Suhteet & seksi

Sosiaalipsykologi Katriina Järvinen on tuonut tutkimuksissaan ja teoksissaan esille lapsuudenperheen kuristavuuden. Kaikilla ei ole ihanaa kotia ja vanhempia, jotka ymmärtäisivät lastaan parhaalla tavalla.

”Tiettyyn perheeseen syntyminen on dramaattinen sattuma”, Järvinen kuvailee.

Hän ottaa esimerkiksi taiteilijaperheet, joissa saattaa olla vapaa ilmapiiri ja herkkyys ymmärtää lapsen taipumuksia. Monet taiteilijat ovat kuitenkin syntyneet ”väärään” perheeseen, jonka kauheuksista ja ymmärtämättömyydestä toisaalta saattaa riittää aineistoa omaan tuotantoon.

Vanhempien tulisi ymmärtää lapsen erityislaatuisuus ja tukea häntä kasvamaan omaksi itsekseen, ei vanhempien kopioksi tai ihannelapseksi.

Järvisen mukaan pienen lapsen lahjakkuus ilmenee yleensä hankaluutena ja erilaisuutena. Vielä 1960-70 -luvuilla pidettiin yleisesti itsestään selvänä, ettei lapsen ajatuskupla voi ylittää vanhemman ajatuskuplaa. Joskus opettajienkin on vaikea ymmärtää itseään lahjakkaampaa lasta.

Järvinen on itse syntynyt työläisperheeseen. Siivoojan lukutoukka tyttö tajusi vasta aikuisena yliopistolla miten erilaisista perheistä ihmiset tulevat. Järvisen vanhemmat eivät aina ymmärtäneet tyttären erikoislaatuisuutta. Perhe oli myös vahvasti uskonnollinen.

Toisaalta porvariperheiden jälkikasvu ei yleensä tajua, etteivät kaikki opiskelukaverit opi kotona syömään salaattia, tai etteivät kaikki tiedä jo valmiiksi mitä proseminaari tarkoittaa. Kaikkia ei kannusteta, eivätkä kaikki ponnista samoista lähtökuopista. Akateemisessa maailmassa toteutetaan keskiluokan unelmaa, jossa työläislapsi voi tuntea itsensä oudoksi linnuksi.

Jos lapsi ei halua jatkaa samanlaista elämäntapaa kuin vanhempansa, vaan hän loikkaa ikään kuin toiseen yhteiskuntaluokkaan, voi lapsuudenperhe alkaa tuntua vieraalta. Joskus vanhemmat suorastaan estävät lasta toteuttamasta itseään. Syynä voi olla tietämättömyys, pelot tai kateus, jopa herraviha.

Psykoterapeuttina toiminut Järvinen on törmännyt myös huijarisyndroomaan. Menestyvä ihminen uskoo vielä aikuisena, ettei hän oikeasti ole lahjakas, vaan on jotenkin puijannut muut uskomaan niin. Kohta hän paljastuu ihan huonoksi.

Lahjakkaan lapsen tragedia on tuntea itsensä rumaksi ankanpoikaseksi myös ns. paremmissa perheissä. Erilaisuus satuttaa, ja lahjakkuus näyttäytyy usein häiriökäyttäytymisenä.

”Varsinkin yli 60-vuotiaat ihmiset ovat kutistaneet itsensä. Kenen elämää elän? Usein perheen kunnia delegoidaan lapselle. Varsinkin mamu-perheissä voi myös olla niin, että vanhempi pyrkii tuhoamaan lapsen toteutumisen omaksi itsekseen”, Järvinen kuvailee.

Järvisen mukaan monet luopuvat omasta toiveestaan ja alkavat toteuttaa vanhempien toiveita.

”Monen strategia on yrittää pitää molemmat maailmat. Esitetään lapsuudenperheessä yhtä näytelmää ja eletään toista muualla.”

Kaksoiselämää saatetaan elää myös uskonnollisen tai seksuaalisen suuntauksen erilaisuuden takia.

Järvinen miettii miten ihminen voi tehdä irtiottoja vanhempien vallasta.

”Koko kulttuuri ja yhteiskunta laulaa kuorossa: parhaansa he vain ovat tehneet ja tarkoittaneet hyvää.”

Järvinen toivoo uusia ja monipuolisia kulttuurisia mallitarinoita, joissa olisi erilaisia variaatioita. Lapsen ja hänen vanhempiensa erilaisuudesta johtuvan ristiriidan ei tarvitsisi olla niin repivä. Uusia tulkintoja esimerkiksi neljänteen käskyyn onkin esitetty. (Käskyä ei tarkoitettu alun perin lapsille vaan beduiiniheimoille. Kun majapaikkaa vaihdetaan, ei saa hylätä vanhuksia kuolemaan.)

Tarkoittaako vanhempien kunnioitus juuri sitä, miten se niin monille sukupolville on opetettu: vanhempien ehdotonta kunnioitusta kaikissa olosuhteissa? Voiko kaikkia vanhempia edes kunnioittaa?

Moni on kääntänyt käskyn vanhempia velvoittavaksi: kunnioita lapsiasi ja anna heidän tulla omanlaisikseen.

Kaikki eivät saa rakennettua rauhaa vanhempiinsa. Jotkut hyväksyvät tämän ja hankkivat itselleen uuden perheen ystävistä.

Katriina Järvisen luento Helsingin yliopistossa 9.1.2015

Kaiken draaman, erikoisuuksien ja ääritapausten keskellä kukoistaa tavallinen suomalainen parisuhde-elämä. Normisuomalainen elää edelleen valtavirtaelämää tyytyväisenä oman mussukkansa kanssa.

Tutkimusprofessori Anna Rotkirchin mukaan useimmilla suomalaisilla ei ole jatkuvaa vipinää parisuhdemarkkinoilla, vaan enemmistö kansasta pysyy alkuperäisvalinnassaan. Miehistä yli 60 prosentilla ja naisista yli 65 prosentilla on ainoastaan yksi asuinkumppani koko elämänsä aikana! Tiedot perustuvat FINNUNION-aineistoon.

FINNUNION-rekisteriaineisto on edustava otos suomalaisista vuosina 1970-2010. Otos koostuu vain kantasuomalaisista ja se on suuri, noin 11 prosenttia koko väestöstä.

Nolla kumppania koko elämän aikana saa tai haluaa miehistä noin 15 prosenttia ja naisista noin joka kymmenes. Alle viidennes väestöstä perustaa kaksi liittoa aikuisena.

Nuoremmilla polvilla on aiempaa useampia liittoja. Lähes neljäsosa nuoremmista on sarjamonogamisia. Silti yli puolet suomalaisista elää edelleen vain yhden kumppanin kanssa koko elämänsä aikana.

Mikä on tällaisen pitkän konservatiivisen perinteen salaisuus? Kestävän liiton ihanne? Laiskuus? Vai hyvä parisuhde?

Usein naisten ja miesten erilaisuutta tuodaan voimakkaasti esille. Miehet ovat muka kaikki tietynlaisia. Naisia ei voi kukaan ymmärtää, ei ainakaan kukaan looginen olento. Naiset ja miehet ovat eri planeetalta. Höpsismiä.

Suurin osa suomalaisista pitää omaa – yleensä toista sukupuolta olevaa – pariaan parhaana ystävänään ja uskottunaan. Normaalissa tavallisessa parisuhteessa ollaan kumppaneita ja jaetaan arjen ilot ja surut. Joskus tulee riitoja ja väärinkäsityksiä, mutta kaikki parit eivät laita näitä vain toisen osapuolen syyksi. Jokainen voi parantaa kommunikaatiotaitojaan ja käytöstään.

Tavalliset parit ovat ymmärtäneet, että toinen on ihminen, normaali olento, jota ei kannata kohdella kuin toiselta planeetalta tullutta vihollista. Häntä ei ehkä kannata edes pitää eksoottisena erikoisuutena, sillä se saattaa häiritä normaalia arkielämän viettoa. Tavallinen luotettava kumppanuus toimii.

Hyvää uutta vuotta kaikille pareille ja sinkuille, niin aivan tavallisille kuin vähän erikoisemmillekin kombinaatioille!

Lähde: Anna Rotkirchin luento Helsingin yliopistossa 9.1.2015

Miksi kiusaamista ei saada loppumaan? Koulussa, opiskelupaikoissa ja jopa työpaikoilla esiintyy jatkuvaa kiusaamista, eikä mikään kampanja tai valistus tunnu purevan siihen.

Antropologit ovat löytäneet historiallista aineistoa, joka todistaa kiusaamisen olleen yleistä jo metsästäjä-keräilijöillä.

Länsimaisessa kulttuurissa kiusaaminen on monen teinin ja nuoren aikuisen lempipuuhaa. Ovatko kiusaajat vain kieroutuneita sekopäitä, joiden kehitys on mennyt vinoon?

Yhdysvaltalaistutkijat todistavat tuoreessa ”Adolescent Bullying, Dating and Mating. Testing an Evolutionary Hypothesis” -tutkimuksessa kiusaamisesta seuraavan hyötyä kiusaajalle. Antisosiaalinen uhria piinaava käytös ei ole siis pelkkä hyödytön jäänne ihmisen kehityksessä. Kiusaaminen on evoluutiopsykologisesti kannattava ja hyödyllinen sopeutuma, jonka harrastajilla on usein korkea sosiaalinen status, resursseja ja nyt todistetusti myös hyvä flaksi.

Evolutionary Psychologyssa 12.11.2015 julkaistu artikkeli valaisee kiusaamisen hyötyjä. Anthony A. Volk ja kumppanit tutkivat 334 teinin ja 144 yliopisto-opiskelijan käytöstä, sosiaalisia suhteita, sosiaalista asemaa ja menestystä vastakkaisen sukupuolen parissa.

Kiusaaminen korreloi merkitsevästi seurustelumenestyksen kanssa. Kiusaajat ovat muita todennäköisemmin seurustelleet/ päässeet deittaamaan, heillä on enemmän seurustelukumppaneita ja he ovat harrastaneet muita enemmän seksiä. Kiusaajien vikittelymenestys muihin verrattuna on puolitoista – kaksinkertainen.

Kiusaajat näyttävätkin olevan hyvin kiinnostuneita seksistä ja seurustelusta.

Kiusaamisen ja deittailuinnon korrelaatio oli erityisen suuri teinitytöillä, siis jopa suurempi kuin teinipojilla. Eli luokan kuningattaret kiusaavat muita teinejä ja yrittävät saada itselleen ”parhaat” pojat. Kiusaamista harrastavilla opiskelijanaisilla oli myös enemmän treffejä kuin muilla opiskelijaneitosilla.

Suomessa uskotaan kiusaamisvalistuksen johtavan lempeään ystävälliseen ilmapiiriin nuorison parissa. Valistuksessa vedotaan ihmisen empatiaan, jota kiusaajilla tunnetusti ei paljoa ole. Tämän tutkimuksen tekijät eivät usko kiusaamisen loppuvan, jos eniten seksistä ja seurustelusta kiinnostuneet nuoret menestyvät parhaiten parisuhdemarkkinoilla juuri kiusaamalla heikompiaan.

Sekä lyhyt- että pitkäaikaista kumppania etsivät miehet ja naiset arvostavat tutkimusten mukaan kumppanissa rehellisyyttä ja ystävällisyyttä. Miten tämä saadaan menemään ihmisten päähän? Tutkijat toivovat uusia keinoja markkinoida ja opettaa nuoria ihmisiä etsimään näistä prososiaalisista ominaisuuksista menestyksen avainta parisuhdemarkkinoilla.

Vaikka ajattelisi, ettei kiusaajakusipäiden sosiaalinen menestys haittaa, he kun todennäköisesti pariutuvat ja sekoilevat enimmäkseen kaltaistensa kanssa (ja tavalliset ihmiset voivat rauhassa tutustua toisiinsa ja harrastaa seksiä vain harvan ja valitun kanssa), olisi erittäin tärkeää saada tällainen moraalittoman seksihirmun harrastama muiden turha alistaminen ja nöyryyttäminen loppumaan. Uhrit maksavat liian kovan hinnan toisen suosiosta.

Yksi keino muilla ihmisillä ainakin on käytettävissään. Älä palkitse kiusaajaa.

Mitä paremman näköinen mies, sen todennäköisempää on, että hän on itsekäs, väittää uusi tutkimus. Brunel University Londonin tutkimusryhmä testasi evoluutiopsykologian teoriaa kauniista ihmisistä. Koska ulkonäkö nostaa sosiaalista statusta, onko hyvännäköisillä muita suurempi halu säilyttää eriarvoisuus yhteiskunnassa, koska he hyötyvät tästä ”kilpailusta” eniten?

Yllättäen tutkimus ei löydä yhteyttä epätasa-arvon kannattamisen ja kauneuden välillä naisten kohdalla.

”Viehättävillä miehillä on muita vähemmän taipumusta kannattaa tasa-arvoa ja he ovat vähemmän anteliaita ja reiluja kuin muut. Tämä löydös ei päde naisiin”, kertoo tutkimuksen johtaja psykologian tohtori Michael Price.

Tutkijaryhmä skannasi 3D-kuvin 125 miestä ja naista ja mittasi heistä erilaisia tunnettuja viehättävyyskertoimia kuten hoikkuuden. Miehillä mitattiin hartioiden ja vyötärön suhde ja naisilla vyötärön ja lantion suhde.

Koeryhmä osallistui myös persoonallisuuskyselyyn, jossa selvitettiin käytöstä ja asenteita esimerkiksi tasa-arvoa ja itsekkyyttä kohtaan. Ryhmä altistettiin lisäksi taloustestiin, jossa heitä pyydettiin päättämään miten he jakaisivat saamansa rahat toisen henkilön kanssa.

Psykologit pyysivät tuomarointijoukkoa arvioimaan testihenkilöiden skannatut ulkomuodot viehättävyyden mukaan. Toinen tuomariryhmä laitettiin arvioimaan skannatuista kuvista henkilöiden todellista käytöstä: kuinka altruistisia tai tasa-arvoisia he luulivat henkilöiden olevan oikeassa elämässä?

Tohtori Pricen mukaan tuomaroijat arvioivat hyvännäköisten miesten ja naisten olevan vähemmän reiluja ja tasa-arvoisia kuin tavallisen näköisten ihmisten.

”Epäillessämme komeiden miesten toimivan vähemmän reilusti taloudellisen ja sosiaalisen tasa-arvon alueilla, emme ole niinkään väärässä. Tutkimus osoittaa hyvännäköisillä miehillä olevan taipumusta itsekkyyteen ja epätasa-arvoon”, arvioi Price.

Pricen mukaan komistukset eivät ole lopullisesti tuomittuja itsekkyyteen ja epäreiluuteen. Jos miehet tiedostavat ulkonäköedun vaarat (aiheuttaa ylimielisyyttä muita kohtaan), voi se auttaa heitä pääsemään ominaisuudesta eroon.

”Korrelaatio viehättävyyden ja itsekkyyden välillä ei ole mitenkään täydellinen, ja monet erittäin komeat miehet ovat myös hyvin altruistisia ja egalitaarisia”, Price huomauttaa.

Tutkijoiden mukaan tulokset tuovat kuitenkin uutta näkökulmaa siihen, miksi jotkut miehet ovat itsekkäämpiä kuin toiset. Pricen mukaan useat tutkimukset ovat osoittaneet varakkaiden ihmisten välittävän muita vähemmän kiltteydestä ja tasa-arvosta. ”Tutkimuksemme on osoittanut ulkonäön vaikuttavan vähintään yhtä voimakkaasti näihin asenteisiin kuin vaurauden.”

Mitä mieltä olette tutkimuksesta? Päteekö Suomeen? Ovatko hyvännäköiset miehet itsekkäitä sikoja? Miksi kauniit naiset eivät ole samanlaisia? Onko kauniiden naisten kiltteys ja vaatimattomuus pelkkää teeskentelyä? Vai kostautuuko hyvännäköisen ylimielisyys pahemmin naisille kuin miehille? Jos kauniit naiset eivät ole itsekkäitä ja omahyväisiä, eikö ole epäreilua olettaa heidän olevan sellaisia?

Michael Price, Stuart Brown, Amber Dukes and Jinsheng Kang: Bodily Attractiveness and Egalitarianism are Negatively Related in Males. Evolutionary Psychology. January 2015.

Study finds good-looking men are more selfish. Brunel University psychology News 10.2.2015

Erojen yleistyttyä yhä useamman lapsen vanhemmat joutuvat erikseen sopimaan jälkikasvunsa asumisesta. Nykyisät eivät enää automaattisesti jätä lapsia yksinomaan äidille.

Erolasten vuoroasuminen on pääkaupunkiseudulla yllättävän yleistä, vaikka se tilastoissa helposti jää piiloon. Syynä on lainsäädäntömme, joka laahaa oikean elämän perässä.

Helsingin kaupungin ylläpitämän nuortenhyvinvointikertomus.fi-sivuston mukaan lasten yhteishuoltajuussopimuksia tehtiin vuonna 2013 koko maassa 33 910, ja Helsingissä 2 453.

Vaikka vanhemmat olisivat sopineet yhteishuoltajuudesta, ei lapsella voi olla kahta virallista osoitetta, eikä KELA maksa lapsilisää kahdelle vanhemmalle. Suurin osa sekä yksin- että yhteishuollossa olevista lapsista asuu äitinsä kanssa.

Koska tilastot eivät kerro kaikkea, on nuorilta itseltään kysytty asumisesta kouluterveyskyselyn yhteydessä. Yllättäen moni lapsi asuu sekä äidin että isän luona, mutta järjestely on siis usein epävirallinen.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ohjeistaa eroavia vanhempia luopumaan vuoroasumisen ideasta lapselle vahingollisena. Sinkkosen mielestä vuoroasuminen on naurettava, mekanistinen lähestymistapa, jota vanhemmat saisivat itse kokeilla, jos se kerran houkuttelee. Jatkuva laukkujen pakkaaminen ja ramppaaminen kodista toiseen ei sovi varsinkaan pienelle lapselle. Sinkkosen mukaan vuoroasuminen vaatii vanhemmilta niin hyvää ja tasapainoista vuorovaikutusta, että sitä tuskin on mahdollista saavuttaa, sillä miksi tällaiset supervanhemmat olisivat koskaan päätyneet eroon, jos heillä on niin hyvät välit.

Arvostan Sinkkosta suuresti, mutta hämmästyin näin jyrkkää asennetta vuoroasumiseen.

Kun kuulin ensimmäisen kerran eroavien vanhempien päätyvän sijoittamaan jälkikasvunsa kahteen kotiin, olin ihmeissäni. En ensin pitänyt ajatuksesta ollenkaan. Miksi pienen täytyy reissata kahden asunnon välillä? Onko lapsella kotia ollenkaan?

Tarkemmin asiaa ajateltuani näin ratkaisussa myös hyviä puolia. Paras asia on mahdollisuus läheiseen suhteeseen kummankin vanhemman kanssa. Hyvää on myös jos vastuu lapsesta jakaantuu tasaisesti molemmille vanhemmille. Mukavaa on jos erovanhemmat eivät näänny hoitotaakkansa alle, vaan tietävät, että lapsi on välillä toisen yhtä huolehtivan vanhemman vastuulla.

Vuoroasumista punnitessa vaihtoehtona on asua vain toisen vanhemman luona. Erotilanteessa ei voi valita lapselle ihaninta vaihtoehtoa, jossa koko ydinperhe asuu elämänsä loppuun asti onnellisena yhdessä kodissa. Ratkaisun tulisi siis pohjautua realistisiin vaihtoehtoihin.

Joka tapauksessa nyt on nyt ja vuoroasuminen on jo käytännössä yllättävän yleistä. Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn mukaan helsinkiläisnuorista jo yli kymmenes asui vuorotellen äidin tai isän luona. Peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisista 13 prosenttia asui vuorotellen vanhempiensa luona, lukiolaisistakin 11 prosenttia. Tulokset ovat samansuuntaiset koko pk-seudulla.

Helsingissä vuoroasuminen on yleisintä Eteläisessä, Keskisessä ja Pohjoisessa suurpiirissä, Itäisessä suurpiirissä on eniten yksinhuoltajaäitejä. Tilastot kertovat yhteishuoltajuusopimusten syntyvän useimmiten suurituloisten ja korkeasti koulutettujen kesken. Vähän iäkkäämmät vanhemmat sopivat useammin yhteisestä huollosta kuin nuoret eroajat.

Jari Sinkkosen kriittinen kommentti vuoroasumiseen kumpuaa menneestä maailmasta. Olen samaa mieltä siitä, ettei vanhemmasta näppärältä tuntuva ratkaisu ole automaattisesti parasta lapselle, vaikka usein sanotaan, että jos vanhempi on onnellinen on lapsikin sitä automaattisesti. No näin ei tietenkään ole, mutta miksei olisi mahdollista löytää kaikkia aikuisia ja lapsia parhaiten palveleva ratkaisu?

Ruotsissa vuoroasuminen on vanha juttu ja siellä tehtyjen tutkimusten mukaan molempien vanhempien kanssa vuorotellen asuneet jo aikuistuneet lapset voivat vallan hyvin. Itse asiassa vuoroasuminen näyttää olevan lapsen hyvinvoinnin kannalta parempi vaihtoehto kuin yksinhuoltajuus. (Toki eri asumisratkaisuihin päätyneet ovat jo taustaltaan erilaisia.)

Sinkkosen asiantuntijamielipide sai melkoisen somesodan aikaiseksi. Erilaisiin ratkaisuihin päätyneet vanhemmat, lähinnä äidit, perustelevat kantojaan innokkaasti. Osa kommenteista on älytöntä herjaamista. Onko suvaitsematon, ilkeä ja tuomitseva besserwisser-vanhempi ihan riittävän tasapainoinen ja ymmärtävä kasvattaja, vaikka kasvattaisi lapsensa ydinperheessä?

Loppujen lopuksi puskista on helppo huudella. Kukaan ei osaa lapsia jonkun kanssa hankkiessaan varmuudella ennustaa kuinka tulevaisuudessa käy. Alun hyvistä aikomuksista huolimatta moni päätyy eroamaan. Joskus ero tulee, vaikkei itse haluaisi. Vasta kun ihminen joutuu tosipaikan eteen, voi hän tietää miten siinä tilanteessa toimii. Lapsen etu voi toteutua hyvinkin erilaisissa perheissä.

Ei, en ole hurahtanut astrologiaan. Löysin tammikuun Tiede-lehdestä mielenkiintoisen artikkelin syntymäajan vaikutuksesta persoonallisuuteen.

Unkarilaiset tutkijat Semmelweisin yliopistosta selvittivät opiskelijoiden luonnetta ja psyyken ominaisuuksia ja vertasivat niitä heidän syntymävuodenaikaansa. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet syntymäajan vaikuttavan ihmisen terveyteen.

Apulaisprofessori Xenia Gondan johtamassa tutkimuksessa havaittiin syntymäajan vaikuttavan selvästi neurotransmittereihin. Dopamiinin ja serotoniinin määrä vaihtelee eri vuodenaikoina, ja näyttää siltä, että vauva-ajan altistuksen määrä voisi vaikuttaa kauas aikuisuuteen.

Psykiatrit ovat kauan olleet kiinnostuneita siitä, miksi esimerkiksi skitsofreenikoiden syntymäpäivät eivät sirotu tasaisesti kaikille kuukausille. Gondan ryhmän tulokset valottavat nyt mielialavaihteluiden taustaa.

”Biokemialliset mittaukset osoittavat kemian vaihtelevan syntymäajan mukaan”, kertoo Gonda European College of Neuropsychopharmacologyn ”Birth season affects your mood in later life” -tiedotteessa 19.10.2014.

Talvella syntyneet ovat selvästi muita tyynempiä, eivätkä he juuri ärry asioista. Kevään ja kesän lapset ovat poikkeuksellisen positiivisia ja energisiä. Toisaalta kesällä syntyneillä on taipumus jyrkkiin mielialavaihteluihin. Syksyllä syntyneillä on vähiten taipumusta masennukseen.

Tutkijat eivät pysty vielä varmuudella sanomaan miksi persoonallisuus vaihtelee eri vuodenaikoina syntyneillä, mutta neurotransmitterit voisivat olla yksi selittävä tekijä. Niiden tiedetään paitsi vaihtelevan eri vuodenaikoina myös vaikuttavan ihmisen mielialaan.

Millaisia tulokset olisivat eri puolilla maailmaa? Vaihteleeko suomalaistenkin luonne syntymäajan mukaan? Silloin harmonista perhe-elämää toivova yrittäisi löytää mukavan kumppanin, joka on syntynyt talvella. Iloista elämää kaipaava pariutuisi kevään lapsen kanssa. Kesäihminen toisi kaivattua draamaa tylsyyden inhoajalle. Syksyllä syntynyt olisi paras puoliso sille joka kammoaa masennukseen taipuvaisia ihmisiä.

Kuulostaa sen verran oudolta, että jään odottamaan jämerämpää tutkimusnäyttöä.

Suomalaisten syntyvyys on jyrkässä laskussa. Köyhillä ei ole varaa tehdä lapsia. Korkeasti koulutetut pelkäävät syrjäytyvänsä urakehityksestä. Nuorten aikuisten mielestä lapset haittaavat elämäntapaa. Joka seitsemäs nuori aikuinen ei halua lapsia lainkaan.

Mitä ihmettä on tapahtunut?

Väestöliiton uuden Perhebarometrin mukaan lasten hankkiminen houkuttelee aiempaa vähemmän. Lasten hankintaa lykätään yhä myöhemmälle iälle, sillä sopivaa kumppania ei tahdo löytyä. Enemmistön mielestä valtion maksamat tuet lapsiperheille eivät ole hääppöiset.

”Miksi syntyvyys laskee? Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia” -tutkimukseen vastasi 3 180 suomalaista. Tuloksia verrattiin kolmeen aiempaan barometriin vuosilta 1997, 2002 ja 2008.

”Seitsemän vuoden aikana suomalaisten lastenhankintaa koskeva ilmapiiri on muuttunut yllättävän paljon”, sanoo barometrin tehnyt tutkija Anneli Miettinen Väestöliitosta.

Suomalaisten syntyvyys laskee viidettä vuotta peräkkäin. Viisi vuotta sitten naiset synnyttivät keskimäärin 1.9 lasta, nyt vain 1.65. Jotta väkiluku pysyisi ennallaan, tulisi syntyvyyden olla hieman yli kaksi per nainen.

Suomalaisten ihannelapsimäärä on myös pienentynyt. Aiemmin lapsia toivottiin keskimäärin 2-3, nyt yhä useampi ajattelee yhden lapsen riittävän. Edellisessä barometrissä vielä lähes 40 prosenttia halusi vähintään kolme lasta. Nyt suurperheestä haaveilee vajaa kolmannes vastaajista.

Miettisen mukaan ihanteiden ja toteutuneen lapsiluvun välisen kuilun kapeneminen on sinänsä hyvä asia, jos ihmiset saavat mitä toivovat. Toisaalta lapsista luopuminen on yleisintä heikoimmin toimeentulevilla ihmisillä. Onko oikein, ettei yhä useammalla ole enää varaa lapsiin? Moni ehkä hykertelee tyytyväisenä, kun hyvien veronmaksajien ei tarvitse rahoittaa vähävaraisten lisääntymistä.

Työttömillä ja pätkätyöläisillä lastentekoa vähentää taloudellinen epävarmuus, hyväosaiset taas pelkäävät uransa puolesta. Ylennykset ja palkankorotukset jäävät saamatta, jos perhe vie liikaa aikaa työltä.

Epävarma työllisyystilanne ja rakoileva talous haittaavat myös parinmuodostusta.

Suomessa ei ole näköpiirissä talouden huimaa nousua. Hallitus leikkaa laspiperheiltä tukia toisensa jälkeen. Julkisuudessa tuodaan yhä useammin esille perheen perustamisen huonoja puolia.

Lapsen tekoa lykätään yhä myöhemmäksi, mikä lisää paitsi biologista, myös sosiaalista lapsettomuutta. Kuka haluaa olla yksinäinen kotiäiti tai -isä, jos frendit jatkavat biletystä ja kyselevät seuraa Vietnamin vaellukselle?

Miten lapset saadaan takaisin muotiin?

Olet varmaan kuullut musiikin kuuntelun upeista eduista? Musiikki parantaa sairaan, lisää kielellistä älykkyyttä ja kohottaa mielialaa.

Kulttuurin harrastamisen terveyshyötyjä tutkitaan vilkkaasti, ja osa tuloksista on varsin ristiriitaisia. Useimmille musiikin harrastajille tai kuuntelijoille riittänee oma into ja/ tai mielihyvä, eikä musiikista haeta mitään varsinaista ”hyötyä”.

Vaikka kulttuurin harrastamisesta ei olisi mitään selvää suoraa hyötyä, ei siitä nyt ainakaan mitään haittaakaan ole!? Väärä luulo. Musiikki voi vaarantaa mielenterveytesi, jos olet mies.

Tuore yliopistotutkimus (Jyväskylä, Aarhus ja Aalto) antaa yllättävän tuloksen: negatiivisten tunteiden käsittely surullista tai aggressiivista musiikkia kuuntelemalla lisää neuroottisuutta ja ahdistuneisuutta, etenkin miehillä.

Musiikkiterapiassa on käytetty musiikkia apuna tunteiden säätelyn oppimiseen. Asiaa ei ole aiemmin juuri tutkittu, vaan on oletettu musiikin auttavan.

Osa negatiivisten tunteiden käsittelytavoista on selvästi yhteydessä heikkoon mielenterveyteen, esimerkiksi jatkuva omien ajatusten ja tunteiden läpikäynti, eli märehtiminen. Tutkimuksessa haluttiin selvittää onko musiikin kuuntelutavoilla samanlaisia ikäviä vaikutuksia.

Testihenkilöiden masentuneisuus, ahdistus ja neuroottisuus arvioitiin. Lisäksi he raportoivat tavoistaan kuunnella musiikkia.

Ahdistuneisuutta ja neuroottisuutta esiintyi enemmän niillä koehenkilöillä, joilla oli tapana käsitellä negatiivisia tunteitaan kuuntelemalla surullista tai aggressiivista musiikkia. Yhteys oli erityisen vahva miehillä.

Tutkijat arvioivat, että em. kaltainen itseterapoinnin yritys aikaansaa kuuntelijalle virheellisen käsityksen omien negatiivisten tunteiden käsittelystä, vaikka musiikki itse asiassa marinoi neurootikot jopa vielä pahempaan angstiin.

Naiset ovat keskimäärin neuroottisempia kuin miehet, mutta onnistuvat toisaalta jostakin vielä tuntemattomasta syystä terapoimaan musiikin avulla itseään miehiä paremmin. Tutkimuksessa seurattiin erilaisia musiikkinäytteitä kuuntelevia koehenkilöitä aivokuvauksin, ja naisten ns. mediaalisessa etuotsalohkossa oli paljon enemmän toimintaa kuin miehillä. Kyseisen aivoalueen tiedetään aktivoituvan tunteiden säätelyn aikana.

Tutkijat eivät vielä tiedä mitä kaikkea tulos merkitsee. Joka tapauksessa he varoittavat tietyillä musiikin kuuntelutottumuksilla voivan olla pitkäaikaisia vaikutuksia aivoihin ja mielialaan.

Hoidatko itseäsi musiikilla? Onko sinulla kokemuksia musiikin vaikutuksesta mielialaan? Kerro muillekin!

Massachusettsin yliopiston psykologian professori Susan Krauss Whitbourne varoittaa pareja ikävien tapojen omaksumisesta.

Parisuhteen huonot käytännöt voivat johtua mm. persoonallisuuteen liittyvistä seikoista tai kumppaneiden arvojen pienistä eroista.

Hyvätkin aikeet voivat johtaa huonoon lopputulokseen, jos suhteeseen on pesiynyt outoja, usein pinttyneitä epämiellyttäviä tapoja. Tapoja on erittäin vaikea muuttaa.

Useimmissa parisuhteissa on myönteisiä, suhdetta edistäviä tapoja. Kumppanin mieliksi tekeminen voi olla tarkoituksellista tai tiedostamatonta. Jos tiedät rakkaasi istuvan mielellään tietyllä paikalla ruokapöydässä, on ystävällistä kattaa hänen lempipaikalleen. Ehkä kumppanisi inhoaa jotakin, ja pyrit välttämään sellaista, mikä aiheuttaa hänelle välitöntä mielipahaa.

Parien toiveet ja tavat voivat olla hyvinkin omalaatuisia, vain juuri heille sopivia tottumuksia. Tietyt kielteiset toimintatavat aiheuttavat harmia käytännössä kaikille, ja niitä tulisi välttää.

Whitbournen mukaan kaikkia parisuhteita haittaavat seuraavat huonot tavat:

1. Yksipuoliset odotukset. Moni odottaa kumppanilta hellyyden ja arvostuksen osoituksia. Miksi juuri kumppanin pitäisi aina tehdä aloite? Miksi et itse ota ohjia ja lähesty rakastasi? Tämän ohjeen Whitbourne haluaa kohdistaa erityisesti naisille, koska heillä on professorin mukaan paljon romanttisia odotuksia toiselle.

2. Kestoriidat. Monet parit riitelevät samoista asioista kerta toisensa jälkeen. Jotkut pystyvät jopa ennustamaan sanasta sanaan riidan kulun. Mitä järkeä on jatkaa samalla tavalla vuodesta toiseen? Whitbourne neuvoo kehittämään ratkaisuja. Ehdota rauhallisesti uutta toimintatapaa, ja ole valmis tulemaan vastaan riidassa. Molempien täytyy muuttaa käytöstään.

3. Toisen pitäminen itsestäänselvyytenä. Pitkän suhteen luottamus on kaunista. Voit kiukutella, olla oma itsesi ja kulkea virttyneissä verkkareissa kotona tietäen, että toinen rakastaa sinua silti. Toisen huomioon ottaminen voi kuitenkin helposti unohtua, jos luotat siihen, että voit kohdella kumppaniasi miten sattuu. Kun pilliin viheltää, toinen tulee aina apuun? Muista osoittaa arvostusta ja kiitollisuutta. Ole viehättävä kumppanillesi.

4. Vakavuus. Koska olet viimeksi nauranut yhdessä kumppanisi kanssa? Perhe-elämän ja arjen vaatimukset saavat joskus unohtamaan, miten tärkeää on ilo ja nauru. Monet nauravat ystäviensä kanssa, mutta näyttävät nyrpeää naamaa kotona. Älä ota asioita liian vakavasti, pidä taukoa kotitöistä ja ala hassutella. Whitbourne vakuuttaa tutkimusnäytön puoltavan huumorin tärkeyttä parisuhteessa. ”Jos muu ei auta, menkää yhdessä leffaan, jossa saatte nauraa samaan aikaan.”

5. Yksin syöminen. Whitbourne varoittaa liiasta kiireestä ja toisen ohi kävelemisestä. Onnelliset parit syövät yhdessä ateriansa ja nauttivat toistensa seurasta. Elämä ei muutu liian vakavaksi, jos on aikaa valmistaa ruokaa yhdessä. Jos toinen on valmistanut aterian yksin, muista kiittää.

6. Keskittyminen laitteisiin. Yhä useammassa parisuhteessa toinen tai molemmat tuijottavat puhelintaan tai muuta elektroniikkaa olematta aidosti läsnä. Suhteen ylläpitämiseksi on näppärää olla yhteydessä toiseen puhelimen tai tietokoneen avulla, mutta kun olette samassa huoneessa, on erittäin huonotapaista olla kiinnostunut vain omasta laitteestaan. Varsinkaan ruokapöytään ei pitäisi Whitbournen mukaan tuoda puhelinta ollenkaan. Muuten sulkee rakkaansa ulkopuolelle.

Näitä huonoja tapoja vältellessä parisuhde alkaa voida paremmin ja myös oma hyvinvointi paranee.

Suomalaiset parisuhdeterapeutit varoittavat kilpaa ihmisiä odottamasta liikoja rakkaussuhteeltaan. Realistiset toiveet ja odotukset johtavat onnellisempaan suhteeseen. Tai sitten ei.

Rakkausprofessori Kaarina Määttä on vuosikymmenten rakkaustutkimuksissaan – ja myös koko parisuhdeonnen tutkimuskenttää haravoidessaan – tullut siihen tulokseen, että omaa rakasta kannattaa katsoa jossain määrin vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Miksi suomalaiset terapeutit neuvovat laskemaan onnen odotuksia maan tasalle? Etteivät pettymykset olisi liian kovia. Että arki maistuisi ja turhat haihatukset unohtuisivat. Kukaan ei halua pilata ihmisten elämää. Terapeutit haluavat pelastaa suomalaisten horjuvat (avio)liitot.

Scientific American Mindin bloggari tutkija Susana Martinez-Conde kirjoittaa romantiikkaa puoltavasta kovasta tutkimusnäytöstä. Pariansa seurusteluaikana voimakkaasti ihannoivat ihmiset ovat myöhemmin muita paljon onnellisempia avioliittossaan jopa vuosien jälkeen. Useimmat ihailevat puolisoaan edelleen.

Romanttisen ihailujipon jujuna on nähdä kumppani myönteisemmin kuin miten hän itse näkee itsensä. Tästä tulee kumppanille kiva olo. On mukavaa kun joku uskoo sinuun, näkee hyvät puolesi ja ihailee ominaisuuksiasi. Itsevarmuus ja itseluottamus kasvavat. On helpompi menestyä elämässä.

Kumppanin ihailusta tulee itseään toteuttava ennuste, positiivinen kierre ja myönteinen paine olla ihailun arvoinen. Ihailtu ja rakastettu yrittää olla toiveiden mukainen mahtava partneri.

Kuulostaako uskottavalta?

Eikö lasten kasvatus perustu vähän samaan periaatteeseen? Vanhempi rakastaa ja ohjaa lasta myönteiseen käytökseen ja yrittää muovata pientä ihmistä parempaan suuntaan.

En tiedä varmuudella miten romanttinen korttitalo pidetään ikuisesti pystyssä. Tutkimusnäyttöäkin on siitä, että ainakin kannustavalla kommunikaatiolla, hellyydellä, huomionosoituksilla, sovinnollisuudella, kiitollisuudella, anteeksiantamisella ja muilla kauniilla eleillä ja teoilla.

Ehkä meidän suomalaistenkin kannattaisi yrittää nousta arjen yläpuolelle ja tähdätä romanttisempaan elämään kuin mitä meille on opetettu. Ehkä toisen ihaileminen todella on toimiva parisuhderesepti. Aika usein kestorakastavat parit sanovat kumppanin tehneen heistä paremman ihmisen.