Suhteet & seksi

Rakastuminen muuttaa ihmisen aivoja pysyvästi. Evoluutioantropologian professori Helen Fisher pitää rakastuneen ihmisen aivojen reagointia liioiteltuna. Fisherin mielestä mikään muu ei sekoita ihmisen päätä yhtä pahasti.

Rakastunut voi ajatella kumppaniaan 95 prosenttia valveillaoloajastaan. Viiden prosentin panos jaetaan työn, harrastusten, omien ystävien ym. kesken.

Professorin mukaan lisääntyminen on ihmisen tärkein tehtävä (evoluution kannalta) ja sen varmistamiseksi ihmiselle on kehittynyt niin voimakkaita pariutumiseen liittyviä tunteita.

Aivojen tärkeimpänä päämääränä on saada elämän hienoin palkinto eli paras mahdollinen parittelukumppani.

Mitä mieltä olet? Onko näin? Biologian kannalta tämä pätenee kaikkiin eläimiin. Ehkä kaikkeen elolliseen. Lisäänny, laajene, valloita, jatka elämää.

Helen Fisherin mukaan rakkaudessa toimii kolme erilaista aivojärjestelmää: seksihalut (himokkuus), romanttinen rakkaus (euforia) ja kiintymys (ystävyys, vakaus ja turvallisuus). Näiden kolmen vahvan tuntemuksen eri aivojen osiin vaikuttavilla koukutusyhdistelmillä saadaan parisuhde alkuun, syvenemään ja lopulta jopa kestämään.

Ilman rakastumisen järjetöntä järjestelmää mukavuudenhaluinen ihminen tekisi jotakin muuta kuin rakastuisi.

Jotkut löytävät korvikkeen työstä, päihteistä tai suuresta elämäntehtävästä. Yleinen mielipide taitaa kallistua siihen, että vain rakkaus voi tuoda täyden tyydytyksen.

Oikea rakkaus odottaa, ainakin Texasin yliopiston tutkimuksen mukaan. Myöhään seksin aloittaneet kokevat avio- ja avoliitoissaan muita paljon vähemmän tyytymättömyyttä. He myös hankkivat keskimääräistä korkeamman koulutuksen ja paremmat tulot.

Texasin yliopiston psykologian laitos käytti kansallisen nuorison terveystutkimuksen seuranta-aineistoa, jossa teinejä tutkittiin kolmikymppisiksi asti. Tutkimukseen osallistui 1 659 samaa sukupuolta olevaa sisarusparia. Varhain seksin (tässä yhdynnät) aloittaneet (14-vuotiaat ja nuoremmat), normiaikaan aloittaneet (15-18 -vuotiaat) ja myöhäiset (19-vuotiaat ja sitä vanhemmat) erosivat toisistaan seksi- ja parisuhdeasioissaan myös aikuisina.

Myöhään yhtyvät menivät muita harvemmin naimisiin ja heillä oli ylipäätään vähemmän parisuhteita aikuisinakin. Empiminen ja odottaminen palkitsi kuitenkin ne myöhässä aloittaneet, jotka onnistuivat löytämään rakkauden. Jostakin syystä teini-iän runsas deittailu ei edistä myöhempää parisuhdeonnea.

Miksi aikaisin seksin aloittaneet ovat tyytymättömämpiä parisuhteissaan? Miksi heillä on huonompi koulutus ja usein alemmat tulot? Aiemmissa seksitutkimuksissa - esimerkiksi Suomessa - on havaittu, että korkea libido johtaa usein varhaisiin seksikokemuksiin ja tavallista useampiin partnereihin. Eivätkö älykkäät ole halukkaita? Vai onko kyse impulsiivisuudesta? Tai ovatko jotkut vaan muita kykenevämpiä lykättyyn tarpeentyydytykseen?

HS 22.10.2012.
K. Paige Harden: True Love Waits? A Sibling-Comparison Study of Age at First Sexual Intercourse and Romantic Relationships in Young Adulthood. Psychological Science 25.9. 2012.

Avioituminen on nykyään henkilökohtainen valinta, joka tehdään rakkaudesta. Silti häät ovat edelleen voimakkaasti myös sosiaalinen tapahtuma. Ihmiset tekevät mitä heiltä odotetaan, vaikka he väittäisivät toimivansa täysin itsenäisesti, väittää sosiologian dosentti Anna-Maija Castrén Helsingin yliopistosta.

Castrén ja hänen pariisilainen kollegansa Florence Maillochon tutkivat ensimmäistä kertaa avioon meneviä alle kolmekymppisiä lapsettomia valkoisia heteropareja ”kenet kutsut häihin?” -teemalla. Kutsuvieraslistojen laadintaa ei ole aiemmin juuri tutkittu. ”Meistä tulee perhe -juhla tarvitsee tietyt ihmiset todistamaan sitä.”

Keskiluokan ihanteena on kutsua paljon ystäviä sukulaisten sijaan. Bileistä halutaan omannäköiset, uniikit ja unohtumattomat. Häihin liittyy paljon toiveita, odotuksia ja vaatimuksia. Suvussa kulkevat perinteet vaikuttavat hääjärjestelyihin ja voivat lisätä suunnittelutiimin paineita.

Morsiamet toimivat häiden managereina ja ovat päävastuussa häiden järjestelyistä ja siitä, miten parin persoonallisuudet, identiteetit tai elämäntapa tuodaan esiin.

Tärkeitä vaikuttajia ovat myös hääparin äidit. Tosin parit haluavat yhä useammin muokata hääperinteitä omanlaisikseen tai luoda kokonaan uudenlaisia tapoja. Castrénin mukaan häiden suunnittelun taustalta löytyy aika latautunut kuvio.

”Pari haluaa ”meidän häät”, mutta esimerkiksi vanhempien ystäviä voidaan kutsua kaupan päälle. Neuvotteluprosessissa sovitetaan yhteen häiden monia funktioita. Häät voivat olla tosi tärkeät vanhemmille ja taustalla voi olla kipeitäkin asioita.”

Castrénin haastattelemat suomalaisparit korostavat häidensä ”omistajuutta”. Sukulaisista saatetaan puhua könttänä, joka on pakko kutsua häihin. Omien ystävien merkitystä korostetaan. Silti useimpien lopullisella vieraslistalla sukulaisten osuus on merkittävä. Harva pari haluaa juhlia häitään kokonaan ilman sukulaisiaan ja perhettään.

Ranskassa suvun ja yhteiskuntaluokan merkitys on hieman korostuneempi kuin Suomessa. Häät järjestetään ”ylemmässä asemassa” olevan perinteiden mukaan. Jos vanhempien ystävät kuuluvat eliittiin, heidät kutsutaan mielellään mukaan. Suomalainen spesialiteetti on kummivanhempien tärkeys.

Suomalaisten mielestä tärkeintä häissä on hyvä tunnelma.

Miten etsit rakkautta vaikuttaa siihen millaista rakkautta löydät, väittää New Yorkissa asuva psykoterapeutti Ken Page Deeper Dating -artikkelissaan Psychology Today -lehdessä.

Pagen mukaan populaarikulttuuri pommittaa meitä rakkauden romantisoiduilla kuvilla ja rohkaisee meitä pelaamaan epäinhimillistäviä pelejä sen löytämiseksi. Hänen mukaansa ihmisten pitäisi etsiskellä rakkautta (kumppania) mukavien ja anteliaiden ihmisten joukosta.

Ensin pitää poistua tietokoneen ääreltä. Page kertoo itse vältelleensä ihmisten pariin uskaltautumista vuosikymmeniä (oho). ”Älä mene baariin”, hän neuvoo. ”Jos etsit ihmistä, josta tulee ”kotisi”, mene parhaisiin paikkoihin löytämään hänet.”

Page kertoilee vuosia sinkkuna heiluneesta kaveristaan Williamista, joka on nyt onnellisesti pariutunut. William tajusi viimein, että hänen täytyy mennä paikkoihin, joissa voi tavata ihmisiä, jotka jakavat hänen kanssaan samat intohimot. Niinpä Willy nousi sohvalta ja löysi rakkauden.

Page kehottaa pitämään nettideittailun livetreffien rinnalla, mutta varoittaa netin vaaroista: sivustot on ohjelmoitu laittamaan meidät ajattelemaan ihmisiäkin numeroina ja hyppelemään aina seuraavaan tyyppiin, entistä parempaan ja seksikkäämpään vaihtoehtoon. Nettideittailussakin voi keskittyä arvopohjaisille perusteille tai voi etsiytyä omien kiinnostusten mukaan vaikka jonkin vapaaehtoisjärjestön sivuille. (Hmm, missä on SPR:n deittisivusto?)

Jatkuvat pakit ja pettymykset tekevät ihmisestä kovan ja varautuneen, Page väittää. Lopulta ihmiset piilottavat sisimpänsä, aidon itsensä ja yrittävät myydä paremmin kaupaksi käyvää pakettia. ”En kehota avautumaan kamalimmista traumoistasi ekoilla treffeillä, mutta vain olemalla rehellisesti oma itsesi, voit löytää oikeasti jonkun sopivan.”

Page neuvoo olemaan valikoiva, ainakin itselle tärkeiden asioiden suhteen. Onko tapailemasi ihminen sinulle kiva? Onko hänellä aikaa sinulle? Onko hän oikeasti kiinnostunut sinusta? Onko hän emotionaalisesti antelias?

Jos kumppanisi on vain melkein tavoitettavissa ja melkein hyväksyvä, onko sinulla todella aikaa odottaa ihmettä? Kannattaa ehkä nostaa kytkintä.

Page varoittaa ihmisiä sortumasta vaikeasti saatavan ansaan. ”Useimmat meistä on viritetty haluamaan joku, jota emme voi saada. Haluamme todistaa meitä aliarvioiville ihmisille, että he ovat väärässä.”

Rakkautta etsivän pitäisi siis kääntää katseensa hyvyyden suuntaan ja oppia ihastumaan toisen ystävällisyyteen ja saatavuuteen. Toimiiko?

Monissa parinvalinta- ja rakkaustutkimuksissa on päädytty kumppaneiden samankaltaisuuden erinomaisuuteen. Parhaiten kestävät liitot, joissa osapuolilla on sama arvomaailma ja melko samankaltaiset luonteet. Tilastollisesti taustojen radikaali erilaisuus aiheuttaakin suuren eroriskin.

Kaikki eivät kuitenkaan halua itsensä kaltaista kumppania. Monet haluavat itseään täydentävän parin; erilaisuus voi olla kiehtovaa.

Vastakohtavalintaa alettiin selittää vaihtoteorialla USA:ssa jo 1940-luvulla. (Henry Laasanen ei siis ole keksinyt sitä.) Erilaiset investointimallit ja tasapainoteoriat täydentävät vaihtomallia.

Ihminen hakee kumppania, joka tarjoaa parisuhteessa henkisiä ja aineellisia palkintoja. Suhde on sijoitus, jossa molemmat investoijat punnitsevat omia ja toisen antamia panoksia. Parinvalinta perustuu tarpeiden tyydytykseen ja miesten ja naisten oletetaan täydentävän toisiaan. (Teoria lähtee siitä, että miehet ja naiset ovat perustavanlaatuisesti hyvin erilaisia keskenään.) Hyvässä suhteessa hyötyjen ja haittojen summat ovat tasapainossa.

Hyötyjä ovat kaikki mielihyvää ja etua tuovat emotionaaliset tai aineelliset palkinnot. Haittoja ovat kaikki vaiva, työ ja panostus, joka aiheuttaa ahdistusta tai epämukavuutta.

Vaihtoteorian mukaan jokaisessa asuu pieni kirjanpitäjä, joka yrittää vähän hyötyä suhteesta.

Tasapaino saavutetaan kun parin panos-tuotos-suhteen erotus on nolla (henkilön 1 palkkiot jaettuna hinnalla miinus henkilön 2 palkkiot jaettuna hinnalla = 0).

Jos suhde ei ole yhtään balanssissa näiden saamisten ja antamisten jälkeen, on vähintään toinen vähän katkera tai ainakin uupunut.

En ihan usko tähän teoriaan. Tai uskon, että useimmille ihmisille suhteen täytyy olla jotenkin tyydyttävä että sitä jaksaa jatkaa. Mutta useimmat tuntemani ihmiset eivät kulje raksuttamassa panoksia ja tuotoksia ihmissuhdelaskimessaan. Laskelmoijat ovat useimpien mielestä vastenmielisiä. Heille ystävät ovat verkostoja ja kumppani sijoitus.

Näistä laskelmista puuttuu se ihmeellinen kemia, jota ei pysty matematiikalla esille vääntämään.