Suhteet & seksi

Parisuhteen alussa ihastuminen ja rakkaus korvaavat toisen tuntemisen. Alun huuman jälkeen suhteen jatkaminen vaatii yleensä toiseen tutustumista.

Toisen kanssa eläminen voi tulla vaikeaksi, jos ei tunnista toisen ajatuksia, tunteita, tarpeita ja pelkoja.

Psykoterapeutti Teija Niemelän artikkelissa ”Toisen mielen ymmärtäminen parisuhteessa” (Kognitiivisen psykoterapian verkkolehti 2010, 7, (1), 48-70) kuvaillaan kahdeksan kerran pariterapian vaikutuksia parin tunneilmaisun kehittymiseen.

”Kanadalainen pariterapeutti ja professori Susan Johnson (2004) on kuvannut parisuhdetta yhteiseksi tanssiksi, prosessiksi ja matkaksi, joka johtaa vieraantuneisuudesta emotionaaliseen sitoutumiseen, puolustusasemasta ja itsen suojelusta avoimuuteen ja riskien ottamiseen sekä toisen pelkojen ja tarpeiden huomioimiseen. Tavoitteena on jatkuva parisuhdetanssi niin, että kumpikin pystyy aktiivisesti luomaan ja muokkaamaan tanssin kulkua. Jotta tanssi on sujuvaa, on ymmärrettävä toisen mieltä, hänen motiivejaan, ajatuksiaan ja tunteitaan eli käytettävä metakognitiivisia taitoja.”

Niemelän artikkelissa käydään lyhyesti läpi viime aikojen ns. mielen teorian tutkimukset.

Ihmisen on helpompi muodostaa tasapainoisia ja avoimia ihmissuhteita, jos hän ensin tutustuu omiin tunteisiinsa, ajatuksiinsa, tarpeisiinsa, haluihinsa ja pelkoihinsa.

Empatian tiedetään helpottavan ihmissuhteiden muodostamista ja ylläpitämistä. Todelliseen toisen tuntemiseen ei riitä pelkästään sen kuvitteleminen, miten itse reagoisi toisen tilanteessa, vaan on kyettävä tajuamaan, että muut ihmiset voivat samassa tilanteessa ajatella, tuntea ja reagoida aivan toisin kuin itse tekisi.

Niemelän artikkelin mukaan ihmisillä on varsin itsekeskeinen taipumus kuvitella, että muut ihmiset ajattelevat ja tuntevat samoin kuin minä. Tällainen harha johtaa tietysti ennen pitkää väärinkäsityksiin.

”Mitä vähemmän on tietoa toisen reaktiosta emotionaaliseen tilanteeseen, sitä enemmän joudutaan tekemään johtopäätöksiä oman kokemuksen perusteella. Siksi parisuhteessa on tärkeää koko ajan lisätä toisen ymmärrystä kertomalla omista tunteistaan ja tarpeistaan, muuten toinen tulkitsee niitä omasta näkökulmastaan”, kirjoittaa Niemelä.

Kumppanin syvällinen ymmärtäminen vaatii molempien osapuolien panostusta. Yhden on osattava tajuta toisen erilaisuus, toisen on annettava riittävästi informaatiota ymmärryksen lisäämiseksi, ja toisinpäin.

Pienen lapsen vanhempi joutuu vaistoamaan toisen tarpeet, tunteet ja mielialat kehon kielestä, vireystilasta, ääntelyistä ym. Aikuisten ihmisten välisessä suhteessa ei voi enää mököttää, ja kuvitella, että parin velvollisuutena on arvailla tarpeeni.

Rakkaus ei ole mikään velho, jolla on yliluonnollisia kykyjä. Jos suhde toimii todella hyvin, voi pieni vihje joskus riittää. Useimmiten on järkevää ja kohteliasta sanoa ihan selvällä verbaliikalla, mitä tarkoittaa. On kohtuutonta odottaa kumppanilta hyvää tarkoittavan rakastavan vanhemman ponnisteluja.

Aikuisen vahvuuksia ovatkin parhaassa tapauksessa kyky abstraktiiviseen ajatteluun ja kehittyneeseen kommunikaatioon.

Aina tiedon lisääminen ei johda mitenkään aiempaa suurempaan onneen. Joskus tieto lisää tuskaa. Näin on myös parisuhteessa. Jos rehellisyys tuo kumppanin tietoon epämiellyttäviä asioita parisuhteesta, on edessä asioiden työstäminen ja parantaminen, tai mahdollisesti jopa ero.

Kun parisuhteen perusasiat ovat kunnossa ja molemmilla on tahto rakastaa ja halu elää yhdessä, on syvällisemmästä toisen tuntemisesta iloa. Se myös vapauttaa molemmat elämään entistä itsenäisempää elämää.

Niemelä vertaa parisuhdetta tanssiin. Molemmat osallistuvat, molemmat antavat itsestään jotain, ja vastaanottavat toisen panoksen. Kun kommunikaatio sujuu hyvin (ja tarpeet kohtaavat), on tanssi parhaimmillaan nautinnollista ja sujuvaa.

Takuusäätiön mukaan yhä useammat elävät parisuhteessa, jossa kumppanin raha-asioista ei ole toisella mitään tietoa.

Mies tai vaimo voi siis toisen tietämättä hoidella perheen yhteisiäkin raha-asioita miten sattuu. Kumppanilla voi olla kymmeniä kulutusluottoja samaan aikaan kun puoliso kuvittelee talouden olevan tasapainossa. Pahimmilla ylivelkaantuneilla on yli sata velkaa.

Ylivelkaantuneiden tarkkaa määrää ei tiedetä. Vuoden 2013 lopussa maksuhäiriömerkintä oli 8,3 prosentilla suomalaisista. Takuusäätiön viestintäpäällikön Minna Mattilan mukaan Asiakastiedon arvio on, että ylivelkaantuneisuus on kasvussa.

Noin 360 000 täysi-ikäistä suomalaista on siis syystä tai toisesta sotkenut raha-asiansa. Lisäksi 50 000 on saanut edunvalvojan tai on itse laittanut itselleen oman luottokiellon, esimerkiksi peliongelman tai varastettujen papereiden takia.

Ylivelkaantuneilla on keskimäärin 16 merkintää. Määrä on kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa.

Maksuhäiriöisistä 60 prosenttia on miehiä. Eniten merkintöjä on 25-39 -vuotiailla miehillä.

Yli 55-vuotiaiden merkinnät ovat lisääntyneet merkittävästi. Iäkkäät naiset hakevat miehiä useammin kulutusluottoja, ja lähes neljäsosalla on jo enemmän kuin viisi eri luottoa.

Viime vuoden lopussa oli 240 000 velallista ulosotossa. Heistä 64 prosenttia oli miehiä, mutta naisten määrä on kasvussa. Naisilla oli velkaa keskimäärin 10 640 euroa, ja miehillä 17 340 euroa.

Minna Mattilan mukaan ihmisten kynnys ottaa velkaa on madaltunut. Harva elää enää suu säkkiä myöten.

Velkaantuminen johtuu usein sairaudesta, työttömyydestä, erosta tai muista perhemuutoksista.

Talouden hallintavaikeudet tulivat Takuusäätiössä esille erityisesti vuonna 2011. Monelle erittäin hyvätuloisellekin ihmiselle oli kerääntynyt rajusti velkaa, vaikka neuvonnassa kävi ilmi, että heillä olisi ollut varaa maksaa ostonsa myös käteisellä. Velkaantuminen on uusi elämäntapa.

Ylivelkaantuneiden suurin ongelma on häpeä ja itse pärjäämisen eetos. Katkeruus, pettymys, ahdistus ja itsesyytökset ovat myös tavallisia tuntemuksia.

Ylivelkaantuneet eivät puhu puolison kanssa, vaan kieriskelevät yksin ongelmineen. Masennus ja vetkuttelu on yleistä.

Miksi ihminen ei kehtaa kertoa omalle kumppanilleen veloistaan? Eikö oma rakas ole ihminen, jolle voisi uskoa kamalimmat salaisuutensa ja mokansa? Ylivelkaantumista pahempia tekoja on maailma pullollaan. Miksi hävetä niin paljon, että asioiden ratkaisu viivästyy?

Muita syitä viipyilyyn ovat häpeän lisäksi tiedonpuute, pelot ja uhkakuvat. Osa ylivelkaantuneista uskoo tuttujen vääriä neuvoja.

Jotkut ovat yrittäneet hakea apua ystäviltä ja sukulaisilta, mutta lopulta lypsävät kaikki ihmissuhteensa tyhjiin.

Liian moni on velkaantunut pehmeyttään toisen ihmisen talousvaikeuksien vuoksi.

Ylivelkaantuneilla on aina kiire. Nyt heti on löydyttävä ratkaisu. Takuusäätiön mukaan velkaantuminen onnistuu vikkelästi, mutta velkojen järjestely on hidasta, pitkäjännitteisyyttä vaativaa puuhaa. Ylioptimismi ja epärealistiset suunnitelmat kuuluvat kuvioon. Yhä enemmän on velallisia, joilla on ollut jo aiemmin velkajärjestely. He eivät siis opi erehdyksistään.

Takuusäätiön juristi Minna Markkanen kertoo tyypillisten velkojen olevan nykyään kulutusluottoja. 90-luvun laman jälkeen oli suuria yrityslainoja ja kahden asunnon loukkuja. Silloin neuvontaa ei juuri ollut saatavilla. Nyt on. Mutta mikään ei tunnu riittävän. Yhä useammat ja yhä parempiosaisemmat ottavat pieniä vippejä sieltä täältä.

Olet pinteessä, jos käytät näitä ”selviytymiskeinoja”: pikavipit, puhelinmaksaminen, osamaksut, uusi velka, muilta lainaaminen, takaajat uusille velanlyhentämislainoille, rahapelit. Moni tekee lisätöitä ja ylitöitä ja laskee taloutensa tulevaisuuden palkankorotuksen varaan.

Markkasen mukaan osa velallisista alkaa pitää lottovoittoa todellisena vaihtoehtona raha-asioiden parantamiseksi.

”Velan, ruoan tai laskujen maksu velalla on aina hälytysmerkki.”

Markkasen mukaan velkaa vain otetaan, mutta ihmiset eivät tee velan poismaksusuunnitelmaa.

”Puhu ja sovi raha-asiat parisuhteessa. Avatkaa yhteinen tili. Tehkää yhteiset suunnitelmat ja maksakaa yhteiset menot tulojen mukaisessa suhteessa. Enemmän ansaitseva maksaa suuremman osan kodin menoista”, neuvoo Markkanen.

Kumppanin raha-asiat paljastuvat viimeistään velkaneuvonnassa. Monelle voi tulla yllätyksenä, että asioiden selvittely alkaa avio- tai avopuolisonkin talouden selvittämisellä.

Myötä- ja vastamäessä. Fyrkatkin.

Apua: kuntien talous- ja velkaneuvonta, Takuusäätiö

Yrittäjille: talousapupuhelin http://www.talousapu.fi/

Velkalinja puh. 0800 9 8009 (Maksutonta neuvontaa erilaisten velkojen ja rästilaskujen vuoksi talousvaikeuksissa oleville ihmisille ja heidän läheisilleen)

Raha-asiat ahdistavat -koulutuspäivä 15.3.2014

Lukuisten tutkimusten mukaan parin kommunikointitapa ennustaa hyvin parisuhdetyytyväisyyttä. Yhdysvaltalainen psykologian professori John Gottman on jopa väittänyt voivansa ennustaa parin eron viestintätavan perusteella.

Pareja on mm. videoitu, kun he keskustelevat suhteestaan tai neutraaleista asioista. Puhe, ilmeet ja kehonkieli kertovat paljon suhteen tilasta.

Gottmanin mukaan eron ennusmerkkejä ovat mm. halveksunta, ylimielisyys, toisen persoonallisuuden arvostelu sekä (emotionaalinen) vetäytyminen ja mykkäkoulu.

Suhteen riitaisuus ei välttämättä tarkoita epäonnistumista. Rakentavasti riitelevät ja hyvin kiistansa sopivat parit ovat itse asiassa kaikkein onnellisimpia.

Tutkijat ovat viime aikoihin asti tutkineet lähinnä negatiivisen ja positiivisen tunneviestinnän vaikutuksia. Uuden tutkimuksen mukaan riidan aihe on eripuraa tärkeämpi tekijä.

Waterloon, Barnardin ja Indianan yliopiston tutkijat videoivat vastanaineita ja pyysivät heitä kertomaan parisuhteen ongelmista. Tutkijoiden yllätykseksi muut kuin seksiin liittyvät erimielisyydet eivät juurikaan näyttäneet olevan yhteydessä avio-onneen.

Sen sijaan seksiongelmista keskustellessa negatiiviset kasvojen ilmeet tai kehonkieli korreloivat aviohuolien ja parisuhdetyytymättömyyden kanssa. Korrelaatio oli erityisen voimakas naisten kohdalla.

Tutkijat arvelevat, että tapa, jolla pari kommunikoi seksielämästään, saattaa olla hyvinkin tarkka testi mittaamaan parisuhdetyytyväisyyttä.

Tulos näyttää viittaavan siihen, että suhteen perusteissa on jotain pahasti vialla, jos seksi ei suju ja siitä aletaan puhua ikävään sävyyn, tai kumppanit osoittavat suurta epämukavuutta kehonkielellä. Vaikka kyseessä olivat juuri naimisiin menneet nuoret aikuiset, ei mikään viittaa siihen, etteikö tulos pätisi myös muiden kohdalla.

Kinsey Today. Winter 2010: When Couples Talk About Sexual Matters.

Rehman, U., Janssen, E., Hahn, S., Heiman, J., Holtzworth-Munroe, A., Fallis, E., & Rafaeli, E. (2010). Marital satisfaction and communication behaviors during sexual conflict discussions in newlywed couples: A pilot study. Journal of Sex and Marital Therapy.

Uudessa laajassa eurooppalaisessa tutkimuksessa viisi prosenttia nuorista miehistä (18-39v.) on kärsinyt erektiohäiriöistä viimeisen puolen vuoden aikana.

Suomalaisen Lääkärikirja Duodecimin mukaan 75 prosentilla miehistä yhdyntä epäonnistuu erektiovaikeuksien vuoksi joka viidennellä yrityskerralla.

Psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen kirjoittaa Duodecimin artikkelissa, että ”ajoittainen erektiovaikeus on siis tavallista, eikä se siten ole luonteeltaan häiriö, ellei ongelma ole toistuva ja vaikeuta olennaisesti sukupuolielämää”.

The Journal of Sexual Medicinen julkaisemassa tuoreessa eurooppalaistutkimuksessa oli otoksena 28 511 miestä Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Espanjasta ja Britanniasta. Tarkempi selvitys kohdistettiin erektiohäiriöistä kärsiviin miehiin.

Suurin osa erektio-ongelmaisista miehistä ei ollut kertonut vaivoistaan lääkärille. Lääkärilleen uskoutuneistakin vain vähemmistö käytti tutkimushetkellä jotain lääkettä erektiohäiriöön (32 prosenttia). Erityisesti nuoremmilla miehillä oli vaikeuksia luottaa lääkäriinsä.

Erektiohäiriöisillä miehillä on selvästi muita enemmän samanaikaisia päällekkäisiä psyykkisiä ja ihmissuhteisiin liittyviä psykopatologisia ongelmia. Heidän elämänlaatunsa ja työkykynsä on myös selvästi muita huonompi.

Eurooppalaistutkimuksen tutkijat vaativat kohennusta potilas-lääkärisuhteen laatuun. Potilaiden tulisi saada parempaa hoitoa/ terapiaa, ja ilmeisesti myös enemmän lääkehoitoa.

Matti Huttusen artikkelin mukaan impotenssi voi johtua psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta, tai niihin saadusta lääkityksestä. Joskus toimintahäiriön syynä ovat parisuhteen ongelmat. Kahteen ensimmäiseen syykimppuun löytyy apua erikoislääkäreiltä.

Parisuhteen ongelmien ratkaisuun tarvitaan mukaan kumppani ja usein myös seksologi tai parisuhdeterapeutti, riippuen ongelmien laadusta.

Jos suurimmalla osalla suomalaismiehistä on toisinaan erektiohäiriöitä, ei ongelmaa ainakaan ole maassamme liioiteltu. Ehkä tabun murtaminen ja asiasta puhuminen helpottaisi avun hakemista.

Lääkäreiden tarvitsee ilmeisesti myös ryhdistäytyä, jottei vastaanotolle menevä mies kokisi avautuneensa ongelmistaan turhaan.

Health-Related Characteristics and Unmet Needs of Men with Erectile Dysfunction: A Survey in Five European Countries. The Journal of Sexual Medicine. January 2014.

http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00391

Lisätietoa: http://www.seksuaaliterveysklinikka.fi/miesten_seksuaalihairiot/erektiohairiot/yleisyys_syyt_ja_tutkiminen

Lääkefirman erektiohäiriötesti:
http://www.miesinfo.fi/erektiohaeirioe/tee-erektiohaeirioetesti/

Tunnetko vetoa avuttomiin ihmisiin? Saavatko osaamattomuus, viattomuus ja alahuulen väpättäminen suojelunhalusi heräämään? Ajatteletko ehkä, että olisi ihanaa mennä pelastamaan joku!

Ritarin tai äidin odottajia on niin naisissa kuin miehissäkin.

Jotkut ovat kasvaneet ns. opittuun avuttomuuteen. Henkilö ei ehkä ole alun alkaen erityisen avuton, mutta on keksinyt avuttoman esittämisen hyväksi selviytymisstrategiaksi. Näin saa jonkun muun tekemään omat ikävät ja haastavat hommat tai hankalat päätökset.

Jos jokin menee vikaan, voi aina syyttää muita.

Lapsen kanssa paljon aikaa viettävä terve vanhempi oppii pienen tarpeet. Nyt sillä on nälkä, tuo on uni-itkua. Varmaan vauvalla on kuuma, kun noin huutaa pää punaisena. Joskus parku johtuu läheisyydenhalusta: ”haluan syliin”.

Aikuisessa suhteessa, eli esimerkiksi parisuhteessa, ei voi olettaa, että toinen tietää omat tarpeet. Nälkä, väsy, läheisyydenkaipuu tai muu tarve täytyy osoittaa toisin kuin lapsena. Ne on sanottava ääneen.

Yllättävän moni pettyy kumppaniin, jolta puuttuu kyky arvata toisen mieliteot.

(Nuorempia sukupolvia syytetään usein pehmeiksi ja uusavuttomiksi. Voi olla, että osa ihmisistä onkin tällaisia.

Toisaalta, mitä jos nuoret aikuiset ovatkin nykyään avuttoman vastakohtia? Kommunikaatiota on ainakin enemmän kuin aiemmin.

Ennen vanhaan oli myös paljon avuttomuutta, toisin kuin vanhojen jutuista voisi päätellä. Sukupuolten tehtävät olivat jaettuja ja tarkkaan rajattuja. Yllättäen leskeksi jäänyt lähes kuoli nälkään tai sai istua pimeässä, kun ei tiennyt, miten sulake vaihdetaan.

Monet nuoret aikuiset ovat monitaitoisia. Yhä harvempi enää miettii, onko tämä miesten vai naisten osaamisaluetta. Aina voi katsoa netistä.)

Urbaaneissa olosuhteissa avuttomuuden määritelmät on laitettu ylipäätään aivan uusiksi. Silti useimmat aikuiset huomaavat aika nopeastikin, jos toinen on vähän reppana.

Voiko avutonta hyysäävä ”koiranpentu-suhde” olla oikea parisuhde?

Kiusaamisesta puhutaan nykyään paljon. Koulukiusaamisen vastustamiseen on kehitetty erilaisia hankkeita ja toimintatapoja. Suomalaisilla työpaikoilla on väitetty esiintyvän kiusaamista enemmän kuin muissa vastaavissa länsimaissa.

Onko toisen kiusaaminen maan tapa? Parisuhteessakin kiusataan.

Työyhteisökouluttaja ja eronneita sparraava Riitta Mykkänen-Hänninen määrittelee kiusaamisen toistuvaksi, tietoiseksi ja aktiiviseksi kielteiseksi käytökseksi toista kohtaan.

Pohjoismaisissa tutkimuksissa kiusaamisen uhreiksi on laskettu henkilöt, jotka ovat kokeneet tulleensa kiusatuiksi vähintään puolen vuoden ajan, ja kun kiusaaminen on ollut jatkuvaa ja vähintään kerran viikossa toistuvaa.

Myös kertaluonteinen vakava tapahtuma voi olla kiusaamista.

Ja joskus voi myös kiusata tietämättään.

Kiusaaminen on aina subjektiivinen kokemus. Joskus ulkopuolinen hahmottaa sen selvästi, toisinaan ulkopuoliset eivät sitä huomaa, ja ajattelevat kiusatun olevan yliherkkä.

Kiusaaminen voi olla vain huonoa käytöstä tai pahimmillaan törkeää henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa.

Tahdittomuus, epäasiallinen käytös, häirintä, huumori, kiusoittelu, erimielisyys, riitely, juoruilu, mustamaalaus, savustus, boikotointi, eristäminen...kiusanteon muodot vaihtelevat. Kovanahkainen onnellinen ihminen ei vähästä hätkähdä. Kenet tahansa saadaan murtumaan, jos kiusanteko jatkuu, eikä tilanteesta pääse pois.

Lapsuudenperheen kulttuuri ja muut kokemukset vaikuttavat siihen, miten kiusaamisen kokee ja miten sitä vastaan osaa puolustautua.

Onko ollut avoin, erimielisyyksiä hyväksyvä ilmapiiri, vai onko vaiettu? Onko ollut väkivaltaa? Saiko omia rajoja puolustaa?

Kiusaaminen voi olla suoraa tai epäsuoraa. Kohdetta voidaan satuttaa vahingoittamalla hänen vuorovaikutussuhteitaan tai sulkemalla hänet pois joukosta. Tervehtimättä ja vastaamatta jättäminen ja toistuva vuorovaikutusnormien hienovarainen rikkominen syö pikku hiljaa toisen itseluottamusta.

Mykkänen-Hännisen mukaan kiusaamisessa on kyse valtasuhteista ja rajoista sekä vallan epätasapainosta. Halutaan määritellä toinen jollakin tavalla.

Parisuhteessa kiusaaja keskittyy usein vähättelyyn, alistamiseen, mitätöintiin, painostukseen, kontrolliin, epäilyyn ja mustasukkaisuuteen.

Myös määräily, rajoittaminen, syyllistäminen ja pakottaminen voivat kuulua repertuaariin. Jotkut kiusaavat itkemällä, heittäytymällä marttyyriksi tai uhkaamalla itsetuhoisuudella. Lasten kautta kumppanin kiusaaminen on myös yllättävän yleistä.

Kulttuurissamme vapaaehtoisesti valittu suhde sisältää ajatuksen lämmöstä, välittämisestä ja toisesta huolehtimisesta. Kiusaamisessa mikään näistä ei toteudu.

Kiusaaminen parisuhteessa onkin erityisen loukkaavaa. Jokainen haluaa tulla rakastetuksi. On vaikeaa tunnustaa, että ei saa rakkautta siltä henkilöltä, jolta sitä eniten odottaa.

Kiusaaminen aikuisten kesken, luento 16.3.2013: Riitta Mykkänen-Hänninen (työyhteisökouluttaja, työnohjaaja, eroauttaja)

Kolmannen maailman ongelmista vinkuminen kuuluu suomalaistenkin arkipäivään.

Parisuhteen mitättömältä tuntuvat vaikeudet saattavat naurattaa parin lähipiiriä. Joskus marmatusten taustalla on isoja parisuhdeongelmia. Toisinaan taas kyseessä on oikeasti ihan vaan turhanaikainen valitus ja tyytymättömyys.

Lukiessani Pohjois-Korean vankileirillä vuonna 1982 syntyneen Shin Don-hyukin ja hänen perheensä tarinaa, aloin väkisin vähän vertailla vankien rakkauselämää suomalaiseen romantiikkaan.

Pohjois-korealaiselle vankileirille voi joutua oman vanhemman - tai muun sukulaisen - poliittisen arveluttavuuden takia, eikä sieltä ehkä koskaan pääse pois. Vankileirillä 14 syntyvät vain vartijoiden suosimat kunnostautuneiden vankien jälkeläiset, koska vain luotetut vangit saavat luvan pariutua ja lisääntyä. Näillä ”onnekkailla” on myös jatkossa mahtava oikeus tavata puolisoaan peräti muutaman kerran vuodessa. Lapset sijoitetaan jo nuorena erilleen vanhemmistaan ”kouluihin” ja lasten parakkeihin.

Vähemmän onnekkaat naisvangit raiskataan ja jos he tulevat raskaiksi, heidät tapetaan.

Perhesuhteet vaarantuvat nälän ja vasikoimisen pakollisuuden takia. Lapset eivät rakasta vanhempiaan, eivätkä parit voi nauttia normaalista parisuhde-elämästä.

Shin ei leirillä syntyneenä ymmärrä normaalielämästä mitään. Hänelle ei kehity moraalia eikä tunne-elämää. Ainoana tarpeena on säilyä hengissä, eli saada ruokaa ja nöyristellä vartijoita. Jonkinlainen ystävyys on leirillä mahdollista, mutta esimerkiksi ihastuminen tyttöön on kiellettyä

Shinin päästyä noin parikymppisenä aikuisten töihin vankien vaatetehtaaseen, hänen seksuaalinen kiinnostuksensa naisia kohtaan herää. Normaali suhde ei ole tehtaallakaan mahdollinen. Shinin pitäisi yletä hierarkiassa muiden vankien työnjohtajaksi, jotta hän voisi käyttää ompelijatyttöjä hyväkseen.

Elämä vie Shinin lopulta ulos maailmaan, josta hän on kuullut vain kahdelta rangaistusleirien ulkopuolelta tulleelta vangilta. Se että maapallo on pyöreä tai naapurissa sijaitsee Kiina-niminen maa, ei Shiniä paljon kiinnosta. Hän ajattelee vain paistettua lihaa. Nälkä ja pelko ovat Shinin koko elämä.

Jos kirjan luettuaan ei halua pelastaa Pohjois-Korean kansaa, voi ainakin hetkeksi herätä (globaaliin) todellisuuteen ja kiittää siitä, mitä itsellä on. Vaikka olisi yksinäinen, voi ainakin leiri neljäntoista vankia helpommin yrittää etsiä seuraa. Jos on parisuhteessa, voi miettiä omia onnellisuuden minimeitään.

Blaine Harden: Leiri 14. Pako Pohjois-Koreasta. Gummerus 2013.

Kaikki tietävät, että naiset ovat yleensä halukkaimmillaan silloin kun ovat hedelmällisimmillään, eli ovulaation aikana.

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että naiset ovat kuukautiskierron puolivälissä kaikista kiinnostuneimpia maskuliinisista, seksikkäistä miehistä. Loppukuukauden aikana useimmat naiset priorisoivat kivoja, kilttejä ja fiksuja miehiä.

Tutkijat kiinnostuivat pitkässä parisuhteessa olevien naisten tuntemuksista. Suurin osa naisista ei vaihtele kumppania kuukautiskierron mukaan, vaan useimmat pysyvät saman miehen kanssa hormonimyllerryksen tasosta toiseen.

Mitä tapahtuu vakisuhteessa kierron eri vaiheissa?

Kalifornian yliopiston psykologien tutkimuksessa selvisi (http://goo.gl/2fvb6A),
että naiset, jotka pitävät miehiään vähemmän seksuaalisesti haluttavina, olivat kaikista tyytymättömimpiä kumppaniinsa juuri parhaan hedelmällisyyden aikana. Epäseksikkäiksi koetut miehet tuntuivat vähemmän läheisiltä ja naiset suhtautuivat paljon kriittisemmin heidän vikoihinsa kuin muina aikoina kuukaudesta.

Seksikkäiden ja vetovoimaisten miesten vaimot taas tunsivat ovulaation aikana olevansa erityisen läheisiä miehensä kanssa. He kokivat silloin myös voimistuvaa parisuhdetyytyväisyyttä.

Tutkitut naiset eivät aikoneet ryhtyä mihinkään toimiin hormonien heilahtelun takia. Hedelmällisyysaikana tyytymättömät vaimot eivät suunnitelleet muita naisia useammin eroa.

Tutkijoiden mukaan naiset ovat alunperin valinneet puolisonsa tietyn seksikkyys- ja isyys -kombinaation mukaan, joten ajoittainen halun ja kiintymyksen vaihtelu ei tule heille yllätyksenä. Seksikkyyttä korostavat naiset hyötyvät hedelmällisinä päivinä ja muut ehkä kaikkina muina päivinä.

Naiset, kuulostaako tutulta? Oletteko huomanneet mitään tämän suuntaista?

Tutkijat kirjoittavat, että yleensä naiset tietävät, että muutamana päivänä kuukaudesta fiilikset voivat vaihdella paljonkin, mutta kaikki eivät ehkä tiedosta, miten voimakkaasti biologiaan pohjautuvasta asiasta on kysymys.

Miehet eivät todellakaan ole ainoita lisääntymisvietin viemiä ihmisen edustajia.

Scientific American: Women´s Fertility and Mood Fluctuate in Tandem. 18.9.2013.

Suomalaisten omastakin mielestä kulttuurimme on aika kylmä ja negatiivinen, varsinkin talvikaudella.

Opiskeluaikana luin tenttikirjasta, että Suomessa on yksi maailman laajimmista reviireistä. Eli suomalainen haluaa toisen ihmisen oleskelevan mahdollisimman kaukana itsestään.

Jotkut tutkijat ovat kuvanneet suomalaisen ja esimerkiksi etelä-eurooppalaisen keskustelua hippaleikkinä, jossa etelän ihminen yhä uudestaan yrittää lähestyä puhekumppania ja suomalainen ahdistuneena perääntyy. (Puhumattakaan arabeista, jotka näyttävät huutavan toisilleen kasvot kiinni toisen kasvoissa.)

Monen ihmissuhdeasiantuntijan mielestä tulisimme onnellisemmiksi ja ystävällisemmiksi yksinkertaisella asialla: kosketuksella. Eli meidän pitäisi mennä ihmisten lähestymisessä vielä tiukkaakin reviiriä pidemmälle: iholle.

Psychology Today -julkaisussa Rick Chillot kirjoittaa kosketuksen voimasta. Toisin kuin monissa muissa ilmaisun muodoissa, koskettavilla ihmisillä on tutkimusten mukaan taipumus tulkita toisen tunteet oikein.

Esimerkiksi DePauw-yliopiston tutkimuksessa 2009 ihmiset pystyivät kosketuksen avulla selvittämään toisen vihan, pelon, inhon, rakkauden, kiitollisuuden, sympatian, onnen ja surun tunteet 78 prosentin tarkkuudella.

Tutkijoiden mukaan meillä on ikiaikainen intuitiivinen taito aistia toisen läheisyydessä hänen tunteensa ja halunsa. Ehkä opimme tämän jo kauan ennen puheen oppimista.

Kosketus myös tehostaa ihmisten välistä yhteistyötä kiinnittämällä ihmiset toisiinsa.

Kosketus parantaa tuloksia työ- ja urheiluyhteisöissä. Yhdessä tutkimuksessa alkukaudella toisiaan eniten koskemalla kannustaneet joukkueet menestyivät parhaiten loppukaudella.

Koskettaessa stressihormonitaso alenee ja oksitosiiniarvo nousee parantaen luottamusta ja kiintymystä ihmisten välillä.

Mikä hienointa, koskettaja ja kosketeltava ”hyötyvät” yhtä paljon kosketuksesta, oli kyse sitten hieronnasta tai halailusta.

Kosketuksella saa selville, miten toinen suhtautuu koskettamiseen.

Työelämässä tai vieraiden ihmisten kanssa ei varmaan kannata rynnätä lääppimään toista. Asiantuntijoiden mukaan varovaisinta lähestymistä on syytä noudattaa mitä korkeammassa asemassa on suhteessa toiseen. Näin esimerkiksi johtaja ei aloita alaisten koskettelua, vaan alainen tekee aloitteen.

Suomalaisten onnellisuuden kohentaminen olisi helpointa aloittaa parisuhteissa. Kumppanin koskettelu käy kätevästi kotona. Tyytyväisyys ja rauhallisuus leviäisivät kaikille elämänalueille.

Pitkäaikaisessa parisuhteessa ei aina kosketa niin paljon kuin vastarakastuneina.

Kosketus on yksi suhteen hyvinvointimittari. Kosketuksen määrä ei niinkään mittaa pitkän suhteen tilaa. Tärkeintä on vastaako toinen kosketukseen.

Onnellisissa parisuhteissa kumppani vastaa kosketukseen lämpimästi ja vastavuoroisesti, lähestyen pariaan. Huonossa suhteessa kosketus saa aikaan torjunnan.

The Power of Touch. Psychology Today. 11.3.2013.

Aiheen vierestä: http://www.psychologytoday.com/blog/stop-walking-eggshells/201004/touch-is-the-ultimate-communication

Olen saanut joidenkin asiantuntijoiden kommenteista sellaisen vaikutelman, että uskovaisuus parantaa elämänlaatua, lisää onnellisuutta ja on hyväksi parisuhteelle. Esimerkiksi psykologian emeritusprofessori, ”onnellisuusprofessori” Markku Ojanen on useasti mainostanut uskovaisuuden positiivisia puolia.

Entä jos ei vaan pysty uskomaan mihinkään yliluonnolliseen? Onko tulevaisuus synkkä?

Parisuhteen kannalta tulee mieleen muutamia näkökohtia. Suomalaisten tutkimusten mukaan uskonto ei ole parisuhteen kynnyskysymys. Kahden kulttuurin liitoissa kumppaneilla on usein eri uskontokunta, eikä sekään näytä yleensä aiheuttavan mitään suurempia ongelmia.

NMKY ja monet muut uskovaistahot haluavat korostaa parisuhteessa vanhaa sukupuolijakoa: mies päättää, vaimo alistuu. Sopiiko tämä suomalaiseen parisuhteeseen nykyään?

Entä monien uskonsuuntien suhtautuminen seksuaalisuuteen? Masturbaatio on kuulemma pahasta. Kirjoitin aiemmin tutkimustuloksista, joiden mukaan uskovaiset eivät nauti yhtä paljon seksistä kuin muut, ja tuntevat usein syyllisyyttä. Lisääkö tällainen parisuhteen onnellisuutta?

Tuntemissani uskovissa parisuhteissa en tosin ole ulkopuolisena huomannut mitään naisen alistamista tai alistumista, mutta en tietääkseni tunne lahkolaisia tai superhihhuleita, vaan normi-ev.lut.-ihmisiä.

Miten sukupuolten välinen uskomiskuilu vaikuttaa parisuhteeseen? Eri tutkimuksissa on käynyt ilmi, että naiset ovat keskimäärin paitsi uskonnollisempia myös muutoinkin taikauskoisempia kuin miehet. Onko tämä miesten mielestä söpöä, vääjäämätöntä vai kiusallista?

Uskonto suomalaisten elämässä -julkaisussa väitetään vain kahdeksan prosentin suomalaisista pitävän itseään hyvin uskonnollisina (vrt. Turkissa 55% ja Ruotsissa ja Ranskassa vain 4%). Suomalaisnaisista joka neljäs, mutta miehistä vain joka seitsemäs uskoo jumalan olevan olemassa ilman epäilyksiä.

Julkaisun mukaan suomalaisten luottamus ja myönteinen asenne kirkkoon on poikkeuksellisen korkea, mutta asenne ei perustu uskonnollisuuteen. Suomi kuuluu melko maallistuneisiin valtioihin. Suomalaiset ovat kuitenkin uskovaisempia kuin muut skandinaavit.

”Kirkko ja yhteiskunta ovat monin tavoin pyrkineet ohjaamaan yksilöiden seksuaalista ja
perhe-elämään liittyvää käyttäytymistä ja pitkään nämä normitukset ovat olleet yhdenmukaisia.
Kirkon esittämät normit esimerkiksi homoseksuaalisuudesta, abortista, eutanasiasta ja
avioerosta ovat olleet voimakkaasti yksilöiden käsityksiin vaikuttaneita tekijöitä”, kirjoittaa Hanna Salomäki ja jatkaa:

”Suomessa erityisesti nuoret näkevät, että seksuaalielämään liittyvät valinnat kuuluvat yksityisyyden piiriin. Seksuaalista itsemääräämisoikeutta on kuvattu seksuaalioikeus-käsitteellä.
Tämä periaate on ollut myös seksuaalirikosoikeuksien uudistamisen lähtökohtana. Media on
tukenut voimakkaasti tällaisen länsimaisen, yksilökeskeisen moraalin etenemistä. Seksuaalioikeusajattelu on johtanut sukupuolten tasa-arvoistumiseen seksuaalimoraaliin liittyvissä kysymyksissä.
Yksilöiden täytyy myös aiempaa vahvemmin kiinnittää huomiota toisten ihmisten
itsemääräämisoikeuteen. Vanhemmalle sukupolvelle ulkoisesta valvonnasta riippumaton seksuaalioikeusmoraali ei ole itsestäänselvyys, vaan yhteisön etu on nähty yksilön etua tärkeämpänä seikkana. Nuorilla sukupolvilla yleinen ajattelutapa on sopimusmoraali, jossa parisuhteeseen liittyvät sopimukset ovat epämuodollisia ja ne tehdään vain parin kesken.”

Niinpä Suomessa on paljon nuoria ihmisiä, jotka viimeiseksi kysyisivät papilta tai uskonnolliselta yhteisöltä parisuhteeseen tai seksuaalielämäänsä liittyvistä asioista. Silti osa suomalaisistakin joutuu alistumaan uskonnon vaatimuksille esimerkiksi ehkäisyasioissa. Uskovaiset suhtautuvat keskimääräistä tiukemmin mm. homoihin, aborttiin ja avioeroon.

Evankelisluterilaisen kirkon tarjoamat perhepalvelut ja avioliittoneuvot lähtevät kristillisestä katsomuksesta. Ne kattavat koko maan ja ovat paikoitellen ainoa mahdollisuus saada apua parisuhteen ongelmissa. Kunnalliset sosiaali- ja terveyspalvelut eivät aina riitä ja monet julkiset tahot kehottavat ihmisiä hakemaan apua kirkon palveluista. Kirkon tarjoama Suhdeklinikka saa näkyvän paikan myös Cityn sivuilla.

Vaikka suomalaiset aikuiset eivät koe itseään kovin uskonnollisiksi, harva suomalaislapsi saa täysin neutraalin kasvatuksen.

Vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisista 90 prosenttia kertoo tulleensa kasvatetuksi luterilaisuuden mukaan. Kaikista suomalaisista vain viisi prosenttia sanoo, ettei ole tullut kasvatetuksi minkään uskonnon mukaan. Nuorimpien vastaajien joukossa osuus on lähes kaksinkertainen. (Vrt. Norjassa alle 25-vuotiaista kolmannes ilmoittaa saaneensa uskonnottoman kasvatuksen.)

Suomessa 91 prosentissa perheistä äidin ja isän uskonnollinen vakaumus on ollut sama. Uskonnottomiksi kasvatetuista lapsista 30 prosentia on liittynyt luterilaiseen kirkkoon ja kahdeksan prosenttia on kokenut uskonnollisen heräämisen. Enemmistö uskonnottomiksi kasvatetuista tiedostaa uskonnon myönteiset puolet, vaikka eivät itse kokisi uskontoa merkittäväksi omassa elämässään. Ns. uskonnon vastainen aivopesu ei siis ole suomalainen piirre.

Oman sukupuolen vanhemman esimerkki on tärkeä. Tutkimuksen mukaan kodin uskontokasvatus selittää uskonnollisuutta vielä enemmän kuin se, millä vuosikymmenellä ihminen on syntynyt.

Uskonto suomalaisten elämässä -julkaisun mukaan suomalaiset suhtautuvat poikkeuksellisen myönteisesti kristittyihin ja epätyypillisen jyrkästi ateisteihin. Myös mielikuvat islamista, buddhalaisuudesta ja hindulaisuudesta ovat poikkeuksellisen kielteisiä. Samaan aikaan Suomessa on harvinaisen vähän ihmisiä, jotka uskovat totuuden löytyvän vain yhdestä uskosta (8%), tai henkilöitä, joiden mukaan uskonnot ovat pääsääntöisesti erehdystä (11%). Tyypillinen suomalainen on (uskonharjoituksessaan) maltillinen. Yli puolet uskoo perustotuuksia löytyvän monista uskonnoista.

63 prosenttia suomalaisista yhtyy väitteeseen, jonka mukaan uskonnot saavat yleisesti ottaen aikaan enemmän konflikteja kuin rauhaa, ja vain 13 prosenttia on eri mieltä.

Vain joka kymmenes suomalainen paheksuu liikaa tiedeuskoa ja kaipaisi lisää luottamusta uskontoon.

Suomalaisten myönteisyys omaa uskontoa kohtaan ja kielteisyys vieraita uskontoja kohtaan pohjautuu tutkimusten mukaan ennemminkin nationalismiin kuin syvään uskonnollisuuteen. Suomessa valtionuskonto on osa kansallista tarinaa ja kristillisiä symboleja ja instituutioita käytetään etnisen identiteetin vahvistamiseen. Lisäksi suomalaiset suhtautuvat kielteisesti voimakkaaseen uskonnollisuuteen ja ilmeisesti pelkäävät vieraiden uskontojen edustavan äärifundamentaalisuutta.

Suomalaiset ovat epäluuloisia kiihkoilijoita kohtaan, mutta eivät varsinaisesti suvaitsemattomia. Vain noin 11 prosenttia suomalaisista ei hyväksyisi toista uskontokuntaa edustavan ihmisen avioituvan sukulaisensa kanssa.

Suomalaiset ovat siis yleisesti ottaen maltillisia ja ovat valmiita solmimaan suhteita erilaisten ihmisten kanssa, kunhan he eivät ole ääri-ihmisiä. Parisuhteessa kukin saa pääsääntöisesti noudattaa omaa uskoaan tai olla vähemmän uskovainen. Uskonto tuntuisi olevan kuin yksi ominaisuus muiden joukossa. Joku on punatukkainen, toisella on keliakia ja kolmas on uskovainen.

Useimmat hakeutuvat parisuhteeseen samankaltaisesti ajattelevan kanssa. Miksi uskonto on parisuhteessakin alue, jossa jokaisella on omantunnonvapaus? Omat vanhempani olivat vakaumukseltaan erilaiset, mutta en kuullut yhtään uskontoon liittyvää riitaa lapsuudessani.

Miten on nyt? Aiheuttavatko kirkkohäät kiistaa kumppanin kanssa? Riidelläänkö parisuhteessasi uskonnosta? Miksi lapset kasvatetaan luterilaisiksi ja kastetaan kirkkoon, vaikka ei itse uskottaisi ollenkaan?

Uskovaiset ja seksi lyhyesti:
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288391431608.html

Uskonto suomalaisten elämässä. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 9, 2011. http://www.fsd.uta.fi/fi/julkaisut/julkaisusarja/FSDjs09_uskonto.pdf