Suhdeklinikka

Olen 21-vuotias nuori mies. Olen seurustellut samanikäisen tyttöystäväni kanssa neljä vuotta. Minulle seurustelusuhde on toinen ja tyttöystävälleni ensimmäinen. Olemme molemmat vielä opiskelemassa ja asumme kotona. Tähän asti meillä on mennyt hyvin, mitään isompia riitoja ei ole ollut, läheisyyttä riittää ja puhumme toisillemme kaikesta. Ongelma on kuitenkin siinä, että tyttöystävästäni tuntuu, että suhteemme on muuttunut enemmän kaverisuhteeksi.


Kiitos vastauksesta!

tietämätön, mies, 21.



Hei Tietämätön!

Kiitos viestistäsi ja luottamuksesta meitä kohtaan.

Kerrot tutunkuuloisesta tilanteesta. Olette aloittaneet seurustelun nuorina ja olleet jo pitkään yhdessä. Alkuihastumisen huuma on jo laantunut ja suhde on asettunut tuttuun ja turvalliseen malliinsa. Tyttöystäväsi on kuitenkin nyt nostanut esiin suhteeseenne liittyviä kysymyksiä. Hyvä niin. Tämä onkin varmasti hyvä vaihe miettiä, mitä kumpikin haluatte parisuhteelta ja elämältä yleensä.

Te elätte juuri nyt tärkeää itsenäistymisen ja aikuistumisen vaihetta. Jonkun ajan päästä valmistutte opinnoistanne ja siirrytte työelämään. Edessä on myös muutto omaan kotiin pois vanhempien luota. On ehkä ihan hyvä pysähtyä miettimään, onko nyt edes sitoutumisen aika. On tärkeää, että molemmilla olisi aikaa ja tilaa itsenäistyä ja oppia seisomaan omilla jaloillaan. Monet kertovat yksin asumisen vaiheen olleen tärkeää ja monella tavalla opettavaista aikaa tulevaa elämääkin ajatellen.

Kerroit, että tyttöystäväsi ei ole kovin selvillä omista ajatuksistaan ja haluistaan. Se on tosi tavallista tämän ikäisillä. Silloin on viisasta ihan rauhassa tutkiskella sitä, mitä oikeastaan haluaa. Voi olla, että kyse on isoista pohdinnoista: Kuka minä olen ja mihin suuntaan haluan elämässäni kulkea? Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Millaista elämää haluan elää? Entä sinä itse? Tiedätkö sinä, mitä haluat elämältäsi? Näitä kysymyksiä teidän on hyvä jutella yhdessä.

Tyttöystäväsi ilmaisema tyytymättömyys saa minut ajattelemaan, että hän kenties kaipaa jotain sellaista, jota suhteessanne ei tällaisenaan ole. Viestistäsi tulee sellainen kuva, että teillä on ihan kivaa yhdessä. Kysymys onkin, riittääkö se?

Kirjoituksestasi välittyy ajatus, että sinä itse olet tyytyväisempi suhteeseenne kuin tyttöystäväsi. Mietin, että mahdanko tuntea menettämisen pelkoa hänen ilmaistessaan tyytymättömyyttään. Kerroit, että pelkkä kaverisuhde ei sinua tyydyttäisi, haluat ja tarvitset enemmän. Hellyyden ja läheisyyden kaipuu on yleisinhimillistä ja parisuhteessa se tietenkin on ihan omanlaistansa. Jos suhteenne fyysisen puolen laatu nyt on jollain tavoin haaleaa, niin luuletko, että se voisi sellaisena tyydyttää sinua pidemmän päälle? Vai voisiko olla niin, että vuosien kuluttua sinäkin alkaisit tuntea tyytymättömyyttä?

Pysähtykää rauhassa tähän kohtaan seurustelussanne. Miettikää rauhassa suhdettanne, itseänne ja elämää kumpikin tahoillanne. Varatkaa aikaa juttelemiselle ja jakakaa ajatuksianne. Sillä tavoin opitte paljon itsestänne ja toisistanne. Uskon, että sitä kautta löydätte myös oikean suunnan seurustelunne suhteen.

Onnellista elämää sinulle toivoen,
perheneuvoja Paula

Hei! Olen 20-vuotias nainen ja minulla on ongelma.

Haluaisin edes jonkinlaisen vastauksen tähän hommaan, vaikka se olisikin loppullinen ero.



nimimerkki Sekaisin, 20-v


Hyvä neiti Sekaisin,

Kiitos viestistäsi. Olet tutustunut kiinnostavaan mieheen, joka herättää sinussa tunteita. Sinulla tuntuisi olevan halua liikkua suhteessa pidemmälle kuin miehellä. Mies ei vastaa viesteihisi, kertoo ettei teillä ole yhteisiä jutunaiheita, häneltä ei löydy aikaa tapaamisillenne eikä hän anna kysymyksiisi täsmällisiä vastuksia. Näyttäisi, että mies on poistumassa takavasemmalle.

Kun joutuu pettymään omissa toiveissaan ja odotuksissaan, se tekee kipeää. Sinä tunnistit miehessä jotain hyvää, kiinnostavaa ja sellaista, mihin halusit liittyä. On ymmärrettävää, että sitä haluaa tavoitella. Me emme tiedä, mitä mies sinussa tunnisti ja näki. Tiedämme vain hänen vetäytymisen ja välttelyn. Se voi tuntua epäreilulle, kun itse on investoinut suhteeseen enemmän odotuksia ja tunteita. Voit tietenkin kysyä, mikä saa hänet vetäytymään, mutta takeita ei voi antaa, että hän vastaisi kysymykseen sen paremmin kuin lupaukseensa ”jutella joku ilta”. Ehkä voisit myös yrittää laittaa jonkin takarajan yhteiselle keskustelullenne, johon mennessä tapaamisenne on tapahduttava ja sen jälkeen et enää häntä odota. Näin voisit jossakin kohtaa vapauttaa itsesi hänen odottelustaan. jos hän ei siihen mennessä ole ottanut sinuun yhteyttä tai järjestänyt kohtaamistanne, viesti lienee selvä: ”Olen poistunut vähin äänin kuviosta”.

Joskus vaan on juotava se kuuluisa ”katkera kalkki”, nieltävä tappionsa ja nuoltava haavansa. Kerroit, että sinulla on ystäviä. Toivottavasti voit antaa heidän lohduttaa sinua, jos käy niin, että suhde tämän miehen kanssa ei nouse siivilleen.

Jos kuvittelemme, että sinulle ja tälle miehelle ei synnykään suhdetta, voit silti käyttää tilanteen hyväksesi. Voit miettiä, mitkä asiat tässä miehessä olivat erityisen kiinnostavia ja kutsuvia. Mitä kaipaat suhteiltasi miehiin? Mihin miehessä olit pettynyt tai mistä et pitänyt? Entä mitä sinulle merkitsee se, että olet ehkä valmis satsaamaan suhteeseen vielä silloinkin, kun toinen ei? Mitä siitä ajattelet ja mitä se sinusta kertoo? Voit myös miettiä millainen itsetunto sinulla on ja miten haluat sinua kohdeltavan? Pettymykset romanttisissa toiveissa ovat yleensä jonkinlainen haava itsetunnollemme. Toivon, että voit paikata haavaan yhdessä läheistesi kanssa ja näkemällä omat vahvat ja pärjäävät puolesi.

Kaikkea hyvää sinulle toivottaen,
Iiris, perheneuvoja

Olen 18-vuotias nuori nainen. Minulla on ollut monenlaisia suhteita, mutta ne jotka eivät ole päättyneet tahtomattani, olen ilmeisesti itse tyrinyt..

Muutenkin koko elämäni on melko päämäärätöntä, en osaa päättää enkä olla yhtä mieltä mistään. Haluanko miehen vai en? Opiskelenko loppuun vai jätänkö kesken ja teen töitä? Mikään ei oikein pysy kasassa, kun olen jatkuvasti eri mieltä. Lisäksi alkoholia kuluu liikaa. Aina juominen lähtee käsistä ja muistikuvat edellisestä illasta saattavat olla hämäriä. Yhdessä vaiheessa join, että pääsisin hetkeksi pois (ettei tarvitsisi ajatella). Voiko käytökseni taustalla olla trauma, mielenterveysongelma, alkoholismi..? Haluaisin vastauksia, enkä halua vaivata asioillani ystäviäni (silloin tällöin puhun kyllä ystäväni kanssa myös näistä). He eivät osaa auttaa, enkä koe olevani niin sekaisin, että psykologille olisi asiaa. Haluaisin jonkun ulkopuolisen, ns. ammatti-ihmisen, arvion käytöksestäni.. Toivottavasti tähän viestiin vastataan, kiitos.

Nainen, 18

Hyvä ystävä

Kiitos mailista. Siinä olit pohtinut elämääsi monelta puolelta. Jo tuo kirjoittaminen on toivottavasti ollut sinulle selkiyttävä tapahtuma. Nuoresta iästäsi huolimatta olet kokenut monenlaista – vuoden seurustelusta yhden yön suhteisiin, onnellisista hetkistä päämäärättömyyden tunteisiin.

Olet miettinyt mitä haluat ja miksi, mutta et osaa vastata. ”En osaa seurustella, koska olen jatkuvasti eri mieltä siitä mitä haluan”, sanot. Nykyään kun alat seurustella muutaman päivän jälkeen alkaa ahdistaa niin paljon, että paniikissa jätät kumppanin. Haluaisit rauhoittua ja seurustella, mutta et pysty. Joka kerta alkaa ahdistaa.

Teet elämästäsi tarkkoja havaintoja: ”Muutenkin koko elämäni on melko päämäärätöntä, en osaa päättää enkä olla yhtä mieltä mistään. Haluanko miehen vai en? Opiskelenko loppuun vai jätänkö kesken ja teen töitä? Mikään ei oikein pysy kasassa kun olen jatkuvasti eri mieltä. Lisäksi alkoholia kuluu liikaa. Aina juominen lähtee käsistä ja muistikuvat edellisestä illasta saattavat olla hämäriä. Yhdessä vaiheessa join, että pääsisin hetkeksi pois eikä tarvitsisi ajatella.”

Sinä käytät olotilaasi mukavan kuvaavaa sanontaa ”Olen erimieltä” tai ” En osaa olla yhtä mieltä mistään”. Olotilaa voisi kutsua ristiriidaksi. Ristiriitaisissa tilanteissa on pysähdyttävä. Silloin ei auta tehdä hätiköityjä päätöksiä ikään kuin kokeillakseen, miltähän uusi vaihtoehto tuntuisi. Ristiriitainen tunnetila pitää otteessaan.

Ristiriitaisessa tilanteessa on hyvä kaikessa rauhassa miettiä eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Olet nuori ja sinulla on toivottavasti paljon rikasta elämää edessä. Siksi sinulla ei ole mikään kiire seurustelusuhteisiin vain seurustelun vuoksi. Mieti, millaista kumppania toivot. Mitä arvotat seurustelukumppanissa? Millaiset luonteenpiirteet luovat sinussa turvallisuuden tunnetta? Millaisia elämäntapoja toivot kumppaniltasi? Mitä haluaisit tehdä hänen kanssaan, miten viettää aikaa? Millaisia asioita haluaisit jakaa hänen kanssaan? Millainen ihminen saattaisi olla kiinnostunut sinusta?

Olet tyytymätön nykyiseen olotilaasi; juomiseen, ristiriitaisiin ajatuksiin, kyvyttömyyteen seurustella. Yhden yön suhteet eivät täytä sydämesi kaipuuta. Tyytymättömyys on tärkeä tunne. Se on edellytys muutokselle. Vaikka olosi on hankala, on sinua kuitenkin onniteltava, sillä tyytymättömyys on pysäyttänyt sinut toteamaan, että tällaista et halua. Mitä siis haluat? Pysyviä ihmissuhteita, luottamusta, rakkautta, hyväksymistä, lohduttavaa, ymmärtävää syliä, iloa, joka säilyy seuraavaan aamuun asti, elämänhalua, elämisen tarkoituksen löytymistä – ehkä jotain näistä.

Tuntematta sinua, näen sinussa eksyneen, etsivän ihmisen, melkein pienen tytön vielä. Elämällesi on tarkoitettu jotain parempaa; tasapainoa, rauhaa, iloa, kykyä nauttia. Milloin menneisyydestäsi löydät ajan, tai edes pieniä hetkiä, jolloin olet ollut onnellinen ja levollinen? Ketä silloin kuului elämääsi? Mitä silloin teit? Mistä löysit ilon ja lohdutuksen? Löytäisitkö polun takaisin? Tai löytäisitkö uuden polun oikean itsesi luo. Pysähdyttyäsi voisit kuulla, mitä se pieni, eksynyt tyttö sinussa tarvitsee. Löytäisitkö luotettavan aikuisen, jonka kanssa yhdessä voisitte etsiä tietä ja koota elämäsi palasia? Jos kävit rippikoulun, oliko siellä luotettavaa opettajaa tai nuorisotyöntekijää, johon voisit ottaa yhteyttä? Tai luottaisitko nuorisoasemien terapeutteihin?

Elämäsi on liian arvokas kuljettavaksi sumussa ja yrityksen ja erehdyksen aikaansaamissa kivuissa. Olet matkallasi oppinut jo paljon. Pettymysten kipu ei mene hukkaan, jos se saa opettaa sinulle suuntaviittoja siihen, mitä et tahdo ja mitä haluat.

Pimenevästä syksystä huolimatta toivon sinulle sydämestäni valkenevaa tietä ja polkuasi ohjaavaa valoa.
Saara, perheneuvoja

Voiko ateistin ja kristityn parisuhde, avoliitto tai avioliitto onnistua ja kantaa läpi elämän?
Nainen

Hyvä kysyjä,

kysymyksesi oli lyhyt ja ytimekäs – ja haastava. Lyhyt ja ytimekäs vastaus kysymykseesi on, että voi. Vastaan kuitenkin hiukan laajemmin, mutta en kuitenkaan erittele tilannetta erikseen parisuhteen, avoliiton tai avioliiton osalta – vaan puhun yleisesti parisuhteesta, ja sama koskee myös käsitteitä ”ateisti” ja ”kristitty." Nekään eivät ole mitään yksiselitteisiä käsitteitä vaikka seuraavasta niinkin voisi päätellä.

Kristillisen televisiokanavan keskusteluohjelmassa tämä kysymys esitettiin joitakin vuosia sitten kristillistä avioliittotyötä tekevälle pariskunnalle, ja muistan heidän pitäneen parempana sitä, että molemmat puolisot kuuluvat ”samaan talliin”. Itselleni kysymys nostaa mieleen karkean jaottelun, jonka mukaan kumppanit voivat hakea kumppaniltaan ja parisuhteeltaan komplementaarisuutta tai symmetrisyyttä. Tämä voi olla hyvin tiedostettua ja valintaan perustuvaa, tai tiedostamatonta ja sattumanvaraista.

Symmetrisyyteen eli samankaltaisuuteen perustuvassa suhteessa kumppani on ”samasta tallista” – eli kysymyksen osalta ateisti hakeutuu ateistin seuraan, ja kristitty suhteeseen toisen kristityn kanssa. Lähtökohtaisesti kohtuullisen iso osa arvomaailmasta, ihmiskäsityksestä ja elämänkatsomuksesta jaetaan, ja suhteen haasteiksi muodostuvat jotkin ihan muut asiat – ja niitähän riittää! Komplementaarisessa suhteessa kumppanit sen sijaan ikään kuin täydentävät toinen toisiaan, ”vakka kantensa valitsee.” Ujo voi saada rohkeutta itsevarmalta kumppaniltaan, kilttiä ja seesteistä voi ihastuttaa kumppanin spontaanisuus ja suoruus jne. Ideaalissa tapauksessa molemmat antavat toiselle, ja saavat toiselta – ja erilaisuudessa on läsnä luova ja kiehtova jännite, joka parhaimmillaan estää suhdetta muuttumasta tylsäksi ja ennalta-arvattavaksi.

Komplementaarisuuden näkökulmasta ateistin ja kristityn parisuhde voi siten toimia hyvällä tavalla jännitteisenä, ja joko tiedostaen tai tiedostamattaan kumppanit voivat liittää myös toinen toisensa ominaisuuksia sekä näkökulman elämään ja ihmisiin omakseen, tai jos ei ihan omakseen, niin voivat kuitenkin hyötyä kumppaninsa persoonasta ja elämänkatsomuksesta. Ateismia ja kristillisyyttä voi tosin toteuttaa monin eri tavoin, ja ääripäissään fanaattisen kristityn ja pesunkestävän ateistin arvomaailma, ihmiskäsitys ja elämänkatsomus saattavat olla niin kaukana toisistaan, ettei yhteiselo kerta kaikkiaan luonnistu ja suhde perustuu täydentävyyden sijaan vastakkainasettelulle. Myös se, että esimerkiksi kotinsa kristillisestä kasvatuksesta ahdistunut valitsee kumppanikseen ateistin mielenosoitukseksi vanhempiaan kohtaan osana erillistymistään ja irrottautuakseen kodistaan, on huono lähtökohta suhteelle – paitsi jos kumppani on muutenkin mainio ja ihastuttava tyyppi.

Me ihmiset olemme hyvin erilaisia, ja on varmasti paljon ihmisiä ja pareja, jossa elämänkatsomukselliset valinnat ja vakaumukset eivät ole parisuhteen ydinasioita, ja parisuhteen onnistuminen ja kestävyys ratkeaa elämän ja parisuhteen muilla osa-alueilla. Lapset ja lasten kasvatukseen liittyvät asiat iltarukouksesta suvivirteen näen ehkäpä suurimpana haasteena ”eri talliin” kuuluville kumppaneille; jos niihin löytyy yhteinen sävel ja ateismissa ja kristillisyydessä on suvaitsevaa virettä, niin on vaikea nähdä mitään erityisen vahvaa perustelua sitä vastaan, ettei parisuhde, avoliitto tai avioliitto voisi onnistua elämänkatsomuksesta riippumatta. Me ihmiset myös ikääntyessämme muutumme ja muutamme mielipiteitämme, eikä kenelläkään ole takeita siitä mikä oma tai kumppanin elämänkatsomus ja arvomaailma on hamassa tulevaisuudessa. Olennaista on rakentaa suhdetta sellaiseksi, että niin erilaisuudesta kuin asioiden muuttumisesta osataan puhua, ja niihin liittyviä haasteita osataan riittävästi ratkoa.

Kertauksen vuoksi siis, vastaus on voi!
Perheneuvoja Jarno

Olen 40-vuotias nainen ja ollut naimisissa jo 20 vuotta saman miehen kanssa. Meillä on kolme lasta, 19-, 17-, 12-vuotiaat. Miehellä on ollut tai on edelleen avioliiton ulkopuolinen suhde. Hän jäi kiinni ja lupasi lopettaa. Hän on jäänyt kiinni jo lukuisia kertoja.

Onko meillä mielestäsi enää mitään mahdollisuuksia jatkaa liittoamme?
Nainen, 40

Hyvä Rouva!

Mietit onko liitollanne mahdollisuuksia jatkua miehesi juomisesta, huutamisesta ja huorittelusta sekä mahdollisesta ulkopuolisesta suhteesta huolimatta. Et löydä lasten lisäksi mitään suhdettanne ylläpitävää voimaa. Jos ystäväsi kertoisi sinulle tämän saman omasta elämästään, mitä ajattelisit?

Pariterapiasta et usko mitään hyötyväsi, koska arvelet, että miehesi puhuisi terapeutin puolelleen. En väitä etteikö sellainen olisi mahdollista, mutta ainakin se olisi terapeutin vakava virhe. Terapeutin tulee olla mahdollisimman puolueeton ja neutraali, eikä asettua kummankaan puolelle toista vastaan. Oma kokemukseni pariterapiasta on, että siinä lähes mikä vaan on mahdollista, jos molemmat haluavat. Mutta tämä tarkoittaa, että molemmat osapuolet aidosti haluavat muutosta ja sitoutuvat siihen ja toisiinsa. Arveletko, että teillä olisi halua tällaiseen? Pariterapiassa voi pysähtyä myös pohtimaan sitä, onko suhteella ylipäätään jatkumisen mahdollisuuksia.

Miehesi sanoo, ettei halua eroa ja että eropäätös olisi kokonaan sinun vastuulla. Eikö miehesi näe omilla teoillaan mitään yhteyttä mahdolliseen eroon? Mitä sinulle merkitsee se, että miehesi pyrkii saamaan tilanteen näyttämään siltä, että sinä yksin olisit vastuussa mahdollisesta erosta? Tekeekö se sinusta esimerkiksi syyllisen tai vaikeuttaako se valinnan tekemistä? Miksi suostuisit kantamaan kaiken vastuun yksin? Ainakin omassa mielessäsi voit laittaa vastuuta sinne minne se kuuluu.

Minä en osaa ottaa kantaa siihen, onko liitollanne jatkumisen mahdollisuuksia. Se riippuu teistä. Kehotan sinua kuuntelemaan itseäsi. Jos tarvitset tukea oman äänesi ja varmuuden löytämiseksi, voit hankkiutua yksilöterapiaan. Siellä voit rauhassa miettiä, mitä todella haluat ja punnita vaihtoehtoja. Samaa voit tehdä myös ystävien ja muiden luotettujen ihmisten kanssa.

Toivon sinulle rohkeutta ja selkeyttä!
Perheneuvoja, Iiris

Hei, olet viimeinen toivonpilkahdukseni.

Auta meitä. Haluamme saada suhteen toimintaan, mutta emme vain keksi mitään ratkaisua, mitä tehdä luottamuskysymyksen edessä. Olemmeko hulluja ja yritämme ihan turhaan, vai voisiko tämä toimia, jos meillä on kaikki muut rakennusainekset suhteelle?

Hei!

Kiitos viestistäsi ja luottamuksestasi Suhdeklinikkaa kohtaan. Toivon kovasti minäkin, että voisimme olla sinulle ja teille avuksi.

Mietin tämänhetkistä tilannettanne. Kerroit, että olette eronneet ja että olette toistenne kanssa koko ajan ja rakastelette keskenänne. Minusta kuulostaa siltä, että puheista huolimatta te ette todellakaan ole eronneet, ainakaan vielä. Sinun kannaltasi tilanteen tekee tosi hankalaksi se, että nykyisessä asuinpaikassasi sinulla on paitsi poikaystävä ja yhteinen koti hänen kanssaan, myös kesken olevat opiskelusi. Ymmärrän hyvin, että motivaatiosi saada asiat kuntoon on todella suuri.

Höyrysaunassa tapahtunut tilanne oli todella ikävä. Se oli seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Tuntuu surulliselta, ettet saanut puhuttua tapahtuneesta kenellekään vaan jäit siinäkin yksin. Pitkään kestänyt shokkitila kertoo, että traumatisoidut tilanteesta, eikä mikään ihme. Hoitamaton trauma sai sinut toistamaan samaa netti-ilmoituksen ja alastonkuvien lähettämisen muodossa.Oli onni, että poikaystäväsi sai tietää asiasta ja pelasti sinut menemästä pidemmälle itsesi altistamisessa ja haavoittamisessa, mikäli et olisikaan itse osannut lopettaa ajoissa. Ehkä siinä jotenkin havahduit ja heräsit todellisuuteen, mitä olitkaan ollut itsellesi tekemässä.

Jäin miettimään, onko taustassasi kenties joitain muita samantapaisia kokemuksia, tilanteita, joissa olet tullut kaltoinkohdelluksi ja alistetuksi. Oletko ollut ennenkin väkivallan tai muunlaisen vallankäytön uhri? Se selittäisi sekä uhriutuneelle ihmiselle tyypillisen alistumisen omien puolien pitämisen sijasta että hakeutumisesi uudelleen traumaattisiin tilanteisiin. Ajattelen, että olisi viisasta, että hakeutuisit jonkun luotettavan ammatti-ihmisen luokse puhumaan näistä asioista. Sinun kannattaisi ottaa yhteyttä esim. oppilaitoksesi terveydenhuoltoon. YTHS:n kautta ainakin voi saada apua.

Luottamus onkin parisuhteessa tosi tärkeä asia. On ymmärrettävää, että poikaystäväsi puolelta se on nyt järkkynyt. Luottamus on siitä hankala asia, että se voi särkyä hyvin helposti, mutta korjaantuu paljon hitaammin. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, jos te molemmat haluatte vielä jatkaa suhdetta ja olette valmiita yhdessä käymään tämän kriisin läpi. Se, mitä sinä voit asialle tehdä, on että osoitat kaikin tavoin olevasi hänen luottamuksensa arvoinen. Pelkät sanat ja lupaukset tuskin riittävät häntä vakuuttamaan, vaan sinun tulee olla kaikissa teoissasi ja käyttäytymisessäsi niiden mukainen. Voit myös halutessasi näyttää tämän vastauksen hänelle, jos se antaisi hänelle vähän lisää ymmärrystä tapahtuneesta.

Minun on helppo vastata, ja teen sen ilolla, että ei, te ette ole hulluja kun haluatte vielä yrittää ja jatkaa elämää yhdessä. Teillä on se tärkein: rakkaus. Kipeää varmasti tekee ja on vaikeaa, mutta kannattaa silti yrittää. Tämä on rankka kriisi sekä teille molemmille että parisuhteellenne, mutta uskon, että voitte päästä siitä yli.

Toivon, että voitte jatkaa vielä yhdessä, mutta jos niin ei käy, elämä jatkuu silti. Pidä huolta itsestäsi ja hae itsellesi apua. Itsemurha-ajatukset kertovat epätoivosta ja siitä, että elämä näyttää juuri nyt todella synkältä. Älä kuitenkaan vahingoita itseäsi, vaan etsi joku, joka kuuntelee ja tukee. Olet hyvä ja arvokas. Muista se.

Lämmöllä ja rakkaudella,
perheneuvoja Paula

Kaipaisin neuvoja tilanteeseen, jossa olemme mieheni kanssa. Olemme seurustelleet kolme ja puoli vuotta. Ostimme omakotitalon viime syksynä. Kuitenkaan suhteemme ei oikein etene, päinvastoin.

Tässä vain muutama asia, missä kaipaisimme apua. Mieheni ei tiedä, että kirjoitan teille, mutta sanon avuntarvitsijoita olevan me molemmat, yhdessähän tämä suhde saadaan jatkumaan tai päättymään.
Nainen, 30

Hei!

Kiitos viestistäsi.

Kuulostaa siltä, että teillä on toisaalta asiat hyvin: yhteinen omakotitalo ja jo muutaman vuoden kestänyt suhde. Toisaalta kerrot riidoista, jotka saavat miesystäväsi puhumaan erosta ja omasta tarpeestasi lisätä kunnioitusta ja samanarvoisuutta suhteessanne.

Erovaihtoehdon esiin nostaminen riidan yhteydessä on hankala asia. Jotkut käyttävät eroa uhkauksena tai heittävät sen peliin silloin, kun tuntuu, että muut keinot on jo käytetty. Erosta puhuminen saattaa tarkoittaa, että olen tosissani tässä asiassa, josta riitelemme. Voi olla, että siinä vaiheessa riitaa tuntuukin siltä, ettei halua enää yhtään enempää tällaista, mutta ei kuitenkaan halua oikeasti erota. Suuressa osassa riitatilanteita erolla uhkaaja ei tosissaan mieti eroa. Hän haluaa herättää toisen ottamaan hänet ja hänen asiansa vakavasti. Kun tätä erokorttia tarpeeksi monta kertaa käyttää, se menettää tehonsa eikä sillä enää ole toivottua vaikutusta. Sillä saattaa myös olla päinvastainen vaikutus. Kun toinen riittävän usein vilauttelee erovaihtoehtoa, saattaa toinen kyllästyä suhteen epävarmuuteen niin, että alkaa itse irtautua siitä.

Toinen vaihtoehto eropuheelle on tietenkin se, että tarkoittaa sitä ihan tosissaan. Silloin on tärkeää, että kumppani ymmärtää tilanteen vakavuuden. Perheneuvonnassa tapaamme aina silloin tällöin pareja, joista toinen on ihan shokissa toisen tehdessä muuttoa uuteen asuntoon. Toinen kertoo, että asia tuli hänelle ihan puun takaa ja toinen sanoo puhuneensa asiasta jo monta vuotta. Siinä vaiheessa tilanteeseen heräävä puoliso on valmis ihan mihin tahansa, hakemaan kuun taivaalta tai muuttumaan sellaiseksi kuin toinen toivoo. Lähdössä olijan kannalta hän on hyvine aikeineen aivan liian myöhässä eikä ero ole siinä vaiheessa yleensä enää estettävissä.

Kummasta sitten mahtaa olla sinun miesystäväsi tapauksessa kysymys? On tärkeää, että selvität sen mitä pikimmin. Joka tapauksessa hän kokee riitanne niin vakavina, että ryhtyy silloin puhumaan erosta ainoana vaihtoehtona. Yritä ottaa selvää, mikä teidän riidoissanne uhkaa häntä erityisesti. Tuntuuko hänestä, ettei hän tule kuulluksi ja ymmärretyksi oikein? Millaista muutosta hän toivoo? Mitä hän toivoisi sinun ymmärtävän?

Olet ihan oikeassa siinä, että sillä on väliä, miten kohtelemme toisiamme ja millä tavalla puhumme toisillemme. Nämä asiat eivät ilmeisesti suhteessanne ole toivomallasi mallilla. Sinä puhut tärkeistä asioista: tasa-arvoisuudesta ja kunnioituksesta, mutta kuulostaa siltä, ettei puheesi oikein tavoita miestäsi. Hän kokee puheesi syyttelynä ja hyökkäyksenä itseään kohtaan. Se saa hänet todennäköisesti asettumaan puolustusasemiin, jolloin rakentava keskustelu ei yleensä ole mahdollista. Mahtaakohan hän tuntea myös syyllisyyttä näistä asioista ja siksi tuntea tarvetta puolustautua?

Puhut niin tärkeistä asioista, että niitä ei voi loputtomasti ohittaa. Kiinnitä erityistä huomioita kommunikaatiotaitoihisi, kun seuraavan kerran aloitat keskustelun. Varmista, että tilanne on otollinen eli ette ole kumpikaan liian väsyneitä, nälkäisiä tai kiireisiä. Puhu minä-viestein eli kerro omista kokemuksistasi ja tunteistasi tekemättä tulkintoja hänen käyttäytymisestään tai ajatuksistaan. Esitä asiasi mahdollisimman selkeästi ja turhaa rönsyilyä välttäen. Anna sen jälkeen hänelle aikaa miettiä, mitä hän on asiasta mieltä. Jotkut tarvitsevat aikaa omien ajatustensa järjestelemiseen. Jos tulette siihen lopputulokseen, että olette samoilla linjoista näistä parisuhteen perusasioista, niin voitte siirtyä miettimään, miten siirrätte sen käytäntöön. Millä tavoin toivotte, että toinen teitä kohtelee ja teille puhuu? Mistä tiedätte, että toinen kunnioittaa ja arvostaa?

Mikäli keskustelu kotona kahden kesken muuttuu aina riitelyksi tai on muuten kovin vaikeaa, kannattaa siihen hakea ulkopuolista apua. Koulutettuja pariterapeutteja löytyy mm. täältä: http://www.pariterapia.fi/palvelut tai täältä: http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde.

Toivon, että saatte suhteenne solmut aukenemaan ja pääsette kohtaamaan toisenne kauniisti ja kunnioittavasti.

Terveisin,
perheneuvoja Paula

Puolison pakottamista seksiin pidetään seksuaalisena väkivaltana, jos tämä ei sitä halua.

Miksi seksistä kieltäytyminen on yleisissä keskusteluissa hyväksyttyä, vaikka se tapahtuu sen kustannuksella, että toinen joutuu pidättämään luonnollisia tarpeitaan toisen vuoksi?

Hei,

Tartut mielenkiintoiseen kysymykseen haluamisesta, joskin se luultavasti on sinulle enemmänkin ahdistava kuin mielenkiintoinen. Lähdetään siitä, että parisuhteessa läheisyys toteutuu aina sen osapuolen ehdoilla, kumpi sitä vähemmän haluaa. Seksin määrän parisuhteessa määrittelee se, kumpi sitä vähemmän haluaa.

Voidaanko ajatella, että ongelma ei ole se, että puolisosi kieltäytyy seksistä, vaan se, että hän ei halua? Ainakin se on ongelma sinun kannaltasi katsottuna. Onko se ongelma myös puolisollesi? Siinä tapauksessa on, jos hän haluaisi haluta.

Haluaminen on aina hyvin henkilökohtainen asia. Myös seksin haluaminen. Mikä saa haluamaan, ja mihin liittyy se, että ei halua? Useimmissa parisuhteissahan asia on niin, että toinen haluaa enemmän. Joskus on kausia, että toinen ei halua ollenkaan. Niinä aikoina, kun seksiä ei ole lainkaan, olisi erityisen tärkeää keskittyä kaikkeen muuhun läheisyyteen, henkiseen ja fyysiseen. Haluaakohan puolisosi kuitenkin läheisyyttä ja hellyyttä?

Varsinaiseen kysymykseesi vastaisin, että en näe hyödyllisenä käsitellä seksistä kieltäytymistä moraalisena kysymyksenä, enkä näin ollen määrittelisi sitä väkivallaksi, koska kysymys on haluamisesta.

Haluamista ei voi määrätä eikä pakottaa. Se on hyvin henkilökohtainen asia. Kenellekään ei voi sanoa: sinun pitää haluta. Silloin haluaminen ei ole enää vapaaehtoista, ja siinä tapauksessa kyse ei ole haluamisesta, vaan velvollisuudesta. Sen sijaan haluamista voi synnyttää. Siihen voivat vaikuttaa monet asiat, niin parisuhteeseen kuin omaan elämäänkin liittyvät.

Teidän ei kannata tehdä tästä sellaista kilpailutilannetta, jossa väännetään kättä siitä, kumpi tekee väärin. Kysymys on teidän kahden välisestä intiimistä suhteesta, jossa molemmat varmasti haluaisivat tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään.

Olisi upeaa, jos voisitte yhdessä keskustella ilman syyttelyä siitä, mistä puolisosi itse arvelee sen johtuvan, että hän ei koskaan halua seksiä. Vai onko niin, että hän joskus haluaa, mutta ei saa sitä tuotua esille, ja haluamisenne eivät kohtaa. Voisit myös kysyä, milloin hänestä on edes vähän tuntunut siltä, että hän voisi haluta. Mitä muuta silloin tapahtui? Millaista läheisyyttä hän haluaa juuri nyt?

Terveisin, perheneuvoja Heikki

Olen 22-vuotias nainen ja elän 21-vuotiaan miehen kanssa avoliitossa neljättä vuotta. Parisuhteemme on mielestäni onnistunut, meillä on hyvä seksielämä, osaamme nauttia toistemme seurasta ja muutenkin on mennyt hyvin. Tähän asti.

Olen pettynyt, turhautunut ja surullinen. Mitä teen?

AF, 22-v

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Olet turhautunut siihen, että olet pitkäkestoisesti kokenut olevasi parisuhteessasi veturi, jonka tehtävänä on järjestää teille ohjelmaa. Vaikutat aktiiviselta ja toista huomioivalta ja petyt siihen, että et koe saavasi kumppaniltasi samanlaista vastakaikua. Alussa kuitenkin kerrot, että parisuhteenne on onnistunut, seksielämänne hyvää ja osaatte nauttia toistenne seurasta. Missä tilanteissa tämä tulee mahdolliseksi? Kerrot esimerkkejä tilanteista, joissa mies ei ole halunnut lähteä mukaasi matkalle tai osallistua sellaisiin aktiviteetteihin, jotka sinua kiinnostaisivat. Milloin sitten nautitte toistenne seurasta? Mitä silloin teette? Mistä puhutte? Miten osoitatte hellyyttä toisillenne? Millaista seksielämänne on silloin?

Tuntuu, että puhut kahdenlaisesta suhteesta: yhtäältä sellaisesta, jossa on paljon hyvää ja toimivaa, toisaalta sellaisesta, jossa toinen väsyneenä hoitaa vetovastuun. Kumpi suhde on sinulle enemmän totta?

Miten miehesi mahtaa kokea elämänne? Miksi hän on käynyt haluttomaksi lähtemään mukaan matkoille tai ehdottamiisi harrastuksiin? Voiko käydä niinkin, että hän kokee jäävänsä sinun aktiivisuutesi jalkoihin? Haluaisiko hän tehdä erilaisia asioita kuin sinä, yhdessä ja erikseen? Hän saattaa olla temperamentiltaan rauhallisempi ja kotona viihtyvämpi. Ehkä koti-illat televisiota katsellen eivät olisi hänen mielestään yhtään hullumpi juttu. Kerrot jättäneesi miehen jo kolmesti, mutta palanneesi aina takaisin. Olisikohan hänelle jäänyt näistä erovaiheista epävarmuutta ja pelkoa suhteenne tulevaisuudesta. Ehkä hän ei rohkene yrittääkään satsata suhteeseenne, koska sen jatko vaikuttaa epävarmalta. Tästä voi muodostua itseään ruokkiva kehä: mitä enemmän sinä turhaudut hänen passiivisuuteensa ja uhkaat erolla, sitä vähemmän hänen mielestään kannattaa panostaa epävarmaan suhteeseen. Tämä on kaikki arvailua, mutta kysy häneltä itseltään, mitä hän ajattelee ja tuntee.

Sinulla on täysi oikeus odottaa mieheltä tasavertaisempaa ja aktiivisempaa osallistumista yhteiseen elämäänne, mutta mikäli hän ei koekaan oikeasti haluavansa sellaista elämää, olette ratkaisun edessä. Voitteko lähentyä odotuksissanne, hän aktiivisuutta lisäten ja sinä odotuksistasi tinkien, vai onko niin, että tämä suhde on tullut tiensä päähän erilaisten odotustenne vuoksi? Jospa puhuisitte tulevaisuuden suunnitelmistanne ja odotuksistanne ilman syyttelyä ja tutkisitte rauhassa sitä, haluatteko elämältä riittävästi samanlaisia asioita.

Terveisin Päivi, perheneuvoja

Olen 31-vuotias nainen ja olen mennyt naimisiin reilu viisi kuukautta sitten. Minua huolestuttaa mieheni sitoutuminen suhteeseen ja yhteisen ajan vähyys. Mieheni on vaativassa työssä, johon hän suhtautuu intohimoisesti ja vastuullisesti. Hänellä on myös oma firma, kilpaharrastus ja toinen, satunnaisempi harrastus. Teen itsekin vaativaa työtä ja työmatkojen vuoksi työpäivät venyvät helposti 10-12 tuntisiksi. Lisäksi minullakin on harrastuksia, jotka vievät yhteistä ilta-aikaamme.

Meillä on samat, perhekeskeiset arvot ja rakastan miestäni valtavasti. Pelkään, ettei minua kuulla tässä suhteessa riittävästi, vaan elämme mieheni ehdoilla hänen elämäänsä. Tarkoitukseni ei suinkaan ole kahlita häntä tai itseäni kotiin, minullakin on paljon ystäviä ja harrastuksia, ja koen, että molemmilla tulee niitä ollakin. Samalla ajattelen, että parisuhde on se perusta, jonka lisäksi muut asiat tulevat, ei sen esteeksi. Kuinka saisin mieheni ymmärtämään, ettei kaikkea maailmassa voi saada vaan pitää tehdä valintoja rakastamiensa asioiden eteen? Kuinka löytäisimme kompromissin elämäämme, joka ei tukahduttaisi meistä kumpaakaan?

Nainen, 31

Hei!

Moni voisi olla kateellinen kun kirjoitat: ”Kun olemme yhdessä, meillä on ihanaa. Teemme asioita, kuten ruokaa, pyöräilyä, käymme ravintolassa, elokuvissa ym. yhdessä.” On kuin olisitte juuri aloittaneet seurustelun, yhteinen aika tuntuu juhlalta.

Mutta olettekin olleet viisi kuukautta naimisissa kolmen seurusteluvuoden jälkeen. Varmaankin jo seurusteluaikana opit tuntemaan miehesi intohimoisen suhtautumisen työhönsä ja harrastuksiinsa. Pohdin mielessäni, että mitenkähän ajattelit papin aamenen muuttavan näitä asioita?

Tyytymättömyytesi yhteisen ajan vähyyteen ja sen ajoittaiseen huonoon laatuun ei siis ole mikään uusi asia. Olet jo ennen naimisiin menoa yrittänyt puhua miehellesi arki-iltojen yhteisestä ruoanlaitosta, lenkkeilystä, yhteisten ohjelmien katselusta – toistenne seurasta nauttimisesta arjessa, mutta mikään ei ole muuttunut, asioiden selvittämisen sijaan on syntynyt vain riitaa ja ahdistusta.

Onkohan niin että miehesi on tyytyväinen nykytilanteeseen? Jospa hänelle riittää se yhteinen aika mikä teillä nyt on? Ehkä hän ei kaipaa muutosta.

Mutta – niin kuin alussa mainitsin – teillä on myös hyvää yhteistä aikaa. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Keskustelu kannattaa aloittaa sellaisena hetkenä jolloin kummallakaan ei ole mielessä muuta. Voisitte vaikka ottaa kalenterit käteen ja katsoa, miten edellisellä viikolla yhteinen ajankäyttö on sujunut ja miten tulevalla viikolla se olisi mahdollista toteuttaa vielä paremmin. Olet jo itse arvellut, että kyse on asioiden priorisoimisesta. Molempien on mietittävä asioiden tärkeysjärjestystä ja ratkaistava, mistä voi luopua. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, lisätunteja ei ole ostettavissa. Parhaistakaan supermarketeista.

On myös tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaisella äänensävyllä tai millaisin sanakääntein kerrot omista toiveistasi. Toisen syyttäminen ja painostaminen saa hänet helposti nousemaan takajaloilleen. Kun edetään kaikessa rauhassa pienin askelin, ei tarvitse suuttua eikä ahdistua. Voisitte esimerkiksi aloittaa siitä, että joinakin tiettyinä iltoina televisio ja tietokone suljetaan tiettyyn aikaan. Entä mitä sitten, miten haluaisitte käyttää vapautuvat tunnit?

Niin ja sitten se iso kysymys: jo etukäteen on syytä pohtia yhdessä, miten asiat ihan käytännössä muuttuvat, kun teistä tulee isä ja äiti. Ne allakanviilaukset voivatkin olla sitten aika suuria. Niihin kannattaa varautua hyvissä ajoin.

Terveisin,
perheneuvoja Pirjo