KYSYMYS: Olen 20 vuotias Helsingistä. Olen seurustellut puolison kanssa 2 vuotta yhdessä ja asutaan samassa katon alla. Minusta tuntuu, etten sovi parisuhteeseen tai en löydä sitä " oikea ". Tässä suhteessa olen avoin ihminen ja haluaisin olla rehellinen puolisolle. Kerroin hänelle etten ole parisuhde ihminen mutta kuitenkin tarvitsen hellyyttä tai romantiikkaa. Olen pari kertaa lukennut horoskooppi tai tehnyt parisuhde liittyviä testit. Ja ne vastaukset ovat kohillaan minua vastaan. Olen tässä kertonut paraskaverille ja hän sanoin etten pysty olemaan yksin ja meijän suhde kuulostaa avosuhdelta. Olen kerran kyselly puolisoltani " mitä olet mieltä avosuhteessa? " muttei hän osaa oikea vastata.
En halua satuttaa ketään tai omistaa ketään. Puoliso ymmärsi minua kun kerron kaiken hänelle totuutta. Esimerkiksi pettämisestä. Mutta kuitenkin antoi minulle anteeksi. Ja puolisoni om jäänyt pari kertaa kiinni muiden naisen kanssa viestittelyssä mutta annoin asian olla. Minua pelottaa, en tiedä miten saisin tämän suhde toimimaan. Haluaisin olla sinkku tai avosuhteessa. Mutta miten kertoisin puolisolleni? Että hän ymmärtäisin minua.
VASTAUS: Olet vasta 20-vuotias, joten on ehkä vielä liian aikaista sanoa, sovitko parisuhteeseen vai et. Horoskooppi ja testit eivät ole tässä asiassa luotettavia. Se sen sijaan vaikuttaa mahdolliselta, että et ole vielä löytänyt sitä ”oikeaa”.
Avoin suhde on aika vaikea, eikä se sovellu kovinkaan monille. Joka tapauksessa molempien täytyy hyväksyä se täysin, jotta se voisi toimia.
Jos haluat ennemmin olla sinkku kuin sitoutuneessa suhteessa nykyisen kumppanisi kanssa, on sinun toimittava niin kuin koet oikeaksi. Ei hyvä parisuhde voi perustua siihen, että on toisen kanssa vastoin omaa tahtoaan. Kun päättää lopettaa parisuhteen, joutuu valitettavasti usein satuttamaan toista. Ei taida ollakaan niin kaunista tapaa lopettaa suhdetta, ettei se lainkaan satuttaisi. Lopettaminen on reilumpaa tehdä kasvotusten kuin viestillä. Sen voi koettaa tehdä mahdollisimman kauniisti ja ystävällisesti. Muuta syytä siihen ei välttämättä tarvitse, kuin se, että et rakasta häntä sillä tavalla, että olisit valmis sitoutumaan häneen. Joskus myöhemmin mielesi voi muuttua, ja voit huomatakin kaipaavasi sitoutunutta parisuhdetta. Varsinkin jos löydät sen ”oikean”.
KYSYMYS: Olen 16-vuotias poika. Olen ollut reilut 6kk yhden herkän ja kiltin tytön kanssa. Aluksi kaikki oli hyvin ja mahtavaa, mutta nyt 6kk jälkeen suhteen alkuvaiheen kipinä alkaa hiipua, ellei ole jo sammunut. Tämä siis tuntuu vain omalta osalta tältä. Tyttö rakastaa ja välittää minusta, mutta nyt alkaa tunteet hiipumaan. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Tiedän kyllä, että pitäisi olla itsekäs ja ajatella omaa parastaan, mutta tässä tapauksessa kun tyttö luottaa ja rakastaa ja on lisäksi todella herkkä. En vain uskalla puhua siitä, koska pelkään tytön murtuvan ja varsinkin kun hänellä on ollu aiemmin itsetuhoisia ajatuksia ja muutenkin huono menneisyys. Haluisin olla villi ja vapaa vielä näin nuorena. Ei olisi rajoja. Ei mitään. Mutta jotenkin asiasta puhuminen jännittää kun tämä on eka "vakava" suhde minulle.
Kiitos avusta ja vastauksesta jo etukäteen.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi! Kerrot kuinka puolen vuoden ensimmäisessä suhteessa tunteesi ovat hiipumassa ja pelkäät ottaa asia puheeksi tytön kanssa. Tiedät, että sinun pitäisi ajatella omaa parastasi, mutta olet hyvin huolissasi kuinka tyttöystäväsi selviää erosta.
Parisuhdeasioissa joudumme väkisinkin loukkaamaan toista osapuolta, vaikka emme tahtoisi. Emme voi pysyä parisuhteessa tai edes ystävyyssuhteessa vain toista miellyttääksemme. Kerrot, että tyttöystävälläsi on ollut itsetuhoisia ajatuksia ja huono menneisyys. Mietin onko hänellä tällä hetkellä ympärillään ihmisiä, jotka välittävät hänestä? Jos ja kun suhteenne loppuu, onko hänellä ystävä, vanhempi, mummo tai muu tärkeä henkilö kuuntelemassa häntä ja auttamassa häntä eteenpäin?
Joskus eroa pehmennetään lupaamalla, että ollaan ystäviä. Yleensä kuitenkaan erossa aloitteellinen osapuoli ei voi toimia ”jätetyn” auttajana ja terapeuttina, vaan apu on saatava muualta. Jos tyttöystäväsi sosiaalinen verkosto on heikko, voisit ohjata hänet ammattiavun piiriin esim. koulukuraattorin, psykologin ja muun ns. matalan kynnyksen paikan työntekijä voisi auttaa häntä tilanteessa.
On kovin luonnollista ja ymmärrettävää, että suhteita alkaa ja loppuu sinun iässäsi ja myöhemminkin. Sinun on kuunneltava itseäsi! Osaat varmasti hoitaa tilanteen sensitiivisesti.
KYSYMYS: Minulla on takana parisuhdetta 25 vuotta ja 5 lasta. Aika ajoin mietin asioita ja nyt on vielä enemmän aikaa, kun nuorin on jo ekaluokkalainen. Minusta tuntuu, että minä aina joustan. Mieheni on tällä hetkellä kotona työtön tai aina hän on ollut kotona ja harvoin töissä. Yhdessä oloaikana hän on ollut kerran töissä n. 1 vuoden. Minä olen opiskellut, kun oli 3 lasta. Minä olen käytönnössä hoitanut aina ruuan, siivoamisen ja kaikki kotityöt. Minulle tämä on ok. Minä vien lapset aamulla ja mies hakee. Minä käyn töissä ja maksan kaiken palkasta ja lapsilisästä. Teen kahta työtä. Herra maksaa työttömyyskorvauksestaan yhdet ruokaostokset.
Hellyyttä ei meillä ole, mutta normi sänkypuuhat kyllä. Herra kuitenkin valittaa kokoajan.. on paskasta (vaikka oikeasti meillä on ihan siistiä. Minä siivoan sitä mukaan kun sotkua näen.. Ruoka ei kelpaa.. Lapsia hän haukkuu minulle kokoajan ja moittii heitä.. Poika on sitä ja poika on tätä... Aikuinen poika on kuitenkin juuri valmistunut ammattiin ja töissä. Hän on vähän haaveilija, mutta hyvä ja kiltti poika, mutta huomaa, että on vaikea olla isän lähellä. Mikään ei ole hyvä... minäkin olen vaan töissä enkä hoida lapsia ja mulla on jotain salattavaa.. No ehkä mulla onkin...
Hän kokoajan haukkuu kaikkia ihmisiä... se on sellainen ja tällainen... Ja jos minä mainitsen asioita jotain,, niin hän on tappamassa itseään ja viittä vaille vetämässä mua turpaan ja haukkumassa huoraksi ja mä teen lapsistakin huoria.. Jos hyvä puoli pitää etsiä niin eipä hän sekaannu talousasioihin ja pienempien lasten kanssa hän osaa olla mutta ei vanhempien kanssa.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Arkesi kuulostaa kovin täyteen pakatulta, työteliäältä ja vastuulliselta. Olet melkoinen arjen pyörittämisen supernainen! Olet ilmeisen tottunut siihen, että sinulla on päävastuu kaikesta ja asiat sujuvat. Mutta kuormittavaa ja henkisesti yksinäistä puuhaa se varmasti on.
Kertomasi perusteella miehesi elämä on melko leppoisaa seitsemänhenkisessä perheessänne. Väkisinkin tulee mietittyä mitenhän olet tällaiseen epätasa-arvoiseen asetelmaan ajautunut. Onko se jotenkin ollut alusta lähtien itsestään selvää, että näin se menee parisuhteessa ja perheessä? Mallit hoitaa perheen talous, lapset ja parisuhde tulevat meille usein vahvasti lapsuudesta. Miehen kotona oleminen ei ole mikään perinteinen malli. Mietin kokeeko miehesi työttömyytensä ongelmaksi vai pitääkö tilannetta jotenkin hyvänäkin. Se, että miehesi hoitaa vain yhdet ruokaostokset perheen menoista, jättää hänelle ihan kivasti rahaa omaan käyttöön. Todennäköisesti sinulle ei omaa hemmottelurahaa jää. Tai edes omaa aikaa, jos teet kahta työtäkin.
Kerrot hänen olevan kovin negatiivinen ja vaativa. Ne voivat olla merkkejä masennuksesta. Miehesi itsetuhoiset puheet, vaikka ne olisivatkin vain uhkailua, ovat huolestuttavia. Väkivallan uhka, huorittelu ja latistaminen lasten kasvatuksessa ovat toki asioita, joita on hyvin vaikea sietää. On hyvä asettaa selkeät rajat: sinua ja lapsia ei saa kohdella näin! Ette ole ansainneet tällaista kohtelua.
Mainitsit hyvinä puolina se, että hän ei puutu talousasioihin ja on hyvä pienten lasten kanssa. Olet varmaan miettinyt onko se sinulle riittävää ja kuinka kauan aiot jaksaa. Miehesi epäilee, että salaat jotakin ja sinä kirjoitat, että ehkä sinulla onkin jotain salattavaa. Lauseestasi nousee mielikuva ihastumisesta toiseen mieheen. On hyvin ymmärrettävää, että näin voi tämänkaltaisissa tilanteissa käydä. Salasuhteen tuoma positiivinen huomio ja tunne voimaantumisesta voi auttaa jaksamaan arkea tai tuoda kanavan tilanteesta ulospääsyyn. Se ei kuitenkaan ole rakentava tie parisuhteenne jatkon tai mahdollisen eron jälkeisen yhteistyönne kannalta.
Suosittelen teille parisuhteenne tilan selvittelyä kotipaikkakuntanne perheasiain neuvottelukeskuksesta tai perheneuvolasta. Sinulle toivon helpompaa arkea ja kunnioitusta siitä mitä teet perheesi hyväksi. Ja rakkautta ja huolenpitoa itseäsi kohtaan!
Valoisampaa kevään jatkoa toivoen Perheneuvoja Nina
KYSYMYS: Olen 52-v nainen, naimisissa ja meillä on kaksi lasta (tyttö 8v, poika 12v). Mieheni on minua hieman vanhempi. Lapsemme ovat meille kalleimmat maailmassa. Olemme olleet yhdessä 25 vuotta. Naimisiin menimme oltuamme yhdessä 10 vuotta, silloinkin en ollut niin varma haluanko tätä mutta ajattelin, että se kuuluisi elämään.
On oikeastaan ihme, että saimme nämä lapset, koska meillä varmasti siittiöt ja munasolut ovat tapelleet ja kinastelleet. Ihastuin miehessäni hänen puheliaisuuteensa ja keskustelutaitoonsa. Sittemmin on alkanut ärsyttää se, että hän on miltei joka asiasta eri mieltä ja vakavista asioita on hankala keskustella, koska se menee väittelyksi joten se on jäänyt. En vain ole jaksanut, arki sujuu ihan hyvin näinkin.
Pari vuotta sitten aloitin uuden soittoharrastuksen työväenopistossa, kitaransoiton, ja aloin käydä soittotunneilla. Soitonopettaja oli komea nuori mies ja ihastuin häneen, hän ei minuun. En käy enää soittotunneilla, koska tunneilla oli hiukan liian virittynyt tunnelma ja halusin kuitenkin keskittyä soittamiseen. Toki ihastuminen tuntui tosi hyvältä ja tuosta miehestä fantasiointi ja se sai minut miettimään mitä haluan elämältäni. Aloin myös lukea kirjoja ja se on auttanut paljon.
Elämämme on kovin tavallisen tasaista ja tuntuu, että olemme molemmat yksin ja yhteistä ovat lapset. Lapsillemme haluaisin antaa kuitenkin hyvän parisuhdemallin.
Ihastuminen sai minut tuntemaan itseni kauniiksi naiseksi. Mieheni kanssa koen olevani vähemmän kaunis. Mieheni katsoo netistä pornosivuja enkä pidä siitä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että en omista häntä ja hänellä saa toki olla omat ajatuksensa. Mutta on tavallaan sääli, että hän etsii virikkeitä ja vipinää elämäänsä noilta sivuilta. Ja minä taasen fantasioin ihastukseni kohteesta.
Ongelmanani koen, etten tunne seksuaalista vetoa mieheeni. Haluaisin kokea seksuaalisesti enemmän yhteyttä hänen kanssaan. Käytämme apuvälineitä yhdynnän aikana. Orgasmin saaminen itselläni on vaikeutunut ikääntymisen myötä, mutta nyt se ”matkanteko” tuntuu mukavammalta kuin ennen jolloin keskityin vain orgasmin/orgasmien saamiseen. Meillä ei ole koskaan ollut kovin paljoa intohimoa, en tiedä pitäisikö sitä olla alusta alkaen, uskon että se intohimo tulee ajallaan, ehkä. Minua häiritsee se, että välillä koen, että mieheni on kuin isäni; isäni oli ankara ja määräili elämästämme hyvin paljon lapsuudessani äitini ollessa heikompi. Ei ole ehkä ihme, että en koe koe vetoa mieheeni.
Miten siis kokisin mieheeni himoa? En voi kuvitellakaan, että tällä hetkellä edes joskus tuntisin niin suurta paloa, että repisin häneltä vaatteet päältä. Niin kuitenkin haluaisin vai odotanko vain liikaa. Vai pitäisikö minun etsiä sitä pitkää vaaleaa miestä josta fantasioin?
Kotiäiti Hämeestä
VASTAUS: Jos miehesi on puhelias ja keskustelutaitoinen, tilanne ei ole ihan toivoton. Keskustelu on kuitenkin yksi niistä asioista, jotka tuovat läheisyyttä parisuhteeseen. Tuosta väittelystä olisi hyvä päästä eroon. Sinun on aluksi tietenkin keskusteltava hänen kanssaan keskustelemisesta. Siitä, miten arvostat hänen keskustelutaitoaan, ja että olisi mukavampaa, jos keskusteluista ei tulisi väittelyitä. Väittelyhän syntyy siitä, että emme ole halukkaita oikeasti kuuntelemaan ja ymmärtämään toisen näkökulmaa, vaan koitamme todistaa itse olevamme oikeassa. Eli pitäisi opetella oikeasti kuuntelemaan. Silloin pitäisi käyttää sellaisia lauseita kuten: ”tuohan on mielenkiintoista”, ”tuossahan on järkeä”, ”tuohan on kiinnostavaa, kerro lisää” jne. Väittelyssähän käytetään tällaisia ilmaisuja kuten: ”tuossahan ei ole mitään järkeä”, ”nyt olet erehtynyt”, ”sinähän olet tuossa ihan väärässä” jne.
Pohdi, voisitteko yhdessä yrittää opetella väittelyn sijasta keskustelua. Saatko selitetyksi miehellesi, että voisitte vähän lieventää ilmaisujanne ja koittaa etsiä sellaista keskustelua, joka olisi molemmista mukavaa? Mikä on oma osuutesi siihen, että väittelyksi menee? Alatko vastata samalla mitalla? Kokeile joskus, minkä vaikutuksen tekee, jos suhtaudut hänen mielipiteisiinsä kiinnostuneesti ja kunnioittavasti?
Sanoit, että olette lähes kaikesta eri mieltä. Sekään ei välttämättä tuhoa parisuhdetta, jos voitte kuitenkin kunnioittaa toistenne näkemyksiä, ja ymmärtää että kummallakin on omat perustelunsa sille, miksi ajattelee niin kuin ajattelee.
Ihastuminen ei sinänsä ole kovin huolestuttava juttu. Useimmat pitkässä parisuhteessa olevat ihastuvat muutaman kerran elämässään johonkuhun muuhun. Yleensä se menee aikanaan itsestään ohi. Tuosta pornostakin pitäisi keskustella. Voit kertoa miehellesi, että se ei tunnu sinusta hyvältä. Ihanteellista olisi, jos pystyisitte yhdessä miettimään, miten saisitte toisistanne enemmän iloa. Usein henkisen läheisyyden paraneminen parantaa myös fyysistä läheisyyttä.
On äärimmäisen harvinaista, että 25 vuoden yhdessäolon jälkeen tekee mieli repiä vaatteet puolisonsa päältä. Jos kuitenkin ”matkanteko” tuntuu edelleen hyvältä, näkisin tilanteessa toivoa. Pitkässäkin liitossa voi nauttia hyvinkin antoisasta seksielämästä, vaikka se ei enää perustukaan samanlaiseen himoon, kuin alkurakkauden huumassa. (Tai kielletyssä hedelmässä.) Äsken mainitun henkisen läheisyyden lisäksi on todettu myös fyysisen läheisyyden lisäävän onnellisuuden ja kiintymyksen tunteita parisuhteessa. Tiukat ja pitkät halaukset ja pitkät suudelmat käynnistävät elimistössä oksitosiinin erityksen, joka lisää mielihyvän tunnetta ja läheisyyden kokemusta. Kunnon suudelman pitäisi kestää vähintään kuusi sekuntia, että oksitosiinin eritys käynnistyy.
Tuo, että miehesi tuo mieleesi jollain lailla isäsi on ilmiö, jota on syytä pohtia vähän enemmänkin. Jos hän toimii edes jossain määrin kuten isäsi rasittavimmillaan, voi olla että sinussa käynnistyy tunteita, jotka kuuluvat enemmän isällesi kuin miehellesi. Sinun olisi hyvä koittaa katsoa asioita mahdollisimman objektiivisesti, ja koittaa erotella, mitkä tunteet kuuluvat oikeastaan isällesi, ja mitkä miehellesi. Jos tulet siihen tulokseen, että hän todellakin on samanlainen määräilijä kuin isäsi, on asioihin varmaankin koitettava saada aikaan muutosta. Toisen on hankala pitkällä tähtäimellä olla määräilevä, jos toinen ei suostu määräiltäväksi.
Kerroit, että elämänne on kovin tasaista, ja olette molemmat yksin. Nyt lapsenne ovat sen verran isoja, että teillä on mahdollisuus ryhtyä etsimään uudestaan sitä parisuhdetta, joka on päässyt katoamaan jonnekin. Muistelkaa, mikä aikanaan yhdisti teidät. Mitä oli mukavaa tehdä yhdessä? Mitkä olivat parhaita hetkiänne? Mitä haluaisitte nyt tehdä toistenne kanssa? Ei sen tarvitse olla mitään mullistavaa. Minun kokemukseni mukaan onnelliset pariskunnat käyvät kävelyllä, joskus elokuvissa ja syömässä, joskus jollain matkalla ja joskus istuvat vain kotona iltaa kahdestaan jonkin pienen herkuttelun ja jutustelun tai vaikkapa elokuvan katselun merkeissä.
Sanoit, että lapsenne ovat teille kalleinta maailmassa. Minusta on aika hyvä ajatus, että lapset eivät ole mikään syy pysyä huonossa parisuhteessa, mutta he ovat erinomainen syy saada parisuhde kuntoon. Koita vielä, saisitteko suhdettanne paremmaksi. Sitten voi erotakin paremmalla mielellä, jos voi ajatella tehneensä parhaansa.
KYSYMYS: Olen 16-vuotias tyttö ja olen ollut yhdessä myös 16-vuotiaan poikaystäväni kanssa 6kk.Suhteemme on alusta asti ollu hyvä ja olemme rakastaneet toisiamme todella paljon ja on vaan tuntunut niin oikealta olla yhdessä. Mutta nyt olen masentunut ja vajonnut tosi syvälle ja se on ollut rankkaa suhteellemme. Joulun jälkeen on ollut paljon hyviä hetkiä ja paljon huonoja, välillä nautimme toistemme seurasta ja välillä vain tuntuu ettei toimi meiän välillä. Nyt nämä viimeiset viikon on ollut haastavimpia kaikista ja erosimme koska ei vaan toiminut.Nyt olemme miettineet paljon tunteitamme ja mitä haluamme ja emme haluaisi erota mutta molempien tunteet ovat ihan solmussa ja osa sanoo että rakastaa ja toinen että ei eikä tämä toimi ja en tiedä miten selvittää mitä haluamme. Tauko kun emme näe tai puhu on jo pidetty mutta ei auttanut ja haluamme silti puhua toisillemme ja ainakin olla kavereita. Joten haluaisin neuvoja nyt miten molemmat voivat päättää mitä haluamme ja että tunteet eivät olisi solmussa enää.
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Olet pohtinut paljon parisuhteenne tilaa, sen mahdollista tulevaisuutta sekä myös erovaihtoehtoa. Tämä kertoo minulle vastuullisuudestasi; haluat tehdä ison elämänratkaisun eri vaihtoehtoja rauhassa puntaroiden. Myös se, että otit yhteyttä Suhdeklinikkaan ja kysyit neuvoa, kertoo minulle siitä, että otat parisuhteen vakavasti ja huomioit myös poikaystäväsi tunteet. Pidä tästä vastuullisuudesta kiinni jatkossakin!
Kirjoitit, että olette seurustelleet poikaystäväsi kanssa puolisen vuotta ja teillä on ollut paljon rakkautta. Tämä hyvä alkuvaihe on tukeva kivijalka, joka mahdollistaa pidemmän parisuhteen rakentamisen, mikäli niin haluatte. On myös tärkeää, että voitte vaikeuksienkin keskellä palata ajatuksissanne siihen vaiheeseen kun kaikki oli vielä hyvin. Minkälaista teillä silloin oli? Entä mikä on nyt muuttunut suhteessanne? Mitä kaipaat tällä hetkellä?
Kerroit, että olet nyt masentunut ja se (masennus) on kuormittanut parisuhdettanne. Oletkohan saanut jonkinlaista ammattiapua masennuksesi hoitoon? Jos et ole, suosittelen sinut hakeutumaan opiskelijaterveydenhoitoon tai vaikkapa omalle terveysasemallesi tilanteen arvioimiseksi. Hoitamaton masennus on aina riski parisuhteelle. Se on ikään kuin parisuhteen "kolmas pyörä", joka vie paljon energiaa niin masentuneelta itseltään kuin kumppaniltakin. Siksi on tärkeää, että ammattihenkilö arvioi masennuksen tilaa ja hoitovaihtoehtoja sekä ohjaa tarvittaessa eteenpäin esimerkiksi psykoterapiaan. Kun masennus hellittää, se vaikuttaa myönteisesti masentuneen ihmisen omaan elämänlaatuun, mutta myös läheisiin. Ja kun mikä tahansa parisuhteen "kolmas pyörä" (oli se sitten kolmas henkilö, suhteessa liikaa tilaa / aikaa vievä harrastus, työ, päihteet tai joku muu) saadaan hallintaan tai poistettua, on parisuhteessa jälleen enemmän "happea" ja se voi paremmin.
Kirjoitat, että sekä omat että poikaystäväsi tunteet ovat tällä hetkellä solmussa. Toisaalta haluatte olla erossa, toisaalta yhdessä. Tämä kuvastaa hyvin ristiriitaista tilannetta: lähteäkö vai jäädä. Suosittelen, ettette tee mitään isoa ratkaisua ennen kuin masennusasia on selvitetty. Parisuhteessa tulee vastaan monenlaisia vaiheita ja ehkäpä olette nyt ensimmäisen kriisivaiheen keskellä, josta on kuitenkin mahdollista jatkaa yhdessä eteenpäin.
KYSYMYS: Olen 23-vuotias yhden lapsen äiti ja avovaimo.
Hieman taustaa. Kun tulin raskaaksi, olimme olleet avopuolisoni kanssa yhdessä vasta muutaman kuukauden. Alussa tietenkin pelkäsin, mitä tulee tapahtumaan meille ja suhteellemme. Tässä vaiheessa voisin kuitenkin sanoa, että lapsi on vain vahvistanut suhdettamme ja antanut entistä suuremman merkityksen yhdessäololle.
Tällä hetkellä opiskelen täyspäiväisesti ja mieheni hoitaa lastamme kotona. Hänkin on opiskelija. Pelkään,että ongelmaksemme koituu vielä jossain vaiheessa yhteisen ajan puute. Päiväni ovat pitkiä ja silloin kun minulla mahdollisesti on vapaapäivä, on mieheni vuoro työskennellä.
En halua "varastaa" lapsen kanssa vietettävästä ajasta aikaa opintoihini, joten olen ottanut tavakseni käydä kouluvelvollisuuksien kimppuun lapsen mentyä nukkumaan. Itsenäistä opiskelua on paljon ja minua ahdistaa työn määrä ja se, miten ehdin kaiken tehdä. Rakastan miestäni ja haluaisin viettää hänen kanssaan enemmän kahdenkeskistä aikaa, mutta en yksinkertaisesti ehdi jos haluan myös saada riittävät yöunet. Tunnen olevani pattitilanteessa, enkä oikein tiedä miten voisin tilannetta lähteä selvittämään.
Kiirevuosien perheenäiti 23v.
VASTAUS: Kiitos hyvin tärkeästä kysymyksestäsi. On hienoa, ettet halua varastaa lapsesi aikaa. Sekin on hienoa, että rakastat miestäsi, ja haluaisit viettää hänen kansaan enemmän aikaa. Nyt pitää sitten miettiä, miten se olisi mahdollista. On nimittäin erittäin viisasta, että kannat huolta asiasta. Lapsellennekin on äärettömän tärkeää, että teidän parisuhteenne olisi mahdollisimman hyvä. Teidän parisuhteenne nimittäin on hänen kotinsa.
Ensiksikin pitää miettiä, kuinka kauan nykyinen tilanne tulee kestämään. Parisuhde kestää jonkin verran laiminlyömistä, kun se ei kestä kauaa, ja siihen on yhdessä sitouduttu. Joskus parisuhde voi olla vaikka joitain kuukausia ”hyllyllä”, kun jokin tärkeä projekti on saatava valmiiksi. Silloinkin on syytä keskustella perin pohjin, että se on molemmille ok. Jos on kysymys pidemmästä ajasta, on keksittävä jotain. En suosittelisi vuodenkaan mittaista parisuhteen ”hyllytystä”.
Mainitsit, että sinua ahdistaa työn määrä. Tätä ahdistusta on syytä pohtia. Onko siihen oikeasti syytä, vai oletko kenties turhaan ahdistunut? Oletko onnistunut suoriutumaan opinnoistasi suurella vaivalla, rimaa hipoen, vai oletko kenties saanut hyviä arvosanoja? Mikäli kyseessä on jälkimmäinen vaihtoehto, sinulla on kenties varaa vähän madaltaa rimaa. Millaisen aikataulun olet asettanut valmistumisellesi? Onko sitä mahdollista väljentää?
Pienten lasten vanhempien mahdollisuus kahdenkeskiseen aikaan on silloin, kun lapset nukkuvat ja vanhemmat vielä eivät. Suosittelisin, että käyttäisitte edes jonkin osan siitä hyväksenne. Istuisitte vaikka puoli tuntia, tai edes vartin yhdessä teemukin ääressä, ennen kuin alat opiskella. Varastaisitte silloin tällöin opiskeluilta hetken rakasteluun. Ja ainakin joskus tekisitte jotain vähän pitkäkestoisempaakin yhdessä, kävisitte kävelyllä, katsoisitte elokuvaa, tai mitä ikinä tykkäättekin tehdä kahdestaan. En usko, että opiskelusi tulevat raunioitumaan tämän takia. Elämä on yleensäkin sellaista, että kaikki aika meneejohonkin muuhun kuin parisuhteeseen, jos emme varta vasten irrota ja kalenteroi siihen aikaa.
Mieti vielä, voitko kehittää opiskelutekniikkaasi. Taannoisessa Hesarissa kerrottiin, että tehokkainta opiskelua on se, että tekee itselleen välitenttejä. On myös tehokkaampaa opiskellä lyhyissä pätkissä, kuin liian pitkissä.
Pidä siis välillä taukoja, ja muhinoi sillä aikaa miehesi kanssa. Mikäli opiskelemasi ala kiinnostaa häntä, kertoile hänelle mielenkiintoisia asioita, joita olet lukenut. Älä kuitenkaan rasita häntä liikaa niillä.
KYSYMYS: Hei, olen aika ristiriitaisessa tilanteessa. Olen jutellut asiasta tuttavalle ja hänen mielestä asia on ihan normaalia ja "vähällä olen päässyt" oli yhden tuttavan kommentti kun kerroin asiasta ensimmäisen kerran. Meille on syntymässä vauva lähiaikoina, ja hätäännyn riitatilanteessa, ja ajattelen niin pitkälle että jos vauva olisi meidän arjessa jo mukana ja kuinka tällainen käytös näyttäisi hänen silmissään. Lapsena koin kotioloissa riitatilanteen uhkaavina, vaikka kyse olisi ollut normaalista arkipäivän asiasta jonka aikana vanhemmat korottivat ääntänsä. Toimin niin sanotusti tilanteen tulkkina. Nyt omassa parisuhteessa riitoja esiintyy noin 1kk välein, muuten voi olla vain pientä sanaharkkaa. Haluaisin oppia tavan pääsemään luonnollisesti riitojen ylitse. Kaava menee yleensä näin: Minä loukkaannun jostain pienestä asiasta tai ymmärrän asian omalle kohdalleni loukkaavana, alan puolustamaan itseäni ja asia vain suurenee.
Lopputulos on että mieheni käyttää muutamaa voimasanaa, jotka loukkaavat minua todella pahasti, ja tähän en osaa muuta ratkaisua kuin uhata erolla, ja en todellakaan sitä halua, se olisi kamalaa, onhan meille tulossa yhteinen lapsi jota pitkään halusimme, ja muutenkin tunnen turvallisuuden tunnetta miehen seurassa muulloin, paitsi kovan riidan tullen. Kun tilanteita alkoi ensimmäisen kerran tulemaan, mieheni kommentoi että näin minä saan sinuun kierroksia, kun käyttää muutamaa voima sanaa, mitkä minun mielestäni on loukkaavia. Pitäisi osata poistua tilanteesta jo hyvissä ajoin, ettei tilanne kärjistyisi koviin voimasanoihin, mutta kuinka siinä tunnemyrkyssä osaat toimia oikein ja johan minulla jo hormonitkin hyrrää raskauden puolesta. Olen aina ollut luonteeltani temperamenttinen ja jo lapsuuden kotioloissa ja impulsiivinen ja myönnän että minussakin on vikaa. Muistelen että joskus tunnemyrskyssäni uhkasin vanhempia että lähden lasten kotiin. Koen että jokin tämmöinen tuntuu omasta mielestä ratkaisulta, pääsyltä pois tilanteensa, sanomalla jotain vastaavaa. Haluaisin vain parisuhteemme kuntoon ja vaakalaudalle ennen vauvan syntymää ja haluaisin tavan oppia jonkin muun ratkaisun kuin eron tai tilanteesta kokonaan poistumisen. Muuten asiat ovat hyvin, kummallakin on omia mielenkiinnonkohteita ja seksiä ja läheisyyttä on mielestäni tarpeeksi, talous on vakaa.
Rosemary
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Minusta on todella hienoa, että pohdit kuvailemiasi asioista ennen vauvan syntymää. On hyvä tiedostaa, että elämänne muuttuu melkoisesti vauvan synnyttyä. Kerrot että ahdistut ja kärsit ristiriitatilanteista, jotka kärjistyvät voimakkaisiin riitoihin miehesi kanssa. Te riitelette eri tavoin, hän korottaa ääntään ja käyttää voimasanoja, sinä taas haluat paeta tilanteesta ja uhkailet erolla. Kumpikaan ei ole varmaankaan täydellinen tapa riidellä.
Mutta toisaalta, osaako kukaan meistä "riidellä" rakentavasti? Kuitenkin jokaisen parisuhteeseen kuuluu erimielisyyksiä ja loukkaantumista puolin ja toisin. Ei ole varmaan yhtä oikeaa tapaa selvitellä ristiriitatilanteita, mutta yksi hyvä tapa on varmaankin se, mitä jo itse käytät. Eli pyrit miettimään, minkälaista kuviota tai kaavaa riitanne noudattelevat. Kun tiedostat, mistä riitanne alkavat, itse kerrot, että se lähtee usein siitä, että "loukkaannut jostain pienestä asiasta" ja vähitellen asia saa suuremmat mittasuhteet. Aikansa kuunneltua loukkaantumistasi, mies hermostuu voimakkaasti ja siihen sinä taas reagoit uhkamaalla erolla. Voisi ajatella, että nämä tilanteet olisivat ehkäistävissä siten, että ne pysäytettäisiin aika alkuvaiheessa. Mieti miksi loukkaannut niin pienestä? Onko takana se, että haluaisit mieheltäsi enemmän jotain, mitä hän antaa? Ymmärrystä, huolenpitoa, huomiota. Onko mahdollista, että puhuisitte miehenne kanssa riitojenne kaavasta ja miten voisitte yhdessä ehkäistä niiden kasvamista suureksi. Olet nimittäin oikeassa siinä, että olisi hyvä, että yrittäisitte selvitellä asioita ennen vauvan syntymistä.
Yhden neuvon haluaisin antaa, siitä kirjoitat kyllä itsekin; älä uhkaile erolla, jos et halua erota. Yritä ennemmin lähestyä, etsiä yhteyttä, kuin paeta ja uhkailla. Tiedän, että se on helpommin sanottu, kuin tehty, mutta olen nähnyt sen toimivan. Kun toinen osapuolista muuttaa käyttäytymistään riitatilanteessa, kuvio muuttuu ja toinen osapuoli on pakotettu toimimaan myös toisin.
Hienoa, kun pohdit asioita. Pohtikaa yhdessä! Sitä kautta parisuhteenne voimistuu ja kun kasvatte aikuisina, voitte samalla valmistautua vastuulliseen vanhemmuuteen. Kaikkea hyvää teillä, onnellista odotusta ja uuden elämän ihmettelyä!
KYSYMYS: Olen alkanut epäillä, että miehelläni 61v.saattaa olla diagnosoimaton jonkinasteinen asbergenin syndrooma tai narsistisia piirteitä käyttäytymisessään. Hän nimittäin saa suht usein raivokohtauksia,jos asiat eivät mene halutulla tavalla. Hän voi hermostua yli äyräiden ,jos vaikka ei löydä puhelintaan, hanskojaan heti..vaikka autan etsimisessä. Ovi paiskataan kiinni, niin että lasit helisee tai mikä tahansa käteen osuu, se saattaa lentää lattialle ja hajota.Hän on rikkonut muutamia tuoleja säpäleiksi, auton oven, erilaisia tavaroita ym. Hän on kontrolloiva ja määrää kaikesta,kaikki pitää tehdä, niinkuin hän sanoo.Tälläisina päivinä, kun kaikki hajoaa ympäriltä, minusta tuntuu, ettei ole mitään järkeä kannatella yksinään kulisseja. Toisinaan taas tunnen suurta surua ja huolta hänestä ja yritän selittää miltä minusta tuntuu. Välillä tuntuu siltä,että hän nauttii saadessaan olla häijy ja ilkeä. Mitä tämä tälläinen käyttäytyminen on?
"Neuvoton Nelli"
VASTAUS: Luulen, että olet liian kauan joutunut kannattelemaan hankalaa ja raskasta tilannettanne. Kysymyksestäsi ei käy ilmi, miten kauan olette olleet yhdessä ja onko miehesi aina käyttäytynyt arvaamattomasti ja aggressiivisesti. Oletan, että kyse on siitä, että miehesi käyttäytyminen on muuttunut. Että kyse on muutoksesta, joka on yllättänyt sinut ja, kuten kirjoitat, huolestuttanut sinua. Se on ehkä juuri asia johon sinuna tarttuisin. Olet miehestäsi huolissasi ja haluaisit varmasti hänelle apua. Raivokohtaukset, tavaroiden särkeminen ja kontrollointi ovat väkivaltaista käyttäytymistä, jota ei saa, eikä tarvitse kenenkään sietää. Eli olen huolissani myös sinusta.
Ajattelen, ettei ole mahdollista diagnosoida miestäsi kuvauksesi perusteella. Diagnoosia tärkeämpää on, että te molemmat, hän ja sinä pääsette avun piiriin. Miehesi tulisi ohjautua lääkäriin, jotta voidaan sulkea pois kaikki mahdolliset fyysiset sairaudet jotka joskus aiheuttavat yllättävää, aggressiivista käyttäytymistä. Jos kyse on taas jostain psyykkisestä oireilusta, vaikka masennuksesta, siihenkin voi saada apua. Kun asiat on selvitetty ensiksi terveydenhoidon puolella voi lähteä miettimään sinun tukemistasi ja parisuhteenne tilannetta.
Olisi tärkeää, että saisit tilaa kertoa tunteistasi ja tarpeistasi, että miehesi kuuntelisi sinua ja ymmärtäisi, miten paljon hänen käyttäytymisensä ahdistaa ja pelottaa sinua. Jos, ette keskenänne löydä keskusteluyhteyttä, tulisi teidän hakeutua yhdessä avun piiriin, esimerkiksi Kirkon perheneuvonnan kautta. Yksin et tämänhetkisestä tilanteestanne selviä-
KYSYMYS: Olemme olleet naimisissa kohta 10v ja meillä lapset 2v, 7v ja 9v. Päivittäisessä arjessa ahdistaa puhumattomuus ja mitään sanomattomuus. Arki lasten ja työn kanssa on toki kiireistä, mutta kyllä siihen väliin pitäisi mahtua aitoa välittämistä toisesta. Kaipaan sitä, että mies kyselisi ja olisi kiinnostunut ajatuksistani ja puuhistani. Puhumme kyllä ns. tärkeistä asioista, kuten rahasta, työstä ja isoista päätöksistä. Mutta kaikki kepeä jutustelu tuntuu kadonneen. Kaikki on vain suorittamista. Lapsista iloitsen ja heille tulee annettua huomiota runsain mitoin. Ehkä siinä ohessa on tullut vähän unohdettua puolison huomioiminen ja on jotenkin vaikeaa lähestyä toista. Ei mies lastenkaan tekemisistä niin kovin paljoa kysele, minulle kertovat kaikki huolensa ja ilonsa. Työpäivän jälkeen mies kaatuu sohvalle ja saattaa koko illan roikkua älypuhelimen kanssa netissä. Auttaa kyllä osassa kotitöistä ja tekee ns. omat tehtävänsä, mutta vetovastuu on minulla. Tunnen itseni kovin yksinäiseksi. Minulla on hyvin vähän ystäviä, käytännössä en ole yhdenkään kaverin kanssa viettänyt kunnolla vapaa-aikaa yli 8 vuoteen. Puhelimessa tulee puheltua oman äidin kanssa.
Työ on vastuullista ja kuuntelen muiden ihmisten suruja ja huolia. Lähipiirissäkin on ollut raskaita asioita ja tuntuu että kaikki kaadetaan minun kuultavakseni ja luotetaan että minä sitten huolehdin ja järjestelen parhaani mukaan. Puoliso on kanssani samalla alalla, joten vertaistuki tulee lähinnä häneltä. Joskus tuntuu siltä, että maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka olisi aidosti kiinnostunut elämästäni ja ajatuksistani (lapsia ei voi tähän laskea). En koe olevani masentunut, koska saan iloa monistakin arkipäivän asioista. Mutta kaipaan enemmän sisältöä elämään. En pelkkää puurtamista päivästä toiseen samanlaisena. Eniten huolestuttaa se, että nämä asiat tuntuvat vaivaavan vain minua. Mies vaikuttaa tyytyväiseltä, kunhan saa seksiä riittävästi.
Miten lähtisin lähestymään puolisoa ja lisäisin arkeen asioita, jotka toisivat enemmän läheisyyttä? Miten välttäisin syyllistävän asenteen, etten vain sortuisi osoittelemaan toisen vikoja? Välillä toivon, että mies kertoisi millä tavoin toivoisi minun muuttuvan, jotta kokisin olevani hänelle tärkeä, että hän tavallaan näkisi minut.
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi! Kuvailet siinä hienosti ja moniulotteisesti parisuhteenne tilannetta. Tilanteenne on varmaan tuttu elämän "ruuhkavuosissa" eläville. Kaikki sujuu periaatteessa hienosti, arki pyörii lasten ja työn ympärillä. Omat harrastukset jäävät, ystävyyssuhteisiin ei ehdi, tai kasa panostaa.Elämä on kiireistä, mutta myös kuormittavaa. Vähitellen parisuhde valuu yhä sivummalle, keskiöön kun pyrkii tulemaan helpommin asioita, jotka vaativat huomiota tai puuttumista saman tien. Helposti käy myös niin, että vaikka molemmat osallistuvat kotitöihin ja lastenhoitoon, on vetovastuu useimmiten toisella vahvemmin. Se ei haittaisi, jos puolisoilla olisi keskenään hyvää vuorovaikutusta; keskustelua, yhteisiä kiinnostuksen kohteita, läheisyyttä ja huumoria. Jotenkin tuntuu että ne puuttuvat liitostanne, tai ainakin niitä tarvittaisiin lisää.
Parisuhteen tulisi olla muutakin, kuin tiimi, joka toimii. Muutakin kuin "suorittava porras", jonka tehtävänä on, että asiat sujuvat ja huolto pelaa. Parisuhde on paikka, jossa kaksi aikuista kohtaavat toisensa, jossa on mahdollisuus näyttää omat tunteet ja tarpeet. Parisuhde voisi olla paikka, jossa voimme kasvaa persoonana. Parisuhteessa toivomme, että saamme osaksemme kiintymystä, huomiota ja ymmärrystä. Sanoitat hienosti, kun kirjoitat "...jotta kokisin olevani hänelle tärkeä, että hän tavallaan näkisi minut".
Kirjoitat epäilyksestäsi, että olet ehkä yksin tyytymätön tilanteeseenne, että mies on tyytyväinen "kunhan saa seksiä riittävästi". Oma kokemukseni perheneuvojana on se, että useimmiten myös toinen osapuoli on tyytymätön ja tuntee samoin, että jotain elämästä puuttuu, mutta ei ehkä osaa sanoittaa sitä.
Mietit, miten voisit paikata tai korjata suhdettanne tai lisätä arkeenne asioita, jotka toisivat lisää suhteeseenne läheisyyttä. On hienoa, että mietit sopivaa lähestymistapaa, ettet syyllistäisi miestäsi, ettei hänelle tulisi oloa, että vika on yksin hänen. Kirjoitat avoimesti ja viisaasti. Ajattelen, että jos lähestyt miestäsi samanaisella asenteella, voi se tuottaa hedelmää. Olette olleet 10 vuotta naimisissa, ehkä olette tulleet kohtaan, jossa toista pitää helposti itsestäänselvyytenä. On aika kertoa, ettei niin ole. Että te tarvitsette läheisyyttä ja yhteyttä voidaksenne tuntea olevanne ainutkertaisia ja arvokkaita.
Kerrot myös yksinäisyydestäsi. Voisiko siihen tulla muutos? Voisiko vanhoja ystävyyssuhteita elvyttää? Voisiko uusia syntyä, vaikkapa jonkun harrastuksen myötä? Kaikkea yhteyttä, jota tarvitsemme, emme saa kotoa tai perheestämme. Me ihmiset tarvitsemme ympärillemme välittäviä ja lämpimiä ihmisiä, joiden kanssa jaamme tavallisia asioita, itkemme itkumme ja iloitsemme arjen ihmeistä.
KYSYMYS: Olen 43-vuotias elämää paljon kokenut ja kolhuja saanut vielä ehjä nainen. Minulla on 5 lasta edellisestä pitkästä liitostani sekä 3 lastenlasta ja tästä katraasta olen niin ylpeä ja onnellinen. Olen seurustellut 3 vuotta minua 8 vuotta nuoremman miehen kanssa,hänellä ei ole lapsia itsellään ja nyt olen alkanut luovuttamaan tämän miehen suhteen koska en tiedä mitä tekisin. Hän on muuttunut erilaiseksi viime aikoina,kuukausiin en ole saanu kuulla mitään rakkauteen liittyvää,en halauksia,en suukkoja,en mitään kunnioitukseen liittyvää,en tunne mitään arvostusta häneltä. Jouluna ei tullut yhtään lahjaa,hän kysyi ennen joulua että "ei kai me mitään aleta sit osteleen toisillemme"...Sanoin hiljaa,ei kai joo...
Omi vuosipäivä uutenavuotena,ei edes suukkoa,ei kukkaa...ei mitään...Olen kysynyt mikä on,rakastaako hän enään. Vastaus on että joo mutta en jaksa tota sun valitusta ja vinkumista...Olen miettinyt että onko se että sanoo olevansa väsynyt tekemään yksin kotityöt,tekemään yhteisen yrityksen eteen pitkiä päiviä,pitämään huolen perheestä ja auttamaan muita ihmisiä,onko se vinkumista jos joskus pyytää että toinen auttaisi. Hän kuulemma laittaa omat astiansa koneeseen,jos ei lapset osaa siivota jälkiään niin miksi hänen pitäisi toisten jälkiä siivota? Miksi hänen pitää mua kohdella hyvin jos olen sietänyt ex-mieheltänikin huonoa kohtelua?Onko ex-mies ollut kuitenkin rakkaampi kun häneltä on sietänyt niin kauan sitä mutta häneltä ei siedetä? Näitä kuulen kun pyydän että hän arvostaisi,että olen jo tarpeeksi elämäsdäni saanut huonoa kohtelua. Se ei taida olla enään rakkautta, niin luulen.
VASTAUS: Teidän olisi syytä käydä perinpohjainen ja rakentava keskustelu siitä, mitä kumpikin haluatte suhteeltanne. Keneltäkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua, eikä sitä voi todellakaan perustella sillä, että ex-mieheltä olet sitä sietänyt. On luonnollista, että rakkaudentunnustukset vähenevät alkuhuuman laannuttua, mutta kyllä hyvässä suhteessa pitää hellyyttä, arvostusta ja kunnioitusta olla vielä vuosienkin jälkeen.
Hyvässä keskustelussa olisi tärkeää, että molemmat voisitte kokea tulleenne kuulluiksi. Sinun on kerrottava omista tarpeistasi ja toiveistasi, ja siitä, mistä kärsit. Myös hänen on saatava puhua siitä, mikä häntä vaivaa. Mitä hän tarkoittaa sillä, ettei hän siedä valitusta ja vinkumista? Onko hän sitä mieltä, että lapsilta pitäisi vaatia enemmän kotitöihin osallistumista, ja vastuun kantoa? Onko hän siinä kenties oikeassakin? Hän kuitenkin vastaa joo, kun kysyt, rakastaako hän sinua. Se antaa toivoa. Mitä hän sillä tarkoittaa? Voi olla, että hän pohjimmiltaan rakastaa sinua, mutta jotkut asiat ovat tehneet hänet niin tyytymättömiksi, että hän on aina pahalla tuulella. Sen syyt olisi syytä selvittää, ja katsoa, voiko ne korjata.
Jos tällainen keskustelu ei ole mahdollista, tai jos siinä ei saada aikaan sellaista tulosta, joka tekee mahdolliseksi suhteenne jatkamisen paremmissa merkeissä, on sinut tehtävä omat päätöksesi. Millaisessa suhteessa olet valmis olemaan? Kirjoitit, että olet elämässäsi saanut jo tarpeeksi huonoa kohtelua. Siinä olet aivan oikeassa. Sellaiseen ei kenenkään pidä alistua.
