Suhdeklinikka

Olen ollut yhdessä poikaystäväni kanssa noin kaksi ja puoli vuotta, josta yhdessä olemme asuneet reilun kahdeksan kuukautta. Kaikki meni melko hyvin siihen asti, että muutimme yhteen. Ensinnäkin muutimme molemmat suoraa kotoamme ensimmäistä kertaa omilleen, minkä luulen olevan yksi syy ongelmiin. Mieheni on nimittäin erittäin laiska tekemään mitään kotitöitä, hänen ei kotonaan tarvinnut tehdä mitään, kun taas minä pesin pyykkiä, siivosin ja laitoin ruokaa jo kotona asuessani. Työt jakautuvat prosenteissa noin 90-10. Oikeastaan poikaystäväni ainoa työ on tiskaaminen ja siitäkin hän valittaa jatkuvasti. Itseäni ärsyttää se, että päivästäni niin suuri osa menee koulun jälkeen kotitöihin, että en ehdi/jaksa tehdä läksyjä, enkä juurikaan nähdä kavereitani. Poikaystävääni taas koulu ei yhtään kiinnosta, kuten ei myöskään läksyjen teko, sen sijaan hänellä on aikaa olla päivät pitkät kavereidensa kanssa. Mielestäni tämä on erittäin epäreilua, mutta miten saisin hänet tajuamaan sen ja joskus oma-aloitteisesti tekemään muutakin kuin tiskaamaan?

Asiat vaivaavat minua paljon, sillä minulla ei ole ketään jonka kanssa jakaa näitä tuntemuksia. Ikätovereistani kun suurin osa asuu vielä kotona ja elää siinä luulossa että poikakaverin kanssa yhdessä asuminen on jotenkin hienoa.
Nainen, 17

Hyvä nuori perheenemäntä!

Olet nuorella iällä saanut kaiken sen, mistä monet ikäisesi vasta haaveilevat: miehen ja oman kodin. Mitenkähän kaikki tapahtui? Nyt on hyvä aika pysähtyä miettimään – juuri niin kuin olet tehnytkin kirjoittaessasi tänne.

On hyvä siirtyä katsomaan vähän kauempaa nykyistä elämääsi. Mikä siis on tilanne?

Ensinnäkin olet siirtynyt lapsuuden kodistasi ensimmäiseen omaan kotiisi. Millaisia muutoksia se on tuonut mukanaan? ”Minä pesin pyykkiä, siivosin ja laitoin ruokaa” – ja sama jatkuu edelleen. Muutosta on tapahtunut siinä, että ”en ehdi/jaksa tehdä läksyjä, enkä juurikaan nähdä kavereitani”. Myös seksielämä on lopahtanut: seurusteluaikana ”harrastimme seksiä monta kertaa päivässä”.

Entäpä poikaystäväsi! Hänellä tilanne on pysynyt aikalailla ennallaan: ruoka ilmestyy pöytään, pyykit on pesty, koti siivottu niin kuin aina tähänkin asti. Kaverit ovat edelleen tärkeitä, koulua käydään sen mukaan miten huvittaa. Eli vietetään 18-vuotiaan pojan elämää siihen tapaan kuin monet muutkin sitä viettävät. Kukapa sen ikäinen ei hengailisi kavereiden kanssa ja harrastaisi mitä huvittaa. Taitaa olla myös niin, että kumppani, joka huomauttelee tiskivuoroista, ei vaikutakaan joka hetki niin seksikkäältä kuin ennen.

Kävikö tässä siis niin, että poikaystäväsi sai uuden, nuoremman perheenemännän – muuten kaikki jatkui ennallaan?

Entäpä 10 vuoden päästä? Miltähän elämäsi näyttää silloin? Oletko jaksanut opiskella itsellesi toiveammatin? Mihin poikaystäväsi lähtee silloin töihin? Miten vietätte iltanne ja lomanne? Onko teillä lapsia?
Jospa istuisitte rauhassa yhteen miettimään sitä, miten elämänne suunnittelisitte ja järjestäisitte? Millaiset tavoitteet teillä on yhdessä ja erikseen, mitä toivotte tulevaisuudelta ja toisitanne? Jos se tuntuu kaksin hankalalta, jutelkaa siitä jonkun luotettavan aikuisen kanssa.
Ehkä silloin löytyisi ratkaisuja tähänkin päivään: voi olla parempi tehdä läksyt ja antaa villakoirien lepäillä omissa oloissaan sängyn alla.

Niin ja se seksi. Olet sitä mieltä, että pillerit veivät halut. Siitä kannattaa jutella lääkärin kanssa enemmän. Mistä olet mahtanut napata tuon ”kolme kertaa viikossa”. Hyvässä parisuhteessa harrastetaan seksiä niin usein kuin se kummastakin hyvältä tuntuu! Vakiintuneessa suhteessa yleensä harvemmin kuin ensi huumassa.

Mahdollisimman mukavaa tulevaisuutta toivotellen,
perheneuvoja Pirjo

Minulla on ihana, todella kiltti ja vieläpä hyvännäköinen mies. Nuorempana tämä teki mallintöitä. Olemme asuneet yhdessä 15 vuotta, seurustelleet vielä kauemmin, ei lapsia. Meillä ei ole taloudellisia ongelmia, jaamme kotityöt ja matkustelemme paljon. Harrastamme hyviä ruokia ja viinejä. Olemme työnkin takia koko ajan 24 tuntia päivässä yhdessä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme olleet vain muutamia päiviä erossa toisistamme.



Periaatteessa meillä ei ole ongelmana se, mitä parisuhde antaa meille molemmille tms. Meillä ei ole pelkoa eroamisesta. Olemme päättäneet, että aiomme viettää elämän yhdessä kuolemaan saakka. Nyt olemme jo olleet yhdessä yli puolet elinikää. Kumpikaan meistä ei usko irtonaisiin suhteisiin tai niin kutsuttuun seurusteluun. Naimisiin emme varmaan idealistisista syistä tule koskaan menemään.
Nainen, 38

Aina silloin tällöin tapaa parin, joka kuvaa ongelmaansa tähän tapaan: ”Meillä on kaikki asiat hyvin. Olemme toistemme parhaita ystäviä. Haluamme erota”. Te ette kuitenkaan halua erota, missään nimessä. Mutta ongelma lienee saman sukuinen, mitä mainitsemillani pareilla: ”Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta se ei tunnu hyvältä”.
Eräs vanha, kokenut pariterapeutti sanoi kerran, että todellinen parisuhde on mahdollista vasta sen jälkeen, kun pari on ollut sen kysymyksen äärellä: ”Pitäisikö meidän erota?”

Sen jälkeen me olemme valmiimpia katsomaan toisissamme ja itsessämme sekä hyviin että huonoihin puoliin ja olemaan suhteessa todelliseen ihmiseen, emme pelkästään unelmaan ja ideaaliin. Ajatus erosta (tässä tapauksessa ei siis tarkoiteta eroa) voi olla hyväksi parisuhteelle ja auttaa paria parhaimmillaan löytämään uuden tavan olla suhteessa. Tätä samaa asiaa voi kuvata eri tavoin. Parisuhde koostuu yksinkertaistettuna läheisyydestä ja etäisyydestä. Ilman toista ei ole toista.

Hyvinvoiva parisuhde on kuin hyvinvoivan ihmisen sydänviiva eli se koostuu suhteellisen säännönmukaisesta läheisyys-erillisyys -vaihtelusta. Ilman erillisyyttä parisuhteesta alkaa tulla eräänlainen hapeton tila, jossa myös läheisyys alkaa voida huonosti ja vähitellen kuolla. Tämä alkaa näkyä mm. seksin vähenemisenä ja jopa lakkaamisena. Kun erillisyys-aspekti jää puuttumaan, niin parisuhteen sydänviiva loivenee ja huonoimmassa tapauksessa alkaa muistuttaa kuolleen sydänviivaa. Erillisyydellä tarkoitan paitsi konkreettista erillään oloa, myös sitä tosiasiaa, että kaksi ihmistä on aina hyvin monella tapaa myös erilaisia. Se ei ole parisuhteen kannalta vain huono asia, vaan myös hyvä. Siitä seuraa rytmi, jossa joudumme kerta toisensa jälkeen hakemaan yhteyttä toisiimme. Eron jälkeen tuntuu hyvältä palata yhteen. Riidan jälkeen tuntuu hyvältä sopia. Toinen pysyy myös sopivasti käsittämättömänä ja mysteerinä ja parisuhteen eräänlaisena ikuisena tehtävänä on löytää yhteys yhä uudestaan.

Edellä olevat teemat tulivat mieleeni, kun luin kirjeesi. Nyt haluaisin esittää sinulle muutaman kysymyksen. Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos ne tuntuvat provosoivilta tai loukkaavilta, sillä se ei ole tarkoitukseni. Tarkoitukseni on ennemmin yrittää auttaa sinua hieman liikuttamaan itsestäänselvyyksiä ja katsomaan löytyykö niiden alle piilotettuna uusia näkökumia.

Sanot, että ainoa parisuhdeongelma on se, että olet äärimmäisen kyllästynyt kaikin puolin täydelliseen unelmamieheesi. Kenen mielestä miehesi on kaikin puolin täydellinen unelmamies? Sinun mielestäsi? Omasta mielestään? Muiden mielestä? Entä sinä? Oletko sinäkin tuollainen täydellinen unelmanainen ja kenen mielestä? Ongelma näet on, että kaikin puolin täydellisiä unelmamiehiä tai -naisia ei ole olemassakaan. Kysyt myös, voiko liika onnellisuus olla itsellään ongelma? Tämäkin saa minut miettimään, mitä on liika onnellisuus? Onko sellainen mahdollista, vuodesta toiseen? Onko täydellisyys mahdollista vai onko niin, että kuvaamalla ihmisiä, asioita, olosuhteita täydelliseksi, suljemme jostain syystä silmämme siltä toiselta puolelta? Jos näin olisi, niin voisimme esittää kysymyksen: Mihin olette tarvinneet tätä täydellisyyttä? Miltä tuntuisi ajatus puolison ja suhteen epätäydellisyydestä, vajavuudesta, puutteista, rikkinäisyydestä?

Sanot, että ette aio missään nimessä erota. Ymmärsin, että selityksenä sanoit, että olette traditionalisteja. Toisaalta sanot, että ette tule koskaan menemään naimisiin idealistisista syistä. Ette usko irtonaisiin suhteisiin ettekä nk. seurusteluun. Minun korvissani nuo edelliset lauseesi kuulostavat siinä määrin ehdottomilta ja jopa keskenään ristiriitaisilta, että jäin miettimään, mitä ne tarkoittavat. Mieleeni tuli useita miksi kysymyksiä? Mieleeni tuli myös, että miltä tuntuisi ajatus päinvastaisesta? Mitä herättää ajatus siitä, että eroaisi? Mitä herättää ajatus naimisiinmenosta? jne. Kysyn siis vain ajatuksia ja tunteita, en sano, että niin pitäisi toimia/tehdä.

Yli 15 vuotta 24/7 yhdessä. Mihin olette tarvinneet noin paljon yhdessäoloa? Onko niin, että siihen ei ole tähän asti mahtunut edes lapsia? Entä jos aloittaisitte rikkomalla tuon rakennelman? Yksinkertaisimmillaan lakkaisitte olemasta niin paljon yhdessä. Hankkisitte kumpikin harrastuksen ja tekemistä, johon toinen ei osallistu. Lakkaisitte jakamasta kaikkea toistenne kanssa. Mitä uutta se toisi suhteeseenne? Minkälaisia uusia tunteita se toisi suhteeseenne? Toisiko se pelkoa menettämisestä, epävarmuutta oman itsen kelpaamisesta, yksinäisyyden tunnetta, kateutta ym. olennaisesti ihmisenä olemiseen liittyviä tunteita? Entä toisiko tämän kaltaisten tunteiden tunteminen myös mahdollisuuden käsitellä sitä, miten kummankin taustat ja omat varhaiset suhteessa olemisen kokemukset elävät parisuhteessanne? Toisiko tuo kaikki parisuhteeseenne uusia tuulia, uusia mahdollisuuksia liittyä toisiinne uudella, elämänmakuisella, tavalla?

Ystävällisesti,
perheneuvoja Helena




Moi!! Tarvitsen neuvoa parisuhdejutussa.. Poikaystävä ei enää huomioi minua niin kuin ennen. Loukkaa vaan jatkuvasti. Hänellä on kolme kissaa ja ne ovat tärkeämpiä kuin mä ja on tietyt kellonajat, kuinka kauan voi olla mun luona!

Mitä mun pitäs tehdä?
Nainen, 30

Hyvä ystävä,
Kuulen viestissäsi, että olet huolissasi, surullinen ja ahdistunut siitä, että poikaystäväsi on alkanut käyttäytymään sinua kohtaan eri tavalla kuin ennen. Kuulostaa sitä, että sinusta tuntuu, että poikaystäväsi ei jostain syystä tavoittele sinua, halua sinua. Se tuntuu ymmärrettävästi pahalta.

Kirjeesi on lyhyt, joten joudun vastaamaan yleisellä tasolla ja monin kysymyksin.

Kysyt mitä sinun pitäisi tehdä. Ensimmäisenä mieleeni tulee vastaus: Kysy häneltä suoria kysymyksiä ilman syyttelyä ja suuttumista. Malta ja uskalla kuunnella hänen vastauksensa syyttämättä ja suuttumatta. Kerro hänelle omista ajatuksistasi ja siitä, miltä nykyinen tilanteenne sinusta tuntuu, edelleen suuttumatta ja syyttämättä.

Haluaako poikaystäväsi edelleen olla kanssasi vai onko tämä välttely hänen tapansa sanoa, että ei enää halua yhteistä suhdetta? Rohkenisitko kysyä tätä? Jos näin olisi, niin mitä se sinulle merkitsisi? Rohkeneeko hän kertoa sinulle, jos näin olisi?

Haluaako hän siirtyä suhteessanne uuteen vaiheeseen rakastumisvaiheen jälkeen? Usein suhteen alussa kumpikin haluaa tiivistä yhdessä oloa. Vähitellen jommankumman tarve erillisyyteen eli tarve saada omaa aikaa ja tehdä myös omia juttuja, voimistuu. Se saattaa näkyä yhteydenpidon vähenemisenä tai myös ärtyisyytenä. Usein toinen kumppaneista hätääntyy tästä ja hänelle tulee tarve palauttaa entinen, ihana yhteys. Valitettavasti usein hätä ja huoli toisen menettämisestä ja siitä, ettei ole toiselle tärkeä, näkyy syyttelynä, vaatimisena, takertumisena. Tämä lisää entisestään toisen tarvetta ottaa etäisyyttä. Näin parin välille alkaa syntyä takertumisen ja vetäytymisen riitaisa kehä joka työntää heitä kauemmas toisistaan ja johtaa helposti eroon. Onko siis aika kysyä, minkälaista rakastumisvaiheen jälkeistä parisuhdetta kumpikin teistä haluaa elää? Miten sovitetaan yhteen kummankin toiveet ja unelmat ja ovatko ne yhteen sovitettavissa? Jos toinen ei tiedä mitä haluaa, on kuitenkin tärkeää miettiä mitä itse haluaa ja onko itselle tärkeitä asioita, mahdollista saada toteuttaa tässä parisuhteessa. Se, että yrittää pakottaa toisen omien toiveiden kaltaiseksi on yleensä huonoin, vaikkakin hyvin yleinen, vaihtoehto.

Kolmantena asiana minulle tulee mieleen sinä itse. Onko sinulla elämässäsi muitakin tärkeitä ihmisiä ja asioita kun poikaystäväsi? Parisuhteessa tarvitaan sekä kykyä läheisyyteen että kykyä erillisyyteen. Jos parisuhteessa ei ole riittävästi erillisyyttä se johtaa helposti eräänlaiseen hapettomaan tilaan, jossa myös läheisyys alkaa kuolla. Siksi on tärkeää, että yhteisten juttujen lisäksi kummallakin on myös omia juttuja. Se estää sitä, että parisuhteesta tulee liian tiivis ja huonolla tavalla riippuvuussuhde.

Toivon, että nämä muutamat ajatukset auttaisivat sinua lähtemään selvittämään tilannettanne.

Hyvää jatkoa sinulle!
perheneuvoja Helena

Suhteemme on vasta aivan alkumetreillä. Tuntuu, että menetän hänet jo ennen kuin kaikki ehti edes alkaa. Tutustuimme netin välityksellä noin vuoden alusta lähtien, tavattu pari kertaa, yö vietetty yhdessä. Elämme erillämme noin 200 kilometrin välimatkan kera.

Pienen kimurantin lisän tähän tuo se, että olen hyvin epäileväinen ihminen johtuen aikaisemmista suhteista. Tiedän, että hän juttelee erään toisenkin ihmisen kanssa, ja jos hän ei vastaa viestiini, alan heti epäilemään kaikki mahdolliset asiat. Vaikka olenkin itselle toistellut, että tässä ei ole mitään epäilyttävää, he ovat vain kavereita. En tiedä, mitenkä saan itseni uskomaan sen asian, muuta kuin ajan kanssa. Silti hän on rehellisin ihminen kenet olen koskaan tavannut.
Mies, 23

Hei,

Suhteenne oli ilmeisesti hyvällä alulla, vaikkakin "alkumetreillä". Sitten tapahtui muutos, joka saa sinut miettimään ja ehkä pelkäämäänkiin suhteen päättymistä heti alkuunsa.

Käännekohdan syykin tuntuu olevan selkeä: tyttöystäväsi läheisen kuolema. Suru voi yhdistää tai erottaa, se voi vielä lähemmäs tai kauemmas. Surun kohdatessa yllättäen ihminen yleensä tukeutuu läheiseen ja luotettavaan, tuttuun ihmiseen. Sinäkin haluaisit auttaa, mutta nyt tuntuu siltä, että hän puhuu jollekin toiselle ja tukeutuu johonkin toiseen. Siinä ei sinänsä ole mitää pahaa tai edes kummallista, mutta se saa sinut ajattelemaan kaikkea mahdollista, vaikka tiedät, että ei ole syytä huoleen. Sinä olet ainakin tarjonnut apua. Mielestäni se riittää. Enempää et voi tehdä.

Kuitenkin on ilmeistä, että tyttöystäväsi käytös muuttui yllätävän menetyksen myötä. Tarvitseeko hän nyt vain omaa aikaa suruun vai onko hän alkanut miettiä vasta alkavaa suhdettanne uudessa valossa? Mielestäni sinun kannattaa kysyä tätä häneltä suoraan. Kertooko se jotain teidän suhteestanne, että hän tukeutuu johonkin toiseen. Ei välttämättä. Edes oma puoliso ei aina ole se, jolle puhutaan , vaan monelle tärkein lohduttaja on läheinen ystävä.

Käytät sanaa "tyttöystävä" vaikka olette tavannet vasta pari kertaa. Onkohan teillä samanlainen näkymä suhteenne tilasta ja etenemisestä? Kirjoitit, että tyttöystäväsi on rehellisin ihminen, jonka olet tavannut. Varmasti hän vastaa rehellisesti, kun kysyt häneltä suoraan, mitä hän ajattelee suhteestanne ja miksi hän on nyt ottanut etäisyyttä.
Perheneuvoja Heikki

Olemme 14 vuotta yhdessä ollut pariskunta jolla on kaksi 6-9-vuotiasta lasta. Suhdettamme on lasten syntymästä asti varjostanut taloudellinen tilanne, sillä hoidin lapsia kuusi vuotta kotona, ja sen jälkeen lähdin opiskelemaan yliopistoon, jossa olen vieläkin. Miehellä on siis ollut vastuu elätuksesta, eikä tilannetta helpota hänen työnsä, josta hän ei pidä. Toisaalta nyt talo on maksettu, joten tilanne ei ole mielestäni mitenkään katastrofaalinen.

Miehelläni on ollut neljänkympinkriisi jo vuosia, vaikka täytti vasta nyt, ja jotenkin tuntuu, että koko tulevaisuus tuntuu hänestä näköalattomalta. Itse nautin opinnoistani ja ajattelen, että elämä on vasta tarjoamassa parhaat vuotensa, nauttisin seksistä enemmän kuin ennen ja olen tyytyväisempi itseeni kuin nuorempana.

Kaikki muuttui oikeastaan lasten syntymän jälkeen, siihen sopeutuminen oli kai kummallekin aika vaikeaa. Mies nauttii kyllä lasten kanssa puuhailemisesta ja sanoi, että heistä eroaminen olisi todella vaikeaa (siis kun asuisivat vuorotellen
toisen luona). Rakkaus on pitkämielinen, mutta en tiedä miten paljon sen vuoksi pitäisi kärsiä. Kaikkeni olen valmis tekemään jos suhteemme korjaantuisi, sillä hän on ehdottomasti elämäni rakkaus, ja paras kumppani minulle kun sille päälle sattuu. En vain tiedä onko se enää minusta kiinni...
Nainen, 38

Hei,

Pohdit parisuhteenne tilannetta varsin syvällisesti ja perusteellisesti. Teillähän on paljon hyvää: pystytte puhumaan suhteestanne ja tunteistanne. Olette käyneet yhdessä jopa terapiassa. Tosin sanoit, että tuloksettomasti. Miten sen voi mitata? Voisi ajatella, että te hyödytte pariterapiasta, koska pystytte puhumaan.

Tunteet ovat arvaamattomia ja monimutkaisia. Varsinkin toisen tunteet. Pohdit miehesi tunteita; ovatko ne hävinneet ja pystyykö niitä virvoittamaan. Kyllä tunteisiin voi vaikuttaa. Rakkaudella on nälkä. Tunteita voi ruokkia tekemällä tietoisesti sellaisia asioita yhdessä, joista molemmat nauttivat. Jos yhteiset lounaat, salilla tai uimassa käynnit eivät ole sellaista, niin mikä olisi? Mikä miehesi mielestä olisi ”tosi hauskaa”?

Myös sanoilla voi ruokkia tunteita; voi sanoa hyviä asioita toisesta, kertoa rakkaudestaan. Kosketus ja hellyys ruokkivat tunteita. Yksikin hellyydenosoitus päivässä voi muuttaa tilannetta.

Tunteita voi siis elvyttää, jos haluaa. Tässä tuleekin eteen kysymys tahdosta: mitä minä haluan? Kerroit miehesi sanoneen, että hän ei tiedä, mitä haluaa tulevaisuudelta. Missä mielessä? Työn vai parisuhteen kannalta? Suhdetta voi parantaa yhdellä ehdolla: molemmat haluavat sitä. Kirjoitit, että et tiedä, onko se enää sinusta kiinni. Ilmeisesti ei ole. Sinä et voi elvyttää miehesi tunteita, jos hän ei sitä tahdo.

Ehdotan, että teette perinteisen parisuhteen tilaa kartoittavan tehtävän. Kirjoittakaan molemmat itseksenne paperille viisi lausetta, jotka alkavat: ”Toivoisin, että sinä…”. Käykää lauseet yhdessä läpi niin, että luette ne vuorotellen toisillenne. Älkää kommentoiko tai yrittäkö mitenkään kumota toistenne toiveita. Sen jälkeen kirjoitatte viisi lausetta: ”Pidän siitä kun sinä…” Ja käsittely samalla tavoin.

Toisen toiveet, tahto, unelmat. Kunnioittakaa niitä. Aina ei tiedä selkeästi, mitä haluaa. Tai vaikka tietäisikin, niin sitä on vaikea sanoa puolisolle. Tulevaisuus voi tuntua näköalattomalta myös siksi, että ei uskalla antaa lupaa omille unelmille. Ihanteiden ja todellisuuden ero voi tuntua liian suurelta.
Perheneuvoja Heikki

Olen ollut reilun vuoden miesystäväni kanssa. Sinä aikana hänellä on ollut jo toinen suhde, eli pettänyt minua viime kesänä puolentoista kuukauden ajan.

Tuntuu, että hän hakee hyväksyntää baareista muilta naisilta, nyt kun suhde minuun ongelmainen / epäkiitollinen. Jatkuupa meidän tarina tai ei, niin haluaisin auttaa, koska hän on minulle rakas ja sattuu katsoa toisen pahoinvointia. Vaikeaa vaan olla tukena, kun toinen koko ajan satuttaa. Kuin tietäisi mitä tekee, mutta ei vain välitä? Ei kykene? Vaikka välillä on hyvin pahoillaan ja myötätuntoinen.. esittää?
Nainen, 34

Hei,

Aluksi onnittelut sitkeydestä. Yrityksen puutteesta sinua ei ainakaan voi syyttää. Miesystävä on kohdellut sinua huonosti, epäkunnioittavasti ja loukkaavasti: hän on ollut uskoton ja epärehellinen ja pettänyt useita lupauksia. Moni olisi jo lyönyt hanskat tiskiin, varsinkin, kun nämä asiat ovat tulleet esille jo ensimmäisen vuoden aikana, eli heti suhteenne alussa.

Haluaisit auttaa häntä, koska välität ja rakastat, etkä kestä katsoa, kun hän voi huonosti. Olet siis empaattinen ihminen. Ehkä tärkeintä olisi kuitenkin, että auttaisit itseäsi. Ehkä juuri sen vuoksi terapeuttisi neuvoi sinua lukemaan kirjallisuutta narsismista. Itsesi suojelemiseksi. Voit olla oikeassa siinä, että miesystäväsi tarvitsisi apua ja tukea ymmärtääkseen itseään paremmin, mutta ehkä sinä et ole oikea henkilö auttamaan.

Miesystäväsi on kokenut vaikeita asioita lapsuudessa, ja ajattelet, että hän nyt tarvitsee ja hakee hyväksyntää baareista ja muilta naisilta. Jokainen haluaa kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin on. Hyvässä parisuhteessa voi saada sen kokemuksen. Jos teillä on sellainen, niin miksi se ei hänelle riitä? Huonokaan lapsuus ei johda pettämiseen ja valehteluun. Ne ovat aina ihmisen omia valintoja.
Ehkä kaikkein raskainta parisuhteessa on se, että toivoo toisen muuttuvan, mutta joutuu pettymään yhä uudelleen, koska hän ei muutu. Ja kun hän ei muutu, niin joutuu vähitellen muuttamaan itseään ja omia ihanteitaan.

Toki asiat voivat olla myös niin kuin miesystäväsi sanoo: hän ei ollut aluksi valmis sitoutumaan, mutta nyt on. Ehkä hän on kuvitellut sinun sietävän tämän hänen huomion hakemisensa suhteen ulkopuolelta, mutta nyt vasta hän on herännyt huomaamaan, että menettää sinut. Vasta nyt hänelle on selvinnyt se, mitä hän todella haluaa. Ja voihan ihminen muuttua. Useimmat muuttuvat. Et voi tietää varmasti.
Jos sinulla on voimia, niin voithan antaa itsellesi, hänelle ja teille vielä mahdollisuuden. Voitte terapiassa pohtia, olisiko mahdollista ottaa suhteelle uusia alku, nyt kun mieskin on siihen valmis. Jos ilmenee, että se ei sittenkään onnistu, niin olet kuitenkin yhtä kokemusta rikkaampi. Jatkuipa teidän suhteenne tai ei, niin sinun tuskin kannattaa ryhtyä hänelle terapeutiksi tai äidiksi.
Perheneuvoja Heikki

Olen aivan hukassa, HALUAN SAADA NEUVOA SINULTA!

Olen seurustellut kolme vuotta ja neljä kuukautta 25-vuotiaan miehen kanssa. Meillä on ikäeroa nelisen vuotta! Itselläni on kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta ja nyt kolmas lapsi kyseisen miehen kanssa, lapsi on nyt puolitoistavuotias.

En siltikään osaa päästä irti. En tiedä mitä tehdä, kun kaverit tai mikään ei kiinnosta. En saa mistään aloitettua mitään, kun ajattelen vaan häntä. Tuntuu, että itse olen hänelle antanu koko elämän ja nyt ei ole mitään...
Nainen, 29

Hei Sinä, joka sanot olevasi aivan hukassa!

Kiitos viestistäsi. Viestisi oli jännittävä lukuelämys. Siitä välittyi kuva kuin virran pyörteessä olemisesta ja tuntu, kuinka pää välillä soljahtaa veden alle hallitsemattomasti. Mietin, että olet yhtäkkiä joutunut kriisin, pudonnut veden varaan. Osaatko uida tunteittesi ja tapahtumisen aallokossa? Millainen oli edellinen erosi? Opettiko se sinulle erossa selviytymisen taitoja? Millaiset erossa uimisen taidot lapsillasi on? Pystytkö auttamaan heidät tästä kuohunnasta turvallisesti yli? Miten lasten isät voivat auttaa lapsia eteenpäin? Oletko yksin näillä syvillä vesillä vai onko lähettyvilläsi ystäviä, sukulaisia tai muita ihmisiä, jotka voivat auttaa ja tukea sinua?

Pyydät neuvoja. Ensimmäinen neuvoni onkin ”älä jää yksin”. Puhu asioista, tunteistasi ja avun tarpeistasi muille ihmisille. Jos sinulla ei ole tukiverkostoa käytettävissäsi, käänny pikaisesti neuvolan ja/tai perheneuvolan puoleen. Sinä ja lapsesi olette oikeutettuja apuun ja tukeen saadaksenne taas tukevaa maata jalkojenne alle ja löytääksenne uuden suunnan elämällenne.

Toinen neuvoni on ”Selvittele omia tunteitasi”. Kerrot viestissäsi kokevasi mm. ahdistusta, epävarmuutta, ilon katoamista ja katkeruutta. Kerrot myös epäselvyydestä, toiveista (odotat mm. että hän tajuis…), hallittavana olemisesta, siitä kun mikään ei kiinnosta, aloitekyvyn puutteesta ja siitä kuinka olet antanut toiselle kaiken ja nyt jäät ilman mitään. Kerrot kuitenkin rakastavasi tätä miestä ja toivon kipinästä, että palaisitte vielä yhteen (jos ymmärsin oikein?). Muutama rivi myöhemmin kerroit sanoneesi, ettet enää halua nähdä ja tarvitset omaa aikaa, että pääset eroon hänestä.

Minun silmissäni, tuollainen tunteiden myllerrys ja pettymys on tavallista kriisien yhteydessä. Kohdissa, joissa elämän suunta muuttuu yllättäin. Kun haluaa aivan päinvastaisiakin asioita yhtä aikaa, on ymmärrettävää, että olo tulee tukalaksi. Kolmas neuvoni onkin ”koeta sietää epävarmuutta ja ajatusten sekamelskaa vielä hetki, älä ryntää mihinkään äkkinäisiin päätöksiin tai tekoihin”. Nyt on tuumaustauon paikka! Selvittele ajatuksiasi, toiveitasi ja pelkojasi rauhassa yksin ja yhdessä muiden kanssa. Keskustele ja kuulostele omia ja muiden ajatuksia. Tarvittaessa tässä sinua voinee auttaa myös esimerkiksi neuvolan psykologi tai perheneuvolan väki.

Mutta lopulta jää kysymys jatkuuko tiesi yksin vai yhdessä tämän miehen kanssa. Voi olla, että teistä kumpikaan ei tiedä sitä vielä. Neljäs neuvoni onkin ”keskustelkaa toiveistanne, tarpeistanne ja tunteistanne miehesi kanssa”. Jos tunteenne ovat kovin sekaisin edelleen, voisitte harkita pari- tai perheterapeutin puoleen kääntymistä. Niitä löytyy ilmaiseksi perheasiain neuvottelukeskuksista ja perheneuvoloista sekä joillakin paikkakunnilla kaupungin/kunnan palveluina. Lisäksi käytettävissänne on yksityiset palvelut, joita voi etsiä internetistä.
Viimeinen neuvoni on ”pidä itsestäsi hellä ja hyvä huoli”. Toivottavasti jaksat kohdella itseäsi kuin parasta ystävääsi. 
Voimia sinulle toivottaen
perheneuvoja Iiris

Ongelmana on poikaystäväni pornoaddiktio. Hänellä on tapana katsoa pornoa poissaollessani ja hän on joskus sanonut, että tarvitsisi omaa aikaa tämän vuoksi. Hän on myöntänyt olevansa riippuvainen.

Olemme aina pystyneet puhumaan kaikesta, niin myös tästä asiasta. Ehkä osittain juuri siksi ahdistaa, koska hän kertoo niin avoimesti tästä. En tiedä mitä tekisin, sillä tämä todellakin ahdistaa minua. En haluaisi myöskään erota, enkä voi pyytää poikaystävääni lopettamaankaan. Asiasta on ollut kuitenkin useita riitoja ja minulla on paha mieli sen vuoksi.

Nainen, 25

Hei!

Kiitos viestistäsi.

Minulle tuli surullinen olo sitä lukiessani. Olette ilmeisesti nuoria, terveitä ihmisiä. Päätellen siitä, että et haluaisi erota, suhteessanne on varmastikin monia asioita, jotka toimivat ihan hyvin. Pystytte mm. keskustelemaan kaikista asioista ja poikaystäväsi antaa sinulle positiivista palautetta ulkonäöstäsi. Mutta sitten on tämä yksi asia, joka pilaa paljon.

Poikaystäväsi on myöntänyt olevansa pornoaddikti. Ihan hyvä, että hän myöntää asian avoimesti. Mahtaakohan hän itse ymmärtää, että kyseessä on vakava asia? Pornoriippuvuus on yksi seksiriippuvuuden ilmenemismuodoista. Riippuvuudesta tulee ongelma siinä vaiheessa, kun se haittaa mielenterveyttä, ajankäyttöä, taloudellista tilannetta tai ihmissuhteita. Hänen kohdallaan tämä viimeksi mainittu on jo täyttynyt. Kerroit monessa kohdassa viestissäsi eri sanoin, millaiset vaikutukset poikaystäväsi pornon katselulla on sinuun: sinusta tuntuu, ettet riitä hänelle, se satuttaa sinua, ahdistaa, on paha mieli jne. Kuulostaa ikävältä, että tällä on ollut negatiivisia vaikutuksia sinun itsetuntoosi.

Addiktiivistä poikaystäväsi käyttäytymisessä on se, minkä itsekin mainitsit, että sinä et pelkästään riitä. Rakastelu oikean ihmisen eli oman ihanan ja halukkaan tyttöystävän kanssa ei riitä tyydyttämään hänen tarpeitaan. Voi olla, että hän saa pornosta jotain, mitä sinä tai kukaan nainen ei voi hänelle antaa. Herää kysymys, mitä hän siitä saa? Mihin hän niin runsasta kiihottumista tarvitsee?

Addiktoituneen pornon käytön riskit ovat samat kuin muissakin riippuvuuksissa. Aiempi määrä ja laatu eivät enää riitä saamaan aikaan halutun lopputuloksen. Tarvitaan enemmän käyttökertoja ja -aikaa ja kovempaa kamaa antamaan ärsykkeitä. Normaaliin elämään liittyvät asiat saavat väistyä riippuvuuden tieltä. Vähän tämän tapaiselta kuulostaa poikaystäväsi toive siitä, että teidän yhteisestä ajastanne otettaisiin osa hänen omaan käyttöönsä eli pornon katseluun ja sinun täytyisi poistua kodistasi sen takia.

Kun on tutkittu pornon käytön vaikutuksia parisuhteeseen, on havaittu, että joissain parisuhteissa puolison pornon käyttö voi myös lisätä toisen haluttomuutta. Kumppanit kertovat, ettei tunnu mukavalta olla pornon kiihottaman puolison laukeamisväline. Käyttäjä voi myös itse kokea lisääntyvää haluttomuutta suhteessa omaan puolisoonsa, olla tyytymätön oman kumppanin ulkonäköön, seksuaaliseen taitoihin ja kokeilunhaluun.

Taitaa olla niin, että poikaystäväsi ei itse näe pornoriippuvuuttaan ongelmana. Parisuhteeseenne se on kuitenkin selvästi tuonut ongelmia. Riippuvuudet eivät yleensä poistu noin vain, itsestään. Ne tarvitsevat käyttäjän omaa halua muuttaa asioita ja voimakasta motivaatiota vastustaa riippuvuuteen liittyviä houkutuksia. Puoliso voi olla siinä hyvänä tukena, mutta yksin sinä et voi häntä etkä tätä osaa suhteessanne muuttaa. Muuten, miksi et voi pyytää häntä lopettamaan? Sillä, miten hän toimii, on monenlaisia negatiivisia vaikutuksia sinuun. Onko se ok? Onko se ok hänelle ja onko se ok sinulle?

Miten näet suhteenne tulevaisuuden? Miten voi suhteenne ja miten voit sinä, jos asiat jatkuvat vuosikausia näin? Kuuluvatko tulevaisuuden haaveisiisi lapset? Miten ne sopivat tähän kuvioon? Havahdu miettimään elämääsi nyt ihan vakavasti. Ota sinä ensin vastuu omasta elämästäsi, miten sitä haluat elää. Poikaystävälläsi on vastuu omasta elämästään. Haluaako hän elää näin, vaikka se saa sinut voimaan huonosti? Haluaako hän jatkaa näin, vaikka sinä jossain vaiheessa alkaisit miettiä eroa sen takia? Kohtalon kysymys on: kumman hän valitsisi?

Rohkeutta sinulle toimia itsesi ja parisuhteenne parhaaksi toivottaa
Paula perheneuvoja

Onko keinoja kehittää parisuhdetta, kun toisen osapuolen mielestä kaikki ongelmat ovat minussa? Jos yritän kertoa, että tunteeni eivät ole suhteessa sillä tasolla kuin niiden haluaisin olevan ja haluaisin meidän yhdessä hakevan apua, niin minulle loukkaannutaan. Sanotaan, että parempaan ei pysty. Jos se ei riitä, niin siitä sitten vain parempaa etsimään.

terveisin,
kohtako tunteeton?
Nainen, 42

Hei nimimerkki "Kohtako tunteeton?"

Kiitos kirjeestäsi.

Kertomastasi tuli mieleen perheneuvonnan asiakaspariskunta, jossa molempien osapuolten tarinat ovat kaukana toisistaan. Voin kuvitella hyvin miehesi sinne perheneuvolan tuoliin. Siellä hän kertoo, miten hienosti hän tekee kotitöitä ja osallistuu perheen arkeen, on vähentänyt alkoholin käyttöäänkin perheen hyväksi ja tykkää vaimostaan niin kovasti ja haluaa häntä paljon. Ja puhuu ihan totta. Toisaalla on sinun kokemuksesi. Tässä roolissani Suhdeklinikan vastaajana minun on vaikea olla puolueeton, koska kuuluvilla on vain sinun äänesi. Oikeassa pariterapiatilanteessa olisi tärkeää saada molempien puolisoiden näkökulmat esille yhtä aikaa. Mutta nyt kommentoin tilannetta sen informaation valossa, jota olen sinulta saanut.

Kuulostaa siltä, että miehesi vyöryy rajojesi yli monessa kohdin. Hän vaatii sinulta seksuaalista aktiivisuutta oman tarpeensa mukaisesti, vahtii tekemisiäsi ja tekemättä jättämisiäsi. Kuulostaa siltä, että hän käyttää aika suurta valtaa parisuhteessanne. Onkohan niin, että kun mies vie monella tavoin paljon tilaa, sinä tunnen jääväsi ahtaalle. Tarpeesi hankkia oma auto lasten kuljetuksia varten näyttäytyy minulle esimerkkinä siitä, että jakaminen on hankalaa. Tuleekohan miehesi ketutus sinun auton hankkimisestasi kenties siitä, että hän kokee siinä hallinnan menetystä suhteessa sinuun? Oma auto symboloi joskus naiselle itsenäisyyttä, vapautta liikkua oman aikataulun ja mielen mukaan.

Erityisen kurjalta kuulosti miehesi tapa lähestyä sinua seksuaalisesti. Hän ei tunnu ymmärtävän sitä, että nainen, tai kukaan ihminen ylipäätänsä, ei syty sellaisesta, jonka kokee itselleen epämiellyttäväksi. Se, että olet kertonut hänelle, ettet pidä hänen tavastaan käydä kiinni sinuun ja puhua rivosti ja hän siitä huolimatta sitä jatkaa, kertoo kunnioituksen puutteesta. Hän sallii itsensä toimia niin kuin haluaa, välittämättä siitä, miltä se sinusta tuntuu. Eikö sinun tunteillasi ole väliä? Kokeekohan miehesi jonkinlaista omistajan oikeutta sinuun ja kehoosi? Avioliitto eikä myöskään se, että rakastaa toista, anna hallintaoikeutta toiseen ihmiseen eikä hänen kehoonsa. Muista, että sinulla on oikeus olla väsynyt ja haluton ilman syyllisyyttä.

Ei mikään ihme, että olet alkanut tuntea haluttomuutta, eihän sinun halullesi ole tuossa sijaa. Tämä on myös miehesi kannalta surullista. Hän toivoisi sinun tekevän useammin aloitteita, mutta missä välissä voisit ehtiä? Eli tahtomattaan miehesi sabotoi omalla toiminnallaan toiveensa täyttymisen. Tuskin halukkuutesi tällä tavoin tulee lisääntymäänkään, pelkään pahoin että käy aivan päinvastoin.

Kuvasit monenlaisia fyysisiä oireita. Ne kertovat nimenomaan jaksamisesi rajoista ja pitkäkertoisesta pahasta olosta, johon nyt on jo kehosikin alkanut reagoida. Sinun on syytä ottaa oireet vakavasti ja lähteä etsimään muutosta tilanteeseen.

Esität meille kaksi kysymystä. Ensimmäinen on: "onko keinoja kehittää parisuhdetta, kun toisen osapuolen mielestä kaikki ongelmat ovat minussa?" Tässä kohdin voisimme palata vastaukseni alussa kuvaamaani tilanteeseen perheneuvoja huoneessa. Jotta voisitte saada yhdessä jotain muutosta aikaan, on molempien tietysti oltava valmiita näkemään oman osuutensa kokonaisuudesta ja muuttamaan tarvittaessa käytöstään. Kaikki voi olla mahdollista, jos molemmat sitä haluavat ja tavoite on samansuuntainen.

Toiseksi kysyit, miten voisit toimia, jotta itse jaksaisit paremmin. Arvelen, että olet nyt omassa elämässäsi itsenäistymisen kohdassa. Et ole miehesi omaisuutta. Sinulla on täysi oikeus vaatia, että sinua kohdellaan kunnioittavasti sanoin ja teoin. Älä alistu huonoon ja esineellistävään kohteluun. Mieti, millaisen mallin miehen ja naisen välisestä suhteesta haluat lapsillesi antaa. Ole tarkkana kehosi viestien kanssa. Seuraa, milloin vointisi huononee ja milloin taas helpottuu. Sisäinen viisautesi ohjaa sinua kyllä oikeaan suuntaan.

Tunteettomuudesta kohti avointa tunteiden tunnistamista ja ilmaisua haluaa olla sinua rohkaisemassa
Paula, perheneuvoja

Olen 18-vuotias, ja avomieheni 23. Olemme seurustelleet pian puolitoista vuotta, ja siitä ajasta olemme asuneet yhdessä kahdeksan kuukautta. Ongelmatonta meillä ei kuitenkaan ole.

Mitä tässä tilanteessa enää voi tehdä, kun ei oikein lähteäkään voi? Olen taloudellisesti sekä psyykkisesti riippuvainen miehestäni.
Nainen, 18

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Kerrot, että päällimmäisenä huolenasi on sinun ja miehesi seksihalujen kohtaamattomuus. Vaikuttaa siltä, että seksin kautta pintaan nousevat muutkin ongelmat. Koet, ettet ole miehen kanssa henkisesti samalla aaltopituudella, pidät häntä itseäsi vähemmän älykkäänä eikä keskustelua välillenne tunnu syntyvän. Koet hänen välttelevän sitä, samoin kuin seksiä.

Jos haluat selvittää, onko suhteellanne tulevaisuutta, ehdottaisin, että aloitat miettimällä, mitä arvostat ja kunnioitat miehessäsi. Mikä hänessä on sinua miellyttävää, milloin hän on parhaimmillaan ja mikä seksielämässänne on hyvää ja toimivaa? Kerro sitten näitä asioita hänelle. Kerro, mikä hänessä kiinnostaa ja sytyttää sinua, millaisissa tilanteissa erityisesti nautit hänen seurastaan ja milloin hän on ihanimmillaan. Seksielämässä voisit joksikin aikaa antaa aloitteen tekemisen hänen vastuulleen. Usein käy niin, että harvemmin haluavan osapuolen halu ei pääse edes viriämään, koska toinen on aina tiheämmin seksuaalisessa vireessä ja ilmaisee sen. Jos harvemmin haluava saa aikaa löytää oman halunsa, tilanne tasapainottuu. Sinulle voisi tulla kokemus siitä, että suhteessanne on seksiä, vaikket itse aina ole aloitteellinen ja miehellesi siitä, että hänkin ehtii kokea halua ja tehdä aloitteita omasta kiinnostuksestaan lähtien. Painostaminen on varmin tapa karkoittaa halu ja tehdä seksi väkinäiseksi.

Ylipäänsä suhteen parantaminen kannattaa aloittaa itsestä. Jos onnistuu itse ajattelemaan kumppanistaan myönteisemmin ja osoittamaan hänelle välittämistä, voi saada häneltä samaa takaisin. Jos niin ei vähitellen ala tapahtua, siitä voi sitten vetää johtopäätöksiä suhteen jatkamisen mielekkyydestä.

Miten kertomasi huoraamiset vaikuttavat suhteeseenne, miehesi seksihaluihin ja tunteisiinne? Tietääkö miehesi niistä, hyväksyykö hän ne ja onko välillänne niistä johtuvaa loukkaantumista ja selvittämättömiä asioita? Ne auttavat taloudellisesti, mutta onko niillä tunnetasolla hintansa? Entä miten voisit vahvistaa omaa itsetuntoasi ja voida hyvin? Parisuhteella on suuri vaikutus hyvinvointiin, mutta olisi hyvä pitää yhteyttä muihinkin ihmisiin, jotta elämä ei kapeutuisi.

Toivon teille molemmille hyvää elämää, yhdessä tai erikseen!
Päivi, perheneuvoja