kotona? Kannattaako minun panostaa perheeseen?
Naisten monopolisoima ikiaikainen tehtävä: tuntea myötätuntoa ja huolehtia muista, on aina ollut aliarvostettu työ. Koulutetut naiset haluavat pois kotoa työelämään, jossa panokset saavat konkreettisen tuotoksen ja hyödyt voi kerätä itselleen. Naiset haluavat miesten maailmaan, mutta kuka hoitaa perheen?
Björkin mukaan rakastaminen, muista huolehtiminen ja kokonaisuuden (perheen) laittaminen oman edun edelle on ihmisen tärkein tehtävä. Muut naiset eivät välttämättä elä tämän ihanteen mukaan.
Perheen huolehtimis- ja rakastamistehtävätkin aletaan yhä useammin ulkoistaa. Päiväkodit ja palvelutalot ovat jo pitkään huolehtineet lapsista ja vanhuksista, mutta myös vapaa-ajan seurustelu perheenjäsenten kanssa vähenee, kun eri sukupolvet voi työntää erilaisten huolehtimis- ja viihdyttämispalvelujen piiriin.
Naisten tunnetaidoista on syytä maksaa työelämässä, kirjoittavat ruotsalaiset feministit. Työelämä onkin feminisoitunut, eli naisellisina pidetyt ominaisuudet, kuten ”tunneäly”, ovat saaneet paljon jalansijaa, kuten myös lempeämpi johtaminen yms. Björk lainaa Eva Illouzin kommenttia Lorealin uudesta rekrytointisysteemistä. Kauneusjätti päätti muuttaa rekrytointiperusteitaan ja painotti älyn sijaan tunteita. Uusien tunnetaitajien vuotuinen myynti oli keskimäärin 91 370 dollaria kovempi kuin vanhojen myyjien. Tunteilla tehdään rahaa, paljon rahaa.
”Aito hymy”, ”aito ystävyys” ja ”aito luotettavuus” ovatkin nykyajan markkinointijargonia. Björkin mukaan osasyy ihmisten pahoinvoinnista ja runsaasta psyyke- ja unilääkkeiden popsimisesta voidaan vierittää ihmisen perustavanlaatuisten syvien tunteiden manipuloinnin harteille. Jos meidän täytyy taata v-mäisen työpäivän lomassa aitoja hymyjä ventovieraille ja usein epämiellyttäville tyypeille, mitä meille jää jäljelle? Missä on ihmisen aito ydin? Eikö aitoja tunteita kuulu kokea rakkaimpien kanssa?
(Nykytyön psyykettä kuluttavasta puolesta on kirjoittanut myös työelämätutkija Anu Järvensivu. Jotkut suomalaiset tutkittavat kokevat tarvetta huumata aidot tunteensa pärjätäkseen työelämässä ja säilyäkseen hengissä.)
Yksityisyyskin on viety markkinoille. Myös Suomessa monilla ihmisillä on ystävinään vain työkavereita ja jotkut seurustelevat vain business-kumppaneidensa kanssa.
Kilpailuyhteiskunta on Björkin mukaan johtanut siihen, ettei koti edes voi olla turvasatama ja rentoutumispaikka, vaikka viikkosiivooja olisi hoitanut putsauksen. Naiset kilpailevat kodin sisustuksella, perheen ulkomuodolla ja onnellisen parisuhteen parametreilla, kuten kuinka monta herkkuaamiaista kannetaan sänkyyn, montako koneellista pyykkiä on saanut miehen pesemään tai millaista eksoottista seksiä on harrastettu viime aikoina.
Björkin mukaan kapitalismin logiikan mukaan naisen myötätunto ja välittäminen johtaa kotona pelkkiin tappioihin (nainen joutuu tekemään kaikki hommat, kuten huolehtimaan muiden tarpeista tai nukuttamaan lapset, koska ”isä ei osaa” tai viitsi), kun taas työelämässä naisen tunneälyä aletaan arvostaa yhä enemmän ja nainen pystyy paitsi rahastamaan, myös keräämään arvostusta ja ihailua menestyksestään. Toisin kuin kotona.
4-vuotias ei välitä äidin tittelistä tai hienoista opinnoista. Pikkulapsi kiintyy siihen, jonka kanssa viettää eniten aikaa. Itse asiassa lapsen maailmassa kotona vieraileva uraputki-aikuinen on sankari, vieraileva tähti ja ihailun kohde. Äidit haluavat olla ihailtuja sankareita, eivät arjen raatajia, joille kiittämättömyys ja huono eläke ovat ainoa palkka.
Björkin lainaamat Rebecka Edgren ja Tinni Ernsjöö Rappe kirjoittavat, että kotona palkatta raatava ja uhrautuva äiti, joka antaa miehen luoda uraa, on yhtä tyhmä sijoittaja kuin vuokramökin vimpan päälle remontoiva idiootti. Lasten takia ponnisteleva äiti ei edes saa koskaan kiitosta. Jos nainen lähtee puolen vuoden ajan töistä aikaisemmin hakeakseen lapsensa päiväkodista, eivät tarhan tädit huomaa mitään, mutta jos isä tulee muutaman kerran hakemaan lapsensa aikaisin hoidosta, hurraavat kaikki hänelle kuin ensimmäiselle kuussa kävijälle. Pyykkiä pesevä tai vaipan vaihtava mies on sankari, mutta samaa hommaa tekevä nainen ei koskaan.
Mikseivät ikiaikaiset tunteet ja uusi parisuhde- ja työelämä kohtaa? William Ogburn keksi käsitteen kulttuurinen jetlag. Naisten koulutus- ja työmenestyksen nopeus on niin valtavaa, etteivät tunteet pysy perässä. Vaikka pohjoismainen nainen käy usein kokopäivätöissä, odotetaan hänen edelleen hoitavan perinteiset lasten- ja kodinhoidolliset työt. Naisen tulisi edelleen olla kodin lämmin hengetär, joka tukee lapsia ja miestään kaikessa, oman aikansa uhraten.
Moderneilla naisilla on ollut kova tarve muuttaa vanhanaikaisia tunnemalleja. Yksi näkyvä alue on avioliitto. Sen sijaan, että avioeroa pidettäisiin epäonnistumisena ja tragediana, ovat nykyfeministit markkinoineet uudenlaista suhtautumistapaa. (Jos avioero on epäonnistumisen merkki, miten voisimme sietää sitä tänä kilpailun ja pakkopärjäämisen aikana? Silloinhan puolet ihmisistä epäonnistuisi elämänsä tärkeimmässä tehtävässä!)
Oletko eronnut? Onnittelut! Nyt alkaa uusi elämä. Minä Itse olen elämäni keskus ja Päähenkilö. Minun Tarpeeni tulevat ensin. Ajattele Itseäsi.
Ja mitä tekee Hyvä Äiti? Näyttää tyttärilleen esimerkkiä. Hyvä äiti ei uhraudu kotiin, vaan kouluttautuu, tekee uraa ja etsii itselleen onnellisen parisuhteen.
Björk on idealisti ja kapitalismi-kriitikko. Hän haluaa naisten menestyvän työelämässä, mutta ei perheen kustannuksella. Björkin tarjoama ratkaisu löytyy miehistä.
Ruotsalaisen kyselyn mukaan miehet eivät juuri kaipaa lisää aikaa lastensa kanssa, kuten äidit tyypillisesti kaipaavat. Björk jakaisi kuitenkin lastenhoidon kumppanien kesken. Näin molempien töiden arvostus kasvaisi ja perheet voisivat paremmin, Björk vakuuttaa.
Miltä kuulostaa?
Nina Björk: Lyckliga i alla sina dagar. Om pengars och människors värde. Wahlström & Widstrand. 2012.
