Suhteet & seksi

Kirjoitin viimeksi kesän jälkeisestä ahdistuksesta. Arjen alkaessa myös kodin irtaimisto vyöryy päälle.

Moni viettää kesällä paljon aikaa ulkona, matkoilla, kavereilla tai mökillä, eikä oman kodin järjestys pysy kovin hyvänä. Kesäkamat on kiskottu kaapeista esille, ja kotona käydään vain vaihtamassa vaatteita ja varusteita, ja käytetyt kamppeet on vain heitelty jonnekin.

Työn tai opiskelun alkaminen vaatii todennäköisesti asiallisempaa pukeutumista, ja kauden vaihtuessa kaiken mahdollisen irtaimiston yhtäaikaiskäyttö johtaa kodin kaaostumiseen.

Omat varvastossut, uikkarit ja työsalkut vielä mahtuvat jotenkin eteiseen, mutta mitä varten tuo toinen on jättänyt kamansa tuohon levälleen?

Lueskelin Vauvan (Vauva-lehden neuvot olivat taas ihan mahtavia. Kun avautujan mies kaipasi kotiin hyvää järjestystä, neuvoivat kommentoijat naista eroamaan välittömästi, jos ei kerran mahduta samaan kotiin), Iltalehden ja parin muun lehden kirjoituksia kumppanin kyvyttömyydestä hallita kaaosta. Usein sotkeminen ja epäjärjestelmällisyys halutaan nähdä sukupuoliominaisuutena. Naiset uskovat lujasti siihen, että he löytävät kadonneet tavarat kotoa paremmin kuin miehet.

Miehet väittävät tämän johtuvan siitä, että naiset piilottavat tavarat omasta mielestään sopivaan paikkaan, ja vielä vaihtavat ”oikeita” säilytyspaikkoja tiuhaan.

Osa miehistä piti naisia jopa tietoisesti mielivaltaa käyttävinä hirmuina, joiden tarkoituksena on viedä miehen itsevarmuus kotona lopullisesti. Miehestä tehdään kodin tavaroista yksinvaltaisesti päättämällä anteeksipyytelevä, eksyksissä oleva hissukka, jolla ei ole samanlaisia asumisoikeuksia kuin naisella.

Naiset kuvailivat miestensä olevan sokeita kadonneille esineille, vaikka etsitty objekti olisi heidän nenänsä edessä. Yksi nainen kertoi neuvovansa jopa ex-miestään löytämään tavaroitaan.

Ovatko juuri toisen tavarat turhia esineitä ja rojuja, jotka saisi mieluiten heittää pois tai piilottaa varastoon?

Onko kumppanin tavararöykkiön inhoaminen merkki parisuhteen huonosta tilasta? Onko suhde rakoilemassa? Hyväksyykö rakastunut toisen likaiset sukat lattioilla tuosta vain?

Vai onko kyse vain normaalista yleisinhimillisestä tarpeesta kodin viihtyisyyteen ja siisteyteen? Millaiset tavarat eivät sovi sinun kotiisi?

Pitääkö toisen esineistöllä olla jokin työhön liittyvä tai yleishyödyllinen tarkoitus, jotta sitä voisi sietää?

Onko esimerkiksi kokkailuharrastukseen tai kalastukseen liittyvä tarpeisto ok, koska niistähän koituu tavallaan hyötyä koko perheelle? Entä ompelukone, kangaspuut, työkalut, höyläpenkki?

Miten suhtaudut jääkiekkovarusteisiin, golf-mailoihin, polkupyörään sisätiloissa tai lankakasseihin?

Mistä kiukku toisen omaisuutta kohtaan kumpuaa? Onko molemmilla kumppaneilla riittävästi henkistä ja fyysistä tilaa olla kotona?

Tänä vuonna monen kesä on mennyt kesää odotellessa. Säät ovat olleet enimmäkseen syksyiset ja meteorologit jopa väläyttivät, ettei näin kylmää ole ollut viiteenkymmeneen vuoteen.

Kesän jälkeen haetaan keskimääräistä tiuhemmin avioeroa. Jotkut parisuhdeasiantuntijat sanovat, etteivät suomalaiset kestä puolisoaan yli kahden päivän jaksoissa. Lomalla on aikaa ajatella, pysähtyä ja huomata, ettei toinen olekaan sellainen, jonka kanssa haluaisi viettää loppuelämänsä.

Vaikka kesäloma ei johtaisikaan näin radikaaliin päätökseen, on pettymys omaan elämään raskas pysäytys. Miten tähän on tultu?

Arki on joskus niin kiireistä, etteivät kumppanit ehdi kunnolla miettiä yhdessä, mitä kesältään toivovat. Usein kesään ja lomiin ylipäätään kohdistuu tavallista kovempia odotuksia, ja kun toiveet eivät toteudukaan, syytetään helposti puolisoa pettymyksestä.

Yllättävän moni aikuinen odottaa lapsenomaisesti jonkun toisen tuovan elämään jotain ihania upeita yllätyksiä.

Joskus voisi olla viisasta viettää osa lomasta hajaantumalla tekemään jotain itselle todella mielenkiintoista. Pakollinen tiivis yhdessäolo ei sovi kaikille.

Kesän jälkeen saattaa huomata, ettei lomaansa käyttänytkään ihanan rentouttavasti ja tehokkaasti. Tänä kesänä piti aloittaa terveelliset elämäntavat, laittaa koti ja parisuhde kuntoon, ja keksiä mitä haluaa tehdä isona.

Jos tulikin maattua takapihalla makkara kädessä ja sidukka toisessa, ei jaksa kesän jälkeen edes kävellä työpaikan rappusia, ja lomaltapaluuahdistus voi muutenkin olla kova.

Naistenlehdet tyrkyttävät ohjeita uuden fiksun toimistovaatetuksen ostoon, ja muistuttavat, miten tärkeää on saada auringon ja saunomisen haalistamat hiukset ja huonolle hoidolle jäänyt iho kuntoon.

Tavalliset kengät eivät tunnu jalassa enää kivalta, eikä puku mahdu mukavasti päälle.

Päihdeongelman partaalla huojuneet sortuvat ongelmakäyttäjiksi usein juuri kesällä. Katkaisuun on syksyllä jonoa, eikä aamuherääminen onnistu, jos on tottunut illalla ”vähän rentoutumaan”.

Kesällä ja lomalla on ehkä työntänyt erilaiset ongelmansa jonnekin taustalle, mutta syksyn ja arjen alkaessa asiat eivät aina olekaan hoituneet itsestään kuntoon, vaan vaatimukset ja paineet hyökkäävät kimppuun viimeistään loman loppuessa.

Jotkut ovat syksyn tullen hurjan tarmokkaita ja innoissaan. Mansikoita, lepoa ja rakkautta tankanneet nauttivatkin myös normaalielämästä. Kesän jälkeen ahdistuville muiden syystarmo kasaa vain lisää paineita.

Onneksi ahdistunut ei ole yksin. Muillakin on vatsaa, hapsottavat hiukset ja jätättävä mieli. Elokuussa töihin palaavilla kestää usein syyskuulle asti palautua normaaliin työtarmoon ja alistua arkeen.

Kesästä kesään elävälle syksy on julmaa aikaa. Vielä melkein vuosi kärsimystä seuraavaan valon ja lämmön mahdollisuuteen.

Parisuhteessa ei kannata aloittaa pitkää kaamosaikaa vielä elokuussa. Mitä jos tänä syksynä piristäisitte suhdettanne keksimällä jotain uutta tekemistä pitkin vuotta? Yllätysretkiä toiselle paikkakunnalle, hotelliyö omassa kaupungissa, tai vaikka telttaretki omalla pihalla tai jossain Suomen metsissä?

Mikä on oma tapasi saada arkeen iloa ja yllätyksiä?

Sosiaalipsykologian professori Klaus Helkama on tehnyt merkittävän uran arvojen tutkijana. Hän julkaisi Suomalaisten arvot: Mikä meille on oikeasti tärkeää -teoksen tämän vuoden alussa (SKS 2015).

HS julkaisi kirja-arvostelun Helkaman kirjasta vasta tänä kesänä ja nosti kirjan tärkeimmäksi löydökseksi suomalaisen erikoisuuden: ainoana kansana koko maailmassa suomalaiset miehet ovat maamme naisia turvallisuushakuisempia.

Voiko tämä olla totta?

Minulle tulee mieleen kotiseuduilleen jämähtävät uuninpankopojat, tai suomalaisten miesten usein aika perinteinen arvomaailma.

Miten tämä turvallisuushakuisuus ilmenee? Haluna elää tavallista rauhallista elämää?

Suurin osa suomalaisista naisistakin haluaa varmaan elää tavallista rauhallista elämää? Eikö tavallinen elämä ole suomalaisuuden ydin?

Lisää aiheesta:

http://www.epressi.com/tiedotteet/tiede-ja-tutkimus/arvotutkimus-osoittaa-suomalaisten-rehellisyys-ei-ole-pelkka-myytti.html

http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/suomalaisten-tarkeimmat-arvot-eroavat-muista-eurooppalaisista/4715256

Arviolta kolmannes avioliitoista päättyy eroon. Naiset hakevat eroa miehiä useammin. Yhä useammin eroa hakee pienten lasten äiti.

Pitkään pariterapiatyötä tehnyt psykoterapeutti Annikki Kaikkonen väitteli uskottomuudesta Lapin yliopistossa 5.6.2015. Kaikkosen mukaan petetyksi tulee useimmiten pikkulasten äiti.

Pettäjä on usein reissutyöläinen tai johtaja. Pettämistä perustellaan vahingolla tai juopumuksella. Kaikkosen mukaan pettäminen on yleensä täysin harkittua. Myös maksulliseen seksiin turvautujia on paljon.

Erilaisissa kotimaisissa tutkimuksissa ja kyselyissä miehet kertovat pettäneensä naisia useammin. Miehillä on myös naisia useammin myönteinen asenne omia syrjähyppyjä kohtaan.

Asennetutkimuksissa on selvinnyt, että ilmeisesti tutkittavat naiset vaikenevat pettämisestään miehiä useammin. Nainen harvoin kertoo edes ystävilleen syrjähypyistään. Naisten petollisuuteen on suhtauduttu erittäin negatiivisesti, ja naisten uskottomuuden ajatellaan raunioittavan perheen lopullisesti.

Oli pettäjä kumpi tahansa, yleensä hän ei paljasta syrjähyppyään kumppanilleen.

Seksuaalisen käyttäytymisen muutokset ovat todellisuudessa johtaneet aiempaa "tasa-arvoisempaan" pettämiseen. Monilla naisilla on yhtäläiset valmiudet pettämiseen kuin miehillä. Yhdysvaltalaistutkimuksissa on todettu aseman vaikuttavan pettämisintoon, ei sukupuolen. Eli korkean statuksen ihmiset pettävät muita useammin.

"Syrjähyppyjen tasa-arvo" ei koske pikkulasten äitejä. He tulevat petetyiksi, mutta he harvemmin itse haluavat tai pystyvät pettämään miestään.

Kaikkosen väitöksen mukaan pettäminen jättää uskottua syvemmät jäljet petetyn mieleen. Trauma voi olla elinikäinen.

Suomalaiset pikkulasten vanhemmat tarvitsevat kaiken tuen perhe-elämälleen. Mistä vanhemmat saisivat uskoa siihen, että kohta elämä helpottaa?

Isät, älkää olko rintamakarkureita!

Jos ei arki pikkulapsiperheessä miellytä, älä pakene paikalta, vaan mieti miten saatte homman toimimaan. Jaa koti- ja kasvatustöitä, osta ulkopuolista apua, satsaa parisuhteeseen. Kaikkosen väitöksen mukaan paras tapa tuhota liiton tunne- ja seksielämä on vaimon pettäminen.

Äidit, älkää sulkeko isiä pois pyhästä perheestänne.

Älä karkota miestäsi kotoa. Muista huomioida myös kumppaniasi, vaikka olisit miten väsynyt lastenhoitoon. Työnnä miehelle osuus kotihommista. Irtoa arjesta ja lähde miehen kanssa viikonloppulomalle.

Yleensä asiantuntijat sanovat, ettei uskottomuuden syynä ole seksin, vaan rakkauden puute. Huomioikaa toisianne.

Annikki Kaikkonen: Tarinallisen tutkimuksen näkökulma suomalaiseen uskottomuuteen. Acta Universitatis Lapponiensis 302. 2015.

Ihmissuhteissa ehkä tärkein asia on luottamus. Mitä iloa on komeasta ja älykkäästä kumppanista, jos hän on petollinen?

Useimmat eivät haluaisi ystäväkseen valehtelevaa lurjusta, vaikka hän olisi muuten hauskaa seuraa.

Työntekijän hyvät ominaisuudet vaihtelevat työtehtävien mukaan, mutta aika harvassa työssä työnantaja toivoo palkkalistoilleen mahdollisimman epärehellistä ihmistä.

Psykologit ovat käyttäneet ihmisen persoonallisuuden arvioimiseen ns. Big Five -teoriaa, jossa viiden piirteen avulla yritetään kuvailla luonnetta.

Ongelmana BF-testeissä ovat olleet epärehelliset ihmiset. He osaavat huijata olevansa muka tunnollisia ja miellyttäviä, vaikka olisivat todellisuudessa patologisia valehtelijoita ja törkeitä oman edun tavoittelijoita.

Nyt uudessa saksalais-tanskalaisessa tutkimuksessa on kehitetty uudentyyppinen persoonallisuustesti ja kuudes luonteenpiirre: rehellisyys/nöyryys, joka testeissä erottelee oikeasti kivat ja rehelliset ihmiset kusipäistä.

Työntekijöitä testataan kallein testein yhtenään, mutta harvemmin kukaan kumppania etsivä haluaa tai voi testauttaa potentiaalisen partnerinsa.

Rakkausrintamalla kumppanin rehellisyys ja mukavuus tulee ilmi seurustelun aikana. Jääkö kumppani kiinni valehtelusta, kohteleeko hän kylmästi muita ihmisiä, saatko hänet kiinni epärehellisyydestä, varastamisesta tai muiden hyväksikäytöstä?

Toista ei ole mukava kyttäillä ja jatkuvasti arvioida tarkalla silmällä. Useimmiten ihan normaali silmät auki maailmassa -rehellisyys itseä kohtaan riittää. Moni kiltti ihminen huijaa itseään ja yrittää uskotella sikamaisen kumppanin unelmapariksi.

Toisaalta, asiassa on toinenkin puoli: aina löytyy epärehellisiä, muiden kustannuksella keinottelevia ihmisiä, jotka toivovat parikseen toista samanlaista.

Tässä lisää aiheesta:
http://finance.yahoo.com/news/personality-trait-predicts-tendency-lie-194027309.html

Parisuhteen tasa-arvoisuudesta on tehty erilaisia tutkimuksia. Joissakin tutkimuksissa yhdessä tekeminen ja asioiden jakaminen tasaveroisesti on näyttänyt lisäävän parisuhdetyytyväisyyttä ja hyvää seksiä. Toisissa on huomattu perinteisemmän roolituksen tuovan etuja ainakin makuuhuoneessa. Varsinkin jälkimmäisiä tuloksia on innolla uutisoitu Suomessa.

Suopea seksismi tai hyväntahtoinen seksismi (benevolent sexism) on käsite, jonka mukaan naisen kuuluu olla miehensä erityisessä suojeluksessa ja rakkaudenosoitusten jatkuvassa keskiössä. Tausta-ajatuksena on miehen yleisen dominanssin ehdoton hyväksyminen. Perheen pää, eli mies, antaa naiselle tässä vaihtokaupassa erityishuomiota ja suojelusta. (Naisen ei esimerkiksi tarvitse ajaa autoa tai ymmärtää pankkiasioita.)

Tämä suopean seksismin tarjoama arvostetun henkilön asema horjuu kuitenkin helposti avioliiton pienimpienkin kurttujen ilmaantuessa. Naisen korkeat odotukset rakastettuna ja huolehdittuna olosta eivät toteudukaan.

Matthew D. Hammond ja Nickola C. Overall Aucklandin yliopiston psykologian laitokselta keräsivät heteroparien raportteja parisuhdeongelmista ja -tyytyväisyydestä kahdessa eri tutkimuksessa.

Naisten suhtautuminen suopeasti seksismiin ennusti suurempia romahduksia parisuhdetyytyväisyyteen, kun pari kohtasi isoja ongelmia suhteessaan, tai jos kumppani käyttäytyi loukkaavasti. Pitkissä parisuhteissa pettymys oli erityisen voimakasta.

Tutkijoiden mukaan tämä osoittaa suopeaa seksismiä kannattaneiden naisten olevan erityisen herkkiä kaikille parisuhdeongelmille; he ovat tavallaan sijoittaneet niin paljon panoksia suhteeseensa ja elättelevät uskomusta naisen erityistarpeesta tulla suojelluksi ja huomioiduksi. Romanttiset haaveet kariutuvat parisuhteen realismiin.

Kumppaneiden ajoittaiset erimielisyydet ovat täysin normaali ilmiö, eikä kukaan pysty saavuttamaan epärealistisia naisen ja miehen ideaaleja. Parisuhdetyytyväisyyttään voi helpommin nostaa suhteuttamalla omia odotuksiaan todellisuuteen.

Onko meillä Suomessa tällaista ongelmaa lainkaan?

Matthew D Hammond and Nickola C. Overall: When relationships do not live up to benevolent ideals: Women´s benevolent sexism and sensitivity to relationship problems. European Journal of Social Psychology , April 2013.

Media on täynnä väkivaltaa. Aiemmin vain näkyvä väkivalta sai huomiota, mutta nyt yhä useammin myös kotona tapahtuva väkivalta nostetaan esiin.

Lähisuhdeväkivalta on noussut keskustelun aiheeksi mm. siksi, että Suomi on saanut EU:lta ja ihmisoikeuksia valvovilta kansainvälisiltä toimijoilta huomautuksia törkeistä väkivaltaluvuista.

Suomi on yksi läntisten maiden väkivaltaisimmista maista. Yhtenä suurena syynä ikäviin tilastoihin on pidetty runsasta alkoholin käyttöä. Suuri osa henkirikoksista tehdäänkin päihtyneenä.

Lähisuhdeväkivalta herättää valtavasti intohimoja. Netistä löytyy erilaisia väitteitä ja prosenttilukuja, joita moni ei lähde tarkistamaan. Poliisi tilastoi heille ilmoitetut väkivaltatapaukset. Kaikkea koettua väkivaltaa ei ilmoiteta poliisille.

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, entinen oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, selvittää virallisten ilmoitusten lisäksi piilevää väkivaltaa erilaisin tutkimuksin.

Tätä kirjoittaessa vuoden 2014 väkivaltatilastoja ei vielä ollut julkaistu.

Todellisia lukuja ei varmasti koskaan saada selville. Ongelmana on jo väkivallan määritelmä. Vaikka tutkija määrittelisikin, mitä väkivallalla tarkoitetaan, kokevat ihmiset asian kuitenkin hyvin eri tavoin.

Yhdelle töniminen, läpsiminen ja haukkuminen ei ole vielä väkivaltaa, toinen tekisi tapahtumista välittömästi rikosilmoituksen. Kaikki eivät myöskään uskalla, ymmärrä tai halua ilmoittaa tai kertoa kokemastaan väkivallasta.

Yksi tyypillinen virhe väkivallasta puhuttaessa on väittää henkisen ja fyysisen väkivallan esiintyvän aina erillään. Henkistä väkivaltaa on toki mahdollista harrastaa ilman fyysistä kajoamista toiseen, mutta fyysinen väkivalta on puolestaan aina myös henkisen tason väkivaltaa. Fyysisen väkivallan uhka on aina henkisesti äärimmäisen painostavaa ja kuormittavaa. Lisäksi tutkimusten mukaan fyysinen väkivalta usein alkaa henkisenä alistamisena, ja fyysisen väkivallan alkaessa henkistä väkivaltaa yleensä jatketaan rinnalla.

Miehiin kohdistuvaa väkivaltaa lähisuhteessa ei ole vielä tutkittu tarpeeksi. Nyt Nelli Kähärä Jyväskylän yliopistosta tekee pro gradu -työtään varten haastatteluja miesten kokemasta kaikenlaisesta väkivallasta parisuhteessa. Myös anonyymien lähettämät tarinat kelpaavat aineistoksi.

Tutkimus on hyvin tervetullut. Toivottavasti tabu murtuu, ja miehet uskaltavat kertoa kotona kokemastaan väkivallasta. Suuren yleisön ja viranomaisten on aika muuttaa suhtautumistaan miesuhreihin.

Lisätietoa:
http://www.vakivalta.rikoksentorjunta.fi/fi/index/vakivallanmuotoja/miehiinkohdistuvavakivalta.html

https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/hyvinvointi/sukupuolistunut-vakivalta/sukupuolistuneen-vakivallan-muotoja/lahisuhdevakivalta

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdevakivalta/vakivallan-yleisyys/

Punainen asu saattaa tuoda voiton urheiluottelussa, mutta kannattaako punaisen paidan käyttäminen arkivaatteena?

Durhamin yliopiston evoluutioantropologian professori Rob Bartonin johtamassa tutkimuksessa selvitettiin erilaisten värien vaikutusta vastaanottajaan.

Koehenkilöiksi pyydetyt miehet ja naiset saivat arvioida miesten valokuvia. Valokuvien miesten t-paidan väriä vaihdeltiin tietokonemanipulaationa. Punaiseen paitaan puetut miehet koettiin muita vihaisemmiksi ja aggressiivisemmiksi. Sininen ja harmaa vaateväri koettiin neutraaliksi.

Miehet pitivät punapaitaisia miehiä myös dominoivina, naiset eivät. Tutkijoiden mukaan punainen on usein luonnossa varoitusväri. Myös ihmisurokset muuttuvat kasvoiltaan punaisiksi, kun he suuttuvat.

Tutkijoiden mukaan monissa lajeissa urokset kilpailevat naaraiden suosiosta, ja voittaakseen parhaiden naaraiden kiinnostuksen, heidän tulee alistaa yhteisön muut urokset. Johtuuko punaisen käyttäminen halusta alistaa muut miehet?

Miksi naiset eivät koe punapaitaisia miehiä johtajamiehinä? Keksitkö selityksen?

Joka tapauksessa tutkijat varoittavat käyttämästä monen miehen suosimaa punaista solmiota missä tahansa tilaisuudessa. Aina ei kannata vaikuttaa aggressiiviselta. Suomessa punainen solmio on erityisesti vasemmistopoliitikoiden suosiossa.

Durham University News: Wearing red can make you appear angry and dominant, 13 May 2015.

Nykyaikaa pidetään nuoruuden pitkittämisen aikakautena. Erilaiset aikuisuutta kuvaavat mallit ovat jakaneet ihmisen elämänvaiheita ikäkausiin ja kehitystehtäviin. Onko näistä malleista enää mitään hyötyä?

Uudet mallit esittävät nuoren aikuisuuden ulottuvan jopa 40-vuotiaaksi asti! 40-46 -vuotiaana ollaan siirtymävaiheessa tai keski-iässä, joka monen mielestä alkaa vasta 50-vuotiaana tai jopa myöhemmin. Vanhuuskin alkaa nykyään myöhemmin kuin ennen.

Ikävaiheiden venyminen johtunee eniten eliniän pidentymisestä, mutta myös nykyinen elämäntapamme muuttaa suhtautumista aikuisuuteen.

Vielä sata vuotta sitten Suomessa ihminen oli 20-vuotiaaana aikuinen, jolla oli melko suurella todennäköisyydellä puoliso, lapsi, koti ja ammatti. Ja paljon velvollisuuksia.

Psykologiassa aikuisuuden saavuttaminen tarkoittaa tiettyjen kehitystehtävien läpikäymistä. Aikuistumiseen kuuluu omista vanhemmista irtautuminen, opiskelu ja ammattiin valmistuminen ja tietyn ammatti-identiteetin muodostaminen, oman kodin hankinta, perheen perustaminen ja taloudellinen itsenäisyys.

Psykologisessa mielessä parisuhde on psyykkisesti vaativa ihmissuhde, jossa haasteena on läheisyyden sietäminen tai osaaminen. Vanhemmuus on kypsymistä vastuunottoon ja vaativaan kasvatustehtävään.

Nykyään monilla jäävät opinnot kesken, ammattiin valmistuminen on useilla aloilla aiempaa epämääräisempää ja työpaikat ja/tai työttömyys vaihtelevat tiuhemmin kuin ennen.

Omista vanhemmista irtautuminen on hankalampaa kuin vuosikymmeniin, sillä työpaikan puuttuminen johtaa taloudelliseen riippuvaisuuteen omista vanhemmista. Tai elanto tulee julkisista avustuksista, eikä riippumattomuudesta voi kuin unelmoida.

Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa on asuntopula, valtava määrä sinkkuja ja kasvava määrä lapsettomia ihmisiä.

Vanhempiensa luona asuva työtön ja perheetön sinkku alkaa olla yleistyvä ilmiö pk-seudulla, eikä vain syrjäseuduilla.

Onko 30-vuotias aina aikuinen? Pitäisikö aikuisuuden kriteerejä muuttaa?

Onko nuoruuden venyttäminen uusien ihanien mahdollisuuksien ja vapauksien nauttimista vai vastuun pakoilua? Mitä ilmiöstä seuraa?

Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa on keskiviikkona marssittu lasten päivähoidon puolesta. Vain kaksi kättä -miekkarissa vastustettiin uuden hallituksen säästötoimia, joiden uskotaan imevän viimeisetkin veret päiväkotien työntekijöistä.

Hallitus haluaa puuttua subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, mikä tarkoittaa suomeksi sitä, etteivät kaikki lapset enää saisi automaattisesti kokopäivähoitoa kuntien päiväkodeissa. Kotona olevien vanhempien lapsille riittäisi puolipäivähoito.

Hallitus kaavailee myös päiväkotiryhmien minimiryhmäkoon suurentamista. Aiemman seitsemän lapsen sijaan yksi aikuinen voisi olla vastuussa kahdeksasta yli 3-vuotiaasta lapsesta.

Hallitus miettii myös maksuttoman päivähoidon järkeä. Köyhimmätkin perheet maksavat ehkä tulevaisuudessa jonkin pienen maksun lastensa päivähoidosta.

Erilaiset naisryhmät ovat älähtäneet. Kasvatusalan naiset ovat kauhuissaan ryhmien paisumisesta. Vasemmistonaiset vastustavat nollamaksuluokan poistoa. Feministit uskovat subjektiivisen päivähoito-oikeuden viemisen pilaavan tasa-arvon ja naisten mahdollisuuden työntekoon.

Julkilausumat on esitetty, mutta missä viipyy keskustelu? Koska vastapuoli tulee esiin kertomaan perusteluja muutoksille? Säästäminen ei ole riittävä selitys.

Eniten minua häiritsee päivähoitokysymyksessä ja lasten edusta taistelussa miesten näkymättömyys. Pari hassua asiantuntijamiestä on saatu mukaan. Miksi miehet vaikenevat?

Omivatko naiset kaikki lapset? Onko vain nainen lapsiasioiden asiantuntija? Vai sysätäänkö kaikki lapset taas naisten harteille?

Ymmärrän ettei alalla työskentele kovin paljon miehiä, mutta eihän lapsista keskustellessa ole kyse vain ammattiryhmän etupolitiikasta. Puhumme jälkeläisistä. Jokaisella lapsella on myös isä ja lasten asiat kuuluvat myös miehille.

Missä ovat kaikki miehet?