KYSYMYS: Olen 21- vuotias ja onnellisesti parisuhteessa. Silti nään jatkuvasi ahdistavia unia jossa petän miestäni. Tämä om todella ahdistavaa, sillä rakastan miestäni todella paljon.
Olen myös ihminen johon ihastutaan helposti, ja se pelottaa, esim kun tyttöporukalla käydään baarissa, miehet ovat heti kimpussani. Jollaintapaa tämä ahdistaa, mutta samalla nautin siitä huomiosta jota saan. Usein myös havahdun vasta siinä kohtaa kun olen koko illan viettänyt uuden tuttavuuden kanssa ja hän pyytää numeroani, jota en tietenkään anna. Hädissäni saatan antaa väärän numeron tai vain lähteä. Tapahtuneen jälkeen jään kuitenkin miettimään tätä miestä ja kuinka särjin hänen sydämensä.
Poikaystäväni on aina ollut todella lojaali ja hyväsydäminen, eikä ikinä toimisi samoin. Meidän suhteessamme on paljon läheisyyttä, rakkautta ja iloa, joten en tajua mistä käytökseni kumpuaa.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kerrot suuresta ristiriidasta arvojesi ja toimintasi välillä. Pettämisunet tuntuvat ahdistavilta, samoin miesten huomio baarissa. Toisaalta nautit ihailusta, saat siitä mielihyvää ja hakeudut yhä uudelleen näihin tilanteisiin.
Oletko miettinyt, mihin tarvitset vieraiden miesten ihailua. Se toki pönkittää naisellista itsetuntoasi ja kertoo, että markkina-arvosi on korkealla. Entä jos jonain iltana kukaan ei olisikaan kiinnostunut? Olet tottunut ihailuun ja sillä alueella sinä hallitset. Voit turvallisesti oman poikaystäväsi kainalossa tuntea sääliä särkemiäsi sydämiä kohtaan. Kuulostaa siltä, kuin tuntisit myös vähän syyllisyyttä, ehkä sekä poikaystävääsi että näitä ihailijoitasi kohtaan.
Saan kirjeestäsi sellaisen käsityksen, että saat positiivista huomiota runsaasti myös omassa parisuhteessasi. Kaipaatko kuitenkin myös jotain muuta kuin sitoutunutta parisuhde-elämää? Joskus, varsinkin jos suhde on alkanut kovin nuorena, tulee toiselle tai molemmille jossain vaiheessa tarve elää vielä vapaata, sinkkutyylistä elämää. Välttämättä ei haluta erota hyvästä suhteesta, mutta halutaan vielä maistaa myös muutakin. Joskus se onkin oman yksilökehityksen kannalta tärkeä vaihe. Hankaluus siinä on vain se, että harvoin voi saada kaikkea: sekä onnellisen parisuhteen että sinkkuelämän edut. Jos poikaystäväsi saisi tietää, näkisi vaikkapa kuvia tai videon sinusta baarissa, mitä hän sanoisi, miten toimisi? Riskit voivat olla suuret.
Kuinka paljon alkoholilla mahtaa olla osuutta käyttäytymiseesi? Toimisitko samalla tavalla, jos olisit selvin päin? Jäin miettimään myös sitä, onko välttämätöntä tavata ystäviä baarissa. Varsinkin kun kerrot, että usein käy niin, että vietätkin illan kavereittesi sijasta jonkun vieraan miehen seurassa.
Se, että kirjoitit meille tästä asiasta, kertoo minulle, että sinulla on arvot kohdallaan ja rakastat poikaystävääsi paljon ja pidät suhdettanne tärkeänä. Tämä ristiriita arvojesi ja käyttäytymisesi välillä syö sinua monella tavoin. Joudut kantamaan syyllisyyttä ja salaisuuksia. Se ahdistaa ja vie voimia. Mieti siis, mikä on sinulle kaikkein tärkeintä ja miten se näkyy käytännössä.
Lopuksi haluan vielä heittää sinulle kysymyksen uniisi liittyen. Mikä mahtaa olla alitajuntasi viesti sinulle näiden unien kautta? Vain sinä itse osaat siihen vastata.
Olet onnekas, kun olet saanut löytää suuren rakkauden. Toivon teille onnellista ja rakkaudentäyteistä elämää yhdessä.
KYSYMYS: Hei, olen aikaisemmin kirjoittanut tänne, mutta nyt pohdin toista asiaa, jota voisi kutsua ongelmaksikin tai pulmaksi. Harrastan sellaista miesvaltaista lajia, jonka aloitin yli puoli vuotta sitten ystäväni kehotuksesta, mikä on ollut minulle hyvä päätös, koska nautin harrastuksesta ja se on auttanut minua ajattelemaan muuta kärsiessäni erosta. Kyseisessä harrastuksessa käy myös parhaan mukaan yksi mies, jonka olen tuntenut monta vuotta kaveripiiristä. Hän on ilmaissut tai näyttänyt merkkejä siitä, että hän olisi ihastunut minuun. Itse asiassa on näytti jonkin asteen ihastumisen merkkejä jo monta vuotta sitten, silloinkin kun seurustelin miehen kanssa, joka sattuu olevan tämän minun mahdollisesti ihastuneen miehen kaveri. Nyt he eivät ole olleet tekemisissä keskenään omien kiireiden takia.
Pulmani on siis se, etten tiedä miten pitäisi mahdolliseen ihastumiseen suhtautua. Hän vaikuttaa mukavalta ja ei ole hassumman näköinenkään, mutta en ole varma omista tunteistani. Tällä hetkellä en osaa sanoa niin sanotusti kyllä, mutten myös eikään. Olen myös jotenkin imarreltu, että minuun on ihastunut joku, mutten tahdo uuteen parisuhteeseen, jos en ole täysin varma asiasta. En myöskään tahdo, että parisuhteen motiivina olisi yksin olemisen tai tylsyyden poistaminen tai riippuvuus, tahdon motiivin olevan aito rakastuminen ja se olisi epäreilua minuun tosissaan ihastunutta miestä kohtaan, jos alkaisin seurustella hänen kanssaan vain siksi, että hänellä olisi tunteita tai että en haluaisi olla enää sinkku. Olen käsitellyt eroa parhaani mukaan: ero tuli tapahtui todennäköisimmin eksän ihastuttua samalla luokallaan olevaan naiseen (myös yhtenä yönä mahdollisesti petti, mikä ratkaisi sen, että eksä halusi alkaa seurustella naisen kanssa, joka oli ollut ihastunut häneen ensin eikä hän pitänyt minusta mikä näkyi tapaamisten aikana, kun seurustelin eksäni kanssa vielä eli nainen oli ilmaissut selkeästi olevansa eksään ihastunut eikä nähnyt minua esteenä). Siksi tuntuu etten ole ihan täysin erosta yli päässyt vielä. Kyseessä oli ensimmäinen suhteeni, olimme yli 3 vuotta yhdessä ja ehdimme asua melkein vuoden saman katon alla. Eksäni saattoi olla tyytymätön suhteeseemme masennukseni takia, mutta hän uskalsi lähteä vasta, kun uusi oli katsottuna eikä hän yrittänyt ratkoa asiaa kanssani esimerkiksi keskustelemalla. Minua myös yks toinen mies yritt melkein heti eron jälkeen, mutten ollut valmis ja olen nytkin tyytyväinen, että uskalsin sanoa ei enkä tahtonut laastarisuhdetta. Hän oli myös vähän liian päällekäyvä, mitä tämä minuun ihastunut ystävä ei ole onneksi.
Mietin, että pitäisikö ystävälle antaa mahdollisuus esimerkiksi niin, että viettäisimme jotenkin aikaa vaikka menemällä kaupungille eli tutustumalla paremmin toisiimme? Tuntuu että mieleni saattaakin muuttua, vaikka olen ihastunut kahteen muuhun mieheen aavistuksen verran, jotka harrastavat samaa lajia, mutten tunne heitä yhtä hyvin enkä uskalla tehdä heidän kanssaan aloitetta. Olen tyytyväinen itseeni ja itsetuntoni on alkanut koheta eron myötä, mutta en tahdo tehdä päätöksiä hetken mielijohteesta.
VASTAUS: Ajattelet tosi vastuullisesti, että et tahdo aloittaa suhdetta vääristä motiiveista, etkä halua satuttaa toisen tunteita. Sanot, että et osaa sanoa varmasti kyllä, mutta et ihan varmasti eikään. Tällaisista asioista ei saa varmuutta muuten kuin tutustumalla toiseen enemmän. Jos hän ehdottaa tapaamista, voisi olla reilua kertoa avoimesti omasta tilanteestasi. Olet halukas tutustumaan, mutta et ole ehkä vielä päässyt edellisestä erostasi kokonaan yli, etkä voi luvata yhtään sen enempää.
Eikös sitä niin kannattaisi edetä, että ensin tapaillaan, ja jos siitä kehkeytyy halu mennä pidemmälle, ryhdytään seurustelemaan, ja jos sen jälkeen vielä tuntuu oikealta, mennään naimisiin tai avoliittoon. Kyllähän tässä aina se vaara on, että joku saa sydänsuruja, jos tapailu ei johdakaan seurusteluun, tai seurustelu yhteiseen kotiin. Mutta sitä ei kai voida välttää. Jos toimitaan avoimesti ja rehellisesti, selviytyy toinen osapuoli mahdollisimman pienillä vaurioilla.
Kerroit, että olet ihastunut kahteen muuhunkin mieheen. Tapaileminen ja tutustuminen ei estä pitämästä muitakin mahdollisuuksia auki. Vasta kun on tutustuttu, voi tehdä päätöksen siitä, haluaako ryhtyä rakentamaan sitoutunutta suhdetta johonkuhun. Siinä vaiheessa, kun päätetään alkaa seurustella, on syytä karistaa muut ehdokkaat pois mielestä.
KYSYMYS: Olen 52-v nainen, naimisissa ja meillä on kaksi lasta (tyttö 8v, poika 12v). Mieheni on minua hieman vanhempi. Lapsemme ovat meille kalleimmat maailmassa. Olemme olleet yhdessä 25 vuotta. Naimisiin menimme oltuamme yhdessä 10 vuotta, silloinkin en ollut niin varma haluanko tätä mutta ajattelin, että se kuuluisi elämään.
On oikeastaan ihme, että saimme nämä lapset, koska meillä varmasti siittiöt ja munasolut ovat tapelleet ja kinastelleet. Ihastuin miehessäni hänen puheliaisuuteensa ja keskustelutaitoonsa. Sittemmin on alkanut ärsyttää se, että hän on miltei joka asiasta eri mieltä ja vakavista asioita on hankala keskustella, koska se menee väittelyksi joten se on jäänyt. En vain ole jaksanut, arki sujuu ihan hyvin näinkin.
Pari vuotta sitten aloitin uuden soittoharrastuksen työväenopistossa, kitaransoiton, ja aloin käydä soittotunneilla. Soitonopettaja oli komea nuori mies ja ihastuin häneen, hän ei minuun. En käy enää soittotunneilla, koska tunneilla oli hiukan liian virittynyt tunnelma ja halusin kuitenkin keskittyä soittamiseen. Toki ihastuminen tuntui tosi hyvältä ja tuosta miehestä fantasiointi ja se sai minut miettimään mitä haluan elämältäni. Aloin myös lukea kirjoja ja se on auttanut paljon.
Elämämme on kovin tavallisen tasaista ja tuntuu, että olemme molemmat yksin ja yhteistä ovat lapset. Lapsillemme haluaisin antaa kuitenkin hyvän parisuhdemallin.
Ihastuminen sai minut tuntemaan itseni kauniiksi naiseksi. Mieheni kanssa koen olevani vähemmän kaunis. Mieheni katsoo netistä pornosivuja enkä pidä siitä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että en omista häntä ja hänellä saa toki olla omat ajatuksensa. Mutta on tavallaan sääli, että hän etsii virikkeitä ja vipinää elämäänsä noilta sivuilta. Ja minä taasen fantasioin ihastukseni kohteesta.
Ongelmanani koen, etten tunne seksuaalista vetoa mieheeni. Haluaisin kokea seksuaalisesti enemmän yhteyttä hänen kanssaan. Käytämme apuvälineitä yhdynnän aikana. Orgasmin saaminen itselläni on vaikeutunut ikääntymisen myötä, mutta nyt se ”matkanteko” tuntuu mukavammalta kuin ennen jolloin keskityin vain orgasmin/orgasmien saamiseen. Meillä ei ole koskaan ollut kovin paljoa intohimoa, en tiedä pitäisikö sitä olla alusta alkaen, uskon että se intohimo tulee ajallaan, ehkä. Minua häiritsee se, että välillä koen, että mieheni on kuin isäni; isäni oli ankara ja määräili elämästämme hyvin paljon lapsuudessani äitini ollessa heikompi. Ei ole ehkä ihme, että en koe koe vetoa mieheeni.
Miten siis kokisin mieheeni himoa? En voi kuvitellakaan, että tällä hetkellä edes joskus tuntisin niin suurta paloa, että repisin häneltä vaatteet päältä. Niin kuitenkin haluaisin vai odotanko vain liikaa. Vai pitäisikö minun etsiä sitä pitkää vaaleaa miestä josta fantasioin?
Kotiäiti Hämeestä
VASTAUS: Jos miehesi on puhelias ja keskustelutaitoinen, tilanne ei ole ihan toivoton. Keskustelu on kuitenkin yksi niistä asioista, jotka tuovat läheisyyttä parisuhteeseen. Tuosta väittelystä olisi hyvä päästä eroon. Sinun on aluksi tietenkin keskusteltava hänen kanssaan keskustelemisesta. Siitä, miten arvostat hänen keskustelutaitoaan, ja että olisi mukavampaa, jos keskusteluista ei tulisi väittelyitä. Väittelyhän syntyy siitä, että emme ole halukkaita oikeasti kuuntelemaan ja ymmärtämään toisen näkökulmaa, vaan koitamme todistaa itse olevamme oikeassa. Eli pitäisi opetella oikeasti kuuntelemaan. Silloin pitäisi käyttää sellaisia lauseita kuten: ”tuohan on mielenkiintoista”, ”tuossahan on järkeä”, ”tuohan on kiinnostavaa, kerro lisää” jne. Väittelyssähän käytetään tällaisia ilmaisuja kuten: ”tuossahan ei ole mitään järkeä”, ”nyt olet erehtynyt”, ”sinähän olet tuossa ihan väärässä” jne.
Pohdi, voisitteko yhdessä yrittää opetella väittelyn sijasta keskustelua. Saatko selitetyksi miehellesi, että voisitte vähän lieventää ilmaisujanne ja koittaa etsiä sellaista keskustelua, joka olisi molemmista mukavaa? Mikä on oma osuutesi siihen, että väittelyksi menee? Alatko vastata samalla mitalla? Kokeile joskus, minkä vaikutuksen tekee, jos suhtaudut hänen mielipiteisiinsä kiinnostuneesti ja kunnioittavasti?
Sanoit, että olette lähes kaikesta eri mieltä. Sekään ei välttämättä tuhoa parisuhdetta, jos voitte kuitenkin kunnioittaa toistenne näkemyksiä, ja ymmärtää että kummallakin on omat perustelunsa sille, miksi ajattelee niin kuin ajattelee.
Ihastuminen ei sinänsä ole kovin huolestuttava juttu. Useimmat pitkässä parisuhteessa olevat ihastuvat muutaman kerran elämässään johonkuhun muuhun. Yleensä se menee aikanaan itsestään ohi. Tuosta pornostakin pitäisi keskustella. Voit kertoa miehellesi, että se ei tunnu sinusta hyvältä. Ihanteellista olisi, jos pystyisitte yhdessä miettimään, miten saisitte toisistanne enemmän iloa. Usein henkisen läheisyyden paraneminen parantaa myös fyysistä läheisyyttä.
On äärimmäisen harvinaista, että 25 vuoden yhdessäolon jälkeen tekee mieli repiä vaatteet puolisonsa päältä. Jos kuitenkin ”matkanteko” tuntuu edelleen hyvältä, näkisin tilanteessa toivoa. Pitkässäkin liitossa voi nauttia hyvinkin antoisasta seksielämästä, vaikka se ei enää perustukaan samanlaiseen himoon, kuin alkurakkauden huumassa. (Tai kielletyssä hedelmässä.) Äsken mainitun henkisen läheisyyden lisäksi on todettu myös fyysisen läheisyyden lisäävän onnellisuuden ja kiintymyksen tunteita parisuhteessa. Tiukat ja pitkät halaukset ja pitkät suudelmat käynnistävät elimistössä oksitosiinin erityksen, joka lisää mielihyvän tunnetta ja läheisyyden kokemusta. Kunnon suudelman pitäisi kestää vähintään kuusi sekuntia, että oksitosiinin eritys käynnistyy.
Tuo, että miehesi tuo mieleesi jollain lailla isäsi on ilmiö, jota on syytä pohtia vähän enemmänkin. Jos hän toimii edes jossain määrin kuten isäsi rasittavimmillaan, voi olla että sinussa käynnistyy tunteita, jotka kuuluvat enemmän isällesi kuin miehellesi. Sinun olisi hyvä koittaa katsoa asioita mahdollisimman objektiivisesti, ja koittaa erotella, mitkä tunteet kuuluvat oikeastaan isällesi, ja mitkä miehellesi. Jos tulet siihen tulokseen, että hän todellakin on samanlainen määräilijä kuin isäsi, on asioihin varmaankin koitettava saada aikaan muutosta. Toisen on hankala pitkällä tähtäimellä olla määräilevä, jos toinen ei suostu määräiltäväksi.
Kerroit, että elämänne on kovin tasaista, ja olette molemmat yksin. Nyt lapsenne ovat sen verran isoja, että teillä on mahdollisuus ryhtyä etsimään uudestaan sitä parisuhdetta, joka on päässyt katoamaan jonnekin. Muistelkaa, mikä aikanaan yhdisti teidät. Mitä oli mukavaa tehdä yhdessä? Mitkä olivat parhaita hetkiänne? Mitä haluaisitte nyt tehdä toistenne kanssa? Ei sen tarvitse olla mitään mullistavaa. Minun kokemukseni mukaan onnelliset pariskunnat käyvät kävelyllä, joskus elokuvissa ja syömässä, joskus jollain matkalla ja joskus istuvat vain kotona iltaa kahdestaan jonkin pienen herkuttelun ja jutustelun tai vaikkapa elokuvan katselun merkeissä.
Sanoit, että lapsenne ovat teille kalleinta maailmassa. Minusta on aika hyvä ajatus, että lapset eivät ole mikään syy pysyä huonossa parisuhteessa, mutta he ovat erinomainen syy saada parisuhde kuntoon. Koita vielä, saisitteko suhdettanne paremmaksi. Sitten voi erotakin paremmalla mielellä, jos voi ajatella tehneensä parhaansa.
KYSYMYS: Olen 23-vuotias yhden lapsen äiti ja avovaimo.
Hieman taustaa. Kun tulin raskaaksi, olimme olleet avopuolisoni kanssa yhdessä vasta muutaman kuukauden. Alussa tietenkin pelkäsin, mitä tulee tapahtumaan meille ja suhteellemme. Tässä vaiheessa voisin kuitenkin sanoa, että lapsi on vain vahvistanut suhdettamme ja antanut entistä suuremman merkityksen yhdessäololle.
Tällä hetkellä opiskelen täyspäiväisesti ja mieheni hoitaa lastamme kotona. Hänkin on opiskelija. Pelkään,että ongelmaksemme koituu vielä jossain vaiheessa yhteisen ajan puute. Päiväni ovat pitkiä ja silloin kun minulla mahdollisesti on vapaapäivä, on mieheni vuoro työskennellä.
En halua "varastaa" lapsen kanssa vietettävästä ajasta aikaa opintoihini, joten olen ottanut tavakseni käydä kouluvelvollisuuksien kimppuun lapsen mentyä nukkumaan. Itsenäistä opiskelua on paljon ja minua ahdistaa työn määrä ja se, miten ehdin kaiken tehdä. Rakastan miestäni ja haluaisin viettää hänen kanssaan enemmän kahdenkeskistä aikaa, mutta en yksinkertaisesti ehdi jos haluan myös saada riittävät yöunet. Tunnen olevani pattitilanteessa, enkä oikein tiedä miten voisin tilannetta lähteä selvittämään.
Kiirevuosien perheenäiti 23v.
VASTAUS: Kiitos hyvin tärkeästä kysymyksestäsi. On hienoa, ettet halua varastaa lapsesi aikaa. Sekin on hienoa, että rakastat miestäsi, ja haluaisit viettää hänen kansaan enemmän aikaa. Nyt pitää sitten miettiä, miten se olisi mahdollista. On nimittäin erittäin viisasta, että kannat huolta asiasta. Lapsellennekin on äärettömän tärkeää, että teidän parisuhteenne olisi mahdollisimman hyvä. Teidän parisuhteenne nimittäin on hänen kotinsa.
Ensiksikin pitää miettiä, kuinka kauan nykyinen tilanne tulee kestämään. Parisuhde kestää jonkin verran laiminlyömistä, kun se ei kestä kauaa, ja siihen on yhdessä sitouduttu. Joskus parisuhde voi olla vaikka joitain kuukausia ”hyllyllä”, kun jokin tärkeä projekti on saatava valmiiksi. Silloinkin on syytä keskustella perin pohjin, että se on molemmille ok. Jos on kysymys pidemmästä ajasta, on keksittävä jotain. En suosittelisi vuodenkaan mittaista parisuhteen ”hyllytystä”.
Mainitsit, että sinua ahdistaa työn määrä. Tätä ahdistusta on syytä pohtia. Onko siihen oikeasti syytä, vai oletko kenties turhaan ahdistunut? Oletko onnistunut suoriutumaan opinnoistasi suurella vaivalla, rimaa hipoen, vai oletko kenties saanut hyviä arvosanoja? Mikäli kyseessä on jälkimmäinen vaihtoehto, sinulla on kenties varaa vähän madaltaa rimaa. Millaisen aikataulun olet asettanut valmistumisellesi? Onko sitä mahdollista väljentää?
Pienten lasten vanhempien mahdollisuus kahdenkeskiseen aikaan on silloin, kun lapset nukkuvat ja vanhemmat vielä eivät. Suosittelisin, että käyttäisitte edes jonkin osan siitä hyväksenne. Istuisitte vaikka puoli tuntia, tai edes vartin yhdessä teemukin ääressä, ennen kuin alat opiskella. Varastaisitte silloin tällöin opiskeluilta hetken rakasteluun. Ja ainakin joskus tekisitte jotain vähän pitkäkestoisempaakin yhdessä, kävisitte kävelyllä, katsoisitte elokuvaa, tai mitä ikinä tykkäättekin tehdä kahdestaan. En usko, että opiskelusi tulevat raunioitumaan tämän takia. Elämä on yleensäkin sellaista, että kaikki aika meneejohonkin muuhun kuin parisuhteeseen, jos emme varta vasten irrota ja kalenteroi siihen aikaa.
Mieti vielä, voitko kehittää opiskelutekniikkaasi. Taannoisessa Hesarissa kerrottiin, että tehokkainta opiskelua on se, että tekee itselleen välitenttejä. On myös tehokkaampaa opiskellä lyhyissä pätkissä, kuin liian pitkissä.
Pidä siis välillä taukoja, ja muhinoi sillä aikaa miehesi kanssa. Mikäli opiskelemasi ala kiinnostaa häntä, kertoile hänelle mielenkiintoisia asioita, joita olet lukenut. Älä kuitenkaan rasita häntä liikaa niillä.
KYSYMYS: Hei, olen aika ristiriitaisessa tilanteessa. Olen jutellut asiasta tuttavalle ja hänen mielestä asia on ihan normaalia ja "vähällä olen päässyt" oli yhden tuttavan kommentti kun kerroin asiasta ensimmäisen kerran. Meille on syntymässä vauva lähiaikoina, ja hätäännyn riitatilanteessa, ja ajattelen niin pitkälle että jos vauva olisi meidän arjessa jo mukana ja kuinka tällainen käytös näyttäisi hänen silmissään. Lapsena koin kotioloissa riitatilanteen uhkaavina, vaikka kyse olisi ollut normaalista arkipäivän asiasta jonka aikana vanhemmat korottivat ääntänsä. Toimin niin sanotusti tilanteen tulkkina. Nyt omassa parisuhteessa riitoja esiintyy noin 1kk välein, muuten voi olla vain pientä sanaharkkaa. Haluaisin oppia tavan pääsemään luonnollisesti riitojen ylitse. Kaava menee yleensä näin: Minä loukkaannun jostain pienestä asiasta tai ymmärrän asian omalle kohdalleni loukkaavana, alan puolustamaan itseäni ja asia vain suurenee.
Lopputulos on että mieheni käyttää muutamaa voimasanaa, jotka loukkaavat minua todella pahasti, ja tähän en osaa muuta ratkaisua kuin uhata erolla, ja en todellakaan sitä halua, se olisi kamalaa, onhan meille tulossa yhteinen lapsi jota pitkään halusimme, ja muutenkin tunnen turvallisuuden tunnetta miehen seurassa muulloin, paitsi kovan riidan tullen. Kun tilanteita alkoi ensimmäisen kerran tulemaan, mieheni kommentoi että näin minä saan sinuun kierroksia, kun käyttää muutamaa voima sanaa, mitkä minun mielestäni on loukkaavia. Pitäisi osata poistua tilanteesta jo hyvissä ajoin, ettei tilanne kärjistyisi koviin voimasanoihin, mutta kuinka siinä tunnemyrkyssä osaat toimia oikein ja johan minulla jo hormonitkin hyrrää raskauden puolesta. Olen aina ollut luonteeltani temperamenttinen ja jo lapsuuden kotioloissa ja impulsiivinen ja myönnän että minussakin on vikaa. Muistelen että joskus tunnemyrskyssäni uhkasin vanhempia että lähden lasten kotiin. Koen että jokin tämmöinen tuntuu omasta mielestä ratkaisulta, pääsyltä pois tilanteensa, sanomalla jotain vastaavaa. Haluaisin vain parisuhteemme kuntoon ja vaakalaudalle ennen vauvan syntymää ja haluaisin tavan oppia jonkin muun ratkaisun kuin eron tai tilanteesta kokonaan poistumisen. Muuten asiat ovat hyvin, kummallakin on omia mielenkiinnonkohteita ja seksiä ja läheisyyttä on mielestäni tarpeeksi, talous on vakaa.
Rosemary
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Minusta on todella hienoa, että pohdit kuvailemiasi asioista ennen vauvan syntymää. On hyvä tiedostaa, että elämänne muuttuu melkoisesti vauvan synnyttyä. Kerrot että ahdistut ja kärsit ristiriitatilanteista, jotka kärjistyvät voimakkaisiin riitoihin miehesi kanssa. Te riitelette eri tavoin, hän korottaa ääntään ja käyttää voimasanoja, sinä taas haluat paeta tilanteesta ja uhkailet erolla. Kumpikaan ei ole varmaankaan täydellinen tapa riidellä.
Mutta toisaalta, osaako kukaan meistä "riidellä" rakentavasti? Kuitenkin jokaisen parisuhteeseen kuuluu erimielisyyksiä ja loukkaantumista puolin ja toisin. Ei ole varmaan yhtä oikeaa tapaa selvitellä ristiriitatilanteita, mutta yksi hyvä tapa on varmaankin se, mitä jo itse käytät. Eli pyrit miettimään, minkälaista kuviota tai kaavaa riitanne noudattelevat. Kun tiedostat, mistä riitanne alkavat, itse kerrot, että se lähtee usein siitä, että "loukkaannut jostain pienestä asiasta" ja vähitellen asia saa suuremmat mittasuhteet. Aikansa kuunneltua loukkaantumistasi, mies hermostuu voimakkaasti ja siihen sinä taas reagoit uhkamaalla erolla. Voisi ajatella, että nämä tilanteet olisivat ehkäistävissä siten, että ne pysäytettäisiin aika alkuvaiheessa. Mieti miksi loukkaannut niin pienestä? Onko takana se, että haluaisit mieheltäsi enemmän jotain, mitä hän antaa? Ymmärrystä, huolenpitoa, huomiota. Onko mahdollista, että puhuisitte miehenne kanssa riitojenne kaavasta ja miten voisitte yhdessä ehkäistä niiden kasvamista suureksi. Olet nimittäin oikeassa siinä, että olisi hyvä, että yrittäisitte selvitellä asioita ennen vauvan syntymistä.
Yhden neuvon haluaisin antaa, siitä kirjoitat kyllä itsekin; älä uhkaile erolla, jos et halua erota. Yritä ennemmin lähestyä, etsiä yhteyttä, kuin paeta ja uhkailla. Tiedän, että se on helpommin sanottu, kuin tehty, mutta olen nähnyt sen toimivan. Kun toinen osapuolista muuttaa käyttäytymistään riitatilanteessa, kuvio muuttuu ja toinen osapuoli on pakotettu toimimaan myös toisin.
Hienoa, kun pohdit asioita. Pohtikaa yhdessä! Sitä kautta parisuhteenne voimistuu ja kun kasvatte aikuisina, voitte samalla valmistautua vastuulliseen vanhemmuuteen. Kaikkea hyvää teillä, onnellista odotusta ja uuden elämän ihmettelyä!
KYSYMYS: Onko mieheni sairas vai vain välinpitämätön?
Olemme olleet yhdessä pian 6v, yhteinen lapsi täyttää 2v ja minulla on vielä edellisestä liitosta kouluikäiset. Jo alkuaikoina mies valehteli minulle häpeilemättä ja kun sain hänet kiinni niistä, ei hän näyttänyt kovinkaan katuvalta. Yhteisen lapsemme syntymän jälkeen valheiden aiheet ovat koventuneet, on ollut kuumia viestejä vieraiden naisten kanssa, kertoi ettei saa asuntolainaa vaikka pohjimmainen syy oli ettei edes halunnut sitoutua minuun lainan verran, ja mitä näitä nyt on... Syksyllä hän oli jättänyt vuokramme maksamatta kertomatta minulle. Sain tietysti asian selville ja vannotin etten siedä enää ikinä valehtelua. Hän lupasi tsempata.
Olemme käyneet pariterapiassa, olen käynyt yksin terapiassa, olemme osallistuneet (minun aloitteestani) parisuhdekursseille, olemme keskustelleet ja ollaan raivottu. Nyt mies oli jättänyt taas vuokran maksamatta ja viikon verran valehteli asiasta, pyysin näyttämään kuitin maksusta mutta aina oli jokin tekosyy. Viimein hän tunnusti ja olin niin vihainen että olin valmis eroamaan. Muistissa on kuitenkin kipeä ero exästä ja lasten kärsimys siinä sirkuksessa, en millään nyt jaksaisi sitä uudestaan. Olen miettinyt sitäkin että palaan suunniteltua nopeammin töihin ja otan huolehtiakseni yhteiset raha-asiat, nielen kiukkuni lasten vuoksi. Mutta vuoden verran olen terapiassa opetellut tervettä itsekkyyttä, itsensä rakastamista ja antamalla miehen jatkaa valheitaan, sodin omia periaatteitani vastaan.
Rehellisyys on minulle tärkeää. Mies lupautui aloittamaan taas pariterapian, se oli ehtona suhteen jatkumiselle. Mutta mitkä ovat mahdollisuudet että hän lopettaa isoista asioista valehtelun? Onko hän sairas vai tuhlaanko elämäni ihmiseen, joka välittää vain itsestään? En pysty vieläkään katsomaan miestäni silmiin kun olen niin kovin vihainen ja loukattu.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Pystyn hyvin kuvittelemaan sisäisen ristiriitasi. Toisaalta haluaisit tarjota nuorimmallesi ehjän kodin, jossa on molemmat vanhemmat, ja säästää vanhempia lapsiasi taas uudelta erolta. Toisaalta olet vahvistunut terapiassa ja koet, että pysymällä tässä suhteessa joudut jatkuvasti sotimaan itsellesi tärkeitä periaatteita vastaan.
Kysyt, onko miehesi sairas vai vain välinpitämätön. Siihen kysymykseen minun on mahdotonta tässä vastata. Mietin, että olisiko kuitenkin niin, että se, miten hän käyttäytyy suhteessanne ja sinua kohtaan on tärkeämpää kuin se, miksi hän niin tekee.
Luottamus on yksi parisuhteen peruspilareista. Teillä se kuulostaa olleen huonossa hapessa jo suhteen alkuajoista saakka. Sen korjaantumiseen tarvitaan molempien aktiivista työskentelyä opetellen luotettavana olemista ja luottamista. Tärkeää on tietenkin myös rakkaus. Onko sitä ollut? Miten sen laita on nyt? Kerrot olevasi vihainen ja loukkaantunut ymmärrettävistä syistä. Ovatko toistuvat pettymykset kuluttaneen rakkauden vai vieläkö sitä jossain niiden alla on löydettävissä?
Olette keskustelleet kahden kesken ja pariterapiassa ja käyneet parisuhdekursseilla. Tosi hyvä! Olette siis saaneet hyviä neuvoja ja mikä tärkeämpää, kuulleet toistenne ajatuksia ja tunteita parisuhteeseenne liittyen. Olennaista on, miten nämä puhutut ja kuullut asiat sitten siirtyvät käytäntöön.
Olette aloittamassa nyt uutta pariterapiajaksoa. Se on hyvä. Puhu siellä tästä ristiriidasta, jossa elät. Kerro miehellesi mahdollisimman selkeästi, mitkä ovat ne asiat, joita tarvitset pystyäksesi jatkamaan yhteiselämää. Kun miehesi haluaa jatkaa yhteiselämää, hän luultavasti on valmis vielä tsemppaamaan. Käytäntö sitten näyttää, miten kestävää se on. Mikäli toinen ei koe pysyvälle muutokselle tarvetta ja/tai ei kykene siihen, valinta on sinun. Voit valita perheen koossa pysymisen ja suostua siihen, ettet voi luottaa mieheesi, hoidat itse raha-asiat ym. Tai voit valita, että eläminen vastoin omia arvojasi on sinulle liian vaikeaa ja pyrkiä hoitamaan ero lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Tai ehkä on olemassa vielä joku kolmas ja neljäskin vaihtoehto. Joka tapauksessa vastuu omasta elämästäsi on sinulla. Toinen pysyy sellaisena kuin on tai muuttaa käytöstään sen verran kuin haluaa, mutta sinä et voi siihen vaikuttaa muutoin kuin kertomalla toiveesi ja tarpeesi.
Olipa valintasi mikä tahansa, on tärkeää, että pidät hyvää huolta itsestäsi ja jaksamisestasi. Sinulla on kolme lasta, joiden elämän kannalta sinun hyvinvointisi on olennaisen tärkeää. On hienoa, että olet omassa terapiassasi oppinut itsesi rakastamista. Jatka sillä polulla.
Toivon sinulle viisautta, voimaa ja rohkeutta.
Lämmöllä Paula, perheneuvoja
KYSYMYS: Olen 43- vuotias sinkku nainen. Olen suurimman osan elämästäni elänyt ilman parisuhdetta, minulla ei ole lapsia. En ole koskaan ollut naimisissa. Olen tapaillut paljon miehiä, mutta jostain syystä minulle sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Muutama kuukausi sitten tapasin miehen, viihdymme yhdessä, käymme lenkillä, ostoksilla ja vietämme iltaisin aikaa yleensä hänen kotonaan. Hän on eronnu 1,5 vuotta sitten hyvin riitaisasta ja hankalasta suhteesta, oltuaan 20 vuotta naimisissa. Nainen oli löytänyt uuden miehen.
Ongelmani on, että en saa mieheltä juuri lainkaan läheisyyttä. Hän ei tee koskaan aloitetta kosketteluun. Minä olen aina aloitteen tekijä. Jos silittelen häntä, hän korkeintaan hyvin varovasti koskettaa ja saattaa vetäistä sitten käden pois. Kosketusta ei vaan kuulu, vaikka kuinka odotan. Seksi toimii hyvin, mutta sekin aina minun aloitteesta. Olen sanonut tästä asiasta hänelle ja hän on sanonut, että hän ei ole sellainen pussaileva ja halaileva mies.Jonkin aikaa sitten olin todella surullinen asiasta ja itkin. Hän vain tiuskaisi, että "mikä sille nyt on"? Lähdin kesken yön silloin pois ja surin asian, kunnes hän jonkin ajan päästä pyysi lenkille ja nyt olen taas tässä tilanteessa. Iltalenkit ja seksiä on nyt ollut viikon sisällä kolme kertaa. Eilen illalla, minulle tuli olo, aivan kuin hyväksi käyttäisin häntä, kun hän ei meinaa lähteä mukaan ollenkaan, tai lopulta lähtee, mutta tuntuu, että painostan häntä. Kysyin, onko hänestä seksiä ollut viime aikoina liikaa, hän sanoi, että kyllä tämä hänelle on aika säännöllistä nyt ollut..
Aiemmassa avioliitossa hän on ollut pitkiä aikoja poissa kotoa työn takia, hän hiihtää myös kovasti joka päivä kolme tuntia, koska jäi juuri eläkkeelle. Hän myös ottaa iltaisin useamman oluen. Edellinen vaimo oli hänen mukaansa sanonut tästä samasta läheisyys asiasta. Alan väsyä mieheen, joka ei tee elettäkään, tosin vielä hän ei ole seksistä kieltäytynyt, mutta sekin saattaa olla kohta edessä. En ole koskaan joutunut kokemaan tällaista, koska olen viehättävä nainen, muut miehet ovat sitä minulle monesti elämän varrella sanonut. Ja tämäkin sanoi tavatessamme, että olen upea nainen, mutta sen jälkeen ei ole kuulunut mitään sen suuntaisia sanoja.En tiedä mitä tekisin, uskon, että hän on uskollinen, hänen elämä pyörii hiihtämisen ja urheilun katsomisen ympärillä ja kaljaakin kyllä, mutta hän on hyvin hoikka, koska hiihtää niin paljon.
VASTAUS: Siihen, miksi kumppanisi kykenee niin heikosti läheisyyteen, on olemassa syy. Se on joko kotikasvatuksessa, tai sitten yleisemmin siinä perinteessä, joka keskellä hän on elänyt. Suomessa on alueita, sukuja ja perheitä, joissa läheisyys on hyvin vaikea asia, ja koskettaminen todella vähäistä. Usein asian tekee todella vaikeaksi se, että hellyys ja muiden lämpimien tunteiden osoittaminen on leimattu jotenkin häpeälliseksi. Ja häpeä on hyvin vaikea vastustaja. Vaikka ihminen kuinka tietäisi, että pitäisi kyetä läheisyyteen, voi sisällä olla niin hankala tunne, että sitä on vaikea voittaa. Voisi olla hyvinkin avartavaa, jos onnistuisit avaamaan keskustelun siitä, miten hän on nähnyt vanhempiensa osoittavan toisilleen hellyyttä, miten häntä kohtaan on oltu helliä, ja millainen koko hänen ympäristönsä on ollut tässä suhteessa. Lempeys ja ymmärtäväisyys voisi tässä asiassa olla tehokkaampaa kuin esim. syyttäminen ja vaatiminen. Ne saavat useimmiten toisen osapuolen menemään vain entistä pahemmin lukkoon.
Asiaa pahentaa se, että sinun on varmasti vaikea tunnetasolla kokea, että kyse on hänen ongelmastaan, jonka syyt ovat hänen taustassaan. Saatat kokea, että tulet torjutuksi tai hylätyksi, tai että hän ei ole kiinnostunut sinusta tai ei pidä sinua viehättävänä. Välttämättä ei ole ollenkaan kysymys siitä.
Suhteessanne tuntuu olevat myös hyvää. Kerroit, että viihdytte yhdessä, ja seksikin toimii. Jos opit kestämään sitä, että ainakin toistaiseksi aloitteet hellyyden ja seksin suhteen ovat sinun vastuullasi, on mahdollista, että suhteenne kehittyy ihan suotuisaan suuntaan. Asioista pitäisi vain pystyä keskustelemaan avoimesti ja rakentavasti, ilman syyttämistä ja moittimista.
Kerroit, että kerran hän vain tiuskaisi sinulle, kun itkit asian vuoksi. Se on varmasti ollut hyvin surkea kokemus. Valitettavasti me miehet olemme usein todella huonoja kohtaamaan naistemme itkua. Koemme sen usein jonkinlaisena syytöksenä, ja sen sijaan että osaisimme lohduttaa, käymme vastahyökkäykseen. Se on hyvin valitettavaa, ja toivottavasti joskus opimme siitä pois. Toivottavasti voitte tästäkin aiheesta käydä ymmärtävää keskustelua. Se voi olla aika vapauttavaa, jos se onnistuu.
KYSYMYS: Hei, olemme seurustelleet nelisen vuotta miesystäväni kanssa. Minulla pitkä liitto takana, josta kaksi lasta. Puolisolla myös lapsia. Puolisolla hyvin tiiviit välit sukulaisiinsa, minulla huomattavasti väljemmät. En ole tottunut tiiviiseen yhteyden pitoon sukulaisten kanssa. Minua ahdistaa kun mieheni jatkuvasti on yhteydessä mm. veljeensä ja on hirmu kiinnostunut veljensä lasten kuulumisista, tuntuu että ihan liian kiinnostunut. Ennen minua puolisoni ei ole juuri seurustellut, vaan elämä on pyörinyt sukulaistensa ympärillä. Olen tottunut että seustellessa ollaan tiiviisti yhdessä (ei liian tiiviisti kuitenkaan, teen paljon omia juttuja) ja että asiat jaetaan parisuhteen kesken, asioista neuvotellaan ja kerrotaan mitä aiotaan tehdä.
Nyt minusta on ruvennut tuntumaan että ehkä olenkin liian vaativa ja kontrolloiva. Haluaisin tietää puolisoni aikeet ja menot, haluaisin että edes soittaisi että nyt meen käymään kaverilla ja jos esimerkiksi aikoo antaa lapselleen rahaa. Haluaisin tukea myös hänen isyyttään. Antaa neuvoja ja vinkkejä, sanoa mikä on minusta oikein ja mikä väärin. Näin oletan hänen myös tekevän lasteni kanssa ja hyväksyn hänen ehdotukset lasteni kasvatukseen, ja neuvottelemme niistä. Mutta jotenkin minusta tuntuu että hän ei halua minun neuvojani mihinkään vaan kaikki on hänen (ja sukulaistensa tekemänä) aina oikein. Ja yleensä aina kun sanon oman mielipiteen (tarkoitan hyvää) niin saan kiukun niskaani ja syyttelyn että hänestä tuntuu että ei voi itse päättää mitään ja kaikkeen pitäisi olla lupa kysymässä. Kovasti ymmärtää näkemykseni esim rahan annossa työssäkäyvälle lapselleen ja omatoimisuuteen opettamiseen. Mutta käytännössä ei vaan halua kuulla ja toteuttaa yhteisiä näkemyksiämme. Välillä on kotona niin väsyneenä että ei jaksa kiinnostua minun ja lasteni tekemisistä pätkääkään, häneen ei saa oikein kontaktia mitenkään. Vetoaa aina väsymykseen. Mutta samalla hetkellä on valmis lähtemään vierailulle veljensä luo jossa on yltiöpäisen kiinnostunut lapsista ja heidän tekemisistä. Väsymys katoaa ja asenne muuttuu. Hän muuttuu iloiseksi ja puhuvaiseksi hetkessä. Naureskelee ja vitsailee. Mutta samalla sekunnilla kun poistumme heiltä hän palaa väsymysmoodiinsa.
Kiinnostus lasteni menestyksistä on täysi nolla mutta veljensä lapset huomioi lupaamalla jätskiä tms palkaksi, onnittelemalla yms. Lapsensa vierailu menee myös samaa rataa, koskaan ei väsytä ja aamullakin hyppää ekana sängystä (vaikka normisti viimeisenä) niin iloisena ja pirteänä. Mutta kun lapsi lähtee, alkaa apatia. Minun sukulaisten vierailut istuu sohvalla ja plärää nettiä. Ei osallistu juurikaan kiinnostuneesti keskusteluun. Olenko minä tässä tapauksessa liian herkkä ja mustasukkainen? Vai miksi minusta tuntuu että minussa ja lapsissani on vika ettemme voi tuottaa hänelle sitä iloa mitä perheen pitäisi tuottaa? Olenko liian kotrolloiva kun haluan tietää asioista mitkä liikuttaa meidän perhettä ja haluan olla päättämässä perhettä koskevissa asioissa? Mikä on liian kontrolloivaa?
VASTAUS: Se, mikä on liian vaativaa ja kontrolloivaa, on mietittävä erikseen jokaisessa suhteessa. Sen perusteella mitä kerroit, ei tule sellaista kuvaa että menisit mahdottomuuksiin. Mutta jos kumppanisi on eri mieltä, on teidän koitettava keskustelemalla löytää sellainen linja, joka teille molemmille sopii. Hänellä voi olla hyvin erilainen ajatus siitä, millä lailla omista menoista, raha-asioista, ym. kerrotaan. Teidän on lyötävä pöytään molempien toiveet ja odotukset, ja katsottava, onko niistä leivottavissa sellainen kompromissi, jonka molemmat voivat hyväksyä. Ja jos ette pääse yksimielisyyteen, täytyy miettiä, onko suhteessa niin paljon muita hyviä puolia, että on valmis kestämään eroavaisuudet tässä asiassa.
Sama koskee sitä, miten ollaan yhteydessä sukulaisiin. Teillä on tässä asiassa kovin erilaiset taustat ja tottumukset. Periaatteessahan siinä ei ole mitään pahaa, että sisarukset ovat läheisiä toisilleen. Kiinnostusta veljen lapsiin voi selittää se, että kumppanisi on tuntenut heidät pienestä pitäin ja kiintynyt heihin. Sinun lapsesi ovat hänelle vieraampia, kun olette olleet vasta nelisen vuotta yhdessä. Mutta jos asia häiritsee sinua, on syytä käydä keskustelua. Sinun olisi kuitenkin hyvä ymmärtää sitä, että sukulaiset ovat kumppanillesi tärkeitä ja hyväksyä melko kiinteäkin yhteydenpito.
Väsymys ja haluttomuus kotona on sitten toinen juttu. Sinun on varmaankin kysyttävä häneltä ihan suoraan, miksi hän on niin väsynyt ja haluton sinun ja lastesi kanssa. Onko hänellä jotain hampaankolossa, mitä hän ei saa sanotuksi? Syyt on hyvä selvitellä juurta jaksain. Sinulla on myös oikeus esittää toiveesi siitä, että hän osoittaisi enemmän kiinnostusta sinua ja lapsiasi kohtaan. Jos muutosta ei tule, voi olla vaikea jatkaa suhdetta.
Mielestäni on aivan kohtuullista toivoa, että silloin, kun on ihmisiä kylässä, ei plärätä nettiä. Tässä asiassa et ole liian herkkä. Varsinkin, jos hän kykenee siihen silloin, kun hänen omat sukulaisensa ovat kylässä.
KYSYMYS: Haluaisin jonkun ulkopuolisen näkökulman, että erotako vai ei.
Olemme lähempänä 30 vuotta oleva lapseton pariskunta ja yhdessä olemme olleet 4 vuotta.
Nyt olen alkanut miettiä eroamista, koska minua ahdistaa lähes koko ajan ja olenkin passivoitunut hirveästi (ei harrastuksia, ei liikuntaa). Mies vain viettää kaiken aikansa töissä ja toisessa huoneessa tietokoneella pelaten. Emme juurikaan vietä yhteistä aikaa, emme käy esimerkiksi kävelyllä (olen ehdottanut) tai ihan mitä tahansa olenkin ehdottanut, niin vastaus on "en jaksa". Aluksi jopa itkin, että eikö seura kelpaa, mutta nyt olen turtunut ja puuhailen mieluummin omia juttuja tai lähden kaverin kanssa lenkille.
Viikonloput menee lähes kokonaan tietokoneella, jos ei ole jotain erityistä menoa.
Kotityöt ovat myös jääneet minun harteilleni ja nyt sain uuden työn (vuorotyötä), niin mies ei edelleenkään tee mitään. Ei edes viikonloppuisin. Minä vapaapäivinä saan tehdä kaiken pyykinpesusta ruoanlaittoon.
Lisäksi mies huomauttelee minua rahankäytöstä ja kerran suuttuessaan sanonut maksavansa kaiken enkä minä tee mitään. Tämä ei pidä paikkaansa. En ala pitemmästi kertomaan, mutta osallistun talouden kuluihin omien tulojeni mukaan. Tämän jälkeen oikeastaan ahdistus alkoikin vielä enemmän. Ajauduin rahaongelmiin nuorempana ja maksan ongelmistani edelleen. Mies tiesi tämän jo seurustellessamme, mutta se ei tuntunut haittaavan. Nyt nuo huomauttelut "mihin sinun rahat on taas mennyt" ynnä muut ovat tulleet kuvioihin. Minua ihan pelottaa, jos rahani eivät riitäkään ja joudun "pyytämään" mieheltä rahaa yhteisiin ruokaostoksiin. Mies ostaa itselleen netistä omiin harrastuksiin liittyviä asioita jopa sadoilla euroilla ja minä "kituutan" muutamalla satasella, että saan meille ruokaa ja laskuja maksettua.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen jopa suuttunut ja sanonut miehelle, että jos tämmöinen huomauttelu ei lopu, niin lähden. Nyt tuntuu siltä, että "mitta tuli täyteen". Haluan ahdistuksesta eroon ja en tiedä, onko siihen mitään muuta ratkaisua kuin ero.
Mitä olet mieltä? Onko vain parempi erota?
VASTAUS: Sinun on varmaan tehtävä miehellesi selväksi, mitä ajattelet. Yhteistä aikaa on ruvettava löytymään. Kotityöt on jaettava reilummin. Raha-asiat on ratkaistava oikeudenmukaisesti, ja huomauttelun on loputtava. Jos se ei hänelle sovi, sitten on ehkä syytä erota.
Sinun voisi olla viisasta myös ottaa selvää, onko hänen käytökseensä jokin syy. Onko hän jostain sinulle katkera, mutta ei saa sanotuksi? Onko hän stressaantunut, ja koittaa hoitaa sitä uppoutumalla tietokonepeleihin? Mikäli tästä avautuu keskustelu, josta syntyy ymmärrystä, on mahdollista että saatte vyyhdin puretuksi, ja asioihin muutosta. Muussa tapauksessa näyttää siltä, että suhteen jatkaminen ei ole sinulle hyväksi.
KYSYMYS: Hei, kysyisin että mitä tehdä? Olen 30- vuotias mies ja naimissa ollut 4-vuotta. Suhteemme on todella yksi puolista, hän vain tuijottaa tietokonetta ja kännykkää kotiin tullessa. Yhteinen lapsemme on pääasiassa minun kanssa. Kun mainitsen asiasta hän vain suuttuu, että on katsonut lapsen perään 3- vuotta putkeen. Hän kehuu rakastavansa yms. ja kehuu loistavaksi isäksi, mutta viimeinen niitti on se kun hän lähtee kahden lähes tuntemattoman miespuolisen koulukaverin kanssa 8 päiväksi ulkomaille koulun takia. Hän suuttuu kaikesta, jos kyseenalaistan häntä näistä.
- justse
VASTAUS: Kiitos viestistäsi! Kirjoitat lapsiperheen elämästä, jossa tarpeet ja toiveet menevät ristiin ja yhteinen ymmärrys tuntuu olevan kaukana. Se, että kannat tästä huolta, kertoo että olet hyvä ja vastuullinen aviomies ja isä.
Koet, että vaimosi kiinnittää kotona ollessaan liikaa huomiota kännykkään ja tietokoneeseen sinun ja lapsenne sijasta. Olet maininnut asiasta, mutta keskustelut kääntyvät riidaksi. Kerrot, että vaimosi suuttuu, kun otat esille asioita, joihin olet tyytymätön. Jos toinen reagoi viestiini negatiivisesti, yksi vaihtoehto voi olla, että hän kokee sanomani syytökseksi ja puolustautuu. Puolustautuminen voi tapahtua vetäytymällä, selittelemällä tai hyökkäämällä. Tuntiessaan olonsa jollain tavalla uhatuksi, ihmisen kyky vastaanottaa, kuulla ja ymmärtää vähenee. Helpommin saamme viestimme perille silloin, kun toinen tuntee olonsa turvalliseksi.
Viestinnässä on aina kaksi osapuolta: lähettäjä ja vastaanottaja. Sinä voit itse vaikuttaa siihen, millä tavalla viestisi lähetät. Viesti perille menoon vaikuttavat mm. ajoitus (ei väsyneenä, nälkäisenä eikä kiireessä), äänen sävy, sanaton viestintä (eleet ja ilmeet) ja sanavalinnat.
Mitä jos yrittäisit kertoa tunteistasi mahdollisimman paljon minä-viestejä käyttäen, syyttelyä välttäen. Vaimosi rakastaa sinua ja uskon, että hän haluaisi kuulla ajatuksiasi ja tunteitasi, silloin kun hän ei samalla koe olevansa huono vaimo ja äiti. Pyri myös kuuntelemaan herkällä korvalla, mitä vaimosi kertoo sinulle.
Uskon, että toiveenne ovat paljolti samanlaiset. Välitätte molemmat paljon toisistanne ja lapsestanne. Toivoisitte molemmat, että toinen huomioisi teitä, vaimosi sinua miehenä ja sinä vaimoasi naisena. Toivoisitte varmasti molemmat hyvää keskinäistä suhdetta ja rakkaudellista ilmapiiriä kotiinne. Yksi tapa saada muutosta aikaan, on kiinnittää huomiota kaikkeen siihen hyvään, mitä on. Sanotaan, että kiitollisuus on vastalääke katkeruuteen. Mitähän muuttuisi, jos lisäisit kauniita sanoja ja helliä kosketuksia? Sanoisit ääneen kaiken sen hyvän, mitä näet ja tunnet. Moitteen sijasta kertoisit kaipuustasi vaimosi lähelle.
Kertoessasi vaimosi opiskelumatkasta vieraiden miesten kanssa, kuulen huolta ja loukkaantumista. Ehkä myös pelkoa. Mieti tarkkaan, millaisella tunnelmalla saattelet häntä matkaan, vihaisena ja riidellen vai rakastaen ja luottaen. Mieti, millainen aviomies olet parhaimmillasi. Luulenpa, että sellaisen miehen luo vaimosi palaa mielellään ja tuntee ehkä kaipausta poissa ollessaan.
Hyvä, että olet nyt hakemassa muutosta tilanteeseenne. Kuvailemasi kaltainen tilanne voisi helposti johtaa riitelykierteeseen, etääntymiseen, vieraantumiseen ja lopulta eroon. Nyt teillä on vielä mahdollisuus pelastaa tilanne ja löytää uudelleen tie toistenne luokse. Jos kahdenkeskinen kommunikaatio tuntuu vaikealta, kannattaa hakea ulkopuolista apua, esim. kirkon perheneuvonnasta tai yksityisiltä parisuhdeterapeuteilta.
