Suhdeklinikka

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on pornon katselun vaikutus parisuhteeseen.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Porno herättää ihmisissä edelleen usein voimakkaita tunteita. Pornoa piilotellaan ja heitetään silmille. Siitä vaietaan ja vaahdotaan. Porno jakaa ihmisten arvomaailmaa rankasti. Perheneuvoja, psykoterapeutti Päivi Stelin-Valkaman mukaan porno on ihmisten mielestä kiihottavaa, likaista, viihdyttävää, synnillistä, addiktoivaa ja harmitonta. Joillekin se on yksi tapa ilmaista seksuaalisuuttaan, toisille hyväksikäyttävää saastaa.

”Porno herättää voimakkaita tunteita, koska se tuo näkyväksi sitä, mikä on inhimillisessä elämässä kaikkein yksityisintä.”

Stelin-Valkaman mielestä suuri osa parisuhteista on kuitenkin sellaisia, joihin porno ei liity millään tavalla.

”Nuoremmissa ikäluokissa ollaan ehkä ennakkoluulottomampia, voidaan esimerkiksi katsoa jotain pornoleffaa yhdessä”, Stelin-Valkama sanoo.

Porno ei ole vain ennakkoluulottomien ihmisten kivaa ajanvietettä, vaan siitä aiheutuu myös paljon harmia.

”Pornon tuomia ongelmia on nykyään enemmän kuin aiemmin.”

Stelin-Valkaman mukaan pornon aiheuttamista ongelmista myös puhutaan paljon aiempaa enemmän. Porno luo paineita ja esittelee tietynlaista kapeaa ihmiskuvaa. Yksi melko yleinen ongelma on parisuhteessa olevien miesten liiallinen into katsella pornoa ja tyydyttää itseänsä jatkuvasti. Kumppani voi jäädä ilman seksiä.

”Ilmiö on sukupuolittunut, en äkkiseltään tavoita pariskuntaa, jossa miehelle olisi ongelmana, että nainen katsoo liikaa pornoa”, Stelin-Valkama sanoo ja jatkaa:

”Naiset ehkä lukevat enemmän eroottista materiaalia ja käyttävät enemmän tarinoita (stimulanssina), naiselle visuaalinen ärsyke ei ole niin tarpeellista ja tärkeää kuin miehille.”

Kuinka usein porno-ongelmat tulevat esiin pariterapiassa?

”Hyvin usein tulee esille, että porno on ongelma, ja että puolison pornon katselu on addiktiivista ja se tulee parisuhteen edelle ja häiritsee arkea”, Stelin-Valkama kertoo.

”Porno on joillekin jo asiana ongelma, jos toinen ei hyväksy sitä ollenkaan. Pitää keskustella siitä missä määrin voidaan rajoittaa toisen elämää ja kontrolloida ja asettaa rajoja. Porno voi olla ongelma, jos se vähentää parisuhteen seksiä. Parin täytyy keskustella siitä, että mitkä on meidän suhteen rajat ja ongelmat, ja miten huomioidaan toinen”, Stelin-Valkama neuvoo.

”Jokainen tilanne on yksilöllinen. Ulkopuolelta katsoen voi tulla mielikuva, että miehen pornon käyttö on aivan harmitonta. Jos jommallakummalla puolisoista on tiukan uskonnollinen tausta, voi porno aiheuttaa syntisen ja likaisen olon”, Stelin-Valkama valaisee.

Stelin-Valkaman mukaan uskonto ja seksuaalisuus ovat jännä sanapari: ”Tässä elää monenlaiset syvät motiivit, mielikuvat ja fantasiat. Seksuaalisuuteen voi liittyä syyllisyyttä ja ahdistusta. Kirkon piirissä on tehty parhaamme, että asiaa ei nähtäisi tällä tavalla. Uskonnon maailma ei ole seksuaalikielteinen, jo Vanhan testamentin Laulujen laulu on eroottista runoelmaa”, Stelin-Valkama vakuuttaa.

Stelin-Valkaman mukaan kirkko on viime aikoina tehnyt ahkerasti työtä seksuaalisuuden arvostamisen hyväksi.

”Seksin näkeminen ilona ja voimavarana on tärkeää.”

Nuorisopsykiatrit ovat Suomessakin varoittaneet pornon voivan vahingoittaa nuoria poikia. Mikä olisi hyvä ikäraja pornolle?

”En osaa sanoa ikärajaa. Porno tarjoaa niin stereotyyppisiä malleja siitä millainen mies tai nainen on, ja millainen tulisi olla, että kovin nuori ei vielä ymmärrä, että todellisuus on paljon laajempi asia. Porno on fantasiaa ja satua. Pornomateriaalissa on ikärajat, yleensä 18 tai 16. Sitä nuorempi ei ole vielä millään lailla kypsä arvioimaan, että mikä on totta”, Stelin-Valkama pohtii.

”Porno on nuorille huono kanava seksivalistukseen. Tottakai ymmärrän, että seksi kiinnostaa, mutta jos se on ainoa kanava, jota kautta tietoa tulee, on se liian kapea. Pojalle voi tulla itsetunto-ongelmia siitä millaiset vehkeet ja kyvyt pitäisi olla”, Stelin-Valkama varoittaa.

”Pornossa on tietty kaavamaisuus siitä, miten kuuluisi reagoida ja miltä pitäisi näyttää. Tämä voi aiheuttaa turhia paineita kummallekin sukupuolelle. Nuorille pitäisi kertoa, että ihminen voi olla (seksiä harrastaessaan) juuri sellainen millainen haluaa olla, ja ihmiset voivat tehdä sellaista, mitä kumpikin haluaa”, Stelin-Valkama kannustaa.

Yhdysvalloissa on esitetty väitteitä pornon aivoja pilaavista vaikutuksista. Vaikuttaako liiallinen pornon katselu aivojen dopamiinintuotantoon niin, ettei mikään normaalielämän seksikokemus tunnu enää miltään?

”Jos runsaasti käyttää pornomateriaalia ja se on tapa saada seksuaalisia kiksejä, voi oikea elämä tuntua tylsältä”, Stelin-Valkama vastaa.

Hänen mukaansa pornoon uppoutuvan seksielämä voi kaventua ja eroottinen mielikuvitus voi kärsiä, jos virikkeet tulevat aina ulkopuolelta.

”Tämmöinen analogia tulee mieleen: jos lapselle luetaan, syntyy omassa mielessä mielikuvia. Lapset ovat sanoneet, että ”näkevät” kirjan tapahtumat selvemmin kuin televisiossa. Jos tottuu aina vaan ulkoa tuleviin mielikuviin, voi se ehkä laimentaa omaa mielikuvitusta”, Stelin-Valkama sanoo.

”Kun ihminen miettii omaa tai kumppaninsa pornon käyttöä, on tärkeää pohtia, onko käytöksessä addiktiivisia eli riippuvuudelta vaikuttavia piirteitä. Riippuvuuden kohteita voivat olla monenlaiset asiat: päihteet, pelit, seksi, porno, urheilu, työ tai uskonnollisuus. Riippuvuudesta alkaa olla kyse silloin, jos vaikka porno vie yksilön elämässä yhä enemmän aikaa alkaen häiritä hänen arkeaan, ihmissuhteitaan ja ylipäänsä hänen elämänsä kokonaisuutta. Tällöin porno alkaa pakkomielteisesti hallita elämää sen sijaan, että se olisi yksi seksuaalisuuden toteuttamismuoto ja elämän mauste. Addiktioihin on saatavissa hoitoa esimerkiksi A-klinikalta”, Stelin-Valkama neuvoo.

Pornon karmea etiikka?

Stelin-Valkaman mukaan eettisyyteen pyrkivän ihmisen mieleen nousee kysymys, millaisissa olosuhteissa pornoa tuotetaan.

”Ovatko työntekijät täysi-ikäisiä ja mukana vapaaehtoisesti? Miten heidän terveydestään huolehditaan? Voiko pornoteollisuuteen liittyä ihmiskauppaa tai muuta hyväksikäyttöä? Näin voi olla etenkin kehittyvissä maissa”, Stelin-Valkama muistuttaa.

Stelin-Valkama ei halua kuitenkaan liikaa jeesustella pornon kauheuksista, vaan kehottaa moraalinvartijoita riisuutumaan itse.

”Olisi syytä stripata sen verran, että jokainen voisi tarkistaa t-paitansa ja farkkujensa lapuista valmistusmaan ja yrittää selvittää, miten suurella todennäköisyydellä kyseiset vaatekappaleet on valmistettu asiallisissa olosuhteissa työntekijöiden oikeuksia kunnioittaen. Ihmisoikeudet ovat luovuttamaton asia niin porno- kuin tekstiiliteollisuudessakin. Hyväksikäyttö on aina rikollista.”

Voiko porno olla syynä alle 30-vuotiaiden haluttomuuteen?

”Kyllä, se on iso osa sitä. Terapiassa molemmat osapuolet saattavat sanoa, että kummallakin on hyvä seksielämä, mutta ei yhdessä”, Stelin-Valkama kertoo.

”Usein kun vaimo ihmettelee, että onko mun mies seksuaalisesti haluton, haluttomuus liittyykin siihen, että mies tyydyttää itseänsä, mutta ei halua vaimoansa. Läheisyys ja seksuaalisuus eriytyvät ja seksi ei liity enää parisuhteeseen, vaan on jotain erillistä”, Stelin-Valkama avaa.

Stelin-Valkamalla ei ole antaa ohjeistusta oikeasta pornomäärästä.

”Voi miettiä ja pohtia mikä on normaalia. Ei kukaan ulkopuolinen voi antaa vastauksia siihen, miten tulisi elämänsä elää.”

Psychology Todayn mukaan pornoa kulutetaan eniten jyrkän konservatiivisissa osavaltioissa. Päteekö tämä Suomeen? Ovatko uskovaiset erityisen kiinnostuneita pornosta?

”Olen lukenut tämän tutkimuksen, jonka mukaan Bible Belt -vyöhykkeellä pornon käyttö on runsasta. Voin yhdistää jotenkin nämä ilmiöt. Tiukat moraalisäännöt ja ulkopuolelta tuleva kontrolli aiheuttavat usein ahdistusta, ja se ahdistus voi kanavoitua pornoon. Ulkoisesti pidetty hyvin korkea moraali saattaa johtaa ylilyönteihin parisuhteessa ja muilla alueilla”, Stelin-Valkama arvioi.

Sinänsä seksiaddiktio ei ole Stelin-Valkaman mukaan uskovaisten erityisaluetta.

”Ihminen on tehnyt kuvia sykähdyttävistä aiheista aina. Saalistaminen, ruoka ja seksi ovat perusmotiiveja, ne ovat kiinnostaneet ihmistä jo kauan. Se on hyvin inhimillistä, eikä liity uskovaisuuteen”, Stelin-Valkama sanoo.

Pornon opetukset

Stelin-Valkaman mukaan suomalaiset 1960-luvun miestenlehdet vaikuttavat nyt hyvin kesyiltä. Ne tarjosivat miehille myös asiallista seksitietoa, jota oli niukasti saatavilla siihen aikaan.

”Niin Kinseyn raportit kuin Masters & Johnsonin seksuaalisuutta koskeva tutkimustietokin levisivät miestenlehtien kautta. Niiden kysymys- ja vastauspalstat auttoivat lukijoita kysymyksissä, joita ei muualla kehdannut esittää”, Stelin-Valkama kertoo.

Stelin-Valkaman mukaan monet nykyiset nuortenlehdet antavat varsin asiallista tietoa seksistä ja parisuhteesta. Seksi on vain osa elämää ja siitä osataan kertoa monipuolisesti ja suvaitsevaisesti.

”Esimerkiksi Demissä käytetään kieltä, joka mahdollistaa samaistumisen joukkoon monenlaisella seksuaalisella identiteetillä. Seksijutuissa ei käytetä esimerkiksi sanaa poikaystävä, vaan sanaa kulta”, Stelin-Valkama valaisee.

Ovatko porno-ongelmaiset parit saaneet apua pariterapiasta?

”Kyllä. Nämä on usein vaikeita asioita puhua terapiassa. Puhuminen voi kuitenkin auttaa. Jotkut huolet voi hävitä. Naisten aika yleinenkin huoli on, että vertaileeko se minua niihin toisiin (pornoleffojen naisiin)? Asiasta puhuminen avaa paljon. Avoimuus on tärkeätä”, Stelin-Valkama vakuuttaa.

Stelin-Valkaman mukaan monien naisten huoli on yleensä turha. Mies saattaa vain kaivata kiihotusta ja jännitystä, jonka voi tuoda iloksi parivuoteeseen.

Joskus miehet hakevat lohtua vaimoa kohtaan tuntemansa haluttomuuden kurjuuteen.

”Jos kumpi tahansa puolisoista ei ole tyytyväinen kumppaninsa ulkoiseen olemukseen, se on isompi asia. Kuinka paljon asia kuuluu toiselle? Äkkiseltään tuntuu, että se on oma asia, miltä näyttää, mutta jos kumppani lihoo vaikka 30 kiloa, miten sen sanoo nätisti toiselle? Jos katsoo pornoa sen takia, että oman kumppanin olemus ei miellytä, se on iso juttu. Onneksi useimmiten asia ei ole näin”, Stelin-Valkama lohduttaa.

Yhdysvalloissa evoluutiopsykologit ovat selittäneet miesten odottavan liikoja naiskauneudelta median välittämän kauneusihanteen takia. Ennen nähtiin vain naapurin söötti tyttö, nyt maailman kauneimmat naiset ovat valokuvina kaikkien ulottuvilla.

”Nainen voi yhtä hyvin ajatella, että vertailee miehiä maailman komeimpiin jalkapallotähtiin tai filmitähtiin. Odotukset molemmilla sukupuolilla voivat olla kovia”, Stelin-Valkama sanoo.

Odotukset ja paineet ovat tainneet osaltaan johtaa siihen, että länsimainen väestö on yhä lihavampaa ja huonokuntoisempaa. Kun ei saavuteta kauneusihannetta, ei välitetä enää mistään.

”Väestön kahtiajakautuminen on voimistunut. On niitä, jotka pitävät itsestään ja ulkonäöstään jopa ylenpalttisesti huolta ja toinen joukko, joka ei välitä rahtuakaan terveellisistä elintavoista”, Stelin-Valkama harmittelee.

Pornon tasapaino

”Eroottinen tai pornografinen materiaali voi palvella kumppaneita parisuhteen seksuaalisuutta virittävänä asiana. Se voi auttaa ottamaan puheeksi asioita, joista itse nauttii ja joita toiselta toivoo”, Stelin-Valkama sanoo.

Toisaalta porno voi aiheuttaa Stelin-Valkaman mukaan ongelmia parisuhteessa, jos kumppanien seksuaalinen halu ja seksuaaliset mieltymykset ovat kovin erilaiset.

”Silloin seksuaalisesti aktiivisempi osapuoli voi käyttää pornofantasioita vähemmän halukkaan puolison syyllistämiseen ja vähättelyyn. Tälle tulee olo, että häntä verrataan pornofilmien esiintyjiin ja hän tulee vertailussa häviämään”, Stelin-Valkama varoittaa.

”Porno ei varmaankaan ole parisuhteen ongelma, jos se tulee yhteiseksi hyväksi ja on jaettu asia. Jos se erkaannuttaa tai tulee parisuhteen väliin, se on huono asia”, Stelin-Valkama kiteyttää.

Stelin-Valkaman mukaan seksielämään pitäisi löytää omassa suhteessa molemmille kumppaneille sopiva tasapaino. Jotkut purkavat työstressiään seksillä, toiset taas voivat harrastaa seksiä vasta rentoutuneessa tilassa. Onko parisuhteelle riittävästi aikaa?

”Ei seksi ole mikään erillinen osa-alue, joka ei liity muuhun elämään. Seksiongelmat liittyvät koko elämään. Seksiä ei voi ottaa vain palana tarkasteltavaksi. Elämä on kokonaisuus.”

KYSYMYS: Taustaksi meidän ikämme: Äitini 83 v, minä 58 v ja adoptiotyttäreni 31 v, tyttärenpoika 4,7 v. Minä asun maalla omakotitalossa, jossa äidilläni on oma asunto erillisellä sisäänkäynnillä, mutta myös yhteys sisäkautta minun asuntooni välieteisen kautta. Saunatilat on asuntojen välillä ja ne ovat yhteiset.

Meillä on aina ollut ongelmia siinä, että äitini tahtoo puuttua ja ohjata kaikkea tekemistäni, en osaa tehdä mitään hänen mielestään, olen laiska ja sairas hänen mielestään, kun en jaksa ”hypätä” hänen tahtiinsa leikkaamaan ruohoa ja tekemään muita pikku tilan töitä.

Hän on ottamassa aina mm. polttopuun tekijöitä, vaikka asialla ei ole mikään kiire. Itsekin osaan tehdä niitä, mutta en saa niitä tehdä silloin kun itse haluan. En pidä kuulemma lapsestani huolta kun en ihan joka päivä soita hänelle. Äitini tulee asuntooni vaikka laitan oven lukkoon, ilmeisesti on teettänyt toisen avaimen tai sitten jollain konstilla saa oven auki.

Minä kustannan hänen asumisensa, kun hänellä on elinikäinen asumisoikeus ja hän on kuitenkin koko ajan pyytämässä minulta lisää rahaa mm. omiin puhelinlaskuihin ynnä muuhun. Tämä äitini käytös on aiheuttanut sen, että olen alkanut vihata häntä, niin väärin kun se omaa äitiä kohtaan onkin. Olen hänen ainut lapsensa.

Kun tyttäreni tulee käymään vauhti vaan kiihtyy, emme osaa hoitaa poikaa, emme osaa antaa hänelle muka ruokaa ja kaikki on aivan hyvin kuitenkin. Ainut asia, mitä tyttäreni kanssa haluamme, on oma rauha ja ruokaakin haluamme syödä silloin kun meillä on nälkä ja osaamme sitä itsekin tehdä. Jos laitamme välioven lukkoon, kuuluu hänen huutonsa välieteisestä oven läpi. Olemme hyvin väsyneitä tähän ja tyttäreni ei halua enää tulla vierailulle. Itsekin lähden välillä pois, sillä pinnani on niin kiristynyt tästä jatkuvasta painostuksesta mitä kodissani saan. En saa edes levätä silloin kun haluan.

Olenkin jo sairastunut masennukseen ja sen takia osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Välillä tuntuu etten kertakaikkiaan jaksa. Mikä avuksi? Olen rukoillut ja pyytänyt apua sitä kautta.

VASTAUS: Kuvaat elämää useamman sukupolven perheessä. Sinä ja äitisi asutte saman katon alla, tyttäresi poikansa kanssa käy välillä vierailemassa. Tällaisissa perhetilanteissa on aina omat ongelmansa. Helposti astutaan toisten reviirille eikä anneta heille riittävästi omaa tilaa ja rauhaa. Kuvauksesi perusteella kuulostaa kuitenkin siltä, että äidillesi on aivan  erityisen vaikeata kunnioittaa toisten perheenjäsenten yksityisyyttä. 

Mietin, onko asia aina ollut näin? Onko kyse äitisi persoonallisuuden piirteestä, ehkä sairaudestakin? Toisen asunnossa kulkeminen omin luvin, ehkä omilla avaimillakin, jatkuva moittiminen, vähättely ja mitätöinti kuulostavat henkiseltä väkivallalta sinua ja tytärtäsi kohtaan. Rahan pyytäminen vaikuttaa hyväksikäytöltä. 

Millaiset mahdollisuudet sinulla on irtautua tilanteesta henkisesti ja fyysisesti. Voitko vaihtaa lukot ja pitää sitten avaimet tarkasti tallessa? Rahaa sinun ei tarvitse antaa. Jos keskustelu äitisi kanssa alkaa saada syyttelyn ja vähättelyn piirteitä, ehdotan, että lähdet heti pois. Voit sanoa rauhallisesti, että et kuuntele loukkauksia ja juttelet hänen kanssaan mielelläsi, mutta vain silloin, kun puhe on asiallista.  

Ymmärrän vihan tunteesi äitiäsi kohtaan. Sinulla on täysi oikeus olla vihainen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että näistä tunteista puhuminen äitisi kanssa ei hyödytä mitään. Olisiko muita ihmisiä, joiden kanssa voisit puhua? Voisitko ottaa yhteyttä äitisi lääkäriin? Hän on vaitiolovelvollinen potilaansa asioista, mutta hän voi kuunnella sinua ja saada siten tärkeätä tietoa ja ehkä mahdollisuuden vaikuttaa jotenkin. Itse voit ainakin puhua omalle lääkärillesi. Toivottavasti sinulla on ystäviä, joiden kanssa voit jakaa jotakin tästä. Mielenterveystoimiston kautta voit myös kysyä keskusteluapua itsellesi, että jaksat. On tärkeätä, että et jää yksin näiden asioiden kanssa. Pidä omat rajasi arkielämässä niin hyvin kuin pystyt ja puhu näistä kokemuksista jonkun ulkopuolisen kanssa.

Entä mikä kaikki tuo sinulle iloa ja auttaa unohtamaan vaikeudet edes hetkeksi? Pyri säilyttämään ja lisäämään kaikkea sellaista elämässäsi.

Voimia sinulle!
Päivi, perheneuvoja

KYSYMYS: Olemme olleet yhdessä 17-vuotiaasta saakka, pian 28 vuotta, joista 20 naimisissa. Meillä on kaksi ihanaa lasta, joista vanhempi armeijassa ja aloittelemassa omaa elämäänsä. Oma talo, terveyttä, töitä. Yhteiselo on ollut vaihtelevan myrskyisääkin, mutta olemme aina tykänneet tehdä asioita yhdessä ja olleet sitoutuneita ja luottaneet toisiimme.

Tai näin luulin. Keväällä näin vahingossa mieheni lähettämän viestin “tosi hyvälle” työkaverilleen. Pari kolme kuukautta ihmettelin mikä on meneillään, kun en kelpaa oikein muuhun kuin seksiin ja monet tapani tehdä asioita olivat arvostelun alla.

Nyt lävähti silmille tämän naispuolisen työkaverin huomionhakuinen esiintyminen eräässä tapahtumassa ja puhuimme asiasta mieheni kanssa. Naisellakin on perhe, pienet lapset. Toivoin, että mieheni jatkossa kertoisi minulle, jos pitää muuta kuin työhön liittyvää yhteyttä tähän naiseen ja näin luvattiin. Tästä ei kulunut kuin pari päivää ja minulle tuli olo, ettei kaikki ole ok. Tapojeni vastaisesti katsoin mieheni kännykkää ja siellä oli tältä naiselta hyvän yön toivotus suukkojen kera. Se oli vastausviesti eli mieheni oli lähettänyt ensin.

Olen nyt ihan rikki ja loukattu. En tiedä mitä tekisin. Luottamus meni sirpaleiksi. Mieheni itki myös ja kertoi tehneensä tätä ehkä jännityksen vuoksi. Ja katuvansa. Eikä halua että eroamme. En minäkään haluaisi, mutta miten pystyn ikinä enää luottamaan häneen?

VASTAUS: Teillä on pitkä yhteinen historia, perhe ja kokemusta tykkäämisestä sekä hyvästä yhdessäolosta. Vaikuttaa siltä, että miehesi ihastuminen työkaveriinsa tuli järkytyksenä teille molemmille, niin sinulle kuin hänellekin. Tällaisessa tilanteessa mieleen nousee monenlaisia mielikuvia, arvailujakin, siitä, mistä kaikesta voisi olla kysymys.
 
Pitkässä parisuhteessa voi puolihuomaamatta käydä niin, että keskusteleminen vähenee. Joskus alussa on voitu puhua paljon siitä, mistä kumpikin pitää, mitä toivoo elämältä, mitä tavoittelee, mitä pelkää, mihin suuntaan haluaa kulkea. Vähitellen suhteen päivittäminen jää taka-alalle. Kuvitellaan, että jo tiedetään ja tunnetaan toinen läpikotaisin ja osataan puolesta sanasta arvata, mitä hän on sanomassa ja ajattelemassa. Osin tämä on totta, mutta vaarana on se, että ei huomata, miten elämä muuttaa meitä. Uusia puolia itsestä nousee esille, monesta asiasta voi ajatella eri tavalla kuin ennen. Jos toisesta on tullut itsestäänselvyys, monta mielenkiintoista asiaa hänestä jää tietämättä ja suhteeseen alkaa hiipiä etäisyyttä.
 
Iälläkin on merkitystä. Neljän- tai viidenkympin kriisillä tarkoitetaan vaihetta, jossa ihminen oivaltaa, että elämä on suunnilleen puolivälissä ja on välitilinpäätöksen aika. Olenko tyytyväinen elämääni sen eri osa-alueilla? Haluanko jatkaa näin? Mitä haluaisin muuttaa? Oma kuolevaisuuskin nostaa päätään. En olekaan enää ihan nuori. Työssäkin voi olla raskasta eikä etenemismahdollisuuksia näy.
 
Nämä tunnelmat petaavat vahvan tilauksen ihastumiselle. Ihastuminen on huikea noste, joka säteilee kaikille elämänalueille. Sen vallassa voi kokea uutta nuoruutta ja voimaa, luovuutta, seksuaalisuuden kukoistamista.
 
En tiedä, onko näissä arvailuissani mitään kohdalle osuvaa teidän tilanteessanne, mutta puhumalla se selviää. Neuvoisin välttämään nopeita, äkkinäisiä ratkaisuja. Istukaa alas ja jutelkaa asioista. Puhukaa tunteista ja toiveista, seksistä, pettymyksistä, kipeistäkin asioista. Yrittäkää olla syyttämättä toisianne. Kuunnelkaa toisianne rauhassa ja yrittäkää ymmärtää, miltä toisesta tuntuu. Jos tunteet kuohuvat, ottakaa aikalisä ja vetäytykää erillenne vähäksi aikaa. Jatkakaa keskustelua sitten, kun kumpikin on rauhoittunut. Yrittäkää myös jatkaa mukavien asioiden tekemistä yhdessä, jotta koko elämä ei kapeudu vaikeiden asioiden selvittelyksi.
 
Teillä on hyvät mahdollisuudet selvitä tästä yhdessä. Suhteessanne on paljon toimivuutta, koska se on kestänyt näin kauan. Kriisi on aina uusi mahdollisuus. Se nostaa esille sen, että joihinkin asioihin tarvitaan muutosta. Keskustellen selviää, millaisiin asioihin suhteessanne olette tyytyväisiä ja mihin kaipaatte tuuletusta. Jos kahdenkeskinen puhuminen ei onnistu, kannattaa hakea apua pariterapiasta.
 
Hyvää jatkoa toivottaen
Päivi, perheneuvoja

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on biletyksen vaikutus parisuhteeseen.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Suomalaiset tunnetaan maailmalla kovina bilettäjinä. Kuppi maistuu ja muuten hiljaiset ihmiset tanssivat pöydillä ja karjuvat täysillä musiikin mukana. Meidän piti oppia eurooppalaisille juomatavoille, mutta yhdistimmekin tissuttelun ja ryyppäämisen. Nuorten aikuisten biletyskulttuuri venyy ja laajenee. Ennen vanhaan juhlat oli juhlittu kun mentiin naimisiin, nyt biletetään vaikka kotona olisi jo kumppani ja/ tai lapsia.

Nuorten aikuisten pastori ja psykoterapeutti Juha Petterson Helsingin seurakuntayhtymästä ei näe biletyksessä sinänsä mitään ongelmaa.

”Miten tää biletys nyt määritellään? Tarkoitetaanko yökerhoja vai kapakoita? Esimerkiksi Helsingin Kallion alueella kämpät on niin pieniä, että ihmiset menevät oleskelemaan ravintolaan kuin olohuoneeseen.”

”Biletys on suurimmaksi osaksi aika viatonta. Haetaan exit-juttua omasta elämästä, halutaan arjen ylittävä kokemus, joka tuo jotakin lisää elämään. Se voi olla biletystä, se voi olla uskonto. Miksi luetaan tai urheillaan? Elämä on aika tylsää. Käytämme paljon aikaa itsemme viihdyttämiseen. Voidaan tietysti kysyä, onko se mennyt överiksi?”, Petterson pohtii.

”Jos ajattelee parisuhdetta ja uskottomuutta, niin onko niillä (biletyksellä ja uskottomuudella) jokin yhteys toisiinsa? Estot häviää kännissä, harkintakyky helpommin pettää. Kuinka paljon bilettäminen aiheuttaa tilanteita, joita joutuu selvittelemään jälkikäteen? Vähän niin kuin muutkin asiat elämässä, bilettäminen voi olla oiva juttu ja tuoda paljon myönteisiä asioita, tai jossakin toisessa tapauksessa se voi aiheuttaa ongelmia”, Petterson sanoo.

Sairaan siistii, en muista mitään

”Suomalainen tarina bilettämisestä on aika mielenkiintoinen. Jossain toisessa kulttuurissa ei ehkä olisi hienoa kertoa, että heräsin aamulla nakit silmillä. Bilettämistä romantisoidaan tarinoissa. ”Oltiin ulkomailla ja dokattiin viikko putkeen. Oli sairaan siistii, mitään en muista.” ”, Petterson kuvailee.

Keskustelemme Pettersonin kanssa Helsingin Sanomien uutisoimasta sosiologi Antti Maunun yökerhoja käsittelevästä väitöstutkimuksesta ”Yöllä yhdessä”. Maunun mielestä biletyksellä haetaan kuulumista yhteisöön. Ravintolasta etsitään huippukokemusta. Alkoholi on monelle vain sivujuoni.

Petterson hieman kyseenalaistaa ihmisten itsensä kertomat syyt biletykselle.

”Miten asia on ja miten se selitetään? Minkä funktion se täyttää ihmisen elämässä? Psykoterapeuttina olen huomannut, että vähän epävarmaa on, tietääkö ihminen itsekään (syytä tekemisilleen)?”

Miten kirkko suhtautuu biletykseen?

”Kirkolla on hyvin harvaan asiaan mitään yhtä käsitystä. Yksi ääni per mies -periaatteella toimitaan useimmin”, Petterson sanoo.

Kirkko on kyllä ottanut kantaa parisuhteen tai perhe-elämän harmoniaa vaarantaviin tekijöihin.

”Esimerkiksi alkoholinkäyttö voi mennä vaikka parisuhteessa överiksi, jos toinen on kauhea bilettäjä ja toinen ei”, Petterson varoittaa.

Yhdessä vai erikseen?

Väestöliiton tutkimuksen mukaan monet suomalaiset parit arvostavat paljonkin yhdessä biletystä. Pienet humalat ja yhdessä juhliminen tuovat iloa monen parin elämään. Pettersonin mukaan biletyksen herättämä huoli voikin johtua muista syistä.

”Kyse voi olla mustasukkaisuudesta tai päihteiden liikakäytöstä, tai ihan asioiden priorisoimisesta. Liittyykö siihen muita kysymyksiä? Jos menee omien kavereiden kanssa ulos, liittyykö siihen syyllisyyttä? Joutuuko tekemään tarkkaa tiliä illan kulusta ja osallistujista. Liittyykö asiaan mustasukkaisuutta? Liittyykö omaan käytökseen jotain sellaista, mikä herättää mustasukkaisuutta?”, Petterson avaa.

”Jos omien kavereiden kanssa meneminen ja bilettäminen tuntuu tärkeämmältä kuin puolison kanssa vietetty aika, voi kysyä onko oman puolison kanssa niin ahdistavaa, että täytyy olla poissa?”

Pettersonin kokemuksen mukaan naiset eivät edelleenkään voi bilettää ihan yhtä vapautuneesti kuin miehet. Joidenkin naisten biletys-kielteisyys voi johtua poliisin roolin rasittavuudesta.

”Jos mennään vaikka yhdessä bileisiin, ehkä miehelle sallitaan enemmän. Nainen joutuu usein olemaan se päällekatsoja, että mies selviää kotiin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun vedetään ne överit. Naisten humalahakuisuutta ei enää katsota niin pahalla, mutta kun muistelee omia kokemuksia yleensä, on niin, että miehet on enemmän humalassa”, Petterson sanoo.

Haetaanko baarista aina seuraa?

42-vuotias Petterson muistelee omaa nuoruuttaan, jolloin oli itsestään selvää, että kavereiden kanssa juhliessa kaikkia kiinnosti myös pariutuminen.

”Kuvio on ehkä muuttumassa. Tinderit sun muut ovat tulleet vaihtoehdoiksi. Moni on aika kypsä olemaan pe-la ravintolassa, kun on vasta keskiviikkoon mennessä toipunut. Parisuhdetta etsitään paljon nettipalveluista. Ravintolat, työpaikka tai harrastukset eivät ole ainoa paikka etsiä paria”, Petterson sanoo.

Moni on huomannut pariutumispaineen vähentyneen ravintoloissa. Tyttö- tai poikaporukassa voi heilua baarissa ihan rennostikin. Ei ole pakko olla tutka päällä koko ajan.

Vahvistan mun identiteettiä

Joissakin ravintoloissa saattaa pyöriä vakiojengiä viikonlopusta toiseen. Ulos mennään tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä, tai ihan vaan näyttäytymään.

”Ravintoloilla on tietynlainen rooli jonkinlaisen identiteetin vahvistamisessa. Käymällä tietyssä paikassa voit vahvistaa identiteettiä itselle ja muille. Että sä kuulut tavallaan tiettyyn porukkaan, jos vaikka käyt Teatterissa. Siellä on habitukseltaan erilaisia ihmisiä kuin On the Rocksissa. Ei partasuu liivimies välttämättä mene Teatteriin pukumiesten joukkoon”, Petterson kuvailee.

Ja vielä viinasta

Kaikkeen biletykseen ei liity alkoholin ongelmakäyttöä.

”On niin erilaisia biletyskulttuureja. Johonkin bilekulttuuriin liittyy huumeiden käyttö tai muu päihteiden käyttö. Keskustan bilemestoissa et ainakaan opiskelijabudjetilla kännejä juo, kun drinksut maksavat toista kymppiä. Ei ole yhtä varmaa motiivia kaikelle biletykselle”, Petterson kertoo.

”Alkoholin ongelmakäytöllä ja biletyksellä ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. Jos menet bilettämään, aika moni kokee sosiaalista jännitystä siinä tilanteessa. Pitäisi olla skarppina, jos tutustuu uuteen ihmiseen. Suurin osa vetää sen pari drinksua pohjille”, Petterson sanoo.

Pettersonin mukaan alkoholismi alkaa usein siitä, ettei ujous ja jännitys lähdekään parilla tuopilla. Kaikki suomalaiset voivat saman tien nimetä pari alkoholistia. Juoppoja päivitellessä unohtuu, että on myös paljon ihmisiä, joille alkoholi ei näyttele minkäänlaista roolia elämässä, Petterson muistuttaa.

Eikö kumppani riitä bilettäjälle?

”Mikä tahansa juttu voi tulla parisuhteessa väliin. Normi-ihminen alkaa miettiä, että miten merkityksellinen olen sulle, jos tulet kotiin aina kello 21, tai joka perjantai vaan takavalot näkyy ja nähdään sunnuntaina”, Petterson sanoo.

Pettersonilla on parisuhteen ongelmista ns. valumisteoria. Kaikki ei ehkä ole kunnossa, jos parisuhde vuotaa koko ajan jonnekin.

”Itselläni on ajatus parisuhteen uskottomuudesta, että siinä on kolmas osapuoli. Parisuhde ikään kuin vuotaa toisaalle. Se voi olla työ, harrastus, biletys, toinen nainen tai toinen mies. Parisuhteessa on yhä enemmän tarpeita, jotka täyttyvät jossakin muualla”, Petterson avaa.

”Jos tunnistaa itseään tästä, että sulla on siis aika paljon meneillään jossain muualla, voi miettiä, onko mussa puolia, jotka ei tule esille parisuhteessa? Mitä ne on? Onko mulla tarpeita, joista en uskalla kertoa? Miksi esimerkiksi biletys ottaa jonkin niskalenkin elämästäni?”, Petterson kysyy.

Pitäisikö osata asettua aloilleen?

”Onko tämä ongelma? Voi pohtia laajemminkin asiaa. On paljon puhetta siitä, että koulutettujen naisten sinkkuus on suuri yhteiskunnallinen ongelma. Mitkä tekijät vaikuttavat taustalla? Kuinka paljon on ihmisiä, jotka eivät näe parisuhdetta tavoitteellisena tilana, vaan haluavat esimerkiksi tapailla erilaisia ihmisiä?”, Petterson kysyy.

”Useita deittikumppaneita ei enää moralisoida. Kuinka paljon on ihmisiä, jotka eivät edes halua sitoutua? Sitoutumiseen voi liittyä sen sureminen, ettei kaikki ole enää mahdollista.”

Pettersonin mukaan biletysvaiheen venymiselle on muitakin syitä:

”Nykyelämään liittyy niin paljon asioita ennen kuin pääsee siihen vaiheeseen, että ajattelee perheen perustamista.”

Sori, vain iloisille

Petterson miettii, kuinka hyvin ravintolaympäristö vastaa ihmisten tarpeisiin ja saako siellä olla oma itsensä.

”Bilekulttuuri on tavallaan performanssi, joka toimitetaan. Kuinka paljon ihmiset uskaltavat olla omia itsejään? Ja mitä se ylipäätään on? Monella on rooli päällä. Onko mielikuva se, että sinne mahtuu vaan ne kauniit, rohkeat ja menestyvät? Onko painetta olla jonkin kaltainen mahtuakseen mukaan? Onko hehkutus jotain, joka ei ihan pidä paikkaansa? Oliko pettymyksiä? Toteutuivatko omat toiveet? Ravintolamiljööseen ei välttämättä sovi synkistely. Monella on monenlaisia asioita, jotka vaivaavat mieltä ja joista haluaisi puhua jonkun kanssa”, Petterson kuvailee.

Onko sinulla ravintola-temperamentti?

Pettersonin mielestä biletykseen ja ulkona hillumiseen vaikuttaa myös ihmisen temperamentti.

”Onko ihminen intro- vai ekstrovertti? Jotkut voimaantuvat ravintolassa ihmismassasta, toiselle väenpaljous saattaa olla liikaa. Temperamentti vaikuttaa siihen, miten viihdyt”, Petterson kertoo.

Erilainen temperamentti ei välttämättä aiheuta ongelmia suhteelle.

”Parisuhde merkitsee ihmisille erilaisia asioita. Moni asia on ok, jos se sopii molemmille.”

Abstraktin kanssa naimisissa

Petterson muistuttaa parisuhteeseen panostamisen tärkeydestä. Kumppanin kanssa pitää joskus viettää aikaa, jos haluaa suhteen säilyvän elävänä.

”Elämästä toteutuu niin paljon kodin ulkopuolella. Valveillaoloajasta ollaan enemmän tekemisissä työkavereiden kuin oman puolison kanssa. Parisuhde on usein abstraktio. Kuinka paljon on loppujen lopuksi tekemisissä sen puolison kanssa? Ei mitään asiaa voi ylläpitää vain abstraktion tasolla, se alkaa hajota liitoksistaan”, Petterson muistuttaa.

Petterson ei halua kuitenkaan määritellä, miten tiiviisti parien kuuluisi elää. Ihmiset ovat läheisyyden tarpeissaan niin erilaisia. Jotkut ovat hyvin intiimissä suhteessa, toisille riittää hieman etäisempi systeemi. Ongelmia tulee, jos tarpeet eivät kohtaa, tai jos ihmiset elävät jonkinlaisten omien kuvitelmien ja harhaluulojen vallassa.

”Kun mennään parisuhteeseen, meillä on paljon kuvitelmia asioista. Ne eivät välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa omassa suhteessa. Asioista pitäisi puhua”, Petterson sanoo.

Pettersonin mukaan ihmiset saattavat ajatella parisuhteensa toimivan samoin säännöin kuin omilla vanhemmilla - tai kuin edellisessä suhteessa. Nykyinen kumppani ei voi kuitenkaan asettua valmiiseen muottiin.

”Pariterapiassa ei ole harvinainen ilmiö, että ihmiset ensimmäistä kertaa, tai pitkästä aikaa, tutustuvat toisiinsa. Suhde on voinut jo hiipua. Ei keskustella, ja omat käsitykset suhteesta eivät enää ole ihan ajan tasalla”, Petterson kertoo.

Pettersonin mukaan monet parit lukevat toisiaan väärin. Esimerkiksi päälle päin syytökseltä näyttävä tyytymättömyys voi kummuta pelosta ja huolesta, ettei toinen välitäkään minusta enää. Usein tarpeet unohdetaan kertoa ääneen. Aina ihmiset eivät edes itse tiedosta niitä. Toinen saattaa kokea syyllisyyttä tämän epävarman puolison matalasta mielestä. Enkö ole sulle tarpeeksi?

”Terapeutti voi toimia tulkkina tässä”, Petterson sanoo.

Suolaa arkeen

Pettersonin mukaan myös ikävaiheet vaikuttavat juhlimiseen. Esimerkiksi pikkulapsiperheessä harvemmin biletetään sikana joka viikonloppu. Sunnuntaibrunssi rivitalon pihalla tuttavaperheen kanssa voi olla viikon huippuhetki.

Jos unohtaa päihdeongelmat, vieraantumisen ja mustasukkaisuuden, voi biletyksessä nähdä enimmäkseen hyviä puolia.

”Mikäs sen mukavampaa kuin viettää ystävien ja läheisten kanssa aikaa? Ihmissuhteet ovat elämän suola. Kaikki eivät asu naapurissa, vaan vaatii eforttia, että saa porukat kasaan. Ravintola voi tarjota hyvät puitteet, jos ei ole sellaista kotia, että voi kutsua kymmenen ihmistä mukaan”, Petterson sanoo.

Janne Toivonen: ”Biletyskin rakentaa Suomea”. HS 5.7.2014

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on lähisuhdeväkivalta.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Perheneuvoja Iiris Koskinen on pahasti mustelmilla. Häntä on taas eilen lyöty. Koskinen ottaa turpaan mielellään, koska se kuuluu hänen harjoittamaansa kamppailulajiin. Ehkä vapaaehtoisen matsin otto vaikuttaa Koskisen käsityksiin väkivallasta. Hän näkee siinä paljon harmaan sävyjä.

”Monet ovat sitä mieltä, että väkivallasta on puhuttava yhden kohdistamana vallankäyttönä toiseen. Tämä tekee vakavasta asiasta ymmärrettävän tai hallittavan, mutta aihe ei tyhjene siihen. Toinen saadaan näyttämään vallankäyttäjältä ja toimijalta ja homma on hoidettu. Sillä metodilla saadaan kyllä ehkä vallankäyttö loppumaan”, Koskinen sanoo.

Väkivalta on kiinnostava ja herkullinen teema

Jyrkän linjan väkivallan tuomitsijat saattavat suuttua seuraavista kommenteista:

”Väkivalta on kiinnostava ja herkullinen teema.”

Koskisen mukaan lähisuhdeväkivallassa on aina kaksi osapuolta. Jos toinen tekee väkivaltaa, on vastapuolella uhri, joka sallii sen.

Kuinka paljon väkivalta tulee esiin työssäsi?

”Riippuu väkivallan määritelmästä. Varmasti joka päivä. On fyysistä, psyykkistä, seksuaalista, taloudellista ja uskonnollista väkivaltaa. Tämä on vasta toiseen kohdistuvaa väkivaltaa. Sitten on paljon itseen kohdistuvaa väkivaltaa. Ihmiset vahingoittavat, pilkkaavat ja solvaavat itseään jatkuvalla syötöllä”, Koskinen sanoo ja jatkaa:

”Meillä näkee taloudellista väkivaltaa. Parilla on esimerkiksi yhteistalous, jossa kumppani tienaa enemmän kuin toinen, mutta molemmat maksavat yhteisistä menoista yhtä paljon. Onko se reilua? Ei. On perheitä, joissa nainen hoitaa lapsia kotona ja mies antaa kuittia vastaan rahaa ruokaan”, Koskinen kuvailee.

Taloudellista väkivaltaa voi perheessä kohdistaa myös mieheen. Monet suomalaisnaiset ansaitsevat miestään paremmin.

Miten väkivalta-ongelma esitetään parineuvonnassa?

”Yleensä sitä ei esitetä, eikä sitä nimetä mitenkään. Mä sen vaan jotenkin poimin sieltä, ja varmaan aika usein en poimi. Väkivalta on yhden asian ilmenemismuoto. Se on tunteiden käsittelyn vaikeuden tai kyvyttömyyden ilmaus. Väkivalta ei ole asia tai jana, jossa olisi selvä epäjatkuvuuskohta, että tämän pisteen jälkeen on väkivaltaa, ja tämän ei”, Koskinen sanoo.

Kuka on väkivaltainen?

”Vaikea sanoa. Tilastojen valossa mies. On myös sellaisia suhteita, joissa vain nainen on väkivaltainen. Oleellinen elementti on pelko. Nainen saattaa monissa tilanteissa lyödä ja läpsiä, mutta mies ei välttämättä tunne pelkoa, eikä mies joudu väkivallan uhan takia valvomaan toimiintaansa. Ei esimerkiksi pelkää mennä nukkumaan. Väkivalta on silti epämiellyttävää, alentavaa ja loukkaavaa, kaikin tavoin surullista toimintaa”, Koskinen painottaa.

”On naisia, jotka ovat niin väkivaltaisia, että mies pelkää - ja syystä. Uhataan esimerkiksi lyödä lasilla naamaan tai lyödä nukkuessa.”

”Sitten on tää henkinen väkivalta. Usein ne kulkevat käsi kädessä. Jos on fyysistä, on myös henkistä väkivaltaa. Ja parisuhteessa niihin liittyy usein kolmas, seksuaalinen väkivalta. En ole tavannut pareja, joissa puoliso A on henkisesti ja puoliso B fyysisesti väkivaltainen. Eli tämä ”muija nalkuttaa ja mä vetäisin sitä turpaan” ei ole koskaan tullut vastaan. Se että puntit olisivat oikeasti tasan ei ole myöskään koskaan tullut vielä vastaan. Jos uhka on se, että mä auon päätäni ja saan kohta turpaani, niin en kauaa auo päätäni”, Koskinen selventää.

”Henkinen väkivalta ei ole sukupuolesta riippuvaista. Sitä on myös homo- ja lesbosuhteissa. Henkinen väkivalta voi olla mykkäkoulua, syyttämistä, moittimista, herjaamista, toisen naurettavaksi tekemistä, halventamista jne.”, Koskinen kuvailee.

Oma kyvyttömyys kohdata tunteita nimetään toisen syyksi.

Miten väkivaltaa selitetään?

”Sellaista selitystä kuulee jatkuvasti, että kun toi toinen on niin ärsyttävä, niin mä vedän sitä turpaan. Oma kyvyttömyys kohdata tunteita nimetään toisen syyksi. Meillä perheneuvonnassa tulee väkivaltaa ilmi harvemmin kuin tilastollisesti pitäisi, eli ihmiset ei kerro”, Koskinen sanoo.

”Tulee se olo, että he (väkivallan tekijät) kokevat itsensä valtavan uhatuiksi, että heidän rajojaan uhataan, lähinnä psyykkisiä rajoja”, Koskinen valottaa.

”Naisiin ja miehiin kohdistuu erilaista väkivaltaa. Miehiä lyödään, naisia kuristetaan ja potkitaan, ja naisten päätä hakataan lattiaan tai seinään. Olen miettinyt syytä naisten kuristamiselle. Ehkä se on jotain ”nyt hiljaa, joudun tämän ihmisen kanssa tekemisiin sellaisten tunteiden kanssa, joita en siedä”?”, miettii Koskinen.

Miten autat?

”Jos mukana on pelkoa, paria ei voi auttaa yhdessä, vaan kumppaneita tavataan erikseen. Saatan ohjata Lyömättömään linjaan tai muihin palveluihin. Heillä on toimivia keinoja väkivallan lopettamiseen. Jos ei ole pelkoa, eli jos ottava osapuoli ei pelkää, on mahdollista tavata myös parina, mutta sellainen on harvinaista. Sellaisia parisuhteita, joissa molemmat mätkivät, on haastavaa hoitaa. Joutuu tarkkaan miettimään missä määrin osapuolten on mahdollista puhua avoimesti. Joskus toinen joutuu pelkäämään sitä, että jos otan tämän asian puheeksi, tuleeko jo hississä turpaan. Joudun siis koko ajan miettimään mitä parille tapahtuu istunnon jälkeen”, Koskinen kertoo.

Koskinen tapaa väkivaltaisia pareja joskus myös erikseen, esimerkiksi viisi tai kymmenen minuuttia ennen yhteistä aikaa kysyäkseen, miten meni viime kerran jälkeen. Onko turvallista puhua asioista vielä lisää?

Koskinen toivoo ihmisten arvostavan ja suojelevan itseään. Se paitsi suojaa mahdolliselta väkivallalta, myös helpottaa väkivallasta selviytymistä.

”Ne jotka ovat väkivaltatilanteessa edes yrittäneet tehdä jotakin, vaikka tulisivat hakatuksi tai raiskatuksi, selviävät kriisitilanteesta parhaiten. Jotkut pakenevat, jotkut lamaantuvat, mutta puolustautumista voi myös harjoitella”, Koskinen sanoo.

Jos lyöt vielä kerran

”Väkivalta on myös vallankäyttöä, eikä ole hyväksyttyä missään tilanteessa, paitsi itsepuolustuksessa. Itsepuolustus on toivottavaa. Toisen väkivaltaan on vastattava riittävällä voimalla ja sopivalla tavalla, että sen saa loppumaan. Tavat voivat olla pakeneminen, puhuminen, rauhoittelu ja poistuminen paikalta, sovittelu jne. Fyysiset keinot ovat aina viimeisiä ja on aina huono juttu, jos niihin asti joutuu menemään”, Koskinen neuvoo.

”Missä on uhrin itsesuojeluvaisto? Miksei hän poistu suhteesta? Tämä on väkivallan mahdollistava puoli. Tämä on hankala asia. Mutta toinen mahdollistaa väkivallan, jos ei pistä hanttiin, jos ei pidä puoliaan”, Koskinen valaisee.

”Jo Suomen laki sanoo, ettei ihminen saa antaa pahoinpidellä itseään, ei edes nyrkkeilyottelussa tai sm-seksissä. Vaikka antaisit sen luvan, toinen ei saa niin tehdä. Jos lievemmät keinot eivät tepsi, etkä pääse pakoon, on luvallista puolustaa itseään niillä keinoilla, jotka ovat mahdollisia”, Koskinen alleviivaa.

Jos miestä vedetään turpaan kadulla, ei hän välttämättä tee siitä ilmoitusta. Väkivallan käyttäminen ja sietäminen on kuulunut miesten kulttuuriin

Oletko huomannut miehiin kohdistuvan väkivallan vähättelyä?

”Olen. Ja miehet itse myös vähättelevät sitä. Miehille on aika häpeällistä myöntää, että mua lyödään tai muhun kohdistuu muunlaista väkivaltaa. Naisten on tässä yhteiskunnassa helpompi puhua itseensä kohdistuvasta väkivallasta. Montako miestä tunnet, joka sanoisi ”tulin muuten raiskatuksi”?”, Koskinen kysyy.

”Jos miestä vedetään turpaan kadulla, ei hän välttämättä tee siitä ilmoitusta. Väkivallan käyttäminen ja sietäminen on kuulunut miesten kulttuuriin”, Koskinen selittää.

Muistelen muutaman vuoden takaista julkisuudessa huomiota saanutta hätäkeskussoittoa, jossa vanhempi poliisimies tokaisi väkivaltaa kotona kohdanneelle miesuhrille, ettei tämän pitäisi ottaa naiselta pataan. Koskinen tietää, etteivät kaikki miehet halua tai pysty laittamaan väkivaltaiselle vaimolleen fyysisesti vastaan.

”Sanoisin väkivaltaa kohtaavalle miehelle, että kannattaisko sun lähteä sieltä? Kannattaisiko poistua asunnosta? Aina se ei onnistu, esimerkiksi jos ei saa lapsia mukaan”, Koskinen sanoo.

Tekijä on uhri?

Koskinen ymmärtää toisten rajoja ylittäviä ihmisiä. Kaikilla ei ole ollut turvallista lapsuutta ja kivaa elämää.

”On ihmisiä, joiden on ollut pakko ylittää rajoja. Ihminen on voinut kasvaa ympäristössä, jossa ainoa selviytymiskeino on ollut käydä päälle, olla vahva ja dominoiva. Onneksi ihmiset voivat oppia muitakin tapoja”, Koskinen lisää.

Koskisen mukaan väkivaltaa käyttävä ihminen yrittää piilottaa vastuutaan tai vähätellä omaa toimijuuttaan. Päätä on turha työntää pensaaseen.

”Jossain kohtaa se päätös täytyy tehdä, oli se enemmän tai vähemmän tietoinen. Olen itsekin joutunut pari kertaa sellaiseen tilanteeseen, että nyt tekee mieli lyödä, mutta päätän etten tee sitä. Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa on päätettävä lyönkö vai enkö”, Koskinen sanoo.

Väkivaltaisten terapiassa etsitään merkkejä vihan heräämisestä. Ihminen voi opetella tiedostamaan, missä pisteessä hän yleensä turvautuu väkivaltaan. Silloin voi oppia ennakoimaan tuntemuksia ja voi opetella toimimaan uusin tavoin. Vihan heräämistä voi hidastaa, ja saada näin lisää harkinta-aikaa. Sekopäisen vihainen voi poistua tilanteesta, tai päättää, että tällä kerralla en lyö.

”Ihmiselle tulee hyvä olo, kun on itsensä herra ja voi tehdä valintoja”, Koskinen kannustaa.

Väkivallan kulttuurissa

Koskinen näkee Suomessa rakenteellista naisvihaa.

”Esimerkiksi Johanna Tukiaista lyödään kuin vierasta sikaa. Meidän yhteiskunnassa ja tässä maailmassa naisia vihataan sukupuolen takia. Meillä Suomessa tämä on vielä kevyttä. Mutta tämä on syvällä meidän yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Samalla tavalla mieheen kohdistuva väkivalta ei ole mitään. 'Tottakai miehen pitää ottaa vähän koppia. Tottakai miehen pitää käyttää väkivaltaa'”, Koskinen kuvailee.

”Väkivalta on kyvyttömyyttä käsitellä tunteita. Se on surullista. Moni kärsii. Jos mies hakkaa vaimoaan, myös lapset kärsivät, miehen vanhemmat ovat häpeissään ja huolissaan ja naisen vanhemmat ovat sydän syrjällään odottamassa viimeistä lyöntiä. Väkivallan seuraukset ovat laajat”, Koskinen varoittaa.

”Väkivalta voi kohdistua myös lemmikkeihin. Jos et sä...niin mä potkin sun koiraa tai leikkaan sun kissoilta korvat irti.”

”Väkivalta liittyy joissain tilanteissa kunniantuntoon. Se ei todellakaan ole vain maahanmuuttajien ongelma. Miehen kunnia voi vaatia tietynlaisia tekoja”, Koskinen valaisee.

Suomalaiset naiset ovat Koskisen mukaan kuitenkin erittäin hyvin puolensa pitäviä moniin maahanmuuttajiin tai ulkomaalaisiin naisiin verrattuna. Hyvä niin. Naisten uho voi tosin viedä harhaan. Koskinen on huolissaan nuorista naisista. Osa harrastaa lisääntyvää väkivaltaa parisuhteessa. Tämä suuntaus on tuhoisa.

Väkivalta pahenee

”Väkivallalla on taipumus pahentua kerta kerralta. Jos se alkaa läppäisyllä, se voi seuraavalla kerralla olla pahempaa”, Koskinen varoittaa.

Ei kannata jäädä odottamaan väkivallan pahenemista ja itsetunnon murenemista.

”Ihminen turtuu väkivaltaan. Vaikka aluksi pistäisit hanttiin, murtaa väkivalta ihmisen toimijuutta pienemmäksi kerta kerralta. Lopulta ihminen ei pysty lähtemään pois. Itsetunnon rakentaminen on vaikeaa. Se on ehkä alun perin ollut matala. Itsetunto rapistuu väkivaltaisessa parisuhteessa todella nopeasti, koska usein mukana on myös henkistä ja seksuaalista väkivaltaa”, Koskinen valaisee.

”Väkivalta voi olla niin tuttua. Sisäinen käsitys itsestä voi olla, että mä oon huono, en ansaitse parempaa. Tosta uskomuksesta lähtien on vaikeaa valita ihanaa, hellää, rakastavaa ja tukevaa puolisoa”, Koskinen kuvailee.

Voiko kuka tahansa joutua väkivaltaiseen suhteeseen?

Koskinen miettii.

”Jos jostain syystä hulluna rakastuu johonkin tyyppiin, joka on ensin hurmaava, mutta vähitellen aloittaa myyrän työn. Alkaa vähättely, syyttely ja rajoittaminen. Tämä olisi mahdollinen tapahtumasarja, mutta ehkä hyvän itsetunnon omaavalla alkaisivat hälytyskellot soida. Väkivaltaiset ihmiset ovat tosin paljon muutakin kuin pahoinpitelijöitä. He voivat olla ihania ja kivoja ihmisiä muulloin”, Koskinen selittää.

Usein väkivaltaiset suhteet piinaavat aina samoja ihmisiä. Tähän Koskinen haluaisi kiinnittää lisää huomiota.

”Kun kolmannen kerran päätyy alkoholistin tai väkivaltaisen puolison kanssa suhteeseen, täytyy siinä naisessa tai miehessä itsessäkin olla vikaa! Kannattaa tarkastella omia motiivejaan. Vika on niin syyllistävä sana ja syyllistäminen ei näitä ihmisiä mitenkään auta, vaan tuki ja apu. Toivoisin myös, että viranomaiset kiinnittäisivät enemmän huomiota siihen jos joku henkilö tulee toistuvasti väkivallan uhriksi. Hoitoon ohjausta ja puuttumista pitäisi tapahtua enemmän”, Koskinen vaatii.

”Jokaisen on hyvä tutustua tuntemuksiinsa. Kun esimerkiksi herää sietämätön viha, miten tunteet hallitsee? Jos itseen on kohdistunut väkivaltaa vaikka jo lapsuudessa, eikä ole päässyt käsittelemään siitä syntyvää vihaa, katkeruutta ja häpeää, on mahdollista, että ihminen ulkoistaa tämän palvelun vaikka puolisolle. Mitä ei voi käsitellä itsessään, sen helposti käsittelee toisten ihmisten kautta”, Koskinen avaa.

”Ammattiauttajan näkökulmasta tunnen valtavaa hellyyttä ja myötätuntoa niin tekijöitä kuin uhrejakin kohtaan. Tuomion tai syyttelyn pelon takia ei kannata jättää hakematta apua”, Koskinen sanoo.

4 vinkkiä kotirauhaan

Jottei turpaan antamisen ja ottamisen kierre jatkuisi, antaa Koskinen neljä hyvää vinkkiä pareille. Vinkit sopivat kätevästi sekä väkivallan tekijälle että uhrille. Pelkkä ensimmäinen ohje riittää, jos ottaa sen tosissaan.

Koskisen vinkit uhrille ja tekijälle:

1. Ole itsellesi lempeä ja kunnioita itseäsi.
2. Laita itsellesi rajat.
3. Hae apua. Älä jää yksin.
4. Pelastaudu, jos väkivalta ei lopu.

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on uusperheet.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Avioerojen yleistyttyä uusperheet ovat tulleet yhä tavallisemmiksi. Nuorena eronneet eivät halua enää elää loppuelämäänsä yksin.

Tilastokeskuksen mukaan jo lähes kymmenes perheistä on uusperheitä, eli perheitä, joissa vähintään toisella aikuisella on alaikäisiä lapsia jo edellisestä liitosta. Perheneuvojan mukaan uusperheestä voi kasvaa hyvinvoiva poppoo, jos uuspari hyväksyy sen, ettei perheestä tule koskaan ydinperhettä, ja jos kumppanit kestävät tiiminä kaikki ympäristön paineet.

”Monet uusperheet hakevat nykyisin apua jo suhteen alkumetreillä”, kertoo perheneuvoja ja psykologi Outi Lepistö.

”Uusperheen muodostaminen tai purkautuminen koskettaa niin monien ihmisten elämää, että tämä on mielestäni plussaa. Monet uusparin ongelmat ovat ennaltaehkäistävissä. Jo tieto siitä, että uusperheellä on omat kehitysvaiheensa, rakenteensa, rajansa ja sääntönsä, ehkäisee turhia eroja”, kertoo Lepistö.

Lepistön mukaan uusperheet elävät kovissa ristipaineissa. Ne rakentuvat erojen pohjalta, ja perheen vakiintuminen vie jopa vuosia.

”Aikuisten on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä, ettei uusperheestä tule ydinperheen kaltainen. Uusperheen perustaminen on harvoin oikotie onneen, vaan se vaatii paljon työtä, sitoutumista ja kärsivällisyyttä sekä monien vaikeuksien voittamista. Lapset toivovat usein, että heidän biologiset vanhempansa palaisivat yhteen, ja ex-puolisot saattavat toivoa, etteivät heidän entiset puolisonsa onnistuisi uusissa parisuhteissaan”, Lepistö kuvailee.

”Kokemukseni mukaan monet uusperheelliset elävät kuitenkin onnellista elämää, jopa elämänsä loppuun asti. Mitä he tekevät oikein?”

Lepistön mukaan uusperheen luonnollisten vaiheiden tietäminen helpottaa siinä elämistä.

Uusperheen vaiheet

1. Alkusykli (kesto noin 2-3 vuotta)

- Rakastunut pari katsoo suhdettaan vaaleanpunaisten lasien läpi.
- Puolison lapset otetaan avosylin vastaan.
- Uskotaan, että kaikki tulevat uusperheessä onnellisiksi.
- Syklin loppupuolella alkavat unelmat kariutua ja kielteiset tunteet nousta pintaan.
- Äiti-/ isäpuolet tuntevat itsensä pettyneiksi ja voivat huonommin.
- Esiintyy lojaliteettiristiriitoja.

2. Keskivaihe (kesto noin 1-3 vuotta)

- Täysrähinä- tai poterovaihe päällä. Paineet alkavat purkautua.
- Pinkit lasit sumenevat ja kumppani alkaa vaikuttaa ihan normaalilta ihmiseltä vahvuuksineen ja puutteineen.
- Biologiset sukulaiset saattavat liittoutua. Isä- tai äitipuoli jää helposti yksin, ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi.
- Exät saattavat yrittää säätää uusperheen elämää. Tarvitaan rajoja.
- Tunteita selvitellään, ehkä riidellään reippaasti.
- Ratkaisuja aletaan työstää. Tarvitaan uusia pelisääntöjä.

3. Myöhäisvaihe

- ”Meidän lauma” on muodostunut.
- Parisuhteella on vankka perusta.
- Uusperheen sisäiset ja ulkoiset roolit vahvistuvat.
- Avoimuus ja läheisyys lisääntyvät.
- Aikuiset toimivat enemmän yhteisenä rintamana.
- Odotukset uudesta perheestä ovat aiempaa realistisempia, ja tyytyväisyys lisääntyy.

Eron pitkä varjo

Ero vaikuttaa aina uuteen suhteeseen. Uusperheen erityispiirteenä on vähintään toisen osapuolen runsas elämänkokemus. Suhde ei ala ”alusta”, koska vähintään toinen kumppaneista on jo kokenut perheen perustamisen ja vanhemmaksi tulon riemun (ja riesan).

”Perinteistä kahdenkeskistä seurusteluvaihetta ei ole. Kahdenkeskinen aika voi olla käytännössä niin harvinaista herkkua, että siihen latautuu valtavasti odotuksia. Ja sitten petytään ja turhaudutaan, jos nämä odotukset eivät toteudukaan. Elämisen eron jälkeen sanotaankin olevan uusi kansalaistaito, joka on opeteltava itse alusta alkaen”, Lepistö kuvailee.

Lepistön mukaan jotkut onnistuvat eroamaan melko sopuisasti. Hekään eivät välty tunteiden heittelyltä ja ikäviltä tuntemuksilta. Jättäjä kokee yleensä syyllisyyttä ja jätetty hylätyksi tulemisen tunteita.

”Useinhan on niin, että toinen parisuhteen osapuolista on enemmän vastuussa suhteen lopettamisesta kuin toinen. Eron jälkeinen sopeutumisprosessi onkin erilainen jättäjälle ja jätetylle. Jätetty voi tuntea katkeruutta, varsinkin jos uusparisuhde on alkanut jo edellisen parisuhteen aikana tai pian sen jälkeen. Jos ex-kumppani ei ole vielä ehtinyt toipua erosta, voi eronneiden kumppaneiden kitkerä suhde heijastua koko uusperheen elämään”, Lepistö varoittaa ja jatkaa:

”Vanhemmat voivat riidellä verisesti, tai vältellä toistensa kohtaamista ja käyttää lapsia viestinviejinä. Lasten tehtävänä ei koskaan tulisi olla aikuisten välisten erimielisyyksien selvittäminen.”

Selvittämätön ristiriita ja jatkuva taistelu voivat jatkua, vaikka uusperheellisen luulisi olevan nyt viimein onnellinen.

”Uudet kumppanit saatetaan imaista mukaan tähän vihanpitoon. Joskus uuspari tarvitsee yhteisen vihollisen, eli exän, jolloin voidaan sulkea silmät oman parisuhteen ongelmilta”, Lepistö paljastaa.

Opettele olemaan yksin

Lepistö suosittelee eron jälkeen yksin tai lasten kanssa elämistä. Uusien suhteiden metsästys kannattaa aloittaa vasta kun on toipunut edellisestä.

”Olisi tärkeää muodostaa ensin rakkaussuhde kaikkein lähimpään ihmiseen - itseensä, ja vasta ajan myötä hakeutua uuteen parisuhteeseen. Pikaisesti aloitettu uusi suhde johtaa helposti siihen, että entisen suhteen tunnelasti vaikuttaa uuteen suhteeseen. Pikarakastuminen saattaa liittyä enemmän yksinäisyyden pelkoon kuin aitoon lämpöön toista ihmistä kohtaan. Pian eron jälkeen solmitut suhteet ovat usein yrityksiä parantaa rakkauden haavaa”, Lepistö valaisee.

Lepistö varoittaa laastarisuhteista. Ne eivät välttämättä paranna mitään, vaan saattavat päättyessään olla vielä tuskallisempia kuin aiempi ero.

Uuden parisuhteen kannalta olisi tärkeää käydä edellisen suhteen eroprosessi loppuun ja purkaa tunneyhteys ex-puolisoon.

”Yksi hyvä mittari on se kun jonakin päivänä huomaa, ettei ex-kumppani enää herätä voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen. Vaikka ex provosoisi, ei enää hermostu, vaan pystyy itse pysymään kommunikoinnissa asiatasolla. Vasta kun eronnut pystyy näkemään aiemman suhteen hyvät ja huonot puolet, kun kykenee suremaan ja antamaan anteeksi itselle ja exälle, on eroa riittävästi käsitelty, eikä se enää vaikeuta uuden suhteen luomista”, Lepistö tiivistää.

Syyllinen tilauksessa

Lepistön mukaan perheen hajoaminen on monelle kuoleman jälkeen raskain mahdollinen elämänkokemus, vaikka haluaisi itse erota. Suru, viha, syyllisyys, pettymys ja epäonnistumisen tunne hyökyvät päälle.

”Usein niin eronneen pariskunnan kuin ulkopuolistenkin on löydettävä syyllinen, tai joku konkreettinen ”syy” ymmärtääkseen ja selviytyäkseen tilanteesta eteenpäin. Monia kalvaa eron jälkeen huonommuuden tunne. Suhteen laatu ja se, onko toinen osapuoli voinut aavistaa suhteen loppumisen, vaikuttavat siihen, miten menetys koetaan. Selviytymiseen vaikuttavat myös taloudellinen tilanne, asumisjärjestelyt, tukiverkostot tai näiden puuttuminen, ja esimerkiksi henkilökohtainen sopeutumiskyky muutostilanteissa”, Lepistö kertoo.

Uuteen parisuhteeseen ei mennä tuorein sydämin, vaan toisella tai molemmilla voi olla kateuden, syyllisyyden, vihan, mustasukkaisuuden ja loukkaantumisen tunteita. Epäonnistumisen tai hylätyksi tulemisen pelko voi olla myös voimakas.

”On tärkeää tunnistaa asiat, joiden suhteen on itse herkillä. Tunteenpurkaukset kun menevät usein väärään osoitteeseen, eli exän sijaan nyxälle. Uuden kumppanin tehtävänä ei kuitenkaan ole palomiehenä, terapeuttina tai tuomarina toimiminen”, Lepistö huomauttaa.

Perintöprinssiä jurppii

”Uusperheessä ainakin toinen kokee, ettei hän ole ensimmäinen, jonka kanssa nykyinen kumppani on jakanut kodin ja perustanut perheen. Joskus toinen aikuisista muuttaa edellisen perheen kotiin ja joutuu konkreettisesti keskelle toisen entistä elämää. Olisi ihanteellista, jos voitaisiin rakentaa yhteinen kotipesä ilman menneisyyden painolastia”, Lepistö suosittelee.

”Erityisesti sinkkuelämää viettäneet uusperheelliset saattavat kokea itsensä toiseksi parhaaksi, sillä onhan oma kumppani jo rakastunut ja perustanut perheen ennen häntä. Kumppanin lapset saattavat olla jatkuva muistutus tästä. Kokemukseni mukaan on ratkaisevaa kuinka ex-puoliso kykenee ja haluaa kunnioittaa uutta parisuhdetta. Tämän asenteen hän saattaa välittää myös lapsilleen. Pahimmillaan ex-kumppanit tekevät kiusaa uudelle perheelle vuositolkulla. Parhaimmillaan uusperhe saa exiltä hyväksynnän ja rauhan. Aika on tässä paras lääke”, Lepistö lohduttaa.

Lepistön mukaan uusperheessä painolastia tuovat muistot ja kokemukset sekä entisten kumppaneiden jatkuva läsnäolo ja vaikutus elämässä. Kaikkea ei voi enää aloittaa kokonaan alusta. Lapset sitovat narun lailla ex-kumppanit toisiinsa. Uusperhe elää usein kuin akvaariossa: jatkuvan tarkkailun alaisena.

”Tämä voi olla uudelle kumppanille katkeraa kalkkia. Jos asiasta ei puhuta riittävän avoimesti, voivat katkeruus, mustasukkaisuus, kateus ja ulkopuolisuuden tunne alkaa nakertaa uutta suhdetta”, Lepistö varoittaa.

Lepistön mukaan rakastuneen uusparin voi olla vaikea muistaa, etteivät lapset rakastu uuteen perheeseen, mutta onneksi he voivat kiintyä siihen pikku hiljaa.

Kokemuksen hyödyt

Lepistö näkee uusperheiden runsaiden haasteiden lisäksi uusintakierroksen edut.

”Ainakin toinen osapuolista on jo käynyt melkoisen parisuhdekoulun. Entinen liitto ja siitä eroaminen ovat opettaneet hänelle jotakin oleellista itsestä ja parisuhteesta. Uudessa suhteessa ei haluta tehdä ainakaan samoja virheitä kuin edellisessä. Kokemus voi antaa uutta perspektiiviä, ja ehkä armollisuuttakin itseä ja toista kohtaan. Monet ovat kertoneet, että heillä on aiempaa suurempi ymmärrys ja halu panostaa parisuhteeseen. Siten uusperhe on aidosti uusi mahdollisuus”, Lepistö kertoo.

”On hyvä tiedostaa, että uusparit ovat erilaisia kumppaneita toisilleen kuin mitä he olivat aikaisemmissa suhteissaan. Jokainen parisuhde on omanlaisensa, kahta samanlaista ei ole. Jokainen parisuhde muokkaa meitä ihmisenä ja toisaalta me itse muokkaamme jokaista parisuhdettamme”, Lepistö muistuttaa.

Tiukkaa rajavalvontaa

Vanhan maailman raunioille perustetut uudet valtiot tarvitsevat selvät rajat. Myös uusperheet joutuvat usein laittamaan raja-aitaa uteliaiden ja röyhkeiden ihmisten eteen.

”Uuden parin ensimmäisenä ja tärkeimpänä tavoitteena on rauhoittaa uusperheen sisäinen maailma ulkopuolisilta. Avoin keskustelu ja kyky kompromisseihin saattavat osoittautua arvokkaiksi uudistuneen ihmissuhdeverkon keskellä. Uusparin on hyvä tuoda korostetusti esiin, että heidän parisuhteensa kestää ja sen mitätöiminen ei auta”, neuvoo Lepistö.

Lepistö varoittaa uusperheen ”bonuksista”: ulkopuoliset henkilöt, kuten uussukulaiset, naapurit ja ystävät haluavat usein tulla sörkkimään perheen asioita pyytämättä ja yllättäen.

”Uusparisuhteessa on keskeistä vaalia parisuhdeaikaa ja suojella parisuhdetta ulkopuolisilta paineilta. On tärkeää suojella sukupolvien välistä rajaa, etteivät omat vanhemmat pääse liiaksi puuttumaan elämään. Lapsille tulee viestiä selvästi, että parisuhde on uusperheen kantava voima. Se on edellytys toimivalle perhe-elämälle ja sen myötä lapsi saa olla lapsi. On tärkeää myös suojella uusperheen rajaa ex-kumppaneihin. Perheen vakiintuessa voidaan tiukkaa rajanvetoa ehkä hellittää”, sanoo Lepistö.

Isovanhempien on hyvä pysytellä uusperheiden tukena takakatsomossa.

”Toimivassa parisuhteessa tarvitaan kykyä irtautua tunneperäisistä siteistä lapsuudenperheeseen, kykyä sitoutua uuteen suhteeseen ja halua tutustua kumppanin uuteen perheeseen. Toimiva parisuhde edellyttää siis riittävää aikuisuutta. Jommankumman liian riippuvaiset suhteet kasvuperheeseen voivat kilpailla liikaa parisuhteen kanssa. Ratkaisut tehdään neuvottelemalla ensin oman kumppanin kanssa, eikä esimerkiksi omien vanhempien kanssa”, Lepistö muistuttaa.

Hullut exät?

Lepistön mukaan jokainen on kuullut tarinoita mahdottomista existä.

”Välillä mietin, että eivät kai kaikki exät voi olla juuri niitä hankalia tyyppejä? Usein uusperheen alkuvaiheeseen liittyviä ongelmia aiheuttavat pikemmin tilanne kuin siihen liittyvät henkilöt. Eroprosessi tuottaa harvoin voittajia, mutta sen sijaan eri tavoin loukattuja ja haavoitettuja ihmisiä sitäkin enemmän. Uudessa parisuhteessa selvitään paremmin, jos uusperheen aikuiset oppivat tunnistamaan exän mahdollisen hankalan käytöksen taustalla olevia vaikeita tunteita, kuten surua, yksinäisyyttä ja avuttomuutta”, Lepistö symppaa.

”Tapaan usein työssäni uusperheellisiä aikuisia, jotka kokevat oman tai toisen exän ensisijaisesti kilpailijana, riesana tai välttämättömänä pahana. Eroperheen ja uusperheen välille syntyy herkästi ristiriitoja. Osa riidoista pohjautuu keskeneräiseen eroprosessiin, mutta osa ristiriidoista voi olla tietoista exän uuden elämän hankaloittamista, esim. sovituista asioista lipsumista ja jatkuvaa säätämistä vaikka lasten tapaamisaikojen suhteen”, Lepistö kertoo.

”Tärkeää olisi, ettei lähtisi tällaiseen peliin itse mukaan, vaan pitäisi osaltaan sovituista asioista kiinni ja sitkeästi edellyttäisi tätä myös toiselta osapuolelta”, Lepistö neuvoo.

Lepistö kannustaa hakemaan ulkopuolista apua nopeasti, jos exä ei suostu järkevään käytökseen.

”Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Ja mieluummin perheneuvonnasta kuin käräjiltä. Ennemmin laiha sopu kuin lihava riita!”, Lepistö vakuuttaa.

Parisuhde on uusperheen ydin

Uusperhe pysyy kasassa kumppaneiden rakkauden voimalla.

”Parisuhde on uusperheen sydän ja siksi on tärkeää löytää aikaa kahdenkeskisyydelle. Rakkaus antaa voimaa parisuhteelle, mutta myös ympäristöön. Rakkaus on myös tahdon asia, eli sen eteen on tehtävä töitä ainakin alkuhuuman laimennuttua. Hyvän huomaaminen ja myönteinen palaute ylläpitävät rakkautta. Rakkaus lisääntyy tuhlaamalla!”, Lepistö kannustaa.

Uusperheessä korostuu kompromissien teon tärkeys ja joustamisen tarve. Lepistö kehottaa luomaan uuden perheen omat jutut, muistot ja perinteet, mielellään jo suhteen alkuvaiheessa.

”Uutta voi tulla vain, jos kykenee luopumaan vanhasta.”

”Yhteiset muistot syntyvät elämällä. Uusperheen omia juttuja voivat olla pizza-perjantai tai leffa-sunnuntai, säännölliset perhepalaverit, valokuvat, yhteiset harrastukset ja reissut, jotka tuovat mukavia muistoja mieleen silloinkin kun arki takkuaa”, Lepistö vinkkaa.

”Parisuhdetta ja sen hyvinvointia tukevat yhteiset pelisäännöt, joista kumppaneilla on yhteinen näkemys. Jokaisen uusperheen jäsenen on tärkeää löytää paikkansa ja roolinsa”, Lepistö sanoo.

”Parin saadessa yhteisiä lapsia, on parisuhde kyettävä muuttamaan myös vanhemmuussuhteeksi. On tärkeää huomioida omaa kumppaniaan pikkulapsivaiheessakin myös miehenä ja naisena, ei vain isänä ja äitinä. Yksi hyvä mittari on, että muistaa puhutella toista edelleen etu- tai hellittelynimellä. Kukapa haluaisi olla kumppanilleen vain äippä tai iskä? Tämä on tärkeää, jotta intiimiys ja seksuaalisuus pysyvät suhteessa elävinä. Niin kuin parisuhteessa yleensäkin, toimiva seksielämä on yksi toimivan uusparisuhteen mittari. Uusperheessä voi olla haasteellista löytää kahdenkeskistä tilaa ja aikaa, mutta sitä kannattaa raivata tavalla tai toisella. Arkihellyydelläkin pärjää toki pitkälle ruuhkavuosina”, Lepistö korostaa.

Muista huolto ja katsastus

Lepistö kehottaa uuspareja tekemään suhteen säännölliset määräaikaishuollot vähintään puolen vuoden välein. Parit voivat päivittää fiiliksiään vaikka saunassa tai olohuoneen sohvalla, jos ei ole mahdollisuutta matkustaa romanttiselle lomalle muualle.

Mitä sinulle kuuluu? on tärkeä kysymys. Omat ja toisen tarpeet, toiveet ja pettymyksetkin on hyvä pyrkiä huomioimaan. Aikuismainen rentous auttaa. Ihan niuhot eivät pärjää toisella kierroksella kovin hyvin.

”Uusperheelliseltä vaaditaan huonoa kuuloa, lyhyttä muistia ja laajaa sydäntä”, Lepistö tiivistää.
____________________________________________________________________________

Outi Lepistön suositukset:

- www.supli.fi
- Vuokko Malinen & Pekka Larkela: Parisuhde – uusperheen ydin. Väestöliitto 2011.
- Minna Murtorinne-Lahtinen: Hyvä paha äitipuoli: uusperheen arjessa. Kirjapaja 2013.
- Kaisa Raittila & Päivi Sutinen: Huonetta vai sukua – elämää uusperheessä. Kirjapaja 2008.

KYSYMYS: Olen seurustellut miesystäväni kanssa kohta vuoden. Alussa minulla kesti pidempään tunteiden kanssa, sillä en kokenut mitään salamarakastumista, kerroin tästä myös miesystävälleni ja että ajan kanssa myös minun tunteet kasvavat, niin kuin ne tekivätkin.

Opiskelin tuolloin sairaanhoitajaksi ja syksyllä aloitin harjoittelut sairaalassa, suhteessamme oli kaikki mielestäni hyvin, olin jo rakastunut miesystävääni ja hänkin vaikutti minuun rakastuneelta. Harjoitteluni aikana hän kuitenkin minulle yllättäen kertoi olevansa todella ahdistunut työstäni ja siitä mitä teen ja näen sairaalassa ja tämän vuoksi ei haluaisi olla kanssani intiimisti eikä olla edessäni alasti. Keskustelimme asiasta ja kerroin oman kantani, eli kuinka näkemäni asiat ovat minulle osa työtä, enkä koe mitään seksuaalista. Enkä voisi koskaan verrata miesystävääni kehenkään muuhun. Keskustelu ajoi minua aika paljon tolaltaan sillä olin ollut siinä harhaluulossa että asiat olivat hyvin, miesystäväni kuitenkin tiesi alusta asti mitä tulen tekemään ammatikseni.

Talvi meni kohtalaisesti miesystäväni ollessa välillä niin ahdistunut ettei hän saanut edes kunnolla nukuttua ja sai myös rytmihäiriöitä, olemme keskustelleet asiasta paljon, mutta minusta tuntuu ettei sanomisillani ole väliä. Hän kuitenkin sanoo ettei ole laskemassa irti minusta, mutta pelkään kuitenkin sitä. Nyt valmistuttuani ja saatuani työpaikan sairaalan kirurgiselta vuodeosastolta miesystäväni ahdistus nousi uudelleen esille, häntä ahdistaa suunnattomasti jos joudun suorittamaan toimenpiteitä ihmisten intiimialueella, olen koittanut selittää, että kyseisellä työpaikallani tuollaisten toimenpiteiden tapahtuminen olisi äärimmäisen harvinaista ja että itselleni niillä ei ole merkitystä enkä niitä ajattele. Hän kuitenkin miettii, että jos kuitenkin teen sellaisia asioita ja on nytkin niin ahdistunut ettei nuku kunnolla ja ei halua olla edessäni alasti.

Keskustelimme jälleen asiasta ja minuun sattuu tämä epävarmuus ja se kuinka hän puhuu siitä, ettei olisi pitänyt tavata minun sukulaisia, jos vaikka eroaisimme ja että hän on jo suhteemme alusta asti miettinyt näitä asioita. Minuun sattuu se, että hän ei halua olla edessäni alasti ja se kuinka hän on miettinyt näitä asioita alusta asti – olen sen myös hänelle sanonut.

Muuten arkemme sujuu hyvin ja elämämme olisi ihanaa, ainoastaan miesystäväni ahdistus ammatistani haittaa suhdettamme. Nyt mietin onko mitään mitä voin tehdä? Vai onko tämä suhde menossa kohti päätepistettään? Tuntuu niin pahalta, kun juuri kun on onnellinen, tulee puskan takaa tuollainen tunnustus ja itselläni ei tunnu olevan mitään mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan.

VASTAUS: Olettepa todella kurjan tilanteen edessä. Teillä on tuore suhde ja olette rakastuneita toisiinne. Sitoutumisesta kertoo, että miesystäväsi on jo tavannut perhettäsikin. Ilman tätä yhtä hankalaa asiaa elämänne olisi ihanaa.

Miesystäväsi ahdistus kuulostaa vakavalta, samoin siihen liittyvät fyysiset oireet. Minulle herää ajatus, että sinun työsi nostattaa hänessä esiin jonkun traumamuiston. On mahdollista, että hän ei itse edes tiedä, mistä tämä ahdistus nousee, mutta oireet kertovat kyllä selkeästi, että jotain kipeää tähän liittyy.

On tosi hyvä, että voitte keskustella asioista yhdessä. Tämä kuulostaa nyt kuitenkin sellaiselta ongelmalta, johon tarvitaan ammattiapua. Minusta viimeinen lauseesi on hyvin viisas: ”itselläni ei tunnu olevan juuri mitään mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan”. Näin se juuri on. Toki voitte keskustella asiasta yhdessä ja voit tukea häntä eri tavoin, mutta tämä on sellainen asia, jota sinä naisystävänä et voi hoitaa etkä poistaa. Näen ainoana keinona päästä eteenpäin sen, että miesystäväsi hakeutuu psykoterapiaan, mieluiten traumaterapeutin puheille. Toki voitte mennä sinne myös yhdessä, jos se tuntuu helpommalta. Kyllähän hänen ahdistuksensa kovasti sinuun ja teidän suhteeseenne vaikuttaa. Tässä traumaterapiakeskuksen yhteystiedot. Heillä on vastaanotot Helsingissä ja Oulussa. Sieltä voitte tiedustella myös oman paikkakuntanne traumaterapeutteja.

Suosittelen lämpimästi teille avun hakemista, sillä nämä oireet eivät kuulosta sellaisilta, jotka häviävät itsestään. Vaikka menisit niin pitkälle, että vaihtaisit ammattia tämän takia, joku muu, esim. sairaalakokemus, saattaisi nostaa taas ahdistuksen pintaan. Lisäksi on todella surullista, jos nuoren suhteenne seksuaalinen läheisyys on vaikeaa tai peräti mahdotonta ahdistuksen takia.

Toivon teille rohkeutta käydä yhdessä päin tätä suhdettanne uhkaavaa mörköä ja sen voitettuanne taas ihanaa, rakkaudellista elämää yhdessä!

Perheneuvoja, Paula

Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla kävimme läpi riitelyä parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on eroaminen.

Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.

Teksti: Mirja Wuokko
______________________________________________________________________________

Erot ovat nykyään hyvin yleisiä ja asiantuntijoiden mukaan entistä raastavampia. Eroajia syyllistetään turhaan kevytmielisestä suhtautumisesta parisuhteeseen. Syynä eroon ei ole liian vähäinen yrittäminen, vaan vallitsevan avioliittokulttuurin karilleajo, väittää perheneuvoja Pekka Puukko.

Kun yli 15 vuotta parineuvojana toiminut Puukko valittiin vuoden papiksi lokakuussa 2013, kyseltiin häneltä kokemuksia työstään pariskuntien välien selvittäjänä. Puukon mielestä eroajien ongelmat ovat aiempaa pahempia, ja yhä useammin myös sosiaalitoimi joutuu puuttumaan perhe-elämään.

Onko todella näin? Eikö ennenkin ollut pahoja ongelmia?

”Parisuhteen ongelmat ovat monimutkaisempia kuin ennen. Aiemmin oli enemmän asiakkaita, joilla oli jokin yksittäinen vuorovaikutuksen ongelma, johon haettiin apua. Nyt saattaa olla useampi ongelma, kuten työttömyys, alkoholismi ja väkivalta. Mielestäni moniongelmaisuus liittyy siihen, että ihmisten on vaikeaa jäsentyä yhteiskuntaan. Se että ihmisillä olisi töitä, auttaisi aika paljon”, Puukko analysoi.

”Pitkällä aikavälillä ajattelen avioerojen lisääntymisen johtuvan siitä, että instituutiosta on tullut suhde, jota ihmiset itse kannattelevat, ja se on tehnyt avioliitosta paljon hauraamman. Parisuhde on iso asia kahden ihmisen kannateltavaksi”, Puukko sanoo.

Avioliiton perusta uusiksi

Tilanteen korjaamiseksi Puukko ei vaadi vähempää kuin yhteiskunnan ja kulttuurin muutosta.

”Mihin avioliiton painopisteen asettaa? Voisiko kulttuurimme kehittyä niin paljon, että löytäisimme uudenlaisen tulokulman yhdessä elämiseen? Yhteiskunnassamme on kasvun ideologia ja usko siihen, että kaikki voidaan puhua auki. Onko terapiankin lähtökohtana aina vain parantaa kommunikaatiota? Tämä on koko kulttuurin läpäisevä asia, sitä eivät voi terapeutit yksin muuttaa”, Puukko sanoo.

”Toivoisin, että avioliitosta löytyisi muitakin puolia kuin keskustelu ja selvittely. Mitä muuta parisuhde voisi olla kuin jatkuvaa kommunikaatiota? Toisen tukemista, taloudellisen vastuun jakamista, lasten kasvatusta, sitoutumista perheeseen, yhdessä tekemistä ja ennen kaikkea vaan olemista!”, Puukko täräyttää.

”Kaikkea ei voi purkaa hyvään kommunikaatioon. Kielen tehtävä on antaa yhteinen merkitys yhteisesti koetuille asioille. Kommunikaatiosta on tullut päämäärä, vaikka sen pitäisi olla väline”, Puukko selventää.

Puukon mukaan ihmiset itse sanovat hyvän parisuhteen tärkeimmäksi asiaksi luottamuksen.

”Osmo Kontulan Perhebarometrissä myös arvostus, kunnioitus, sitoutuminen ja samanlaiset arvot koetaan tärkeiksi. Vasta näiden jälkeen ihmiset mainitsevat kommunikaation. Hyvä parisuhde on kuin toimivan työparin suhteen kuvaus”, Puukko kertoo.

Luovuttavatko ihmiset liian helpolla?

”Ei mun mielestä. Ihmiset tekee hurjasti töitä parisuhteensa eteen. Pikemminkin ajattelen pitäisikö tulla downshiftaus-ajatus tähän, eikä koko ajan kehitettäisi. Ajateltaisiin enemmän olemista kuin kasvamista. Jaana Maksimainen piirtää väikkärissään hyvän kuvan nykyisestä parisuhteesta, missä ajatellaan, että parisuhde on jatkuvasti syvenevää ja paranevaa vuorovaikutusta, ja kaikki on kiinni kommunikaatiosta. Koko ajan ei voi parantaa ja syventää. Joskus pitää olla vaan”, Puukko painottaa.

Sielut hoitoon

”Meillä on hirveän vähän tilaa vaikeudelle, epäonnelle ja kärsimykselle elämässä. Ihan kuin ne eivät kuuluisi elämään, mutta elämään kuuluu kaikenlaista”, Puukko muistuttaa.

Puukon parityön viitekehyksenä on sielunhoidon perintö. Erityistason perheterapeutin koulutuksesta huolimatta hän ei ajattele olevansa ”hoitaja” tai ”parantaja”.

Mitä se sielunhoito on?

”Se on perintö, joka vaikuttaa tässä työssä. Työ on rinnallakulkijan hommaa. Ei niin, että minulla olisi valmiina välineitä laittaa ihmisten asiat kuntoon. Työntekijän hyväksyvä läsnäolo ja kuuntelu on tärkeää, kun ihmiset kertovat isoja asioita elämästään, kuten syvimmät epäonnistumisensa ja häpeänsä. Laitan ison arvon sille, mitä kutsun armoksi”, Puukko vastaa.

Puukon mukaan ihmiset eivät pohjimmiltaan odota helppoja niksejä ongelmiinsa.

”Kun keskustellaan syvemmin, kukaan ei halua, että tullaan peukaloimaan toisen elämää. Ihmiset haluavat tulla kuulluiksi. Ihmiset haluavat, että joku peilaa heitä. Ihmiset eivät halua, että joku ratkaisee heidän ongelmansa, vaan että joku auttaa heitä itse löytämään ratkaisuja. Paljon on myös asioita, joihin ei ole ratkaisua, mutta kuulluksi tulemisen kokemus auttaa jo paljon.”

”Ihmiset kestävät kohtuullisen hyvin eri mieltä olemisen, mutta se, ettei tule kuulluksi on vaikeampi asia”, Puukko kertoo.

Terapiaan hopihopi?

Missä parikriisin vaiheessa kannattaa mennä terapiaan?

”Ihmiset hakevat apua silloin kun kokevat tarvitsevansa apua, ja silloin siitä on myös hyötyä. Apua ei oikein voi muuhun elämäntilanteeseen tarjota. Tavallista erotilanteessa on, että toinen on miettinyt asiaa monen vuoden ajan ja toiselle se on uusi asia. Työntekijän tehtävä on rauhoittaa tilannetta ja auttaa kumppaneita pääsemään toisiaan lähemmäs keskusteluissa”, Puukko kertoo.

Puukon mukaan parit hakevat apua hyvin eri vaiheessa. Jotkut tulevat parineuvontaan kriisin alussa, toiset ilmestyvät vasta viimeistelemään avioeroa. Silloinkin kun toinen puolisoista ilmoittaa haluavansa erota, hyvään sovittelutapaan kuuluu vaihtoehtojen kartoittaminen.

Miksi ihmiset eroavat?

Puukko ei usko voivansa tarjota yksiselitteistä syytä eroamiselle. Suomessa parit ovat ilmoittaneet syiksi muun muassa toiseen rakastumisen, pettämisen ja rakkauden puutteen nykyisessä suhteessa. Naiset eroavat myös puolisonsa liiallisen päihteidenkäytön takia ja miehet seksin puutteessa.

”Jossain vaiheessa erovaihtoehto näyttää vapauttavalta. Johtaako nämä hiertävät syyt eroon, vai tulevatko ne myöhemmin selitykseksi erolle, en tiedä”, tunnustaa Puukko.

Puukon mukaan eroaminen on yleistynyt, koska kulttuurimme mahdollistaa sellaisen vaihtoehdon. Erot eivät kuitenkaan tipahtele taivaasta.

”Nämä ovat meidän valintojemme seurauksia. Erossa on aina joku, joka tekee sen päätöksen. Yhtäkään pariskuntaa ei ole ulkopuolisen päätöksellä tuomittu eroon, vaan siinä on tehty valinta”, Puukko muistuttaa.

Eroamisen syiden kaivelemista mielenkiintoisempaa on Puukon mukaan miettiä, mikä tukee ihmistä olemaan parisuhteessa.

”Mikä saa ihmiset olemaan parisuhteessa rauhassa?”, haastaa Puukko.

Kuka haluaa olla toisen kehitystehtävä?

Puukon mukaan kehittämisen ajatus on uinut parisuhteeseen työelämästä.

”Tää on ihan hyväkin asia, mutta millä muilla tavoilla voisi hahmottaa parisuhdetta kuin vain kommunikaation, selvittelyn ja kehittämisen kautta? Parisuhteita suunnitellaan ja hoidetaan hyvin määrätietoisesti ja ammattimaisesti”, Puukko sanoo.

”Parisuhteen rakoilu tulee helposti siitä, että kehittämistä viedään niin pitkälle, että puoliso ei pysy siinä perässä”, valaisee Puukko.

Puukko on huolissaan miehistä. Kotitöitä ja lastenhoitoa jaetaan, miehet yrittävät osallistua tasa-arvoisesti, mutta liitot eivät kestä. Ensimmäisistä eroista kaksi kolmasosaa on naisten hakemia.

”Miehet rupee olemaan kovilla tässä kommunikaatioasiassa, jos vaatimukset vaan kasvavat. Jos miehet putoavat kelkasta, onko se parisuhteen etu?”, kysyy Puukko.

Pikkulasten vanhemmat erokieltoon

Puukko toivoisi eroa suunnittelevien vanhempien asettuvan lapsen asemaan ja ajattelevan lapsen parasta.

”Kannattaa harkita sitä ja miettiä oman elämän päämääriä. Alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien ei kannattaisi erota. Tapaamisten järjestely olisi todella vaikeaa lasten kannalta, lasten tarpeet huomioiden. Ja miten ero muka helpottaisi työmäärää? Joutuu yksin selviämään siitä, missä ennen oli kaksi tekemässä”, Puukko sanoo.

”Kolmen vuoden malttaminen voi meinata tosi paljon elämässä. Elämä voi olla silloin toisenlaista. Kannattaa antaa asialle aikaa ja miettiä kunnolla”, Puukko neuvoo.

”Olisi parasta, jos osaisi sanoittaa itseänsä vaivaavat asiat aikaisemmin, ennen eron harkintaa, ja kertoa puolisolle ajatuksistaan. Voitaisiinko tehdä asiat toisin? Puheeksi ottaminen mahdollisimman aikaisin parantaa asioiden ratkaisemismahdollisuuksia. Asioille voidaan vielä tehdä jotakin”, kannustaa Puukko.

”Oman tai lasten terveyden tai hengen uhka, tai tavaton päihteidenkäyttö, ovat selviä syitä avioeroon. Silloin ei kannata jäädä suhteeseen harkitsemaan”, Puukko muistuttaa.

Uskotko elinikäiseen parisuhteeseen?

”Kyllä mä ajattelen, että se on ihan mahdollista. Mitä se vaatii? Luottamusta, kunnioitusta ja puolison reilua kohtelua, ja se vaatii sen, ettei erota”, Puukko kiteyttää.

”Suurin osa ihmisistä ajattelee naimisiin mennessään, että tässä nyt myös ollaan. Aika vähän määräaikaiset liitot ovat ottaneet tulta. Se on meihin sisäänrakennettuna, tarve siihen, että kumppanuus ja rakkaus ja avioliitto kestää.”

Vaikka ihmiset siis haluavat olla rakkaansa kanssa ikuisesti onnellisesti yhdessä, yhä harvempi siihen pystyy. Mitä pitäisi tehdä?

”Täytyy etsiä uudenlaisia tapoja elää parisuhteessa. Vai ovatko ne vanhanlaisia ajatuksia? Parisuhteen idea ei voi olla vaan istuminen keittiön pöydän ääressä keskustelemassa. Että kun vaan kommunikoidaan enemmän, niin asiat ratkaistaan”, Puukko selventää.

Itsekin keskustellen auttava Puukko ei ole hylkäämässä verbaalista kommunikaatiota kokonaan: ”Keskustelu ja tukeminen on tarpeen ja sillä on paikkansa, mutta on toisenlaisiakin tapoja hahmottaa parisuhdetta.”

Tekeminen ja oleminen esimerkiksi. Ja armo.

KYSYMYS: Tästä tulee pitkä tarina :)

Tapasimme mieheni kanssa netissä viisi vuotta sitten. Molemmat olemme yli nelikymppisiä ja meillä molemmilla on teini-ikäiset lapset.

Minä asuin maaseudulla omassa talossa ja mies on syntyjään kaupunkilainen ja eleli kaupungissa. Mies jotenkin ihastui maalaiselämään ja minuun aivan suunnattomasti ja halusi todella nopeasti muuttaa yhteen. Se tapahtui kuin huomaamatta, muistan ajatelleeni silloin, että oho tämähän meni nopeasti, mutta ajattelin, että katsotaan miten käy. Muistan, etten alussa kokenut mitään jättisuurta rakastumisen tunnetta, hänen kanssaan oli vain hyvä olla.

Alussa jo minua häiritsi kovasti se, että juttelimme paljon, jopa aamuyöhön saakka alkuvaiheessa useasti, mutta suurimmaksi osaksi minä olin kuuntelijana ja kuuntelin hänen tarinoitaan ex-suhteistaan ja naisistaan jne.. Mietin jo silloin, että olenko enemmänkin terapeutti. Mies oli kuitenkin aivan hullaantunut minuun.

Muutimme siis yhteen ja aloimme remontoimaan taloa. Lapset tulivat toimeen ihan ok, vaikkakin kasvatusperiaatteemme olivat aivan erilaiset. Minä ja lapseni olemme äänekkäitä ja näytämme tunteemme avoimesti, itkemme ja nauramme ja hänen perheensä taas on tottunut siihen, että tunteita ei juurikaan näytetä eivätkä lapset saa pitää meteliä.

Menimme kihloihin parin vuoden yhdessäolon jälkeen.

Kun olimme olleet pari vuotta yhdessä, oli mieheni jättänyt vahingossa auki erään nettisivuston ja totta kai vilkaisin sitä ja huomasin, että hän oli käynyt keskustelua naisten kanssa. Petyin kovasti ja meille tuli siitä suuri riita. Jo silloin heräsi epäilys, että minkähänlaista peliä hän mahtaa pelata. Mieheni on ollut minua kohtaan hellä ja kohdellut todella hyvin, mutta usein kun olimme yhdessä ihan missä tahansa, hän pälyili erittäin kiinnostuneena kauniita naisia todella aktiivisesti ja se kieltämättä häiritsi minua. Yhtäkkiä hän innostui uudesta ammatista ja kouluttautui siihen, tässä ammatissa hän saa olla lähes poikkeuksetta tekemisissä naisten kanssa ja hän jatkuvasti minulle kertoikin minkälaisia naisia, minkänäköisiä ja kuinka kivan oloisia siellä on. Hän kertoo välillä yksityiskohtaisesti kuinka joku nainen selvästi yrittää iskeä häntä ja tekee niin ja näin ja häntä naurattaa ja hymyilyttää.

Tuolla koulutuksessa hän tapasi myös naisen, jonka kanssa hänestä tuli hyvä ystävä. Hän alkoi tekstiviestitellä tämän naisen kanssa ja ahkerasti myös Facebookissa käydä keskustelua. He kävivät päiväsaikaan kahvilla ja mies sanoi, että hän vain auttaa tätä naista pääsemään alkuun tässä työssään. Mieheni ei kuitenkaan koskaan ole ollut mikään baareissakävijä, että siitä häntä ei voi syyttää, jos olemme menneet juhlimaan, lähes pääsääntöisesti olemme käyneet yhdessä ja meillä on ollut yleensä hauskaa.

No loukkaannuin jonkin verran, kun sain tietää, että mieheni on aktiivisesti tekemisissä tämän naisen kanssa ja kertoi minulle siitä vasta sitten, kun hänen oli pakko, kun kyselin, kenen kanssa hän niin aktiivisesti Facebookissa kirjoittelee.

Huomasin, että hän alkoi välillä jättää kihlasormuksen kotiin ja sanoi, että se hiertää treenatessa.

Epäilykseni olivat heränneet ja ihan huvikseni eräänä päivänä ryhdyin selailemaan netin deittipalstoja. Löysin mieheni deitti-ilmoituksia kaikilta suomalaisilta deittipalstoilta, pettämissivustoilta sekä yhdeltä seksiseuraa hakevalta sivustolta. Jokaisessa hänellä oli sama nimimerkki, nimimerkki, jota hän käyttää kaikissa muissakin palveluissa ja on minunkin tiedossani. Olin aivan musertunut.

Olin kuitenkin vuosien aikana rakastunut mieheeni syvästi, meillä oli paljon yhteistä, tykkäsimme lomailla yhdessä ja nauroimme joskus paljonkin. Arki oli haastavaa uusperheen arkea, miehellä oli yhden lapsensa kanssa suuria ongelmia ja lastensuojeluviranomaisetkin puuttuneet asiaan.

Mutta olimme hyvin läheiset ja tämä tieto deittipalstoista tuli minulle shokkina. Itkin koko päivän ennen kuin mies tuli kotiin ja päätin, että kerron hänelle heti, että tiedän.

Kerroinkin ja mies toki hätkähti, mutta pokkanaamalla sanoi, että eihän se mitään tarkoita, katselen vain siellä ja etsin uusia ystäviä. Mutta että koskaan, en koskaan, ole pettänyt sinua. Hän vain katselee kuulemma. Siinä kaikki. Hänen mielestään elämä voi jatkua samaan malliin kuin ennekin. Hän on muutenkin sitä mieltä, että se mikä on sallittu miehille ei ole sallittu “akoille”, kuten hän meitä naisia kutsuu. Tasa-arvoa hän ei kannata, vaan miesten pitää saada tehdä miesten juttuja.

Jouduin jälleen kerran painamaan villaisella omat tunteeni. Mies ei ole koskaan kestänyt itkua, vaan lähtee yleensä pois, jos olen joskus itkenyt ja sanoo, että no niin ryhdistäydy.

Jatkoimme yhteiseloa, minulla oli kadonnut luottamus, mutta jatkoin elämää normaaliin tapaan. Itkin usein yksin ja mietin suhteen tulevaisuutta.

Olen elämää nähnyt aikuinen nainen ja siksi koen olevani vahva ja tasapainoinen, joten aloin miettiä olisiko parempi muuttaa pois ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Mies suunnitteli tämän “ongelmalapsensa” muuttoa meille. (Minulta ei kysytty voiko hän muuttaa, vaan ilmoitettiin, että olemme exän kanssa päättäneet, että tyttö muuttaa meille.) Silloin päätin, että nyt tai ei koskaan. Vuokrasin asunnon kotipaikkakunnaltani, josta olimme muuttaneet kaksi vuotta sitten pk-seudulle, koska mies halusi ja minä muutin vain siksi, ettei tulisi eroa, koska mies ilmoitti, että hän muuttaa ja silläsipuli, sinä teet omat ratkaisusi, tule mukaan tai jää tänne. Päätimme, että pidämme kaksi asuntoa, mutta olemme silti yhdessä. Nyt olen asunut puoli vuotta omassa kodissa, jossa viihdyn erinomaisesti. En tiedä olemmeko yhdessä. Emme ole puhuneet asiasta. Mies lopetti täysin kihlasormuken käytön ja kun kysyin siitä, hän ilmoitti, ettei tämä mitään kihloissaolemista ole, kun sinä teit päätöksesi ja muutit pois (hän oli viimeisen vuoden aikana useaan kertaan sanonut, että voithan aina muuttaa takaisin “kotiasi”, jos ei täällä asiat kelpaa).

Välillä soittelemme joka päivä montakin kertaa ja joskus olemme kuulematta toisistamme pariin viikkoon. Mies sanoi, ettei hänellä ole ollut ketään muuta naista, ettei hän jaksa edes alkaa lämmittelemään ketään, kun siinä on oma vaivansa ja sinä oot niin tuttu ja turvallinen ja hän tietää saavansa laatua (seksiä). Mutta edelleen hänellä on ilmoitukset kaikilla deittisivustoilla, Facebook-kavereiksi tulee kokoajan lisää ja lisää naisia ja mies kertoo minulle jatkuvasti naisista, joita hän tapaa työssään ja kuinka moni tulee niiiiiin lähelle ja yrittää iskeä ja häntä edelleen vain naurattaa.

Tässä eräänä päivänä sanoin hänelle, että olemme nyt eronneet ja hän saa tehdä mitä hän haluaa, ettei hänen tarvitse minulle raportoida tekemisistään, mutta että kiva jos voimme olla ystäviä. Hän oli lähdössä illan viettoon ja jotenkin muuttui sen jälkeen, kun olin hänelle tuon sanonut. Hän soitteli minulle usein ja pyysi käymään, vietimme useita viikonloppuja keskenämme ja lasten kanssa yhdessä ja meillä oli mukavaa, mutta seuraavana päivänä hän saattoi olla kylmä ja välinpitämätön, minusta tuntui usein tosi pahalta noiden päivien jälkeen. Tuntuu, että hän haluaa nyt vain seksiä ja läheisyyttä, niin kauan kuin tulee jotain muuta.

Minä olen hauska, omillani toimeentuleva, sporttinen ja nätti nainen ja tiedän, että monet miehet ovat kiinnostuneita minusta, mutta en tiedä, miksi ihmeessä tämä irroittautuminen tästä “exästäni” on niin vaikeaa. Olemme soutaneet ja huovanneet puoli vuotta ja tuntuu, että asia ei vain etene. Haluaisin päästää irti oman otteeni, mutta ne ihanat muistot vuosien varrelta aina houkuttavat pitämään kiinni ja hän on kuitenkin kuin perheenjäsen ja “kuuluu elämääni”. Ja seksi, joka on hänen kanssaan aivan järjettömän mahtavaa :)

Nyt olen taas kerran päättänyt, että minun osaltani tämä saa loppua, mutta annas olla, äsken hän taas soitti, kun tätä kirjoittelin ja kertoi, miten sukulaisensa oli käynyt kylässä hänellä uuden tyttöystävänsä ja tämän siskon kanssa ja kuinka kivoja ja nättejä nämä naiset olivat olleet. Miksi hän kertoilee minulle aina tällaisia? MItä teen?

Aurinko, 42

VASTAUS: Hyvä Aurinko, kirjoitit pitkän tarinan parisuhteestasi, kuten alussa lupasit. Kuvaamasi perusteella yhteinen matkanne on laatuaan sellainen, ettei sitä voikaan tiivistää muutamaan lauseeseen. Hyvä, kun purit sydäntäsi kirjoittamalla auki tunteitasi ja olojasi.

Toteat, että olet ollut alusta asti suhteessanne se kuunteleva osapuoli. Mies kertoi päättyneistä parisuhteistaan. Parin vuoden yhdessäolon jälkeen huomasit hänen olevan aktiivinen nettikeskustelija naisten kanssa. Hän alkoi yhä enemmän kertoilla naisista, jotka ihailevat häntä – ja kuinka hän nauttii siitä. Miehesi eli kaksoiselämää – uusperheen arkea kanssasi kotona ja naisseuraa hakevana kodin ulkopuolella. Hän toisaalta osasi pitää sinut tyytyväisenä ja toisaalta soi itselleen vapauksia sinun silmiltäsi salassa.

Olet tunteinesi kuin narun päässä oleva jojo, jota miehesi heiluttaa: sormeaan heilauttamalla hän saa sinut lähelleen, pitää hetken kiinni – ja pudottaa sitten alas, kunnes taas heilauttaa sormeaan, nostaa lähelleen, ja pudottaa alas…

En yhtään ihmettele, että luottamuksesi mieheesi alkoi rakoilla. Mitä ajattelet: mitä miehesi olisi tehnyt, jos sinä olisit käyttäytynyt vastaavalla tavalla häntä kohtaan? Jos sinä olisit kertoillut miesjutuistasi ja deittaillut netissä? Olisiko hän yhtä ymmärtäväisesti kuunnellut sinua kuin sinä häntä? Olisiko hän suonut sinulle vapauden elää tällaista kaksoiselämää?

Haluaisit lopettaa suhteen, joka ei sinun kannaltasi ole kovinkaan monelta osin tyydyttävä. Olet muuttanutkin jo omaan asuntoon. Mutta vieläkin koet olevasi tunteissasi kiinni miehessä. Se, mikä teillä toimii, on mahtava seksielämä. Miehesi osaa olla mukava, vetoava ja valloittava – hän osaa tehdä sinut onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Mutta usein sen jälkeen hänestä tulee esille sinut hylkäävä, kylmä ja välinpitämätön puoli. Ja se satuttaa. Olet tunteinesi kuin narun päässä oleva jojo, jota miehesi heiluttaa: sormeaan heilauttamalla hän saa sinut lähelleen, pitää hetken kiinni – ja pudottaa sitten alas, kunnes taas heilauttaa sormeaan, nostaa lähelleen, ja pudottaa alas…

Kerrot olevasi vahva ja tasapainoinen nainen – tällaista jojoilua et halua jatkaa. Et vain tiedä, miten päästää irti. Ihanat muistot pitävät kiinni – ja hankalat muistot vievät poispäin. Tilanne tuskin tulee muuttumaan, sinun kannaltasi jojoilu jatkuu. Mieti, haluatko tällaista elämää. Mikä sinut lopulta pitää hänessä kiinni: hyvät hetket vai ne, jolloin hän satuttaa sinua? Mitä elämäsi olisi vaikkapa viiden vuoden päästä, jos suhteenne jatkuu? Millaista se olisi, jos päätät suhteen? Tällaisten asioiden pohtiminen saattaa olla hankalaa yksin. Älä siis epäröi hakea apua, jos tunnet sitä tarvitsevasi.

Pidäthän huolen itsestäsi, ettei Auringon tarvitse olla pilven takana…

Perheneuvoja Pirkko

KYSYMYS: Minä olen pettäjä. Olen se toinen osapuoli tarinassa, jonka mieheni kirjoitti tänne. Ihastuin työkaveriin, juttu kesti pari kuukautta. Siitä kuukauden verran tapailimme, kävimme muutaman kerran kävelyllä ja kahvilla. Sitten jäimme kiinni, kun toisen osapuolen vaimo tutki miehen kännykkää. Minun oli pakko kertoa miehelleni, muuten ihastuksen vaimo olisi tehnyt sen. En jaksa ruotia tähän kaikkea, mitä siitä seurasi. Haluan vain purkaa jonnekin tämänhetkisiä tunteitani.

On niin paha olla. Kaikki tapahtunut oksettaa ja hävettää. En tunne itseäni, niinkuin se olisi ollut joku muu joka sen teki. Olen miettinyt syitä siihen miksi niin kävi. Minulla on hyvä avioliitto, monella tapaa täydellinen. Olisi ymmärrettävää, jos mieheni olisi vaikkapa väkivaltainen tai muuten välinpitämätön. Mutta kun ei ole, meillä on paljon rakkautta. On kahdenkeskistä aikaa ja iloa, huumoria. En keksi pettämiselle muuta syytä kuin että ehkä etsin jotain uutta, jännitystä elämään. Elin jotain neljänkympin kriisiä, tuntui kivalle kun joku muukin kuin oma mies huomasi. Silloin tuntui kuin seisoisin vuoren huipulla ja katselisin taakse elettyä elämääni ja toisaalta eteenpäin ja mietin mitä tulevaisuudelta haluaisin. Poikkesin sivutielle, ei olisi pitänyt. Nyt tiedän mitä haluan ja haluan jatkaa avioliittoani mieheni kanssa.

Pelottaa, että jos mies ei haluakaan enää jatkaa. Ihastukseni syttyi, leimahti ja sammui yhtä nopeasti kun alkoi. Ihastus tekee onneksi töissä pelkkää yövuoroa, joten kohtaamme harvoin. En halua enää jutella hänen kanssaan, huomenta voin sanoa kohteliaasti. En halua hänestä enää mitään. En ole yksi niistä, jotka jatkavat pettämistä. En koskaan enää halua kokea tätä tuskaa enää uudestaan.

Minun pitäisi nyt tukea miestäni kaikin tavoin. Ja parhaani minä yritän. Mutta kuka tukee minua? Minä koen pitäväni kahta ihmistä pystyssä, mutta kuka pitää pystyssä minua? Petetyille kyllä on paljon tukea ja ymmärrystä, mutta pettäjille ei mitään. Ilmeisesti olemme lähtökohtaisesti niin pohjasakkaa, että ei meitä kannata ymmärtää eikä tukea. On niin paha olla, tuntuu kuin joku puristaisi sydäntä nyrkissä. Niinkuin seisoisin kuilun reunalla. Olen niin rikki. Itkettää vain. En oikein jaksa tehdä mitään, en tavata ketään. Olo on arvoton. Voinko koskaan enää olla onnellinen? Kunpa saisin tekemättömäksi kaiken! Niin paljon siitä antaisin.

Nainen, 39 

VASTAUS: Hyvä pettäjä, kiitos koskettavasta pohdinnastasi. Otat esille hyvin tärkeän asian: kuka ymmärtäisi pettäjää. Kuka kuuntelisi sitä pahaa oloa, jota nyt tunnet. Koet, että kaikki ovat petetyn puolella, mutta sinun tuskaasi ja pahaan oloosi ei ymmärrystä heru. Olet yksin tuskasi kanssa.
Otat vastuun teostasi ja toivoisit, että saisit sen tekemättömäksi. Et syytä ketään: et miestäsi, et työkaveriasi, johon ihastuit. Et laita tapahtunutta myöskään olosuhteiden syyksi: sinulla on hyvä suhde puolisosi kanssa, jota et missään nimessä haluaisi menettää. Ainut syy, minkä olet löytänyt, on sinussa itsessäsi: koet eläväsi ikäkriisiä, ehkäpä mietit omaa naiseuttasi ja oman kehon vähittäistä muuttumista. Olet taitekohdassa omassa elämässäsi, realistisesti ajatellen noin elämäsi puolessa välissä: katselet sitä taaksepäin ja arvioit elettyä elämää samalla kun mietit mitä tulevaisuudelta haluaisit. Ehkäpä kaipasit siihen myös ulkopuolista näkökulmaa, jonka työtoverisi tarjosi kiinnostumalla sinusta. Kiinnostuksesta syntyi molemminpuolinen ihastus.  

Ihastumisia tapahtuu elämän varrella riippumatta siitä olemmeko parisuhteessa vai emme. Ihastumiselle emme mitään voi, se on tunne, joka vetää toisen puoleen. Ihastumisessa on kysymys hyväksyvästä ja ihailevasta katseesta.  Se tuntuu hyvältä, se saa aikaan tuntemuksia kehossa ja mielessä, koko olemuksessa. Ihastumisen tunnetta pakoon emme pääse, se valtaa meidät aika ajoin. Silloin haasteeksi tulee se, miten toimimme tuon tunteen kanssa. Ruokimmeko sitä vaikkapa salaisilla viesteillä ja tapaamisilla vai annammeko sen jäädä taaksemme ohimeneväksi hyvän olon tunteeksi. Kohdallasi kävi niin, että  ihastumisen tunne alkoi ohjata käyttäytymistäsi. Se vei sinut tielle, jota jälkeenpäin arvioiden et hyväksy etkä halua kokea uudestaan. Mietit, voitko koskaan enää olla onnellinen.

Ihastumisen tunteesta on vielä matkaa rakastamiseen. Ihastus tulee ja menee, sen vallassa näkee toisesta vain miellyttävät puolet. Rakastaminen on työtä, silmien avaamista sille, että haluaa rakastaa toista sellaisena kuin hän on – silloinkin, kun hän näyttää itsestään puolia, joita on vaikea hyväksyä.

Parisuhteesi kannalta tilanteenne on raastava. Juuri nyt et voi odottaa ymmärrystä mieheltäsi. Yrität tukea häntä samalla kun itseltäsi puuttuu tukija. Sinä taistelet omien syyllisyyden ja häpeän tunteittesi kanssa, miehesi mielessä myllertää pettymys, viha ja riittämättömyyden tunne.

Ehkä miehesi ei juuri nyt pysty kuulemaan, miten pahoillasi olet. Vie aikaa ennen kuin tunteet tasaantuvat sen verran, että voitte puhua tapahtuneesta rauhallisemmin. Silloin olisi hyvä päivittää parisuhteenne tila: mitä toisissanne arvostatte sekä millaisia odotuksia ja toiveita teillä on toisillenne. Pohtikaa myös, millä tavalla rakennatte luottamusta välillenne. Olette nyt kriisissä. Se on uhka suhteenne jatkumiselle, mutta se voi olla myös mahdollisuus johonkin uuteen suhteessanne – sellaiseen, mitä te molemmat kaipaatte ja toivotte hyvältä parisuhteelta.

Näissä tilanteissa auttaa usein ulkopuolinen näkökulma. Ottakaa rohkeasti yhteyttä pariterapeuttiin! Heitä löytyy yksityiseltä puolelta ja kirkon perheneuvonnasta.

Perheneuvoja Pirkko