KYSYMYS: Aloitus tuntuu hankalalta, sillä minulla ei ole tarkkaa kysymystä, jonka osaisin heti muotoilla. Aloitankin siis alusta.
Muutin pois vanhempieni luota muutama vuosi sitten (olen nyt 21-vuotias). Tapasin opiskelujen alkaessa mahtavan uuden miehen: opiskelemme samaa alaa ja meillä on paljon yhteistä. Nautimme aluksi toistemme seurasta vain ystävinä, mutta vanhan ja melko teatraalisen teiniaikaisen parisuhteeni päätyttyä, kerroin hänelle avoimesti tunteistani. Aloimme pian seurustella, enkä ollut ikinä tuntenut itseäni niin onnelliseksi. Tunsin olevani tällä kertaa rauhallisessa, turvallisessa ja kypsässä parisuhteessa täydellisen miehen kanssa. Tällä saralla mikään ei olekaan muuttunut sinänsä: olemme juuri muuttaneet yhteiseen asuntoon ja meillä on kaikki hyvin. Elämä osaa kuitenkin yllättää, myös ikävästi. Kun oma elämäni asettui uomiinsa sekavien ja huonossa parisuhteessa vietettyjen teinivuosien jälkeen, ja koin vihdoin olevani todella onnellinen omaan elämääni, vanhempani ilmoittivat yllättäen erostaan.
Olen aina ollut melko läheinen vanhempieni kanssa ja arvostan heitä suuresti. He ovat hoitaneet eronsa todella kauniisti, ilman riitoja tai hankaluuksia. Myös nuoremmat sisarukseni, jotka asuvat kotona, eivät ainakaan tunnu oireilevan juurikin vanhempieni kypsän suhtautumisen ansiosta. Itselleni eron hyväksyminen on ollut kuitenkin kovin vaikeaa. En kykene jostakin syystä käsittelemään näitä vanhempieni eron aiheuttamia tunteita. Surun, pettymyksen ja vihan, sekä toisaalta myös hyväksynnän ja ymmärryksen tunteet kiertyvät solmuksi, jonka avaaminen ei tunnu mahdolliselta. Toisaalta en haluaisi puhua koko asiasta etenkään vanhempieni kanssa, koska en asu enää heidän kanssaan ja ero ei käytännön tasolla vaikuta paljoa elämääni. Myös vanhempani, erityisesti äitini, tuo erosta keskusteltaessa esiin juuri tämän: heillä on oikeus omiin valintoihinsa ja muut eivät voi niihin vaikuttaa, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Itsekin ymmärrän tämän, enkä haluaisi purkaa tunteitani heille, sillä eron he ovat hoitaneet niin siististi kuin mahdollista, ja ymmärrän, ettei elämä aina suju, kuten on suunniteltu.
Nyt nämä ristiriitaiset tunteet, joita en saa avattua, heijastuvat parisuhteeseeni. Poikaystäväni on yhtä ihana kuin ennenkin. Olen itse kuitenkin lukossa ja koen uskoni parisuhteisiin ja avioliittoon särkyneen. Ennen luotto yhdessä pysymiseen oli vahva, enkä epäillyt suhdettamme. Nyt osan ajasta tunnen oloni vain hyvin tyhjäksi ja yksinäiseksi erityisesti, koska poikaystäväni perhe on ehjä, enkä kykene oikein puhumaan erosta hänelle. Hän tuntuu aina sanovan ne väärät, minua loukkaavat sanat, koska ei ymmärrä tunteitani, vaikka yrittääkin. Muillekin puhuminen on vaikeaa. Sukulaisille en voi avautua, koska en halua heidän sekaantuvan eroon ja tiedän sen loukkaavan vanhempiani vaikeassa tilanteessa. Ystävilläni on myös suurella osalla ehjät perheet. Muutamien "erolapsien" (vaikka en tähän ryhmään täysin kuulukaan) kanssa olen keskustellut ja tämä onkin hetkeksi auttanut.
Miten saisin tätä lukkoa avattua? Se heijastuu suhteeseeni, enkä halua, että vanhempieni epäonnistunut avioliitto johtaa oman suhteeni epäonnistumiseen. Toisaalta tämä pelko saa minut työntämään poikaystävääni yhä kauemmas, jolloin epäonnistuminen on vain todennäköisempää. Mistä löytäisin apua omien tunteiden käsittelyyn?
Tunnelukossa
VASTAUS: Hyvä nimimerkki "Tunnelukossa". Kerrot eläväsi kaikin puolin antoisassa parisuhteessa, jota varjostaa vanhempiesi yllättävä ero. Se on aiheuttanut sinussa tunnemylläkän, jonka kanssa joudut nyt työskentelemään samalla kun rakennat omaa parisuhdettasi. Toivot, että voisit selvittää sinussa olevia tunnesolmuja, niin etteivät ne heijastuisi vahingollisella tavalla parisuhteeseesi.
Vanhempien ero tuli sinulle yllätyksenä. He ovat mahdollisesti kuitenkin itse tienneet jo pidemmän aikaa eron olevan tulossa. He ovat ehkä käsitelleet omaa kriisiään niin että teille erosta kertoessaan he olivat jo päässeet pahimman tunnemylläkän yli. Nyt sinä heidän aikuisena lapsenaan olet tuon tunnemyrskyn silmässä.
Äitisi on kyllä oikeassa siinä, että vanhemmillasi on oikeus omiin valintoihinsa, eivätkä muut voi niihin vaikuttaa. He ovat päättäneet erota, ja se on heidän asiansa. Heidän valinnallaan on kuitenkin väistämätön vaikutus läheisiin ihmisiin, ennen kaikkea teihin lapsiin. Vaikka olet jo aikuinen ja itsenäistynyt omasta kasvuperheestäsi, on vanhempien ero myös sinulle kriisi. Vaikka vanhempasi ovat hoitaneet eronsa tyylikkäästi, sillä ei voi välttää niitä tunteita, joita ero sinussa heidän lapsenaan herättää. Sinun kannaltasi se, mitä olet vanhempiesi suhteessa arvostanut ja pitänyt tärkeänä, on nyt saanut kovan kolauksen. Ei ihme, että sinua omassa suhteessasi pelottaa: entä jos meille käy samalla tavalla, entä jos tämä kaikki hyvä vain yhtenä päivänä hajoaa? Ei ihme, että tässä pelossasi työnnät poikaystävääsi pois, vaikka sydämessäsi toivot, että saisit olla turvassa hänen sylissään. Ristiriitainen käyttäytymisesi kuvaa koskettavasti sitä tunnemaailmaa, jossa tällä hetkellä elät.
Osaat eritellä hyvin tunteitasi ja tiedät paljon siitä, mistä tässä tunnemylläkässä on kysymys. Ristiriitaisten tunteiden kanssa eläminen ei ole mukavaa, mutta niitä ei myöskään tarvitse pelätä. Niitä voi rauhassa tutkia. Niille voi tehdä kysymyksiä. Esimerkiksi näin: Tunnistat olevasi vihainen, pettynyt ja surullinen. Kenelle tai mille olet vihainen ja miksi? Vanhemmillesi vai heidän yllättävälle eropäätökselleen, kun asiat näyttivät olevan hyvin? Mistä pettymyksen tunne tulee? Oletko pettynyt vanhempiisi vai kenties itseesi, kun et ole saanut heitä pysymään yhdessä? Entä suru; suretko vanhempiesi eroa vai särkyneitä unelmiasi ikuisesta rakkaudesta? Toisaalta tunnet myös ymmärrystä vanhempiasi kohtaan ja hyväksyt heidän ratkaisunsa. Mikä tekee heidän ratkaisunsa mielessäsi hyväksyttäväksi ja ymmärrettäväksi?
Mietit, miten ja missä voisit avata näitä tunnesolmuja. Poikaystäväsi yrittää auttaa sinua, mutta koet, ettei hän ymmärrä tunteitasi. Saman kokeneiden kanssa puhuminen on jonkin verran helpottanut. Ulkopuolisen asiantuntijan kanssa keskustelu varmasti auttaisi sinua eteenpäin tunteiden käsittelyssä. Se myös voisi vähentää jännitteitä parisuhteessasi sekä vanhempien ja muiden läheisten kanssa. Voisit lähteä hakemaan keskusteluapua opiskelijaterveydenhuollon kautta. Myös kirkon perheasiain neuvottelukeskuksen palvelut ovat käytössäsi.
On hyvä muistaa, että jokainen parisuhde on ainutlaatuinen. Niin myös sinun ja poikaystäväsi suhde on eri asia kuin vanhempiesi parisuhde. Te kaksi päätätte, millainen teidän suhteenne on ja millaiseksi se tulevaisuudessa muodostuu. Pitäkää hyvää huolta suhteestanne, niin että voitte rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa toisianne.
Toivon, että löydät sopivan avun tunnelukkojesi avaamiseksi!
QUESTION: Please, I had soo bad feeling every i am soo sad every crying alone really I feel soo depressed. I lived with my wife over 12 years for some resaon my left home now over 1,5 month. I try call her send her sorry, real is I really I loved her so much. Please do you have any help or suggestions what I do?.. Regards.
ANSWER: I am sorry for what you wrote. You loved your wife and she left you after 12 years relation. You do not tell a word what she has told about the reason. Was she unhappy but you did not know it? What was missing in your relation, when she wanted something else? Or were there something too difficult in your relation that it was too hard to live together? I do not have answers to these guestions, you do have, I guess.
But you are unhappy just now, you cry and feel lonely. You are almost desperate. Do you have any friend to whom you could share your feelings and who could listen to you, understand you and support you? During this kind of time we need friends.
You have called your wife and said sorry. Did you tell her what are you sorry for. Did you ask her what is the change she expects that she could come back?
God bless you. I pray for you. Hope the sun will shine some day.
KYSYMYS: Olen nelikymppinen avioliitossa elävä nainen. 14 vuoden yhdessäolon jälkeen mieheni kertoi että on tutustunut ja rakastunut chatin kautta naiseen, jolta saa kaipaamaansa myötätuntoa ja ystävyyttä. Samalla hän kertoi, ettei ole ollut kanssani onnellinen enää moneen vuoteen. Tieto oli minulle järkytys, vaikkakin olen epäillyt, ettei kaikki ole kunnossa. Olen yrittänyt monesti aiemmin kysellä mieheni tuntoja, mutta tyypillisenä miehenä hän ei ole minulle avautunut, suhteen alkuaikoina pystyimme puhumaan kaikesta, ja niitä aikoja kaipaan vieläkin. Selkeänä seurauksena ennen niin vilkas seksielämämme on kuihtunut viimeisen vuoden aikana olemattomiin, ja yritykseni helliä on torjuttu melko tylysti. Meistä on tullut sisko ja sen veli.
Keskustelimme alkushokin jälkeen ja minulle selveni että mieheni on jopa tavannut kyseisen naisen, mutta keskustelua pidemmälle suhde ei ole edennyt ainakaan vielä. ”Suhteessa” on enemmän kaveruutta ja henkistä tukea, kuin niinkään seksuaalisuutta. Sen verran sain selville että kyseinen nainen elää myös parisuhteessa. Avioerostakin keskustelimme, mutta yhteiset vuodet ja tunteet ovat kuitenkin jollain asteella painamassa vaa'assa. Vielä.
Nyt on menossa taantumajakso ja mietimme mitä kumpikin haluamme. Mieheni on sekaisin siitä että miten on mahdollista että hänellä on tunteita toista naista kohtaan - vaikka välittää minustakin, kuitenkaan olematta onnellinen. Kuten varmaan ymmärrät, minun tunteeni ovat myllerryksessä. Rakastan miestäni, mutta samalla minun on vaikeaa sulattaa ”toista naista suhteessamme”. Miehelleni hän on ystävä josta hän ei aio luopua, ja minä tunnen olevani kolmas pyörä. Sisäinen suojeluvaistoni käskee erota, mutta sydän sanoo että yritä vielä.
Vaikeaa.
To be forty
VASTAUS: Olet saanut tietää, että miehesi ei ole ollut onnellinen moneen vuoteen. Hän olisi kaivannut suhteestanne myötätuntoa ja ystävyyttä. Olet nähnyt, että kaikki ei ole hyvin mutta et saanut vastausta vaikka yritit kysyä. Miehesi ei jostain syystä pystynyt sinulle aikaisemmin kertomaan näistä tarpeistaan. Entä sinä, olitko sinä tyytyväinen, onnellinen? Jos et, niin mitä sinä kaipasit? Kaipasitteko molemmat mahdollisesti samanlaisia asioita?
Kirjeesi luettuani jäin miettimään kaikkea sellaista mistä et kertonut kirjeessäsi. Minkälaisessa kohdassa elämäänne te muuten olette? Onko tapahtunut jotain asioita, johon miehesi tai mahdollisesti te molemmat olisitte kaivannut enempi myötätuntoa ja tukea toisiltanne. Usein näet nämä kohdat, joissa ihmiset löytävät jonkun ulkopuolisen suhteen, osuvat yhteen jonkun muun uuden elämänvaiheemme kanssa ja alkavat niiden aikana tai jälkeen. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi työttömyys, rahahuolet, omien vanhempien sairastuminen, tmv. Nämä ovat myös kohtia, joissa puolisot saattavat huomaamattaan ajautua eri kurssille. Joskus pelkästään oma ikääntymisemme tekee meidät tietoisemmaksi omista tarpeitamme. Tällöin on vaarana se, että lähdemme hakemaan näitä asioita parisuhteemme ulkopuolelta vaikka parhaimmillaan niiden jakaminen puolisolle saattaisi mahdollistaa uudenlaisen yhteyden löytymisen parisuhteeseen.
Kirjeessäsi on muutama kohta mikä saa minut ajattelemaan, että teillä on miehesi kanssa monella tapaa ollut suhteessanne hyvää. Te olette joskus alkuaikoina osanneet keskustella asioista. Seksielämänne on ollut hyvää. Teillä on edelleen keskinäistä kiintymystä sekä tunteita toisianne kohtaan, ja yhteiset vuodet liittävät teitä yhä yhteen. Tämä kaikki kertoo, että suhteessanne on hyvää pohjaa, jolle mahdollisesti voisi lähteä rakentamaan uudenlaista yhteyttä. On myös hyvä muistella niitä tilanteissa, joissa teillä on ollut hyvää. Mitkä tekijät olivat mukana vaikuttamassa niiden syntymiseen? Mitä me tuolloin teimme oikein?
On aika iso juttu päättää 14 vuotta kestänyt parisuhde, jossa edelleen on keskinäistä tunnetta. On hienoa, että olette alkujärkytyksen jälkeen pysähtyneet miettimään mitä haluatte. Valitettavasti tämä miettiminen ei kummankaan osalta yleensä toimi kovinkaan hyvin jos toinen pitää aktiivisesti yllä rinnakkaissuhdetta. Siitä seuraa usein loukkauksia ja riitoja, jotka rikkovat parisuhdetta tavalla jota voi olla hankala korjata. Jos edelleen mietitte yhteiseen parisuhteeseenne jäämistä, niin voisiko miehellesi olla mahdollista, että tämän miettimisen ajaksi hän laittaa sivusuhteensa tauolle? Se ei aina ole helppoa mutta kokemukseni mukaan se yleensä rauhoittaa parhaiten tilanteen ja mahdollistaa miettimisen sekä yhdessä että erikseen.
Kuulostaa siltä, että olette molemmat myllerryksessä ja ahdistuneita tilanteestanne. Voisiko teitä auttaa, että selventäisitte tilannettanne ulkopuolisella avulla joko yhdessä tai erikseen? En usko, että ulkopuolisen suhteen "salliminen" toisi mitään hyvää kenellekään osapuolelle. On tärkeää määritellä omat rajansa ja pitää niistä kiinni.
Teillä on pitkä yhteinen parisuhde joka nyt on joutunut kriisiin. Näin parisuhteille tapahtuu, ihan hyvillekin parisuhteille. Tällöin tullaan kohtaan, jossa ei voida jatkaa vauhdilla suoraan eteenpäin vaan pitää hidastaa, rauhoittaa, ajaa varovasti, kunnes löytyy uusi tie -yhteinen tie tai sitten kummallekin omansa näköinen.
Toivotan Sinulle paljon voimia tähän elämäsi kohtaan!
Avioerojen yleistyttyä uusperheet ovat tulleet yhä tavallisemmiksi. Nuorena eronneet eivät halua enää elää loppuelämäänsä yksin.
Tilastokeskuksen mukaan jo lähes kymmenes perheistä on uusperheitä, eli perheitä, joissa vähintään toisella aikuisella on alaikäisiä lapsia jo edellisestä liitosta. Perheneuvojan mukaan uusperheestä voi kasvaa hyvinvoiva poppoo, jos uuspari hyväksyy sen, ettei perheestä tule koskaan ydinperhettä, ja jos kumppanit kestävät tiiminä kaikki ympäristön paineet.
”Monet uusperheet hakevat nykyisin apua jo suhteen alkumetreillä”, kertoo perheneuvoja ja psykologi Outi Lepistö.
”Uusperheen muodostaminen tai purkautuminen koskettaa niin monien ihmisten elämää, että tämä on mielestäni plussaa. Monet uusparin ongelmat ovat ennaltaehkäistävissä. Jo tieto siitä, että uusperheellä on omat kehitysvaiheensa, rakenteensa, rajansa ja sääntönsä, ehkäisee turhia eroja”, kertoo Lepistö.
Lepistön mukaan uusperheet elävät kovissa ristipaineissa. Ne rakentuvat erojen pohjalta, ja perheen vakiintuminen vie jopa vuosia.
”Aikuisten on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä, ettei uusperheestä tule ydinperheen kaltainen. Uusperheen perustaminen on harvoin oikotie onneen, vaan se vaatii paljon työtä, sitoutumista ja kärsivällisyyttä sekä monien vaikeuksien voittamista. Lapset toivovat usein, että heidän biologiset vanhempansa palaisivat yhteen, ja ex-puolisot saattavat toivoa, etteivät heidän entiset puolisonsa onnistuisi uusissa parisuhteissaan”, Lepistö kuvailee.
”Kokemukseni mukaan monet uusperheelliset elävät kuitenkin onnellista elämää, jopa elämänsä loppuun asti. Mitä he tekevät oikein?”
Lepistön mukaan uusperheen luonnollisten vaiheiden tietäminen helpottaa siinä elämistä.
Uusperheen vaiheet
1. Alkusykli (kesto noin 2-3 vuotta)
- Rakastunut pari katsoo suhdettaan vaaleanpunaisten lasien läpi.
- Puolison lapset otetaan avosylin vastaan.
- Uskotaan, että kaikki tulevat uusperheessä onnellisiksi.
- Syklin loppupuolella alkavat unelmat kariutua ja kielteiset tunteet nousta pintaan.
- Äiti-/ isäpuolet tuntevat itsensä pettyneiksi ja voivat huonommin.
- Esiintyy lojaliteettiristiriitoja.
2. Keskivaihe (kesto noin 1-3 vuotta)
- Täysrähinä- tai poterovaihe päällä. Paineet alkavat purkautua.
- Pinkit lasit sumenevat ja kumppani alkaa vaikuttaa ihan normaalilta ihmiseltä vahvuuksineen ja puutteineen.
- Biologiset sukulaiset saattavat liittoutua. Isä- tai äitipuoli jää helposti yksin, ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi.
- Exät saattavat yrittää säätää uusperheen elämää. Tarvitaan rajoja.
- Tunteita selvitellään, ehkä riidellään reippaasti.
- Ratkaisuja aletaan työstää. Tarvitaan uusia pelisääntöjä.
3. Myöhäisvaihe
- ”Meidän lauma” on muodostunut.
- Parisuhteella on vankka perusta.
- Uusperheen sisäiset ja ulkoiset roolit vahvistuvat.
- Avoimuus ja läheisyys lisääntyvät.
- Aikuiset toimivat enemmän yhteisenä rintamana.
- Odotukset uudesta perheestä ovat aiempaa realistisempia, ja tyytyväisyys lisääntyy.
Ero vaikuttaa aina uuteen suhteeseen. Uusperheen erityispiirteenä on vähintään toisen osapuolen runsas elämänkokemus. Suhde ei ala ”alusta”, koska vähintään toinen kumppaneista on jo kokenut perheen perustamisen ja vanhemmaksi tulon riemun (ja riesan).
”Perinteistä kahdenkeskistä seurusteluvaihetta ei ole. Kahdenkeskinen aika voi olla käytännössä niin harvinaista herkkua, että siihen latautuu valtavasti odotuksia. Ja sitten petytään ja turhaudutaan, jos nämä odotukset eivät toteudukaan. Elämisen eron jälkeen sanotaankin olevan uusi kansalaistaito, joka on opeteltava itse alusta alkaen”, Lepistö kuvailee.
Lepistön mukaan jotkut onnistuvat eroamaan melko sopuisasti. Hekään eivät välty tunteiden heittelyltä ja ikäviltä tuntemuksilta. Jättäjä kokee yleensä syyllisyyttä ja jätetty hylätyksi tulemisen tunteita.
”Useinhan on niin, että toinen parisuhteen osapuolista on enemmän vastuussa suhteen lopettamisesta kuin toinen. Eron jälkeinen sopeutumisprosessi onkin erilainen jättäjälle ja jätetylle. Jätetty voi tuntea katkeruutta, varsinkin jos uusparisuhde on alkanut jo edellisen parisuhteen aikana tai pian sen jälkeen. Jos ex-kumppani ei ole vielä ehtinyt toipua erosta, voi eronneiden kumppaneiden kitkerä suhde heijastua koko uusperheen elämään”, Lepistö varoittaa ja jatkaa:
”Vanhemmat voivat riidellä verisesti, tai vältellä toistensa kohtaamista ja käyttää lapsia viestinviejinä. Lasten tehtävänä ei koskaan tulisi olla aikuisten välisten erimielisyyksien selvittäminen.”
Selvittämätön ristiriita ja jatkuva taistelu voivat jatkua, vaikka uusperheellisen luulisi olevan nyt viimein onnellinen.
”Uudet kumppanit saatetaan imaista mukaan tähän vihanpitoon. Joskus uuspari tarvitsee yhteisen vihollisen, eli exän, jolloin voidaan sulkea silmät oman parisuhteen ongelmilta”, Lepistö paljastaa.
Opettele olemaan yksin
Lepistö suosittelee eron jälkeen yksin tai lasten kanssa elämistä. Uusien suhteiden metsästys kannattaa aloittaa vasta kun on toipunut edellisestä.
”Olisi tärkeää muodostaa ensin rakkaussuhde kaikkein lähimpään ihmiseen - itseensä, ja vasta ajan myötä hakeutua uuteen parisuhteeseen. Pikaisesti aloitettu uusi suhde johtaa helposti siihen, että entisen suhteen tunnelasti vaikuttaa uuteen suhteeseen. Pikarakastuminen saattaa liittyä enemmän yksinäisyyden pelkoon kuin aitoon lämpöön toista ihmistä kohtaan. Pian eron jälkeen solmitut suhteet ovat usein yrityksiä parantaa rakkauden haavaa”, Lepistö valaisee.
Lepistö varoittaa laastarisuhteista. Ne eivät välttämättä paranna mitään, vaan saattavat päättyessään olla vielä tuskallisempia kuin aiempi ero.
Uuden parisuhteen kannalta olisi tärkeää käydä edellisen suhteen eroprosessi loppuun ja purkaa tunneyhteys ex-puolisoon.
”Yksi hyvä mittari on se kun jonakin päivänä huomaa, ettei ex-kumppani enää herätä voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen. Vaikka ex provosoisi, ei enää hermostu, vaan pystyy itse pysymään kommunikoinnissa asiatasolla. Vasta kun eronnut pystyy näkemään aiemman suhteen hyvät ja huonot puolet, kun kykenee suremaan ja antamaan anteeksi itselle ja exälle, on eroa riittävästi käsitelty, eikä se enää vaikeuta uuden suhteen luomista”, Lepistö tiivistää.
Syyllinen tilauksessa
Lepistön mukaan perheen hajoaminen on monelle kuoleman jälkeen raskain mahdollinen elämänkokemus, vaikka haluaisi itse erota. Suru, viha, syyllisyys, pettymys ja epäonnistumisen tunne hyökyvät päälle.
”Usein niin eronneen pariskunnan kuin ulkopuolistenkin on löydettävä syyllinen, tai joku konkreettinen ”syy” ymmärtääkseen ja selviytyäkseen tilanteesta eteenpäin. Monia kalvaa eron jälkeen huonommuuden tunne. Suhteen laatu ja se, onko toinen osapuoli voinut aavistaa suhteen loppumisen, vaikuttavat siihen, miten menetys koetaan. Selviytymiseen vaikuttavat myös taloudellinen tilanne, asumisjärjestelyt, tukiverkostot tai näiden puuttuminen, ja esimerkiksi henkilökohtainen sopeutumiskyky muutostilanteissa”, Lepistö kertoo.
Uuteen parisuhteeseen ei mennä tuorein sydämin, vaan toisella tai molemmilla voi olla kateuden, syyllisyyden, vihan, mustasukkaisuuden ja loukkaantumisen tunteita. Epäonnistumisen tai hylätyksi tulemisen pelko voi olla myös voimakas.
”On tärkeää tunnistaa asiat, joiden suhteen on itse herkillä. Tunteenpurkaukset kun menevät usein väärään osoitteeseen, eli exän sijaan nyxälle. Uuden kumppanin tehtävänä ei kuitenkaan ole palomiehenä, terapeuttina tai tuomarina toimiminen”, Lepistö huomauttaa.
”Uusperheessä ainakin toinen kokee, ettei hän ole ensimmäinen, jonka kanssa nykyinen kumppani on jakanut kodin ja perustanut perheen. Joskus toinen aikuisista muuttaa edellisen perheen kotiin ja joutuu konkreettisesti keskelle toisen entistä elämää. Olisi ihanteellista, jos voitaisiin rakentaa yhteinen kotipesä ilman menneisyyden painolastia”, Lepistö suosittelee.
”Erityisesti sinkkuelämää viettäneet uusperheelliset saattavat kokea itsensä toiseksi parhaaksi, sillä onhan oma kumppani jo rakastunut ja perustanut perheen ennen häntä. Kumppanin lapset saattavat olla jatkuva muistutus tästä. Kokemukseni mukaan on ratkaisevaa kuinka ex-puoliso kykenee ja haluaa kunnioittaa uutta parisuhdetta. Tämän asenteen hän saattaa välittää myös lapsilleen. Pahimmillaan ex-kumppanit tekevät kiusaa uudelle perheelle vuositolkulla. Parhaimmillaan uusperhe saa exiltä hyväksynnän ja rauhan. Aika on tässä paras lääke”, Lepistö lohduttaa.
Lepistön mukaan uusperheessä painolastia tuovat muistot ja kokemukset sekä entisten kumppaneiden jatkuva läsnäolo ja vaikutus elämässä. Kaikkea ei voi enää aloittaa kokonaan alusta. Lapset sitovat narun lailla ex-kumppanit toisiinsa. Uusperhe elää usein kuin akvaariossa: jatkuvan tarkkailun alaisena.
”Tämä voi olla uudelle kumppanille katkeraa kalkkia. Jos asiasta ei puhuta riittävän avoimesti, voivat katkeruus, mustasukkaisuus, kateus ja ulkopuolisuuden tunne alkaa nakertaa uutta suhdetta”, Lepistö varoittaa.
Lepistön mukaan rakastuneen uusparin voi olla vaikea muistaa, etteivät lapset rakastu uuteen perheeseen, mutta onneksi he voivat kiintyä siihen pikku hiljaa.
Kokemuksen hyödyt
Lepistö näkee uusperheiden runsaiden haasteiden lisäksi uusintakierroksen edut.
”Ainakin toinen osapuolista on jo käynyt melkoisen parisuhdekoulun. Entinen liitto ja siitä eroaminen ovat opettaneet hänelle jotakin oleellista itsestä ja parisuhteesta. Uudessa suhteessa ei haluta tehdä ainakaan samoja virheitä kuin edellisessä. Kokemus voi antaa uutta perspektiiviä, ja ehkä armollisuuttakin itseä ja toista kohtaan. Monet ovat kertoneet, että heillä on aiempaa suurempi ymmärrys ja halu panostaa parisuhteeseen. Siten uusperhe on aidosti uusi mahdollisuus”, Lepistö kertoo.
”On hyvä tiedostaa, että uusparit ovat erilaisia kumppaneita toisilleen kuin mitä he olivat aikaisemmissa suhteissaan. Jokainen parisuhde on omanlaisensa, kahta samanlaista ei ole. Jokainen parisuhde muokkaa meitä ihmisenä ja toisaalta me itse muokkaamme jokaista parisuhdettamme”, Lepistö muistuttaa.
Tiukkaa rajavalvontaa
Vanhan maailman raunioille perustetut uudet valtiot tarvitsevat selvät rajat. Myös uusperheet joutuvat usein laittamaan raja-aitaa uteliaiden ja röyhkeiden ihmisten eteen.
”Uuden parin ensimmäisenä ja tärkeimpänä tavoitteena on rauhoittaa uusperheen sisäinen maailma ulkopuolisilta. Avoin keskustelu ja kyky kompromisseihin saattavat osoittautua arvokkaiksi uudistuneen ihmissuhdeverkon keskellä. Uusparin on hyvä tuoda korostetusti esiin, että heidän parisuhteensa kestää ja sen mitätöiminen ei auta”, neuvoo Lepistö.
Lepistö varoittaa uusperheen ”bonuksista”: ulkopuoliset henkilöt, kuten uussukulaiset, naapurit ja ystävät haluavat usein tulla sörkkimään perheen asioita pyytämättä ja yllättäen.
”Uusparisuhteessa on keskeistä vaalia parisuhdeaikaa ja suojella parisuhdetta ulkopuolisilta paineilta. On tärkeää suojella sukupolvien välistä rajaa, etteivät omat vanhemmat pääse liiaksi puuttumaan elämään. Lapsille tulee viestiä selvästi, että parisuhde on uusperheen kantava voima. Se on edellytys toimivalle perhe-elämälle ja sen myötä lapsi saa olla lapsi. On tärkeää myös suojella uusperheen rajaa ex-kumppaneihin. Perheen vakiintuessa voidaan tiukkaa rajanvetoa ehkä hellittää”, sanoo Lepistö.
Isovanhempien on hyvä pysytellä uusperheiden tukena takakatsomossa.
”Toimivassa parisuhteessa tarvitaan kykyä irtautua tunneperäisistä siteistä lapsuudenperheeseen, kykyä sitoutua uuteen suhteeseen ja halua tutustua kumppanin uuteen perheeseen. Toimiva parisuhde edellyttää siis riittävää aikuisuutta. Jommankumman liian riippuvaiset suhteet kasvuperheeseen voivat kilpailla liikaa parisuhteen kanssa. Ratkaisut tehdään neuvottelemalla ensin oman kumppanin kanssa, eikä esimerkiksi omien vanhempien kanssa”, Lepistö muistuttaa.
Hullut exät?
Lepistön mukaan jokainen on kuullut tarinoita mahdottomista existä.
”Välillä mietin, että eivät kai kaikki exät voi olla juuri niitä hankalia tyyppejä? Usein uusperheen alkuvaiheeseen liittyviä ongelmia aiheuttavat pikemmin tilanne kuin siihen liittyvät henkilöt. Eroprosessi tuottaa harvoin voittajia, mutta sen sijaan eri tavoin loukattuja ja haavoitettuja ihmisiä sitäkin enemmän. Uudessa parisuhteessa selvitään paremmin, jos uusperheen aikuiset oppivat tunnistamaan exän mahdollisen hankalan käytöksen taustalla olevia vaikeita tunteita, kuten surua, yksinäisyyttä ja avuttomuutta”, Lepistö symppaa.
”Tapaan usein työssäni uusperheellisiä aikuisia, jotka kokevat oman tai toisen exän ensisijaisesti kilpailijana, riesana tai välttämättömänä pahana. Eroperheen ja uusperheen välille syntyy herkästi ristiriitoja. Osa riidoista pohjautuu keskeneräiseen eroprosessiin, mutta osa ristiriidoista voi olla tietoista exän uuden elämän hankaloittamista, esim. sovituista asioista lipsumista ja jatkuvaa säätämistä vaikka lasten tapaamisaikojen suhteen”, Lepistö kertoo.
”Tärkeää olisi, ettei lähtisi tällaiseen peliin itse mukaan, vaan pitäisi osaltaan sovituista asioista kiinni ja sitkeästi edellyttäisi tätä myös toiselta osapuolelta”, Lepistö neuvoo.
Lepistö kannustaa hakemaan ulkopuolista apua nopeasti, jos exä ei suostu järkevään käytökseen.
”Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Ja mieluummin perheneuvonnasta kuin käräjiltä. Ennemmin laiha sopu kuin lihava riita!”, Lepistö vakuuttaa.
Parisuhde on uusperheen ydin
Uusperhe pysyy kasassa kumppaneiden rakkauden voimalla.
”Parisuhde on uusperheen sydän ja siksi on tärkeää löytää aikaa kahdenkeskisyydelle. Rakkaus antaa voimaa parisuhteelle, mutta myös ympäristöön. Rakkaus on myös tahdon asia, eli sen eteen on tehtävä töitä ainakin alkuhuuman laimennuttua. Hyvän huomaaminen ja myönteinen palaute ylläpitävät rakkautta. Rakkaus lisääntyy tuhlaamalla!”, Lepistö kannustaa.
Uusperheessä korostuu kompromissien teon tärkeys ja joustamisen tarve. Lepistö kehottaa luomaan uuden perheen omat jutut, muistot ja perinteet, mielellään jo suhteen alkuvaiheessa.
”Uutta voi tulla vain, jos kykenee luopumaan vanhasta.”
”Yhteiset muistot syntyvät elämällä. Uusperheen omia juttuja voivat olla pizza-perjantai tai leffa-sunnuntai, säännölliset perhepalaverit, valokuvat, yhteiset harrastukset ja reissut, jotka tuovat mukavia muistoja mieleen silloinkin kun arki takkuaa”, Lepistö vinkkaa.
”Parisuhdetta ja sen hyvinvointia tukevat yhteiset pelisäännöt, joista kumppaneilla on yhteinen näkemys. Jokaisen uusperheen jäsenen on tärkeää löytää paikkansa ja roolinsa”, Lepistö sanoo.
”Parin saadessa yhteisiä lapsia, on parisuhde kyettävä muuttamaan myös vanhemmuussuhteeksi. On tärkeää huomioida omaa kumppaniaan pikkulapsivaiheessakin myös miehenä ja naisena, ei vain isänä ja äitinä. Yksi hyvä mittari on, että muistaa puhutella toista edelleen etu- tai hellittelynimellä. Kukapa haluaisi olla kumppanilleen vain äippä tai iskä? Tämä on tärkeää, jotta intiimiys ja seksuaalisuus pysyvät suhteessa elävinä. Niin kuin parisuhteessa yleensäkin, toimiva seksielämä on yksi toimivan uusparisuhteen mittari. Uusperheessä voi olla haasteellista löytää kahdenkeskistä tilaa ja aikaa, mutta sitä kannattaa raivata tavalla tai toisella. Arkihellyydelläkin pärjää toki pitkälle ruuhkavuosina”, Lepistö korostaa.
Muista huolto ja katsastus
Lepistö kehottaa uuspareja tekemään suhteen säännölliset määräaikaishuollot vähintään puolen vuoden välein. Parit voivat päivittää fiiliksiään vaikka saunassa tai olohuoneen sohvalla, jos ei ole mahdollisuutta matkustaa romanttiselle lomalle muualle.
Mitä sinulle kuuluu? on tärkeä kysymys. Omat ja toisen tarpeet, toiveet ja pettymyksetkin on hyvä pyrkiä huomioimaan. Aikuismainen rentous auttaa. Ihan niuhot eivät pärjää toisella kierroksella kovin hyvin.
”Uusperheelliseltä vaaditaan huonoa kuuloa, lyhyttä muistia ja laajaa sydäntä”, Lepistö tiivistää.
____________________________________________________________________________
Outi Lepistön suositukset:
- www.supli.fi
- Vuokko Malinen & Pekka Larkela: Parisuhde – uusperheen ydin. Väestöliitto 2011.
- Minna Murtorinne-Lahtinen: Hyvä paha äitipuoli: uusperheen arjessa. Kirjapaja 2013.
- Kaisa Raittila & Päivi Sutinen: Huonetta vai sukua – elämää uusperheessä. Kirjapaja 2008.
KYSYMYS: Minulla ja miehelläni on takana 27 vuotta avioliittoa. 1 1/2 vuotta sitten sain selville, että miehelläni oli suhde toiseen naiseen. Tieto musersi mun maailmani täysin, mutta päätimme kuitenkin jatkaa avioliittoamme.
Sain kuitenkin selville että miehelläni jatkui yhteys tähän toiseen naiseen. Siitä huolimatta halusimme jatkaa ja yrittää uudestaan. Vuosi sitten mieheni muutti kuitenkin asumaan tämän toisen naisen luo ja on siellä ollut viime syksystä asti. Vähän väliä hän on kuitenkin haikaillut kotiin. Päätimme nyt yrittää vielä kerran uudelleen, koska rakastamme toisiamme, mutta pelkään niin hirveästi miten meidän käy! Miten ajattelet, onko meillä enää mahdollisuuksia, mikä on todennäköisyys selvitä tässä ja mihin kannattaisi keskittyä kaiken tämän jälkeen? Tuntuu että sellainen kipinä puuttuu tai että se ei ole vielä löytynyt uudestaan.
Fanni
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kyselet onko teillä enää mahdollisuuksia ja mihin keskittyä vaikean tilanteenne ratkaisemiseksi. Sanottakoon, että aika vaikea on minun lähteä arvioimaan viestisi perusteella onnistumisenne estimaatteja, mutta sen voin sanoa, että melkein mikä tahansa on parisuhteissa mahdollista, jos molemmat sitä haluavat. Se kuitenkin tarkoittaa, että molemmat oikeasti haluavat sitä ja ovat sitoutuneita sen toteuttamiseen.
Lähtisinkin siitä, että ensin tutkailet itseäsi, mitä todella haluat elämältäsi ja läheisiltä suhteeltasi. Tähän pohdintaan kannattaa käyttää hetki aikaa ja pohtia sitä myös ystävien ja läheisten kanssa. Näin siksi, että keskustelut luotettavien toisten kanssa voi tuoda esiin uusia näkökulmia ja samalla keskustelut voivat haastaa sinut ajattelemaan monipuolisemmin ja rohkeasti. Samalla sinulle voi kirkastua, mikä sinulle on kaikkein tärkeintä ja luovuttamatonta.
Seuraavaksi on syytä keskustella samasta teemasta miesystäväsi kanssa. Ovatko elämänsuunnitelmanne riittävän samanlaiset, vai onko teillä ylitsekäymättömiä ristiriitoja sen suhteen, mitä tahdotte elämältänne. Joutunette pohtimaan myös millaisia intiimejä suhteita haluatte elämältänne. Onko toiveissanne parisuhde vain yhden ihmisen kanssa vai haluatteko jotain muuta. Onko suunnitelmissanne vaikkapa ns. polyamorinen suhde tai jokin muu vaihtoehto? Jos riittävä yhteisymmärrys löytyy, oletteko te toinen toisillenne ne henkilöt, joiden kanssa tätä suunnitelmaa lähdette rakentamaan?
Merkittävä kysymys lienee myös, missä määrin haluatte sitoutua tarvittavaan työhön. Yhteiseen työhön tuskin pystytte ilman, että ensin käsittelette kärsimänne loukkaukset ja pettymykset. Kokemukseni mukaan pahoja loukkaantumisia ei voi ohittaa parisuhdetta rakentaessa. Miellyttävä kävely ei onnistu, jos kiveä ei ota kengästä pois. Kyselet, mihin keskittyä kaiken tämän jälkeen. Yleensä ihmiset kokevat hyvän suhteen kulmakiviksi luottamuksen, läheisyyden ja turvallisuuden. Noiden ehtojen varmaankin pitäisi riittävässä määrin toteutua myös teidän välillä. Sinä olet sen mittari, mikä sinulle on riittävästi.
Pohdit ja pelkäät miten teidän käy. Minä mietin, miten sinun käy! Rohkaisenkin sinua rehellisesti ja avoimesti pohtimaan sitä, mitä todella tahdot ja tarvitset, mitä siedät ja mitä et. Miten haluat tulla kohdelluksi ja miten itse kohtelet itseäsi? Oletko itsellesi kiltti ja ystävällinen vai jotain muuta? Ihmiset kokevat epämääräiset tilanteet yleensä rasittavina ja vaikeina. Usein selkeä päätös johonkin suuntaan helpottaa oloa, vaikka se olisikin vaikea.
Jos ympärilläsi ei ole riittävästi turvallisia läheisiä, joiden kanssa haluat jakaa mietteitäsi ja huoliasi, suosittelen sinua kääntymään psykoterapeutin puoleen. Ollenkaan huonona vaihtoehtona en myöskään pitäisi sitä, että yhdessä miesystäväsi kanssa lähtisitte pariterapiaan.
KYSYMYS: Minusta on jo pitkän aikaa tuntunut etten jaksa tätä avioliittoani. Tämä tunne on jatkunut 3 vuotta ja olen lapsen takia yrittänyt pitää tätä yllä. Meillä oli läheinen suhde miehen kanssa ennen avioliittoa mutta lapsen syntymän jälkeen kaikki muuttui.
Miehelle lapsi on kaikki kaikessa, kuten tietenkin minullekin, mutta hänelle minä en ole enää mitään. Hän on vuosien saatossa useaan otteeseen arvostellut ulkonäköäni ym. sekä mikä pahinta, minua äitinä. Rakastan lastani yli kaiken ja teen parhaani. Mies on KAIKKI aikansa lapsen kanssa mutta minä en vain pysty koska kotityötkin täytyy hoitaa, siitä hän on syyllistänyt minua toisinaan. Miehellä ja lapsella on erittäin läheiset välit ja mielestäni meilläkin oikein hyvät.
Mies juo, jota en voi sietää. Nytkin hän oli vastuussa lapsesta lauantaina kun olin töissä aamuvuorossa ja hän oli vielä puoli 4 aikaan yöllä hereillä oluttölkin kanssa ja suuttui minulle silmittömästi kun pyysin nukkumaan että jaksaa herätä lapsen kanssa aamulla, heitti juomat päälleni ja räki.
Eilen hän kyseli lapseltamme kumman luona hän haluaisi asua, johon poika tietenkin vastasi että isin, mutta minusta näin ei saisi toimia. Eihän 3,5-vuotias lapsi kykene ymmärtämään edes tuon asian sisältöä. Lapsemme on joutunut kuuntelemaan väittelyämme toisinaan ja alkaa silloin itkemään ja se kaikki on väärin.
Me emme miehen kanssa puhu mitään arkisin, koska ei ole puhuttavaa. Arki on sitä, että leikimme lapsen kanssa ja puhumme hänelle. Jos yritän puhua jotain, mies sanoo että keskitytään vain nyt lapseen,minusta kuitenkin lapsen aikana aikuisetkin voi puhua keskenään ja lapsen pitäisi voida kuulla vanhempien normaalia puhetta.
Lisäksi mies on ylisuojeleva. Tai sitten minä en vain osaa nähdä näitä kaikkia vaaroja, esim ilmapallon naru on vaarallinen, koska lapsi voi kuristua siihen tai kylpytakin nauha ym...
Olen useaan otteeseen miehelle puhunut että minusta jo lapsenkin takia meidän pitäisi erota, koska emme pysty normaalia perhemallia hänelle näyttämään yhdessä. Mies uhkaa minua että hän ottaa lapsen ja minä saan tapaamisoikeuden, olen yrittänyt lukuisia kertoja puhua että kyllä lapsi tarvii molemmat vanhemmat, eikä lapsi saisi olla kilpailukapula.
Minulla on vahva tunne että tämä on miehen keino pitää minut täällä. Lisäksi hän on saanut minut uskomaan että olen huono äiti, joten olen vain jäänyt vaikka minulla on paha olo täällä.
Minulla on tunne, että jos asuisin muualla ja saisin olla sellainen kun olen kiloineni ja ulkonäköineni ym voisin paljon paremmin ja ennenkaikkea olisin parempi äiti.
Olemme käyneet lukuisissa terapioissa, ne auttavat aina vain hetken. Minulla on vahva tunne että mieheni on narsisti, sillä hän jaksaa kehua itseään ja siinä sivussa haukkua minua.
Tuli tekstiä aika pitkästi, mutta tämäkin jo helpotti oloa.
Voimaton, 44v
VASTAUS: Teillä oli läheinen ja hyvä suhde, kunnes lapsi syntyi. Silloin kaikki muuttui. Näin usein käy. Kaikki muuttuu, elämä ei jatku sellaisena kuin se oli. Lapsen syntymä muuttaa parisuhteen kolmiosuhteeksi. Parisuhteeseen tulee kolmas. Se ei ole yksinkertaista. Kolmiosuhde pitää jotenkin jokaisen ratkaista. Olette molemmat onnistuneet luomaan hyvän suhteen lapseenne. Hän on molemmille kaikki kaikessa. Hyvä näin. Molemmat rakastatte lastanne yli kaiken. Sitä lapsi juuri tarvitsee, vanhempien varauksetonta rakkautta. Kaikessa ihanuudessaan lapsi on kuitenkin haaste parisuhteelle. Lapsi saa osakseen tiedän molempien rakkauden, mutta sinulle jää tunne, että et ole miehellesi mitään. Onkohan hänellä samanlainen tunne?
Teille on käynyt niin, että keskiöön on noussut molempien suhde lapseen. Tämä on tapahtunut teidän kahden välisen rakkaussuhteen kustannuksella. Näin monelle käy. Lapsen syntymä on suuri muutos. Teistä on tullut perhe. Usein käy niin, että tässä elämäntilanteessa oman lapsuuden perheen asiat nousevat mieleen, tai ainakin vaikuttavat tiedostamattomalla tavalla. Millainen on hyvä perhe? Minkälainen äiti haluan olla? Minkälainen isä? Minkälainen puoliso? Olette molemmat kasvaneet omissa perheissänne, ehkä erilaisissa. Minkä mallin itse
olette saaneet?
Lapsen syntymän myötä olette molemmat muuttuneet myös ihmisinä, yksilöinä. Teille on tullut uusi rooli, joka on nyt keskeinen osa identiteettiänne. Naisesta on tullut myös äiti ja miehestä on tullut myös isä. Onko teille käynyt niin, että tuo sana "myös" on unohtunut:
naisesta on tullut vain äiti, ja miehestä vain isä. Ainakin tuntuu että nämä äidin ja isän roolit ovat niin pinnalla olevia, että parisuhde, naisen ja miehen välinen suhde, on jäänyt taka-alalle. Näin ainakin voisi päätellä, kun kirjoitat: "mies sanoo, että keskitytään nyt vain
lapseen." Kirjoitat omista ajatuksistasi: "olen lapsen takia yrittänyt", ja toisaalta: "jo lapsenkin takia meidän pitäisi erota". Entä teidän itsenne takia?
Parisuhteessa joudutaan lapsen syntymän jälkeen etsimään ja rakentamaan uudestaan läheisyyttä ja yhdessä olemisen tapaa. Ehkä tämä on teillä vielä tekemättä. Järjestäkää kahdenkeskistä aikaa niin, että voitte puhua siitä, mitä teillä kahdella alun perin oli. Millainen suhde teillä oli ennen lapsen syntymää? Miten te haluaisitte ainakin yrittää huomioida toistanne naisena ja miehenä.? Miten äidin ja isän rooli on muuttanut teitä? Mitä hyvää näette toisissanne äitinä ja isänä?
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla kävimme läpi riitelyä parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on eroaminen.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
Erot ovat nykyään hyvin yleisiä ja asiantuntijoiden mukaan entistä raastavampia. Eroajia syyllistetään turhaan kevytmielisestä suhtautumisesta parisuhteeseen. Syynä eroon ei ole liian vähäinen yrittäminen, vaan vallitsevan avioliittokulttuurin karilleajo, väittää perheneuvoja Pekka Puukko.
Kun yli 15 vuotta parineuvojana toiminut Puukko valittiin vuoden papiksi lokakuussa 2013, kyseltiin häneltä kokemuksia työstään pariskuntien välien selvittäjänä. Puukon mielestä eroajien ongelmat ovat aiempaa pahempia, ja yhä useammin myös sosiaalitoimi joutuu puuttumaan perhe-elämään.
Onko todella näin? Eikö ennenkin ollut pahoja ongelmia?
”Parisuhteen ongelmat ovat monimutkaisempia kuin ennen. Aiemmin oli enemmän asiakkaita, joilla oli jokin yksittäinen vuorovaikutuksen ongelma, johon haettiin apua. Nyt saattaa olla useampi ongelma, kuten työttömyys, alkoholismi ja väkivalta. Mielestäni moniongelmaisuus liittyy siihen, että ihmisten on vaikeaa jäsentyä yhteiskuntaan. Se että ihmisillä olisi töitä, auttaisi aika paljon”, Puukko analysoi.
”Pitkällä aikavälillä ajattelen avioerojen lisääntymisen johtuvan siitä, että instituutiosta on tullut suhde, jota ihmiset itse kannattelevat, ja se on tehnyt avioliitosta paljon hauraamman. Parisuhde on iso asia kahden ihmisen kannateltavaksi”, Puukko sanoo.
Avioliiton perusta uusiksi
Tilanteen korjaamiseksi Puukko ei vaadi vähempää kuin yhteiskunnan ja kulttuurin muutosta.
”Mihin avioliiton painopisteen asettaa? Voisiko kulttuurimme kehittyä niin paljon, että löytäisimme uudenlaisen tulokulman yhdessä elämiseen? Yhteiskunnassamme on kasvun ideologia ja usko siihen, että kaikki voidaan puhua auki. Onko terapiankin lähtökohtana aina vain parantaa kommunikaatiota? Tämä on koko kulttuurin läpäisevä asia, sitä eivät voi terapeutit yksin muuttaa”, Puukko sanoo.
”Toivoisin, että avioliitosta löytyisi muitakin puolia kuin keskustelu ja selvittely. Mitä muuta parisuhde voisi olla kuin jatkuvaa kommunikaatiota? Toisen tukemista, taloudellisen vastuun jakamista, lasten kasvatusta, sitoutumista perheeseen, yhdessä tekemistä ja ennen kaikkea vaan olemista!”, Puukko täräyttää.
”Kaikkea ei voi purkaa hyvään kommunikaatioon. Kielen tehtävä on antaa yhteinen merkitys yhteisesti koetuille asioille. Kommunikaatiosta on tullut päämäärä, vaikka sen pitäisi olla väline”, Puukko selventää.
Puukon mukaan ihmiset itse sanovat hyvän parisuhteen tärkeimmäksi asiaksi luottamuksen.
”Osmo Kontulan Perhebarometrissä myös arvostus, kunnioitus, sitoutuminen ja samanlaiset arvot koetaan tärkeiksi. Vasta näiden jälkeen ihmiset mainitsevat kommunikaation. Hyvä parisuhde on kuin toimivan työparin suhteen kuvaus”, Puukko kertoo.
Luovuttavatko ihmiset liian helpolla?
”Ei mun mielestä. Ihmiset tekee hurjasti töitä parisuhteensa eteen. Pikemminkin ajattelen pitäisikö tulla downshiftaus-ajatus tähän, eikä koko ajan kehitettäisi. Ajateltaisiin enemmän olemista kuin kasvamista. Jaana Maksimainen piirtää väikkärissään hyvän kuvan nykyisestä parisuhteesta, missä ajatellaan, että parisuhde on jatkuvasti syvenevää ja paranevaa vuorovaikutusta, ja kaikki on kiinni kommunikaatiosta. Koko ajan ei voi parantaa ja syventää. Joskus pitää olla vaan”, Puukko painottaa.
”Meillä on hirveän vähän tilaa vaikeudelle, epäonnelle ja kärsimykselle elämässä. Ihan kuin ne eivät kuuluisi elämään, mutta elämään kuuluu kaikenlaista”, Puukko muistuttaa.
Puukon parityön viitekehyksenä on sielunhoidon perintö. Erityistason perheterapeutin koulutuksesta huolimatta hän ei ajattele olevansa ”hoitaja” tai ”parantaja”.
Mitä se sielunhoito on?
”Se on perintö, joka vaikuttaa tässä työssä. Työ on rinnallakulkijan hommaa. Ei niin, että minulla olisi valmiina välineitä laittaa ihmisten asiat kuntoon. Työntekijän hyväksyvä läsnäolo ja kuuntelu on tärkeää, kun ihmiset kertovat isoja asioita elämästään, kuten syvimmät epäonnistumisensa ja häpeänsä. Laitan ison arvon sille, mitä kutsun armoksi”, Puukko vastaa.
Puukon mukaan ihmiset eivät pohjimmiltaan odota helppoja niksejä ongelmiinsa.
”Kun keskustellaan syvemmin, kukaan ei halua, että tullaan peukaloimaan toisen elämää. Ihmiset haluavat tulla kuulluiksi. Ihmiset haluavat, että joku peilaa heitä. Ihmiset eivät halua, että joku ratkaisee heidän ongelmansa, vaan että joku auttaa heitä itse löytämään ratkaisuja. Paljon on myös asioita, joihin ei ole ratkaisua, mutta kuulluksi tulemisen kokemus auttaa jo paljon.”
”Ihmiset kestävät kohtuullisen hyvin eri mieltä olemisen, mutta se, ettei tule kuulluksi on vaikeampi asia”, Puukko kertoo.
Terapiaan hopihopi?
Missä parikriisin vaiheessa kannattaa mennä terapiaan?
”Ihmiset hakevat apua silloin kun kokevat tarvitsevansa apua, ja silloin siitä on myös hyötyä. Apua ei oikein voi muuhun elämäntilanteeseen tarjota. Tavallista erotilanteessa on, että toinen on miettinyt asiaa monen vuoden ajan ja toiselle se on uusi asia. Työntekijän tehtävä on rauhoittaa tilannetta ja auttaa kumppaneita pääsemään toisiaan lähemmäs keskusteluissa”, Puukko kertoo.
Puukon mukaan parit hakevat apua hyvin eri vaiheessa. Jotkut tulevat parineuvontaan kriisin alussa, toiset ilmestyvät vasta viimeistelemään avioeroa. Silloinkin kun toinen puolisoista ilmoittaa haluavansa erota, hyvään sovittelutapaan kuuluu vaihtoehtojen kartoittaminen.
Miksi ihmiset eroavat?
Puukko ei usko voivansa tarjota yksiselitteistä syytä eroamiselle. Suomessa parit ovat ilmoittaneet syiksi muun muassa toiseen rakastumisen, pettämisen ja rakkauden puutteen nykyisessä suhteessa. Naiset eroavat myös puolisonsa liiallisen päihteidenkäytön takia ja miehet seksin puutteessa.
”Jossain vaiheessa erovaihtoehto näyttää vapauttavalta. Johtaako nämä hiertävät syyt eroon, vai tulevatko ne myöhemmin selitykseksi erolle, en tiedä”, tunnustaa Puukko.
Puukon mukaan eroaminen on yleistynyt, koska kulttuurimme mahdollistaa sellaisen vaihtoehdon. Erot eivät kuitenkaan tipahtele taivaasta.
”Nämä ovat meidän valintojemme seurauksia. Erossa on aina joku, joka tekee sen päätöksen. Yhtäkään pariskuntaa ei ole ulkopuolisen päätöksellä tuomittu eroon, vaan siinä on tehty valinta”, Puukko muistuttaa.
Eroamisen syiden kaivelemista mielenkiintoisempaa on Puukon mukaan miettiä, mikä tukee ihmistä olemaan parisuhteessa.
”Mikä saa ihmiset olemaan parisuhteessa rauhassa?”, haastaa Puukko.
Kuka haluaa olla toisen kehitystehtävä?
Puukon mukaan kehittämisen ajatus on uinut parisuhteeseen työelämästä.
”Tää on ihan hyväkin asia, mutta millä muilla tavoilla voisi hahmottaa parisuhdetta kuin vain kommunikaation, selvittelyn ja kehittämisen kautta? Parisuhteita suunnitellaan ja hoidetaan hyvin määrätietoisesti ja ammattimaisesti”, Puukko sanoo.
”Parisuhteen rakoilu tulee helposti siitä, että kehittämistä viedään niin pitkälle, että puoliso ei pysy siinä perässä”, valaisee Puukko.
Puukko on huolissaan miehistä. Kotitöitä ja lastenhoitoa jaetaan, miehet yrittävät osallistua tasa-arvoisesti, mutta liitot eivät kestä. Ensimmäisistä eroista kaksi kolmasosaa on naisten hakemia.
”Miehet rupee olemaan kovilla tässä kommunikaatioasiassa, jos vaatimukset vaan kasvavat. Jos miehet putoavat kelkasta, onko se parisuhteen etu?”, kysyy Puukko.
Puukko toivoisi eroa suunnittelevien vanhempien asettuvan lapsen asemaan ja ajattelevan lapsen parasta.
”Kannattaa harkita sitä ja miettiä oman elämän päämääriä. Alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien ei kannattaisi erota. Tapaamisten järjestely olisi todella vaikeaa lasten kannalta, lasten tarpeet huomioiden. Ja miten ero muka helpottaisi työmäärää? Joutuu yksin selviämään siitä, missä ennen oli kaksi tekemässä”, Puukko sanoo.
”Kolmen vuoden malttaminen voi meinata tosi paljon elämässä. Elämä voi olla silloin toisenlaista. Kannattaa antaa asialle aikaa ja miettiä kunnolla”, Puukko neuvoo.
”Olisi parasta, jos osaisi sanoittaa itseänsä vaivaavat asiat aikaisemmin, ennen eron harkintaa, ja kertoa puolisolle ajatuksistaan. Voitaisiinko tehdä asiat toisin? Puheeksi ottaminen mahdollisimman aikaisin parantaa asioiden ratkaisemismahdollisuuksia. Asioille voidaan vielä tehdä jotakin”, kannustaa Puukko.
”Oman tai lasten terveyden tai hengen uhka, tai tavaton päihteidenkäyttö, ovat selviä syitä avioeroon. Silloin ei kannata jäädä suhteeseen harkitsemaan”, Puukko muistuttaa.
Uskotko elinikäiseen parisuhteeseen?
”Kyllä mä ajattelen, että se on ihan mahdollista. Mitä se vaatii? Luottamusta, kunnioitusta ja puolison reilua kohtelua, ja se vaatii sen, ettei erota”, Puukko kiteyttää.
”Suurin osa ihmisistä ajattelee naimisiin mennessään, että tässä nyt myös ollaan. Aika vähän määräaikaiset liitot ovat ottaneet tulta. Se on meihin sisäänrakennettuna, tarve siihen, että kumppanuus ja rakkaus ja avioliitto kestää.”
Vaikka ihmiset siis haluavat olla rakkaansa kanssa ikuisesti onnellisesti yhdessä, yhä harvempi siihen pystyy. Mitä pitäisi tehdä?
”Täytyy etsiä uudenlaisia tapoja elää parisuhteessa. Vai ovatko ne vanhanlaisia ajatuksia? Parisuhteen idea ei voi olla vaan istuminen keittiön pöydän ääressä keskustelemassa. Että kun vaan kommunikoidaan enemmän, niin asiat ratkaistaan”, Puukko selventää.
Itsekin keskustellen auttava Puukko ei ole hylkäämässä verbaalista kommunikaatiota kokonaan: ”Keskustelu ja tukeminen on tarpeen ja sillä on paikkansa, mutta on toisenlaisiakin tapoja hahmottaa parisuhdetta.”
Tapasimme mieheni kanssa netissä viisi vuotta sitten. Molemmat olemme yli nelikymppisiä ja meillä molemmilla on teini-ikäiset lapset.
Minä asuin maaseudulla omassa talossa ja mies on syntyjään kaupunkilainen ja eleli kaupungissa. Mies jotenkin ihastui maalaiselämään ja minuun aivan suunnattomasti ja halusi todella nopeasti muuttaa yhteen. Se tapahtui kuin huomaamatta, muistan ajatelleeni silloin, että oho tämähän meni nopeasti, mutta ajattelin, että katsotaan miten käy. Muistan, etten alussa kokenut mitään jättisuurta rakastumisen tunnetta, hänen kanssaan oli vain hyvä olla.
Alussa jo minua häiritsi kovasti se, että juttelimme paljon, jopa aamuyöhön saakka alkuvaiheessa useasti, mutta suurimmaksi osaksi minä olin kuuntelijana ja kuuntelin hänen tarinoitaan ex-suhteistaan ja naisistaan jne.. Mietin jo silloin, että olenko enemmänkin terapeutti. Mies oli kuitenkin aivan hullaantunut minuun.
Muutimme siis yhteen ja aloimme remontoimaan taloa. Lapset tulivat toimeen ihan ok, vaikkakin kasvatusperiaatteemme olivat aivan erilaiset. Minä ja lapseni olemme äänekkäitä ja näytämme tunteemme avoimesti, itkemme ja nauramme ja hänen perheensä taas on tottunut siihen, että tunteita ei juurikaan näytetä eivätkä lapset saa pitää meteliä.
Menimme kihloihin parin vuoden yhdessäolon jälkeen.
Kun olimme olleet pari vuotta yhdessä, oli mieheni jättänyt vahingossa auki erään nettisivuston ja totta kai vilkaisin sitä ja huomasin, että hän oli käynyt keskustelua naisten kanssa. Petyin kovasti ja meille tuli siitä suuri riita. Jo silloin heräsi epäilys, että minkähänlaista peliä hän mahtaa pelata. Mieheni on ollut minua kohtaan hellä ja kohdellut todella hyvin, mutta usein kun olimme yhdessä ihan missä tahansa, hän pälyili erittäin kiinnostuneena kauniita naisia todella aktiivisesti ja se kieltämättä häiritsi minua. Yhtäkkiä hän innostui uudesta ammatista ja kouluttautui siihen, tässä ammatissa hän saa olla lähes poikkeuksetta tekemisissä naisten kanssa ja hän jatkuvasti minulle kertoikin minkälaisia naisia, minkänäköisiä ja kuinka kivan oloisia siellä on. Hän kertoo välillä yksityiskohtaisesti kuinka joku nainen selvästi yrittää iskeä häntä ja tekee niin ja näin ja häntä naurattaa ja hymyilyttää.
Tuolla koulutuksessa hän tapasi myös naisen, jonka kanssa hänestä tuli hyvä ystävä. Hän alkoi tekstiviestitellä tämän naisen kanssa ja ahkerasti myös Facebookissa käydä keskustelua. He kävivät päiväsaikaan kahvilla ja mies sanoi, että hän vain auttaa tätä naista pääsemään alkuun tässä työssään. Mieheni ei kuitenkaan koskaan ole ollut mikään baareissakävijä, että siitä häntä ei voi syyttää, jos olemme menneet juhlimaan, lähes pääsääntöisesti olemme käyneet yhdessä ja meillä on ollut yleensä hauskaa.
No loukkaannuin jonkin verran, kun sain tietää, että mieheni on aktiivisesti tekemisissä tämän naisen kanssa ja kertoi minulle siitä vasta sitten, kun hänen oli pakko, kun kyselin, kenen kanssa hän niin aktiivisesti Facebookissa kirjoittelee.
Huomasin, että hän alkoi välillä jättää kihlasormuksen kotiin ja sanoi, että se hiertää treenatessa.
Epäilykseni olivat heränneet ja ihan huvikseni eräänä päivänä ryhdyin selailemaan netin deittipalstoja. Löysin mieheni deitti-ilmoituksia kaikilta suomalaisilta deittipalstoilta, pettämissivustoilta sekä yhdeltä seksiseuraa hakevalta sivustolta. Jokaisessa hänellä oli sama nimimerkki, nimimerkki, jota hän käyttää kaikissa muissakin palveluissa ja on minunkin tiedossani. Olin aivan musertunut.
Olin kuitenkin vuosien aikana rakastunut mieheeni syvästi, meillä oli paljon yhteistä, tykkäsimme lomailla yhdessä ja nauroimme joskus paljonkin. Arki oli haastavaa uusperheen arkea, miehellä oli yhden lapsensa kanssa suuria ongelmia ja lastensuojeluviranomaisetkin puuttuneet asiaan.
Mutta olimme hyvin läheiset ja tämä tieto deittipalstoista tuli minulle shokkina. Itkin koko päivän ennen kuin mies tuli kotiin ja päätin, että kerron hänelle heti, että tiedän.
Kerroinkin ja mies toki hätkähti, mutta pokkanaamalla sanoi, että eihän se mitään tarkoita, katselen vain siellä ja etsin uusia ystäviä. Mutta että koskaan, en koskaan, ole pettänyt sinua. Hän vain katselee kuulemma. Siinä kaikki. Hänen mielestään elämä voi jatkua samaan malliin kuin ennekin. Hän on muutenkin sitä mieltä, että se mikä on sallittu miehille ei ole sallittu “akoille”, kuten hän meitä naisia kutsuu. Tasa-arvoa hän ei kannata, vaan miesten pitää saada tehdä miesten juttuja.
Jouduin jälleen kerran painamaan villaisella omat tunteeni. Mies ei ole koskaan kestänyt itkua, vaan lähtee yleensä pois, jos olen joskus itkenyt ja sanoo, että no niin ryhdistäydy.
Jatkoimme yhteiseloa, minulla oli kadonnut luottamus, mutta jatkoin elämää normaaliin tapaan. Itkin usein yksin ja mietin suhteen tulevaisuutta.
Olen elämää nähnyt aikuinen nainen ja siksi koen olevani vahva ja tasapainoinen, joten aloin miettiä olisiko parempi muuttaa pois ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Mies suunnitteli tämän “ongelmalapsensa” muuttoa meille. (Minulta ei kysytty voiko hän muuttaa, vaan ilmoitettiin, että olemme exän kanssa päättäneet, että tyttö muuttaa meille.) Silloin päätin, että nyt tai ei koskaan. Vuokrasin asunnon kotipaikkakunnaltani, josta olimme muuttaneet kaksi vuotta sitten pk-seudulle, koska mies halusi ja minä muutin vain siksi, ettei tulisi eroa, koska mies ilmoitti, että hän muuttaa ja silläsipuli, sinä teet omat ratkaisusi, tule mukaan tai jää tänne. Päätimme, että pidämme kaksi asuntoa, mutta olemme silti yhdessä. Nyt olen asunut puoli vuotta omassa kodissa, jossa viihdyn erinomaisesti. En tiedä olemmeko yhdessä. Emme ole puhuneet asiasta. Mies lopetti täysin kihlasormuken käytön ja kun kysyin siitä, hän ilmoitti, ettei tämä mitään kihloissaolemista ole, kun sinä teit päätöksesi ja muutit pois (hän oli viimeisen vuoden aikana useaan kertaan sanonut, että voithan aina muuttaa takaisin “kotiasi”, jos ei täällä asiat kelpaa).
Välillä soittelemme joka päivä montakin kertaa ja joskus olemme kuulematta toisistamme pariin viikkoon. Mies sanoi, ettei hänellä ole ollut ketään muuta naista, ettei hän jaksa edes alkaa lämmittelemään ketään, kun siinä on oma vaivansa ja sinä oot niin tuttu ja turvallinen ja hän tietää saavansa laatua (seksiä). Mutta edelleen hänellä on ilmoitukset kaikilla deittisivustoilla, Facebook-kavereiksi tulee kokoajan lisää ja lisää naisia ja mies kertoo minulle jatkuvasti naisista, joita hän tapaa työssään ja kuinka moni tulee niiiiiin lähelle ja yrittää iskeä ja häntä edelleen vain naurattaa.
Tässä eräänä päivänä sanoin hänelle, että olemme nyt eronneet ja hän saa tehdä mitä hän haluaa, ettei hänen tarvitse minulle raportoida tekemisistään, mutta että kiva jos voimme olla ystäviä. Hän oli lähdössä illan viettoon ja jotenkin muuttui sen jälkeen, kun olin hänelle tuon sanonut. Hän soitteli minulle usein ja pyysi käymään, vietimme useita viikonloppuja keskenämme ja lasten kanssa yhdessä ja meillä oli mukavaa, mutta seuraavana päivänä hän saattoi olla kylmä ja välinpitämätön, minusta tuntui usein tosi pahalta noiden päivien jälkeen. Tuntuu, että hän haluaa nyt vain seksiä ja läheisyyttä, niin kauan kuin tulee jotain muuta.
Minä olen hauska, omillani toimeentuleva, sporttinen ja nätti nainen ja tiedän, että monet miehet ovat kiinnostuneita minusta, mutta en tiedä, miksi ihmeessä tämä irroittautuminen tästä “exästäni” on niin vaikeaa. Olemme soutaneet ja huovanneet puoli vuotta ja tuntuu, että asia ei vain etene. Haluaisin päästää irti oman otteeni, mutta ne ihanat muistot vuosien varrelta aina houkuttavat pitämään kiinni ja hän on kuitenkin kuin perheenjäsen ja “kuuluu elämääni”. Ja seksi, joka on hänen kanssaan aivan järjettömän mahtavaa :)
Nyt olen taas kerran päättänyt, että minun osaltani tämä saa loppua, mutta annas olla, äsken hän taas soitti, kun tätä kirjoittelin ja kertoi, miten sukulaisensa oli käynyt kylässä hänellä uuden tyttöystävänsä ja tämän siskon kanssa ja kuinka kivoja ja nättejä nämä naiset olivat olleet. Miksi hän kertoilee minulle aina tällaisia? MItä teen?
Aurinko, 42
VASTAUS: Hyvä Aurinko, kirjoitit pitkän tarinan parisuhteestasi, kuten alussa lupasit. Kuvaamasi perusteella yhteinen matkanne on laatuaan sellainen, ettei sitä voikaan tiivistää muutamaan lauseeseen. Hyvä, kun purit sydäntäsi kirjoittamalla auki tunteitasi ja olojasi.
Toteat, että olet ollut alusta asti suhteessanne se kuunteleva osapuoli. Mies kertoi päättyneistä parisuhteistaan. Parin vuoden yhdessäolon jälkeen huomasit hänen olevan aktiivinen nettikeskustelija naisten kanssa. Hän alkoi yhä enemmän kertoilla naisista, jotka ihailevat häntä – ja kuinka hän nauttii siitä. Miehesi eli kaksoiselämää – uusperheen arkea kanssasi kotona ja naisseuraa hakevana kodin ulkopuolella. Hän toisaalta osasi pitää sinut tyytyväisenä ja toisaalta soi itselleen vapauksia sinun silmiltäsi salassa.
Olet tunteinesi kuin narun päässä oleva jojo, jota miehesi heiluttaa: sormeaan heilauttamalla hän saa sinut lähelleen, pitää hetken kiinni – ja pudottaa sitten alas, kunnes taas heilauttaa sormeaan, nostaa lähelleen, ja pudottaa alas…
En yhtään ihmettele, että luottamuksesi mieheesi alkoi rakoilla. Mitä ajattelet: mitä miehesi olisi tehnyt, jos sinä olisit käyttäytynyt vastaavalla tavalla häntä kohtaan? Jos sinä olisit kertoillut miesjutuistasi ja deittaillut netissä? Olisiko hän yhtä ymmärtäväisesti kuunnellut sinua kuin sinä häntä? Olisiko hän suonut sinulle vapauden elää tällaista kaksoiselämää?
Haluaisit lopettaa suhteen, joka ei sinun kannaltasi ole kovinkaan monelta osin tyydyttävä. Olet muuttanutkin jo omaan asuntoon. Mutta vieläkin koet olevasi tunteissasi kiinni miehessä. Se, mikä teillä toimii, on mahtava seksielämä. Miehesi osaa olla mukava, vetoava ja valloittava – hän osaa tehdä sinut onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Mutta usein sen jälkeen hänestä tulee esille sinut hylkäävä, kylmä ja välinpitämätön puoli. Ja se satuttaa. Olet tunteinesi kuin narun päässä oleva jojo, jota miehesi heiluttaa: sormeaan heilauttamalla hän saa sinut lähelleen, pitää hetken kiinni – ja pudottaa sitten alas, kunnes taas heilauttaa sormeaan, nostaa lähelleen, ja pudottaa alas…
Kerrot olevasi vahva ja tasapainoinen nainen – tällaista jojoilua et halua jatkaa. Et vain tiedä, miten päästää irti. Ihanat muistot pitävät kiinni – ja hankalat muistot vievät poispäin. Tilanne tuskin tulee muuttumaan, sinun kannaltasi jojoilu jatkuu. Mieti, haluatko tällaista elämää. Mikä sinut lopulta pitää hänessä kiinni: hyvät hetket vai ne, jolloin hän satuttaa sinua? Mitä elämäsi olisi vaikkapa viiden vuoden päästä, jos suhteenne jatkuu? Millaista se olisi, jos päätät suhteen? Tällaisten asioiden pohtiminen saattaa olla hankalaa yksin. Älä siis epäröi hakea apua, jos tunnet sitä tarvitsevasi.
Pidäthän huolen itsestäsi, ettei Auringon tarvitse olla pilven takana…
KYSYMYS: Vaimoni petti minua työkaverinsa kanssa kahden kuukauden ajan. Hän itse kertoi asiasta pari kuukautta sitten, kun toisen miehen vaimo sai tietää ja olisi muuten kertonut minullekin. Olemme olleet 22 vuotta parisuhteessa, joista naimisissa 18 vuotta. Meillä on kolme lasta, 17-, 16- ja 14-vuotiaat.
Maailma romahti, kun kuulin asiasta. Passitin vaimon pois kotoa muutamaksi päiväksi ja pyysin sitten takaisin keskustelemaan asiasta. Keskustelimme hyvin paljon ja keskustelemme vieläkin välillä asiasta. Jäimme kumpikin sairaslomalle asian tultua ilmi. Olemme käyneet omien työpaikkojen psykologien juttusilla. Vaimo katuu suunnattomasti tapahtunutta ja ei voi ymmärtää, mitä meni tekemään. Eli kuulemma jossain kuplassa ja vain sitä hetkeä, tietäen kumminkin sen olevan väärin.
Elämä on yhtä vuoristorataa edelleen. Välillä menee hyvin ja välillä tosi pohjalla. Emme halua erota kumpikaan, rakastamme toisiamme, seksielämä on ok, hoidamme parisuhdettamme käymällä syömässä, kahviloissa jne... Olemme varanneet yhteisen hotelliviikonlopun ihan kahdestaan vietettäväksi. Silti asia pyörii mielessäni enemmän tai vähemmän. Tänään tuli sellainen romahdus ja kaikki vyöryi taas mieleen. Ja tuntui ettei tästä tule mitään.
Aika usein viime aikoina on tuntunut siltä, että pitäisikö luovuttaa ja passittaa vaimo pois jatkamaan sitä leikkiä mihin ryhtyi? Sisimmässäni en kuitenkaan halua. Vaimo vähän suuttuu, kun alan muistelemaan ja tonkimaan asiaa ja silloin tuntuu itsestä, ettei jaksa. Olen kertonut vaimolleni tarvitsevani hänen tukea ja lohtua, mutta kun sitä tarvitsen, hän on vain aika huono sitä antamaan. Mitä voisin/voisimme vielä tehdä?
Selviääkö tästä tilanteesta? En haluaisi kuitenkaan luovuttaa. Miten saan asiat jäämään taakse ja suuntaamaan katseeni tulevaan, edes jotenkin..?
VASTAUS: Hyvä ystävä, kiitos kirjeestä. Olet ikään kuin myrskyn silmässä. Maailmasi romahti, kun kuulit vaimosi pettäneen sinua työkaverinsa kanssa. Et uskonut, että teille voisi koskaan käydä näin. Kyselet, voiko tästä tilanteesta selvitä, sillä et halua erota. Välillä tunteissasi käy aikamoinen myräkkä ja on vaikea olla vaimon kanssa saman katon alla. Suhdettanne on kohdannut pahin mahdollinen kriisi.
Kuulostaa siltä, että kumpikaan ei halua luovuttaa, mutta tunteet kulkevat vielä vuoristorataa. Se ei ole ihme, koska uskottomuuden paljastumisesta on vasta lyhyt aika. Sinulla on mielessä monia kysymyksiä. Osaan olet saanut vastaukset, mutta silti monet asiat askarruttavat sinua. Pariterapiassa meillä on tapana antaa määräaika esimerkiksi kaksi viikkoa, jolloin petetty osapuoli saa kysyä kaikki mieltä askarruttavat kysymykset ja pettäjä on velvollinen vastaamaan niihin. Tämä ei ehkä ole vaimollesi miellyttävää, sillä hän haluaisi jättää menneet taakseen eikä muistella niitä. Kuitenkin avoimuus on vastuunkantamista siitä, mitä on tapahtunut. Tehdessäsi kysymyksiä harkitse, mitä haluat tietää. Kaikki kuulemasi tallentuu mieleesi, etkä saa niitä enää pois muistoistasi. Kun kysymykset on määräaikana tehty, sen jälkeen suljetaan kysymyslaatikon kansi eikä enää kysellä. Sitten on aika suuntautua eteenpäin. Kummallekaan osapuolelle ei ole hyväksi, jos menneisiin tapahtumiin palataan jatkuvasti kuukausi kuukauden perästä ja vuosi vuoden perästä.
Luottamuksen rakentuminen on seuraava tehtävä. Kuinka moni prosenttisesti luotat tällä hetkellä vaimoosi? Kerro hänelle, mitä hän voisi tehdä sellaista, mikä lisäisi sinun luottamustasi häneen. Kun kyseessä suhde työpaikalla, sinua saattaa kiusata ajatus, että osapuolet tapaavat toisiaan työn merkeissä. Kerro vaimollesi, mikäli toivot hänen kertovan, jos hän tapaa miestä työkuvioissa. Silloin sinun ei tarvitse kysellä. Sopikaa myös, mitä tehdään, jos miehen taholta tulee yhteydenottoja. Kertooko vaimo niistä, näyttääkö viestit? Jos niin päätätte, kertokaa myös miehelle, että vaimo tulee kertomaan yhteydenotoista.
Jossain vaiheessa pääsette ehkä pohtimaan myös kysymystä, mistä oli tullut tilaus ulkopuoliselle suhteelle. Mitä muutoksia voisitte tehdä, että tilaa ulkopuoliselle suhteelle ei syntyisi? Kuulosti hyvältä, kun kerroit, että suhteessanne on paljon hyvää mm seksi toimii ja muutenkin pyritte hoitamaan suhdettanne varaamalla kahdenkeskistä aikaa. Kyselkää toisiltanne, millainen on kummankin mielestä hyvä parisuhde. Tehkää päätöksiä suhteenne parantamiseksi kummankin toivomaan suuntaan.
Teillä kummallakin on tahtoa selvitä kriisistä. Jos nyt kun asia on ajankohtainen, maltatte pysähtyä käsittelemään sitä, selviätte kyllä. Olette kumpikin hakeneet ulkopuolista apua kriisiinne. Se on hyvä. Apua voisi olla myös kirjasta Maria Buchert, Kari Kiianmaa, Tellervo Uljas, Revitty sydän – Voiko uskottomuudesta toipua? (Minerva 2010).
Kevään lämmittämää ja valostuttamaa aikaa suhteeseenne toivoen, perheneuvoja Saara
KYSYMYS: Olen 45-vuotias aviossa ollut mies. Nyt olen joutunut työttömäksi, menettänyt asuntoni ja vaimoni lähti veljeni matkaan. Minulla ei siis mene hyvin ja olen menettänyt täysin oman itsetuntoni ja kunnioitukseni omaa miehisyyttäni kohtaan. Tässä suuressa masennuksessani ja ahdingossani on vain suurena lohtuna poikani, jonka kanssa keskustelemme paljon.
Poikani oli lukenut Neil Straussin Pelimiehen ja ollut pelimiesfoorumeissa. Niissä pojat keskustelevat naisten iskemisistä ja tekniikoista vietellä naisia. Suhtaudun tällaiseen toimintaan varauksella. Toisaalta en halua myöskään loppuelämääni olla yksin. Ongelma on se, että olin niin pitkään parisuhteessa, että en yksinkertaisesti enää muista, miten sillä pyörällä niin sanotusti ajetaan.
Luulin olleeni onnellisessa parisuhteessa, kunnes huomasin ettei se totta ollutkaan. Nyt pitäisi siis palata radalle, mutta lähestymisen suhteen olen pahasti ruosteessa. Mitä siis tehdä?
Poikani on sanonut, että hän voisi ohjata minut johonkin turvalliseen foorumiin joka on hyvin muulta maailmalta piilossa. Ja voisin yhteisön avulla alkaa parantamaan taitojani. Jos nyt muuta en aiokaan tehdä, niin olen alkanut lukea Neil Straussin Pelimiestä.
Haluaisin kuitenkin aikuisen ja asiantuntijan näkemyksen siitä, miten mies, joka on ollut pitkään parisuhteessa ja menettää sen, niin miten hänen pitäisi alkaa toimia, että hän saisi uuden parisuhteen.
Uroskotka
Hyvä Uroskotka!
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Pohdit sitä, mitä keinoja voisit käyttää löytääksesi uuden suhteen päättyneen parisuhteesi jälkeen. Kysymykseesi on vaikea vastata, koska meillä ihmisillä on niin erilaisia tapoja tutustua toisiimme. Pelimiesfoorumit, joista kirjoitat, tarjoavat useimmiten hiukan stereotyyppisiä neuvoja suhteiden solmimiseen. Käytät itsestäsi nimitystä uroskotka. Pohdin, millaista kuvaa miehisyydestä nimimerkki edustaa. Mikä saa sinut ajattelemaan, että sinun tulisi olla kuin uroskotka? Käsitykseni mukaan monet naiset kaipaavat kuitenkin uroskotkien ja pelimiesten sijaan hyvin toisenlaisiakin miehiä. Niitä, jotka ovat enemminkin kuin varpuset tai hömötiaiset. Kannustaisinkin sinua miettimään, mikä olisi sinulle luontevin tapa, paikka ja aika tutustua naisiin. Onko sinulla esimerkiksi harrastuksia, joiden parissa voisit tavata samanhenkisiä ihmisiä? Yhteiset kiinnostuksenkohteet nimittäin näyttävät liittävän ihmisiä yhteen.
Kirjoitat saaneesi tukea pojaltasi, jonka kanssa keskustelette paljon – myös naisten iskemisestä ja viettelemisestä. Kirjeestäsi välittyy lämmin ja läheinen suhde poikaasi, mitä pidän arvokkaana. Toisaalta ajattelen, että poikasi ei tulisi olla neuvonantajasi parisuhdekysymyksissä, koska silloin lapsen ja vanhemman väliset roolit menevät sekaisin. Edustatte kuitenkin poikasi kanssa eri sukupolvia ja olette eri elämäntilanteissa. Sinulla on paljon enemmän elämänkokemusta ja sen mukanaan tuomaa viisautta, jota ajattelen poikasi tarvitsevan sinulta. Onko sinulla muita läheisiä, joiden kanssa voisit puhua? Löytäisitkö asuinpaikkakunnaltasi jonkin miehille suunnatun ryhmän, jossa voisit keskustella miehenä olemiseen liittyvistä kysymyksistä?
Olet kokenut paljon suuria menetyksiä. On varsin inhimillistä ja ymmärrettävää, että menetyksesi ovat vaikuttaneet itsetuntoosi ja miehisyyteesi, kuten kirjoitat. Et kirjoita siitä, miten kaikki on tapahtunut ja missä järjestyksessä olet kokenut menetyksesi. Oletko esimerkiksi jäänyt ensin työttömäksi, josta on seurannut vaikeuksia, jotka ovat vaikuttaneet avioeroosi? Kannaltasi olisi varmasti tärkeää, että voisit ymmärtää menetystesi syy- ja seuraussuhteita. Toivon, että voisit viipyä riittävän pitkään menetysten äärellä. Menetykset synnyttävät väistämättä erilaisia tunteita: alaviritteisyyttä, vihaa ja esimerkiksi surua. Itsetuntosi romahtaminen kertoo mielestäni siitä, että surutyösi menetysten vuoksi on vielä kesken. Pohdinkin, onko vielä oikea hetki solmia uutta parisuhdetta?
Olet joka tapauksessa elämäsi yhdessä tärkeässä taitekohdassa, johon on hyvä pysähtyä hetkeksi. Parhaimmillaan voit löytää uusia puolia itsestäsi ja elämästä ylipäätään. Joudut samalla arvioimaan mennyttä, mutta suunnittelemaan myös tulevaa. Ajatuksesi uuden parisuhteen mahdollisuudesta kertoo siitä, että sinulla on myös joku toivon näköala. Teologi Martti Lindqvist on kirjoittanut viisaasti: ”Toivo ankkuroituu totuuteen ja toteutuu armon kautta. On tärkeää nähdä elämä sellaisena kuin se on toteutunut, vaikka sen katsominen tekisi kipeää. Toivo on kykyä haluta, että huominen olisi. Minulle ja sinulle. Ja myös meidän jälkeemme.”
