Suhteet & seksi

Miten työn ja perheen yhdistäminen vaikuttaa terveyteen ja parisuhdeonneen?

Työelämän ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet lisäävät sairastavuutta, selviää tutkija Miia Ojasen Tampereen yliopistolle valmisteilla olevasta väitöstutkimuksesta. Vaikka naisilla on enemmän sairauspoissaoloja kuin miehillä, eivät miehetkään selviä elämän ristipaineista terveinä.

Ojasen tutkimusaineiston perusteella työn ja perheen harmoninen yhteensovittaminen on erittäin tärkeää ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

Miehistä noin 60 prosenttia ja naisista 55 prosenttia koki vähintään maltillista ristiriitaa työn ja perheen välillä. Tutkimuksessa on mukana 4697 naista ja 4419 miestä.

Aiemmin on kirjoitettu paljon naisten kokemasta työn kaksoistaakasta. Ansiotyön uuvuttamat naiset joutuvat tekemään suurimman osan kotitöistä. Naisten uupumisen voivottelun lomassa on miehet jätetty liian vähälle huomiolle.

Ojasen tutkimus osoittaa, että työn ja perheen yhteensovittamisen ristiriita näkyy kohonneena avioeroriskinä vain miehillä. Aineistosta ei selviä avioeron alullepanijaa.

Suomessa on aika paljon kahden vaativan uran pareja, joilla on lapsia. Vaikka parisuhde pääsääntöisesti tukee myös työelämässä menestymistä, voi perhe joskus olla paljon töitä tekevälle myös taakka.

Ojasen pitkittäistutkimuksen aikana eronneista miehistä vain 11,5 prosenttia kertoi, ettei heillä ole ollut lainkaan työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmia.

Kahden tulen väliin jäävä mies ei selviä taistosta haavoitta. Tulevatko miesten työnantajat laajalla rintamalla vastaan, jos mies tarvitsee perheen takia työelämän joustoa? Vähän tuntuu, että eivät tule.

Entä kuinka paljon on miehiä, joiden vaimot laittavat uran etusijalle ja perhe saa kärsiä?

Miksi työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmat eivät lisää naisten eroriskiä? Onko ehdotuksia?

Terhi Friman: Työn ja perheen ristiriita heijastuu kaikkeen elämään. Työsuojelurahaston tiedote 16.10.2015.

Miia Ojanen: Effect of Work-to-Family Conflict on Long-term Sickness Absence and Divorce Risk. University of Tampere. Work 2015, Turku 19.8.2015.

How to Successfully Handle Narcissists -kirjan kirjoittanut Preston Ni antaa Psychology Todayssä vinkkejä narsistisen rakastajan tunnistamiseen. Nin mukaan narsisti on usein ensi alkuun kiehtova kumppani myös sängyssä.

Narsistinen rakastaja haluaa aluksi hurmata, viehättää ja kaataa jalat alta. Hän ei kuitenkaan ole aidosti kiinnostunut toisesta, vaan haluaa tehdä vaikutuksen, esimerkiksi mahtavilla rakastajan taidoillaan, liehittelyllään ja lahjoilla.

Narsisti on hyvä manipuloimaan ja saa toisen suostuteltua tekemään haluamansa.

Narsisti vaatii tavallista voimakkaammin hyväksyntää, kehuja ja ihailua. Kaikki ihmiset kaipaavat positiivista palautetta ja kannustusta, mutta narsistille ei mikään kehu tunnu riittävältä.

Narsisti rakastaja yrittää ylisuorittaa seksissä tehdäkseen vaikutuksen. Hyvässä ja innokkaassa rakastajassa ei ole mitään vikaa, mutta narsisti unohtaa helposti toisen osapuolen, hänelle seksi on yksilösuoritus.

Narsisti keskittyy rakastelun fyysiseen puoleen, eikä välitä rakastamisen emotionaalisesta osuudesta. Narsisti esimerkiksi mittailee suorituksiaan teknisesti. Rakastelu ei ole kuitenkaan mikään yksilön urheilusuoritus, vaan siinä on kaksi osapuolta, joiden pitäisi molempien olla mukana touhussa.

Alun hurmaamisen jälkeen seksinarsisti välittää vain omista tarpeistaan. Narsisti odottaa kumppanin vastaavan aina omiin odotuksiinsa ja tarpeisiinsa. Toisen pitäisi olla narsistin käskystä aina tarjolla. Narsistia eivät kiinnosta toisen tarpeet, mielialat tai mieltymykset.

Voidakseen tuntea itsensä ylivertaiseksi narsisti alkaa suhteen jatkuessa aliarvioida kumppaniaan. Nöyryytys, häpäisy, kiusaaminen ja marginalisointi ovat keinoja manipuloida ja dominoida kumppania. Narsisti haluaa tehdä kumppanistaan nöyrän palvelijan.

Koska narsisti ei kestä kovin hyvin pettymyksiä tai torjuntaa, saa hän raivarit, jos toinen ei tee niin kuin hän haluaa. Narsisti saattaa myös harrastaa passiivis-aggressiivista käytöstä, ja olla erittäin kylmä ja torjuva, jos kumppani ei tee niin kuin hän toivoo. Erilaiset emotionaaliset kiristyskeinot, kuten syyllistäminen, marttyyriys ja rakkauden kieltäminen ovat myös käytössä. Narsisti voi yrittää saada partnerinsa tahtonsa alle käyttämällä erilaisia lapsellisia kiristyskeinoja ja kiukuttelua.

Yksi narsistin tunnusmerkki on tyly käytös seksin jälkeen. Narsistille seksi on omien tarpeiden tyydytystä, ei varsinaista rakastelua. Fyysinen ja/tai henkinen vetäytyminen ja kylmäkiskoisuus seksin jälkeen ovat tyypillistä käytöstä. Narsistin kumppanilla on seksin jälkeen tyhjä ja surullinen olo, koska hän tuntee tulleensa hyväksikäytetyksi, kun mitään todellista läheisyyttä ei ole. Narsisti saattaa olla tyly ja kylmä aina siihen asti kunnes kaipaa taas seksiä. Jos kumppanisi käytös on tylyä muulloin kuin silloin kun hän katsoo tarvitsevansa sinua, on syytä olla huolissaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Preston Nin mukaan monet tutkimukset ovat osoittaneet tyypillisten narsistien olevan muita useammin myös pettäjiä, hakkaajia ja seksiaddikteja.

Kaikki muistanevat koulussa opitun kultaisen säännön: tee toiselle se, mitä toivot itsellesi tehtävän.

Monet uskontokunnat ovat ottaneet säännön omiin nimiinsä, mutta se tunnetaan kautta maailman eri kulttuureissa yksinkertaisena alkeismoraalisääntönä.

Kliinisen psykologian tohtori ja UCLA:n apulaisprofessori Stan Tatkin kehottaa testaamaan kultaista sääntöä parisuhteessa, sillä hänellä on hyviä kokemuksia siitä omassa neuvontatyössään. Riitaisat parit saattavat hyötyä lähestymistavasta.

Monet noudattavat ihmissuhteissaan ennemmin hammas hampaasta -periaatetta. Parisuhteessa tällainen koston ja ikävyyden kierre ei johda mihinkään hyvään. (Tuskin toimii muissakaan ihmissuhteissa, saatikka valtioiden välisissä suhteissa.)

Kun kuuntelee ihmisten kertomuksia päivästään, saattaa tarinassa esiintyä montakin päivän pilannutta toista ihmistä. Puoliso oli kiukkuinen aamulla, työkaveri on typerä, pomo on ihan idiootti, kaupan kassa oli huonokäytöksinen...(mutta minä olin taas oikea enkeli?).

Jos vain koko muu ihmiskunta muuttuisi ystävällisemmäksi ja älykkäämmäksi, olisi oma elämä paljon helpompaa. Tätä saa valittaja odottaa maailman tappiin.

Ainoa asia, johon voi heti vaikuttaa, on oma käytös ja oma suhtautumistapa. Oman elämän saa saman tien ihanammaksi, kun aloittaa lähimmästä ihmissuhteestaan. Parisuhteessa olevalla se on yleensä oma kumppani.

Miten haluaisit, että kumppani kohtelisi sinua? Ystävällisesti, rakentavasti ja lämmöllä? Empaattisesti, avuliaasti ja rakastavasti? Miksi niin moni sitten toimii itse epäystävällisesti, kylmäkiskoisesti, ajattelemattomasti ja ilkeästi? Tai välinpitämättömästi ja itsekkäästi?

Omaa huonoa käytöstä ei yleensä huomaa, ennen kuin se menee aivan mahdottomuuksiin, mutta silloinkaan ei ole helppoa pyytää anteeksi ja vaihtaa suuntaa. Jopa oma moka ja kohtuuttomuus projisoidaan kumppaniin: jotenkin tämä oma typeryys on toisen syytä. Jos hän olisi lämpimämpi ja parempi puoliso, olisin minäkin toisenlainen.

Parisuhteessaan pettyneen täytyy käyttää paljon henkisiä voimavaroja suhteen ilmapiirin muuttamiseen. On vaikeaa olla ystävällinen ja empaattinen, jos tuntee vihaa ja katkeruutta, eikä luota toiseen. Usein suhde ei kuitenkaan ole tuhoon tuomittu, vaan pari on joutunut negatiiviseen kierteeseen. On opittu katsomaan asioita vain omasta näkökulmasta.

Kultaisen säännön soveltaja voi aloittaa lopettamalla valittamisen. Omaa käytöstä voi muuttaa hyvään suuntaan olemalla itse rauhallinen, luotettava ja turvallinen, vaikka kumppani ei heti vastaisikaan nätisti. On hyvä jos parisuhteessa ainakin toinen alkaa käyttäytyä aikuisen lailla. Usein kumppani seuraa perässä. Hyvästä seuraa hyvää.

Ennen kuin aloittaa kultaisen säännön noudattamisen, voi tietysti yrittää selvittää mitä kumppani todella toivoo ja kaipaa. Joskus toinen ei haluakaan täsmälleen samoja asioita kuin mitä itse arvostaa.

Toisen alistaminen oman taloudellisen vallan alle on vanha ilmiö, josta ei kovin paljon puhuta. Taloudellinen väkivalta on myös yksi parisuhdeväkivallan muoto.

Kumppanin taloudellinen kontrollointi, kiristys, ja jopa toisen varojen kavaltaminen ovat ovelia tapoja alistaa. Ulkopuoliset eivät yleensä huomaa mitään.

Pareilla on harvoin täsmälleen yhtä suuret tulot (ja menot). Tämän ei välttämättä tarvitse olla ongelma, jos kumppanit pääsevät järkevään sopimukseen perheen talouden hoidosta. Monet asiantuntijat suosittelevat yhteisen talouden rahoitusta suhteellisen osuuden mukaan. Eli niin, että molemmat laittavat palkastaan tai muista tuloistaan vaikka puolet yhteiselle tilille, josta maksetaan yhteiset menot.

Suomessa monet parit maksavat yhtä suuren summan perheen elantoon, esimerkiksi 500 euroa kuussa. Tällöin vähemmän ansaitseva osallistuu suhteessa enemmän perheen menoihin. Monet pitävät tätä silti reiluna tapana.

Parisuhteessa isot taloudelliset päätökset tehdään yleensä yhdessä. Toki pari voi sopia muunkinlaisesta systeemistä, kunhan molemmat haluavat tätä aidosti.

Taloudellisen itsemääräämisoikeuden luulisi kuuluvan jokaiselle täysi-ikäiselle ja täysijärkisille ihmiselle Suomessa. Valitettavasti näin ei ole.

Jokaisella aikuisella on oikeus päättää omasta rahankäytöstään ja omaisuudestaan. Parisuhteessa voidaan sopia mahdollisesta työnjaosta, mutta kenenkään ei pitäisi jättää kaikkea taloudellista valtaa vain toiselle.

Jokaisella on oikeus omaan pankkitiliin, omaan työpaikkaan ja omiin kulutuspäätöksiin (jotka esimerkiksi lapsiperheessä ovat useimmiten hyvin rajoitetut, kun pakollisten menojen ja lasten kulujen jälkeen ei juuri mitään jää jäljelle).

Taloudellisten päätösten tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Ketään ei pidä pakottaa ottamaan lainaa tai tekemään takauksia.

Perheeseen vaikuttavan taloudellisen tiedon pimittäminen toiselta on henkistä väkivaltaa.

Taloudellista väkivaltaa on kumppanin rahojen tai palkan käyttäminen perheen elantomenoihin samaan aikaan kun toinen puolisoista käyttää palkkansa vain omiin menoihinsa.

Jos pari päättää, että toinen jää kotiin hoitamaan lapsia ja toinen on töissä, tulisi palkansaajan tulot jakaa jotenkin reilusti perheen kesken.

Jopa varakkaissa perheissä saattaa elää perheen sisäisiä köyhiä, joille ei anneta kuin almuja. Toisen taloudellinen nöyryyttäminen on väkivaltaa. Kumppanin pakottaminen kerjäämään viikkorahaa on taloudellista väkivaltaa.

Omaisuuden hävittäminen on taloudellista väkivaltaa.

Kuittien vaatiminen kumppanilta on taloudellista väkivaltaa.

Perheen rahojen ryyppääminen tai pelaaminen on taloudellista väkivaltaa.

Taloudellista väkivaltaa esiintyy rinnan muun väkivallan kanssa. Kuinka moni hakee eroa taloudellisen väkivallan takia?

Taloudellinen väkivalta voi jatkua myös eron jälkeen. Jätetään maksuja maksamatta, ei makseta elatusmaksuja tai muuta sovittua rahaa, kiristetään, tuhotaan toisen omaisuutta, pitkitetään oikeudenkäyntejä tai laitetaan uusia alulle.

Raha on yksi parisuhteen pahimpia riitoja aiheuttava asia. Miksi? Olemmeko erityisen pihiä kansaa?

Miten työttömyys vaikuttaa pariutumiseen, perheen perustamiseen ja perhe-elämään?

Suomalaisista vajaa kymmenes on työttömiä. Miesten työttömyysaste on hieman korkeampi kuin naisten. Naisista isompi osuus on työelämän ulkopuolella opiskelemassa tai hoitamassa lapsia.

Pikkulapsiperheen äitien työllisyystilanne ei ole kovin hyvä. Tilastokeskuksen mukaan yhä useampi äiti on työelämän ulkopuolella.

Isien työllisyysaste oli 2013 peräti 91 prosenttia, kun yhden tai kahden lapsen äideistä töissä oli 78 prosenttia ja vähintään kolmen lapsen äideistä vain 57 prosenttia.

Lapsettomien miesten työllisyysaste oli samaan aikaan 73 prosenttia. Lapsettomien naisten työllisyys on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla, mutta äitien työllisyys on ollut laskusuunnassa. Onko perheen ja työn yhdistäminen tullut vaikeammaksi, vai mistä on kyse?

Miksi isät tekevät kaikista ahkerimmin töitä? Kannustaako perheen perustaminen miehiä töihin? Varmasti.

Ilmeisesti työssäkäyvien miesten on myös helpompi pariutua ja perustaa perhe. Hyvin koulutetut ja hyvässä työpaikassa olevat miehet ovat todennäköisimmin parisuhteessa ja tulevat yleensä myös isäksi.

Mitä tapahtuu, kun kumppani joutuu yhtäkkiä työttömäksi? Parisuhteessa työttömyys ei ole vain yksilön kriisi, vaan se vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin.

Perheen tulot laskevat, ja kumppaneiden suhde muuttuu. Monelle miehelle ja naiselle työ tuo muutakin kuin palkan: toimintaa, itsetuntoa, rytmiä ja järjestystä elämään, aseman, työsuhde-etuja, työkaverit ja erilaisia työpaikan rientoja.

Miten parit selviävät työttömyydestä? Tunteeko työttömän kumppani pelkoa, kiukkua, empatiaa vai kaikkia näitä?

Työttömäksi jäänyt tarvitsee tukea ja myötätuntoa. Tunteita ja turhautumisia kannattaa jakaa.

Jos työttömäksi joutunut alkaa reippaasti etsiä uusia työ- tai opiskelumahdollisuuksia, ja samalla imuroi asunnon, käy kaupassa ja laittaa ruoan, on perheen elättäjä usein ainakin aluksi ihan tyytyväinen ja kannustava.

Jos työtön masentuu ja vaipuu apatiaan, eikä tee yhteisen kodin eteen mitään toisen työpäivän aikana, alkavat ongelmat kasautua.

Onko väliä kumpi jää työttömäksi? Suhtautuvatko miehet ja naiset omaan työttömyytensä eri tavoin?

Kestäisitkö kumppanin työttömyyden? Miten pitkään sietäisit tilannetta? Kunnes kuolema erottaa, vai antaisitko työttömälle kumppanille tietyn ajan jälkeen kenkää?

Oletko koskaan rakastanut ihmistä, jolta et saa vastarakkautta?

Varmaan useimmilla ihmisillä on muistikuvia lapsuuden ja teini-iän ihastuksista, joille ei uskaltanut sanoa edes moi. Moni on rakastanut myös leffatähtiä, rock-staroja tai muita kaukaisia suuruuksia.

Miltä tuntuu rakastaa palavasti ja syvästi jotain lähellä olevaa ihmistä, joka ei koskaan tunne samoin sydämensä menettänyttä kohtaan?

Rakastettu voi olla joku entinen koulukaveri, ystäväpiiriin kuuluva tai työkaveri, tai pahimmassa tapauksessa ystävän tai sukulaisen kumppani. Rakastunut kuvittelee aluksi, että jossain vaiheessa toinen tajuaa, että kuulumme yhteen. Lopulta rakastuneelle selviää, ettei toinen tunne yhtään samoin.

Usein epätoivoisesti rakastunut ja neutraalina pysyvä kohde jopa jatkavat ystävinä. Kun rakastunut tajuaa, ettei toiveesta tule totta, hän yrittää elää omaa elämäänsä, ja ehkä kohtaa jonkun, jonka kanssa tuntee ihania tunteita, ja lopulta perustaa perheen. Epätoivoinen rakkaus ei ehkä koskaan kuole, mutta se hiipuu surumieliseksi muistoksi jostakin, mitä ei voinut saavuttaa.

Harvemmin kukaan saa elämässään ihan kaiken, mitä toivoo. Useimmat hyväksyvät asian jollakin tasolla ja jatkavat eteenpäin.

Jotkut eivät pääse tästä yli. He eivät pysty rakastumaan kehenkään toiseen, eivätkä nauti elämästä, vaikka jopa menisivät naimisiin toisen kanssa. Luin erään miehen kirjoituksen perhehelvetistään ”väärän” naisen kanssa. Miehellä oli voimakkaita tunteita toista naista kohtaan, ollut jo vuosia, mutta hän ei halunnut jättää perhettään, eikä hän itse asiassa ollut varma siitä, saisiko vastarakkautta elämänsä naiselta.

Osa epätoivoisen miehen saamista kommenteista oli uskomattoman julmia. Toki voidaan kysyä mahtaako toiseen rakastuneen miehen vaimo nauttia avioliitosta, ja miksi mies haluaa jatkaa suhteessa, vaikka rakastaa toista. Miestä pidettiin lapsellisena haihattelijana, egoistisikana ja petturina.

Eikö epätoivoinen rakkaus ole surullista? Pystyisitkö tuntemaan empatiaa koko elämänsä ilman vastarakkautta jäänyttä kohtaan? Vai onko tällainen tuntemus yhdestä ainoasta oikeasta vain kuolleiden runoilijoiden, keskenkasvuisten tai häiriintyneiden harhaa?

Vien ensimmäisen haarukallisen suuhuni helsinkiläisessä kasvisravintolassa. Jo ateriaa kootessani on lapsilauman äänimaisema sulostuttanut lounaspaikan ilmaa. Yhtäkkiä yksi mölisijöistä kirkuu suoraa huutoa. Vatsaani kouraisee. Ihana lounasnautinto.

Kohta äiti varmaan nostaa lapsen syliinsä ja saa tämän rauhoittumaan. Tai äiti kantaa kirkuvan lapsen ulos rauhoittumaan. Turha toivo. Karjunta jatkuu. Ja jatkuu. Kohta siihen liittyy empaattinen kohtalotoveri. Vilkuilen ympärilleni. Viisi äitiä juoruaa pöydässään tyly ilme kasvoillaan. Ravintola on tukittu lastenvaunuilla. Lapset huutavat. Kymmenet aikuiset lounasruokailijat yrittävät pitää naaman peruslukemilla ja jatkaa syömistä. Työpäivän rennoin hetki nostaa verenpaineen stressilukemiin.

Eniten ahdistaa pienen lapsen hätä. Vauva itkee, kukaan ei tee mitään.

Olen usein ihmetellyt monien suomalaisten suorastaan lapsivihamielistä asennetta. Mikseivät äidit saisi käydä lastensa kanssa ruokakaupassa päivällä? Miten vauvan imettäminen haittaa latten juomista kahvilassa? Miksei leikki-ikäinen voisi mennä tavalliseen ravintolaan päivälliselle ja tilata kalaa ja perunaa perheensä kanssa? Mistä kaikki ynseys ja ärtymys kumpuaa?

Lapsiperheet tekevät sen osittain ihan itse. Pikkulapsia viedään klassisen musiikin konserttiin, aikuisten leffoihin tai kahdeksan jälkeen illalla gourmet-ravintolaan, jossa naapuripöydän pariskunta viettää hääpäiväänsä satsaten puolen kuukauden palkkansa ravintolailtaan ja omien lastensa lastenvahdin palkkaan. Lastenvaunuja raahataan ravintolaan, vaikka lapsi osaisi jo kävellä sisään. (Ei kukaan ota polkupyöräänsä tai prätkäänsäkään mukaan sisätiloihin.)

Lapsille täytyy opettaa käytössääntöjä, mutta eniten opetusta näyttävät kaipaavan jotkut vanhemmat. Vauva saa itkeä yöllä vaikka kuinka paljon - omassa kodissaan - mutta ei niin pientä tarvitse itsekkäästi raahata ihan joka paikkaan. Elämä muuttuu, kun saa lapsia, ja sen kuuluu muuttua. Minäminäminä ei ole enää keskiössä, vaan aikuisen täytyy huolehtia lapsen tarpeista. Lapsi ei osaa tehdä sitä itse.

Ravintolassa ei tarvitse pitää performanssia lapsen itkun tai kakkavaipan aiheuttamasta ketutuksesta. Lapsen saannin työläitä puolia ei kuulu kostaa ventovieraille.

Kun vanhemmat huolehtivat siitä, ettei heidän perheensä aiheuta kohtuutonta häiriötä muulle väestölle, alkaa lapsiperheen ilmestyminen johonkin tilaan ilahduttaa muitakin. Lapsen likaisia kenkiä ei voi pitää sohvilla tai tuoleilla. Lapsi ei voi karjua muualla kuin kotonaan, tai hänet viedään takaisin kotiin. Lapselle ostetaan ravintolassa tai kahvilassa oma annos heti kun hän voi syödä ihmisten ruokaa, eli noin 1-vuotiaana. Omia eväitä voi syödä puistossa tai metsässä. Ravintolaan tai kahvilaan ei tuoda koko omaisuutta, johon muut joutuvat kompastelemaan. Vaipat vaihdetaan saniteettitiloissa. Jos ja kun lapset sotkevat aikuisia asiakkaita enemmän, oma vanhempi siivoaa suurimmat sotkut pois.

Tämä ei ole erityisen vaikeaa, eikä harvinaista. Useimmissa muissa maailman maissa ihmiset osaavat tämän luonnostaan. Toki useissa maissa suurin osa aikuisista suhtautuu vieraisiinkin lapsiin myönteisesti, osallistuen heidän viihdyttämiseensä esimerkiksi ravintolassa. Suomessa jo vieraalle lapselle hymyileminen aikaansaa joissakin vanhemmissa ällistyttävän kauhureaktion. Lapsi kaapataan kainaloon ja viedään turvaan ”uhkaajilta”. Suurin terroristi on egoistivanhempi itse.

Monen iältään aikuisen pariskunnan suhteeseen liittyy outoja piirteitä. Varsinkin ns. julkisuudessa tutut parit kertovat raivoisasta mustasukkaisuudesta, myrskyisistä eroista ja palaamisesta tiukkaan ruotuun oman kullan luo.

Oikeassa rakkaussuhteessa kaksi vapaata sielua kohtaa ja haluaa vapaaehtoisesti tehdä yhteisen pesän. Molemmat ovat vapaita tuntemaan mitä tuntevat, ja vapaita koska tahansa lähtemään. Tämä monen mielestä pelottavalta tuntuva suhde on kuitenkin perustuksiltaan vankempi kuin toisen sitomiseen ja kummallisiin sääntöihin perustuva riippuvuussuhde.

Ensi- ja turvakotien liitto ry:n ylläpitämä Nettiturvakoti-sivusto valottaa rakkauden ja riippuvuuden eroja avoimen ja suljetun järjestelmän dikotomialla. Rakkaus on avoin järjestelmä, jossa kaksi itsenäistä ihmistä vapaaehtoisesti haluaa rakastaa ja sitoutua suhteeseen. Rakkaudessa on tilaa myös omalle elämälle ja omille ystäville. Riippuvuussuhteessa ei siedetä toisen kasvua ja muutosta, eikä toisen omaa elämää parisuhteen ulkopuolella. Muu elämä halutaan tukahduttaa ja sulkea pois.

Jotta ihminen osaa ja uskaltaa rakastaa toista sitomatta häntä liikaa omista peloista nouseviin köysiin, on hänellä itsellään oltava riittävän hyvä perusturvallisuuden tunne ja kokemus siitä, että ihmissuhteisiin voi luottaa, ne kestävät. Kovia kokeneet, hylätyt ja kaltoin kohdellut lipeävät muita herkemmin riippuvuussuhteisiin. Rakkaudessa pakottaminen ei auta, eikä johda mihinkään hyvään.

Molemminpuoliset luottamuksen ja rakkauden osoitukset kasvattavat pikku hiljaa suhdetta yhä kestävämmäksi ja syvemmäksi. Mitään oikotietä onneen ei ole. Toki parinvalinnalla voi edesauttaa rakkaussuhteen muodostusta. Väkivaltaan ja mustasukkaisuuteen taipuvainen, omistava ja ripustautuva luonne ei ehkä taivu avoimen järjestelmän rakkaussuhteeseen kovin helposti. Jotkut ovat valmiita koettamaan omia kesytystaitojaan vaikeisiinkin tapauksiin.

Vertauskuvin ilmaistuna paras tapa kesyttää villi lintu on pitää lintulaudalla aina paljon ravintoa ja raikasta vettä. Villi lintu lentää välillä tiehensä, mutta palaa hyvälle laudalle yhä useammin. Lopulta villikin lentäjä on niin pulleaksi ja tyytyväiseksi ravittu, ettei sillä ole halua liihotella muille laudoille katsomaan muita tipuja. Oma pesä on paras paikka.

Yksi parisuhteen seksin kannalta turmiollisin uskomus on Väestöliiton mukaan ”mies on aina valmiina”. Miehillä on asiantuntijoiden mukaan muutenkin paljon paineita seksielämässä. Jos nainen luulee, että miehen on oltava automaattisesti aina innokas seksiin, tulee molemminpuolisia pettymyksiä.

Naisten seksielämää ehkä eniten haittaavat uskomukset liittyvät orgasmin saantiin ja alistumiseen. Naiset saavat syyllisyyden- ja huonommuudentunteita, jos eivät saa yhdynnässä orgasmia. Jotkut ihmiset luulevat edelleen, että naisen on oltava sängyssä alistuva ja että hänen on yritettävä kaikin puolin vain miellyttää miestä, jopa orgasmin teeskentelyyn asti.

Läheisyyden ja seksin sekoittaminen liikaa toisiinsa voi saada koko parisuhteen ihan lukkoon. Pariskunnalla pitäisi olla mahdollisuus läheisyyteen, halailuun ja suukotteluun ilman että se aina johtaa seksiin. Monet haluttomuudesta kärsivät kokevat kaiken hyväilyn ahdistavana, koska pelkäävät joutuvansa vastentahtoisesti harrastamaan seksiä.

Yksi heteromiehiä ja -naisia erottava läheisyyteen liittyvä lukko on Väestöliiton mukaan seksin merkitys eri sukupuolille. Naisen on voitava luottaa mieheen ja tuntea olevansa rakastettu ennen kuin hän voi antautua nautintoon. Ensin tulee läheisyys, sitten vasta seksi. Mies taas tuntee läheisyyttä ja luottamusta naiseen vasta harrastettuaan seksiä tämän kanssa. Nämä kaksi erilaista tapaa kokea asiat voivat johtaa pariskunnan täydelliseen pattitilanteeseen.

Naiselle intiimiyden huippu on siis seksi, miehelle taas tunteiden näyttäminen.
Vai onko tämä Väestöliiton esittämä seksilukko taas vain yksi osoitus vääristä seksimyyteistä?

Tilastokeskuksen mukaan ensimmäisestä avioliitostaan eronneet ovat keskimäärin vasta varhaiskeski-ikäisiä, naiset 39,9- ja miehet 42,3-vuotiaita (vuoden 2014 tilasto). 68 prosenttia avioeroista oli sellaisia, joissa molemmat puolisot olivat ensimmäisessä liitossaan. Reilu kolmanneksessa eroista siis vähintään toinen aviopuolisoista oli jo kokenut eron aiemmin.

Avioeronneisuus on tilastojen mukaan pysynyt vuosia samanlaisena: Tilastokeskuksen mukaan eronneisuus on ollut samalla tasolla jo yli 20 vuotta. Julkisuudessa eroista annetaan täysin toisenlainen kuva.

Vuoden 2014 eronneisuuden mukaan uusien ensiliittojen eroriski on 39 prosenttia, eli sanonta, jonka mukaan puolet liitoista päättyy eroon, ei ainakaan vielä pidä paikkaansa.

Nelikymppinen on vasta elämänsä puolivälissä, ja harva linnoittautuu lopullisesti kotiinsa ja keskittyy vain työhönsä ja lapsiinsa.

Etsitään uusi, onnellisempi suhde.

Uusiin naimisiin menevien eroriski on tilastollisesti ensiavioitujia suurempi. Syinä on esitetty muun muassa jo kertaalleen eronneiden luonteenpiirteitä ja muita henkilökohtaisia ominaisuuksia, sekä avioerokokemuksen läpikäyneiden tietoisuutta siitä, että erosta voi selvitä hengissä (ja vaikka erota uudestaan, jos ei homma toimi).

Uusien avioliittojen tai avoliittojen riskitekijöinä ovat aiemman elämän ”taakat”, kuten eksät, lapset ja asioihin sekaantuvat ystävät, tuttavat ja sukulaiset. Eronneiden talous on keskimääräistä huonompi. Osa ihmisistä myös muuttuu vähemmän joustaviksi iän myötä.

Itse satun tuntemaan eron jälkeen uudelleen avioituneita pareja, jotka ystävän silmin vaikuttavat varsin onnellisilta ja selvästi aiempaan liittoon verrattuna kaikin puolin elämään tyytyväisiltä, vaikka uusperhekuviot varmasti aiheuttavat lisätyötä ja henkistä kuormaa suhteeseen. Aikuinen, uuteen liittoon lähtenyt saattaa olla valmis panostamaan suhteeseen enemmän kuin aiemmin. Aikuinen ehkä osaa valita itselleen aiempaa sopivamman kumppanin.

Eron jälkeen on muutakin elämää kuin parisuhde. Moni aikuistuu ja itsenäistyy kunnolla vasta eroprosessissa. Eron jälkeen ei voi syyttää, tai ei ainakaan ole mitään järkeä syyttää, ketään toista elämän ikävistä puolista. Vastuu kaikesta on nyt itsellä.

Eronnut voi olla henkisesti vapaampi miettimään työ- ja harrastuskuvionsa uusiksi, vaikka raha-asiat ja mahdollisesti yksinhuoltajuus rajoittavat itsensä toteuttamista.

Suomessa lainsäädäntö ja muu viranomaispuoli ovat jääneet täysin perhesuhteiden kehityksen jalkoihin. Valtion olisi aika herätä laatimaan uudet lait ja systeemit, joissa otettaisiin nykyistä paremmin huomioon myös eronneet ja heidän jälkeläisensä.