KYSYMYS: Olen ollut yli viisi vuotta parisuhteessa. Aloimme seurustelemaan, kun minä olin vielä teini, joten käsitykseni ihmissuhteista oli vasta kasvamassa. En nähnyt silloin hälytysmerkkejä. Sairaalloinen mustasukkaisuus, kyttääminen, yms. Aloin kokea, että tein oikeasti väärin, jos näin ystäviä tai tein ylipäätänsä jotakin ilman häntä. Pyytelin jatkuvasti anteeksi. Ryhdyin välttelemään tällaisiä tilanteita. Hän itse harrastaa paljon, joten olin yksin paljon.Tästä masennuin.
Nyt olen työstänyt näitä asioita ja käynyt niitä läpi. Olen muut elämän osa-alueet saanut kuntoon, paitsi parisuhteen. Olen muuten tyytyväinen. Mutta koen edelleen parisuhteen todella hallitsevaksi. Edelleen tuntuu, että kaikkiin menoihin pitäisi pyytää lupa yms. Välillä tuntuu, että tukehdun. Hänen kanssaan on mahdoton keskutella. Hän ei myönnä mustasukkaisuuttaan eikä näe ongelmaa parisuhteessamme.
Minusta tuntuu pahalta, että vain minä olen epävarma tulevaisuutemme suhteen. Olisin jo valmis luovuttamaan. Mitä minun tulisi tehdä? En halua jatkaa näin ja uhriintua.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Jos ymmärrän viestiäsi oikein, niin masennuit mm. miehesi käyttäytymisen - sairaalloisen mustasukkaisuuden, kyttäämisen ja niistä johtuvan yksinäisyytesi takia.
Nyt olet työstänyt ja saanut elämäsi osa-alueita haltuusi ja koet olevasi tyytyväisempi elämääsi. Minun korvin kuulostaa myös sitä, että koet olevasi jollain tapaa vahvempi ja pystyt paremmin olemaan oma itsesi. Kuitenkaan kaikki tuo hyvä työ minkä olet tehnyt itsesi hyväksi, ei ole muuttanut parisuhdettanne ja miestäsi. Kerrot, että hän on edelleen hallitseva, kontrolloiva, rajoittava ja mustasukkainen. Nuo asiat mitä kuvasit, ovat toisen omistamista ja väkivaltaa. Mitä tapahtuu jos vastustat häntä, et "tottele"? Joudutko pelkäämään häntä näissä tilanteissa ja pelon takia alistumaan hänen vaatimuksiinsa?
Miehesi käyttäytymisessä huolestuttavinta on se, että hän ei näe ongelmaa itsessään, omassa mustasukkaisuudessaan. Jos ihminen ei pysty tarkastelemaan omaa käyttäytymistään ja näkemään tarvetta muutokselle on jokseenkin mahdotonta muuttua. Väkivaltaisen käyttäytyminen muuttuminen lähtee siitä, että ihminen ottaa vastuun siitä ja myöntää sen, että väkivaltaisuus on hänelle ongelma. Niin kauan kuin ihminen oikeuttaa oman väkivaltaisen käyttäytymisen toisen käyttäytymisellä, muuttuminen on mahdotonta. Sanot, että et halua jatkaa näin, uhriintua. Hienoa, sillä sinun ei missään nimessä pidäkään. Miehesi ei omista sinua, kukaan ei voi omistaa toista. Sinun on laitettava rajat itsesi ympärille ja lakattava alistumasta. Jos tarvitset ulkopuolista tukea tälle työlle sitä voit saada esim. erilaisista väkivaltatyötä tekevistä tahoista mm. Kirkon perheneuvonta tai [url=www.naistenlinja.fi]Naisten Linja[/url].
Jäin vielä miettimään viestissäsi mikä on saanut sinut pysymään suhteessanne? Rakastatko miestäsi? Jos rakastat, niin mitä sillä tarkoitat? Entä minkälaisen parisuhteen ja puolison haluaisit? Millaista elämää haluaisit elää hänen kanssaan yhdessä ja erikseen? Sinun on kuunneltava unelmiasi, toiveitasi ja tarpeitasi. Jos ihminen elää sivussa itseltään hän on vaarassa masentua, katkeroitua. Siksi kuulostaa niin hyvältä kun kerrot työstäneesi itseäsi. Jatka tuota työtä itsesi kanssa niin löydät vähitellen itse vastauksen esittämääsi kysymykseen "Mitä minun tulisi tehdä?".
KYSYMYS: Olen nyt pitemmän aikaa ollut tosi onneton.
Seurustelusuhdetta jota liki pitäen ensi helmikuussa ollut 9 vuotta, on ollut aikamoista. Olen 52v, mieskaveri 49v. Emme asu yhdessä, eikä tulisi onnistumaankaan. Viime kerralla kun kaveri piti juopotteluputken, käyttäytyi taas huonosti. Kun en vastannut hänen puheluihinsa, hän lähetti viestin että: haista paska kun en vastaa ja että onko mulla ukkoja muita. Kun en vaan halua jutella kun on siinä kunnossa. Koin tuon asian kotirauhan häirintänä.
Hän ei missään asioissa tue eikä kannusta. On sanonut arvostavansa, mut eipä osoita sitä mitenkään. En ole halunnut hyvin hirveästi viime aikoina kiinnostua olemaan iloinen. Omistan ajokortin jonka sain vuonna 1983. Mieskaverini autoa olen ajanut muutaman kerran, mutta nyt hän ei halua tai ei kysy haluanko ajaa ja minusta tuntuu etten hänen mielestään osaa. Itsekkäästi käyttäytyy. Yksin kamppailen tämän asian kanssa. Vanhin tytär tietää, mut hän ei halua enää kuulla mitä mies on taas minua kohtaan tehnyt tai sanonut.
Nukkuminen on ollut mulla toisinaan huonoa yöllä. Eilen päivällä mies käväisi luonani ja minä olin väsynyt koska edellisen yön nukuin tosi huonosti. Mies tokaisi onko krapula. Se sattui koska asia ei ollut niin. Kaipaan ongelmaani apua, tukea. Hyviäkin hetkiä on ollut ja kausia, vaan huonot ovat olleet raskaita ja henkisesti kuluttavia. Mies kerran sanoi ettei ole kerenny yhdessäolomme aikana sanomaan hyvää ulkonäöstäni. Yhdessä en halua hänen kanssaan lähteä baariin koska se hänen humaltuessaan ei ole mulle kivaa. Ja kun liikumme hänen autolla, niin on tosi epämukavaa miten hän kiinnittää huomionsa muihin naisiin jotka ajavat autolla ja osoittaa heille empatiaa. Pahoitan mieleni, mut hän ei tietenkään oo moksiskaan. Antaisi minunkin yrittää ja kannustaisi.
Jatta
VASTAUS: Hei, ja kiitos kirjeestäsi! Olen iloinen siitä, että olet lähtenyt hakemaan apua tilanteeseesi.
Kerroit omasta parisuhteestasi. Vaikka suhteessasi on ollut hyviäkin hetkiä, koet että moni asia on toisin kuin toivoisit. Sinun toiveitasi tulee kunnioittaa ja kuunnella. Sinulla on oikeus hyvään elämään ja tasapainoiseen parisuhteeseen. On tärkeää että kuuntelet itseäsi ja sitä miltä sinusta tuntuu. Sinä olet arvokas juuri sellaisena kuin olet! . Muista pitää huolta itsestäsi ja hyvinvoinnistasi. Sinulla on myös oikeus saada läheiseltäsi arvostusta ja kunnioitusta.
Olen huolissani sinusta, ja seurustelukumppanistasi myös. Seurustelusuhteenne on jatkunut jo pitkään ja se tuntuu kuluttavan sinua henkisesti ainakin huonoina kausina. Kirjeestäsi luin, että miesystäväsi pahoittaa alituiseen mielesi, ei tue sinua ja toimii itsekkäästi. Kuulostaa siltä että hänellä on myös vakavia ongelmia päihteiden käytössä. Olisi hyvä että hän osaisi ottaa vastaan apua!
Oletko puhunut vaikeuksistasi muiden kuin tyttäresi kanssa? Onko sinulla muita luotettavia ihmisiä joille voit asiasta puhua?
Kannustaisin sinua lämpimästi hakemaan apua omaan elämäntilanteeseesi. Onko kotipaikkakunnallasi esimerkiksi perheasiain neuvottelukeskusta? Olisi todella tarpeellista että sinä ja kumppanisikin saisitte pulmiinne tukea ja apua!
KYSYMYS: Erosimme 15 vuotta kestäneestä avioliitosta kaksi vuotta sitten. Meillä on ihanat lapset ja tämän eroajan, olemme olleet ihan mukavissa väleissä.
Itse kävin eroryhmän ja olen yrittänyt käsitellä asiaa. Eron syyksi olen löytänyt erityisesti oman kasvuni tarpeeni.
Elämme oli hyvää ja näytti varmasti tasapainoiselta. Itse aloin kuitenkin voida huonosti ja lopulta en nähnyt muuta keinoa elää ja hengittää kuin eroamalla tekemällä ison muutoksen elämässäni. Kaksi vuotta on ollut melkoista vuoristorataa, mutta en ole katunut eroamme enkä haikaillut eksmiestäni. Olen tutustunut ihmisiin ja saanut elää ”kadotettua nuoruuttani” joka toinen viikonloppu lasten ollessa isällään. Olen ollut myös onnellinen.
Olen uskonut että löydän sen oikean rakkauden, joka täyttää sisälläni olevan tyhjiön. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Melko pian olen huomannut, ettei kenestäkään tapaamistani ole ”elämäni mieheksi”. Eksäni on elänyt saman ihmisen kanssa koko tämän kaksi vuotta.
En edelleenkään kadu tai tunne sellaista vetoa – kuin miehen ja naisen välillä – eksääni kohtaan, mutta olemme alkaneet keskustelun, jossa pohdimme palaammeko yhteen. Lasten kannalta ja järjellä ajatellen tämä kannattaisi. Nyt kysymys kuuluu löydänkö / löydämmekö toisemme uudelleen, löytyykö kipinä ja rakkaus.
Tahtoisin olla onnellinen – kävi miten kävi. Ja lasten parasta toivon myös, mutta tiedostan että lapset voivat olla onnellisia jos olen sitä itse.
Kysymys kuuluu, mitä voisin tehdä. Mietimme että menemme treffeille. Minua pelottaa.. jos päätän lähteä tähän, löydänkö itseni samasta pisteestä, tai miten voin olla varma ja pysyä päätöksessäni.
Manna, 40
VASTAUS: Kirjeestäsi luen että koet olevasi tienristeyksessä: pohdit ja kyselet itseltäsi mitä valintoja sinun tulisi tehdä. Palatako takaisin yhteen entisen puolison kanssa vai pitää ero voimassa? Kerroit että teillä on hyvät välit ja että olet ollut myös onnellinen eron jälkeen. Olet saanut jotain mitä vailla olet ollut.
Toisaalta myös koet ettet ole löytänyt sitä mitä olet toivonut löytäväsi: elämäsi miestä, häntä joka "täyttäisi tyhjiön" sisälläsi. Ja vaikka koet että eropäätöksesi oli oikea etkä edelleenkään tunne vetoa entistä puolisoasi kohtaan, olet alkanut miettiä palaamista aiempaan suhteeseen. Mietit löydättekö vielä toisenne ja voiko rakkaus välillänne syttyä uudelleen.
Joskus käy niinkin, että eronnut pari löytää toisensa uudelleen (lyhyemmän tai pidemmän ajan kuluttua) ja elää onnellista elämää yhdessä. Rakkaus voi siis syttyä uudelleen. Siksi uskon itse että se voisi olla mahdollista myös teille.
Ottaisin kuitenkin vakavasti myös huolesi siitä, että "löydät itsesi samasta pisteestä." Toisin sanoen teidän kannattaa keskustella ja pohtia asiaa yhdessä monelta kantilta. Mikä toi teidät alun perin yhteen, mistä saitte voimavaroja liittoonne, mitkä asiat kuormittivat sitä? Mitkä asiat vaikuttivat siihen, että lopulta erositte? Teidän kannattaa katsoa ensinnäkin siis taaksepäin. Sen lisäksi olisi hyvä pohtia tätä hetkeä: miten itse kunkin asiat ovat nyt, mikä teitä vetää yhteen, mikä taas vie poispäin toisistanne? Vielä kannattaa pohtia myös tulevaisuutta: jos palaamme yhteen, mitä itse kukin toivoo ja odottaa parisuhteelta? Minkä asioiden pitäisi olla toisin ettei sama kehityskulku toistuisi? Mitkä asiat lisäävät onnellisuutta itse kunkin elämässä, mitkä asiat taas kuluttavat?
Tässä siis muutamia miettimisen arvoisia kysymyksiä joista voi aloittaa asian työstämisen – yksin ja yhdessä. Kirjeesi ei kerro miten käsittelitte eroanne entisen puolisosi kanssa. Ero, siihen johtaneet syyt ja kaikki tunteet sekä eron vaikutukset on hyvä työstää läpi, että kaikki tarpeellinen tulisi sanoitetuksi. Jäin miettimään sitäkin, oletteko eronne käsittelyssä samassa vaiheessa: olethan sinä elänyt kaksi vuotta itseksesi (sinulla on ollut aikaa käydä läpi asioita) mutta puolisosi on kertomasi mukaan aloittanut uuden suhteen aika pian eronne jälkeen.
Voisit ehkä lähestyä asiaa myös siitä näkökulmasta, mitä olet eron jälkeen löytänyt ja oppinut ja mitä vielä olisi löydettävissä. Kerroit että vaikka elämänne oli "hyvää ja tasapainoisen näköistä", voit kuitenkin huonosti etkä löytänyt muuta keinoa selvitä kuin ero. Kun käsittelit eroanne, millaisia syitä löysit sille että voit huonosti? Etkö kokenut parisuhdettanne tyydyttäväksi? Oliko elämänvaiheenne liiaksi sinua kuormittava? Oliko sisäisen kasvun tarpeesi pikemminkin peruste erolle kuin syy siihen? (Perustelusi erolle on se, ettei voinut kasvaa sisäisesti parisuhteessa. Voiko varsinainen syy löytyä syvemmältä?) Vielä voisit pohtia, oletko saavuttanut tavoitteesi: oletko kasvanut sisäisesti? Oletko löytänyt jotain uutta, jota voit tuoda suhteeseenne? Mitä olette yhdessä ymmärtäneet parisuhteestanne ja erostanne? Jäin miettimään myös kuvaamaasi "tyhjiötä sisälläsi": onko se jotain jonka vain toinen ihminen, muu kuin sinä itse, voi täyttää?
Puhut viisaasti omasta ja lastesi onnellisuudesta. On tärkeää että kaikki voivat hyvin ja ovat onnellisia. Siksi on hyvä pohtia asioita ennen yhteen palaamista. Mutta tärkeää on myös muistaa tunteet toista kohtaan ja yhteinen tahto kulkea samaa polkua kumppaneina toisilleen.
Koet ehkä saaneesi enemmänkin kysymyksiä kuin vastauksia. Ajattelen kuitenkin että sinä löydät vastaukset yhdessä puolisosi kanssa asioista keskustellen.
Toivottavasti vastaukseni auttaa teitä alkuun. Kirkon perheneuvonta ja muut tahot auttavat mielellään mahdollisuuksiensa mukaan sinua ja koko perhettäsi!
KYSYMYS: Minulla on kaksi aikuista lasta – toinen kehitysvammainen. He molemmat asuvat omissa asunnoissaan. Ex-mieheni kanssa olemme hyvissä väleissä ja lasten takia ajoittain tekemisissä. Ex-miehelläni on puoliso.
Olen ollut naimisissa kahdeksan vuotta. Mieheni on hyvä mies, mutta ei voi hyväksyä lapsiani vieläkään. Hän ei myöskään pidä ystävistäni. Hän on loukannut ja haukkunut minua ja lapsiani mitä rumimmin. Ja melkein joka viikko aikoo erota. Olen pyytänyt häntä avioliittoneuvojan luo, mutta ei halua. Miehelläni ei ole omia lapsia. Hän on paljon mökillään.
Mitä tehdä? Olen väsynyt. Hän pyytää anteeksi, mutta sama tapahtuu taas viikon kahden päästä.
VASTAUS: Hyvä kysyjä,
Kerrot, että miehesi on hyvä mies. Mitäköhän mahdat tarkoittaa? Kun et tarkemmin kerro, niin minulle tuli mielikuva ja käsitys, että teillä on oikein mukavaa yhdessä kun olette kahden.
Mutta kun parisuhde ei yleensä voi olla vain kahdenkeskinen suhde. Ennemmin tai myöhemmin pari joutuu irrottautumaan ihanasta kahdenkeskisyydestä, mitä kutsutaan myös symbioosiksi tai rakastumisvaiheeksi, ja sietämään sitä, että parisuhde on itseasiassa kolmion muotoinen. Tällä tarkoitan sitä, että sen lisäksi, että parisuhteen osapuolilla on suhde toisiinsa, he molemmat joutuvat olemaan suhteessa myös muihin ihmisiin ja asioihin, sekä sietämään hetkittäin sivuun jäämistä eli mm. sitä että rakastetullani on muitakin tärkeitä ihmisiä ja asioita kuin minä. Ylipäätään hän on oma erillinen ihminen, joka ei ikinä voi vastata täydellisesti toiveitani ja tarpeitani. Eli aina joku kolmion kulma jää sivuun kun kaksi muuta ovat yhteydessä. Tämä kolmenkeskisyyden löytäminen ja sietäminen on itseasiassa parisuhteen keskeinen haaste. Parisuhde, joka pakotetaan jäämään kahdenkeskisyyteen, yleensä tuhoutuu.
Uusissa parisuhteissa tämä kolmenkeskisyyden sietäminen on usein vielä haastavampaa. Näissä parisuhteissa on jo alusta saakka selvää, että puoliso ei ole vain minua varten vaan hänellä on mm. rakkaushistoria, josta olen ikuinen ulkopuolinen. Tästä kipeänä muistutuksena ovat puolison lapset entisestä liitosta. Vielä vaativammaksi tilanteen tekee jos vain toisella osapuolella on lapsia aiemmasta suhteesta. Olen kuullut monet kerrat ihmisen kuvaavan, miten voimakas ulkopuolisuuden tunne saattaa olla suhteessa puolison entiseen elämään ja tämän lapsiin. Meidän ihmisten välillä on myös eroja miten helppoa tai vaikeaa meidän on sietää kolmenkeskisyyttä. Mitä enemmän meillä on taustassamme kokemusta sivuun, liian yksin jäämisestä, sitä enemmän me yleensä kaipaamme kahdenkeskisyyttä. Joskus tämä kahdenkeskisyyden kaipaus näkyy vain esimerkiksi korostettuna vaatimuksena seksiin. Parisuhteen seksihän on yleensä kahdenkeskistä.
Jos nyt palaan sinun tilanteeseesi. Mietin, että kokeekohan miehesi jäävänsä sivuun, ulkopuoliseksi suhteessa lapsiisi ja myös ystäviisi? Yksinkertaistettuna, mahtaakohan hän pelätä, että hän ei ole tärkein vaan nuo muut ovat tärkeämpiä? Jos näin on, on ymmärrettävää vaikkakaan ei hyväksyttävää, että hän yrittää saada haltuun tätä pelkoaan pienentämällä näiden muiden merkitystä esim. loukkaamalla ja haukkumalla. Jotta hän voisi kokea olevansa sinulle se tärkein.
Tilanteessanne huonoin vaihtoehto on, että alkaisit kapeuttamaan omaa olemistasi, luopumaan vähitellen niistä muista ihmisistä, jotka ovat sinulle tärkeitä. Olisiko mahdollista, että pysähtyisitte rauhassa keskustelemaan tilanteestanne sellaisena hyvänä hetkenä jolloin miehesikin on rauhallinen. Pystyisikö hän silloin kuvamaan tunnelmiaan? Olisiko sinun mahdollista kysyä mikä auttaisi häntä sietämään noita tilanteita paremmin? Onko jotain mitä sinä voisit tehdä toisin jotta se olisi helpompaa hänelle? Entä onko teillä riittävästi kahdenkeskisyyttä eli niitä tilanteita, joissa voitte tankata toisiltanne läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta?
Sanot, että olet pyytänyt miestäsi avioliittoneuvojalle mutta hän ei halua. Tiedäthän, että avioliittoneuvojalle voit mennä yksinkin pohtimaan parisuhdettasi.
Kiitän Sinua hyvin keskeistä aihetta käsittelevästä kysymyksestä ja toivotan oikein hyvää jatkoa!
KYSYMYS: Olen 26-vuotias nainen ja koen tällä hetkellä suurta ahdistusta elämäntilanteessani. Olen ollut parisuhteessa melkein vuosikymmenen ja aina silloin tällöin olen miettinyt, että onko tämä nyt todella se mitä haluan vai pitäisikö erota. Nyt tuntuu, että jokin muutos on elämässäni tehtävä. Koen, että minulla ja poikaystävälläni ei ole ihan samanlaiset arvot ja tulevaisuuden näkymät. Koen myös, että poikaystäväni ei halua tehdä kanssani asioita, jotka minua kiinnostaisivat, eikä osallistua kanssani esimerkiksi sukujuhliin ym. Emme ole ikinä olleet hyviä keskustelemaan asioista. Riitaa aiheuttavia tilanteita ei ole ikinä selvitetty, vaan on pidetty jonkin aikaa mykkäkoulua ja sitten jatkettu normaalisti. Lisäksi tuntuu, että en enää tunne häntä kohtaan niin kuin parisuhteessa kuuluisi. Rakastan häntä kyllä, mutta tunne on enemmän ystävärakkautta.
Otin eron puheeksi n. kuukausi sitten ja poikaystäväni teki selväksi, ettei haluaisi erota. Hän sanoi, että olisi valmis tekemään mitä vaan, jos se korjaisi asian. En vain tiedä muuttaako se enää mitään, kun tunteeni ovat jossain määrin vähentyneet. Samalla kuitenkin mietin, että jos nyt eroan niin annanko liian helposti periksi kaikkien näiden vuosien jälkeen. Lisäksi tuntuu kauhealta olla se ”jättäjä” ja ehkä asian tekisi helpommaksi, jos päätös tulisi olemaan yhteinen. Hän myös sanoi, että jos eroamme, niin hän ei enää halua nähdä minua tai koiraamme, joka jäisi minulle erossa.
Mietin myös kovasti, miten selviän, jos eroamme. Itsetuntoni on aina ollut kovin huono. Minulla on nyt syksyn aikana diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko ja tarkoitus olisi aloittaa terapia alkuvuodesta. Sosiaalinen fobiani ei ole kaikista pahimmasta päästä, mutta useat sosiaaliset tilanteet aiheuttavat suurta ahdistusta ja fyysisiä oireita. Pystyn kyllä käymään töissä, mutta jään helposti pelkoni takia kotiin, kun minua pyydetään johonkin. Jos nyt eroan, niin pelkään, että eristäydyn vielä enemmän. Lisäksi minulle jää koira, joka tuo omat haasteensa kodista lähtemiseen. Yksinjääminen pelottaa kauheasti. Parisuhteessani olemme yleensä viettäneet aikaa poikaystäväni ystävien kanssa, koska poikaystävääni ei ole minun ystäväni juuri kiinnostaneet. Minulla ei ole kuin muutama oma ystävä, joilla tietenkin on omat elämänsäkin, joten he eivät pysty olemaan tukenani kuin silloin tällöin. Tietenkin poikaystäväni on ollut minulle jossain määrin myös se paras kaveri ja tämän menettäminen tuntuu kauhealta. Usein koen, etten pysty olemaan ihmisten kanssa täysin oma itseni ja hänen kanssaan olen pystynyt olemaan aidoimmillani.
Olen tämän eropohdinnan aikana (ja jo sitä ennenkin), ollut melko etäinen poikaystävääni kohtaan, koska en vaan ole pystynyt näyttelemään, että kaikki on hyvin, kun niin ei ole. Hän kovasti yrittää halata ja muuta, mutta en vain pysty siihen ja joudun olemaan torjuva. Tämä tuntuu minusta pahalta. En haluaisi olla hänelle ikävä. Lisäksi poikaystäväni pyrkii vain jatkamaan arkea normaalisti, vaikka tämä meidän eropohdintatilanne on ihan kesken. Heräilen öisin ja pohdin asiaa jatkuvasti, välillä tuntuu, että tulen hulluksi. Tuntuu, että menetän niin paljon, mutta en ole tässä tilanteessa onnellinen. Mitä minun pitäisi tehdä tässä tilanteessa? Jos eroaisimme, niin miten ikinä selviän siitä?
Hukassa
VASTAUS: Hei, kiitos viestistäsi ja tärkeästä kysymyksestä. Kirjoitat pohtineesi eroa pitkäaikaisesta poikaystävästäsi. Olette aloittaneet seurustelun nuorena ja olleet pitkään yhdessä. Voisiko jopa ajatella, että olette aikuistuneet yhdessä? Erokysymys on ymmärrettävästi vaikea. Luen viestistäsi siitä, miten joudut eroa pohtiessasi ristiriitaiseen tilanteeseen: joku puoli sinusta löytää hyviä perusteita mahdolliseen eroon. Kirjoitat esimerkiksi erilaisista tulevaisuudensuunnitelmista, arvomaailmasta ja poikaystävää kohtaan tuntemastasi ystävyydenkaltaisesta rakkaudesta. Joku toinen puoli taas epäröi miettimällä, annatko liian helposti periksi, eristäytyisitkö eron jälkeen ja miten selviäisit yksin. Erokysymystä vaikeuttaa kenties entisestään poikaystäväsi viesti, että erotilanteessa hän tahtoisi katkaista välinne kokonaan. Poikaystäväsi reaktio kertoo siitä, että myös hänelle ajatus erostanne on hyvin haavoittava. Hänellä ei ole tällä hetkellä muuta tapaa käsitellä asiaa kuin uhkaamalla välien katkaisemisella. Mietin, millä tavoin voisitte jakaa yhdessä eroon liittyviä kipeitä kysymyksiä? Kirjoitat toisaalta, että yhdessä keskusteleminen ei ole ollut suhteenne vahvuus. Tämän vuoksi mietin, voisiko esimerkiksi kirkon perheneuvonnasta olla teille apua? Perheneuvonnassa on mahdollista tutkia yhdessä perheneuvojan kanssa myös eroon liittyviä kysymyksiä. Toisinaan ulkopuolisen ihmisen kysymykset auttavat jäsentämään vaikeita tilanteita.
Kirjoitat viestissäsi siitä, että olet aloittamassa ensi vuoden alussa terapian. Tämä kertoo mielestäni toivosta – siitäkin, että sinulla on olemassa polku, jota pitkin voit lähteä tutkimaan oman mielesi salaisuuksia. Kenties terapiassa voi löytyä ymmärrystä myös eroon liittyville kysymyksille.
Päätät viestisi kysymällä, kuinka sinun tulisi toimia vaikeassa tilanteessasi? Kysymykseen on vaikea vastata puolestasi. Kysymyksesi on joka tapauksessa tärkeä ja tuo mieleeni runoilija John Keatsin kirjoituksen: "Mikä ei ole vielä saanut muotoa, tarvitsee mahdollisuuden kypsyä ehyeksi hahmoksi omassa tahdissaan ja omalla tavallaan. Tarvitaan luottamusta siihen, että merkityskuviot ja -yhteydet tulevat näyttäytymään. Mikäli yksilö ei kestä epätietoisuutta ja epävarmuutta, hän tulee tuntemaan kiusausta ennenaikaisiin ja pakotettuihin ratkaisuihin, jotka vievät hänet kauemmaksi itsestään." Pyydän sinua viipymään ristiriitaisten tunteidesi äärellä riittävän pitkään, ja tutkimaan kumpaakin erilaista puolta. Mieleeni nousee kysymyksiä: Mitä sinulle merkitsee, jos jäät suhteeseen, jossa et koe olevasi onnellinen? Entä jos lähdet? Mistä kaikesta joudut luopumaan? Mitkä olisivat keinojasi tulla toimeen erosta syntyvien tunteiden – esimerkiksi surun, pettymyksen ja yksinäisyyden kanssa?
Kiinnostun myös siitä, mikä erokysymyksen nostaa juuri nyt esille? Onko elämässäsi tapahtunut viime aikoina jotakin poikkeuksellista, mikä auttaisi sinua ymmärtämään sitä, mikä kuljettaa sinut erokysymysten äärelle?
Rohkeutta ja kaikkea Hyvää sinulle ja poikaystävällesi! Perheneuvoja Joona
KYSYMYS: Minulle ja vaimolleni tuli asumusero elokuussa ja syyt siihen oli minun alkoholinkäyttö ja sen myötä kaikenlainen salailu, vaikka toki vaimo oli pettänyt minua noin vuosi aiemmin.
Eroa ei olla vielä laitettu vireille… Meillä on viisi ihanaa lasta. Raha-asiat ovat olleet todella huonosti jo useamman vuoden. Me ollaan oltu naimisissa kahdeksan vuotta ja yhdessä jotain 11 vuotta.
Mä haluaisin meidän jossain vaiheessa palaavan yhteen ja olenkin valmis omalta osin hoitamaan asiani kuntoon ja odottamaan vaikka usean vuoden, koska rakastan häntä niin paljon. Mutta tuntuu niin pahalta, että vaimoni on joka kerta viihteellä, kun sillä on vapaa viikonloppu ja vähintään yhden miehen kanssa. Häntä on pienenä kiusattu koulussa ja haukuttu rumaksi ja niin edelleen, ja muutenkin nuorena ei ole saanut juoda ja ollut tiukemmat säännöt..
Mitä minun pitäisi tehdä, kun haluan vaimoni takaisin?
Haikaileva, 27
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kirjoitat monenlaisista vaikeuksista: alkoholin käytöstä, salailusta, uskottomuudesta ja rahahuolista, jotka ovat vaikuttaneet tämänhetkiseen asumuseroon vaimosi kanssa. Teillä on viisi lasta. Et kirjoita siitä, minkä ikäisiä lapsenne ovat. Mietin, miten lapset pärjäävät vaikeassa tilanteessanne? Miten olette järjestäneet esimerkiksi käytännön asiat lastenne kannalta? Miten heille mahdollistuu asumuseronne aikana suhde molempiin vanhempiin?
Viestistäsi välittyy se, miten tärkeä vaimosi on sinulle. Kirjoitat rakastavasi häntä paljon, mikä on ymmärrettävää. Olette olleet pitkään yhdessä. Yhteiset elämänkokemukset ja lapset yhdistävät sinua ja vaimoasi väistämättä. Jäin miettimään sitä, että olet omien sanojesi mukaan valmis odottamaan vaimoasi vaikka usean vuoden ajan. Tietääkö vaimosi tämän, ja mitkä ovat hänen tunteensa sinua kohtaan? Kuinka paljon olette keskustelleet asumuseron aikana kummankin tunteista, toiveista ja tulevaisuuden suunnitelmista?
Kirjoitat vaimosi juhlivan paljon ja tapailevan muita miehiä, mikä huolestuttaa ymmärrettävästi sinua. Synnyttääkö vaimosi käytös huolen lisäksi myös muita tunteita? Kenen kanssa voit puhua vaikeasta tilanteestasi? Etsit vastauksia vaimosi käytökseen hänen lapsuutensa tiukoista säännöistä ja koulukiusaamisesta. Haluat tällä tavoin ymmärtää vaimoasi, mitä pidän arvokkaana. Hänen käytöksensä viittaa joka tapauksessa siihen, että hän ei ole ainakaan vielä valmis palaamaan luoksesi. Rohkaisen sinua miettimään, miten pitkään olet valmis odottamaan ja mitkä ovat odottamisen motiivit. Luen viestistäsi, että sekä sinä että vaimosi joudutte luopumiskysymysten äärelle. Pohdin, yritättekö ratkaista luopumisen surua kumpikin omalla tavallanne: sinä jäämällä odottamaan ja vaimosi etsimällä tilapäistä lohtua muista miehistä.
Toivon, että voisitte puhua asumuseron herättämistä tunteista ja toimintatavoista sen aikana. Ennen kaikkea toivon, että löytäisitte erotilanteen aiheuttamalle luopumisen surulle riittävästi tilaa. Vasta sen jälkeen pidän mahdollisena sen kysymyksen miettimistä, olisiko yhteen paluunne mahdollinen.
Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi! Perheneuvoja Joona
KYSYMYS: Hei, mielessä on vaan joka päivä ero! Olemme olleet 11 vuotta yhdessä, josta 8 aviossa.
Alusta asti on ollut samat ongelmat; miehen juominen ja miehen narsistiset piirteet. Ostin pari vuotta sitten oman asunnon, joka nyt on tyhjillään, en ole ollut siellä kuin muutaman kuukauden.
Mies on vähintään neljä iltaa viikossa humalassa. Hän on nyt eläkkeellä ja minä olen illat töissä, joten useinkaan mies ei ole edes kotona kun tulen töistä, hän mielellään kulkee yksin kaupungilla kaupoissa ja kahvilla, usein saan tulla tyhjään asuntoon, kun miestä ei kiinnosta ajatella että vaimo pääsee töistä ja vois ehkä olla silloin kotona kahvien kanssa.
Mies on todella auttavainen kun on kyse muista, etenkin vieraista naisista, mutta minulle on monta kertaa ilkeä ja monet kerrat tehnyt ilkeitä temppuja esim. lähtemällä viikonloppuna yksin kapakkaan ja jättää vaimon yksin kotiin.
Väkivaltaakin on ollut, viime aikoina ei kylläkään, mutta hän on humalassa arvaamaton ja pitääkin varoa puheita silloin.
Mies tykkää katsoa pornoa ja alastonkuvia eikä mielestäni huomioi vaimoa, vaan on kiinnostunut katselemaan vieraita, mikä loukkaa minua. Hän on tallentanut silikonitissipimujen kuvia koneelle ja varmaan niitä sitten katselee kun olen töissä, loukkaavaa.
Kun ostin oman asunnon ei hän luvannut edes vähentää juomista, silläkin uhalla että vaimo lähtee. Olenkin miettinyt, että tuskin hän minusta välittää, jos ei ole valmis edes yrittämään. Hän ei voi mistään ongelmista puhua ja emme siis paljonkaan puhu keskenämme, mutta sitten kyllä kavereiden ja ihan vieraiden ihmisten kanssa juttua riittää.
Onko ero ainoa ratkaisu, koska miestä ei kiinnosta tehdä parisuhteen eteen mitään… Olen niin kyllästynyt katsomaan humalaista ja usein meillä on iltaisin hiljaista, kun menen makuuhuoneeseen katselemaan tv:tä ja mies katsoo olohuoneessa ja juo kaljaa ja usein sammuu sohvalle. Siitä on kaukana kiva yhdessäolo.
VASTAUS: Hyvä ystävä,
Kovin tuli alakuloinen olo kun luin kirjeesi. Toisaalta minussa heräsi kiinnostus, millainenhan olisi miehesi kertomus, jos häneltä kysyttäisiin, millainen avioliitto teillä on ja onko hän siihen tyytyväinen. Jäin miettimään mihin kipuun hän tarvitsee jatkuvaa humaltumista.
Kuitenkin nyt on kysymys sinusta ja sinun jaksamisestasi. Ilmeisesti teillä on ollut parempia vaiheita, kun olette pysyneet yhdessä ja kolmen yhdessäolovuoden jälkeen halusitte sitoutua toisiinne solmimalla avioliiton. Tänä päivänä parisuhteenne ei ole tyydyttävä. Kärsit monestakin syystä.
Yritin etsiä kertomuksestasi kohtia, jotka viestittäisivät jostain myönteisestä välillänne. Niitä ei löytynyt. Hyvällä tahdolla voi tulkita, että maininta miehen avuliaisuudesta pitää sisällään myös sen, että avuliaisuus kohdistuu joskus myös sinuun ja kotiin.
Olet loukattu ja loukkaantunut monella tavalla ja jatkuvasti. Olet kovin yksin avioliitossasi. Niin on myös miehesi, mutta eri syistä. Hankit asunnon ehkä toiveena, että mies heräisi huomaamaan, että voi menettää sinut ja avioliiton. Mikä sai sinut jäämään kotiin? Mikä pitää teitä yhdessä? Ehkä toivo paremmasta ja joskus välillänne ollut rakkaus.
Millaista elämänne tulee olemaan vuoden kuluttua? Entä viiden vuoden? Mikä on kurjin kuvitelmasi? Mitä se voisi olla parhaimmillaan? Kumpi vaihtoehto on todennäköisempi toteutumaan? Mitä pitäisi tapahtua, että voisit elää tässä suhteessa tyydyttävää elämää ja pysyä mieleltäsi terveenä? Mitä tarvitset lähteäksesi suhteesta?
Näyttää siltä, että sinä olet teidän suhteessanne se, joka joutuu määrittelemään sen, millaista elämää haluaa elää, millaista elämää jaksaa elää. Olet ainakin kyselyn alussa kun olet lähettänyt kirjeesi. Ehkä olet kysellyt jo vuosia, mutta et ole osannut antaa itsellesi vastausta. Kun aika on kypsä, mielessäsi olet valmis tekemään päätöksen joko jäämisestä tai lähtemisestä. Silloin sinulla on voimaa myös toteuttaa se.
Toivon sinulle ajatusten ja toiveiden selkiytymistä ja sellaista elämää, jossa voisit elää arvostettuna ja rakastettuna.
KYSYMYS: Mieheni on viikot toisella paikkakunnalla töissä ja minä työssä käynnin lisäksi hoidan aivan kaiken kotona. Meillä on kaksi lasta, 7- ja 5-vuotiaat. Nuoremmalla on diabetes, jota mies ei hoida millään tavalla.
Meillä on jatkuvaa riitaa ja rahat todella tiukalla. Miehellä mennyt jo luottotiedot ja nyt pakottaa minut ottamaan lainaa lainan päälle, että selviäisimme jotenkin laskuista.
Mitään läheisyyttä en mieheltä enää edes halua, koska hän ei ota minua millään tavalla huomioon. Haukkuu vaan joka asiasta ja syyllistää. Erota haluaisin, mutta en tiedä miten päästä miehestä irti, joka luulee omistavansa minut. Miehellä on todella paljon narsistisia piirteitä, lähipiiri on sen myös huomannut. Vieraille esittää oikein hyvin, että kaikki olisi hyvin ja hän olisi oikein hyvä ja huolehtiva isä ja puoliso, mutta todellisuus on kaukana tuosta.
Miten pääsen eroon miehestä? Mies on saanut minut pelkäämään, ja se tekee lähtemisen erityisen vaikeaksi. Se ja yhteinen omistusasunto.
Toivoton nainen, 30
VASTAUS: Miten miehesi on saanut sinut pelkäämään? Mitä pelkäät? Onko fyysisen väkivallan uhkaa, tai onko sellaista jo tapahtunut? Ainakin henkistä väkivaltaa on, koska pelkäät miestäsi ja koska hän "pakottaa" sinut ottamaan lainaa.
Jos on väkivaltaa tai pelkoa siitä, niin ehdotan, että otat yhteyttä lähimpään turvakotiin. Puhelinnumeron löydät netistä hakusanalla "turvakoti" ja oman paikkakuntasi nimi. Saat sieltä tarvittaessa myös käytännön apua erotilanteeseen. Jos lähelläkään ei ole turvakotia, niin ota yhteyttä paikkakunnan sosiaalitoimistoon tai sosiaalipäivystykseen.
Jos pelkosi liittyy enemmänkin henkiseen painostamiseen, niin ehkä siinä tapauksessa voisitte keskustella asiasta jonkin kolmannen osapuolen läsnä ollessa. Tällöin esimerkiksi perheasiainneuvottelukeskus voisi tulla kysymykseen.
Tietysti voit ottaa yhteyttä perheasiain neuvottelukeskukseen myös siinä tapauksessa, että on fyysistä väkivaltaa tai sen pelkoa, mutta silloin kannattaa ainakin ensin hakeutua keskustelemaan yksin.
KYSYMYS: Olen mustasukkainen entisen poikaystäväni ja ystäväpariskuntani lähentyneistä väleistä. Erosimme jo pari vuotta sitten. Parin vuoden suhteen aikana emme juurikaan tutustuneet toistemme ystäviin. Tapasimme toki ja vietimme aikaa yhdessä, mutta kumpikaan meistä ei viettänyt aikaa toisen kavereiden kanssa itsenäisesti.
Vuosi eron jälkeen entinen poikaystäväni muutti tauon jälkeen takaisin samaan kaupunkiin, jossa asun itse. Hän otti yhteyttä joihinkin kavereistani, enkä siinä vaiheessa pitänyt sitä pahana asiana. Ajattelin, ettei hänellä ehkä asuttuaan jonkin aikaa muualla ole täällä paljon ystäviä, ja koska eroomme ei liittynyt mitään draamaa, ei asia vaivannut minua. Kaikki ystäväni eivät reagoineet yhteydenottoon kohteliasta vastausta enempää, mutta yhtä läheistä ystävääni ja erityisesti hänen puolisoaan exäni on tavannut pari kertaa.
Viime viikolla ystäväni kertoi, että heidät on kutsuttu entisen poikaystäväni ja hänen nykyisen avopuolisonsa tupareihin ja että he ovat menossa. Periaatteessa minulla ei ole mitään tätä vastaan, eikä asia oikeastaan edes minulle kuulu. Käytännössä se tuntuu kuitenkin todella pahalta. Yritin olla näyttämättä tunteitani ystävälleni, mutta hän varmasti huomasi, että olin järkyttynyt. Hän alkoi selitellä heidän menemistään sillä, kuinka mukavaa on, että hänen poikaystävänsä on lähentynyt entisen poikaystäväni kanssa ja toisaalta sillä, että on ikävää jättää menemättä, kun on kerran kutsuttu. Minun ja nykyisen poikaystäväni tupareihin he eivät kuitenkaan tulleet. Silloin pidin perustelua hyvin ymmärrettävänä (oli kesä ja he halusivat olla mökillä), mutta nyt se tuntuu pahalta. Tuntuu kuin olisin heille vähemmän tärkeä kuin entinen poikaystäväni puolisoineen.
Toisaalta harmittaa, että entinen poikaystäväni on kutsunut heidät. Kun hän nyt on asunut täällä jo jonkin aikaa, löytänyt uuden kumppanin ja selvästi saanut elämänsä jaloilleen, eikö hän voisi hankkia ihan omia kavereita? Ja toisaalta, eivätkö ystäväni voisi yrittää tutustua nykyiseen poikaystävääni entisen sijaan?
Järjen tasolla tämä on mielestäni aika vähäpätöinen asia, mutta käytännössä pelkään, että se vaikuttaa ystävyyteemme. En usko, että minua ymmärrettäisiin, jos kertoisin kuinka pahalta tämä minusta tuntuu, enhän ihan ymmärrä itsekään. Toisaalta, jos murehdin asiaa vain itsekseni, pelkään että välimme vähitellen viilenevät. Nyt ei oikein huvita viettää aikaa yhdessä.
En keksi, miten tilanteen voisi ratkaista. En tietenkään voi tai edes halua alkaa rajoittaa ystävieni muita ystävyyssuhteita, mutta toisaalta en käytännössä halua vaikkapa osallistua ystävieni juhliin, jos sinne tulee myös exäni puolisoineen. Toisaalta ajattelen, että tämä on oman pääni sisäinen ongelma, joka aktivoituu aina eri tilanteissa: en vaan luota siihen, että kukaan oikeasti pitäisi minusta ja siksi pelkään jatkuvasti menettäväni ihmiset ympäriltäni.
Yksinäinen, 27
VASTAUS: Aloitat kertomalla, että olet mustasukkainen. Päätät kysymyksesi pohdintaan menettämisen pelosta: pelkäät menettäväsi sinulle tärkeät ihmiset. Olet luultavasti asian ytimessä. Mustasukkaisuus on pelon tunnetta, menettämisen pelkoa.
Pelko ei ole hyvä tai huono tunne. Se on vain tunne siinä missä muutkin tunteet, eikä sitä voi määräillä. Kuten kerroit, pelon tunne nousee pinnalle tietyissä tilanteissa. Sellaisia tunteet ovat; ne eivät tunne aikaa eivätkä paikkaa. Tunteet liittyvät usein enemmän menneisyyteen kuin nykyhetkeen tai tulevaan.
Pelon tunteen tehtävä on varoittaa vaarasta. Näin se on paitsi normaali, myös hyödyllinen tunne. Sellainen vaara on olemassa, että me – kuka tahansa meistä – menetämme meille rakkaan ihminen. Menettäminen voi tapahtua monella tasolla: ystävyyden menettäminen, luottamuksen menettäminen, parisuhteen päättyminen, kuolema.
Menetykset ovat todellisia ja kuuluvat elämään, valitettavasti.
Joskus pelon tunne voi olla jopa haitallinen, koska se varoittaa ja vaanii meitä, vaikka mitään todellista vaaraa ei ole. Varsinkin silloin pelko liittyy enemmän menneisiin kokemuksiin kuin nykyhetkeen. Mitä sellaista Sinulle on tapahtunut, että olet alkanut ajatella, ettei kukaan todella voisi pitää Sinusta? Oletko menettänyt tärkeän ihmisen? Miten ja milloin se tapahtui? Mikä on suurin menetyksesi?
Nykyinen mustasukkaisuutesi, eli pelon tunne, voi liittyä menneisyyteesi pikemminkin kuin nykyhetkeen. Voi olla myös niin, että menetys, joka liittyy Sinun ja entisen poikaystäväsi eroon, on vielä käsittelyvaiheessa joltakin osin. Ehkä siksi et halua mennä sellaisiin juhliin, joihin myös hän osallistuu.
Ero sisältää monta eroa. Se tarkoittaa kahden ihmisen välisen parisuhteen päättymistä, mutta myös sosiaalisen verkoston uudelleen järjestäytymistä. Ja paljon muutakin. Vaikka parisuhde päättyy, niin molempien elämän jatkuu, toista ei voi leikata elämästä pois. On yhteisiä ystäviä, yhteisiä juhlia ja muuta sellaista. Tämä korostuu silloin, kun on yhteisiä lapsia tai kun parisuhde on kestänyt puolet elämästä.
Teillä oli ilmeisesti pari vuotta kestänyt suhde. Saman verran on kulunut aikaa erosta. Sinulla on uusi poikaystävä. Anna itsellesi lupa mennä elämässä eteenpäin, kääntää lehteä. Et voi vaikuttaa toisten ihmisten välisiin suhteisiin, kuten viisaasti totesitkin. Ne suhteet elävät omaa elämäänsä. Sinä voit vain elää ja nauttia siitä hyvästä, mitä Sinulla on.
KYSYMYS: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 10 vuotta, josta asuneet yhdessä lähes koko ajan.
Olemme noin vuosi sitten ostaneet oman ensimmäisen asunnon, ja oletin, että kaikki on hyvin. Asumme avoliitossa, koska miehen mielestä naimisiinmeno ei muuta mitään. Itse olen kuitenkin sitä aina halunnut. Mies ei ole koskaan varsinaisesti sanonut, että ei haluaisi lapsia, vaan sanonut sen siten, että olen olettanut, että jossain vaiheessa hän niitä kuitenkin haluaa. On kuitenkin vitsaillutkin tai puhunut epäsuorasti niistä.
Itselläni on tällä hetkellä erittäisin iso vauvakuume, ollut jo muutaman vuoden ajan, ja minulle vauvan tulo tähän elämäntilanteeseen olisi enemmän kuin tervetullut (olen 29, hyvä työ, hyvä koti). Mies kuitenkin haluaa keskittyä uraansa ja tuntuu, että raha on hänelle elämän tärkein asia. Hän ajattelee vain rahaa, ja sitä miten tulevaisuuden voi turvata rahalla. Hän ei halua lasta tällä hetkellä, ei mahdollisesti koskaan. Kun olen ottanut asian esille, hän ei ole koskaan sanonut siihen kunnolla ei, mutta nyt kävimme keskustelua asiasta.
Hän on olettanut, että minulle on ok, jos en koskaan saisikaan lapsia. Hän on luullut, että minulle riittää vain hän, kun hän on itse sanonut, että ei halua kenties koskaan lapsia. Keskustelun päätyttyä hän sanoi, että jos haluan varmuudella lapsia, minun tulee lähteä tästä suhteesta. Eli minun pitäisi nyt yksin päättää suhteemme tulevaisuus: pysynkö hänen kanssaan enkä mahdollisesti koskaan saa lapsia vai lähdenkö pois suhteesta etsimään uutta elämää, jossa mahdollisesti löydän miehen, joka myös haluaa lapsia. Pelottaa, jos lähden pois suhteesta, löydänkö kuitenkaan miestä, joka ajattelee samalla tavalla kuin minä. Vai jäänkö suhteeseen odottamaan sitä, mitä en välttämättä koskaan saa. En ikinä kuvitellut, että joutuisin tekemään tällaisen valinnan, ja miksi tämä minun pitää itse yksin päättää?
Mies on hyvin vahva persoona ja tuntuu, että hän ei edes välitä, kun sanoo, että minun pitää päättää, haluanko jäädä vai lähteä. Hän sanoi, että ajattelee minun parasta, kun antaa mahdollisuuden päättää. Mutta välittääkö hän? Jos hän sanoo, että mene, jos et malta odottaa kahta vuotta, kenties enemmän. En kuitenkaan ole valmis tinkimään lapsista, mutta voinko saada sitä mitä haluan jäämällä suhteeseen tai lähtemällä siitä? Ihan kuin hän ei haluaisi ottaa vastuuta suhteestamme, kun haluaa minun päättävän asian, jäänkö vai lähdenkö. Tuntuu, että hän haluaa, että minä päätän tämän asian, että hän ei ole se ”jättäjä”. Miten tällaisen asian voi yksin ratkaista?
Mies on sanonut sitä, että suhteessamme ei ole intohimoa. Olemme keskustelleet tästä, mutta yleensä emme pääse puusta pitkälle. Kun kysyn hänen tunteitaan ja ajatuksiaan, mitä hän kaipaa, en saa vastausta, vaan hän kääntää asian aina niin, että olenko minä tyytyväinen. Emme koskaan kunnolla riitele, vaan asioista, joista ollaan eri mieltä, sanotaan oma mielipide ja sitten alkaa hiljaisuus. Kunnon riita puhdistaisi ilmaa, mutta hän ei sitä tee. Hänen mielestään meille ei voisi nyt tulla edes lasta, koska parisuhteemme ei ole kunnossa. Kun kysyn tähän, mitä hän tarvitsee, miksi hän ajattelee noin, en saa siihen vastausta, vaan hän laittaa vastakysymyksen, ”sinunko mielestä meillä on kaikki hyvin?” Itse olen kertonut tunteistani ja siitä mitä tarvitsen, mutta häneltä en saa vastausta.
Hänen mielestään oma elämä loppuu siihen, kun lapsi syntyy. Eikä hän myöskään halua sitä, että ulkonäköni muuttuu lastensaannin vuoksi. Hänen mielestään ei voi enää matkustella, viettää vapaa-aikaa, tehdä asioita spontaanisti, käydä missään. Itse en taas ymmärrä sitä, miten elämä voisi siihen loppua. Asiat ovat vain järjestelykysymyksiä, ja toiselle voi antaa tarvitsemaansa vapaa-aikaa, kun pelisäännöt ovat selvillä.
Olen usein myös ajatellut sitä, välittääkö hän aidosti ja mitä merkitsen hänelle? Arvostaako hän minua? Näihinkään kysymyksiin en saa kunnon vastausta, vaan hän kääntää asian aina eri tavalla.
Toisaalta ajattelen, että en voi lähteä, kuitenkin 10 vuotta olemme yhdessä eläneet. Voinko jättää sitä vain taakseni? Toisaalta ajattelen, että jos en nyt lähde, en tule koskaan lähtemäänkään. Miten tämän voi yksin ratkaista. Jos lähden, pelkään kaiken romahtavan. Miten selviämme asunnon myynnistä, jonka juuri ostimme ja jota olemme yhdessä laittaneet ja sisustaneet? Miten selviämme jatkosta? Miten elämä löytää uudelle uralle? Olenko ollut turhaan suhteessa 10 vuotta, kun ero on edessä? Vai onko?
Lintunen
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, joka käsitteli monissa parisuhteissa hyvin keskeistä kysymystä yhteisten lasten hankkimisesta. Vanhemmaksi tuleminen ja lasten saaminen ovat kullekin meistä hyvin yksilöllisiä ja henkilökohtaisia teemoja, jotka kietoutuvat monin tavoin ihmisenä olemisen monimuotoisuuteen.
Siksi meillä jokaisella on yksilöllinen suhde tähänkin asiaan. Silloin kun yhteisen lasten hankkiminen ei ole itsestään selvää ja pari miettii yhdessä ja erikseen kysymystä yhteisistä lapsista, he usein joutuvat samanaikaisesti miettimään perusteellisesti omaa parisuhdettaan ja omaa itseään. Mitä me haluamme yhdessä ja erikseen?
Teillä on pitkä yhteinen historia. Et kerro kirjeessäsi miehesi ikää, mutta sinä olet ollut alle parikymppinen suhteenne alkaessa. Olet elänyt miehesi kanssa vuodet jolloin me kasvamme aikuisuuteen ja aikuisen elämän valintoihin ja ratkaisuihin. Joskus on niin, että tällaisessa kohdassa puolisot joutuvat toteamaan, että haluamme aikuiselta elämältämme liian erilaisia asioita voidaksemme jatkaa yhdessä. Eräs aikuisuuden keskeisimmistä kysymyksistä liittyy siihen, tuleeko minusta vanhempi vai ei. Se on aikuisen elämän valinnoista yksi suurimmista ja vaikuttaa merkittävällä tavalla koko ihmisen loppuelämään.
Kerrot, että miehesi mielestä suhteenne ei ole kunnossa ja siitä puuttuu intohimoa. Minä kysyisin vähän samoin kun miehesi. Mitä sinä ajattelet, tunnet? Koetko sinä suhteenne hyvänä ja onnellisena? Oletko sinä tyytyväinen? Mitä sinusta tuntuvat nuo asiat, joita miehesi sanoo sinulle? Kerrot miettiväsi välittääkö hän sinusta aidosti ja mitä merkitset hänelle, arvostaako hän sinua. Nuo ovat isoja ja tärkeitä kysymyksiä.
Miehesi on oikeassa siinä, että moni asia muuttuu lapsen myötä. Kuulostaa siltä, että hän ei ole valmis näihin muutoksiin eikä ole varma onko koskaan. On oikeastaan reilua, että hän sanoo omat ajatuksensa lapsen saamisesta suoraan, vaikka se ymmärrettävästi tuntuu sinusta pahalta kuulla. Sinä olisit valmis lapsen tuomaan elämänmuutokseen ja jopa kaipaat ja toivot sitä. On iso juttu sitoutua lapsettomuuteen loppuelämäkseen jos itse haluaa tulla vanhemmaksi mutta puoliso ei.
Ehdotan, että kuulostelet rauhassa itseäsi, parisuhdettanne. Sinun etuna on, että olet kuitenkin suhteellisen nuori. Joskus ihmiset joutuvat miettimään näitä kysymyksiä iässä, jolloin lapsen hankkimiselle on jo biologisestikin viimeiset hetket. Kun ihmisen tekee omaa elämää koskevia suuria päätöksiä esim. eroamisesta, usein käytännön asioilla on tapana tavalla tai toisella järjestyä sen jälkeen kuin asia on mielen tasolla ratkaistu. Parisuhteen päättyminen ei tarkoita sitä, että suhde olisi ollut turha. Jokainen rakkaussuhde opettaa meille jotain itsestämme ja elämästä. Kuvaat hyvin, että tuntuu pelottavalta ajatukselta päättää, ratkaista yksin näin isoja asioita. Ja kuitenkaan kukaan muu ei pysty tekemään näin tärkeitä, sinua ja sinun elämääsi koskevia päätöksiä puolestasi.
Kaikkea hyvää sinulle toivottaen, perheneuvoja Helena
