Suhteet & seksi

Parisuhde suojaa tilastollisesti masennukselta. Kaikista suojaavin parisuhde on avioliitto.

Ehkä noin viidennes sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Naisten osuus sairastuneista on vieläkin suurempi. Myös parisuhteessa olevat ihmiset voivat masentua. Joskus itse parisuhde aiheuttaa jatkuvaa pahaa mieltä.

Netissä surffaillessa törmää tavallista useammin masentuneisiin miehiin. Heistä kertovat vaimot ja tyttöystävät. Löysin myös oppaita ja opinnäytetöitä, joissa useimmin sairastunut oli mies. Naiset haluavat nähtävästi käsitellä asiaa kirjoittamalla ja puhumalla, ja ilmeisesti kärsivät tilanteesta aika lailla.

Saavatko miehet tukea vaimonsa masentuessa?

Miesten näkökulmaa sairastuneen kumppanin kanssa elämisestä tarjoaa esimerkiksi Äimä ry (Äidit irti synnytysmasennuksesta).

Jos googlettaa masentunut puoliso/ vaimo/ mies, saa mielenkiintoisia tuloksia. Osa sivuista antaa tukea ja ohjeita tai diagnooseja ja vertaistukea. Toisaalta tarjotaan myös pettämissivustoa, aasialaisia vaimoja ja rukouksia.

Masentunut ystävä ei ole kovin helppo kaveri. Masennus on raskasta, ikävää, se vie ilon elämästä ja tuo negatiiviset asiat ja epäonnistumiset pintaan. Masennus tarttuu, koska tunteet ja mielialat tarttuvat. Moni vältteleekin masentunutta.

Jos masentunut on oma perheenjäsen, ei välttely oikein onnistu, eikä se ainakaan toimi. Masentunut kumppani vaikuttaa voimakkaasti myös terveen puolison hyvinvointiin. Jos terve puolisko ei saa toista nostettua depressiosta, kannattaa ehkä auttaa kumppani ammattiavun piiriin.

Usein masentuneen kumppanin terve pari sairastuu myös. Tämä ei ole mikään ihme, sillä yleensä kumppani on elämän tärkein ihminen. Kodin ilmapiiri on raskas. Parisuhde ei ole enää kahden tasaveroisen ihmisen vastavuoroinen rakkaussuhde. Masentunut kumppani ei ole hyvää seuraa, ei jaksa tehdä kotitöitä, eikä ehkä harrastaa seksiä ollenkaan. Epäkohtien lista on pitkä.

Joskus terve osapuoli uskaltaa masentua vasta kun toinen jo tervehtyy.

Terveen kumppanin tulisi suojata omaa mieltään ja jaksamistaan heti toisen masennuksen merkkien ilmaannuttua. Kumppania ei ole ehkä reilua hylätä, mutta on oikein huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, esimerkiksi harrastamalla mukavia asioita ja tapaamalla omia ystäviä.

Joskus masentuneen kumppanin vaatimukset ovat mahdottomia. Silloin terveen täytyy asettaa asioille rajat.

Hyvä parisuhde suojaa masennukselta. Hyvä parisuhde myös auttaa kumppania parantumaan, jos hän hyvästä parisuhteesta huolimatta on voimakkaan taipuvainen masentumaan.

Millaisia kokemuksia teillä on aiheesta?

Olen puolustanut hyvää lukutaitoa eri blogikirjoituksissani, jotka ovat liittyneet elämässä pärjäämiseen ja opintomenestykseen ym. En muista olenko saanut yhtään lukemista puolustavaa kommenttia, mutta lukutaitoa vähättelevää palautetta on sen sijaan tullut.

En tiedä, vihaavatko ihmiset oikeasti lukemista ja kirjoja, vai onko kysymyksessä jonkinlainen väärinkäsitys? Ehkä defenssimekanismi? Lukihäiriöisten puolustaminen? Käytännön älykkäiden esiin nostaminen?

Ehkä ihmiset ovat törmänneet ärsyttäviin kirjaviisaisiin besserwissereihin, joilla ei ole käsitystä siitä, miten asiat oikeassa elämässä menevät?

Kannustan lukemiseen, koska se tuo niin paljon iloa elämään, ja koska sen hyödyistä on niin paljon faktatietoa. Ei lukemisen mainostaminen tarkoita sitä, että sen pitäisi olla kaikkien lempiharrastus, tai että elämä menisi kokonaan pilalle, jos ei ole hyvä lukemaan. On paljon muutakin kivaa tekemistä ja muuta todella tärkeää elämässä.

Jos kuulut ehdottomaan tekijä-porukkaan, voit lopettaa lukemisen tähän.

Lukemisesta on kiistattomasti hyötyä älyn kehittymisessä, muiden ihmisten ja maailman ymmärtämisessä, opintomenestyksessä, ja nyt todistetusti myös tunnetaitojen kehityksessä.

Uusimmissa tutkimuksissa on huomattu, että paljon kaunokirjallisuutta lukevat ovat muita paljon parempia ymmärtämään erilaista elämäntapaa, erilaisia kokemuksia ja erilaisia ihmisiä.

Mikä tahansa lukeminen ei tuo hyvää tunneälyä. Jostain syystä ns. hyvän kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää eniten älyä ja empatiaa. Faktatieto tai kioskikirjallisuus eivät tuo samaa hyötyä.

Kaunokirjallisuuden lukijat parantavat kykyään käsittää, että muilla ihmisillä voi olla erilainen elämä, erilaiset ajatukset ja toisenlaisia tunteita kuin mitä itsellä on. Toisin sanoen, typeryys ja itsekeskeisyys vähenevät. Mielen teorian tutkijat ovat huomanneet saman.

Psykologi Raymond Marin ryhmän tutkimukset lukemisesta ja mielestä ovat varsin perusteelliset.

Marin tutkimuksissa tosin huomattiin, että pitkien elokuvien katsominen ja niistä keskusteleminen voivat myös kehittää lapsen tunneälyä.

Korkeakirjallisuuden lukijoita pidetään usein vain snobeina ja ärsyttävinä itseään muita parempina pitävinä raukkoina. Time-lehden artikkeli Reading Literature Makes Us Smarter and Nicer kertoo lyhyesti mistä on oikeasti kyse. Lukeminen tekee ihmisestä paremman ihmisen.

Parisuhteen kannalta korkea älyllinen ja empaattinen kapasiteetti on yleensä vain plussaa. Koska lukijat eivät ole vain fiksuja ja kivoja, vaan myös muita viisaampia, on myös parisuhteessa mukavampaa kuin ymmärtämättömän ja jäykän partnerin kanssa olisi.

Lukevan kumppanin mieli on eloisampi, ymmärtäväisempi ja joustavampi. Seuraavaan deitti-kuvaan kannattaa ottaa vaikka Paul Austerin kirja, eikä mitään muuta rekvisiittaa, kuten lapsia, nalleja, kaulimia, veneitä, lentokoneita, autoja tai golf-mailoja.

Tässä vielä varsinainen hehkutusten hehkutus lukijoista.

Suomessa on melko korkeat eroluvut ja runsaasti päihteiden ongelmakäyttöä. Verrattuna muihin pohjoismaalaisiin olemme myös melko sairaita. Väkivaltaisuuttakin esiintyy runsaasti, tosin kohtuuttoman paljon muihin eurooppalaisiin verrattuna lähinnä Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Tuoreessa Scientific American Mind -julkaisussa kirjoitetaan tunteiden huomiotta jättämisen vaurioittavan ihmisen terveyttä. Aleksityymikko saattaa kutsua vaivoja luokseen.

Suomessa aleksitymiaa, eli kyvyttömyyttä tunnistaa omia ja muiden tunteita, on tutkittu paljon. Nopean katsauksen aiemmasta tutkimuksesta saa vaikka täältä.

Jotenkin kaikenlainen syrjäytyminen näyttää olevan osittain päällekkäistä aleksitymian kanssa. Jopa epäsosiaalisen käytöksen ja aleksitymian esiintymiskartat näyttävät aika lailla samanlaisilta.

Onneksi aleksitymia näyttää vähentyvän väestössämme. Max Karukivi on sekä tutkinut että hoitanut siitä kärsiviä nuoria.

Aleksityymikoita on aiemmin pidetty tunteettomina. Nykytiedon valossa heillä on paljonkin tunteita, mutta he eivät oikein pääse niihin käsiksi. Jos ajattelee tunne-eksyneen ihmisen ennemminkin avuttomana ummikkona kuin psykopaattina, voi säilyttää oman empatiakykynsä myös aleksityymikon seurassa.

Kotimaisten tutkimusten mukaan aleksityymikoissa on enemmän yksin eläviä. Parisuhteissa tunteiden heikko ymmärtäminen ja niukka ilmaiseminen voi olla hyvinkin ongelmallista. Pariutuneet aleksityymikot päätyvät tavallista useammin eroon. Voisivatko erilaiset parisuhteen ongelmat johtua ainakin osin aleksitymiasta?

Usein epämääräinen fyysinen oireilu tunne-elämän ristiriidoissa on yleistä aleksityymikoille. Kun on paha mieli, ei ymmärretä sitä kunnolla, vaan saadaan erilaisia ruumiillisia oireita. Vaikka tutkimustiedon valossa aleksitymia on ollut yleisempää miehillä kuin naisilla, on minusta selviä merkkejä siitä, että Suomessa on myös paljon naisia, joilla on vaikeuksia tunteiden ymmärtämisessä.

Max Karukiven väitöksen mukaan sukupuoliero on nuorten keskuudessa hyvin pieni. Jatkossa on mielenkiintoista nähdä, miten nykyiset nuoret voivat aikuisina ja vanhoina. Jakautuuko aleksitymia tasaisesti naisille ja miehille? Onko kulttuurissamme jotain sellaista, mikä vaikeuttaa miesten tunne-elämän kehitystä? Aiemmin sellaisina seikkoina on ainakin pidetty sotaa, kasvatusta ja erilaisia muita näivettäviä tekijöitä.

Vastaus otsikkoon on: opetelkaa. Tunteita voi opetella tunnistamaan ja ilmaisemaan. Jos on tosi pahassa jamassa, on varmasti syytä hakea ammattiapua, mutta lievemmissä tapauksissa voi hyvä ja turvallinen parisuhde kasvattaa ihmistä. Naiset ja miehet ovat oppineet ilmaisemaan itseään ja rakkauttaan, sekä myös vihan tunteitaan, yhdessä kärsivällisesti opettelemalla.

Tunteiden ymmärtämisen opettelu vaatii parisuhteessa molempien kumppaneiden panostusta. Vaaditaan vastaantuloa, vilpitöntä halua ymmärtää ja antaa anteeksi toisen kehno tunneilmaisu, ja tarvitaan myös tilaa toisen kehitykselle.

Jatkuvan mykkäkoulun sietäminen, pakeneminen paikalta, tai yhteinen karjuntakonsertti täytyy lopettaa yhteisymmärryksessä. On yritettävä tulkita toista yhä uudestaan kysymällä, että mitä oikeastaan tunsit ja tarkoitit äskeisellä? Tunnetaitojen oppiminen vaatii paitsi kärsivällisyyttä myös paljon rohkeutta. Aiemmin tunteita paennut tai niistä eksynyt on voinut saada pahasti nenilleen lapsuudessa ja nuoruudessa.

Rohkeus kannattaa. Elämä tunteiden rikastamassa maailmassa on niin paljon antoisampaa. Mitä iloa on olla rakkaan sylissä, jos ei tunne mitään?

Suomessa rakkauden romantisointi ei yllä läheskään samalle tasolle kuin Yhdysvalloissa. Monilla on itse asiassa aika raadollinen käsitys rakkaudesta ja parisuhteesta. Häistä puhuttaessa aletaan hokea, että puolet liitoista päättyy eroon (mikä ei edes pidä paikkaansa).

Silti (sadat) tuhannet teinit ja jopa hyvään aikuisikään ehtineet ihmiset haaveilevat ihanasta kumppanista, joka ei todellakaan tee mitään ällöttävää, ei näytä koskaan typerältä tai rumalta, ei haise pahalta, eikä kuulosta tyhmältä.

Sarah Kay ja Phil Kaye ovat tehneet vekkulin stand up -numeron aiheesta. Esitys on rytmiikaltaan niin hieno, että se muistuttaa musiikkia tai tanssiteosta.

Olkaa hyvä: A Beautiful Explanation of The Differences Between The Fantasy of Love And The Reality of Love: ”When Love Arrives”:

http://www.youtube.com/watch?v=mdJ6aUB2K4g

Rakkaus yllättää, aiheuttaa pettymyksiä, käyttäytyy joskus kammottavasti, mokaa sukulaisten ja ystävien edessä, eikä suostu noudattamaan ihmisen suunnittelemaa haavekuvaa parisuhteesta tai ihannekumppanista.

Rakkauden voima onkin sen yllättävyydessä. Rakkaus antaa jotain, mitä et ehkä osannut odottaa. Opit rakastamaan vinoja hampaita ja väärän väristä ohutta tukkaa.

Ja se pysyy vierelläsi, paskana päivänä pitää kädestäsi kiinni.

Ehkä peruskoulun yläasteella voisi esittää sukupuolivalistuksen ohella muutaman videon myös parisuhteen tunnepuolesta. Tämä versio on tietysti hieman imelä, mutta pahimmat romantikot pistävät suojamuurin pystyyn, jos aletaan oikein inhorealisteiksi.

Olen haastatellut lukuisia pariterapeutteja ja yksi aivan ilmeinen puute vaivaa monia toimimattomia parisuhteita: ihmisillä ei ole suhteellisuudentajua. Odotukset toista kohtaan ovat usein kohtuuttomat. Armoa! Realismia! Katso peiliin?

Suomalaisten tutkimusten mukaan ihmisten suurimpia haaveita on pitkän onnellisen parisuhteen saavuttaminen. Monet kyselevät, mistä sellaisen ihanan suhteen löytää.

Ehkä sitä ei noin vain löydetä, ehkä se pitää tehdä itse?

Jotkut selittävät parisuhteensa onnistumista hyvällä kumppanivalinnalla. Varmasti sopivan parin löytäminen helpottaa yhdessäoloa.

Psykologian professori Kaarina Määtän mukaan kestävää parisuhdetta avittavat kumppaneiden suopeus, kärsivällisyys, kompromissit, tinkiminen ja joustavuus. Elämän vastoinkäymisiä kestävät parhaiten toistensa erilaisuuden ja parin muuttumisen hyväksyvät ihmiset.

Normaaleja kyllästymisen ja turtumisen tunteita vastaan arjen sankareilla on aseinaan luovuus ja seikkailumieli. Myös kumppanien yhdessä harrastamien miellyttävien toimintojen määrä on hyvä liiton onnistumisen ennustaja.

Yhdessäolo, yhteisen maailman luominen, lähentää kumppaneita toisiinsa, ja läheisyys tuo suhteeseen rentoutta ja helppoutta olla yhdessä. Määtän mukaan parin yhteisen maailman luominen vaatii aikaa.

Läheisyys tarkoittaa syvimpien tunteiden jakamista. Se vaatii itseluottamusta ja rohkeutta. Avoimuus kulkee yhdessä luottamuksen kanssa. Kun molemmat toteutuvat, syntyy turvallisuudentunne, joka myös vähentää defenssikäyttäytymistä ja väärinymmärryksiä.

Kaarina Määtän mukaan miehillä on yleisesti tunnepidättyvyyttä, mutta onnellisessa suhteessa olevat miehet ovat yleensä avoimia.

Miehen avoimuus - suhteessa miehen temperamenttiin ja persoonaan -kertoo paljon parisuhteen tilasta.

Pitkässä suhteessa arjen ongelmat ja huolet vievät paljon voimia, joten viisaat parit varaavat aikaa myös huvitteluun ja hauskuuteen -yhdessä.

Toisaalta fiksut myös kestävät pakollisia vastoinkäymisiä uskoen vaikeuksien helpottavan ja uuden hienomman ajan koittavan nurkan takana.

Pelkkiä huippuhetkiä odottavat pettyvät.

Määtän mukaan sitoutuminen on rohkeiden laji. Parisuhteeseen sitoutuvat arvostavat itseään.

Rakastumisen kierteeseen päätyy itseensä ja elämäänsä kyllästynyt. Itseään arvostava oppii rakastamaan myös toista.

Jos on päättänyt rakastaa, keksii keinoja ratkaista riidat ja rakentaa siltoja, eikä halua luovuttaa helpolla. Tietysti päätöksen pitää olla molemminpuolinen. Yksin on vaikeaa pelastaa rakoilevaa suhdetta.

Kaarina Määttä: Kestävä parisuhde

Tunnetko vetoa avuttomiin ihmisiin? Saavatko osaamattomuus, viattomuus ja alahuulen väpättäminen suojelunhalusi heräämään? Ajatteletko ehkä, että olisi ihanaa mennä pelastamaan joku!

Ritarin tai äidin odottajia on niin naisissa kuin miehissäkin.

Jotkut ovat kasvaneet ns. opittuun avuttomuuteen. Henkilö ei ehkä ole alun alkaen erityisen avuton, mutta on keksinyt avuttoman esittämisen hyväksi selviytymisstrategiaksi. Näin saa jonkun muun tekemään omat ikävät ja haastavat hommat tai hankalat päätökset.

Jos jokin menee vikaan, voi aina syyttää muita.

Lapsen kanssa paljon aikaa viettävä terve vanhempi oppii pienen tarpeet. Nyt sillä on nälkä, tuo on uni-itkua. Varmaan vauvalla on kuuma, kun noin huutaa pää punaisena. Joskus parku johtuu läheisyydenhalusta: ”haluan syliin”.

Aikuisessa suhteessa, eli esimerkiksi parisuhteessa, ei voi olettaa, että toinen tietää omat tarpeet. Nälkä, väsy, läheisyydenkaipuu tai muu tarve täytyy osoittaa toisin kuin lapsena. Ne on sanottava ääneen.

Yllättävän moni pettyy kumppaniin, jolta puuttuu kyky arvata toisen mieliteot.

(Nuorempia sukupolvia syytetään usein pehmeiksi ja uusavuttomiksi. Voi olla, että osa ihmisistä onkin tällaisia.

Toisaalta, mitä jos nuoret aikuiset ovatkin nykyään avuttoman vastakohtia? Kommunikaatiota on ainakin enemmän kuin aiemmin.

Ennen vanhaan oli myös paljon avuttomuutta, toisin kuin vanhojen jutuista voisi päätellä. Sukupuolten tehtävät olivat jaettuja ja tarkkaan rajattuja. Yllättäen leskeksi jäänyt lähes kuoli nälkään tai sai istua pimeässä, kun ei tiennyt, miten sulake vaihdetaan.

Monet nuoret aikuiset ovat monitaitoisia. Yhä harvempi enää miettii, onko tämä miesten vai naisten osaamisaluetta. Aina voi katsoa netistä.)

Urbaaneissa olosuhteissa avuttomuuden määritelmät on laitettu ylipäätään aivan uusiksi. Silti useimmat aikuiset huomaavat aika nopeastikin, jos toinen on vähän reppana.

Voiko avutonta hyysäävä ”koiranpentu-suhde” olla oikea parisuhde?

Heitä pulpahtelee joka paikassa: kumppaneina, vanhempina, ystävinä. Etenkin ennen suuria juhlapyhiä he ryöpsäyttelevät mahtavia lupauksia ja suunnitelmia viattomille uhreille.

Pienet lapset ovat erityisen haavoittuvia lupailijoiden edessä. Mennäänkö joskus jäätelölle? Vien sinut karting-autoilemaan. Ostan sinulle hienon lahjan. Pääset kohta meille yökylään.

Heti kun nämä kiireet hellittävät, kutsun sinut meille syömään. Joka vuosi sama laulu.

Mistä näitä tyhjän lupaajia tulee?

Kyse ei ole elämänhallintansa menettäneistä sekakäyttäjistä, vaan ihan tavallisista aikuisista, joilla menee elämässä kivasti. Mikä tekee ”kunnon ihmisestä” lupailijan?

Ei se mikään vahinkokaan ole. Normaalisti rehelliset ihmiset eivät paljoa lupaile. Lupailijat taas hölöttävät hysteerisenä lupauksiaan, vaikka sattumalta törmäisit heihin kauppakeskuksessa. Mikseivät sano vain ”Moi, mitä kuuluu?” ja ”Heippa!”?

On äärimmäisen noloa joutua kuulemaan samaa grillikutsua vuodesta toiseen.

Parisuhteessa lupailijat saattavat roikottaa toista löysässä hirressä vuosikausia. Ihanat lupaukset yhteisistä matkoista ja projekteista voi vielä antaa anteeksi, ehkä. Sen sijaan lupaus naimisiin menosta ja/ tai perheen perustamisesta voi pilata toisen loppuelämän.

Harva itkee saamatta jääneiden lasillisten perään vähemmän tärkeissä suhteissa.

Läheisemmissä ihmissuhteissa luottamuksen menettäminen ja kunnioituksen kadottaminen tuntuu pahalta.

Samalla katoaa yksi suurimmista iloista: haaveilu ajan viettämisestä rakkaan ihmisen seurassa. Kun luuli, että toinen oikeasti halusi olla kanssasi.

Hyvää joulua! Hellikää toisianne. Pitäkää lupauksenne. Luvatkaa vain itsellenne, jos on vaikeuksia pysyä suunnitelmissa.

Palasin naistenhuoneesta pöytäämme Teerenpelin alakerrassa. Ensi-iltaan tulleen eurooppalaisen elokuvan juoni vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Ihmettelin kuitenkin, miksi ystäväni selostaa sitä toiselle niin tarkasti.

Selvisi, että pöydässämme istuva henkilö oli juuri viettämässä elokuvailtaa. Tosiasiassa hän oli vieraillut ystävien luona, ja istui nyt kanssamme oluella. Ihan viatonta illanviettoa.

Ja silti piti valehdella kumppanille.

Valkoisia valheita. Miksi?

Liitossa oli ollut vähän vaikeat ajat. Oli erimielisyyttä erilaisista asioista. Väärinkäsityksiä, ongelmia ajankäytössä. Ikäviä tunnelmia. Emme menneet yksityiskohtiin.

Nyt kyseisen henkilön kumppani oli kuitenkin halunnut ilahduttaa rakastaan. Oli tullut aikaisin kotiin ja laittanut herkkuillallisen. Harmi vain, että toinen oli jo sopinut muuta. Hän ei raaskinut paljastaa illan ohjelmaa: päivällinen ystävän luona ja kaljoittelu kaupungilla. Suhteessa oli juuri alkanut parempi kausi.

Olin hämmentynyt. Miten ihmeessä leffailta olisi vähemmän loukkaava kuin todellinen illan ohjelma? Miksei toiselle aikuiselle ihmiselle voi vain sanoa, että sori, ihanan yllätyksen teit, mutta olen jo sopinut ystäväni kanssa muuta? Tai jos suhde todella on vaakalaudalla, miksei soita ystävälle ja kerro, ettei tänään sovi, pelastan parisuhdettani?

Hämmentävintä on, että olen ollut vastaavassa tilanteessa monta kertaa aiemminkin. Pienistä merkeistä huomaa, miten moni keksii omituisia selityksiä, valkoisia valheita, tai suoranaisesti kusettaa kumppaniaan. Joskus kaunistelijan tyylistä tajuaa, miten luonnolliseksi asiaksi jatkuva valehtelu on muodostunut.

Firman pikkujouluihin osallistuva henkilö puhuu puhelimessa baarin ulkopuolella ja kertoo kumppanilleen olevansa juuri moikkaamassa äitiään. Toinen väittää puolisolleen puhelimeen, ettei juuri nyt voi jatkaa keskustelua, koska pihvi tuotiin jo pöytään (vaikka tarjoilija vasta harkitsee menun tuomista).

Mihin näitä järjettömiltä tuntuvia sepityksiä tarvitaan?

Jos kysyn, saan selitykseksi erilaisia tarinoita kumppanin herkkyydestä, stressistä, huonosta itsetunnosta, mielipuolisesta mustasukkaisuudesta, kontrollinhalusta, sairaalloisesta uteliaisuudesta jne.

Onko suomalaisilla aikuisilla oikeasti niin huono itsetunto, että se hajoaa viattomaan totuuteen?

Parisuhteen pitäisi perustua (muussakin kuin ihannetilassa) molemminpuoliseen rehellisyyteen ja aikuismaiseen kommunikaatioon. Jos toisella on niin pahat traumat menneisyydestään, että hän käyttäytyy kuin mustasukkainen 5-vuotias aina kun kumppanilla on muita intressejä elämässään, mitä järkeä on yhteiselämässä?

Moni ei kestä kertoa totuutta pienelle lapselle. Tarinoidaan: ”Juu, mummi lentelee nyt taivaan isän luona ja vilkuttaa meille”, sen sijaan, että sanottaisiin niin kuin asia on: ”En tiedä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, kukaan ei tiedä. Mutta meillä ei ole mitään hätää”.

Sama selitysten ja pienten valheiden verkko näyttää varjostavan parisuhteitakin. Vaimoa tai miestä kohdellaan pikkulapsena. ”Ei se haittaa, hän on onnellisempi kun ei tiedä” -ideologia on monen suhteen perusta.

Puhutko kumppanisi kanssa seksistä? Oletko huomannut seksipuheilla olevan yhteyttä muuhun parisuhde-elämään?

Luin erilaisia alan asiantuntijoiden kirjoituksia. Suomessa seksologit ja parineuvojat kehottavat usein puhumaan omista (seksi)toiveista ääneen. Kerro mitä toivot, kerro mistä pidät ja niin edelleen.

Lueskelin myös amerikkalaisia psyko-alan lehtiä. Siellä päiviteltiin, miten vähän me (jopa pitkissä suhteissa) tiedämme toistemme toiveista ja fantasioista. Jostain syystä seksi on intiimissäkin suhteessa salainen mystinen alue.

Ehkä toiveiden verbalisoiminen (tai miksei niiden näyttäminen tai ohjaaminen nonverbaalistikin) auttaa onneen. Jotain voi jättää hämärän kaapujen alle haaveiltavaksi.

Maailma on täynnä seksi- ja pornoviestintää, mutta monet ihmiset harrastavat ihan oikeaa seksiä toisen ihmisen kanssa yhä harvemmin.

Jos seksipuheessamme on jotakin laadullisesti väärää?

Löysin myös tieteellisen tutkimuksen verbaalisesta seksiviestinnästä ja avio-onnesta. Jon A. Hess ja Tina A. Coffelt tutkivat avioparien käyttämää seksiterminologiaa ja avioliiton ominaisuuksia.

Kyselytutkimuksessa selvisi, että pariskunnat puhuvat seksistä mm. kliinisin termein, slangilla ja yleiskielellä. Kielenkäytöllä näytti olevan selvä yhteys parisuhdetyytyväisyyteen, suhteen läheisyyteen ja siihen, kuinka tyytyväisiä kumppanit olivat liiton seksikommunikaatioon.

Seksipuhe korreloi, varsinkin slangin osalta, tyytyväisyyden ja läheisyyden kanssa. Erityisen voimakas yhteys oli naisten kohdalla.

Tietysti voi olla, että tyytyväiset parit, joilla on läheinen suhde ja hyvä seksielämä, uskaltavat puhua enemmän seksistä. (Huonossa suhteessa ei ehkä kannata alkaa yhtäkkiä toitottaa hirveää pornosanastoa kumppanille erotiikan toivossa.)

Suomessakin seksologit ovat tähän suuntaan vihjailleet. Seksistä nauttivat parit kehittelevät ihan omaakin sanastoa ja hassuja hellittelynimiä toisilleen ja sukuelimilleen.

Miltä kuulostaa? Puhutko kumppanin kanssa seksislangia? Onko oma suhteesi täynnä läheisyyttä ja hyvää seksiä?

Sossu-ukkelin viisi vinkkiä seksikommunikaatioon:
http://www.psychologytoday.com/blog/fixing-families/201308/five-ways-communicate-about-sex

Hess & Coffelt: Verbal Communication about Sex in Marriage: Patterns of Language Use and Its Connection with Relational Outcomes. Journal of Sex Research. Volume 49, Issue 6, 2012.

Psykologian professori Susan Krauss Whitbourne kiteyttää kestävän parisuhteen tunnusmerkit artikkelissaan "The 12 Ties that Bind Long-Term Relationships". Seuraavat vinkit tai tunnusmerkit eivät siis käsittele partiosolmuja tai sitomisleikkejä.

1. Kumppanin ajattelu myönteisesti. Keskity parisi hyviin puoliin, äläkä jumitu ikäviin piirteisiin. Parit jotka muistavat positiivisia asioita kumppanistaan ovat muita onnellisempia.

2. Rakkaan ajattelu, kun olette erossa toisistanne. Unohdatko kumppanisi olemassaolon jos lähdet hänen luotansa päiväksi, viikonlopuksi tai viikoksi? Onko poissa silmistä myös poissa mielestä? Jos näin on, et ehkä ole kovinkaan rakastunut häneen. Toisen ajattelu on merkki hänen tärkeydestään.

3. Vaikeus keskittyä muihin asioihin silloin kun ajattelet kultaasi. Jos kumppanin syrjäyttäminen ajatuksistasi käy helposti, hän vie vain vähän tilaa aivoissasi, eli pystyt helposti täyttämään ajatukset kaikella muulla. (Melkein sama kuin edellä, toim.huom.)

4. Uusista ja haastavista asioista nauttiminen. Samankaltaiset tykkäävät toistensa seurasta. Yhteiset kokemukset tiivistävät parisuhdetta, etenkin jännittävät sellaiset. Erityisen tärkeää tämä on miehille. Jos yhteinen benji-hyppy ei ole se juttu, kannattaa etsiä henkisiä haasteita.

5. Yhdessä vietetty aika. Jos rakastat jotakuta, haluat viettää aikaa hänen kanssaan, ja mitä enemmän olet jonkun seurassa, sitä enemmän rakkaus lujittuu. Jännät kokemukset ja myös ihan tavalliset kotipuuhat lujittavat rakkautta. Erityisesti miehet hyötyvät yhteisestä siivoamisesta, ruuanlaitosta ja ostosten teosta, sanoo O´Leary -tutkimus (2012).

6. Kiintymyksen osoittaminen. Rakkauden tunteminen ei riitä, täytyy myös osoittaa hellyyttä. Vaikean esittäminen ei toimi enää parisuhteessa. Pienet eleet, kuten sipaisut, halit ja pusut riittävät.

7. Kumppani saa sinut virittymään. Kaikista syvimmin rakastavissa parisuhteissa on tutkimusten mukaan lämmin viritys päällä kaiken aikaa. Hipaisu saa toisen syttymään helposti. Lämmin olo ei johda joka kerta seksiin, mutta saa toisen mielen hyväksi.

8. Rakastelu. Seksi on syvän rakkauden positiivista osoittamista. Kaikista onnellisimmat parit harrastavat säännöllisesti seksiä. Tutkijat eivät osaa selvästi osoittaa kumpi on syy ja kumpi seuraus, mutta seksi ja rakastaminen korreloivat keskenään voimakkaasti.

9. Yleinen onnellisuus. Onnelliset ihmiset rakastavat enemmän ja päinvastoin. Tässäkään ei pystytä erottamaan munaa ja kanaa, mutta onnellisuus ja rakkaus ruokkivat toisiaan. Tämä pitää erityisen hyvin paikkansa naisten kohdalla.

10. Halu tietää aina missä kumppani on. Rakastuneet miehet haluavat lähes pakkomielteenomaisesti tietää, mitä kumppani tekee ja missä. Stalkkausta muistuttava käytös voi vaikuttaa rasittavalta, mutta on samalla merkki siitä, että rakas on tärkeä ja mielessä.

11. Toisen jatkuva ajattelu. Kaikista syvimmin rakastuneet naiset ajattelevat pakkomielteenomaisesti kumppaniaan kaiken aikaa. Naiset eivät välttämättä halua tietää tarkasti, mitä pari tekee, vaan toisen jatkuva muistaminen tapahtuu hieman yleisemmällä tasolla.

12. Intohimoinen suhde elämään. Tunteella ja innostuksella jokapäiväiseen elämään suhtautuvat ihmiset kantavat intensiiviset tunteensa myös rakkauselämäänsä. Emotionaalisen energian suuntaaminen myös työhön, harrastuksiin ja politiikkaan lisää suhteen intohimoa. Aivojen palkkiokeskukset kannattaa sytyttää kaikessa tekemisessä; erityisesti miesten kohdalla hyöty tällaisesta yleisintohimoisesta suhtautumisesta elämään koituu suoraan rakkauselämän hyväksi.

Suomessa on esitetty samankaltaisia syitä kestävään parisuhteeseen. Professori Kaarina Määttä on tutkinut rakkautta ja parisuhdetta ja on monissa kirjoissaan todennut, miten rakastuneet parit näkevät toisensa ruusunpunaisten silmälasien läpi. Sosiologi Osmo Kontulan seksitutkimusten mukaan kaikista onnellisimmista pariskunnista vain marginaalijoukkio ei esimerkiksi harrasta säännöllisesti seksiä.

Kun miettii eronneita pareja, tulee mieleen yksi päällimmäinen syy eroon: toinen ei sytytä hehkua enää. Hänestä näkee vain huonot ominaisuudet. Tuntuu ettei ymmärrä, miksi alun perin rakastui. "Olin sokea." "Halusin uskoa johonkin itse luomaani satumaailmaan."

Rakkaus tuskin edes alkaa, ellei alun hullaantuminen sokeuta toisen huonoilta ominaisuuksilta. Jossain rakastumisen ja sitoutumisen välimaastossa pitäisi tunnistaa oikeat riittävät ominaisuudet, joita toisessa arvostaa.

Onko sen oikean löytäminen sattumaa, kykyä valita oikein, vai molemminpuolista halua suhtautua elämään ja rakkauteen myönteisesti, intohimolla?

Psychology Today 5.6.2012