KYSYMYS: Olin poikaystäväni kanssa yhdessä kolme vuotta, joista asuimme saman katon alla kaksi ja puoli vuotta. Taloudellisesti oli todella tiukkaa, sillä molemmat opiskelivat. Tarvitsin paljon apua mieheltä koulutehtävissäni ja hän auttoi. Omasta mielestäni hänen puhumattomuus ja stressi vei meidät siihen tilanteeseen, että hän tahtoi erota. Eron jälkeen hän sanoi, että olin pistänyt itseni aina etusijalle ja että hän oli luopunut omista asioistaan, että voi auttaa mua ja kaiken tämän lisäksi olin kiitämätön.
Nyt kun tiedän mitä tein väärin, olen pyytänyt mahdollisuutta kokeilla vielä yhdessäoloa. Tiedän, mikä ongelma oli ja olen parantanut tapani ja voin vielläkin parantaa.
Mies sanoo, että ei jaksaisi antaa mahdollisuutta, sillä ei usko että se toimisi.
Mitä meidän pitäisi tehdä? Rakastan häntä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, mutta hänen tuntee ovat hiipuneet vähemmälle, koska olemme riidelleet ja hänellä on paljon stressiä. Pitäisikö hänen antaa mahdollisuus vai onko vika mussa, kun hänestä on tullut rakkaampi ja en osaa jatkaa elämää yksin? Toivon mahdollisuutta, että voin näyttää olevani nyt parempi ja hän ei usko mahdollisuuden auttavan mitään.
Mies petti mua kahden eri henkilön kanssa pari kertaa. Erosimme tämän tultua tietooni pari kuukautta myöhemmin. Ja silti siis minä tahdon palata yhteen.
VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa kysyt mitä teidän pitäisi tehdä tilanteessa, jossa sinä toivoisit teidän yrittävän eron jälkeen uudelleen yhdessäoloa, mutta entinen poikaystäväsi ei usko että se toimisi ja hänen tunteensa ovat hiipuneet. Kysyt myös että pitäisikö hänen antaa sinulle mahdollisuus vai onko vika sinussa ja mahdollisesti sinun vaikeudessasi päästää irti ja jatkaa elämääsi.
Hyviä kysymyksiä ja varmaankin aika moni tunnistaa itsensä tämänkaltaisesta tilanteesta. Kaipuusta menetetyn rakkauden perään on kirjoitettu lukuisia lauluja ja runoja juuri siksi, että nuo tilanteet herättävät niin vahvoja, raastavia tunteita. Ihmiset ovat eroissa usein eri mieltä siitä, että yritimmekö riittävästi ja olisiko meillä ollut vielä mahdollisuuksia. On myös hyvin tavallista, että jompikumpi puolisoista haluaa eroa enemmän ja toisen on ”suostuttava” siihen.
Luen kirjeestäsi syyllisyyttä, katumusta ja myös voimakasta tarvetta korjata sekä omaa käyttäytymistä että myös sitä kuvaa minkälaisena entinen poikaystäväsi sinut näki ja koki. On hienoa, että nyt kun tiedät, pystyt ottamaan vastuuta omasta osuudestasi parisuhteeseenne ja tapahtuneeseen. Parisuhteessa on kuitenkin aina kaksi osapuolta ja kumpikin omalta osaltaan vaikuttaa suhteen toimimiseen ja/tai toimimattomuuteen. On siis asioiden yksinkertaistamista ajatella, että suhteenne ei toiminut siksi, että sinä teit/toimit väärin. Pohdit itsekin, että hänen puhumattomuus ja stressi vaikuttivat myös tilanteeseen. Kirjeesi perusteella kuulostaakin siltä, että poikaystäväsi ei suhteenne aikana kertonut sinulle miten hän kokee suhteenne ja sinun käyttäytymisesi. Hän kommunikoi tyytymättömyyttään uskottomuudella ja lopulta eroamalla. Vasta sen jälkeen hän alkoi sanomaan asioita, syyttämällä. Se on hänen osuuttaan. Ei ole ihme, että sinusta tuntuu ikävältä kuulla noita asioita vasta jälkikäteen.
On myös helppo ymmärtää, että nyt kun tiedät miten hän asiat koki, niin haluaisit korjata, saada uuden mahdollisuuden. On itse asiassa aika tavallista sekin, että vasta suhteen päätyttyä, etäisyyden päästä, pystymme näkemään ja nimeämään suhteen aikaisia asioita paremmin.
Mutta noihin kysymyksiisi. Ajattelen että toista ihmistä ei ole mahdollista pakottaa haluamaan. Pakottaminen yleensä vain pahentaa asioita. Voimme ajatella, että on epäreilua luetella epäkohtia jälkikäteen ilman että antaa toiselle mahdollisuutta korjata. Siitä huolimatta meillä ei ole oikeutta vaatia uutta mahdollisuutta, vaan on päästettävä toinen menemään, jos hän niin haluaa.
Minusta viestisi tärkein kysymys on oikeastaan tuo kohta, jossa pohdit itseäsi ja sitä että onko kyse sinusta ja sinun vaikeudestasi jatkaa elämääsi ilman häntä. Jos näin olisi, niin miksiköhän se on niin vaikeaa?
Mikä siinä tuntuu erityisen vaikealta? Yksin oleminen? Jätetyksi tuleminen? Torjutuksi tuleminen? Kelpaamattomuus? Se, että toinen näkee minut ”väärin”? Miten tämä vaikeus mahdollisesti liittyy sinuun ja sinun historiaasi?
On aika tavallista sekin, että eron jälkeen puolisot näkevät yhteisen suhteensa ja kummankin osuuden siinä eri tavalla. Siihen on usein hyvä jossain määrin myös suostua. Se ei tarkoita sitä, että jommankumman kanta olisi oikeampi.
Ihmiset joita olemme rakastaneet jäävät meihin. He opettavat meille asioita itsestämme ja elämästä ylipäätään. Rakkauden päättyminen on usein raskasta. On kuitenkin tärkeää surra pois ja pystyä vähitellen päästämään irti jotta uusi voisi tulla tilalle.
KYSYMYS: Mieheni on jäänyt kiinni kolmen vuoden ajan useaan otteeseen pettämisestä työyhteisöstä olevan henkilön kanssa. Jos suhde tulisi ilmi, menettäisivät molemmat työpaikkansa. Koska asia on arkaluontoinen en voi valaista tätä tarkemmin. Mieheni moittii minua mustasukkaisuudesta. Ja kieltää suhteen. Kuitenkin löydän aina todisteita, että suhde jatkuu.
Pitkään luulin jo suhteen katkenneen, mutta sitten yllättäen tuli takaisku.
Mieheni ei halua kuitenkaan erota. Mieheni työ on vaativaa ja hän työskentelee paineen alla. Hänelle on tärkeää, että kotona on ruoka valmista kaksi kertaa päivässä ja saunakaljat iltaisin ja hyväntuulinen ilmapiiri.
Vapaa-aikana hän käy kavereiden kanssa kalassa. Yöreissuja tulee myös aika usein. Olen toivonut, että kävisimme joskus elokuvissa, mutta siihen ei tunnu olevan aikaa. Seksielämä on kuitenkin alkanut toimimaan, vaikka se oli hänen potenssiongelmien vuoksi välillä aika haastavaa. Meillä on täysi-ikäinen lapsi, joka on hyvin tasapainoinen ja elää omaa elämäänsä. En haluaisi järkyttää häntä tällä asialla, koska tiedän, että isä on hänelle hyvin tärkeä. Mieheni rakastaa myös lastamme.
Mieheni käyttää alkoholia aika runsaasti, hän on alkanut tupakoimaan "vanhoilla päivillään". Lisäksi hänellä on univaikeuksia ja on käyttänyt siihen mielialalääkettä. Poistin lääkkeet hänen piilostaan, koska niitä ei saisi käyttää alkoholin kanssa, eikä ole mukavaa kun ei tiedä, että onko toinen lääkkeissään kun rupeamme nukkumaan. Olen aika ahdistunut, pelkään mieheni puolesta. Jos eroaisimme joutuisi mieheni maksamaan minut ulos, ja hänen työssä kulkeminen hankaloituisi, koska kotona ei olisi kaikki valmiina. Omassa tasapainossa pysyminen on välillä hankalaa.
50-villityskö?
VASTAUS: Nimimerkkisi kertoo minulle siitä, että toivot miehesi käyttäytymisen olevan ohimenevä vaihe, viidenkympin villitys. Aikuisellakin on itsenäistymisvaiheita. Silloin mietitään omaa elämää; mitä tämä on ollut ja mitä voi vielä olla edessä. Mitä oikeastaan haluan elämältäni? Tällaiset henkilökohtaisten murrosvaiheiden tiedostaminen voi auttaa ymmärtämään omaa tai läheisen käyttäytymistä. Kuitenkaan se ei oikeuta loukkaamaan toista esimerkiksi pettämällä.
En ihmettele viimeistä lausettasi, päinvastoin. Miten ylipäätään jaksat, ja miten pysyt tasapainossa. Se, miten kuvaat suhdettanne, tuo mieleen lapsen ja vanhemman välisen suhteen. Vanhempi suojelee ja huolehtii. Se on sinun roolisi, niin kauan kuin haluat sitä.
Nyt pelkäät miehesi puolesta ja olet huolissasi hänestä: mitä jos salasuhde paljastuu ja häneltä menee työpaikka? Eikö jokaisen tule kantaa vastuu omista valinnoistaan? Huolehdit, että ruoka on valmista ja saunakalja kylmää. Ja siitäkin, ettei mies käytä lääkkeitä väärin. Mikäpä siinä, jos niin haluat tehdä. Etkö luota, että hän pystyy itse ottamaan vastuuta aikuisen tavoin?
Onko eroamisen esteenä ainoastaan aikuisen pojan tunteet, ja se ettei mies pärjää ilman sinua? Neuvoisin sinua miettimään vakavasti, mitä itse haluat. Eikö sinun elämäsi ole yhtä tärkeä kuin jonkun toisenkin? Onko miehen vaativa työ se, minkä ympärillä kaikki pyörii? Tutki omia tunteitasi, omia unelmiasi. Mitä sinä haluat elämältä? Toimi sitten sen mukaan. Et voi elää miehesi elämää, etkä poikasikaan, vain omaasi.
Millä tavoin elämäsi olisi parempaa, jos eroaisitte? Entä mitä menettäisit? Oletteko keskustelleet siitä, millaisena kumpikin näkee liittonne? Mitä muutoksia miehesi haluaisi suhteeseenne? Hän ei halua erota. Minkä hän haluaa jatkuvan? Entä sinä – minkä toivot jatkuvan ennallaan?
Tsekkaa haluttomuuden tarkistuslista ja opi hyvän rakastajan kuusi sääntöä.
Teksti: Mirja Wuokko
Kaikki ihmiset ovat synnynnäisesti seksuaalisia olentoja. WHO:n mukaan seksuaalisuuteen vaikuttavat psykologiset, biologiset, kulttuuriset, sosiaaliset, poliittiset, taloudelliset, uskonnolliset, historialliset ja henkiset tekijät. Jokainen kantaa kehossaan ja mielessään omaa seksuaalihistoriaansa. On oikeastaan ihmeellistä, miten monessa parisuhteessa seksi on ihanaa.
Parisuhdeterapeuttien vastaanotolle mennään harvemmin vain kehumaan upeaa liittoa. Parit tulevat hakemaan apua suhteen ongelmiin. Vantaan seurakuntien perheneuvoja Paula Ruotsalainen on erikoistunut seksuaalikysymyksiin. Hänen mukaansa useimmilla pareilla seksikysymykset ovat ainakin yhtenä ongelmien syynä taustalla. Parisuhteen seksuaaliongelmat vaikuttavat taas kaikkeen muuhun parin elämässä.
Yleisimpiä seksiongelmia on haluttomuus. Ruotsalainen käyttää kolmen kohdan listaa haluttomuuden tutkimiseksi. Ongelmaa ei voi ratkaista ennen kuin tietää sen syyn.
Haluttomuuden tarkistuslista:
1. Ulkopuoliset syyt: työ, työttömyys, lapset, rahattomuus, stressi ym.
2. Parisuhteen ongelmat: riidat, turvattomuus, pettäminen, väkivalta, epäluotettavuus, kommunikaatio-ongelmat.
3. Henkilökohtaiset asiat: ahdistus, masennus, suorituspaineet, sairaus, lääkkeet, alkoholi, hormonitasot, suru, oman aiemman elämän esiin nousevat tapahtumat (kuten traumat), tai tunteet ovat muualla, on esimerkiksi ihastunut johonkuhun toiseen.
Ruotsalainen kehottaa myös miettimään, miksi on haluton juuri nyt. Onko jotain tapahtunut? Mikä on haluttomuuden viesti?
”Kannattaa kysyä itseltään, mitä se on, mitä ei tahdo. Eikö halua omaa kumppaniaan? Tai raskautta? Pelkääkö jotain tautia? Oire voi olla viisas. Jos suhde on huono tai kumppani epäsopiva, voi olla viisasta, ettei altista itseään sille”, Ruotsalainen neuvoo.
”Jos löytää jonkin syyn haluttomuuteen, voi pureutua siihen. Olisiko jotain tehtävissä? Pitäisikö mennä puhumaan jonkun kanssa? Voi hakeutua pariterapiaan tai hakea itselleen apua.”
Usein rehellinen ja asiallinen keskustelu kumppanin kanssa helpottaa tilanteen aiheuttamaa ahdistusta, vaikka ei heti poistaisi haluttomuuden syytä.
Vanha tarina, jossa mies vonkaa ja nainen ei halua, ei päde enää. Nuoret naiset raahaavat kumppaninsa parineuvontaan, koska jäävät ilman seksiä.
”Nuorten miesten haluttomuus näkyy nyt myös muilla samaa työtä tekevillä. Olemme miettineet syitä tähän. Yksi mahdollinen syy voi olla kehonrakennukseen liittyvä hormonien käyttö. Toinen mahdollinen vaikuttaja on pornon tuomat suorituspaineet. Niitä on molemmilla sukupuolilla.”
Hyvin yleisten suorituspaineiden taustalla voi olla erilaisia häpeän, kelpaamattomuuden, huonommuuden ja riittämättömyyden tunteita. Ihminen kokee olevansa jotenkin vääränlainen.
Nuorten aikuisten lisäksi suorituspaineita on runsaasti myös eronneilla, jotka ovat tulleet uudelleen parisuhdemarkkinoille. Kelpaanko? Riitänkö? Miten tämä tehtiin? Ruotsalaisen mukaan nuorilla on erilainen tilanne seksielämää aloittaessaan, koska kaikki ovat aloittelijoita. Eronneilla voi olla pelkoja muiden osaavammuudesta.
Valtataistelua?
Haluttomuus voi johtua myös tietoisesta tai tiedostamattomasta valtataistelusta. Seksin säännöstelyllä yritetään jollakin tavalla hallita suhdetta tai tilannetta.
”Sitoutumiskysymykset vaikuttavat haluun. Jos toinen haluaa jo perustaa perheen, voi haluttomuus olla keino pitää etäisyyttä toiseen. Sitoutuminen on tosi iso parisuhteen kysymys: millaiset toiveet, tarpeet ja haaveet toisella on tulevaisuudesta. Miehellä voi olla objekti-olo, hyväksikäytetty olo, jos nainen etsii vain isää tulevalle tai jo olemassa olevalle lapselleen. Tai toisin päin”, Ruotsalainen kuvailee.
Kumppaneilla voi olla jo alun alkaen erilaiset tarpeet ja toiveet seksin suhteen. Kaikkien seksuaalienergian taso ei myöskään ole samanlainen. Seksuaalisten tarpeiden erilaisuus olisi järkevää yrittää selvittää jo ennen sitoutumista.
”Se on niin hämäävää, kun rakastumisvaiheessa monet yleensä ovat hyvin innokkaita seksiin ja hyvää seksiä on paljon”, Ruotsalainen sanoo.
Jos seksi on ykkösasia itselle, pitäisi hälytyskellojen soida, jos jo suhteen alussa on harvoin seksiä, tai se ei ole edes silloin kovin intohimoista.
Kannattaa tutkailla potentiaalisen kumppanin aiempaa seksielämää. Jos seksi tulee toisen elämässä vasta monen muun kivan jälkeen viimeisenä tärkeyslistalla, ei korkean seksuaalienergian omaavan ehkä kannata mennä kimppaan seksin väistelijän kanssa.
”Kumman halu otetaan mittatikuksi? Jos vastaanotolleni tulee pari, jossa toisen asenne on, että korjaa tää mun lelu, tää ei toimi niinku mä haluun, niin ei tällainen asetelma oikein toimi.”
”Halun yhteensopimattomuutta voi joskus yrittää ratkaista joustamalla. Voi tulla toista vastaan ja vähän tinkiä omista haluistaan. Jos tulee positiivisia kokemuksia, se innostaa seksiin, mutta jos joutuu hampaat irvessä suostumaan, ei varmasti innosta seuraavallakaan kerralla”, Ruotsalainen neuvoo.
”Jokainen haluaa olla haluttu. Se joka painaa koko ajan päälle, ei saa koskaan sitä kokemusta.”
Passiivisen osapuolen oman halun heräämiseen ei jää tilaa, jos toinen on joka päivä ehdottelemassa seksiä.
”Yksi mahdollisuus on, että enemmän haluava harrastaa itsetyydytystä niin paljon, että paine helpottaa.”
Joskus Ruotsalaisen vastaanotolle tulee pari, jonka toinen osapuoli valittaa seksin puutetta. Pian selviää, että suhteessa on ollut paljon riitaisuutta tai väkivaltaa. Uhkaavalle kumppanille on usein yllätys, ettei toinen halua seksiä turvattomissa olosuhteissa.
”Vaikka kaikki eivät saa tai halua lapsia, on naisen biologiaan sisäänrakennettuna tarve tarkistaa miehen turvallisuus naista ja mahdollista lasta kohtaan. On tärkeää tuntea olonsa täysin turvalliseksi, jolloin voi heittäytyä nautintoon.”
Viina vie halut
Yksi vähentyneeseen seksiin tai sen haluun vaikuttava tekijä on viina.
”Kun on kovassa humalassa, ei silloin seiso. Jos valitsee mieluummin sen dokaamisen kuin yhdessä olon, voi rakastelu jäädä vähemmälle”, Ruotsalainen valaisee.
Joskus elämäntilanne vaikeuttaa seksielämää, jos toinen vaikka asuu kauempana, tai joutuu työn takia matkustamaan paljon. Pienet lapset rajoittavat monen seksiä.
”Vauvaperheessä se on fakta, ettei seksi voi nyt olla numero ykkönen. On hyväksyttävä tosiasiat”, sanoo Ruotsalainen.
”On todistettu, että etenkin naisen rakkaus ja tyytyväisyys kumppania kohtaan on riippuvainen kumppanin suhtautumisesta lapsiin. Perheestä vastuuta kantava mies on rakastettavampi. Jos lapsi on esimerkiksi sairas, eikä mies jaa huolta, tulee kokemus, ettei toinen ymmärrä, ja se vie kauemmas toisesta. Pettymykset ja loukkaukset ovat usein haluttomuuden takana.”
Haluton sitoutumiskammoinen
Sitoutumiskammoiset ovat yksi haluttomien ryhmä. He nostavat Ruotsalaisen mukaan kytkintä, kun suhde menee vakavaksi.
”Joillakin on kovan sitoutumiskammon tai muun syyn takia helpompi saada orgasmi ventovieraan kanssa. Intiimiys muuttaa tilannetta, eikä seksi enää suju.”
Mediassa on esitetty ristiriitaisia väitteitä kotitöiden tasa-arvoisen jakamisen vaikutuksista parisuhdetyytyväisyyteen ja seksin tyydyttävyyteen. Miten asia on oikeasti?
”Miten ihminen on mukana yhteisessä elämässä? Aktiivisesti mukana oleminen auttaa yleensä parisuhteessa. Miten kohtelee toista? Miten osoittaa arvostavansa toista ja yhteistä elämää? Jos kokee, että kaikki on omalla vastuulla, on yleensä myös haluton seksiin. Uupumus ja tyytymättömyys ei lisää seksihaluja. Onhan niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka ilolla tekevät kaiken. Kysymys on siitä, panostaako toinen yhteiseen elämään, vai meneekö muu aina edelle”, Ruotsalainen vastaa.
”Jos toinen kokee perheen tärkeäksi ja toinen vain työn, ei tule yhteistä ilonaihetta.”
Paula Ruotsalaiselta kysytään usein hyvän rakastajan ominaisuuksia. Hän listaa kuusi sääntöä:
1. Ole ihana ja hellä muuallakin kuin sängyssä. Muista kauniit katseet ja sanat.
2. Ota toisen tarpeet ja toiveet huomioon. Kuuntele herkällä korvalla, niin opit, mikä tekee toiselle hyvää.
3. Älä oleta, edes seksissä, kysy! Herkisty myös sanattomille viesteille.
4. Muista vastavuoroisuus. Seksi ei ole kaupankäyntiä. Älä hae itsekkäästi vain omaa nautintoasi.
5. Keho on pyhä. Suhtaudu siihen kunnioittavasti. Kenelläkään ei ole omistusoikeutta toisen kehoon.
6. Huomioi koko keho. Iho on ihmisen suurin elin, ja sen muistiin jää merkki sekä kauniista ja kunnioittavasta, että ikävästä ja epäkunnioittavasta kosketuksesta. Millaisen merkin haluat jättää?
Hyvän rakastajan sääntöjä voi olla vaikea noudattaa, jos tunteet eivät ole aitoja. Ruotsalainen korostaa seksuaalisuuden kokonaisvaltaisuutta.
”Jos olet törkeä ja itsekäs kusipää toiselle, on turha odottaa kovinkaan lemmekästä vastaanottoa sängyssä.”
Vain oman nautinnon jahtaaminen ei lopulta tuo tyydyttävää seksielämää kenellekään.
Indianan yliopiston kuuluisa Kinsey-instituutti tutki yli tuhatta paria USA:ssa, Brasiliassa, Saksassa, Japanissa ja Espanjassa. Miesten parisuhdetyytyväisyys korreloi voimakkaasti hyvän terveyden ja kumppanin orgasmin arvostamisen kanssa.
Kinseyn tutkimuksen mukaan pitkässä parisuhteessa olevat miehet ovat tyytyväisempiä kuin muut miehet. Heille on tärkeää, että suhteessa on paljon hellyyttä ja pusuja.
Naiset arvostavat pitkässä suhteessa eniten hyvää seksiä. Aiemmin tutkijat uskoivat sen johtuvan naisten hitaasta kypsymisestä seksuaalisuuteen. Nyt uudeksi selitykseksi on noussut tyydyttävän seksielämän tärkeys. Jos seksi ei suju, eivät naiset enää jää suhteeseen pidemmäksi aikaa.
Miehekäs mies puhuu
Tutkimukset murtavat vanhoja sukupuolirooleja, jotka ovat Ruotsalaisen mukaan saaneet väistyä Suomessakin. Seksi on molempien vastuulla ja kummankin asia. Miehet syyttävät usein naisia toiveiden ristiriitaisuudesta. Naisten toiveissa ei ole mitään kummaa.
”Roolit tasoittuvat, mutta eivät koskaan katoa. Enemmistö tulee aina olemaan selvästi miehiä ja naisia. Nykynainen toivoo, että miehessä on molempia: hellä rakastaja ja huolehtiva isä, mutta myös maskuliininen ja aktiivinen puoli. Yhtä lailla monet miehet toivovat, että naisessa on sopivasti naisellisuutta ja särmää.”
”Miehekäs mies on nyt erilainen kuin ennen. Hän on se joka puhuu.”
Parisuhdetutkimuksessa liiton toimivuuden mittarina pidetään yleisesti hyvää kommunikaatiota: positiivisia ja kunnioittavia sanoja, ilmeitä ja eleitä.
Ruotsalainen ihmettelee, miksi suomalaisen miehen puhumattomuus on hyväksytty niin pitkään. - Jos en erikseen ilmoita, etten enää rakasta, niin kaikki on hyvin - ei ole kovin toimiva parisuhdeviestinnän lähtökohta.
”Tarkista ainakin, että viesti menee perille, jos osoitat rakkautta tekojen kautta.”
Ruotsalaisen mukaan läheisyys, halaukset, hellä sively ja ihokontakti tekevät ihmiselle hyvää jo hermotasolla.
Arjen söpöt rutiinit pitävät myös seksivirettä yllä. Hyvänpäivänsuukot, tervetulohalaus ja pienet huomionosoitukset tukevat suhdetta.
”Rakastelua on Erich Frommin mukaan kaikki se, mitä rakastuneet ihmiset tekevät toistensa kanssa”, kertoo Paula Ruotsalainen myös videollaan.
Miten saa iloa seksiin?
”Ota seksiin sopivasti tuttua hyväksi havaittua ja riittävästi uutta vaihtelua”, neuvoo Ruotsalainen.
Lähteet: Paula Ruotsalaisen haastattelu. Couples report gender differences in relationship, sexual satisfaction over time. IU News Room 5.7.2011.
KYSYMYS: Olen 27-vuotias nainen, ja ollut parisuhteessa nuoruudenrakkauteni kanssa kohta kymmenen vuotta, yhdessä olemme asuneet niistä kahdeksan. Nykyään meillä on yhteinen koira ja asuntolaina, sekä asunto rivitalossa. Mieheni on minua vuoden vanhempi. Emme ole kumpikaan koskaan asuneet yksin.
Suhteemme on ollut melko tasaista ja olen ollut ihan onnellinen, mutta vähän yli vuosi sitten ”heräsin” ja huomasin, ettemme tee juurikaan mitään yhdessä. Teimme monia juttuja suhteemme alussa, mutta vuosi vuodelta tekemiset ovat pikkuhiljaa vähentyneet. Emme käy edes ruokakaupassa yhdessä....
Lisäksi haluaisin hellyyttä, koskettelua ja suudelmia paljon nykyistä enemmän. Silloin, kun esimerkiksi saan halauksen, tuntuu miehellä olevan siitä kiire pois, lähinnä tietokoneelle tai televisiolle. Inhoan, kun meillä on jatkuvasti kaikki laitteet päällä, pahimmillaan mies istuu television ääressä sohvalla, pelailee iPadillaan tai puhelimellaan ja tietokonekin on vieressä auki ja näppäilee sillä niissä väleissä kun ehtii. Tämä on siis lähes jokailtaista. Tästäkin on keskusteltu, ja ihan ystävällisesti olen asiasta maininnut.
Seksi on ihan hyvää edelleen, minua vaan huvittaa koko touhu. Sitä tapahtuu melko harvoin ja onhan sekin mennyt jollain lailla ”suorittamiseksi”, itseni osaltani ainakin. Olen puhunut, että tarvitsen sitä hellyyttä ja yhteistä tekemistä, jotta seksikin kiinnostaisi enemmän. Miehelläni asia menee kuulemma toistepäin; kun saa seksiä, voi muutkin asiat innostaa enemmän.
Otin silloin vuosi sitten asian puheeksi, ja mieheni oli tyytymättömyydestäni ihmeissään, hänen mielestään suhteessamme ei ollut mitään vikaa, myönsi kuitenkin, että ”kai sitä vähän enemmän olisi yhdessäkin voinut tehdä.”
Viimeisen vuoden aikana on käyty monet keskustelut ja monet itkut itketty. En alkanut tuosta vaan olemaan tyytymätön, vaan näin jälkeenpäin yhteisiä vuosiamme muistellen, olin jo monta vuotta sitten tyytymätön samoihin asioihin kuin nytkin. Silloin ne vaan jotenkin sieti, eikä kokenut edes tarvetta puhua niistä, mutta nyt samat asiat ovat alkaneet harmittamaan enemmän ja enemmän ja nyt näköjään alkaa raja tulla vastaan.
Toivoisin muutakin tekemistä mieheni kanssa kuin kotona olemista, mies taas haluaisi tehdä juuri ”kotijuttuja” enemmän kanssani. Myönnän, etten ole niissä parhaimmillani.
Mieheni on aina ollut sellainen luonteeltaan, ettei oikein osaa suunnitella tekemisiään kenenkään kanssa (paitsi jokakesäiset ulkomaanreissut kavereidensa kanssa). Itse taas tykkään suunnitella ja ”touhuta”. Olen ihmetellyt, että miksi kanssani on niin vaikea suunnitella ja tehdä asioita, ja että miksi emme esimerkiksi ole käyneet yhdelläkään ulkomaanreissulla tämän kymmenen vuoden aikana, vaikka monesti olen toivonut. Vastaus oli, että ”ei vaan ole saatu aikaiseksi, ei siihen sen kummempaa syytä ole.”
Perimmäinen ongelma minulle on se, että en koe itseäni tärkeäksi ja rakkaaksi, kun tuntuu, ettei tuo toinen oikeasti halua tehdä asioita kanssani. Itse kun olen halunnut vaikka mitä, ja jo vuosia. Enkä väitä ettemme KOSKAAN tekisi mitään, kyllä on oikein kivat muutaman päivän kesälomareissut esimerksiksi tehty, joskus käydään ravintolassa tai elokuvissa. Mutta kaikki tuollainen tekeminen on ison vaivan takana, lähes aina jonkunlainen kärhämä saadaan aikaiseksi ennen kuin mitään päästään tekemään. Nuo kärhämät liittyvät usein siihen, ettei meinata saada sellaista päivää sovittua mikä kävisi kummallekin (miten helppoa se olisikaan, kun mieheni asenne on, että ”katellaan siinä lähempänä, jos ei tule mitään muuta..”). Eikö tällaisten asioiden sopiminen pitäisi olla helppoa ja luontevaa?? Meiltä puuttuu sellainen me-henki täysin..! Kyllä kavereideni kanssa kaikki tällainen suunnittelu ja asioiden tekeminen on helppoa.
Mieheni sanoo kyllä rakastavansa minua ja haluaa olla kanssani. Uskon häntä kyllä, mutta tavallaan en kuitenkaan.. Järkeni ei millään ymmärrä sitä, ettei toisen kanssa saa aikaiseksi tehtyä asioita, jos oikeasti on halua. Jos halua on, niin kyllä sitä aikaa repii jostakin. Ainakin minä. Ja en kaipaa ainoastaan ulkomaanmatkaa, vaan ihan normaaleja asioita. Haluaisin yhdessä mm. lenkkeillä (tätä tapahtuu ehkä pari kertaa kuukaudessa), sopia kesälomista, tehdä ruokaostoksia, käydä silloin tällöin entisessä kotikaupungissamme (molempien vanhemmat asuvat siellä), käydä silloin tällöin kaupingilla kahvilla tai ihan muuten vaan kattelemassa jne...
Meillä molemmilla on omat harrastukset ja kiinnostuksen kohteemme, ja oikeastaan melkeen ainoastaan omat kaverimmekin.
Emme vaan yksinkertaisesti ole löytäneet mitään yhteistä harrastusta.
Esim. viime kesänä molemmat tsemppasimme, teimme hiukan tavallista enemmän juttuja kodin ulkopuolella ja minä osallistuin enemmän kotijuttuihin, laitoimme puutarhaa ja öljysimme yhdessä saunan lauteet. Syksyn tullen nuo sitten molempien osalta jotenkin hiipuivat, taas.. Aikaisemminkin olimme siis jo yrittäneet tsempata ja tehdä niitä juttuja, mitkä ei oikein itseä kiinnostaneet, mutta tehtiin kun toista kiinnosti.
Mieheni ei halua sitoutua mihinkään harrastukseen mitä pitäisi harrastaa tiettynä päivänä. Hänellä liikkuminen on muutenkin kausittaista, liikkuu silloin kun huvittaa. Itselleni se on oikeastaan elämäntapa, ja ravintoasiat ovat minulle myös tärkeitä.
Menen piakkoin psykologin vastaanotolle selvittelemään ajatuksiani.Parin kaverin ja äitini kanssa pystyn myös asioista puhumaan. Avokkiani olen monet kerrat pyytänyt parisuhdekeskusteluun ammattilaisen kanssa, mutta ei lähde. Syyt ovat, että ei tykkää puhua vieraille asioistaan, ei usko että niistä on mitään apua, ja meidän ongelmat ei kuulemma ole niin isoja, ettei niitä voida ratkoa keskenämme. Kuulemma lapsellista, jos ei saada tällasia asioita selvitettyä itse..
Tällä hetkellä järki sanoo vielä hetken yrittämään, mutta pieni ääni takaraivossani sanoo, että varmastikin eroamme ennemmin tai myöhemmin. Ja näin jälkeenpäin ajatellen, näin olen ajatellut jo useita kuukausia, en vain ole itsellenikään uskaltanut tunnustaa näin ajatelleeni. Välitän miehestäni hyvin paljon edelleen, mutta koen että olemme liian erilaisia ja tyylimme elää poikkeavat toisistaan hyvin paljon, ja olisimme onnellisempia aivan eri ihmisten kanssa. VAIKEA olisi silti päästää irti... En tiedä mitä kaikkea haluan tulevaisuudelta, mutta sen verran kuitenkin, että en välttämättä halua asua ”työleirillä” eli omakotitalossa, enkä halua lapsia. Mieheni taas.. no haluaa tietenkin, jossain vaiheessa. Hän uskoo että mieleni kuitenkin muuttuu, enkä kiellä etteikö voisi muuttua, mutta tällä hetkellä, ja jo vuosia olen näin kokenut ja siihen uskon.
Ahdistaa.
Nainen, 27
VASTAUS: Kiitos kirjeestäsi. Kuullostaa siltä, että olet elämässäsi jonkinlaisessa tienristeyksessä ja mietit, mihin suuntaan jatkaisit. Vaihtoehtoina ovat ainakin melko tuttu, turvallinen ja ennustettava polku tai sitten uusi ja tuntemattomampi polku. Ehkäpä on myös muita vaihtoehtoja. Näinhän elämässä on, että vain yhtä polkua voi kulkea kerrallaan ja valitsemalla jotakin luopuu samalla jostakin toisesta. Mistä Sinä olisit nykyisessä elämäntilanteessasi valmis luopumaan? Entä mikä on Sinulle luovuttamatonta?
Aiemmasta elämänkulustasi kerrot, että olet ollut koko aikuisikäsi nykyisessä parisuhteessa etkä ole koskaan asunut yksin. Minkälaisia mielikuvia yksin olemiseen Sinulla liittyy? Kirjoitat parisuhteenne olleen aika tasaista ja olet kokenut olevasi siinä aiemmin ihan onnellinen. Minkälaiset asiat tekivät sinut aiemmin onnelliseksi? Entä mitä tarvitset nyt - 27-vuotiaana - ollaksesi onnellinen? Kirjoitat kokeneesi noin vuoden päivät enenevää tyytymättömyyttä parisuhteessa. Kaipaisit enemmän huomiota, arkihellyyttä, yhdessä tekemistä ja ilmeisesti myös asioista keskustelemista. Olet yrittänyt ottaa asiaa puheeksi miehesi kanssa, mutta miehesi on ollut tyytymättömyydestäsi ihmeissään. Onkohan käynyt niin, että Sinun tarpeesi ja odotuksesi ovat ainakin jossakin määrin muuttuneet vuosien saatossa, mutta mies on suhteellisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen? Parisuhde ei kuitenkaan voi hyvin, jos toinen osapuoli kokee jäävänsä siinä jatkuvasti jotakin vaille. Olet ehdottanut pariterapiaan hakeutumista, mutta miehesi ei koe siihen halua tai tarvetta. Enempää et oikein yksin voi tehdä parisuhteenne eteen.
Sen sijaan omaan hyvinvointiisi voit itse vaikuttaa. Olet puhunut mieltäsi painavista asioista äitisi ja kaveriesi kanssa ja lisäksi olet hakeutumassa psykologin vastaanotolle. Tämä kuulostaa minusta hyvältä! Puhuminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja muilta voit saada niille peiliä. Valintoja oman elämän risteysasemilla joutuu kuitenkin tekemään pitkälti yksin. Olet pohtinut suhteessa jatkamista ja eroamista. Kirjoitat järkesi sanovan, että vielä kannattaa yrittää. Toisaalta pieni ääni takaraivossasi epäilee, että eroaminen on ajan kysymys. Tämä ajatuksien ristiriita kuvastaa mielestäni hyvin vaikeutta tehdä isoa ratkaisua; valintaa eroamisen ja suhteessa jatkamisen välillä. Tämän päätöksen voit kuitenkin tehdä vain Sinä itse. Kyse on Sinun Ainutkertaisesta Elämästäsi! Jos tekisimme aikamatkan tulevaisuuteen - vaikkapa viiden vuoden päähän - kumpaa valinta arvelisit katuvasti silloin vähemmän? Koskettavin kohta kirjeessäsi oli oivallus siitä, ettet koe itseäsi tärkeäksi ja rakkaaksi nykyisessä tilanteessa. Tätä tunnetta on hyvä tutkia ja pohtia, mikä saisi aikaan muutoksen. Myös itsensä rakastaminen on tärkeää.
Voimia ja rohkeutta Uuteen Vuoteen! Perheneuvoja Kaisa
Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa seitsemän vuotta ja meillä on kolme pientä lasta. Suhteeseemme on mahtunut hyvin paljon draamaa, mutta vastoin yleistä uskomusta parisuhteista olemme molemmat muuttuneet ihanammiksi ihmisiksi toistemme kanssa. Olemme kasvaneet ihmisinä, eheytyneet menneisyytemme kolhuista ja päässeet yli suurista parisuhdeongelmista. Miehestäni on tullut upea isä ja puoliso, enkä usko toista hänenlaistaan voivan tulla vastaan.
Ongelma on siinä, että hän ilmoitti, ettei halua saada eikä antaa suuseksiä enää koskaan, ja että on aina inhonnut sitä. Seksimme on pelkästään kolmen minuutin yhdyntää, eikä siihen kuulu esileikkejä, vaan ainoastaan pyyntö minun avata jalkani. Seksielämämme on minun mielestäni surkeaa, enkä haluaisi viettää loppuelämääni näin huonossa seksitilanteessa.
Viime vuonna mieheni oli jostain lukenut/kuullut asentojen vaihdosta yhdynnän pitkittäjänä ja yrittikin sitä muutaman kerran. Sen enempää hän ei ole panostanut seksielämäämme, vaikka olen yrittänyt ehdottaa esimerkiksi tantraseksiin tutustumista ja kertonut paikkoja, mihin minua voisi suudella ennen yhdyntää. Voin kuvitella harrastavani näitä pikapanoja vielä tämän vauva-ajan, mutta minun on hyvin vaikea nähdä itseni kärsivän huonosta seksistä ja sen aiheuttamasta pahasta mielialasta pidempää. En silti missään nimessä haluaisi luopua noin ihanasta ja kaikessa tukevasta puolisosta, enkä hajottaa lapsilta perhettä.
Mitä teen? Mistä saisimme apua?
Kiitos kysymyksestäsi, joka sisälsi paljon hyvän kuvausta ja toisaalta melko karuakin kertomusta teidän välisestä seksuaalisuudesta.
Kuvaat suhteenne nykyistä tilaa ja teitä ihmisinä tavalla, joka kuulostaa lähes ideaalilta. Sanot miehestäsi kauniisti, että ”hän on upea isä ja puoliso, enkä usko, että toista hänenlaistaan voivan tulla vastaan”. On tosi kunnioitettavaa, että olette miehesi kanssa pystyneet ratkaisemaan yhdessä monia parisuhteenne vaikeuksia. Pariterapiatyötä tekevänä tiedän, että se ei useinkaan ole ihan yksinkertainen juttu. Miten teitte sen? Ihan kahden kesken vai jonkun ulkopuolisen avulla? Entä mikä on tämä seksin saareke, minne kaikki tuo saavutettu hyvä ei ole jostain syystä rantautunut? Miksi ihmeessä?
Sanot, että ”ongelmana on, että miehesi ilmoitti ettei halua saada eikä antaa suuseksiä enää koskaan, ja että on aina inhonnut sitä”. Kerrot lisäksi, että seksinne on pelkästään kolmen minuutin yhdyntää eikä siihen kuulu esileikkejä vaan ainoastaan pyyntö sinulle avata jalkasi. Tuo kaikki kuulostaa kieltämättä ikävältä ja jollain tapaa myös ristiriitaisilta viestisi alun kanssa. Tuliko miehesi ”ilmoitus” sinulle jonkinlaisena yllätyksenä joka tuntui loukkaavalta? Onko seksinne aina ollut kuvaamasi kaltaista? Oletteko ylipäätään aiemmin yhdessä pysähtyneet rauhassa miettimään seksielämäänne minkälaisia ajatuksia, pelkoja ja toiveita teillä kummallakin on siihen liittyen?
Parisuhteen seksuaalisuus on usein näyttämö, jossa eräällä tavalla kiteytyy, tulee ilmi monet parisuhteeseen keskeisesti liittyvät teemat kuten luottamus, turvallisuus, kuulluksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tunne. Samalla se on usein myös alue, jossa meidän erityisesti tulisi uskaltautua käyttämään parisuhteen keskeisiä vuorovaikutustaitoja. Tuolla jälkimmäisellä tarkoitan erityisesti sitä, että me pystyisimme rauhassa asettumaan kuulemaan ja jakamaan kummankin pelkoja ja tarpeita.
On hyvin tärkeää miten se tehdään eli syyttämättä ja ajautumatta väittelyyn. Seksuaalisuudessa, niin kuin niin monella muullakin alueella, puolisot ovat yleensä erilaisia ja siten myös tarpeet ovat väistämättä erilaisia. Onnellisissa parisuhteissa parit ovat yleensä hyviä sovittamaan yhteen tätä erilaisuutta ilman että he joutuvat ikäviin, suhdetta tuhoaviin kielteisiin vuorovaikutustilanteisiin. Tämä sovittaminen edellyttää usein juuri sitä, että kumpikin kokee tulevansa kuulluksi omine tarpeineen. Jo kuulluksi tulemisen tunne usein rauhoittaa ihmistä ja vähentää riskiä että joudutaan vastakkainasetteluun.
Olisiko mahdollista että yrittäisitte ratkaista seksiin liittyviä kysymyksiä samoin keinoin kun millä saitte ratkaistua niitä muitakin välillänne olevia vaikeuksia? Jos pari on ajautunut jonkin asian, esim. seksin suhteen kielteiseen vuorovaikutuskuvioon on usein hyvä pysähtyä ja viheltää peli poikki ” ei jatketa enää tämmöistä vaan pysähdytäänkö miettimään tätä”. Seksiin liittyviä erimielisyyksiä ei yleensä myöskään kannata ratkaista seksinharrastamistilanteissa vaan niille kannattaa varata hyvä, häiriötön ja rauhallinen tilanne.
Jos tuntuu, että kahden kesken tällaiset keskustelut eivät jostain syystä onnistu, niin voitte hakea ulkopuolista apua pariterapeutilta esim. kirkon perheneuvonnasta. Koska olette saavuttaneet jo niin paljon hyvää suhteeseenne, niin uskon, että teidän ei tarvitse aloittaa työskentelyänne ihan alusta. Saattaa riittää, että mietitte mitä ne kaikki aiemmin oppimanne asiat itsestänne, toisistanne ja suhteestanne tarkoittavat seksuaalisuuden alueella.
Hyvää jatkoa teille toistenne kanssa! perheneuvoja Helena
Olen ollut parisuhteessa jo yli kuusi vuotta nykyisen kihlattuni kanssa. Aikomuksenamme on avioitua kahden vuoden sisällä. Olen erittäin onnellinen kihlattuni kanssa,olemme selvinneet vuosien varrella monista haasteista ja parisuhteemme on luja. Olemme suorastaan unelmapari.
Eräs asia häiritsee minua kuitenkin kovasti. Aloitin seurustelun mieheni kanssa ollessani vasta 16-vuotias, hyvin nuori siis. Nuoresta iästäni johtuen en ollut ehtinyt kokemaan vielä muita seurustelu- tai seksisuhteita ennen nykyistä miestäni. Itseasiassa, en ollut edes suudellut kenenkään kanssa aiemmin! Mieheni on minua useita vuosia vanhempi ja näin ollen myös hyvin paljon kokeneempi. Rakastan miestäni, enkä missään nimessä haluaisi pettää häntä. Kokematon nuoruus kuitenkin polttelee minua kovasti, enkä pääse irti ajatuksesta, miltä tuntuisi esimerkiksi suudella jonkun muun kanssa.
En ikinäkoskaanmilloinkaan voisi harrastaa seksiä toisen miehen kanssa, sillä tiedän kuinka se satuttaisi rakastani ja todennäköisesti rikkoisi parisuhteemme. Olen mieluummin elämäni loppuun asti vain yhden miehen kanssa maannut nainen kuin häpäisisin parisuhteemme. Tunnen kuitenkin suurta houkutusta kokeilla, miltä tuntuisi suudella jonkun toisen kanssa. Olisiko suutelu samanlaista vai tuntuuko se erilaiselta? Miltä toisen miehen kosketus tuntuisi? Olisiko sekin samanlaista? Vai jääkö minulta jotain ainutlaatuista kokematta?
Kamppailen nyt suunnattomasti tunteideni ja järjen kanssa. Tiedän hyvin, ettei minulla ole varattuna naisena oikeutta kokeilla suutelua toisen miehen kanssa. Se olisi pettämistä. Mutta toisaalta, voinko elää koko elämäni rakkaani kanssa miettien, miltä olisi tuntunut suudella toista? Ajatus häiritsisi minua varmasti ikuisesti. Olisinko kamala ihminen, jos suutelisin ja kuhertelisin vieraan miehen kanssa muutaman tunnin ja saisin näin kysymyksiini vastauksen? Tämän jälkeen voisin lopettaa ajatuksen vellomisen mielessäni ja keskittyä täysin elämäni mieheen. Seksi ei tulisi vieraan kanssa kysymykseenkään, mutta olisiko suudelma niin paha juttu?
Olen keskustellut näistä kokemattomuuteeni liittyvistä asioista mieheni kanssa monesti. Hänkin pelkää asian vaivaavan minua vielä tulevaisuudessa. Olemme aina tulleet siihen tulokseen, että on vain tehtävä valinta. Joko parisuhde tai nuoruuden kokeilut, ei ole mitään siltä väliltä. En voisi kuvitellakaan elämää ilman rakastani, hän on upea ihminen! Mutta voisinko kokeilla viatonta suudelmaa salaa rakkaaltani olematta täysi hirviö?
Kiitos kaikista neuvoista, ne olisivat kalliita!
Kokematon, nainen, 23
Hyvä "Kokematon",
kiitos kirjeestä. Nimimerkistäsi huolimatta et ole mikään ”kokematon”, olethan kokenut hyvän ja varsin pitkän uskollisen suhteen rakastamasi miehen kanssa. Monilta jää sinun iässäsi tällainen kokematta ja he saattavat olla hyvin kateellisia sinulle. Voit olla ylpeä siitä, että olet ollut yhden miehen nainen.
Kirjeestäsi voi päätellä, että olet herkkä, mieleltäsi uskollinen ja sitoutunut ja sydämeltäsi kaunis nuori ihminen. Et halua vahingoittaa sulhastasi. Kuvaat suhdettanne onnelliseksi ja unelmien täyttymykseksi. Kerrot, että olette selvinneet monista haasteista ja suhteenne on lujittunut.
Sinua on alkanut vaivata se, että et ole kokenut kenenkään muun miehen läheisyyttä. Mietin, kuinka paljon tämä on sinun yksilöongelmasi vai onko se kuitenkin parisuhteeseenne liittyvä kysymys? Onko suhteessa sittenkin jotain, jonka toivoisit olevan toisin, vaikka kuvaatkin sitä täydelliseksi? Kuinka paljon sinulla on omaa elämää ja mahdollisuus tehdä omia valintoja suhteessanne?
Toisaalta, mitä suudelma jonkun vieraan kanssa symboloi sinulle? En ihan jaksa uskoa, että pelkän vertailun vuoksi sitä kaipaat. Tiedät jo etukäteen vastauksen; jokaisessa suudelmassa on vastakkain erilaiset ihmiset. Ajatuksissasi oli pieni ristiriita. Pelkäät, että ajatus ettet ole suudellut ketään toista häiritsisi sinua lopun elämääsi, eli et voisi mitenkään vaikuttaa ajatukseesi. Toisaalta mietit, että kuherreltuasi muutaman tunnin jonkun vieraan kanssa, voisit lopettaa tuon häiritsevän ajatuksen ajattelun. Entä jos sen jälkeen saisit uudenlaisia ajatuskierteitä, joille et voi mitään. Uusi suudelma tuntuisikin taivaalliselta ja toisen kosketus kiehtovalta ja sitä pitäisi saada lisää! Väistämättä tulee mieleen kysymys, mahtaako sinulla olla mielessäsi joku, jonka kosketuksesta fantasioit.
Parisuhteessa on vaiheensa, kuten ehkä tiedätkin. Ensimmäisten vuosien tiiviin ja läheisen symbioottisen vaiheen jälkeen tulee itsenäistymisen vaihe. Minusta näyttää, että kyselysi liittyy juuri tähän, että suhteenne vaiheet kulkevat eteenpäin. Hankipa tietoa parisuhteen vaiheista niin saatat ymmärtää itseäsi paremmin.
Minusta kuulosti hyvältä avoimuus, joka suhteessanne vallitsee. Olette keskustelleet myös tästä sinulle kiperästä kysymyksestä. Miehesi kokee uhkana, jos jonain päivänä baaritiskillä suutelet vierasta miestä. Mitäköhän hän pelkää? Että hän ei riitä? Että jäisit sille tiellesi etsimään lisää kokemuksia? Onkohan hänellä taustalla hylätyksi tulemisen pelko tai kokemukset siitä, miten nainen vietellään ja hän pelkää menettävänsä sinut.
Valinta on sinun. Edes parisuhteessa toinen ei voi määräillä toista. Hyvässä suhteessa jokainen on vapaehtoisesti. Jokaisella on myös omaa elämää, joka ei kuulu toiselle, mutta se elämä ei saa loukata toista. Tässä jännitteessä on elettävä ja siinä, että säilyttää hyvän omantunnon itsensä, toisten ja Jumalan edessä.
Toivon sinulle enenevää iloa suhteessasi ja vapautusta ajatuskierteistäsi tavalla tai toisella.
Olemme olleet aviossa jo 14 vuotta. Ikää meiltä molemmilta löytyy 32 vuotta, eli kovin nuorina menimme naimisiin. Lapsia meille on annettu kolme. Arki on ainoastaan minun vastuullani. Käyn tällä hetkellä koulua, joten todella raskasta aikaa eletään. Kotityöt+lastenhoito+kouluarki=kaaos. Hermot ovat koetuksella. Itse tällä hetkellä poden huonoa omaatuntoa lasteni vuoksi, koska pinnani on jatkuvasti kireällä ja äyskin sekä huudan.
Mieheni ei ymmärrä myöskään sitä, että koska arki on mun vastuulla, en jaksa enää noudattaa "avioliittovelvollisuutta." Teen sen liian usein siksi, että kunhan ei kitaja. Tämä ei tunnu reilulta häntä kohtaan eikä itseäni. Meillä ei koskaan puhuta mistään, me emme koskaan tee yhdessä mitään. MIeheni ei halua tehdä. Olen yrittänyt. Olen pyytänyt avioliittotapahtumiin, toinen ei ole suostunut. Olen pyytänyt ihan vain lenkille häntä ja elokuviin, ei! Olen rukoillut että avioliitto muuttuisi.
En tiedä, kauanko jaksan sitä, etten saa olla se, joka haluan. Erään kerrankin istuin serkkupoikani kanssa sohvalla vierekkäin. Nauroimme niin että mahaan koski ja kerroimme tarinoita. Mieheni pökki sormella kylkeeni ja komensi rauhoittumaan ja mulkoili päälle. Hän ei tunnistanut, että se nainen jonka kanssa meni naimisiin, oli tuon pienen hetken siinä vierellä. Juuri sellaisena kuin silloin. Minä en siis tässä liitossa saa olla minä, vaan olen näiden seinien sisäpuolella joku muu, vieras itsellenikin.
Joskus tuntuu, että ulko-ovella joudun ottamaan happea kun astun sisälle. Ahdistaa tämä kulissi. Kyllä, minulla on tunteita miestäni kohtaan, mutta ne on sellaisia hyvänolontunteita silloin tällöin. Tykkään olla hänen kainalossaan, mutta heti kun hän ehdottaa seksiä, menen lukkoon. Siitä on tullut taakka. Tiedän, että aina ei ole sitä rakkautta, se hyvänolontunne riittää pitkässä liitossa, se ailahdus sisällä kun toisen näkee, mutta miksi sitten en voi olla minä?
Olen harkinnut eroa, mutta osaanko elää ilman miestäni ja ajattelen lapsia. Olemme joskus asuneet muutaman kuukauden erossa, ja muistan tuon ajan jotenkin ihanana. Sain olla oma itseni ja en kiukutellut lapsille, koska minua ei ahdistanut, joten onko aina oikein ajatella että lasten takia on pysyttävä yhdessä. Pelkään myös aviomieheni sukua. Viimeksi he eivät edes tervehtineet asumuseron aikana. Miksi ajattelen mitä muut ajattelee?
Olen ajatellut että sitten kun koulu loppuu, tämä kaikki varmasti helpottaa. Miksi helpottaisi? onhan sekin aika (ilman koulua) eletty. Olen umpikujassa. Olen joskus kirjoittanut runon, jossa luki: koska on minun viimeinen pisarani?
Tällä hetkellä perhepiirissä tapahtuu liikaa asioita, ja niidenkin vuoksi olen joutunut olemaan stressissä 4kk. Pelkään, etten jaksa enää kohta mitään.
Nainen, 32
Hyvä ystävä,
kirjeesi herätti monenlaisia ajatuksia. Elät stressaavaa vaihetta koulun ja vaativan kotielämän kanssa. Et saa voimia arjen elämiseen siitä, mistä niitä luonnollisesti pitäisi saada eli parisuhteesta. Olet kiukkuinen ärtyisä lapsille ja siitä podet huonoa omaa tuntoa. Murehdit myös sitä, että suhde mieheesi on niin lukossa, että et halua enää seksiä ja siitä on tullut stressin aihe.
Mikä lienee historia siinä, että vastuu kodista on kokonaan sinun harteillasi? Oletteko tehneet joskus sen suuntaisen sopimuksen? Olet yrittänyt ratkaista parisuhdeongelmaanne; olet ehdottanut yhteisen ajan viettämistä; kävely, avioparitapahtumat. Olet rukoillut perhe-elämänne puolesta. Edelleen sanot olevasi umpikujassa.
Mielessäni kävi kysymys, millä sävyllä olet tehnyt ehdotuksia miehellesi. En ihmettelisi, jos äänensävysi olisi ärtynyt, koska olet pettynyt ja turhautunut. Tahtoo vain olla niin, että hyvät ehdotukset valuvat hukkaan pelkän äänensävyn vuoksi (tämä on oikein tutkimustulos). Mietin myös, miksi mies ei lähde esim. parisuhdetapahtumiin. Ajatteleeko hän, että niistä ei ole mitään apua tai eikö hän itse koe mitään ongelmaa suhteessanne vai syntyykö haluttomuus sävystä, jolla otat asian puheeksi?
Millaisen kirjeen miehesi olisi kirjoittanut? Mitä hän haluaa suhteestanne ja perhe-elämästä? Saako hän olla oma itsensä. ? Kysy suoraan tai yritä eläytyä hänen tilanteeseensa. Kirjeestäsi pilkahtaa, että hänessä on myös hyviä puolia, koska sinulla on tunteita häntä kohtaan ja tunnet välistä lämpimiä ailahduksia nähdessäsi hänet.
Tosiasia kuitenkin on, että perheenne työnjakoon pitäisi saada muutos. Tällaisenaan se ei toimi. Sinulla on liikaa vastuuta ja kuormittuminen aiheuttaa negatiivisen vuorovaikutuksen kehän. Luulen, että tämän turhautumisen takia myös seksihalut ovat hiipuneet.
Olette asuneet erillään jonkun aikaa. Mistä silloin halusitte eroon? Mikä sai teidät muuttamaan yhteen, vaikka koit tuon ajan hyvänä. Päättelin, että syy liittyi
lapsiin, en tiedä olenko väärässä. Lapset ovat riittävä syy parantaa parisuhdetta, jotta myös lapsilla olisi turvallista elää. Toivot, että koulun loputtua tilanne muuttuisi. Samalla itsekin epäilet, miksi se muuttuisi. Minäkin pelkään, että mikään ei muutu parisuhteessanne senkään jälkeen.
Mitä jos näyttäisit tämän vastauksen miehellesi. Ehkä se herättäisi keskinäistä keskustelua. Jotenkin jaksan uskoa, että teissä vielä on ainesta pelastamaan parisuhteenne ja löytämään toisenne uudelleen.
Miten saisin kasvatettua luottamustani mieheeni? Hän ei varsinaisesti ole tehnyt mitään. Hän on luonteeltaan ja on ollutkin kova flirttailemaan ja nauttii naisten huomiosta. Olen yrittänyt selittää tietyt asiat mitkä ylittävät rajani, mitä hyväksyn ja mitä en hyväksy. Saan siitä mustasukkaisuuden leiman ja syytökset päälle.
Viimeisin tempaus oli, että kamerassani oli baari-illan jälkeen eri naisten kuvia ja jatkanut keskustelua uuden tuttavan kanssa Facebookissa, lisäämättä henkilöä ystäväkseen. Tämä kaikki oli kuulemma vilpitöntä. Asiasta ei tietenkään mainittu minulle mitään. Huomaan kuvat ja huomaan piippailevan puhelimen. Reagoin tähän tietenkin tunteellisesti, sillä tunsin oloni todella arvostamattomaksi. Onko edes parisuhde, jossa ei voida keskustella perusasioista, luottamuksen arvoinen?
Nainen, 27
Hei!
Kiitos viestistäsi.
Kuulosti hyvältä, että olet selkeästi ilmaissut omat sietämisen rajasi, mitä hyväksyt ja mitä et. Oletko ilmaissut myös niitä tunteita, joita miehesi käyttäytyminen sinussa herättää? Luulenpa, että suurin osa naisista ei tuollaisesta käyttäytymisestä pitäisi vaan pahoittaisi siitä kovasti mielensä. Joku viisas on sanonut, että välittäminen tarkoittaa toisen toiveiden huomioon ottamista.
Mietin, milloin tämä on mahtanut alkaa. Vai onko niin, että tämäntyyppistä on jatkunut koko suhteenne ajan? Sinun itsesi olisi varmaan syytä pysähtyä miettimään, miten voit suhteessanne. Millaisen toivoisit suhteenne olevan? Mitä haluat ja tarvitset? Kuinka tärkeää luottamus sinulle on ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Mitähän miehesi vastaisi näihin kysymyksiin?
Millainenhan tilanne olisi, jos roolit olisivat toisinpäin, jos sinä kuvaisit vieraita miehiä ja olisit yhteyksissä heidän kanssaan? Olisiko se miehellesi ok? Oletteko sopineet keskenänne uskollisuuden rajoista teidän suhteessanne? Nyt kuulostaa siltä, että ne rajat ovat teillä molemmilla eri kohdissa.
Et kertonut, miten teillä muuten menee. Onko suhteessanne enemmän turvallisuutta vai turvattomuutta? Mitkä asiat ovat hyvin? Mitkä asiat yhdistävät teitä? Kumpaa on enemmän tyytyväisyyttä vai tyytymättömyyttä? Tunnetko itsesi rakastetuksi hänen kanssaan? Onko sinulla hyvä olla tässä suhteessa? Entä miehesi, onko hänellä hyvä olla? Haluaako hän olla kanssasi vai onko suuntautumassa muualle? Mikä mahtaa olla sitoutuneisuuden aste?
Viestisi viimeinen lause antaa jo itsessään vastausta ensimmäisessä lauseessa esittämääsi kysymykseen. Luottamus on parisuhteen ehdottomia peruspilareita. Kerro miehellesi vielä kerran selkeästi ja rauhallisesti, mitä suhteeltanne toivot ja kuuntele myöskin hänen ajatuksiaan. Toivon, että pääsette yhdessä miettimään suhteenne tilaa ja tulevaisuutta.
Toivon sinulle parisuhdetta, jossa sinua arvostetaan, kunnioitetaan ja kohdellaan hyvin.
Olen 21-vuotias nuori mies. Olen seurustellut samanikäisen tyttöystäväni kanssa neljä vuotta. Minulle seurustelusuhde on toinen ja tyttöystävälleni ensimmäinen. Olemme molemmat vielä opiskelemassa ja asumme kotona. Tähän asti meillä on mennyt hyvin, mitään isompia riitoja ei ole ollut, läheisyyttä riittää ja puhumme toisillemme kaikesta. Ongelma on kuitenkin siinä, että tyttöystävästäni tuntuu, että suhteemme on muuttunut enemmän kaverisuhteeksi.
Olemme keskustelleet asiasta, mutta hän ei osaa sanoa syytä tähän tunteeseen. Seksiä emme harrasta kovin usein, koska tyttöystävälläni on todella vaihteleva halu seksin suhteen, ja koska asumme kotona ja opiskelut aiheuttavat kiireitä, ei siihen niin usein ole tilaisuuttakaan. Olemme kuitenkin tämän asian kanssa sujut.
Tyttöystäväni on sanonut, ettei hän kaipaa enempää seksiä ja itselleni myös riittää vähempikin. Olemme miettineet, voiko tämä olla vain alkuhuuman häviämisestä johtuva ohimenevä tunne. Vaikean tästä kuitenkin tekee se, ettei tyttöystäväni ole vielä kovin selvillä ajatuksistaan ja haluistaan. Hän kuitenkin sanoo tuntevansa jonkunlaista tyytymättömyyttä, muttei tiedä syytä.
Pidämme kuitenkin toisistamme todella paljon ja luotamme toisiimme.
Tyttöystäväni miettikin, että muuttuisiko suhteemme edes, jos olisimme vain kavereita. Minun osaltani se kuitenkin muuttuisi, sillä kaipaan sen kaltaista läheisyyttä, mitä tavallisessa kaverisuhteessa ei voisi olla. Olemme molemmat motivoituneita jatkamaan suhdettamme ja pitämään toisistamme kiinni. Hyviä näkökulmia otetaan vastaan.
Kiitos vastauksesta!
tietämätön, mies, 21.
Hei Tietämätön!
Kiitos viestistäsi ja luottamuksesta meitä kohtaan.
Kerrot tutunkuuloisesta tilanteesta. Olette aloittaneet seurustelun nuorina ja olleet jo pitkään yhdessä. Alkuihastumisen huuma on jo laantunut ja suhde on asettunut tuttuun ja turvalliseen malliinsa. Tyttöystäväsi on kuitenkin nyt nostanut esiin suhteeseenne liittyviä kysymyksiä. Hyvä niin. Tämä onkin varmasti hyvä vaihe miettiä, mitä kumpikin haluatte parisuhteelta ja elämältä yleensä.
Te elätte juuri nyt tärkeää itsenäistymisen ja aikuistumisen vaihetta. Jonkun ajan päästä valmistutte opinnoistanne ja siirrytte työelämään. Edessä on myös muutto omaan kotiin pois vanhempien luota. On ehkä ihan hyvä pysähtyä miettimään, onko nyt edes sitoutumisen aika. On tärkeää, että molemmilla olisi aikaa ja tilaa itsenäistyä ja oppia seisomaan omilla jaloillaan. Monet kertovat yksin asumisen vaiheen olleen tärkeää ja monella tavalla opettavaista aikaa tulevaa elämääkin ajatellen.
Kerroit, että tyttöystäväsi ei ole kovin selvillä omista ajatuksistaan ja haluistaan. Se on tosi tavallista tämän ikäisillä. Silloin on viisasta ihan rauhassa tutkiskella sitä, mitä oikeastaan haluaa. Voi olla, että kyse on isoista pohdinnoista: Kuka minä olen ja mihin suuntaan haluan elämässäni kulkea? Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Millaista elämää haluan elää? Entä sinä itse? Tiedätkö sinä, mitä haluat elämältäsi? Näitä kysymyksiä teidän on hyvä jutella yhdessä.
Tyttöystäväsi ilmaisema tyytymättömyys saa minut ajattelemaan, että hän kenties kaipaa jotain sellaista, jota suhteessanne ei tällaisenaan ole. Viestistäsi tulee sellainen kuva, että teillä on ihan kivaa yhdessä. Kysymys onkin, riittääkö se?
Kirjoituksestasi välittyy ajatus, että sinä itse olet tyytyväisempi suhteeseenne kuin tyttöystäväsi. Mietin, että mahdanko tuntea menettämisen pelkoa hänen ilmaistessaan tyytymättömyyttään. Kerroit, että pelkkä kaverisuhde ei sinua tyydyttäisi, haluat ja tarvitset enemmän. Hellyyden ja läheisyyden kaipuu on yleisinhimillistä ja parisuhteessa se tietenkin on ihan omanlaistansa. Jos suhteenne fyysisen puolen laatu nyt on jollain tavoin haaleaa, niin luuletko, että se voisi sellaisena tyydyttää sinua pidemmän päälle? Vai voisiko olla niin, että vuosien kuluttua sinäkin alkaisit tuntea tyytymättömyyttä?
Pysähtykää rauhassa tähän kohtaan seurustelussanne. Miettikää rauhassa suhdettanne, itseänne ja elämää kumpikin tahoillanne. Varatkaa aikaa juttelemiselle ja jakakaa ajatuksianne. Sillä tavoin opitte paljon itsestänne ja toisistanne. Uskon, että sitä kautta löydätte myös oikean suunnan seurustelunne suhteen.
Onnellista elämää sinulle toivoen, perheneuvoja Paula
Hei! Olen 20-vuotias nainen ja minulla on ongelma.
Olen tapaillut yhtä miestä noin kolme kuukautta. Mies on minua paljon vanhempi, mutta ikä ei ole koskaan ollut ongelma. Hänellä on sukutila jossa on töissä aamusta iltaan. Nämä kolme kuukautta on ollut hyviä ja meillä on ollut kivaa toistemme kanssa. Vaikka emme näekään kuin iltaisin ja välillä päivällä. Yleensä puhumme netissä tai viesteillä.
Olemme käyneet jopa viikonloppureissulla yhdessä.
Nyt en ole nähnyt miestä kohta kahteen viikkoon. Hän laittoi minulle viestiä, kun oli matkalla, että hän on miettinyt asioita. Hän mm. puhui siitä, että kun hänellä ei ole ollut niin paljon aikaa meille ja ei olla tutustuttu. Ja, että minä menetän aikaa, kun olen hänen kanssaan ja, että häntä harmittaa tämä. Myöhemmin hän myös mainitsi, että meillä ei ole yhteisiä jutunaiheita.
Emme ole ollut virallisesti yhdessä. Sanoin hänelle viestillä takaisin, että ymmärrän ettei hänellä ole aikaa ja minulle on riittänyt ihan hyvin mitä meillä on ollut. Ja aikaa löytyy jos haluaa. Myös sanoin, että ei kukaan pysty kolmen kuukauden jälkeen tietämään onko edes jotain yhteisiä juttuja. Itse en läheskään tunne häntä vielä ja yritin sanoa hänelle, että kannattaako vielä luovuttaa, koska ei olla tunnettu niin kauaa vielä.
Meidän on pitänyt nähdä ja jutella asioista, mutta hänellä ei ole ollut aikaa tai kiinnostusta (tai uskallusta) siihen. Ongelma on siinä: välitän hänestä jo liikaa, enkä haluaisi luovuttaa vielä. Haluaisin tutustua enemmän ja nähdä mitä tuleman pitää. Olen sanonut hänelle kaiken ja yrittänyt kysellä olisiko tänä iltana aikaa, mutta en ole saanut mitään vastakaikua. Olen yrittänyt olla puhumatta hänelle pariin päivään, mutta mietin vaan häntä. En saa edes nukuttua. Tiedän, että hän edes vähäsen välittää minusta edelleen ja tämä asiakin tuli minulle ihan yllätyksenä.
Eli mitä minä teen? Olenko vain hiljaa ja odotan mitä hän joskus sanoo, jos sanoo? Muiden on helppo sanoa minulle, että unohda se, jos ajattelen melkein 24/7 sitä miestä.
Kauanko mies miettii, että mitä haluaa? Olen ihan sekaisin tästä tilanteesta, koska tämä tuli täysin puskista. Minun puolelta tässä ei ole mitään ongelmaa. Olen antanut hänelle aikaa mietiskellä ja olla rauhassa. Ennen puhuimme joka päivä, mutta nyt jos kirjoitan hänelle jotain, en tiedä saanko edes vastausta. Hän sanoin, että jutellaan joku ilta, niin odotanko vain sitä iltaa?
Haluaisin edes jonkinlaisen vastauksen tähän hommaan, vaikka se olisikin loppullinen ero.
nimimerkki Sekaisin, 20-v
Hyvä neiti Sekaisin,
Kiitos viestistäsi. Olet tutustunut kiinnostavaan mieheen, joka herättää sinussa tunteita. Sinulla tuntuisi olevan halua liikkua suhteessa pidemmälle kuin miehellä. Mies ei vastaa viesteihisi, kertoo ettei teillä ole yhteisiä jutunaiheita, häneltä ei löydy aikaa tapaamisillenne eikä hän anna kysymyksiisi täsmällisiä vastuksia. Näyttäisi, että mies on poistumassa takavasemmalle.
Kun joutuu pettymään omissa toiveissaan ja odotuksissaan, se tekee kipeää. Sinä tunnistit miehessä jotain hyvää, kiinnostavaa ja sellaista, mihin halusit liittyä. On ymmärrettävää, että sitä haluaa tavoitella. Me emme tiedä, mitä mies sinussa tunnisti ja näki. Tiedämme vain hänen vetäytymisen ja välttelyn. Se voi tuntua epäreilulle, kun itse on investoinut suhteeseen enemmän odotuksia ja tunteita. Voit tietenkin kysyä, mikä saa hänet vetäytymään, mutta takeita ei voi antaa, että hän vastaisi kysymykseen sen paremmin kuin lupaukseensa ”jutella joku ilta”. Ehkä voisit myös yrittää laittaa jonkin takarajan yhteiselle keskustelullenne, johon mennessä tapaamisenne on tapahduttava ja sen jälkeen et enää häntä odota. Näin voisit jossakin kohtaa vapauttaa itsesi hänen odottelustaan. jos hän ei siihen mennessä ole ottanut sinuun yhteyttä tai järjestänyt kohtaamistanne, viesti lienee selvä: ”Olen poistunut vähin äänin kuviosta”.
Joskus vaan on juotava se kuuluisa ”katkera kalkki”, nieltävä tappionsa ja nuoltava haavansa. Kerroit, että sinulla on ystäviä. Toivottavasti voit antaa heidän lohduttaa sinua, jos käy niin, että suhde tämän miehen kanssa ei nouse siivilleen.
Jos kuvittelemme, että sinulle ja tälle miehelle ei synnykään suhdetta, voit silti käyttää tilanteen hyväksesi. Voit miettiä, mitkä asiat tässä miehessä olivat erityisen kiinnostavia ja kutsuvia. Mitä kaipaat suhteiltasi miehiin? Mihin miehessä olit pettynyt tai mistä et pitänyt? Entä mitä sinulle merkitsee se, että olet ehkä valmis satsaamaan suhteeseen vielä silloinkin, kun toinen ei? Mitä siitä ajattelet ja mitä se sinusta kertoo? Voit myös miettiä millainen itsetunto sinulla on ja miten haluat sinua kohdeltavan? Pettymykset romanttisissa toiveissa ovat yleensä jonkinlainen haava itsetunnollemme. Toivon, että voit paikata haavaan yhdessä läheistesi kanssa ja näkemällä omat vahvat ja pärjäävät puolesi.
Kaikkea hyvää sinulle toivottaen, Iiris, perheneuvoja
