KYSYMYS: Muutettiin vaimon kanssa erilleen syksyllä, hän ilmoitti vaan, että haluaa olla yksin. Oltiin yli 20 vuotta yhdessä.
Olihan meillä välillä kaikkia hankaluuksia suhteen aikana. Edelleen olemme kavereita ja pidetään yhteyttä. Itse ajattelen häntä vielä koko ajan ja välillä on tosi huonoja hetkiä, jolloin turvaudun alkoholiin. Rakastan häntä vielä todella paljon ja haluaisin hänet luokseni, tiedän, että hänkin välittää minusta, mutta ei kuulemma enää “sillä tavalla”. Onkohan konsteja, miten voisin yrittää häntä takaisin luokseni vielä vai onko kaikki loppu?
Mies, 41
VASTAUS: Kuulostaa siltä, että erilleen muuttamisen syyt ovat sinulle suurelta osin kysymysmerkkejä. Elitte yhdessä parikymmentä vuotta ja vaikeuksiakin oli, sen kerrot. Sinä rakastat vaimoasi vielä, ja hänkin välittää sinusta, mutta "ei sillä tavalla".
Tarina kuulostaa ymmärrettävältä. Ollaan yhdessä ja eletään kohtuullisen mukavasti. Vähitellen etäännytään, kumpikin tekee omia juttujansa, ei puhuta kovinkaan paljon, vaikeista asioista saattaa jäädä selvittämätöntä pahaa mieltä hampaan koloon. Jonakin päivänä toinen sitten kokee, että suhteessa ei enää ole tarpeeksi läheisyyttä ja haluaa lähteä, koska kipinä on hiipunut. Tämä on yksinkertaistettu kuvaus, arvaus paremminkin. En tiedä, menikö se teillä näin tai yhtään tähän suuntaankaan, mutta siitä olen varma, että teidän kannattaisi istua kaikessa rauhassa alas ja puhua.
Ehdota vaimollesi vaikka, että kumpikin listaa paperille kysymyksiä, joita haluaisi kysyä toiselta. Kysymykset voivat liittyä menneisiin tapahtumiin tai tämänhetkisiin odotuksiin, ihan mihin tahansa. Varatkaa sitten aikaa ja rauhallinen tilanne, jossa puhelimet eivät soi eivätkä muutkaan häiriöt uhkaa ja käsitelkää kysymyksenne yksi kerrallaan. Toinen kysyy, toinen vastaa. Sitä, joka on kulloinkin vastaamassa, ei saa keskeyttää. Kysyjä ei puolustaudu eikä korjaile puhujaa ("Ei se noin mennyt, vaan...").
Olennaista on kuunnella, mitä toinen on kokenut, miltä hänestä on tuntunut. Kun vastaaja on saanut rauhassa vastata omalla tavallaan, kysyjä saa kommentoida ja selittää asiaa omalta kannaltaan. Sitten siirrytään seuraavaan kysymykseen.
Jos tilanne alkaa mennä päälle puhumiseksi, on syytä pitää tauko ja rauhoittua kunnolla. Jos tuntuu, että keskustelua ei kahden kesken synny tai se menee koko ajan riitelyksi, suosittelen pariterapiaa avuksi.
Riippumatta siitä, eroatteko vai löytyykö yhdessä jatkamiselle mahdollisuus, kumpikin hyötyy siitä, että saatte selvitetyksi, mikä tähän tilanteeseen on johtanut ja mitä toivoisitte toisiltanne.
Älkää unohtako hyvää palautetta. Kertokaa toisillenne siitäkin, mitä toisissanne arvostatte.
Ja vielä sinua ajatellen: älä hoida pahaa oloa alkoholilla. Mitä muuta voisit tehdä silloin, kun olo on vaikea? Kenen kanssa voit jutella, mitä harrastaa? Jos lähdet vaikkapa vain lenkille, osa pahasta olosta hälvenee matkan varrelle. Pääset kyllä eteenpäin päivä kerrallaan. Tulee aika, jolloin voit paremmin, vaikka sitä ei huonona hetkenä kykene uskomaan. Ja keskusteluapua kannattaa hakea yksinkin.
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla tutustuimme Seksin sääntöihin parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on sitoutuminen. Tai sen kammo.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
______________________________________________________________________________
Olemme kohdanneet jännän dilemman. Parisuhteen solmiminen on nykyään täysin vapaaehtoista, mutta sen onnistuminen näyttää puolimahdottomalta. Hyvänä uutisena voidaan pitää avioerojen suhteellisen kasvun hiipumista. Huono uutinen on, ettei onnellisten avioliittojen määrä ole suhteessa kasvanut. Valinnanvapaus ei aina tuo onnea.
”Sitoutumisen perusta näyttäisi nykyään olevan enemmänkin se, miten minä voin, kuin se miten meillä menee”, väittää kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja Päivi Kähkönen.
Kähkönen on tehnyt pitkän työuran kirkon perheneuvonnassa. Hän on koulutukseltaan psykologian lisensiaatti ja paripsykoterapeutti.
Parisuhteen kakarat
Kähkösen mukaan onnellisuuden vaatimukset ovat kasvaneet ja korostuneet. Tylsyys- ja ärsytyskynnys on madaltunut. Pettymyksiä on vaikea sietää. Kun epävarmuus on lisääntynyt, on ihmisillä jatkuva tarve todistaa suhteen hyvyys ja tyydyttävyys.
Ihmisten tapa sitoutua on muuttunut kaikilla elämänalueilla. Parisuhteen lisäksi työhön, vanhemmuuteen ja harrastuksiin sitoutuminen tuntuu olevan ihmisille yhä vaikeampaa. Kähkösen mielestä sitoutuminen näyttää muuttuneen aiempaa lyhytaikaisemmaksi, tunneperäisemmäksi ja tunne-ehtoisemmaksi, ja se on jatkuvan arvioinnin kohteena.
”Jos sitoudut yhteen, kaikki muut vaihtoehdot rajautuvat pois. Tämä herättää ihmisissä epävarmuutta ja ahdistustakin. Apua, onko tämä nyt se oikea? Onko tämä ihminen minulle paras mahdollinen?”, kysytään.
Romanttisen rakkauden ihanne ja yhteisten arvojen mureneminen on johtanut parien sitoutumiseen lähinnä ykköstyylin mukaan.
”Aiemmin sitoutumista määritteli nykyistä enemmän velvollisuus. Nyt sitoutumisen perustana ovat omat halut ja tunteet. Niin kauan kun olen onnellinen ja saan suhteesta paljon, olen sitoutunut”, Kähkönen kuvailee.
Valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen ei sitoutumista koskevien tutkimusten mukaan ole kuitenkaan johtanut onnellisten liittojen lisääntymiseen. Vastuu omista valinnoista koetaan raskaampana kuin aikaisemmin.
Aikuisen sitoutuminen toiseen vaatii tunteiden lisäksi myös tietoista päätöksentekoa ja tahtoa.
”Vihkikaavassa kysytään tahdotko, ei rakastatko. En todellakaan väheksy rakastumisen ja tunteiden merkitystä, mutta vuosien saatossa parisuhde on ennen kaikkea tahdon asia. Tunteet vaihtelevat, eikä pelkän tunteen varaan voi rakentaa pitkäaikaista ihmissuhdetta”, Kähkönen sanoo.
Mikä on oma kiintymystyylisi?
Psykologit ovat yksimielisiä siitä, että varhaisen vuorovaikutuksen malli vaikuttaa ihmisen kykyyn sitoutua aikuisiän ihmissuhteissa. Jos on lapsena saanut läheisyyttä ja on turvallisesti saanut kiintyä vanhempaansa tai huoltajaansa, on taitavampi liittymään toiseen ihmiseen myöhemmissäkin suhteissa.
Kiintymystyyli vaikuttaa paitsi kykyyn sitoutua ja olla läheisessä ihmissuhteessa, myös tapaan solmia uusia suhteita.
1. Turvallisesti kiintyneet
- Myönteinen käsitys itsestä ja muista
- Luottamus ja erilaisuuden hyväksyminen
- Eivät pelkää sitoutumista
2. Itseriittoisesti kiintyneet
- Myönteinen käsitys itsestä ja kielteinen käsitys muista
- Riippumattomuudentunne tärkeää, itsensä suojaaminen välttämällä läheisiä suhteita
- Välttävät sitoutumista
3. Takertuvasti kiintyneet
- Kielteinen käsitys itsestä, myönteinen käsitys muista
- Kaipaavat muiden hyväksyntää, eivät arvosta itseään
- Tunteet ovat voimakkaita
- Sitoutuvat pakonomaisesti
4. Pelokkaasti kiintyneet
- Kielteinen käsitys itsestä ja muista
- Sekä itsearvostus että muiden arvostus heikkoa
- Suojautuvat hylkäämiseltä välttämällä läheisiä ihmissuhteita
_______________________________________________________________________________
Sitoutuminen on eri asia kuin riippuvuus
Sitoutuminen on oma vapaa valinta, johon kuuluu vastuu ja tietoisuus omista tunteista ja tarpeista, sekä kyky sietää läheisyyttä. Riippuvaisuus on sisäistä pakkoa ja pelkoa, sekä kyvyttömyyttä tunnistaa omia tarpeita ja tunteita. Toiseen ripustaudutaan, vaikka läheisyyden sietäminen on vaikeaa.
Vanhempien eron kasautuvat vaikutukset
Yhä useampi on itse avioerolapsi. Vaikuttaako omien vanhempien ero sitoutumishaluun?
Päivi Kähkösen mukaan pitkittäistutkimuksissa on todettu, että vanhempien avioeron kokeneilla lapsilla voi olla myöhemmin elämässään vaikeuksia solmia läheisiä ihmissuhteita. Hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelko voi olla voimakas.
”On todettu, että vanhempien eron vaikutus nousee esille aikuisuudessa, eli lasten näkökulmasta vanhempien ero on kumulatiivinen kokemus. Eron vaikutukset voimistuvat ajan myötä ja kasvavat huippuunsa omaa elämänkumppania valittaessa ja perhettä perustettaessa.”
”Nykyisin on yhä enemmän ihmisiä, joilla ei ole parisuhteessa elämisen mallia kotoa. Silloin odotukset parisuhdetta ja perhe-elämää kohtaan voivat olla epärealistiset”, Kähkönen sanoo.
Haluavatko kahden kodin lapset aikuisena turvallisen ja tiiviin parisuhteen, vai onko heidän vaikea sopeutua saman katon alla jatkuvasti asuvaan kumppaniin?
”Ero on aina suru ja menetys. Erityisesti se on sitä lapsille. Eron vaikutukset lapsiin ovat pitkälti riippuvaisia siitä, kuinka hyvin vanhemmat kykenevät eron jälkeen toimimaan yhdessä lasta koskevissa asioissa.”
Arjen sietämättömyys
”Romanttisen rakkauden ja huuman ihannointi on johtanut siihen, että parisuhteeseen heittäydytään täysillä, ja odotetaan suhteen jatkuvan samanlaisena. Kun arki ja vaikeudet alkavat, ei jaksetakaan. Sitoutuminen näyttäytyy määräaikaisena. Ei ehkä ymmärretä sitä, että vaikeudetkin kuuluvat asiaan”, Kähkönen kuvailee.
Arki on extreme-laji. Se on useimmiten tylsää, ja raskastakin. Aikuisuuden velvollisuudet voivat tulla yllätyksenä. Syy kurjuuteen ei aina ole kumppanissa.
Kähkönen on tavannut paljon pareja, joiden elämässä on tapahtunut suuria elämänmuutoksia lyhyessä ajassa. Parit ovat uudessa tilanteessa usein ahdistuneita ja ymmällään. Heille on usein helpottavaa kuulla näiden tunteiden olevan normaaleja ja usein ohimeneviä. Jos tuoreelle parille on ripeään tahtiin syntynyt pari lasta, on rakennettu talo ja vaihdettu työpaikkaa, ei ole ihme, jos ahdistaa ja elämä toisen kanssa tuntuu välillä vaikealta. Suuriin elämänmuutoksiin sopeutuminen vaatii aikaa, eikä välttämättä tapahdu molemmille puolisoille samaan tahtiin.
Arki on Kähkösen mukaan extreme-laji. Se on useimmiten tylsää, ja raskastakin. Aikuisuuden velvollisuudet voivat tulla yllätyksenä. Syy kurjuuteen ei aina ole kumppanissa.
”On paljon myös ulkopuolisia syitä, jotka vaikuttavat perheen elämään.”
Kähkönen kannustaa tutustumaan kumppaniin hyvin ennen kuin muuttaa saman katon alle ja/ tai perustaa perheen. Kaikilta yhteiselo ei suju.
”Onko niin, että seurusteleminen ei ole enää muodissa? Seurusteluaika on toisen tutkailua, omien tunteiden kuuntelua. Usein suhteessa edetään varsin vauhdikkaasti – muutetaan yhteen ja hankitaan lapsia. Ihmisillä on aika ruusunpunaiset käsitykset yhteisestä elämästä”, Kähkönen sanoo.
Sitoutumiskammoiset muiden riesana?
Sitoutumiskammoa pidetään läheisyyden pelkona. Parisuhteeseen sitoutuminen on olemisen ideaali. Ajatellaan että terve aikuinen osaa sitoutua.
”Sitoutumiskammossa voidaan ehkä nähdä hyvänä puolena se, että silloin ymmärretään sitoutumisen merkitys, suhteeseen ei niin vain heittäydytä”, sanoo Kähkönen.
”Joillekin toimii hyvin se, että työ on tärkein ja on kuitenkin se kumppani rinnalla. Kukaan ulkopuolinen ei voi määrittää, miten kahden ihmisen tulisi elää yhdessä, tai miten syvästi asioita tulisi jakaa”, Kähkönen lisää.
”Sitoutumattomuus voi olla ihmisen itsensä näköistä elämää. Jos olet jonkun kanssa yhdessä, et voi ajatella vain itseäsi, mutta on myös ok olla sitoutumatta. Ihmisen elämän ja arvon mitta ei ole se, että olet sitoutunut toiseen ihmiseen. Mutta on rehellistä sanoa toiselle heti, jos ei koe olevansa valmis tai halukas sitoutumaan. On sanottava, että hei, en lupaa mitään”, Kähkönen muistuttaa.
”On oma valinta, lähteekö tähän suhteeseen. Ei voi esimerkiksi syyttää toista lapsettomuudesta, jos kumppani on sanonut jo alussa, ettei halua lapsia.”
Miksei se muutu?
Valitse kumppani, jonka puutteiden kanssa pystyt elämään.
”Suhteeseen ei voi lähteä ajatuksella, että toinen täyttää kaikki tarpeeni ja toiveeni. Odotukset toista kohtaan voivat joskus olla suhteettoman suuret”, Kähkönen kertoo.
”Hyväksy toinen sellaisena kuin hän on. Voit muuttaa vain itseäsi. Toisen persoonaa ei voi muuttaa. Omat tarpeet ja toiveet on hyvä sanoa ääneen. Kun toinen tulee tietoiseksi niistä, hän voi kysyä itseltään, voinko luopua jostakin toisen hyväksi. Luopumisen ja joustamisen on oltava vastavuoroista.”
”Toimiva kommunikaatio ja vuorovaikutus ovat keskeinen asia suhteessa. Jos kommunikaatiota ei ole, tiputaan kärryiltä siitä, mitä kumppanille kuuluu ja miten hän voi. Parisuhteesta tulee olosuhde. Onneksi kommunikaatiota voi kehittää, sitä voi oppia. Se vaatii tahtoa oppia itsestä, toisesta ja elämästä”, kannustaa Kähkönen.
Päivi Kähkönen toivoo lisää parisuhdetietoa kaikille. Suhteessa olemisen perusteita pitäisi opettaa jo peruskoulussa, ja viimeistään synnytysvalmennuksessa tulisi käydä läpi, miten kahdesta tulee kolme. Pariskunnan suhteessa on vain yksi ihmissuhde, mutta perheen kasvaessa suhteiden ja kommunikaation määrä moninkertaistuu.
Vaativat nuoret naiset
Päivi Kähkönen huomasi pariskuntien kanssa työskennellessään pohtivansa joskus nuorten miesten vapautusrintaman perustamista:
”Työssäni kohtasin aika ajoin varsin vaativia nuoria naisia, ja työ- ja kotirintamalla nurkkaan ajettuja nuoria miehiä. Tasa-arvoajattelu saattaa toisinaan johtaa siihen harhaan, että kaiken täytyy koko ajan mennä tarkkaan fifty-fifty. Näinhän ei voi olla, ja kyse onkin tuolloin syvemmästä epäluottamuksesta toiseen”, Kähkönen täräyttää.
”Tarvitaan joustamista, kompromisseja ja neuvottelutaitoa. On luotettava siihen, että kun minä teen nyt tämän, niin toinenkin tekee jossain vaiheessa oman osansa. Läheisessä suhteessa on outoa pitää tarkkaan kiinni vain omista eduista ja pelätä, että antaa enemmän kuin saa.”
Kähkösen mukaan tehtävien laskijoiden suhteesta herää kysymyksiä: onko suhteessa hyvä olla? Voinko olla oma itseni?
”Toki on myös vaativia miehiä. Hyvässä suhteessa ei vaadita toiselta mitään. Voidaan olla levollisesti ja luottavaisesti - ja esittää toiselle toiveita”, sanoo Kähkönen.
Sitoutuminen on tekoja
Sitoutuminen toiseen on tunteen, taidon ja tahdon lisäksi myös tekoja. Ne kertovat sitoutumisesta. Miten suhde saadaan toimimaan?
Kähkösen mukaan ihmiset eivät välttämättä halua kuulla seuraavaa:
”Miten paljon olen valmis uhrautumaan ja tekemään kompromisseja? Miten paljosta olen valmis luopumaan toisen hyväksi? Ei voi ajatella vain minäminäminä, tilalle on tultava me-ajattelu. Mutta uhrautumisen on oltava vastavuoroista. Jos vain yksin joustaa ja luopuu, uhriutuu ja lopulta katkeroituu.”
Aiemmin ajattelin, että lapset ovat vahva este erolle. Nyt toivon, ettei lapsi olisi ainoa syy pysyä yhdessä. Se on liian iso rasti lapselle.
Ihmissuhteet vaativat aikaa ja läsnäoloa. Oman ajan jakaminen on arvovalinta.
”Kun ei ole aikaa jakamiselle ja keskustelulle, alkaa helposti kertyä asioita, jotka jäävät puhumatta ja sanomatta. Välimatka kasvaa ja lopulta ollaan kaukana toisistaan. Yhteys katkeaa. Sen välttämiseksi on tärkeää vaihtaa kuulumisia joka päivä”, Kähkönen neuvoo.
”On hieman surullista, että olen alkanut miettiä onko tänä päivänä enää realistista ajatella, että ihminen sitoutuisi elämänsä aikana vain yhteen ihmiseen. Tarkoitan pitkän koko elämän kestävän suhteen ihannetta. Toisaalta ihminen voi olla suhteessa vuosikymmeniä sitoutumatta siihen lainkaan. Pitkä parisuhde tarjoaa parhaimmillaan kasvun mahdollisuuden. Parisuhteessa on monta vaihetta, ja pitkässä suhteessa on tavallaan sisällä monta suhdetta, ihmisethän muuttuvat iän ja elämän mukana.”
Kähkönen on muuttanut näkökulmaansa myös eroon ja lapsiin.
”Aiemmin ajattelin, että lapset ovat vahva este erolle. Nyt toivon, ettei lapsi olisi ainoa syy pysyä yhdessä. Se on liian iso rasti lapselle. Toivon että lapsi olisi syy tehdä parisuhteen vuoksi kaikki mahdollinen.”
Uskalla haaveilla
Elämä on riskejä pullollaan, mutta niihin ei kannata jäätyä.
”Vaikeudet kuuluvat elämään. Suhteessa eläminen haastaa, mutta on myös voimavara. Hyvä parisuhde lisää ihmisen hyvinvointia ja antaa suojaa elämän vastoinkäymisissä”, Kähkönen sanoo.
Monet varmistelevat elämässään kaikkea.
”Erehdymme luulemaan, että elämä on hallittavissa. Jokaisella on asioita, joihin voi vaikuttaa, mutta on paljon, mitä ei voida hallita. On oltava valmis jatkuvaan muutokseen, sopeutumiseen ja joustamiseen”, Kähkönen muistuttaa.
”Yksi sitoutumista vahvistava tekijä on suhteen tulevaisuuden näkeminen ja luominen. Yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat ovat tärkeitä, vaikka ne eivät toteutuisikaan.”
Elämässä tarvitaan ponnistelujen lisäksi myös onnea. Kähkösen mukaan eräässä tutkimuksessa todettiin jopa kahden kolmesta sitkeästi onnettomassa liitossa pysyneistä olevan viiden vuoden kuluttua onnellisia, ilman yhtäkään parisuhdekurssia tai terapiaistuntoa. Sattumakortti kannattaa joskus katsoa.
Lähteet:
- Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat -yksikön johtajan Päivi Kähkösen haastattelu 13.2.2014.
- Päivi Kähkösen esitelmä: Parisuhdepäivät 29.-30.10.2012.
KYSYMYS: Olen 25-vuotias nainen. Olemme seurustelleet mieheni kanssa neljä vuotta, josta puolitoista vuotta naimisissa. Alusta alkaen olemme riidelleet paljon. Toisaalta kun on mennyt hyvin, senkin olemme näyttäneet selvästi. Avioliiton aikana riidat ovat pahentuneet: tosi fyysisiä riitoja, haukkumista, halveksumista, puhumattomuutta.
Viime kesä toi tullessaan muutoksia kun muutimme aivan eri puolelle Suomea töideni perässä. Alku sujui hyvin, kai jotenkin ajattelimme, että muutokset olisivat uusi alku myös suhteellemme. Pian asiat muuttuivat kuitenkin yhtä huonoon tilanteeseen kuin aiemminkin. Lisäksi mieheni sai kuulla saavansa töitä toiselta paikkakunnalta. Suunnittelimme elämäämme sen mukaan, että elämme viikot erillämme ja viikonloppuisin mies ajaa tänne kotiimme. Kuitenkin hetki ennen töidensä alkamista mies lähti reissuun ilmoittamatta tarkemmin suunnitelmistaan, minne menee ja milloin tulee.
Hänestä ei kuulunut mitään. Sitten noin viikon jälkeen eräänä päivänä kun tulin töistä, mies oli muuttoauton kanssa tullut paikalle ja tyhjännyt kodista kaiken itselleen kuuluvaksi luokitelleen: toisinsanoen kaiken elektoniikan koko talosta pyykinpesukoneineen, mikroineen, tv:neen ja tietokoneineen. Myös lamput hävisivät katosta. Allekirjoitimme eropaperit emmekä olleet tekemisissä.
Yritin tosin aluksi ottaa yhteyttä mieheen, mutta turhaan. Kävin jo mielessäni läpi eroposessia. Kahden kuukauden kuluttua mies alkoi ottaa yhteyttä ja tuli nöyrällä mielellä käymään. Hän teki paljon voittaakseen minut takaisin. Kun näin lopulta kävi, tuntuu nyt että arki on muuttunut jälleen pelkäksi riitelyksi.
Riitelemme suurimman osan viikonlopuista, kun näemme ja nykyään myös suurimman osan arkiviikoista, vaikka emme töiden takia näekään. Vuorovaikutus välillämme on kankeaa. Apua tuntuu olevan vaikea saada yhdessä koska asumme viikot erillään ja perheneuvonnassakin ajat ajoittuvat viikolle. Tämänhetkinen tilanne tuntuu vaikealta ja ahdistavalta. Pohdin jälleen paljon eroa. En tiedä mitä tulisi tehdä. Väkivaltaa ei kuitenkaan ole asumuseron jälkeen ollut.. Epätoivoinen, 25
VASTAUS: Kuulostaa siltä, että yhteinen elämänne on ollut vaihtelevaa ja suurelta osin myrskyistä koko suhteenne ajan. Erityisen huolestuttavaa on mainitsemasi fyysinen käsiksi käyminen. Positiivista on se, että väkivalta on viime aikoina pysynyt poissa. Onko se merkki hiukan paremman riitelytavan oppimisesta? Vaikuttaa siltä, että eron aikana miehesi - ja varmaan sinäkin - pohditte suhteenne hyviä ja huonoja puolia ja päädyitte sitten yrittämään yhdessä uudelleen. Teillä on nyt mahdollisuus kokeilla, saatteko suhteenne toimimaan.
Jokainen pari saa aikaan riitoja tai mykkäkouluja. Olennaista on kiinnittää huomiota riitelytapoihin. On tärkeätä oppia tunnistamaan omia tuntemuksiaan. Mistä huomaan, että kiukkuni menee kohta yli rajojen niin, että alan huutaa, loukata, haukkua tai jopa käydä käsiksi? Miltä minusta alkaa tuntua vähän ennen sitä? Tuossa tilanteessa sydämen syke kiihtyy, verenpaine kohoaa, adrenaliinia virtaa elimistöön ja hengitys tihenee. Koko keho alkaa jännittyä ja alkukantaisesti valmistautua taisteluun tai pakoon. Siinä olotilassa ei enää tule sanotuksi mitään järkevää. Kun oppii tunnistamaan tätä tapahtumasarjaa itsessään, pystyy riittävän aikaisin ottamaan aikalisän eli poistumaan toiseen huoneeseen tai ulos. Ulkona on syytä pysyä jonkin aikaa, jotta saa kunnolla rauhoitetuksi itsensä. Takaisin toisen luo voi palata sitten, kun on ehtinyt miettiä, mitä oikeastaan haluaa sanoa ja miten. Jos riita alkaa leimahtaa uudelleen, tarvitaan uusi aikalisä.
On tärkeätä sopia etukäteen siitä, että kesken jäänyt asia puhutaan loppuun aikanaan, kummankin rauhoituttua. On myös selvää, että se, joka ottaa tilanteessa aikalisän, ei ole riidassa häviäjä eikä voittaja. Hän vain ottaa vastuun omista tunteistaan.
Syvemmällä tasolla on tarpeen miettiä, mikä teitä riitelyttää. Millaisia tunteita kummallakin on sisällään? Pettymyksiä, hylätyksi tulemisen pelkoa, mustasukkaisuutta, kaipausta toisen luo, huomion tarvetta...? Voisiko tunteitaan ja tarpeitaan ilmaista riitelemättä? Jotkut onnistuvat keskustelemaan tai ainakin aloittamaan keskusteluita sähköpostitse. Silloin kirjoittaja ehtii rauhassa miettiä, mitä haluaa sanoa, eikä lukijakaan purskauta heti ulos ensimmäistä reaktiotaan. Oli keskustelutapa mikä tahansa, ilmaiskaa myös myönteisiä asioita. Hyvä palaute kannustaa eikä lannista.
KYSYMYS: Olemme molemmat akateemisesti koulutettuja ja meillä on vaativa työelämä. Olemme olleet yhdessä noin yhdeksän vuotta avoliitossa.
Suhteemme aikana seksin vähäisyys on häirinnyt lähinnä minua.
Viimeisen vuoden aikana olemme rakastelleet kerran. Olen ottanut myös asian puheeksi ja saanut vastaukseksi, että mikään suhde ei ole täydellinen ja ihmiset muuttuvat toisenlaisiksi. En ainakaan voisi kuvitella, että menisin naimisiin hänen kanssaan ja suhde jatkuisi entisellään. Hän ei oma-aloitteisesti ole koskaan puhunut mistään tunteista. Ja kysyttäessä sanoo, että kaikki on hyvin ja loukkaantuu lähinnä kysymyksestäni.
Olemme molemmat aktiivisia ja urheilullisia noin 30-vuotiaita aikuisia. Pidämme yhdessä joistakin asioista, mutta lähinnä nykyään vain lomamatkat ulkomaille ovat sellaista aikaa, jolloin olemme kahdestaan.
Olen itse viime aikoina tullut siihen tulokseen, että voisin olla onnellisempi jonkun toisen ihmisen kanssa. Eroaminen ei ainakaan olisi suuri prosessi, koska meillä ei onneksi ole vielä lapsia.
Mies, 30
VASTAUS: Pohdiskelet suhteenne tilaa, ja myös eroajatuksia on tullut mieleen. Tuot esille asioita, jotka eivät kerro kovin hyvää suhteenne tilasta: seksiä teillä on vähän, ette puhu tunteista, kahden kesken olette lähinnä vain lomamatkoilla. Ehkä eniten kertoo kuitenkin se, että et voisi kuvitellakaan meneväsi naimisiin hänen kanssaan, ja että voisit olla onnellisempi jonkun toisen kanssa.
En löytänyt pohdinnoistasi yhtään sellaista asiaa, joka puhuisi suhteen jatkamisen puolesta. Ellei sitten sellaisiksi lueta sitä, että pidätte ”yhdessä joistakin asioista”, ja tietysti yhteisiä lomamatkoja.
Kumppanisi mielestä kaikki on hyvin, tai ainakin hän sanoo niin. Hän sanoo myös, että ihmiset muuttuvat. Se on varmasti totta.
Kaksikymppisenä ajatukset ja unelmat olivat ehkä toisenlaiset kuin nyt kolmekymppisenä. Te olette hyvin koulutettuja, aktiivisia ihmisiä, joilla molemmilla on omat toiveet, tarpeet ja unelmat elämästä. Onko olemassa enää sitä yhteistä unelmaa, joka joskus liitti teidät toisiinne?
Voi olla, että kumppanisi herää ajattelemaan suhteenne tilaa, vasta kun olet kertonut eroajatuksistasi. Itsestäänselvyys on rakkaussuhteen pahin vihollinen. Olen kumppanisi kanssa samoilla linjoilla siinä, että mikään suhde ei ole täydellinen. Siitä huolimatta ongelmista ja epäkohdista pitää voida keskustella.
Jokainen parisuhde kestää niin kauan, kuin molemmat sitä tahtovat. Myös suhteen parantamiseen tarvitaan molempien halu.
KYSYMYS: Olin poikaystäväni kanssa yhdessä kolme vuotta, joista asuimme saman katon alla kaksi ja puoli vuotta. Taloudellisesti oli todella tiukkaa, sillä molemmat opiskelivat. Tarvitsin paljon apua mieheltä koulutehtävissäni ja hän auttoi. Omasta mielestäni hänen puhumattomuus ja stressi vei meidät siihen tilanteeseen, että hän tahtoi erota. Eron jälkeen hän sanoi, että olin pistänyt itseni aina etusijalle ja että hän oli luopunut omista asioistaan, että voi auttaa mua ja kaiken tämän lisäksi olin kiitämätön.
Nyt kun tiedän mitä tein väärin, olen pyytänyt mahdollisuutta kokeilla vielä yhdessäoloa. Tiedän, mikä ongelma oli ja olen parantanut tapani ja voin vielläkin parantaa.
Mies sanoo, että ei jaksaisi antaa mahdollisuutta, sillä ei usko että se toimisi.
Mitä meidän pitäisi tehdä? Rakastan häntä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, mutta hänen tuntee ovat hiipuneet vähemmälle, koska olemme riidelleet ja hänellä on paljon stressiä. Pitäisikö hänen antaa mahdollisuus vai onko vika mussa, kun hänestä on tullut rakkaampi ja en osaa jatkaa elämää yksin? Toivon mahdollisuutta, että voin näyttää olevani nyt parempi ja hän ei usko mahdollisuuden auttavan mitään.
Mies petti mua kahden eri henkilön kanssa pari kertaa. Erosimme tämän tultua tietooni pari kuukautta myöhemmin. Ja silti siis minä tahdon palata yhteen.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa kysyt mitä teidän pitäisi tehdä tilanteessa, jossa sinä toivoisit teidän yrittävän eron jälkeen uudelleen yhdessäoloa, mutta entinen poikaystäväsi ei usko että se toimisi ja hänen tunteensa ovat hiipuneet. Kysyt myös että pitäisikö hänen antaa sinulle mahdollisuus vai onko vika sinussa ja mahdollisesti sinun vaikeudessasi päästää irti ja jatkaa elämääsi.
Hyviä kysymyksiä ja varmaankin aika moni tunnistaa itsensä tämänkaltaisesta tilanteesta. Kaipuusta menetetyn rakkauden perään on kirjoitettu lukuisia lauluja ja runoja juuri siksi, että nuo tilanteet herättävät niin vahvoja, raastavia tunteita. Ihmiset ovat eroissa usein eri mieltä siitä, että yritimmekö riittävästi ja olisiko meillä ollut vielä mahdollisuuksia. On myös hyvin tavallista, että jompikumpi puolisoista haluaa eroa enemmän ja toisen on ”suostuttava” siihen.
Luen kirjeestäsi syyllisyyttä, katumusta ja myös voimakasta tarvetta korjata sekä omaa käyttäytymistä että myös sitä kuvaa minkälaisena entinen poikaystäväsi sinut näki ja koki. On hienoa, että nyt kun tiedät, pystyt ottamaan vastuuta omasta osuudestasi parisuhteeseenne ja tapahtuneeseen. Parisuhteessa on kuitenkin aina kaksi osapuolta ja kumpikin omalta osaltaan vaikuttaa suhteen toimimiseen ja/tai toimimattomuuteen. On siis asioiden yksinkertaistamista ajatella, että suhteenne ei toiminut siksi, että sinä teit/toimit väärin. Pohdit itsekin, että hänen puhumattomuus ja stressi vaikuttivat myös tilanteeseen. Kirjeesi perusteella kuulostaakin siltä, että poikaystäväsi ei suhteenne aikana kertonut sinulle miten hän kokee suhteenne ja sinun käyttäytymisesi. Hän kommunikoi tyytymättömyyttään uskottomuudella ja lopulta eroamalla. Vasta sen jälkeen hän alkoi sanomaan asioita, syyttämällä. Se on hänen osuuttaan. Ei ole ihme, että sinusta tuntuu ikävältä kuulla noita asioita vasta jälkikäteen.
On myös helppo ymmärtää, että nyt kun tiedät miten hän asiat koki, niin haluaisit korjata, saada uuden mahdollisuuden. On itse asiassa aika tavallista sekin, että vasta suhteen päätyttyä, etäisyyden päästä, pystymme näkemään ja nimeämään suhteen aikaisia asioita paremmin.
Mutta noihin kysymyksiisi. Ajattelen että toista ihmistä ei ole mahdollista pakottaa haluamaan. Pakottaminen yleensä vain pahentaa asioita. Voimme ajatella, että on epäreilua luetella epäkohtia jälkikäteen ilman että antaa toiselle mahdollisuutta korjata. Siitä huolimatta meillä ei ole oikeutta vaatia uutta mahdollisuutta, vaan on päästettävä toinen menemään, jos hän niin haluaa.
Minusta viestisi tärkein kysymys on oikeastaan tuo kohta, jossa pohdit itseäsi ja sitä että onko kyse sinusta ja sinun vaikeudestasi jatkaa elämääsi ilman häntä. Jos näin olisi, niin miksiköhän se on niin vaikeaa?
Mikä siinä tuntuu erityisen vaikealta? Yksin oleminen? Jätetyksi tuleminen? Torjutuksi tuleminen? Kelpaamattomuus? Se, että toinen näkee minut ”väärin”? Miten tämä vaikeus mahdollisesti liittyy sinuun ja sinun historiaasi?
On aika tavallista sekin, että eron jälkeen puolisot näkevät yhteisen suhteensa ja kummankin osuuden siinä eri tavalla. Siihen on usein hyvä jossain määrin myös suostua. Se ei tarkoita sitä, että jommankumman kanta olisi oikeampi.
Ihmiset joita olemme rakastaneet jäävät meihin. He opettavat meille asioita itsestämme ja elämästä ylipäätään. Rakkauden päättyminen on usein raskasta. On kuitenkin tärkeää surra pois ja pystyä vähitellen päästämään irti jotta uusi voisi tulla tilalle.
KYSYMYS: Mieheni on jäänyt kiinni kolmen vuoden ajan useaan otteeseen pettämisestä työyhteisöstä olevan henkilön kanssa. Jos suhde tulisi ilmi, menettäisivät molemmat työpaikkansa. Koska asia on arkaluontoinen en voi valaista tätä tarkemmin. Mieheni moittii minua mustasukkaisuudesta. Ja kieltää suhteen. Kuitenkin löydän aina todisteita, että suhde jatkuu.
Pitkään luulin jo suhteen katkenneen, mutta sitten yllättäen tuli takaisku.
Mieheni ei halua kuitenkaan erota. Mieheni työ on vaativaa ja hän työskentelee paineen alla. Hänelle on tärkeää, että kotona on ruoka valmista kaksi kertaa päivässä ja saunakaljat iltaisin ja hyväntuulinen ilmapiiri.
Vapaa-aikana hän käy kavereiden kanssa kalassa. Yöreissuja tulee myös aika usein. Olen toivonut, että kävisimme joskus elokuvissa, mutta siihen ei tunnu olevan aikaa. Seksielämä on kuitenkin alkanut toimimaan, vaikka se oli hänen potenssiongelmien vuoksi välillä aika haastavaa. Meillä on täysi-ikäinen lapsi, joka on hyvin tasapainoinen ja elää omaa elämäänsä. En haluaisi järkyttää häntä tällä asialla, koska tiedän, että isä on hänelle hyvin tärkeä. Mieheni rakastaa myös lastamme.
Mieheni käyttää alkoholia aika runsaasti, hän on alkanut tupakoimaan "vanhoilla päivillään". Lisäksi hänellä on univaikeuksia ja on käyttänyt siihen mielialalääkettä. Poistin lääkkeet hänen piilostaan, koska niitä ei saisi käyttää alkoholin kanssa, eikä ole mukavaa kun ei tiedä, että onko toinen lääkkeissään kun rupeamme nukkumaan. Olen aika ahdistunut, pelkään mieheni puolesta. Jos eroaisimme joutuisi mieheni maksamaan minut ulos, ja hänen työssä kulkeminen hankaloituisi, koska kotona ei olisi kaikki valmiina. Omassa tasapainossa pysyminen on välillä hankalaa.
50-villityskö?
VASTAUS: Nimimerkkisi kertoo minulle siitä, että toivot miehesi käyttäytymisen olevan ohimenevä vaihe, viidenkympin villitys. Aikuisellakin on itsenäistymisvaiheita. Silloin mietitään omaa elämää; mitä tämä on ollut ja mitä voi vielä olla edessä. Mitä oikeastaan haluan elämältäni? Tällaiset henkilökohtaisten murrosvaiheiden tiedostaminen voi auttaa ymmärtämään omaa tai läheisen käyttäytymistä. Kuitenkaan se ei oikeuta loukkaamaan toista esimerkiksi pettämällä.
En ihmettele viimeistä lausettasi, päinvastoin. Miten ylipäätään jaksat, ja miten pysyt tasapainossa. Se, miten kuvaat suhdettanne, tuo mieleen lapsen ja vanhemman välisen suhteen. Vanhempi suojelee ja huolehtii. Se on sinun roolisi, niin kauan kuin haluat sitä.
Nyt pelkäät miehesi puolesta ja olet huolissasi hänestä: mitä jos salasuhde paljastuu ja häneltä menee työpaikka? Eikö jokaisen tule kantaa vastuu omista valinnoistaan? Huolehdit, että ruoka on valmista ja saunakalja kylmää. Ja siitäkin, ettei mies käytä lääkkeitä väärin. Mikäpä siinä, jos niin haluat tehdä. Etkö luota, että hän pystyy itse ottamaan vastuuta aikuisen tavoin?
Onko eroamisen esteenä ainoastaan aikuisen pojan tunteet, ja se ettei mies pärjää ilman sinua? Neuvoisin sinua miettimään vakavasti, mitä itse haluat. Eikö sinun elämäsi ole yhtä tärkeä kuin jonkun toisenkin? Onko miehen vaativa työ se, minkä ympärillä kaikki pyörii? Tutki omia tunteitasi, omia unelmiasi. Mitä sinä haluat elämältä? Toimi sitten sen mukaan. Et voi elää miehesi elämää, etkä poikasikaan, vain omaasi.
Millä tavoin elämäsi olisi parempaa, jos eroaisitte? Entä mitä menettäisit? Oletteko keskustelleet siitä, millaisena kumpikin näkee liittonne? Mitä muutoksia miehesi haluaisi suhteeseenne? Hän ei halua erota. Minkä hän haluaa jatkuvan? Entä sinä – minkä toivot jatkuvan ennallaan?
Tsekkaa haluttomuuden tarkistuslista ja opi hyvän rakastajan kuusi sääntöä.
Teksti: Mirja Wuokko
Kaikki ihmiset ovat synnynnäisesti seksuaalisia olentoja. WHO:n mukaan seksuaalisuuteen vaikuttavat psykologiset, biologiset, kulttuuriset, sosiaaliset, poliittiset, taloudelliset, uskonnolliset, historialliset ja henkiset tekijät. Jokainen kantaa kehossaan ja mielessään omaa seksuaalihistoriaansa. On oikeastaan ihmeellistä, miten monessa parisuhteessa seksi on ihanaa.
Parisuhdeterapeuttien vastaanotolle mennään harvemmin vain kehumaan upeaa liittoa. Parit tulevat hakemaan apua suhteen ongelmiin. Vantaan seurakuntien perheneuvoja Paula Ruotsalainen on erikoistunut seksuaalikysymyksiin. Hänen mukaansa useimmilla pareilla seksikysymykset ovat ainakin yhtenä ongelmien syynä taustalla. Parisuhteen seksuaaliongelmat vaikuttavat taas kaikkeen muuhun parin elämässä.
Yleisimpiä seksiongelmia on haluttomuus. Ruotsalainen käyttää kolmen kohdan listaa haluttomuuden tutkimiseksi. Ongelmaa ei voi ratkaista ennen kuin tietää sen syyn.
Haluttomuuden tarkistuslista:
1. Ulkopuoliset syyt: työ, työttömyys, lapset, rahattomuus, stressi ym.
2. Parisuhteen ongelmat: riidat, turvattomuus, pettäminen, väkivalta, epäluotettavuus, kommunikaatio-ongelmat.
3. Henkilökohtaiset asiat: ahdistus, masennus, suorituspaineet, sairaus, lääkkeet, alkoholi, hormonitasot, suru, oman aiemman elämän esiin nousevat tapahtumat (kuten traumat), tai tunteet ovat muualla, on esimerkiksi ihastunut johonkuhun toiseen.
Ruotsalainen kehottaa myös miettimään, miksi on haluton juuri nyt. Onko jotain tapahtunut? Mikä on haluttomuuden viesti?
”Kannattaa kysyä itseltään, mitä se on, mitä ei tahdo. Eikö halua omaa kumppaniaan? Tai raskautta? Pelkääkö jotain tautia? Oire voi olla viisas. Jos suhde on huono tai kumppani epäsopiva, voi olla viisasta, ettei altista itseään sille”, Ruotsalainen neuvoo.
”Jos löytää jonkin syyn haluttomuuteen, voi pureutua siihen. Olisiko jotain tehtävissä? Pitäisikö mennä puhumaan jonkun kanssa? Voi hakeutua pariterapiaan tai hakea itselleen apua.”
Usein rehellinen ja asiallinen keskustelu kumppanin kanssa helpottaa tilanteen aiheuttamaa ahdistusta, vaikka ei heti poistaisi haluttomuuden syytä.
Vanha tarina, jossa mies vonkaa ja nainen ei halua, ei päde enää. Nuoret naiset raahaavat kumppaninsa parineuvontaan, koska jäävät ilman seksiä.
”Nuorten miesten haluttomuus näkyy nyt myös muilla samaa työtä tekevillä. Olemme miettineet syitä tähän. Yksi mahdollinen syy voi olla kehonrakennukseen liittyvä hormonien käyttö. Toinen mahdollinen vaikuttaja on pornon tuomat suorituspaineet. Niitä on molemmilla sukupuolilla.”
Hyvin yleisten suorituspaineiden taustalla voi olla erilaisia häpeän, kelpaamattomuuden, huonommuuden ja riittämättömyyden tunteita. Ihminen kokee olevansa jotenkin vääränlainen.
Nuorten aikuisten lisäksi suorituspaineita on runsaasti myös eronneilla, jotka ovat tulleet uudelleen parisuhdemarkkinoille. Kelpaanko? Riitänkö? Miten tämä tehtiin? Ruotsalaisen mukaan nuorilla on erilainen tilanne seksielämää aloittaessaan, koska kaikki ovat aloittelijoita. Eronneilla voi olla pelkoja muiden osaavammuudesta.
Valtataistelua?
Haluttomuus voi johtua myös tietoisesta tai tiedostamattomasta valtataistelusta. Seksin säännöstelyllä yritetään jollakin tavalla hallita suhdetta tai tilannetta.
”Sitoutumiskysymykset vaikuttavat haluun. Jos toinen haluaa jo perustaa perheen, voi haluttomuus olla keino pitää etäisyyttä toiseen. Sitoutuminen on tosi iso parisuhteen kysymys: millaiset toiveet, tarpeet ja haaveet toisella on tulevaisuudesta. Miehellä voi olla objekti-olo, hyväksikäytetty olo, jos nainen etsii vain isää tulevalle tai jo olemassa olevalle lapselleen. Tai toisin päin”, Ruotsalainen kuvailee.
Kumppaneilla voi olla jo alun alkaen erilaiset tarpeet ja toiveet seksin suhteen. Kaikkien seksuaalienergian taso ei myöskään ole samanlainen. Seksuaalisten tarpeiden erilaisuus olisi järkevää yrittää selvittää jo ennen sitoutumista.
”Se on niin hämäävää, kun rakastumisvaiheessa monet yleensä ovat hyvin innokkaita seksiin ja hyvää seksiä on paljon”, Ruotsalainen sanoo.
Jos seksi on ykkösasia itselle, pitäisi hälytyskellojen soida, jos jo suhteen alussa on harvoin seksiä, tai se ei ole edes silloin kovin intohimoista.
Kannattaa tutkailla potentiaalisen kumppanin aiempaa seksielämää. Jos seksi tulee toisen elämässä vasta monen muun kivan jälkeen viimeisenä tärkeyslistalla, ei korkean seksuaalienergian omaavan ehkä kannata mennä kimppaan seksin väistelijän kanssa.
”Kumman halu otetaan mittatikuksi? Jos vastaanotolleni tulee pari, jossa toisen asenne on, että korjaa tää mun lelu, tää ei toimi niinku mä haluun, niin ei tällainen asetelma oikein toimi.”
”Halun yhteensopimattomuutta voi joskus yrittää ratkaista joustamalla. Voi tulla toista vastaan ja vähän tinkiä omista haluistaan. Jos tulee positiivisia kokemuksia, se innostaa seksiin, mutta jos joutuu hampaat irvessä suostumaan, ei varmasti innosta seuraavallakaan kerralla”, Ruotsalainen neuvoo.
”Jokainen haluaa olla haluttu. Se joka painaa koko ajan päälle, ei saa koskaan sitä kokemusta.”
Passiivisen osapuolen oman halun heräämiseen ei jää tilaa, jos toinen on joka päivä ehdottelemassa seksiä.
”Yksi mahdollisuus on, että enemmän haluava harrastaa itsetyydytystä niin paljon, että paine helpottaa.”
Joskus Ruotsalaisen vastaanotolle tulee pari, jonka toinen osapuoli valittaa seksin puutetta. Pian selviää, että suhteessa on ollut paljon riitaisuutta tai väkivaltaa. Uhkaavalle kumppanille on usein yllätys, ettei toinen halua seksiä turvattomissa olosuhteissa.
”Vaikka kaikki eivät saa tai halua lapsia, on naisen biologiaan sisäänrakennettuna tarve tarkistaa miehen turvallisuus naista ja mahdollista lasta kohtaan. On tärkeää tuntea olonsa täysin turvalliseksi, jolloin voi heittäytyä nautintoon.”
Viina vie halut
Yksi vähentyneeseen seksiin tai sen haluun vaikuttava tekijä on viina.
”Kun on kovassa humalassa, ei silloin seiso. Jos valitsee mieluummin sen dokaamisen kuin yhdessä olon, voi rakastelu jäädä vähemmälle”, Ruotsalainen valaisee.
Joskus elämäntilanne vaikeuttaa seksielämää, jos toinen vaikka asuu kauempana, tai joutuu työn takia matkustamaan paljon. Pienet lapset rajoittavat monen seksiä.
”Vauvaperheessä se on fakta, ettei seksi voi nyt olla numero ykkönen. On hyväksyttävä tosiasiat”, sanoo Ruotsalainen.
”On todistettu, että etenkin naisen rakkaus ja tyytyväisyys kumppania kohtaan on riippuvainen kumppanin suhtautumisesta lapsiin. Perheestä vastuuta kantava mies on rakastettavampi. Jos lapsi on esimerkiksi sairas, eikä mies jaa huolta, tulee kokemus, ettei toinen ymmärrä, ja se vie kauemmas toisesta. Pettymykset ja loukkaukset ovat usein haluttomuuden takana.”
Haluton sitoutumiskammoinen
Sitoutumiskammoiset ovat yksi haluttomien ryhmä. He nostavat Ruotsalaisen mukaan kytkintä, kun suhde menee vakavaksi.
”Joillakin on kovan sitoutumiskammon tai muun syyn takia helpompi saada orgasmi ventovieraan kanssa. Intiimiys muuttaa tilannetta, eikä seksi enää suju.”
Mediassa on esitetty ristiriitaisia väitteitä kotitöiden tasa-arvoisen jakamisen vaikutuksista parisuhdetyytyväisyyteen ja seksin tyydyttävyyteen. Miten asia on oikeasti?
”Miten ihminen on mukana yhteisessä elämässä? Aktiivisesti mukana oleminen auttaa yleensä parisuhteessa. Miten kohtelee toista? Miten osoittaa arvostavansa toista ja yhteistä elämää? Jos kokee, että kaikki on omalla vastuulla, on yleensä myös haluton seksiin. Uupumus ja tyytymättömyys ei lisää seksihaluja. Onhan niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka ilolla tekevät kaiken. Kysymys on siitä, panostaako toinen yhteiseen elämään, vai meneekö muu aina edelle”, Ruotsalainen vastaa.
”Jos toinen kokee perheen tärkeäksi ja toinen vain työn, ei tule yhteistä ilonaihetta.”
Paula Ruotsalaiselta kysytään usein hyvän rakastajan ominaisuuksia. Hän listaa kuusi sääntöä:
1. Ole ihana ja hellä muuallakin kuin sängyssä. Muista kauniit katseet ja sanat.
2. Ota toisen tarpeet ja toiveet huomioon. Kuuntele herkällä korvalla, niin opit, mikä tekee toiselle hyvää.
3. Älä oleta, edes seksissä, kysy! Herkisty myös sanattomille viesteille.
4. Muista vastavuoroisuus. Seksi ei ole kaupankäyntiä. Älä hae itsekkäästi vain omaa nautintoasi.
5. Keho on pyhä. Suhtaudu siihen kunnioittavasti. Kenelläkään ei ole omistusoikeutta toisen kehoon.
6. Huomioi koko keho. Iho on ihmisen suurin elin, ja sen muistiin jää merkki sekä kauniista ja kunnioittavasta, että ikävästä ja epäkunnioittavasta kosketuksesta. Millaisen merkin haluat jättää?
Hyvän rakastajan sääntöjä voi olla vaikea noudattaa, jos tunteet eivät ole aitoja. Ruotsalainen korostaa seksuaalisuuden kokonaisvaltaisuutta.
”Jos olet törkeä ja itsekäs kusipää toiselle, on turha odottaa kovinkaan lemmekästä vastaanottoa sängyssä.”
Vain oman nautinnon jahtaaminen ei lopulta tuo tyydyttävää seksielämää kenellekään.
Indianan yliopiston kuuluisa Kinsey-instituutti tutki yli tuhatta paria USA:ssa, Brasiliassa, Saksassa, Japanissa ja Espanjassa. Miesten parisuhdetyytyväisyys korreloi voimakkaasti hyvän terveyden ja kumppanin orgasmin arvostamisen kanssa.
Kinseyn tutkimuksen mukaan pitkässä parisuhteessa olevat miehet ovat tyytyväisempiä kuin muut miehet. Heille on tärkeää, että suhteessa on paljon hellyyttä ja pusuja.
Naiset arvostavat pitkässä suhteessa eniten hyvää seksiä. Aiemmin tutkijat uskoivat sen johtuvan naisten hitaasta kypsymisestä seksuaalisuuteen. Nyt uudeksi selitykseksi on noussut tyydyttävän seksielämän tärkeys. Jos seksi ei suju, eivät naiset enää jää suhteeseen pidemmäksi aikaa.
Miehekäs mies puhuu
Tutkimukset murtavat vanhoja sukupuolirooleja, jotka ovat Ruotsalaisen mukaan saaneet väistyä Suomessakin. Seksi on molempien vastuulla ja kummankin asia. Miehet syyttävät usein naisia toiveiden ristiriitaisuudesta. Naisten toiveissa ei ole mitään kummaa.
”Roolit tasoittuvat, mutta eivät koskaan katoa. Enemmistö tulee aina olemaan selvästi miehiä ja naisia. Nykynainen toivoo, että miehessä on molempia: hellä rakastaja ja huolehtiva isä, mutta myös maskuliininen ja aktiivinen puoli. Yhtä lailla monet miehet toivovat, että naisessa on sopivasti naisellisuutta ja särmää.”
”Miehekäs mies on nyt erilainen kuin ennen. Hän on se joka puhuu.”
Parisuhdetutkimuksessa liiton toimivuuden mittarina pidetään yleisesti hyvää kommunikaatiota: positiivisia ja kunnioittavia sanoja, ilmeitä ja eleitä.
Ruotsalainen ihmettelee, miksi suomalaisen miehen puhumattomuus on hyväksytty niin pitkään. - Jos en erikseen ilmoita, etten enää rakasta, niin kaikki on hyvin - ei ole kovin toimiva parisuhdeviestinnän lähtökohta.
”Tarkista ainakin, että viesti menee perille, jos osoitat rakkautta tekojen kautta.”
Ruotsalaisen mukaan läheisyys, halaukset, hellä sively ja ihokontakti tekevät ihmiselle hyvää jo hermotasolla.
Arjen söpöt rutiinit pitävät myös seksivirettä yllä. Hyvänpäivänsuukot, tervetulohalaus ja pienet huomionosoitukset tukevat suhdetta.
”Rakastelua on Erich Frommin mukaan kaikki se, mitä rakastuneet ihmiset tekevät toistensa kanssa”, kertoo Paula Ruotsalainen myös videollaan.
Miten saa iloa seksiin?
”Ota seksiin sopivasti tuttua hyväksi havaittua ja riittävästi uutta vaihtelua”, neuvoo Ruotsalainen.
Lähteet: Paula Ruotsalaisen haastattelu. Couples report gender differences in relationship, sexual satisfaction over time. IU News Room 5.7.2011.
KYSYMYS: Olen 27-vuotias nainen, ja ollut parisuhteessa nuoruudenrakkauteni kanssa kohta kymmenen vuotta, yhdessä olemme asuneet niistä kahdeksan. Nykyään meillä on yhteinen koira ja asuntolaina, sekä asunto rivitalossa. Mieheni on minua vuoden vanhempi. Emme ole kumpikaan koskaan asuneet yksin.
Suhteemme on ollut melko tasaista ja olen ollut ihan onnellinen, mutta vähän yli vuosi sitten ”heräsin” ja huomasin, ettemme tee juurikaan mitään yhdessä. Teimme monia juttuja suhteemme alussa, mutta vuosi vuodelta tekemiset ovat pikkuhiljaa vähentyneet. Emme käy edes ruokakaupassa yhdessä....
Lisäksi haluaisin hellyyttä, koskettelua ja suudelmia paljon nykyistä enemmän. Silloin, kun esimerkiksi saan halauksen, tuntuu miehellä olevan siitä kiire pois, lähinnä tietokoneelle tai televisiolle. Inhoan, kun meillä on jatkuvasti kaikki laitteet päällä, pahimmillaan mies istuu television ääressä sohvalla, pelailee iPadillaan tai puhelimellaan ja tietokonekin on vieressä auki ja näppäilee sillä niissä väleissä kun ehtii. Tämä on siis lähes jokailtaista. Tästäkin on keskusteltu, ja ihan ystävällisesti olen asiasta maininnut.
Seksi on ihan hyvää edelleen, minua vaan huvittaa koko touhu. Sitä tapahtuu melko harvoin ja onhan sekin mennyt jollain lailla ”suorittamiseksi”, itseni osaltani ainakin. Olen puhunut, että tarvitsen sitä hellyyttä ja yhteistä tekemistä, jotta seksikin kiinnostaisi enemmän. Miehelläni asia menee kuulemma toistepäin; kun saa seksiä, voi muutkin asiat innostaa enemmän.
Otin silloin vuosi sitten asian puheeksi, ja mieheni oli tyytymättömyydestäni ihmeissään, hänen mielestään suhteessamme ei ollut mitään vikaa, myönsi kuitenkin, että ”kai sitä vähän enemmän olisi yhdessäkin voinut tehdä.”
Viimeisen vuoden aikana on käyty monet keskustelut ja monet itkut itketty. En alkanut tuosta vaan olemaan tyytymätön, vaan näin jälkeenpäin yhteisiä vuosiamme muistellen, olin jo monta vuotta sitten tyytymätön samoihin asioihin kuin nytkin. Silloin ne vaan jotenkin sieti, eikä kokenut edes tarvetta puhua niistä, mutta nyt samat asiat ovat alkaneet harmittamaan enemmän ja enemmän ja nyt näköjään alkaa raja tulla vastaan.
Toivoisin muutakin tekemistä mieheni kanssa kuin kotona olemista, mies taas haluaisi tehdä juuri ”kotijuttuja” enemmän kanssani. Myönnän, etten ole niissä parhaimmillani.
Mieheni on aina ollut sellainen luonteeltaan, ettei oikein osaa suunnitella tekemisiään kenenkään kanssa (paitsi jokakesäiset ulkomaanreissut kavereidensa kanssa). Itse taas tykkään suunnitella ja ”touhuta”. Olen ihmetellyt, että miksi kanssani on niin vaikea suunnitella ja tehdä asioita, ja että miksi emme esimerkiksi ole käyneet yhdelläkään ulkomaanreissulla tämän kymmenen vuoden aikana, vaikka monesti olen toivonut. Vastaus oli, että ”ei vaan ole saatu aikaiseksi, ei siihen sen kummempaa syytä ole.”
Perimmäinen ongelma minulle on se, että en koe itseäni tärkeäksi ja rakkaaksi, kun tuntuu, ettei tuo toinen oikeasti halua tehdä asioita kanssani. Itse kun olen halunnut vaikka mitä, ja jo vuosia. Enkä väitä ettemme KOSKAAN tekisi mitään, kyllä on oikein kivat muutaman päivän kesälomareissut esimerksiksi tehty, joskus käydään ravintolassa tai elokuvissa. Mutta kaikki tuollainen tekeminen on ison vaivan takana, lähes aina jonkunlainen kärhämä saadaan aikaiseksi ennen kuin mitään päästään tekemään. Nuo kärhämät liittyvät usein siihen, ettei meinata saada sellaista päivää sovittua mikä kävisi kummallekin (miten helppoa se olisikaan, kun mieheni asenne on, että ”katellaan siinä lähempänä, jos ei tule mitään muuta..”). Eikö tällaisten asioiden sopiminen pitäisi olla helppoa ja luontevaa?? Meiltä puuttuu sellainen me-henki täysin..! Kyllä kavereideni kanssa kaikki tällainen suunnittelu ja asioiden tekeminen on helppoa.
Mieheni sanoo kyllä rakastavansa minua ja haluaa olla kanssani. Uskon häntä kyllä, mutta tavallaan en kuitenkaan.. Järkeni ei millään ymmärrä sitä, ettei toisen kanssa saa aikaiseksi tehtyä asioita, jos oikeasti on halua. Jos halua on, niin kyllä sitä aikaa repii jostakin. Ainakin minä. Ja en kaipaa ainoastaan ulkomaanmatkaa, vaan ihan normaaleja asioita. Haluaisin yhdessä mm. lenkkeillä (tätä tapahtuu ehkä pari kertaa kuukaudessa), sopia kesälomista, tehdä ruokaostoksia, käydä silloin tällöin entisessä kotikaupungissamme (molempien vanhemmat asuvat siellä), käydä silloin tällöin kaupingilla kahvilla tai ihan muuten vaan kattelemassa jne...
Meillä molemmilla on omat harrastukset ja kiinnostuksen kohteemme, ja oikeastaan melkeen ainoastaan omat kaverimmekin.
Emme vaan yksinkertaisesti ole löytäneet mitään yhteistä harrastusta.
Esim. viime kesänä molemmat tsemppasimme, teimme hiukan tavallista enemmän juttuja kodin ulkopuolella ja minä osallistuin enemmän kotijuttuihin, laitoimme puutarhaa ja öljysimme yhdessä saunan lauteet. Syksyn tullen nuo sitten molempien osalta jotenkin hiipuivat, taas.. Aikaisemminkin olimme siis jo yrittäneet tsempata ja tehdä niitä juttuja, mitkä ei oikein itseä kiinnostaneet, mutta tehtiin kun toista kiinnosti.
Mieheni ei halua sitoutua mihinkään harrastukseen mitä pitäisi harrastaa tiettynä päivänä. Hänellä liikkuminen on muutenkin kausittaista, liikkuu silloin kun huvittaa. Itselleni se on oikeastaan elämäntapa, ja ravintoasiat ovat minulle myös tärkeitä.
Menen piakkoin psykologin vastaanotolle selvittelemään ajatuksiani.Parin kaverin ja äitini kanssa pystyn myös asioista puhumaan. Avokkiani olen monet kerrat pyytänyt parisuhdekeskusteluun ammattilaisen kanssa, mutta ei lähde. Syyt ovat, että ei tykkää puhua vieraille asioistaan, ei usko että niistä on mitään apua, ja meidän ongelmat ei kuulemma ole niin isoja, ettei niitä voida ratkoa keskenämme. Kuulemma lapsellista, jos ei saada tällasia asioita selvitettyä itse..
Tällä hetkellä järki sanoo vielä hetken yrittämään, mutta pieni ääni takaraivossani sanoo, että varmastikin eroamme ennemmin tai myöhemmin. Ja näin jälkeenpäin ajatellen, näin olen ajatellut jo useita kuukausia, en vain ole itsellenikään uskaltanut tunnustaa näin ajatelleeni. Välitän miehestäni hyvin paljon edelleen, mutta koen että olemme liian erilaisia ja tyylimme elää poikkeavat toisistaan hyvin paljon, ja olisimme onnellisempia aivan eri ihmisten kanssa. VAIKEA olisi silti päästää irti... En tiedä mitä kaikkea haluan tulevaisuudelta, mutta sen verran kuitenkin, että en välttämättä halua asua ”työleirillä” eli omakotitalossa, enkä halua lapsia. Mieheni taas.. no haluaa tietenkin, jossain vaiheessa. Hän uskoo että mieleni kuitenkin muuttuu, enkä kiellä etteikö voisi muuttua, mutta tällä hetkellä, ja jo vuosia olen näin kokenut ja siihen uskon.
Ahdistaa.
Nainen, 27
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kuullostaa siltä, että olet elämässäsi jonkinlaisessa tienristeyksessä ja mietit, mihin suuntaan jatkaisit. Vaihtoehtoina ovat ainakin melko tuttu, turvallinen ja ennustettava polku tai sitten uusi ja tuntemattomampi polku. Ehkäpä on myös muita vaihtoehtoja. Näinhän elämässä on, että vain yhtä polkua voi kulkea kerrallaan ja valitsemalla jotakin luopuu samalla jostakin toisesta. Mistä Sinä olisit nykyisessä elämäntilanteessasi valmis luopumaan? Entä mikä on Sinulle luovuttamatonta?
Aiemmasta elämänkulustasi kerrot, että olet ollut koko aikuisikäsi nykyisessä parisuhteessa etkä ole koskaan asunut yksin. Minkälaisia mielikuvia yksin olemiseen Sinulla liittyy? Kirjoitat parisuhteenne olleen aika tasaista ja olet kokenut olevasi siinä aiemmin ihan onnellinen. Minkälaiset asiat tekivät sinut aiemmin onnelliseksi? Entä mitä tarvitset nyt - 27-vuotiaana - ollaksesi onnellinen? Kirjoitat kokeneesi noin vuoden päivät enenevää tyytymättömyyttä parisuhteessa. Kaipaisit enemmän huomiota, arkihellyyttä, yhdessä tekemistä ja ilmeisesti myös asioista keskustelemista. Olet yrittänyt ottaa asiaa puheeksi miehesi kanssa, mutta miehesi on ollut tyytymättömyydestäsi ihmeissään. Onkohan käynyt niin, että Sinun tarpeesi ja odotuksesi ovat ainakin jossakin määrin muuttuneet vuosien saatossa, mutta mies on suhteellisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen? Parisuhde ei kuitenkaan voi hyvin, jos toinen osapuoli kokee jäävänsä siinä jatkuvasti jotakin vaille. Olet ehdottanut pariterapiaan hakeutumista, mutta miehesi ei koe siihen halua tai tarvetta. Enempää et oikein yksin voi tehdä parisuhteenne eteen.
Sen sijaan omaan hyvinvointiisi voit itse vaikuttaa. Olet puhunut mieltäsi painavista asioista äitisi ja kaveriesi kanssa ja lisäksi olet hakeutumassa psykologin vastaanotolle. Tämä kuulostaa minusta hyvältä! Puhuminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja muilta voit saada niille peiliä. Valintoja oman elämän risteysasemilla joutuu kuitenkin tekemään pitkälti yksin. Olet pohtinut suhteessa jatkamista ja eroamista. Kirjoitat järkesi sanovan, että vielä kannattaa yrittää. Toisaalta pieni ääni takaraivossasi epäilee, että eroaminen on ajan kysymys. Tämä ajatuksien ristiriita kuvastaa mielestäni hyvin vaikeutta tehdä isoa ratkaisua; valintaa eroamisen ja suhteessa jatkamisen välillä. Tämän päätöksen voit kuitenkin tehdä vain Sinä itse. Kyse on Sinun Ainutkertaisesta Elämästäsi! Jos tekisimme aikamatkan tulevaisuuteen - vaikkapa viiden vuoden päähän - kumpaa valinta arvelisit katuvasti silloin vähemmän? Koskettavin kohta kirjeessäsi oli oivallus siitä, ettet koe itseäsi tärkeäksi ja rakkaaksi nykyisessä tilanteessa. Tätä tunnetta on hyvä tutkia ja pohtia, mikä saisi aikaan muutoksen. Myös itsensä rakastaminen on tärkeää.
Voimia ja rohkeutta Uuteen Vuoteen! Perheneuvoja Kaisa
Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa seitsemän vuotta ja meillä on kolme pientä lasta. Suhteeseemme on mahtunut hyvin paljon draamaa, mutta vastoin yleistä uskomusta parisuhteista olemme molemmat muuttuneet ihanammiksi ihmisiksi toistemme kanssa. Olemme kasvaneet ihmisinä, eheytyneet menneisyytemme kolhuista ja päässeet yli suurista parisuhdeongelmista. Miehestäni on tullut upea isä ja puoliso, enkä usko toista hänenlaistaan voivan tulla vastaan.
Ongelma on siinä, että hän ilmoitti, ettei halua saada eikä antaa suuseksiä enää koskaan, ja että on aina inhonnut sitä. Seksimme on pelkästään kolmen minuutin yhdyntää, eikä siihen kuulu esileikkejä, vaan ainoastaan pyyntö minun avata jalkani. Seksielämämme on minun mielestäni surkeaa, enkä haluaisi viettää loppuelämääni näin huonossa seksitilanteessa.
Viime vuonna mieheni oli jostain lukenut/kuullut asentojen vaihdosta yhdynnän pitkittäjänä ja yrittikin sitä muutaman kerran. Sen enempää hän ei ole panostanut seksielämäämme, vaikka olen yrittänyt ehdottaa esimerkiksi tantraseksiin tutustumista ja kertonut paikkoja, mihin minua voisi suudella ennen yhdyntää. Voin kuvitella harrastavani näitä pikapanoja vielä tämän vauva-ajan, mutta minun on hyvin vaikea nähdä itseni kärsivän huonosta seksistä ja sen aiheuttamasta pahasta mielialasta pidempää. En silti missään nimessä haluaisi luopua noin ihanasta ja kaikessa tukevasta puolisosta, enkä hajottaa lapsilta perhettä.
Mitä teen? Mistä saisimme apua?
Kiitos kysymyksestäsi, joka sisälsi paljon hyvän kuvausta ja toisaalta melko karuakin kertomusta teidän välisestä seksuaalisuudesta.
Kuvaat suhteenne nykyistä tilaa ja teitä ihmisinä tavalla, joka kuulostaa lähes ideaalilta. Sanot miehestäsi kauniisti, että ”hän on upea isä ja puoliso, enkä usko, että toista hänenlaistaan voivan tulla vastaan”. On tosi kunnioitettavaa, että olette miehesi kanssa pystyneet ratkaisemaan yhdessä monia parisuhteenne vaikeuksia. Pariterapiatyötä tekevänä tiedän, että se ei useinkaan ole ihan yksinkertainen juttu. Miten teitte sen? Ihan kahden kesken vai jonkun ulkopuolisen avulla? Entä mikä on tämä seksin saareke, minne kaikki tuo saavutettu hyvä ei ole jostain syystä rantautunut? Miksi ihmeessä?
Sanot, että ”ongelmana on, että miehesi ilmoitti ettei halua saada eikä antaa suuseksiä enää koskaan, ja että on aina inhonnut sitä”. Kerrot lisäksi, että seksinne on pelkästään kolmen minuutin yhdyntää eikä siihen kuulu esileikkejä vaan ainoastaan pyyntö sinulle avata jalkasi. Tuo kaikki kuulostaa kieltämättä ikävältä ja jollain tapaa myös ristiriitaisilta viestisi alun kanssa. Tuliko miehesi ”ilmoitus” sinulle jonkinlaisena yllätyksenä joka tuntui loukkaavalta? Onko seksinne aina ollut kuvaamasi kaltaista? Oletteko ylipäätään aiemmin yhdessä pysähtyneet rauhassa miettimään seksielämäänne minkälaisia ajatuksia, pelkoja ja toiveita teillä kummallakin on siihen liittyen?
Parisuhteen seksuaalisuus on usein näyttämö, jossa eräällä tavalla kiteytyy, tulee ilmi monet parisuhteeseen keskeisesti liittyvät teemat kuten luottamus, turvallisuus, kuulluksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tunne. Samalla se on usein myös alue, jossa meidän erityisesti tulisi uskaltautua käyttämään parisuhteen keskeisiä vuorovaikutustaitoja. Tuolla jälkimmäisellä tarkoitan erityisesti sitä, että me pystyisimme rauhassa asettumaan kuulemaan ja jakamaan kummankin pelkoja ja tarpeita.
On hyvin tärkeää miten se tehdään eli syyttämättä ja ajautumatta väittelyyn. Seksuaalisuudessa, niin kuin niin monella muullakin alueella, puolisot ovat yleensä erilaisia ja siten myös tarpeet ovat väistämättä erilaisia. Onnellisissa parisuhteissa parit ovat yleensä hyviä sovittamaan yhteen tätä erilaisuutta ilman että he joutuvat ikäviin, suhdetta tuhoaviin kielteisiin vuorovaikutustilanteisiin. Tämä sovittaminen edellyttää usein juuri sitä, että kumpikin kokee tulevansa kuulluksi omine tarpeineen. Jo kuulluksi tulemisen tunne usein rauhoittaa ihmistä ja vähentää riskiä että joudutaan vastakkainasetteluun.
Olisiko mahdollista että yrittäisitte ratkaista seksiin liittyviä kysymyksiä samoin keinoin kun millä saitte ratkaistua niitä muitakin välillänne olevia vaikeuksia? Jos pari on ajautunut jonkin asian, esim. seksin suhteen kielteiseen vuorovaikutuskuvioon on usein hyvä pysähtyä ja viheltää peli poikki ” ei jatketa enää tämmöistä vaan pysähdytäänkö miettimään tätä”. Seksiin liittyviä erimielisyyksiä ei yleensä myöskään kannata ratkaista seksinharrastamistilanteissa vaan niille kannattaa varata hyvä, häiriötön ja rauhallinen tilanne.
Jos tuntuu, että kahden kesken tällaiset keskustelut eivät jostain syystä onnistu, niin voitte hakea ulkopuolista apua pariterapeutilta esim. kirkon perheneuvonnasta. Koska olette saavuttaneet jo niin paljon hyvää suhteeseenne, niin uskon, että teidän ei tarvitse aloittaa työskentelyänne ihan alusta. Saattaa riittää, että mietitte mitä ne kaikki aiemmin oppimanne asiat itsestänne, toisistanne ja suhteestanne tarkoittavat seksuaalisuuden alueella.
Hyvää jatkoa teille toistenne kanssa! perheneuvoja Helena
Olen ollut parisuhteessa jo yli kuusi vuotta nykyisen kihlattuni kanssa. Aikomuksenamme on avioitua kahden vuoden sisällä. Olen erittäin onnellinen kihlattuni kanssa,olemme selvinneet vuosien varrella monista haasteista ja parisuhteemme on luja. Olemme suorastaan unelmapari.
Eräs asia häiritsee minua kuitenkin kovasti. Aloitin seurustelun mieheni kanssa ollessani vasta 16-vuotias, hyvin nuori siis. Nuoresta iästäni johtuen en ollut ehtinyt kokemaan vielä muita seurustelu- tai seksisuhteita ennen nykyistä miestäni. Itseasiassa, en ollut edes suudellut kenenkään kanssa aiemmin! Mieheni on minua useita vuosia vanhempi ja näin ollen myös hyvin paljon kokeneempi. Rakastan miestäni, enkä missään nimessä haluaisi pettää häntä. Kokematon nuoruus kuitenkin polttelee minua kovasti, enkä pääse irti ajatuksesta, miltä tuntuisi esimerkiksi suudella jonkun muun kanssa.
En ikinäkoskaanmilloinkaan voisi harrastaa seksiä toisen miehen kanssa, sillä tiedän kuinka se satuttaisi rakastani ja todennäköisesti rikkoisi parisuhteemme. Olen mieluummin elämäni loppuun asti vain yhden miehen kanssa maannut nainen kuin häpäisisin parisuhteemme. Tunnen kuitenkin suurta houkutusta kokeilla, miltä tuntuisi suudella jonkun toisen kanssa. Olisiko suutelu samanlaista vai tuntuuko se erilaiselta? Miltä toisen miehen kosketus tuntuisi? Olisiko sekin samanlaista? Vai jääkö minulta jotain ainutlaatuista kokematta?
Kamppailen nyt suunnattomasti tunteideni ja järjen kanssa. Tiedän hyvin, ettei minulla ole varattuna naisena oikeutta kokeilla suutelua toisen miehen kanssa. Se olisi pettämistä. Mutta toisaalta, voinko elää koko elämäni rakkaani kanssa miettien, miltä olisi tuntunut suudella toista? Ajatus häiritsisi minua varmasti ikuisesti. Olisinko kamala ihminen, jos suutelisin ja kuhertelisin vieraan miehen kanssa muutaman tunnin ja saisin näin kysymyksiini vastauksen? Tämän jälkeen voisin lopettaa ajatuksen vellomisen mielessäni ja keskittyä täysin elämäni mieheen. Seksi ei tulisi vieraan kanssa kysymykseenkään, mutta olisiko suudelma niin paha juttu?
Olen keskustellut näistä kokemattomuuteeni liittyvistä asioista mieheni kanssa monesti. Hänkin pelkää asian vaivaavan minua vielä tulevaisuudessa. Olemme aina tulleet siihen tulokseen, että on vain tehtävä valinta. Joko parisuhde tai nuoruuden kokeilut, ei ole mitään siltä väliltä. En voisi kuvitellakaan elämää ilman rakastani, hän on upea ihminen! Mutta voisinko kokeilla viatonta suudelmaa salaa rakkaaltani olematta täysi hirviö?
Kiitos kaikista neuvoista, ne olisivat kalliita!
Kokematon, nainen, 23
Hyvä "Kokematon",
kiitos kirjeestä. Nimimerkistäsi huolimatta et ole mikään ”kokematon”, olethan kokenut hyvän ja varsin pitkän uskollisen suhteen rakastamasi miehen kanssa. Monilta jää sinun iässäsi tällainen kokematta ja he saattavat olla hyvin kateellisia sinulle. Voit olla ylpeä siitä, että olet ollut yhden miehen nainen.
Kirjeestäsi voi päätellä, että olet herkkä, mieleltäsi uskollinen ja sitoutunut ja sydämeltäsi kaunis nuori ihminen. Et halua vahingoittaa sulhastasi. Kuvaat suhdettanne onnelliseksi ja unelmien täyttymykseksi. Kerrot, että olette selvinneet monista haasteista ja suhteenne on lujittunut.
Sinua on alkanut vaivata se, että et ole kokenut kenenkään muun miehen läheisyyttä. Mietin, kuinka paljon tämä on sinun yksilöongelmasi vai onko se kuitenkin parisuhteeseenne liittyvä kysymys? Onko suhteessa sittenkin jotain, jonka toivoisit olevan toisin, vaikka kuvaatkin sitä täydelliseksi? Kuinka paljon sinulla on omaa elämää ja mahdollisuus tehdä omia valintoja suhteessanne?
Toisaalta, mitä suudelma jonkun vieraan kanssa symboloi sinulle? En ihan jaksa uskoa, että pelkän vertailun vuoksi sitä kaipaat. Tiedät jo etukäteen vastauksen; jokaisessa suudelmassa on vastakkain erilaiset ihmiset. Ajatuksissasi oli pieni ristiriita. Pelkäät, että ajatus ettet ole suudellut ketään toista häiritsisi sinua lopun elämääsi, eli et voisi mitenkään vaikuttaa ajatukseesi. Toisaalta mietit, että kuherreltuasi muutaman tunnin jonkun vieraan kanssa, voisit lopettaa tuon häiritsevän ajatuksen ajattelun. Entä jos sen jälkeen saisit uudenlaisia ajatuskierteitä, joille et voi mitään. Uusi suudelma tuntuisikin taivaalliselta ja toisen kosketus kiehtovalta ja sitä pitäisi saada lisää! Väistämättä tulee mieleen kysymys, mahtaako sinulla olla mielessäsi joku, jonka kosketuksesta fantasioit.
Parisuhteessa on vaiheensa, kuten ehkä tiedätkin. Ensimmäisten vuosien tiiviin ja läheisen symbioottisen vaiheen jälkeen tulee itsenäistymisen vaihe. Minusta näyttää, että kyselysi liittyy juuri tähän, että suhteenne vaiheet kulkevat eteenpäin. Hankipa tietoa parisuhteen vaiheista niin saatat ymmärtää itseäsi paremmin.
Minusta kuulosti hyvältä avoimuus, joka suhteessanne vallitsee. Olette keskustelleet myös tästä sinulle kiperästä kysymyksestä. Miehesi kokee uhkana, jos jonain päivänä baaritiskillä suutelet vierasta miestä. Mitäköhän hän pelkää? Että hän ei riitä? Että jäisit sille tiellesi etsimään lisää kokemuksia? Onkohan hänellä taustalla hylätyksi tulemisen pelko tai kokemukset siitä, miten nainen vietellään ja hän pelkää menettävänsä sinut.
Valinta on sinun. Edes parisuhteessa toinen ei voi määräillä toista. Hyvässä suhteessa jokainen on vapaehtoisesti. Jokaisella on myös omaa elämää, joka ei kuulu toiselle, mutta se elämä ei saa loukata toista. Tässä jännitteessä on elettävä ja siinä, että säilyttää hyvän omantunnon itsensä, toisten ja Jumalan edessä.
Toivon sinulle enenevää iloa suhteessasi ja vapautusta ajatuskierteistäsi tavalla tai toisella.
