Suhteet & seksi

Seuraa huonoja uutisia ulkonäkökeskeisyyteen kyllästyneille. Kasaantuva tutkimustieto vahvistaa yhä varmemmin, että kaunis ulkonäkö edesauttaa pariutumista, avioitumista ja kaikenlaisia romanttisia ja seksuaalisia suhteita.

Yhdysvaltalaistutkijat hyödynsivät Wisconsin Longitudinal Studyn yli 50 vuotta kerättyä pitkittäistutkimuksen aineistoa ja tekivät erilaisia analyyseja selvittääkseen nuoruuden hyvännäköisyyden ja intiimien suhteiden yhteyttä myöhemmin elämässä. Kuinka paljon seksiä ja tarjolla olleita kumppaneita ihmisillä on ollut elämänsä aikana?

Vaikuttaako nuoruuden kauneus vielä myöhemmin vipinään parisuhdemarkkinoilla vai ei?

Kyllä vaikuttaa. Teini-iän hyvännäköisyys johtaa seksikkääseen elämään. Kauniille ja komeille on tarjolla kumppaneita ja seksiä vaikka millä mitalla myöhemmin elämässä juuri ulkonäön ansiosta. Hyvännäköisyys ei kuitenkaan vaikuta seksin harrastamiseen avioliitossa.

Miehillä, terveillä ja varakkailla on myös tavallista useammin runsaasti seksikumppaneita. Varsinainen hyvän ulkonäön tuoma hyöty parisuhdemarkkinoilla on kuitenkin naisille suurempi kuin miehille. Naiset tosin ilmeisesti käyttävät syntymälahjaansa mieluummin päästäkseen hyviin naimisiin kuin ulosmitatakseen mahdollisimman paljon seksiä mahdollisimman monen partnerin kanssa.

Tutkijoiden mukaan jo olemassa olevan tutkimustiedon tarkempi analysoiminen valottaa ihmisten elämänvalintoja ja erilaisia mahdollisuuksia pariutua tai saada seksikumppaneita. Se kertoo myös hieman karusti, miten vaikuttava tekijä ulkonäkö on, ainakin Yhdysvalloissa.

Haluatko jakaa oman kokemuksesi parisuhdemarkkinoilla? Onko hyvä ulkonäkö tärkein valtti potentiaalisten kumppaneiden kiinnostuksen herättämiseksi? Kantaako kauneus pitkälle?

Amelia Karraker, Kamil Sicinski, Donald Moynihan: Your Face is Your Fortune: Does Adolescent Attractiveness Predict Intimate Relationships Later in Life? The Journals of Gerontology. November 5, 2015.

Samanniminen alustus: Population Association of America 2015 Annual Meeting, San Diego CA.

Länsimaiset tutkijat ovat kertoneet meille, että äärimmäisen feminiinisyyden tai maskuliinisuuden etsintä perustuu evoluutiobiologisille faktoille, joiden mukaan kauniit ja komeat saavat terveempiä ja parempia lapsia. Ihmisen muinaishistoriasta kumpuaa biologinen tarve löytää kumppaniksi mahdollisimman miehekäs mies tai naisellinen nainen.

Tällaiset sukupuolten erilaisuutta korostavat kauneusihanteet saattavatkin olla varsin urbaani ilmiö.

Isabel M. Scottin johtama 22 tutkijan ryhmä on saanut uusia mielenkiintoisia tutkimustuloksia parinvalinnan taustoista. Scott työskentelee Brunelin yliopiston psykologian laitoksella. Muut tutkijat ovat Yhdysvalloista, Kiinasta, Kanadasta tai Scottin tavoin Englannista.

Ryhmä keräsi kasvokuvia viidestä eri kulttuuritaustasta ja teki niistä tietokoneella sarjoja, joissa samasta konekasvosta tehtiin hyvin maskuliininen, neutraali tai feminiininen kuva. Molemmista sukupuolista tehtiin siis miehekkäät, neutraalit ja naiselliset versiot.

Tutkijat valitsivat 12 erilaista kulttuuriryhmää eri puolilta maailmaa. Mukaan haluttiin erilaisessa kehitysasteessa olevia yhteisöjä.

Koehenkilöille esitettiin kasvokuvia ja heiltä kysyttiin liuta kysymyksiä.

Aluksi piti vastata ketä pitää viehättävimpänä vaihtoehtona pitkäaikaiseksi kumppaniksi, kuten aviopuolisoksi. Seuraavaksi tuli valita lyhytaikaiseen suhteeseen mieluisin, esimerkiksi treffeille tai seksin harrastamiseen sopivin. Kolmanneksi piti valita kasvoista ilkein, se jonka kanssa olisi epämiellyttävä elää (julmalta, epäystävälliseltä, hankalalta, aggressiiviselta tai epämiellyttävältä näyttävä kuva).

Tulokset yllättivät tutkijat. Naiselliset kasvot viehättivät 75 prosentissa kulttuureja. Erityisen tärkeänä parinvalinnan kriteerinä ne näyttivät olevan kehittyneissä yhteisöissä, toisin sanoen, mitä urbaanimpi paikka, sitä enemmän arvostettiin naiskauneutta.

Naisten miesvalinnat erosivat eri kulttuureissa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa naiset halusivat mieluiten pitkäaikaiseen suhteeseen neutraalin näköisen miehen kanssa, mutta valitsivat lyhytaikaiseen suhteeseen miehekkään miehen. Näin on yleensä aiemminkin raportoitu länsimaista. Kaikissa kulttuureissa prioriteetit eivät kuitenkaan ole samoja.

Tutkijoita ällistytti ehkä eniten se, että suurimmista terveysongelmista ja sairaudesta kärsivissä yhteisöissä ei haluttu kumppaniksi miehekkäitä miehiä. Tähän asti evoluutiobiologit ovat olleet vakuuttuneita siitä, että naiset etsivät komeita maskuliinisia miehiä jälkeläisten immuunipuolustuksen parantamiseksi.

Tutkijat eivät löytäneet myöskään tukea kuukautiskierron aikana tapahtuvalle preferenssien muutokselle. Aiempi tutkimus on esittänyt naisten suosivan ovulaation aikana hyvin maskuliinisia miehiä.

Yhdessä asiassa kaikki tutkimuksen naiset olivat samaa mieltä. Kaikki ryhmät yhdistivät miehekkäät kasvot käsitteisiin aggressiivisin ja epäsosiaalisin. Maskuliinisuuden ja aggression korrelaatio oli voimakkain kehittyneissä maissa. Eli mitä urbaanimpi ympäristö, sitä varmemmin naiset pitivät miehekästä miestä aggressiivisena.

Mitä urbaanimpi ympäristö ja mitä vähemmän sairautta, mitä matalampi hedelmällisyysaste ja mitä pienempi väkivaltarikollisuus, sitä selvemmin korostui sukupuolten kaksimuotoisuus/ erilaisuus, ns. seksuaalinen dimorfismi ja toisaalta käsitys maskuliinisuuden ja aggression kytköksestä.

Tutkijat pohtivat eri kulttuurien erilaisia prioriteetteja. Miksi länsimaiset naiset pitävät maskuliinisia kasvoja komeina? Kehittyneissä maissa miehet ovat terveempiä, joten heillä saattaa olla korkeampi testosteronin tuotanto kuin muilla miehillä. Ehkä naisetkin tulevat mukavissa olosuhteissa kauniimmiksi ja naisellisemmiksi? Urbaaneissa olosuhteissa ainakin sukupuolten pituusero kasvaa.

Entä mikä vaikutus on jatkuvalla visuaalisella tarjonnalla? Isoissa kehittyneissä yhteisöissä ihmiset näkevät valtavan määrän erilaisia kasvoja sekä luonnossa että mediassa. Noustakseen esiin joukosta on erottauduttava muista. Ihmisten mieltymykset saattavat muokkautua suosimaan poikkeavan miehekkäitä tai naisellisia hahmoja. Pienemmissä yhteisöissä ihmisillä on paremmat mahdollisuudet tutustua eri kumppaniehdokkaisiin rauhassa ja luonnossa, tai ainakin kuulla heistä juoruja yhteisön muilta jäseniltä.

Tutkijoiden mukaan urbaaneissa olosuhteissa saattaa korostua tarve stereotypioille, koska kaikkiin kumppaniehdokkaisiin ei mitenkään ehdi tutustua kunnolla. Toisaalta ainakin yhdellä urbaanilla stereotypialla on tutkijoiden mukaan totuuden siemen taustallaan: maskuliinisuus on merkki aggressiivisuudesta.

Koska urbaaneissa olosuhteissa ihmisten erilaistuminen eri tehtäviin on erityisen voimakasta (toisin kuin yksinkertaisissa kulttuureissa, joissa esimerkiksi kaikki miehet voivat olla saman ammatin harjoittajia), saattaa maskuliinisuuden merkitys korostua. Tiukan kilpailun olosuhteissa saattavat kaikista maskuliinisimmat miehet menestyä parhaiten, mitä pidetään usein viehättävänä ominaisuutena. Saattaa myös olla, että naiselliset kauniit naiset ovat urbaaneissa olosuhteissa suosituimpia juuri paremman geneettisen perimän ansiosta. Näitä ominaisuuksia ei arvostettu yhtä paljon aiemmin, eikä arvosteta edelleenkään kulttuureissa, joissa elämisen olosuhteet ovat alkeellisemmat ja rankemmat.

Onko kysymys kehittyneiden kulttuurien mahdollisuudesta valita parhaista parhain vai ”häiriintyneestä” länsimaisesta ajattelusta? Ehkä kehitys johtaa yhä naisellisempien ja yhä miehekkäämpien ihmisten suosimiseen kautta maailman?

Urbaaneissa maissa kaikki naiset eivät havittele mahdollisimman maskuliinista puolisoa. Tässäkin tutkimuksessa britit ja shangailaisnaiset valitsivat pitkäaikaiseksi kumppaniksi mieluiten neutraalin näköisen miehen. Tutkijat ovat aiemmin arvelleet vähemmän maskuliinisen miehen olevan miellyttävämpi puoliso ja parempi isä. Hyvin maskuliiniset miehet voivat olla karskeja, aggressiivisia, petollisia, kilpailuhenkisiä ja liian työkeskeisiä.

Suomalaisnaiset ovat aiemmin osoittautuneet kehittyneiden maiden vertailussa kummajaisiksi. Meillä ei arvosteta maskuliinisia mieskasvoja. Onko tämä merkki maamme äärimmäisen kehittyneestä tilanteesta vai siitä, että kuulumme johonkin pieneen heimokulttuuriin, joka ei urbanisoidu vielä pitkään aikaan?

Isabel M. Scott et al: Human preferences for sexually dimorphic faces may be evolutionarily novel. PNAS, October 7, 2014.

Kaiken draaman, erikoisuuksien ja ääritapausten keskellä kukoistaa tavallinen suomalainen parisuhde-elämä. Normisuomalainen elää edelleen valtavirtaelämää tyytyväisenä oman mussukkansa kanssa.

Tutkimusprofessori Anna Rotkirchin mukaan useimmilla suomalaisilla ei ole jatkuvaa vipinää parisuhdemarkkinoilla, vaan enemmistö kansasta pysyy alkuperäisvalinnassaan. Miehistä yli 60 prosentilla ja naisista yli 65 prosentilla on ainoastaan yksi asuinkumppani koko elämänsä aikana! Tiedot perustuvat FINNUNION-aineistoon.

FINNUNION-rekisteriaineisto on edustava otos suomalaisista vuosina 1970-2010. Otos koostuu vain kantasuomalaisista ja se on suuri, noin 11 prosenttia koko väestöstä.

Nolla kumppania koko elämän aikana saa tai haluaa miehistä noin 15 prosenttia ja naisista noin joka kymmenes. Alle viidennes väestöstä perustaa kaksi liittoa aikuisena.

Nuoremmilla polvilla on aiempaa useampia liittoja. Lähes neljäsosa nuoremmista on sarjamonogamisia. Silti yli puolet suomalaisista elää edelleen vain yhden kumppanin kanssa koko elämänsä aikana.

Mikä on tällaisen pitkän konservatiivisen perinteen salaisuus? Kestävän liiton ihanne? Laiskuus? Vai hyvä parisuhde?

Usein naisten ja miesten erilaisuutta tuodaan voimakkaasti esille. Miehet ovat muka kaikki tietynlaisia. Naisia ei voi kukaan ymmärtää, ei ainakaan kukaan looginen olento. Naiset ja miehet ovat eri planeetalta. Höpsismiä.

Suurin osa suomalaisista pitää omaa – yleensä toista sukupuolta olevaa – pariaan parhaana ystävänään ja uskottunaan. Normaalissa tavallisessa parisuhteessa ollaan kumppaneita ja jaetaan arjen ilot ja surut. Joskus tulee riitoja ja väärinkäsityksiä, mutta kaikki parit eivät laita näitä vain toisen osapuolen syyksi. Jokainen voi parantaa kommunikaatiotaitojaan ja käytöstään.

Tavalliset parit ovat ymmärtäneet, että toinen on ihminen, normaali olento, jota ei kannata kohdella kuin toiselta planeetalta tullutta vihollista. Häntä ei ehkä kannata edes pitää eksoottisena erikoisuutena, sillä se saattaa häiritä normaalia arkielämän viettoa. Tavallinen luotettava kumppanuus toimii.

Hyvää uutta vuotta kaikille pareille ja sinkuille, niin aivan tavallisille kuin vähän erikoisemmillekin kombinaatioille!

Lähde: Anna Rotkirchin luento Helsingin yliopistossa 9.1.2015

Kaikki muistanevat koulussa opitun kultaisen säännön: tee toiselle se, mitä toivot itsellesi tehtävän.

Monet uskontokunnat ovat ottaneet säännön omiin nimiinsä, mutta se tunnetaan kautta maailman eri kulttuureissa yksinkertaisena alkeismoraalisääntönä.

Kliinisen psykologian tohtori ja UCLA:n apulaisprofessori Stan Tatkin kehottaa testaamaan kultaista sääntöä parisuhteessa, sillä hänellä on hyviä kokemuksia siitä omassa neuvontatyössään. Riitaisat parit saattavat hyötyä lähestymistavasta.

Monet noudattavat ihmissuhteissaan ennemmin hammas hampaasta -periaatetta. Parisuhteessa tällainen koston ja ikävyyden kierre ei johda mihinkään hyvään. (Tuskin toimii muissakaan ihmissuhteissa, saatikka valtioiden välisissä suhteissa.)

Kun kuuntelee ihmisten kertomuksia päivästään, saattaa tarinassa esiintyä montakin päivän pilannutta toista ihmistä. Puoliso oli kiukkuinen aamulla, työkaveri on typerä, pomo on ihan idiootti, kaupan kassa oli huonokäytöksinen...(mutta minä olin taas oikea enkeli?).

Jos vain koko muu ihmiskunta muuttuisi ystävällisemmäksi ja älykkäämmäksi, olisi oma elämä paljon helpompaa. Tätä saa valittaja odottaa maailman tappiin.

Ainoa asia, johon voi heti vaikuttaa, on oma käytös ja oma suhtautumistapa. Oman elämän saa saman tien ihanammaksi, kun aloittaa lähimmästä ihmissuhteestaan. Parisuhteessa olevalla se on yleensä oma kumppani.

Miten haluaisit, että kumppani kohtelisi sinua? Ystävällisesti, rakentavasti ja lämmöllä? Empaattisesti, avuliaasti ja rakastavasti? Miksi niin moni sitten toimii itse epäystävällisesti, kylmäkiskoisesti, ajattelemattomasti ja ilkeästi? Tai välinpitämättömästi ja itsekkäästi?

Omaa huonoa käytöstä ei yleensä huomaa, ennen kuin se menee aivan mahdottomuuksiin, mutta silloinkaan ei ole helppoa pyytää anteeksi ja vaihtaa suuntaa. Jopa oma moka ja kohtuuttomuus projisoidaan kumppaniin: jotenkin tämä oma typeryys on toisen syytä. Jos hän olisi lämpimämpi ja parempi puoliso, olisin minäkin toisenlainen.

Parisuhteessaan pettyneen täytyy käyttää paljon henkisiä voimavaroja suhteen ilmapiirin muuttamiseen. On vaikeaa olla ystävällinen ja empaattinen, jos tuntee vihaa ja katkeruutta, eikä luota toiseen. Usein suhde ei kuitenkaan ole tuhoon tuomittu, vaan pari on joutunut negatiiviseen kierteeseen. On opittu katsomaan asioita vain omasta näkökulmasta.

Kultaisen säännön soveltaja voi aloittaa lopettamalla valittamisen. Omaa käytöstä voi muuttaa hyvään suuntaan olemalla itse rauhallinen, luotettava ja turvallinen, vaikka kumppani ei heti vastaisikaan nätisti. On hyvä jos parisuhteessa ainakin toinen alkaa käyttäytyä aikuisen lailla. Usein kumppani seuraa perässä. Hyvästä seuraa hyvää.

Ennen kuin aloittaa kultaisen säännön noudattamisen, voi tietysti yrittää selvittää mitä kumppani todella toivoo ja kaipaa. Joskus toinen ei haluakaan täsmälleen samoja asioita kuin mitä itse arvostaa.

Miten työttömyys vaikuttaa pariutumiseen, perheen perustamiseen ja perhe-elämään?

Suomalaisista vajaa kymmenes on työttömiä. Miesten työttömyysaste on hieman korkeampi kuin naisten. Naisista isompi osuus on työelämän ulkopuolella opiskelemassa tai hoitamassa lapsia.

Pikkulapsiperheen äitien työllisyystilanne ei ole kovin hyvä. Tilastokeskuksen mukaan yhä useampi äiti on työelämän ulkopuolella.

Isien työllisyysaste oli 2013 peräti 91 prosenttia, kun yhden tai kahden lapsen äideistä töissä oli 78 prosenttia ja vähintään kolmen lapsen äideistä vain 57 prosenttia.

Lapsettomien miesten työllisyysaste oli samaan aikaan 73 prosenttia. Lapsettomien naisten työllisyys on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla, mutta äitien työllisyys on ollut laskusuunnassa. Onko perheen ja työn yhdistäminen tullut vaikeammaksi, vai mistä on kyse?

Miksi isät tekevät kaikista ahkerimmin töitä? Kannustaako perheen perustaminen miehiä töihin? Varmasti.

Ilmeisesti työssäkäyvien miesten on myös helpompi pariutua ja perustaa perhe. Hyvin koulutetut ja hyvässä työpaikassa olevat miehet ovat todennäköisimmin parisuhteessa ja tulevat yleensä myös isäksi.

Mitä tapahtuu, kun kumppani joutuu yhtäkkiä työttömäksi? Parisuhteessa työttömyys ei ole vain yksilön kriisi, vaan se vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin.

Perheen tulot laskevat, ja kumppaneiden suhde muuttuu. Monelle miehelle ja naiselle työ tuo muutakin kuin palkan: toimintaa, itsetuntoa, rytmiä ja järjestystä elämään, aseman, työsuhde-etuja, työkaverit ja erilaisia työpaikan rientoja.

Miten parit selviävät työttömyydestä? Tunteeko työttömän kumppani pelkoa, kiukkua, empatiaa vai kaikkia näitä?

Työttömäksi jäänyt tarvitsee tukea ja myötätuntoa. Tunteita ja turhautumisia kannattaa jakaa.

Jos työttömäksi joutunut alkaa reippaasti etsiä uusia työ- tai opiskelumahdollisuuksia, ja samalla imuroi asunnon, käy kaupassa ja laittaa ruoan, on perheen elättäjä usein ainakin aluksi ihan tyytyväinen ja kannustava.

Jos työtön masentuu ja vaipuu apatiaan, eikä tee yhteisen kodin eteen mitään toisen työpäivän aikana, alkavat ongelmat kasautua.

Onko väliä kumpi jää työttömäksi? Suhtautuvatko miehet ja naiset omaan työttömyytensä eri tavoin?

Kestäisitkö kumppanin työttömyyden? Miten pitkään sietäisit tilannetta? Kunnes kuolema erottaa, vai antaisitko työttömälle kumppanille tietyn ajan jälkeen kenkää?

Kirjoitin viimeksi kesän jälkeisestä ahdistuksesta. Arjen alkaessa myös kodin irtaimisto vyöryy päälle.

Moni viettää kesällä paljon aikaa ulkona, matkoilla, kavereilla tai mökillä, eikä oman kodin järjestys pysy kovin hyvänä. Kesäkamat on kiskottu kaapeista esille, ja kotona käydään vain vaihtamassa vaatteita ja varusteita, ja käytetyt kamppeet on vain heitelty jonnekin.

Työn tai opiskelun alkaminen vaatii todennäköisesti asiallisempaa pukeutumista, ja kauden vaihtuessa kaiken mahdollisen irtaimiston yhtäaikaiskäyttö johtaa kodin kaaostumiseen.

Omat varvastossut, uikkarit ja työsalkut vielä mahtuvat jotenkin eteiseen, mutta mitä varten tuo toinen on jättänyt kamansa tuohon levälleen?

Lueskelin Vauvan (Vauva-lehden neuvot olivat taas ihan mahtavia. Kun avautujan mies kaipasi kotiin hyvää järjestystä, neuvoivat kommentoijat naista eroamaan välittömästi, jos ei kerran mahduta samaan kotiin), Iltalehden ja parin muun lehden kirjoituksia kumppanin kyvyttömyydestä hallita kaaosta. Usein sotkeminen ja epäjärjestelmällisyys halutaan nähdä sukupuoliominaisuutena. Naiset uskovat lujasti siihen, että he löytävät kadonneet tavarat kotoa paremmin kuin miehet.

Miehet väittävät tämän johtuvan siitä, että naiset piilottavat tavarat omasta mielestään sopivaan paikkaan, ja vielä vaihtavat ”oikeita” säilytyspaikkoja tiuhaan.

Osa miehistä piti naisia jopa tietoisesti mielivaltaa käyttävinä hirmuina, joiden tarkoituksena on viedä miehen itsevarmuus kotona lopullisesti. Miehestä tehdään kodin tavaroista yksinvaltaisesti päättämällä anteeksipyytelevä, eksyksissä oleva hissukka, jolla ei ole samanlaisia asumisoikeuksia kuin naisella.

Naiset kuvailivat miestensä olevan sokeita kadonneille esineille, vaikka etsitty objekti olisi heidän nenänsä edessä. Yksi nainen kertoi neuvovansa jopa ex-miestään löytämään tavaroitaan.

Ovatko juuri toisen tavarat turhia esineitä ja rojuja, jotka saisi mieluiten heittää pois tai piilottaa varastoon?

Onko kumppanin tavararöykkiön inhoaminen merkki parisuhteen huonosta tilasta? Onko suhde rakoilemassa? Hyväksyykö rakastunut toisen likaiset sukat lattioilla tuosta vain?

Vai onko kyse vain normaalista yleisinhimillisestä tarpeesta kodin viihtyisyyteen ja siisteyteen? Millaiset tavarat eivät sovi sinun kotiisi?

Pitääkö toisen esineistöllä olla jokin työhön liittyvä tai yleishyödyllinen tarkoitus, jotta sitä voisi sietää?

Onko esimerkiksi kokkailuharrastukseen tai kalastukseen liittyvä tarpeisto ok, koska niistähän koituu tavallaan hyötyä koko perheelle? Entä ompelukone, kangaspuut, työkalut, höyläpenkki?

Miten suhtaudut jääkiekkovarusteisiin, golf-mailoihin, polkupyörään sisätiloissa tai lankakasseihin?

Mistä kiukku toisen omaisuutta kohtaan kumpuaa? Onko molemmilla kumppaneilla riittävästi henkistä ja fyysistä tilaa olla kotona?

Uuden brittitutkimuksen mukaan yhdessä nauraminen saa paljastamaan salaisuuksia.

Tutkimuksessa opiskelijat katsoivat pienryhmissä joko hauskoja stand up -videoita tai golf-opetus- ja luontopätkiä, jonka jälkeen heidän piti kirjoittaa pieni esittely itsestään.

Yhdessä nauraneet opiskelijat kertoivat paljon henkilökohtaisempia asioita itsestään kuin muut ryhmät.

Ehkä tämä pätee myös rakkaussuhteissa?

Moni parisuhteissaan pettynyt alkaa lähestyä uusia kumppanitarjokkaita kuin tekisi työhaastattelua.

Kuka olet, paljonko tienaat, haluatko lapsia, missä haluaisit asua, mitkä ovat viisivuotissuunnitelmasi?

Paljon tehokkaampaa ja ainakin huomattavasti hauskempaa olisi saada potentiaalinen kumppani nauramaan oikein kunnolla.

Tutkimuksen mukaan naurava ihminen paljastaa salaisuutensa ja saattaa kertoa noloimmatkin toiveensa, sillä nauru rentouttaa ja lähentää ihmisiä toisiinsa.

Yhdessä nauraessa paljastuu myös kumppanitarjokkaan huumorintaju. Jos toinen nauraa ihan typerille jutuille, tai vielä pahempaa: ei naura ollenkaan, on ehkä turha jäädä notkumaan ja odottamaan rakastumisen ihmettä. Ellet sitten ole itse yhtä pidättyväinen ja tosikko.

Laughter´s Influence on the Intimacy of Self-Disclosure. Human Nature, March 2015.

Suomalaisilla on perinteisesti ollut epäluuloja nopeita ihmisiä kohtaan. Ihaillaan toki formula-kuskeja ja lätkänpelaajia, mutta nopeat ajattelijat ovat jotenkin epäilyttäviä. Nopealiikkeiset liukkaatleevit ovat vähän naurunalaisiakin.

Suomalaiset eivät yleensä pidä nopeasti puhuvista ihmisistä. Heidät koetaan hermostuttaviksi ja epäluotettaviksi.

Olen joskus epäillyt nopeutta inhoavien omaa järjenjuoksua hitaaksi. Suomessa on jopa asiantuntijatasolla väitetty säännöllisesti, ettei nopeudella ja älyllä ole mitään yhteyttä, vaikka yhdysvaltalaistutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet älyn ja nopean ajattelun yhteyden. Tehokkaasti toimivissa aivoissa on hyvät kytkökset.

Onko suomalaisilla jokin geneettinen erityisversio älystä, ns. hidas äly?

Ehkä suomalaisten epäluulo nopeutta kohtaan onkin intuitiivista viisautta? Princetonin yliopiston psykologian laitoksen tutkimukset nopeasta ajattelusta osoittavat siihen liittyvän erilaisia riskejä.

Koetilanteissa ajattelun nopeuden lisääminen aiheutti lisääntyvää riskikäyttäytymistä. Ihmiset ottivat tosiasiallisessa rahankäyttötilanteessa isompaa riskiä ajatellessaan nopeasti. He myös alkoivat suhtautua riskiseksiin ja laittomiin päihteisiin huomattavasti aiempaa suopeammin.

(Monet myynnin ammattilaiset tietävät tämän, ja yrittävät jouduttaa ihmisten päätöksentekoa.)

Rahamaailman ammattilaisia on tutkittu paljon. On huomattu, että eniten voittoa tekevät meklarit ottavat eniten riskiä ja heillä on korkeimmat testosteroniarvot. (En muuten ole nähnyt tuoreita tutkimuksia näistä törkeimmistä riskinottajista kunnon talousromahduksen jälkeen. Kuinkas sitten kävikään?)

Suomessa suositaan edelleen melko rauhallisia ja tasaisia kumppaneita. Monessa muussa maassa normisuomalaisia pidettäisiin hieman hidasälyisinä.

”Hiljaa hyvää tulee.” Huomiseen asioita funtsiva kumppani ei ehkä mene vieraisiin, ei hassaa rahojansa typeriin kohteisiin, eikä lähde vetämään mitään arveluttavaa ainetta missään olosuhteissa.

Toisaalta Princetonin tutkimuksissa selvisi, että nopeilla ajattelijoilla on paljon positiivisia kokemuksia ja tuntemuksia. Nopeus tuo mielihyvää, voiman tunnetta, energisen ja luovan olon ja se lisää itsetyytyväisyyttä. (Tutkijoiden mukaan nopeaälyisyys aiheuttaa ajoittain jopa maniaa muistuttavia fiiliksiä.) Hidas ajattelu aiheuttaa masentuneen olon.

Suomessa masennus on yleistä. Ehkä meidän on aika alkaa sietää nopeaälyisyyttä hieman aiempaa paremmin. Riskinoton ja energisyyden oikean suhteen löytäminen tuo tyytyväisyyttä myös parisuhteeseen.

Kaikki parisuhdeasiantuntijat varoittavat nykyään samasta asiasta: nykyihmisen odotukset parisuhteelle ovat tolkuttomat. Kumppani ei voi olla vastuussa kaikesta onnesta elämässä.

Ihmisten pitäisi tajuta, että me kaikki olemme vajavaisia, myös se oma rakas, eikä ole muutenkaan järkevää laittaa kaikkia munia samaan koriin.

Tällä en tarkoita useiden kumppaniehdokkaiden varalla pitoa, vaan elämän perusankkureiden löytämistä tai perustamista. Ihmisellä on hyvä olla parisuhteen lisäksi muitakin tärkeitä asioita elämässä, kuten vaikka muut läheiset, ystävät, työ, harrastuksia ja muita kiinnostuksen kohteita.

Kohtuullisuus ja keskitie voivat varsinkin nuorten ihmisten mielestä olla ärsyttäviä sanoja, mutta jälleen kerran tutkimukset osoittavat niissä piilevän viisauden.

Parisuhteessa ei kannata vaatia toiselta liikaa, muttei myöskään tyytyä liian vähään. Kumppanilta tulee odottaa ymmärrystä, rakkautta ja huomiota sopivasti.

Psykologian professori Susan Krauss Whitbourne esittelee Psychology Todayn kirjoituksessaan uuden mallin parisuhteen odotuksista. Sivan George-Levin ryhmä on selvittänyt parisuhteen osapuolten odotuksia ja parisuhdetyytyväisyyttä. Tarjolla on nyt 19 kohdan testi, jolla voit selvittää, vaaditko toiselta liikaa.

Onnellisessa parisuhteessa kumppaneiden odotukset ja todellisuus ovat tasapainossa. Liian vaativat henkilöt, jotka katsovat ansaitsevansa vain parasta, ja vaativat kumppaniltaan esimerkiksi jatkuvaa huomiota, tulevat luonnollisesti pettymään. Heillä on myös täysin epärealistinen käsitys omasta ihanuudestaan.

Toisaalta ihmiset, jotka eivät odota kumppaniltaan mitään, ja jotka ajattelevat, ettei heillä ole oikeutta odottaa ja toivoa huomiota ja rakkautta, kärsivät yleensä masennuksesta ja todella huonosta itsetunnosta, eikä heidänkään parisuhteistaan juuri onnea löydy.

Ihmiset pitävät siitä, että heille rakkaat ja tärkeät ihmiset kaipaavat ja odottavat heiltä rakkautta, tukea ja neuvoa. Ihminen haluaa kokea itsensä tärkeäksi. Kun molemminpuoliset odotukset ja todellisuus kohtaavat keskimäärin kohtuullisella tasolla, on parisuhde kaikista onnellisin.

Suurin osa suomalaisista on parisuhteessa ihmisen kanssa, joka on hieman pyöreä, ja joka todennäköisesti on jo lihonnut suhteen aikana tai tulee keräämään massaa lähivuosina. Miten tämä vaikuttaa parisuhteeseen?

Miehiä pidetään ainakin heterosuhteessa esteettisyyttä enemmän arvostavana osapuolena (vaikka naiset nauravat tälle, viitaten miesten vaatetukseen, omaan ulkonäköön, sisustusmakuun jne.).

Miehet kuitenkin arvostavat naiskauneutta. Sille löytyy kaikenlaisia evoluutiopsykologisia selityksiä, kuten se, että sopivan painoiset kurvikkaat ja kauniit naiset ovat muita terveempiä ja älykkäämpiä, ja saavat kauniimpia ja älykkäämpiä lapsia.

Miehet haluavat harrastaa seksiä kauniiden naisten kanssa, koska viehättävät naiset herättävät miehessä seksuaalisia haluja. Tämä itsestään selvä idiotismilta vaikuttava kehäpäätelmä on kuitenkin käytännössä totta. Kun oma kumppani ei enää vastaa kauneusihannetta ollenkaan, mitä siitä seuraa? Haluaako häntä vielä?

Seksuaalinen halukkuus on monimutkainen asia, johon fyysiset ominaisuudet saattavat vaikuttaa yhä vähemmän silloin, kun ollaan pitkässä parisuhteessa. Tutun ihmisen näkee eri tavalla kuin vieraan. Läheisen lihomista tai vanhemista ei välttämättä ”näe”, jos edelleen rakastaa toista syvästi. Monet vanhukset ovat kertoneet näkevänsä puolisonsa nuorena tyttönä tai poikana. He tunnistavat toisen hymyn takaa kumppanin koko hienon elämän.

Kaikki eivät tähän kuitenkaan pysty. Oman kumppanin kilot, arvet ja rypyt alkavat ahdistaa tai ällöttää.

Haastattelin Suhdeklinikan pornoa ja parisuhdetta käsittelevää artikkelia varten perheneuvoja Päivi Stelin-Valkamaa. Hän sanoi mm. näin: ”Jos kumpi tahansa puolisoista ei ole tyytyväinen kumppaninsa ulkoiseen olemukseen, se on isompi asia. Kuinka paljon asia kuuluu toiselle? Äkkiseltään tuntuu, että se on oma asia, miltä näyttää, mutta jos kumppani lihoo vaikka 30 kiloa, miten sen sanoo nätisti toiselle?”. Niin miten?

Rivien välistä olen ollut lukevinani useammankin parineuvojan huolen. Ihmiset kärsivät kumppaninsa lihomisesta, mutta sitä ei saisi sanoa ääneen, koska se on epäkohteliasta, epämiellyttävää, ja puuttumista toisen yksityisasiaan. Lisäksi se on pinnallista ja pikkumaista ja itsekeskeistä. Vai onko?

Miten lihominen vaikuttaa ihmisen elämäntapaan ja aktiivisuuteen?

Miten ulkonäön muuttuminen ja lihominen vaikuttaa ihmiseen itseensä? Monet lihavat kokevat itsensä rumaksi, ja yrittävät peitellä kilojaan kaavuilla ja mustalla kankaalla. Itseinhon vallassa oleva ihminen koetaan harvemmin viehättäväksi.

Entä miten muiden ihmisten suhtautuminen vaikuttaa asiaan? Näkeekö oman kumppaninsa muiden, ehkä julmin, silmin?

Ovatko lihavat ihmiset leppoisia, suvaitsevaisia ja iloisia? Vai ovatko he kyllästyneitä, masentuneita, katkeria tai vihamielisiä? Ovatko he luovuttaneet? Vai nauttivatko he vain elämän ihanista antimista, kuten hyvistä juomista ja herkullisesta ruoasta?

Mielestäni ihmisen silmä tottuu näkemäänsä. Suurin osa aikuisista on terveysviranomaisten mielestä vähintään hieman pulleita. Kun hoikkia ihmisiä näkee aika harvoin, alkaa pitää tanakkuutta normina. Osalla ihmisistä kilot myös kertyvät viehättävästi ns. oikeisiin paikkoihin.

Varsinaisessa merkittävässä lihavuudessa yksi ongelma parisuhteen kannalta on ehkä runsaan ylipainon aiheuttama sukupuolettomuus.

Oikein lihava mies on epämiehekäs, koska hänellä on liikaa ”naisellisia” pyöreitä muotoja, eikä hän enää vaikuta voimakkaalta ja aktiiviselta, miesihanteen mukaiselta mieheltä. Miehellä runsas rasvakudos tuottaa estrogeeniä. Testosteronin tuotanto heikkenee.

Vain laihat naiset tulevat lihoessaan naisellisemmiksi. Kun feminiininen pyöreys lisääntyy merkittäväksi ylipainoksi, alkaa nainen muistuttaa sukupuoletonta olentoa. Vyötärön mukana naisellisuus katoaa, hormonitasapaino muuttuu epäedulliseksi, ja naisen keho alkaa saada jopa miehekkäitä ominaisuuksia.

Jos unohtaisi terveysfasismin (vaikka tosiasia on, ettei terveellistä ruokaa syövä ja riittävästi liikkuva ihminen hevin pysty lihomaan merkittävän ylipainoiseksi) ja keskittyisi rakkauteen. Jos rakastaisi itseään niin paljon, että pitäisi itsestään ja kehostaan hyvää huolta loppuun asti. Eikö se olisi paras rakkaudenosoitus myös toiselle?

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00046

http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&viewType=viewArticle&tunnus=duo91379&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=