KYSYMYS: Olen 27-vuotias, neljä ja puoli vuotta avoliitossa asunut nainen. Aikaisemmassa suhteessa, josta on noin 8 vuotta aikaa, minua petettiin ja tästä jäi arvet jotka vaivaavat edelleen. Minulla on todella vaikea luottaa enää kenenkään. Nykyinen mieheni on pettänyt aiemmissa suhteissaan, mutta minua ei ole pettänyt tai ainakaan en tiedä siitä. Olen toki sanonut tästä miehelleni että on vaikea luottaa kun luottamus on petetty kertaalleen ja hän sanoo ymmärtävänsä.
Kun olemme mieheni kanssa yhdessä kaikki on hyvin ja totta kai luotan silloin kun itse olen paikalla ja näen mitä hän tekee. Ongelma onkin siinä että kun mies lähtee kavereidensa kanssa johonkin, iskee piinaava ahdistus ja mustasukkaisuus, en pysty nukkumaan, rintaa puristaa ja kokoajan tekisi mieli soitella/ laittaa viestiä että mitä siellä tapahtuu, mutta en halua olla vainoharhainen ja mieluummin kärsin sen ajan yksin. Kun mieheni tulee reissusta tai iltaa viettämästä olen todella epäileväinen vaikka mieheni kertoisi ettei mitään ole tapahtunut ja toki suutahtaa tästä kun en pysty uskomaan. Tästä yleensä aiheutuukin sitten pieni muotoinen riita kun en pysty luottamaan.
Nyt näin häiden alla olen alkanut miettimään olenko tekemässä virheen? Olisiko minulla parempi olla yksin kun en kerta pysty luottamaan ettei minua satutettaisi? Onko tämä oikein miestäni kohtaan? Voiko luottamus enää koskaan olla 100%? Missään nimessä en haluaisi olla ilman miestäni, jo pelkkä ajatus saa maailmani horjahtamaan, mutta tämä on todella raastavaa minulle ja varmasti myös miehelleni.
Tälläkin hetkellä mieheni on viettämässä viikonlopun mittaisia polttareita kavereidensa kanssa toisella paikkakunnalla ja oloni on aivan kamala!
Vainoharhainen(ko?)
VASTAUS: Sinulla on huoli, joka perustuu huonoihin kokemuksiin aiemmasta suhteestasi, jossa tulit petetyksi. Nykyisessä suhteessasi mietit välillä, voisiko samaa tapahtua nytkin. Olette kuitenkin edenneet suhteessanne niin pitkälle, että olette menossa naimisiin. Mihin siis luottamuksesi on tähän asti perustunut? Koette ilmeisesti kumpikin suhteessanne olevan paljon hyvää, koska olette jo häiden kynnyksellä. Kerrot, että minkäänlaista uskottomuutta ei ole tullut tietoosi. Johtuuko pelkosi siis vain tuosta aiemman suhteen vaikeasta kokemuksesta? Jos näin on, mikä auttaisi sinua voittamaan tuon pelon? Yhden asian meinitset itsekin: kun olet kavereiden kanssa, pelko hälvenee.
Tämä on ominaista peloille. Ne vaanivat yksinäisinä hetkinä, mieluiten illalla ja yöllä. Auttaisiko sinua silloin, jos soittaisit jollekulle ystävällesi tai ryhtyisit tekemään jotakin mukavaa? Joitakuita auttaa tuollaisen yksinoloillan suunnitteleminen jo etukäteen täyteen kiinnostavaa tekemistä. Ymmärrän, että miehellesi soittaminen on monivivahteinen juttu. Ei ole mukavaa, jos hänen täytyy omana vapaailtanaan kantaa huolta sinun selviämisestäsi ja tuntea, että häneen ei luoteta. Nämä soittamiset ja viestit ovat toki neuvottelukysymyksiä välillänne.
Onko niin, että pelkosi aktivoituvat vain miehesi ollessa kavereiden kanssa iltaa viettämässä? Sujuuko tavallinen arkielämänne yhdessä hyvin? Onko teillä mukavaa keskenänne? Nautitteko toisistanne? Jos tilanne on pääosin näin - tarkoittamatta, että mikään suhde olisi pelkkää ruusuilla tanssia - vaikuttaa siltä, että teillä ei ole hätää.
Sinua huolestuttaa se, että miehesi on pettänyt aiemmassa suhteessaan. Oletteko keskustelleet siitä, mikä tilanteeseen tuolloin johti? Entä siitä, miten säilytätte omassa suhteessanne avoimuuden, läheisyyden ja sellaiset teille tärkeät asiat, jotka lujittavat suhdettanne. Mitä paremmin suhteenne voi, sitä pienempi mahdollisuus millään kolmannella osapuolella on saada sijaa.
KYSYMYS: Olen 25v mies ja olen seurustellut 4v puolisoni kanssa. Meillä on yhdessä kaksi lasta 10kk tyttö ja 2v poika. Suhteemme on melkein aina ollut hankala, yhteiset asiat ja tekemiset ovat vähissä varsinkin nykyään. Suhteemme suurin riidan aiheuttaja on ollut läheisyys, rakkauden osoittaminen ja seksi. Viime aikoina asiat kuitenkin ovat kärjistyneet ja rauhaa ei meinaa syntyä. Taustalla suurin tekijä on minun luottamuspula häneen, koska keväällä puolisoni oli risteilyllä virossa ja laivalla illan päätteksi hän oli päätynyt laivalla esiintyneen yhtyeen seuraan. Tästä yö oli jatkunut bändin jäsenen hyttiin, jossa he olivat keskutelleet moninaisista asioista. Jostain syystä hän ei kuitenkaan ollut enää palannut omaan hyttiin vaan jäi yöksi tämän tuntemattoman miehen luokse. Tuntuu että en pääse asiasta yli vaan tunnen itseni välillä jopa vainoharhaiseksi ja todella uupuneeksi asian edessä. Mitä keinoja tälläisessä asiassa on?
Haluan jatkaa perheenä puolisoni kanssa, mutta en tiedä miten se on mahdollista. Tämä vuosi on muutenkin ollut meille raskas tyttäremme sairaus on vaatinut paljon aikaa ja varsinkin puolisoni on ollut myös tämän vuoksi etäinen. Puolisoni mielestä en olisi saanut loukkaantua laivalla tapahtuneesta koska mitään ei tapahtunut. Minusta taas tuntuu siltä kuin minua olisi petetty. Miten voisimme yrittää jatkaa tähän asti olemme yrittäneet pärjätä yksin olisko mahdollisesti pariterapiasta apua, molemmat kuitenkin haluavat olla yhdessä.
Ps. Saanko tuntea laivalla tapahtuneesta asiasta suuttumusta/pettymystä? Välillä jo mietin, että onko minun päässä vika koska asia vaivaa minua päivittäin.
Pete
VASTAUS: Hyvä Pete, kiitos meilistäsi. Kerroit, että parisuhteessanne on aina ollut hankaluuksia ja eniten riitelette läheisyydestä, rakkauden osoittamista ja seksistä. Onkohan niin, että teillä on ainakin jossakin määrin erilaiset tarpeet ja ehkä käsityksetkin näistä edellä mainituista asioista? Erilaisuus voi olla parisuhteen rikkaus, jos molemmat hyväksyvät ja kunnioittavat toistensa erilaisuutta ja ovat valmiita tietynlaisiin kompromisseihin. Toisaalta tarve läheisyyteen ja etäisyyteen vaihtelee samallakin ihmisellä eri aikoina. Joskus käy niin, että samalla kun toisella olisi tarve suurempaan läheisyyteen, niin toinen tarvitsee enemmän omaa tilaa. Toisessa kohtaa elämää asetelma saattaa kääntyä toisin päin. Parisuhde on haastava, mutta antoisa laji ;)
Te elätte nyt haasteellista aikaa kahden pienen lapsen kanssa. Pienen tyttärenne sairaus kuormittaa teitä. Onkohan teillä tukiverkostoa käytössä eli saatteko esimerkiksi lastenhoitoapua ja mahdollisuutta välillä hengähtää aikuisten kesken? Jos näin ei ole, suosittelen teitä kääntymään lastenneuvolanne puoleen ja tiedustelemaan alueenne tukipalvelumahdollisuuksia.
Mitä parisuhteeseenne tulee, niin olet ymmärrettävästi loukkaantunut ja pettynyt. Luottamustasi on koeteltu eikä puolisosi kuullosta kuvauksesi perusteella ottavan oikein vastuuta asiasta. Sinänsä myönteistä on, että hän on rehellisesti kertonut laivareissunsa tapahtumista. Minkälaiset pelisäännöt teillä on vastakkaiseen sukupuoleen tutustumisesta? Olisiko puolisollesi ok, jos sinä kertoisit hänelle vastaavanlaisen tapahtumasta, jossa olisit viettänyt aikaa vieraan naisen hytissä? Kirjoitit, ettei puolisosi ymmärrä loukkaantumistasi, koska hänen näkökulmastaan mitään (erityistä) ei laivalla tapahtunut. Sinulla on kuitenkin täysi oikeus omiin tunteisiisi.
Tämä luottamustasi rikkonut asia olisi hyvä saada keskusteltua ja selviteltyä, jotta voisitte jättää sen ajastaan taakse ja jatkaa eteenpäin. Luottamus voi palautua ajan myötä, jos molemmat sitoutuvat sen uudelleenrakentamiseen. Kysyit, olisiko pariterapiasta apua. Suosittelen sitä lämpimästi! Kirkon perheneuvonta tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua tällaisissa(kin) tilanteissa. Pariterapiapalveluita löytyy myös yksityispuolelta.
KYSYMYS: Olen 24-vuotias nainen ja seurustellut avopuolisoni kanssa nyt 6 vuotta. Puolitoista vuotta sitten hän jäi kiinni yhden illan suhteesta. Saman vuoden lopulla sairas isäni kuoli, tuli hautajaiset, paperityöt, kävin koulussa ja toteutin laajaa ja vaativaa projektia. Puolen vuoden ajan elämä oli pelkkää selviytymistä; koulusta kotiin, sänkyyn turvaan ja jotakin sarjaa eetteriin, jotta saisi ajatukset muualle. Aamulla ylösnoustessa ensimmäinen ajatus oli elämän lopettaminen siihen paikkaan. Minulla on taustalla ennestään masennusta ja viiltelyä.
Pettämisen käsittely jäi puolitiehen koska minulla ei ollut voimia ja puoliso halusi vain unohtaa. Minäkin halusin ja haluaisin yhä unohtaa, mutten pysty. Tiedän että kertoessaan pettämisestään hän on valehdellut minulle ja jättänyt paljon kertomatta, ajasta, paikasta, paikalla olleista ihmisistä, jotka myös tietävät tapahtuneen. Tämä kalvaa minua. Tiedän hänen myös pitäneen yhteyttä muihin naisiin, "ystäviin", joita minä en koskaan tavannut. Nyt hän on nämä yhteydenpidot lopettanut (toivottavasti) ja muutoinkin vakuuttaa olevansa muuttunut.
Minä en vain saa luottamusta takaisin. Haluaisin ajatella perheen perustamista, häitä ja lapsiakin joskus, mutta nyt nuo kaikki ajatukset satuttavat ja tekevät minut vihaiseksi. Miten voin kuvitella rakentavani tulevaisuutta ihmisen kanssa, joka hallinnoi elämän kriisitilanteita syrjähypyllä? Miehen, johon en saa haluamaani keskusteluyhteyttä, vaikka olen yrittänyt. Paljon hän on muuttunut kuuden vuoden kuluessa, mutten tiedä onko se tarpeeksi. Tuntuu, että mies on syrjähypyllään vienyt minulta kokonaan uskon itseeni, tulevaisuuteen ja rakkauteen.
Miksi sitten valitan vielä? Arki sujuu hyvin ja tasapainoisesti. Olen panostanut suhteeseen paljon, alusta asti olen ajatellut että selvitän kaikki karikot, kunnes joudun nostamaan käteni ylös ja sanomaan, etten enää osaa. Mieheni on kiltti ja hellä, uskon hänen aidosti välittävän minusta. Tahtoisin sanoa että rakastan häntä, mutta en enää tiedä onko se sittenkin vain syvää kiintymystä ja tottumusta. En koskaan ole ollut kenenkään toisen kanssa, en rakastu tai luota helposti ja tämä kriisi on vetänyt minut vain entistä pahemmin lukkoon. En päästä ketään lähelle enää sitäkään vähää. Itsetuntoni on täysin mennyt ja kaikkien kriisien mukanaan tuoman stressin takia en ole jaksanut hoitaa ystävyyssuhteitani, joten ystäviä ei oikeastaan ole.
Kai päällimmäinen kysymys minulla on, mitä teen? Kannattaako minun enää kaivaa mennyttä pettämistä uudelleen käsittelyyn, vai onko nyt aika sanoa, että täytyy erota? En haluaisi erota, mutta… Voiko jossain olla joku parempi? Ja miten voin avata itseäni uusille ihmisille, jotta löytäisin uskoa siihen, että minuakin voi joku aidosti rakastaa? Miten voisin antaa mahdollisuuden uudelle rakkaudelle, kun en halua antaa vanhankaan enää palata? Voinko päästä eteenpäin, jos saan pettämisen täydellisesti käsiteltyä, vai tuoko se vain uutta tuskaa mukanaan, kun puoliso myöntää valheensa?
Mistä löydän tukea, kun tunnen olevani niin yksin?
[i]Varjo, 24
VASTAUS:[/i] Hyvä ystävä, kirjeestäsi välittyi hyvin tämänhetkinen yksinäisyytesi, turvattomuutesi ja epätietoisuutesi siitä miten lähteä ratkaisemaan kertomiasi asioita. Olet jo aloittanut matkan kirjoittamalla niitä kirjeeseesi.
Kirjoittaminen on usein hyvä tapa alkaa jäsentämään elämäänsä.
Kerrot, että puolitoista vuotta sitten sait tietää avopuolisosi yhden illan suhteesta. Asian käsitteleminen jäi kesken. Sen jälkeen isäsi kuoli ja jouduit selviytymään voimiesi äärirajoilla. Tuolloin ajatuksissasi oli jopa elämäsi lopettaminen. Nyt, kun noista tapahtumista on kulunut jonkin verran aikaa, olet alkanut tarkastelemaan tapahtuneita. Luen kirjeestäsi myös, että tämä tapahtuneiden ja sen miettiminen mitä oikein haluaa ja tarvitsee, liittyy myös siihen, että suuntaat katseesi tulevaisuuteen, siihen, millaista elämää sinä haluaisit elää ja kenen kanssa.
On erittäin tärkeä kysymys pohtia sitä, että onko nykyisessä parisuhteessasi sellaiset perusteet, joiden varaan voisit rakentaa tulevaisuuttasi, perustaa perheen, saada lapsia. Monet ihmiset alkavat tarkastella parisuhdettaan tarkemmin kun nämä teemat alkavat tulla ajankohtaisemmiksi. Tällöin myös yleensä nousee tärkeäksi kriteeriksi turvallisuus. Kerrot kirjeessäsi myös, että olette olleet yhdessä 6 vuotta. Olet siis ollut vasta 18-vuotias yhteen mennessänne. Kerrot myös että avopuolisosi on ensimmäinen suhteesi.
Voisiko olla niin, että tapahtuneet asiat ovat sysänneet sinussa liikkeelle laajemminkin jonkinlaisen itsenäistymisprosessin. Vaikka tällaiset prosessit aiheuttavatkin usein hämmennystä ja jopa kaaosta ihmisen mieleen niin ne ovat kuitenkin usein tärkeitä vaiheita ihmisen elämässä. Niissä ihminen ikään kuin uudelleen kalibroi itsensä seuraaviin elämänvaiheisiin. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna epätietoisuus ja kaaos eivät välttämättä ole huonoja asioita.
Mutta yksinäisyys taas on huono asia. Se lisää usein kelpaamattomuuden tunteita ja vaikuttaa kielteisesti minäkuvaamme. Yksinäisyyden tunne aktivoi aivoissamme samoja kohtia kuin fyysinen kipu. Yksinäisyys tekee meidät huonolla tavalla riippuvaisiksi ja altistaa meitä sille, että emme pysty pitämään hyvällä tavalla kiinni omista rajoistamme. On tärkeää, että ympärillämme on muita ihmisiä ja että elämämme ei ole vain yhden ihmisen varassa. Se on hyväksi sekä ihmiselle itselleen että parisuhteelle. Jos meillä ei ole kumppanimme lisäksi muita ihmissuhteita on vaara, että parisuhteesta tulee liian tiivis. Tämä saattaa joskus altistaa myös uskottomuudelle. Uskottomuuden avulla yritetään tuoda ilmaa suhteeseen. Ilmaahan siinä tulee mutta valitettavasti ei kovin hyvänlaatuista. Ihmiset ympärillämme auttavat meitä myös peilaamaan itseämme eri kulmista. Yhden ihmissuhteen kautta näemme helposti liian yksipuolisen kuvan itsestämme, puhumattakaan siitä, että olemme ihan yksin.
Kerrot, että et saa haluamaasi keskusteluyhteyttä mieheesi. Koet, että pettämiseen liittyvät asiat ovat yhä epäselviä ja niihin liittyy mahdollisesti vielä valehtelua. Tästä näkökulmasta on hyvin ymmärrettävää, että et pysty jättämään asiaa taakse, unohtamaan. Käsittelemättömät pettymykset jäävät helposti vaikuttamaan parisuhteen taustalle ja saattavat myös aktivoitua myöhemmissä elämäntilanteissa uudelleen. Mikäli päädytte jatkamaan yhdessä, on tärkeää, että kyseiseen vaiheeseen liittyvät asiat tulevat jollain tapaa yhdessä puhutuiksi.
Jäin kovasti miettimään kirjeesi lopussa esittämiäsi hyviä kysymyksiä. Kannattaako kaivaa mennyttä pettämistä esille? Olisiko parempi sanoa, että erotaan? Miten voin avata itseäni uusille ihmisille ja mahdollisesti uudelle rakkaudelle? Mistä löydän tukea kun tunnen olevani niin yksin?
Suosittelen sinulle lämpimästi, että lähdet hakemaan itsellesi ulkopuolista tukea. Esimerkiksi kirkon perheneuvonta voisi olla tällainen paikka. Ikäsi puolesta saatat päästä myös johonkin nuorille suunnattuun hoitotahoon, erityisesti jos olet opiskelija. Etsi netistä paikkakuntasi tukea tarjoavia palveluja. Kerrot, että taustaasi liittyy myös masennusta ja viiltelyä. Ovatko tähän liittyvät asiat jääneet myös käsittelemättä?
Avun etsiminen saattaa aluksi olla vaivalloista, mutta kun oikea paikka löytyy, sieltä sinun on mahdollista saada tukea jonka avulla löydät itse omia vastauksia noihin esittämiisi kysymyksiin. Sinä osaat kuvata ja eritellä asioita hyvin joten sen perusteella voisin ennustaa, että sinulla on hyvät mahdollisuudet löytää kadottamaasi uskoa itseesi, tulevaisuuteen ja rakkauteen.
KYSYMYS: Kahden vuoden suhde päättyi, koska alussa mies ei kertonut mm. olevansa naimisissa. Yritimme jatkaa, puhumattomuus asioista, pidin sisälläni kaiken. Masennus alkoi hiipiä sisimpääni, lamaantuminen, pitkään huonoilla yöunilla, sitten jotain kilahti täysin. En vastannut enää viesteihin ym. Tiedän, että tein väärin. Lähdin matkaan, en etsien uutta vaan hakemaan apua. Kirjoitin kaiken mikä oli suhteessa loukannut minua. Vahva tunne vei eteenpäin, haluan selvittää ja puhua kumppanille, jonka olin jättänyt mitään selittämättä.
Otin yhteyttä n. 2kk jälkeen erostamme. Hän oli rikki, murskana, koska tunteet oli aitoja minua kohtaan. Hänellä oli jo uusi suhde. Putosin polvilleni, liian myöhään lähdin selvittämään syitä. Tapasimme, shokissa olin, hän puhui minä itkin, jotain jäi kesken. Masennus syveni, haen apua terapiasta, lääkkeistä, liikunnasta.
Kirjoitin hänelle ja kerroin kaiken rehellisesti, miksi, mitkä asiat saivat minut putoamaan tähän mustaan kuiluun. Erokirje häneltä. Ystävänä haluaa olla, on sinut itsensä kanssa. Petti kumppaniaan kanssani. Mies lähestyi uudestaan, halusi nähdä, miettii joka päivä minua, tapahtumia. Avoimesti puhuttiin, jotain jäi kesken suhteessamme, rakastamme toisiamme, tunne vahva molemmilla. Hän kantaa syyllisyyttä siitä, ettei ollut rehellinen suhteemme alussa ja myös minun masennuksesta.
Koen, että käytti hyväkseen minun heikkoa tilannettani, halusi omaa syyllisyyden takaa keventää, nähdä, että miten heikossa kunnossa todellisuudessa olen. Omaa oloani tämä vain pahensi, halusi minua, uskoin, että hän oli tosissaan mitä puhui. Pettämällä minua, uutta kumppaniaan, itseään, paljon asioita mitä pitää selvittää... hänellä. Antoi minulle toivoa yhteenpaluusta... eli aikaa pelaa, että näkee ja kulee aika ajoin, vointini kohonneen, selvinneeni tästä traumasta. En ota itse yhteyttä häneen.
Mielestäni tasapainoinen aikuinen mies ei toimi näin. Miten selivätä tästä eteenpäin, elämän tärkeimmästä asiasta, rakkaudesta toiseen, olla avoin, riisuttuna naamio pois.
VASTAUS: Hyvä ystävä, kerrot tutun tarinan rakkaussuhteessa pettymisestä. Tutun sikäli, että et ole ensimmäinen etkä viimeinen joka rakkaussuhteen jälkeen kärsii, yrittää toipua, selvitä eteenpäin ja opetella uudelleen luottamaan. Tarinan tuttuudesta huolimatta jokainen rakkaustarina on myös omanlaisensa, ainutlaatuinen. Rakkaussuhteen aiheuttavat haavat osuvat meillä ihmisillä eri kohtiin, usein myös aukaisten vanhoja haavojamme. Siksi niiden aiheuttamat kärsimykset ja vaikutukset ovat myös yksilöllisiä.
Kuulen kirjeestäsi kärsimyksesi ja se koskettaa. Ja kuulen tulevaisuuteen kurottavan kysymyksesi: "Miten selvitä eteenpäin?"
Kirjeesi lopussa sanot, ymmärtääkseni tästä rakastetustasi, että " mielestäni tasapainoinen, aikuinen mies ei toimi näin." Ajattelen, että aikuisuudessa on osaltaan vastaus myös tuohon kysymykseesi – aikuisuudessa ja ajassa. Sinä olet aikuinen. Pystyt pitämään huolta itsestäsi ja elämäsi ei ole lapsen tavoin muiden ihmisten varassa, vaikka aikuisinakin tarvitsemme lähellemme muita ihmisiä. Aikuisena pystyt seisomaan omilla jaloillasi, kärsimään, suremaan ja niin vähitellen toipumaan. Sureminen ja itkeminen ovat tärkeitä, eteenpäin kuljettavia asioita. Kerrot käyttäneesi kirjoittamista apunasi. Kirjoittaminen on hyvä tapa hahmottaa omia ääriviivojaan ja rakentaa itseään uudelleen. On myös monia muita tapoja: ystävät ja läheiset, lukeminen, musiikki, liikunta, ammattiapu. Ammattiapu on erityisen tärkeää jos tuntuu, ettei aikuisuus minussa meinaa kantaa. Aikuisuus on. mm. sitä, että emme suostu suhteeseen hinnalla millä hyvänsä siksi, että emme pysty olemaan yksin.
"Rauta rautaa hioo. Ihminen hioo ihmistä" sanotaan raamatussa. Niin kipeää kuin rakkaussuhteen haavoista toipuminen onkin, niin rakkaussuhteemme, ne kipeät ja vaikeatkin, tai ehkäpä juuri erityisesti ne, opettavat meille paljon itsestämme ja elämästä. On tärkeää yrittää kuunnella näitä opetuksia. Kirjoittamasi perusteella jäin miettimään sitä, miten hyvin sinä osaat pitää itsestäsi, omista tarpeistasi kiinni ja sanoa toiselle ihmiselle: "Tässä ovat rajani, tätä minä tarvitsen". Se, että pystymme hyvällä tavalla pitämään kiinni omista rajoistamme mahdollistaa sen, että voimme päästää toisen lähellemme ja silti pysyä itsenämme.
Se, että uskaltautuu pettymyksen jälkeen vähitellen luottamaan uuteen ihmiseen vie yleensä aikaa. Sen on hyväkin viedä aikaa. Ylipäätään aika, yksin oleminen suhteiden välillä tekee yleensä hyvää meille. Se mahdollistaa sen, että pysymme ottamaan vastaan uuden ihmisen hänenä itsenään, ei entisen korvaajana tai haavojemme hoitajana.
Kokemamme rakkaudet jättävät meihin jälkiä, jotka muuttavat muotoaan vuosien saatossa. Nuo rakkausjäljet ovat osa meitä.
Toivotan Sinulle hyvää rakkaussuhteesta toipumista!
KYSYMYS: Nyt tulee asiaa pitkän kaavan mukaan, sillä en halua asiasta kenenkään kanssa jutella, mutta pakko avautua.
En ole ollut täysin uskollinen. Tiesin, ja kai halusin sitä jo kauan. Toista naista, jonka kanssa juttu jäi todella alkutekijöissään kesken useita vuosia sitten, ennen kuin nykyiseni edes tapasin. Toinen nainen asuu maailman toisella puolen ja oli tulossa käymään Suomessa. Hän tiesi, että olen seurustellut yli 5 vuotta nykyiseni kanssa. Nykyinen itse on työkomennuksella ulkomailla, ollut jo usean kuukauden ajan.
Lähtökohdat olivat petollisen hyvät siihen, että toisen naisen kanssa saimme viettää yhdessä aikaa. Toivoin tavallaan, että hän seurustelisi itsekin jonkun kanssa tai että häneltä en saisi mitään kiinnostuksen merkkiä, sitä mitä kauan aikaa sitten häneltä sain. Halusin olla täydellinen mies omalle naiselleni. Olen tyytyväinen parisuhteeseeni, elämme hyvää arkea, olemme kestäneet aikaisemmat ulkomaan komennukset ja muut vaikeudet. En vain ole koskaan halunnut kihloihin tai miettinyt naimisiin menoa. Nuorempana nämä asiat olivat jopa ajatuksen tasolla helpompia, mutta nainen itse torppasi ne jo silloin. Silti tuntuu, että haluan yhä olla hänen kanssaan, koska meillä on niin paljon yhteistä, ja ennen kaikkea, rakastamme toisiamme.
Ensimmäiset päivät vanhan tuttuni kanssa tuntuivat hyviltä. Olihan vanhaa kaveria kiva nähdä. Välillämme kuitenkin oli jotain, niin kuin oli ollut vuosia sitten. Sitä ei pystynyt estämään. Hänen reissunsa viimeistä edellisenä päivänä, tai, yön tunteina kesäyössä kävellessämme se tapahtui. Puhuimme menneisyydestämme ja olimme lähekkäin. Muistelu tuntui mukavalta. Perhosia oli vatsassa. Suutelimme. Niin kuin olisi pitänyt tehdä silloin viime vuosikymmenellä, nuorena poikana. Niin kuin se silloin jäi tekemättä ja odotti vain aikaansa milloin se tapahtuisi. Nyt se tapahtui, kun minulla on hyvä parisuhde. Vatsassani ei ollut enää perhosia, vaan kokonainen eläintarha. Hän sanoi, että suuteleminen oli virhe, koska hän toivoi sen olevan huonoin suudelma koskaan ikinä. Ei kuulemma ollut, vaan päinvastoin. Se oli virhe, koska nyt tunteet olivat todellisia. Molemminpuolin. Mutta sen hetken. Hän poistui maasta ja todennäköisesti en häntä taaskaan moneen vuoteen näe.
Kävimme tämän jälkeen melko paljon vielä keskustelua asiasta ja tunteistamme. Niitä toden totta oli. Voisin osaltani puhua ihastuksesta. Molemmat vain tietävät, että se on elämäntilanteidemme takia mahdotonta. Minulla on tyttöystävä, jota rakastan. Ja vaikkei olisi, välimatka olisi todennäköisesti este. Koska tiesin etten tule tätä toista naista todennäköisesti lähes koskaan näkemään, olin valmis tekemään teon. Halusin ehkä, että ympyrä sulkeutuisi.
Minua ei vaivaa asia, sillä jollain vinoutuneella mielellä koin sen olevan oikein. Nautin siitä tunteesta. Kukapa ei, kun kihelmöinnin tuntee päästä varpaisiin? Koin, ettei asia voi jäädä häiritsemään minua, sillä kun hän on poissa silmistä, on hän myös poissa mielestä. Vastapuoli tuntuu olevan, epätoivoinen, sillä hän kokee, että mikään täydellinen ei voi hänen kohdallaan vain toimia. En tiedä mitä ajatella, koska häntä tunteiden nouseminen pintaan vaivaa selvästi enemmän.
Tosiasioita ovat, että tyttöystäväni tulee pian takaisin. En halua häntä satuttaa, joten en todennäköisesti aio kertoa tapahtuneesta. Tällöin toista sattuu. Mitä voin hänelle sanoa? Mitään en voi hänelle luvata, eikä se olisi edes inhimillistä. Tiedän kuitenkin, kuka olisi sydämessäni, jos joskus yksin jäisinkin. Onko normaalia ajatella näin? Miksi en voi olla nykyiselle naiselleni se täydellinen mies, joka ei koskaan olisi tehnyt tuota tekoa eikä koskaan ajattelisi toisesta näin? Häntä kuitenkin rakastan, ja tiesin sen ennen sekä jälkeen tapahtuneen.
Miki, 26
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Hienoa, että halusit luottaa meihin ja jakaa tämän tärkeän tapahtuman. Nuoruudessa eri syistä kesken jääneet suhteet jäävät usein jollakin tavoin kummittelemaan. Kun arkitodellisuus ei ole päässyt niitä pilaamaan, ne jäävät fantasioiden varaan ja näin ollen pysyvät aina kauniina ja ihanina, mahdollisuutena onneen. Monesti vanhan ihastuksen myöhemmin tavatessaan saattaa huomata, että sitä muistojen ihanaa tyttöä/poikaa ei enää olekaan, vaan tilalla on vanhentunut, aika arkinen nainen tai mies. Mutta toisinkin voi käydä, niin kuin kerroit. Kipinä onkin säilynyt yli vuosien ja leimahtaa uudelleen, kun siihen on mahdollisuus. Teille kävi niin ja se sai molemmat hämmennyksen valtaan.
Jotenkin luen riviesi välistä, ettei se ehkä kuitenkaan tullut kummallekaan ihan yllätyksenä.
Kerroit, että olet itse halunnut sitä jo kauan ja niin kenties tämä nainenkin, kun oli halukas sinua tapamaan. Helpompaa teille molemmille olisi varmasti ollut, jos tapaamisemme olisi ollut pettymys, niin kuin nainen sen ilmaisi: olisi ollut ”huonoin suudelma koskaan, ikinä”. Nyt hyvältä tuntunut yhdessäolo huipentuen ihanaan suudelmaan ja valtaisaan kihelmöintiin loi taas pohjaa uusille fantasioille, joita jäätte eri puolilla maapalloa kantamaan.
Jotenkin saan silti sellaisen kuvan, että sinä olet tapahtuneen kanssa varsin ok. Niin kuin kirjoitit, koit ympyrän sulkeutuneen ja tapaaminen tuntui olevan jollain tapaa oikein. Onkohan niin, että enemmän kuin itseäsi ja omia tunteitasi, mietit nyt näitä kahta naista ja heidän tunteitaan. Toista naista asia vaivaa enemmän kuin sinua ja kuvasit hänen oloaan epätoivoiseksi. Ilmeisesti hänellä ei oikein ole ollut onnea miessuhteissaan. Eikä ole siis nytkään, kun ihastui varattuun mieheen maailman toisella puolella. Sinun kannattaa varmaan nyt miettiä, kuinka paljon vaiko ollenkaan kannattaa pitää häneen yhteyttä. Kannattaako lyödä vettä kiukaalle, kun ei kuitenkaan ole mahdollista saunoa?
Tässä kohtaan viimeistään astuu kuvaan nykyinen tyttöystäväsi. Kerrotko hänelle tapahtuneesta vai et, se sinun täytyy itse ratkaista. Se koskee siis jo tapahtunutta. Toinen asia koskee tulevaa, eli tuo mistä jo edellä mainitsin. Tyttöystäväsi palaa pian kotiin. Suosittelen lämpimästi, että keskityt silloin häneen etkä enää ylläpidä suhdetta mannerten yli tuohon toiseen.
Se, että tunnet syyllisyyttä suhteessa tyttöystävääsi, kertoo minulle, että olet kunnon mies. Rakastat häntä ja haluat olla hänelle täydellinen mies. Kuulostaa tosi kauniilta. Pidä se. Elämä ei aina mene suoraviivaisesti ja ilman mutkia matkassa. Muitakin viehättäviä ihmisiä tulee vastaan ja ihastumisia tapahtuu, se on ihan normaalia. Itse kuitenkin teet valinnan, mitä polkua lähdet seuraamaan.
Tässä kohdin mieleeni nousee niin vahvasti eräs Tommy Tabermannin runo, että haluan jakaa sen kanssasi:
”Voit valita
tuhansista teistä.
Voit valita
ja voit erehtyä.
Kunhan vain valitset oikein
mihin kohtaan, kenen syliin,
painat lopulta pääsi.”
Toivon sinulle viisautta valita oikein ja paljon onnea ja rakkautta sillä tiellä!
KYSYMYS: Minulla ja miehelläni on takana 27 vuotta avioliittoa. 1 1/2 vuotta sitten sain selville, että miehelläni oli suhde toiseen naiseen. Tieto musersi mun maailmani täysin, mutta päätimme kuitenkin jatkaa avioliittoamme.
Sain kuitenkin selville että miehelläni jatkui yhteys tähän toiseen naiseen. Siitä huolimatta halusimme jatkaa ja yrittää uudestaan. Vuosi sitten mieheni muutti kuitenkin asumaan tämän toisen naisen luo ja on siellä ollut viime syksystä asti. Vähän väliä hän on kuitenkin haikaillut kotiin. Päätimme nyt yrittää vielä kerran uudelleen, koska rakastamme toisiamme, mutta pelkään niin hirveästi miten meidän käy! Miten ajattelet, onko meillä enää mahdollisuuksia, mikä on todennäköisyys selvitä tässä ja mihin kannattaisi keskittyä kaiken tämän jälkeen? Tuntuu että sellainen kipinä puuttuu tai että se ei ole vielä löytynyt uudestaan.
Fanni
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Kyselet onko teillä enää mahdollisuuksia ja mihin keskittyä vaikean tilanteenne ratkaisemiseksi. Sanottakoon, että aika vaikea on minun lähteä arvioimaan viestisi perusteella onnistumisenne estimaatteja, mutta sen voin sanoa, että melkein mikä tahansa on parisuhteissa mahdollista, jos molemmat sitä haluavat. Se kuitenkin tarkoittaa, että molemmat oikeasti haluavat sitä ja ovat sitoutuneita sen toteuttamiseen.
Lähtisinkin siitä, että ensin tutkailet itseäsi, mitä todella haluat elämältäsi ja läheisiltä suhteeltasi. Tähän pohdintaan kannattaa käyttää hetki aikaa ja pohtia sitä myös ystävien ja läheisten kanssa. Näin siksi, että keskustelut luotettavien toisten kanssa voi tuoda esiin uusia näkökulmia ja samalla keskustelut voivat haastaa sinut ajattelemaan monipuolisemmin ja rohkeasti. Samalla sinulle voi kirkastua, mikä sinulle on kaikkein tärkeintä ja luovuttamatonta.
Seuraavaksi on syytä keskustella samasta teemasta miesystäväsi kanssa. Ovatko elämänsuunnitelmanne riittävän samanlaiset, vai onko teillä ylitsekäymättömiä ristiriitoja sen suhteen, mitä tahdotte elämältänne. Joutunette pohtimaan myös millaisia intiimejä suhteita haluatte elämältänne. Onko toiveissanne parisuhde vain yhden ihmisen kanssa vai haluatteko jotain muuta. Onko suunnitelmissanne vaikkapa ns. polyamorinen suhde tai jokin muu vaihtoehto? Jos riittävä yhteisymmärrys löytyy, oletteko te toinen toisillenne ne henkilöt, joiden kanssa tätä suunnitelmaa lähdette rakentamaan?
Merkittävä kysymys lienee myös, missä määrin haluatte sitoutua tarvittavaan työhön. Yhteiseen työhön tuskin pystytte ilman, että ensin käsittelette kärsimänne loukkaukset ja pettymykset. Kokemukseni mukaan pahoja loukkaantumisia ei voi ohittaa parisuhdetta rakentaessa. Miellyttävä kävely ei onnistu, jos kiveä ei ota kengästä pois. Kyselet, mihin keskittyä kaiken tämän jälkeen. Yleensä ihmiset kokevat hyvän suhteen kulmakiviksi luottamuksen, läheisyyden ja turvallisuuden. Noiden ehtojen varmaankin pitäisi riittävässä määrin toteutua myös teidän välillä. Sinä olet sen mittari, mikä sinulle on riittävästi.
Pohdit ja pelkäät miten teidän käy. Minä mietin, miten sinun käy! Rohkaisenkin sinua rehellisesti ja avoimesti pohtimaan sitä, mitä todella tahdot ja tarvitset, mitä siedät ja mitä et. Miten haluat tulla kohdelluksi ja miten itse kohtelet itseäsi? Oletko itsellesi kiltti ja ystävällinen vai jotain muuta? Ihmiset kokevat epämääräiset tilanteet yleensä rasittavina ja vaikeina. Usein selkeä päätös johonkin suuntaan helpottaa oloa, vaikka se olisikin vaikea.
Jos ympärilläsi ei ole riittävästi turvallisia läheisiä, joiden kanssa haluat jakaa mietteitäsi ja huoliasi, suosittelen sinua kääntymään psykoterapeutin puoleen. Ollenkaan huonona vaihtoehtona en myöskään pitäisi sitä, että yhdessä miesystäväsi kanssa lähtisitte pariterapiaan.
KYSYMYS: Minä olen pettäjä. Olen se toinen osapuoli tarinassa, jonka mieheni kirjoitti tänne. Ihastuin työkaveriin, juttu kesti pari kuukautta. Siitä kuukauden verran tapailimme, kävimme muutaman kerran kävelyllä ja kahvilla. Sitten jäimme kiinni, kun toisen osapuolen vaimo tutki miehen kännykkää. Minun oli pakko kertoa miehelleni, muuten ihastuksen vaimo olisi tehnyt sen. En jaksa ruotia tähän kaikkea, mitä siitä seurasi. Haluan vain purkaa jonnekin tämänhetkisiä tunteitani.
On niin paha olla. Kaikki tapahtunut oksettaa ja hävettää. En tunne itseäni, niinkuin se olisi ollut joku muu joka sen teki. Olen miettinyt syitä siihen miksi niin kävi. Minulla on hyvä avioliitto, monella tapaa täydellinen. Olisi ymmärrettävää, jos mieheni olisi vaikkapa väkivaltainen tai muuten välinpitämätön. Mutta kun ei ole, meillä on paljon rakkautta. On kahdenkeskistä aikaa ja iloa, huumoria. En keksi pettämiselle muuta syytä kuin että ehkä etsin jotain uutta, jännitystä elämään. Elin jotain neljänkympin kriisiä, tuntui kivalle kun joku muukin kuin oma mies huomasi. Silloin tuntui kuin seisoisin vuoren huipulla ja katselisin taakse elettyä elämääni ja toisaalta eteenpäin ja mietin mitä tulevaisuudelta haluaisin. Poikkesin sivutielle, ei olisi pitänyt. Nyt tiedän mitä haluan ja haluan jatkaa avioliittoani mieheni kanssa.
Pelottaa, että jos mies ei haluakaan enää jatkaa. Ihastukseni syttyi, leimahti ja sammui yhtä nopeasti kun alkoi. Ihastus tekee onneksi töissä pelkkää yövuoroa, joten kohtaamme harvoin. En halua enää jutella hänen kanssaan, huomenta voin sanoa kohteliaasti. En halua hänestä enää mitään. En ole yksi niistä, jotka jatkavat pettämistä. En koskaan enää halua kokea tätä tuskaa enää uudestaan.
Minun pitäisi nyt tukea miestäni kaikin tavoin. Ja parhaani minä yritän. Mutta kuka tukee minua? Minä koen pitäväni kahta ihmistä pystyssä, mutta kuka pitää pystyssä minua? Petetyille kyllä on paljon tukea ja ymmärrystä, mutta pettäjille ei mitään. Ilmeisesti olemme lähtökohtaisesti niin pohjasakkaa, että ei meitä kannata ymmärtää eikä tukea. On niin paha olla, tuntuu kuin joku puristaisi sydäntä nyrkissä. Niinkuin seisoisin kuilun reunalla. Olen niin rikki. Itkettää vain. En oikein jaksa tehdä mitään, en tavata ketään. Olo on arvoton. Voinko koskaan enää olla onnellinen? Kunpa saisin tekemättömäksi kaiken! Niin paljon siitä antaisin.
Nainen, 39
VASTAUS: Hyvä pettäjä, kiitos koskettavasta pohdinnastasi. Otat esille hyvin tärkeän asian: kuka ymmärtäisi pettäjää. Kuka kuuntelisi sitä pahaa oloa, jota nyt tunnet. Koet, että kaikki ovat petetyn puolella, mutta sinun tuskaasi ja pahaan oloosi ei ymmärrystä heru. Olet yksin tuskasi kanssa.
Otat vastuun teostasi ja toivoisit, että saisit sen tekemättömäksi. Et syytä ketään: et miestäsi, et työkaveriasi, johon ihastuit. Et laita tapahtunutta myöskään olosuhteiden syyksi: sinulla on hyvä suhde puolisosi kanssa, jota et missään nimessä haluaisi menettää. Ainut syy, minkä olet löytänyt, on sinussa itsessäsi: koet eläväsi ikäkriisiä, ehkäpä mietit omaa naiseuttasi ja oman kehon vähittäistä muuttumista. Olet taitekohdassa omassa elämässäsi, realistisesti ajatellen noin elämäsi puolessa välissä: katselet sitä taaksepäin ja arvioit elettyä elämää samalla kun mietit mitä tulevaisuudelta haluaisit. Ehkäpä kaipasit siihen myös ulkopuolista näkökulmaa, jonka työtoverisi tarjosi kiinnostumalla sinusta. Kiinnostuksesta syntyi molemminpuolinen ihastus.
Ihastumisia tapahtuu elämän varrella riippumatta siitä olemmeko parisuhteessa vai emme. Ihastumiselle emme mitään voi, se on tunne, joka vetää toisen puoleen. Ihastumisessa on kysymys hyväksyvästä ja ihailevasta katseesta. Se tuntuu hyvältä, se saa aikaan tuntemuksia kehossa ja mielessä, koko olemuksessa. Ihastumisen tunnetta pakoon emme pääse, se valtaa meidät aika ajoin. Silloin haasteeksi tulee se, miten toimimme tuon tunteen kanssa. Ruokimmeko sitä vaikkapa salaisilla viesteillä ja tapaamisilla vai annammeko sen jäädä taaksemme ohimeneväksi hyvän olon tunteeksi. Kohdallasi kävi niin, että ihastumisen tunne alkoi ohjata käyttäytymistäsi. Se vei sinut tielle, jota jälkeenpäin arvioiden et hyväksy etkä halua kokea uudestaan. Mietit, voitko koskaan enää olla onnellinen.
Ihastumisen tunteesta on vielä matkaa rakastamiseen. Ihastus tulee ja menee, sen vallassa näkee toisesta vain miellyttävät puolet. Rakastaminen on työtä, silmien avaamista sille, että haluaa rakastaa toista sellaisena kuin hän on – silloinkin, kun hän näyttää itsestään puolia, joita on vaikea hyväksyä.
Parisuhteesi kannalta tilanteenne on raastava. Juuri nyt et voi odottaa ymmärrystä mieheltäsi. Yrität tukea häntä samalla kun itseltäsi puuttuu tukija. Sinä taistelet omien syyllisyyden ja häpeän tunteittesi kanssa, miehesi mielessä myllertää pettymys, viha ja riittämättömyyden tunne.
Ehkä miehesi ei juuri nyt pysty kuulemaan, miten pahoillasi olet. Vie aikaa ennen kuin tunteet tasaantuvat sen verran, että voitte puhua tapahtuneesta rauhallisemmin. Silloin olisi hyvä päivittää parisuhteenne tila: mitä toisissanne arvostatte sekä millaisia odotuksia ja toiveita teillä on toisillenne. Pohtikaa myös, millä tavalla rakennatte luottamusta välillenne. Olette nyt kriisissä. Se on uhka suhteenne jatkumiselle, mutta se voi olla myös mahdollisuus johonkin uuteen suhteessanne – sellaiseen, mitä te molemmat kaipaatte ja toivotte hyvältä parisuhteelta.
Näissä tilanteissa auttaa usein ulkopuolinen näkökulma. Ottakaa rohkeasti yhteyttä pariterapeuttiin! Heitä löytyy yksityiseltä puolelta ja kirkon perheneuvonnasta.
KYSYMYS: Vaimoni petti minua työkaverinsa kanssa kahden kuukauden ajan. Hän itse kertoi asiasta pari kuukautta sitten, kun toisen miehen vaimo sai tietää ja olisi muuten kertonut minullekin. Olemme olleet 22 vuotta parisuhteessa, joista naimisissa 18 vuotta. Meillä on kolme lasta, 17-, 16- ja 14-vuotiaat.
Maailma romahti, kun kuulin asiasta. Passitin vaimon pois kotoa muutamaksi päiväksi ja pyysin sitten takaisin keskustelemaan asiasta. Keskustelimme hyvin paljon ja keskustelemme vieläkin välillä asiasta. Jäimme kumpikin sairaslomalle asian tultua ilmi. Olemme käyneet omien työpaikkojen psykologien juttusilla. Vaimo katuu suunnattomasti tapahtunutta ja ei voi ymmärtää, mitä meni tekemään. Eli kuulemma jossain kuplassa ja vain sitä hetkeä, tietäen kumminkin sen olevan väärin.
Elämä on yhtä vuoristorataa edelleen. Välillä menee hyvin ja välillä tosi pohjalla. Emme halua erota kumpikaan, rakastamme toisiamme, seksielämä on ok, hoidamme parisuhdettamme käymällä syömässä, kahviloissa jne... Olemme varanneet yhteisen hotelliviikonlopun ihan kahdestaan vietettäväksi. Silti asia pyörii mielessäni enemmän tai vähemmän. Tänään tuli sellainen romahdus ja kaikki vyöryi taas mieleen. Ja tuntui ettei tästä tule mitään.
Aika usein viime aikoina on tuntunut siltä, että pitäisikö luovuttaa ja passittaa vaimo pois jatkamaan sitä leikkiä mihin ryhtyi? Sisimmässäni en kuitenkaan halua. Vaimo vähän suuttuu, kun alan muistelemaan ja tonkimaan asiaa ja silloin tuntuu itsestä, ettei jaksa. Olen kertonut vaimolleni tarvitsevani hänen tukea ja lohtua, mutta kun sitä tarvitsen, hän on vain aika huono sitä antamaan. Mitä voisin/voisimme vielä tehdä?
Selviääkö tästä tilanteesta? En haluaisi kuitenkaan luovuttaa. Miten saan asiat jäämään taakse ja suuntaamaan katseeni tulevaan, edes jotenkin..?
VASTAUS: Hyvä ystävä, kiitos kirjeestä. Olet ikään kuin myrskyn silmässä. Maailmasi romahti, kun kuulit vaimosi pettäneen sinua työkaverinsa kanssa. Et uskonut, että teille voisi koskaan käydä näin. Kyselet, voiko tästä tilanteesta selvitä, sillä et halua erota. Välillä tunteissasi käy aikamoinen myräkkä ja on vaikea olla vaimon kanssa saman katon alla. Suhdettanne on kohdannut pahin mahdollinen kriisi.
Kuulostaa siltä, että kumpikaan ei halua luovuttaa, mutta tunteet kulkevat vielä vuoristorataa. Se ei ole ihme, koska uskottomuuden paljastumisesta on vasta lyhyt aika. Sinulla on mielessä monia kysymyksiä. Osaan olet saanut vastaukset, mutta silti monet asiat askarruttavat sinua. Pariterapiassa meillä on tapana antaa määräaika esimerkiksi kaksi viikkoa, jolloin petetty osapuoli saa kysyä kaikki mieltä askarruttavat kysymykset ja pettäjä on velvollinen vastaamaan niihin. Tämä ei ehkä ole vaimollesi miellyttävää, sillä hän haluaisi jättää menneet taakseen eikä muistella niitä. Kuitenkin avoimuus on vastuunkantamista siitä, mitä on tapahtunut. Tehdessäsi kysymyksiä harkitse, mitä haluat tietää. Kaikki kuulemasi tallentuu mieleesi, etkä saa niitä enää pois muistoistasi. Kun kysymykset on määräaikana tehty, sen jälkeen suljetaan kysymyslaatikon kansi eikä enää kysellä. Sitten on aika suuntautua eteenpäin. Kummallekaan osapuolelle ei ole hyväksi, jos menneisiin tapahtumiin palataan jatkuvasti kuukausi kuukauden perästä ja vuosi vuoden perästä.
Luottamuksen rakentuminen on seuraava tehtävä. Kuinka moni prosenttisesti luotat tällä hetkellä vaimoosi? Kerro hänelle, mitä hän voisi tehdä sellaista, mikä lisäisi sinun luottamustasi häneen. Kun kyseessä suhde työpaikalla, sinua saattaa kiusata ajatus, että osapuolet tapaavat toisiaan työn merkeissä. Kerro vaimollesi, mikäli toivot hänen kertovan, jos hän tapaa miestä työkuvioissa. Silloin sinun ei tarvitse kysellä. Sopikaa myös, mitä tehdään, jos miehen taholta tulee yhteydenottoja. Kertooko vaimo niistä, näyttääkö viestit? Jos niin päätätte, kertokaa myös miehelle, että vaimo tulee kertomaan yhteydenotoista.
Jossain vaiheessa pääsette ehkä pohtimaan myös kysymystä, mistä oli tullut tilaus ulkopuoliselle suhteelle. Mitä muutoksia voisitte tehdä, että tilaa ulkopuoliselle suhteelle ei syntyisi? Kuulosti hyvältä, kun kerroit, että suhteessanne on paljon hyvää mm seksi toimii ja muutenkin pyritte hoitamaan suhdettanne varaamalla kahdenkeskistä aikaa. Kyselkää toisiltanne, millainen on kummankin mielestä hyvä parisuhde. Tehkää päätöksiä suhteenne parantamiseksi kummankin toivomaan suuntaan.
Teillä kummallakin on tahtoa selvitä kriisistä. Jos nyt kun asia on ajankohtainen, maltatte pysähtyä käsittelemään sitä, selviätte kyllä. Olette kumpikin hakeneet ulkopuolista apua kriisiinne. Se on hyvä. Apua voisi olla myös kirjasta Maria Buchert, Kari Kiianmaa, Tellervo Uljas, Revitty sydän – Voiko uskottomuudesta toipua? (Minerva 2010).
Kevään lämmittämää ja valostuttamaa aikaa suhteeseenne toivoen, perheneuvoja Saara
KYSYMYS: Hymyilyttää kun vain ajattelenkin tätä ihmistä. Ajattelen hänen hellyttävää hymyään ja niin ihanaa ääntään etten malttaisi odottaa, että näemme taas! Tunnen perhosia vatsassa ja hänen suudelmat tuntuvat valehtelematta varpaissa asti. Hänen tuoksunsa on vastustamaton, hänen halauksessaan tunnen olevani turvassa kaikelta, ihailen hänen ulkomuotoaan suuresti ja luonne kruunaa kaiken. Hän on fiksu, ahkera, kunnianhimoinen ja huomioiva. Seksi on loistavaa, se toimii ja sitä on paljon! Taidan olla, ei, olen silmittömän rakastunut! Ja kaiken lisäksi tunne on molemminpuolinen.
Tämä henkilö on eksäni. Olemme eronneet todella riitaisesti noin puoli vuotta sitten. Mieheni jäi kiinni pitkään jatkuneesta pettämisestä. Emme pitäneet eron jälkeen moneen kuukauteen minkäänlaista yhteyttä toisiimme. Olin niin katkera ja vihainen maailmalle ja hänelle. Mutta jostain kaiken vihan seasta kuitenkin kumpusi valtava kaipuu. Etsin syitä hänen käytökselleen, ensin itsestäni, sitten hänestä. Mitään yksiselitteistä syytä ei edelleenkään ole. Olen jo hyväksynyt faktan; niin vain kävi.
Yhtäkkiä hän otti minuun yhteyttä. Nyt olemme puhuneet asioista paljon, jo viikkoja. Hän on osoittanut kaikin mahdollisin keinoin kuinka pahoillaan on kaikesta ja kuinka paljon merkitsen hänelle. Pienillä teoilla ja asioilla hän on jo pikkuhiljaa saamassa luottamustani takaisin. Ainoa mikä minua pelottaa on, voiko hän todella olla tajunnut tehneensä 'elämänsä virheen'? Intuitioni käskee minun luottaa häneen. Toisaalta kaikki tuntuu sujuvan kuin itsestään, tunteet ovat edelleen palavat ja tunnen olevani taas 'kokonainen'. Olimmehan kuitenkin yhdessä lähes kuusi vuotta. Mutta jokin pieni ääni päässäni, sekä läheisteni kielteiset mielipiteet, pidättävät minua tekemästä päätöstä.
Olenko todella valmis ottamaan riskin ja yrittämään vielä hänen kanssaan? Voiko suhde onnistua pettämisen jälkeen, jos molemmat tietävät mitä haluavat ja ovat valmiita tekemään kaikkensa saadakseen suhteen taas toimimaan? Voiko sellaisesta nöyryytyksestä päästä kokonaan yli?
VASTAUS: Ihan ensimmäiseksi: onnittelut siitä, mitä sinulla on. Kuvailet tunnetta ja suhdetta sellaisella tavalla, joka tuo mieleen vain yhden ajatuksen: pidä tästä kiinni!
Mutta sitten... pettäminen on syvä loukkaus. Varsinkin pitkään jatkunut sellainen. Olit syystäkin katkera ja vihainen. Miksi kukaan tekisi sellaista ihmiselle jota rakastaa? Kerroit, että olet miettinyt sitä. Ehkä olette yhdessäkin miettineet. Ja niinhän se usein on, että mitään yksiselitteistä syytä tai "helppoa" selitystä ei löydy. Pettäessään ihminen tekee valintoja, joiden syvin olemus saattaa jäädä hänelle itselleenkin hämäräksi. Ulkopuolinen suhde on usein ratkaisuyritys johonkin, mutta mitä sillä on yrittey ratkaista? Omaa sisäistä ristiriitaa vai suhteen ongelmaa?
Pettämisen ei tarvitse kuitenkaan olla parisuhteen loppu. Te erositte ja se on ymmärrettävä ratkaisu. Kuitenkin kaiken väärän ja loukkaavan käytöksen takaa alkaa uudelleen hahmottua ja tulla esiin se hyvä, mitä teillä on ollut. Jos molemmat tietävät mitä haluavat ja ovat valmiita panostamaan suhteeseen ei ole mitään estettä, etteikö suhde toimisi nyt ja tulevaisuudessa. Jokainen tekee virheitä. Olennaista on se, mitä niistä oppii. Perheneuvojana ja pariterapeuttina olen tavannut monia pareja, jotka ovat jatkaneet pettämisen jälkeen. Jos pettänyt osapuoli on valmis keskustelemaan asiasta, niin ennuste on hyvä. Monet ovat kertoneet suhteen jopa parantuneen. Ei toki pettämisen ansiosta vaan siksi, että on puhuttu enemmän ja syvemmin kuin aikaisemmin.
Entä läheisten mielipiteet? Läheisesi tarkoittavat varmasti hyvää ja yrittävät suojella sinua. Jos todella ovat ystäviäsi, he tukevat sinua, oli päätöksesi sitten mikä tahansa. Mietit, oletko valmis ottamaan riskin, ja yrittämään vielä? Sanoisin, että suurempi riski on olla yrittämättä. Et koskaan tietäisi, olisiko sittenkin pitänyt. Jos yrität, voit onnistua. Riski on siinä, että petyt uudelleen. Silloin sinun ei tarvitse enää jossitella, vaan päätös on helppo.
Onko hän valmis ottamaan vastuun omasta käyttäytymisestään ja valinnoistaan? Haluatko sinä antaa anteeksi ja opetella taas luottamaan? Jos vastaat näihin kysymyksiin myönteisesti, niin toivotan teille onnea myös tulevaisuudessa!
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla kävimme läpi sitoutumisen vaikeutta. Tällä kertaa aiheena on pettäminen.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
______________________________________________________________________________
Teksti: Mirja Wuokko
Uskottomuudesta puhuminen tuo mieleen salaisen seksiaktin, julman pettäjän ja järkyttyneen petetyn. Monet nimittäin selittävät kumppanin pettämistä juuri seksin puutteella, tai kumppanin muulla vialla. Asiantuntijan mielestä useimmat selitykset ovat vain pinnallisia kuittauksia, jotka jättävät oikeat uskottomuuden syyt pimentoon.
______________________________________________________________________________
Psykologi ja perheneuvoja Helena Topparin mukaan pettämisessä on kyse valtavan laajasta alueesta, eikä kysymykseen voida antaa yksiselitteisiä vastauksia.
”Uskottomuudella on yllättävän vähän tekemistä seksin kanssa. Se on joskus pintatasolla näin, tai ihmiset haluavat selittää asian näin, mutta syy on paljon syvemmällä. Uskottomuudella haetaan paljon isompia asioita elämään kuin seksiä”, Toppari kertoo.
”Mun näkökulma on kliinistä asiakastyötä tekevän näkökulma. Pettäminen tarkoittaa pareilla kokemusta siitä, että on rikottu jotain sopimusta. Monet eivät ole etukäteen puhuneet, että mitä se varsinaisesti on, mutta jommallekummalle tai molemmille tulee tunne, ettei ole toiselle enää ykkönen, joku tulee väliimme. Uskottomuuteen ei välttämättä liity fyysistä suhdetta, eikä siihen välttämättä liity rakastumista, vaan pettäminen rikkoo jotain yhteistä sopimusta, mistä taas seuraa turvattomuudentunnetta.”
Topparin mukaan samankaltainen uskottomuus voi eri elämäntilanteissa saada erilaisen merkityksen. Se voi satuttaa joissakin tilanteissa enemmän kuin muulloin. Uskottomuutta esiintyy usein elämän siirtymävaiheissa, joissa ihmiset ovat erityisen haavoittuvia.
”Pettäminen voi olla kertaluonteinen fyysinen tapahtuma, tai pitkään jatkuva suhde toiseen. Pettäjä voi myös kokea olevansa ihan hyvässä parisuhteessa, ja silti jokin tilanne tai olosuhde laukaisee uskottomuuden. Uskottomuus ei pettäjän mielestä kilpaile hänen parisuhteensa kanssa”, Toppari kuvailee.
______________________________________________________________________________
”Pettäminen ei ole puolison syytä. Uskottomuus liittyy ihmisen omiin kehitysprosesseihin ja teemoihin, joita jokin tilanne herättää. Pettäminen liittyy usein elämän siirtymävaiheisiin ja aika usein omien lasten uusiin elämänvaiheisiin. Esimerkiksi kun lapsi syntyy tai aloittaa koulun, tai kun lapsi alkaa seurustella tai muuttaa pois kotoa. Joskus uskottomuuteen liittyy poikkeava elämäntilanne, esimerkiksi sairaus, työttömyys tai lapsettomuus. Nousee tunnelmia ja oloja, joihin ihminen lähtee hakemaan ratkaisuja”, Toppari sanoo.
Topparin mukaan seksin puute on liian yksinkertainen selitys uskottomuudelle.
”Suurimmassa osassa pitkiä parisuhteita on aikoja, jolloin ei ole seksiä ja silti kaikki eivät petä. Sairauden tai lasten syntymän yhteydessä on katkoja seksissä, eikä se yksin johda uskottomuuteen. Parisuhteen seksi ei myöskään suojaa uskottomuudelta”, Toppari sanoo.
”Joskus uskottomuus on alun alkaen halua irrottautua suhteesta, halutaan itsenäistyä parisuhteesta. Osalla pareista ei ole halua jäädä vanhaan suhteeseen.”
Topparin mukaan uskottomuuden taustalla voi olla se, että parisuhde on solmittu tietyssä elämänvaiheessa tai tiettyyn tarpeeseen, ja nämä alkuperäiset motiivit eivät enää täyty.
”Ehkä ihminen on tullut vaiheeseen, jossa pystyy paremmin hahmottamaan, mitä haluaa ja millaista elämää haluaa elää.”
______________________________________________________________________________
Topparin mukaan moni pettäjä ihmettelee omaa käytöstään.
”On epämääräinen olo. Ihminen itse ei ehkä huomaa, että hänellä on erikoinen olo. Eteen sattuu tilanne, jossa löytää yhtäkkiä jonkun kiinnostavan ihmisen. Jotkut yllättävät itsensäkin omalla uskottomuudellaan. He ajattelevat, etten ole tällainen ihminen. Vain osalla pettäjistä uskottomuus on täysin tarkoitushakuista”, Toppari kertoo.
Topparin mukaan pariterapiassa usein selviää, että uskottomuus on ihmisen tapa yrittää ratkaista asioita.
”Se liittyy usein itsenäistymiseen. Se on omaksi itseksi tulemisen prosessi, jossa irtaudutaan vanhasta ja haetaan muutosta.”
______________________________________________________________________________
”Monenlaiset ihmiset voivat pettää. Monella on jokin kriisikohta elämässään tai osalla on läheisyyden säätelyn vaikeus. Heidän voi olla vaikea sitoutua yhteen ihmiseen. He eivät halua päästää ketään liian lähelle”, Toppari sanoo.
”Joskus ihmiset sanovat, että uskottomuus oli heille ainoa asia, joka oli jotain omaa.”
Topparin mukaan nuorena solmitut parisuhteet kantavat paljon lapsuudenperheeseen liittyviä taakkoja ja omiin vanhempiin liittyviä teemoja. Yhteisen lapsen saaminen voi aiheuttaa sekaannusta parin rooleissa.
”Intiimi suhde pitää toteuttaa jossain muualla. Äidin tai isän kanssa ei voi harrastaa seksiä.”
Topparin mielestä uskottomuuden oikeisiin syihin ei pureuduta kunnolla.
”Montako tietokirjaa on kirjoitettu suomeksi uskottomuudesta? Vaikka kaikki jossain elämänsä vaiheessa törmäävät asiaan jollain tasolla, ei siitä oikein saa otetta. On vaikea päästä keskustelussa syvemmälle tasolle. Uskottomuutta on vaikea tutkia. Ihmisten tulisi kääntyä itseensä, ja se voi olla kiusallista ja vaikeaa.”
______________________________________________________________________________
Petetylle uskottomuus tulee yleensä järkytyksenä. Toppari löytää uskottomuuden paljastumisesta hyviäkin puolia.
”Uskottomuuden paljastuminen pakottaa parisuhteen muutokseen. Usein pari alkaa puhua asioista, joita ei ole ennen käynyt läpi. Kannattaa pysähtyä miettimään, mitä tämä opettaa. Mitä uutta löydän itsestäni ja parisuhteestani. Yllättävän usein myös petetty löytää uusia puolia itsestään”, Toppari kannustaa.
Topparin mukaan monet uhoavat jättävänsä puolisonsa, jos tämä jää kiinni pettämisestä, mutta yllättävän moni onkin valmis jatkamaan parisuhdetta ja antamaan anteeksi.
”Uskottomuus on kuin tukki raiteilla. On pakko pysähtyä. Joskus tulee niin suuria tuhoja, ettei osa pareista toivu niistä koskaan. On vaikea löytää turvallisuus ja luottamus uudestaan. Parhaimmillaan tämä on opettavainen prosessi.”
”Valitettavasti osa pareista ei pysty siitä enää nousemaan. Pahinta on jos petetyksi tulemisen kokemus toistuu. Toinen paljastuu ja lupaa lopettaa sivusuhteensa, mutta suhde jatkuukin ja petetty kokee saman uudestaan. Siitä on vaikea lähteä nousemaan”, Toppari sanoo.
______________________________________________________________________________
”Pitkässä parisuhteessa tulee varmasti tilanteita, joissa tapaa ihmisiä, joihin ihastuu. Työelämässä koetaan nykyään usein intohimoisia hetkiä, kun onnistutaan yhteisessä projektissa ja kilistellään laseja. Ollaan alttiina rakastumiselle”, Toppari kuvailee työelämän vaaroja.
Kaikki eivät salaa toiseen ihastumista kumppaniltaan.
”Voi rakastua ja ihastua päivänvalossakin. Ihastuminen ei välttämättä edellytä salailua ja valehtelua. Kaikki eivät myöskään petä fyysisesti, vaikka rakastuisivatkin toiseen”, Toppari muistuttaa.
______________________________________________________________________________
”Maailma on nyt senkaltainen, että parisuhteesta tankataan asioita, joita ennen saatiin monesta muusta lähteestä. Ennen oltiin suhteessa myös esimerkiksi sukuun, jumalaan tai kylään, nyt haetaan kaikki parisuhteesta. Parisuhteista tulee liian tiiviitä ja tämä altistaa uskottomuudelle”, Toppari kuvailee.
______________________________________________________________________________
Topparin mukaan ihmiset arvostavat uskollisuutta ja ihmisillä on suuri tarve kahdenkeskisyyteen ja romanttiseen ja symbioottiseen parisuhteeseen.
”Parisuhdetta suojaa hyvä tunneyhteys toiseen. Silloin pysymme toistemme mielessä. Kun meillä on ikkuna auki toiseen, voimme luottaa siihen, että omat yhteydenotot tulevat vastaanotetuiksi. Jos ikkunaa ei pidetä puolin ja toisin auki, aletaan rakentaa seinää puolisoiden välille. Silloin suhde on vaarassa”, Toppari varoittaa.
”Hyvä tunneyhteys puolisoon on kuin toimiva nettiyhteys. En tarvitse sitä koko aikaa, mutta voin luottaa siihen, että se tarvittaessa toimii. Hyvää suhdetta ei halua riskeerata. Jos pystyy eläytymään toisen tunteisiin suruissa ja iloissa, on vaikeampi satuttaa toista pettämällä.”
”Jos taas tunneyhteys on huono, kumppani on helpompi tiputtaa mielestä ja olla suhteessa toiseen. On erittäin vaikeaa olla rakkaussuhteessa kahden kanssa. Jos ihastuu toiseen, alkaa helposti mitätöidä kumppania mielessään, koska intiimi tunnesuhde kahteen partneriin aiheuttaa liian suuren ristiriidan”, Toppari kertoo.
______________________________________________________________________________
”En usko, että uskottomuutta tai seksuaalisuutta voi erottaa omaksi alueekseen meidän psykologiasta ja selittää sitä vain hormoneilla. Monimutkaista asiaa ei voi pelkistää biologiaan”, sanoo Toppari.
Miehet ja naiset tarvitsevat Topparin kokemuksen mukaan pohjimmiltaan samoja asioita.
”Toiveena on, että joku näkee mut, joku ymmärtää ja hyväksyy, on kiinnostunut asioistani ja jakaa maailman mun kanssa. Tarpeet ovat pitkälti samat kuin lapsena. Kukaan ei ole vielä kiistänyt sitä, vaikka olisi kuinka kova jätkä”, Toppari vakuuttaa.
”Seksi tai seksiaddiktio on joillekin tapa rauhoittaa itseään. Se on väylä hakea tyynnytystä, ihan kuin alkoholi tai juokseminen.”
”Pohjimmiltaan uskottomuudellakin haetaan liittymistä ja turvaa. Usein turva on näennäistä. Epävarmuus itsestä voi ajaa ventovieraan syliin. Läheisessä suhteessa olemme alttiimpia”, Toppari kuvailee.
”Seksi tai seksiaddiktio on joillekin tapa rauhoittaa itseään. Se on väylä hakea tyynnytystä, ihan kuin alkoholi tai juokseminen.”
”Ihmislajille on ominaista olla turvallisessa kiintymyssuhteessa. Mitä enemmän parilla on yhteistä, sitä enemmän erittyy kiintymyshormonia. Hyvässä parisuhteessa on vanhemman ja lapsen suhdetta muistuttavaa kiintymystä ja hoivaelementtejä”, Toppari paljastaa.
”Kun kumppanit resonoivat myös fysiologisesti, on ulkopuolisen vaikeampaa tulla väliin.”
______________________________________________________________________________
”Yrittäkää päästä syvemmälle asioissa. Usein tarvitaan ulokopuolista apua, joku joka osaa katsoa asioita toiselta tasolta”, Toppari neuvoo.
”Parin pitäisi saada yhteinen ymmärrys siitä, että mitä meille tapahtui. Uskottomuus ei ole vain jostain tullut tsunami. Parin pitää tarkastella yhteistä parisuhdetta.”
Toppari myöntää parisuhteen korjaamisen olevan iso urakka.
”Pettäjän pitäisi ottaa vastuu teostaan ja olla aidosti pahoillaan. Olisi osattava tuntea myötätuntoa toista kohtaan: tein väärin, rikoin yhteistä sopimusta. Pettäjän vastuunotto on edellytyksenä sille, että pari pääsee eteenpäin”, Toppari sanoo.
”Ja petetyn tulisi osata kertoa omista tunteistaan. Syyllistäminen ja toisen pahuuden ja epäluotettavuuden korostaminen ei auta.”
”Uskottomuudesta toipumisen prosessi on usein pitkä ja vaativa. Olennaisinta on halu mennä eteenpäin yhdessä”, Toppari kannustaa.
