Suhdeklinikka

KYSYMYS: Seurustelin ennen miehen kanssa, joka on minua vuoden vanhempi, mutta minä petin häntä henkisellä tasolla. Suhteemme kesti melkein puolitoista vuotta. Meillä on sellainen erikoinen yhteys, jota ei ole jokaisella parisuhteessa olevalla, joten koen, että hän oli minun "se oikea”.

Nyt en tiedä mitä minä ajattelisin. Emme halua kertoa kenellekkään, mutta mitä voimme tehdä? Hän tietää ettei halua olla minun kanssa enää. Ainakin kovasti väittää. Mutta mitä pitäisi tehdä? Olen sekaisin ja en voi lopettaa hänen rakastamista. Haluamme olla kuitenkin väleissä, mutta en tiedä pystynkö tunteideni takia ja tämmöisen soutamisen ja huopaamisen takia varsinkin kun hän saa minut toivomaan ja luulemaan kaikenlaista! Haluaisin meidät vain takaisin yhteen.

Nimim. Epätoivoinen Vailla Suuntaa, 17 vuotta

VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Nimimerkkisi jo oikeastaan kertoo paljon tilanteestasi ja tunteistasi. Olet ajautunut ja eksynyt epäselvään suhteeseen ja tunnet siinä ahdistusta. Kysymyksesi luettuani en ihmettele yhtään, että tunnet epätoivoa. Suhteenne on sisältänyt paljon edestakaista liikettä; eroamista, paluuta yhteen, kompastelua, pettämistä, uutta yritystä... Ei ihme, että olet sekaisin. Kuvailemasi kaltainen tilanne olisi kuluttava kenelle tahansa. Elämässä ei tarvitse aina määrätietoisesti edetä kohti päämäärää, mutta on tärkeää, että on jotain liikettä kohti parempaa. Tuntuu, että olette juuttuneet "soutamiseen ja huopaamiseen", kuten kirjoitat.

Ihmisestä luopuminen tai irrottautuminen on joskus todella vaikeaa. Silloinkin, kun on tunne siitä, että tämä suhde ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla. En tiedä, mitä tarkoitat "henkisellä pettämisellä", mutta luulen, että sekin osaltaan kertoo siitä, että alusta alkaen teidän on ollut vaikea sitoutua ja pysähtyä toistenne kohdalla. Jostain syytä, kuitenkin, palatte aina, tavalla tai toisella, toistenne luokse. Kuullostaa siltä, että tuo irtipäästäminen on teille molemmille vaikeaa. Ehkä siksi hän käy edelleen "lämmittelemässä" luonasi, vaikka on jo toisessa suhteessa, ehkä maailma tuntuu kylmältä ilman sinua.

Minuun teki vaikutuksen, se että tunnistit itsessäsi sen, ettet "halua satuttaa ketään" tai, että kehotit miestä ajattelemaan nykyistä kumppianiaan ja hänen tunteitaan. Tämä osoittaa se, että olet empaattinen ja kykenet näkemään myös suhteenne ulkopuolelle.

Luuletko, että voisit päästää hänestä irti? Vaikka vähäksi aikaa ja miettiä, ja kuullostella, miltä se tuntuu. Ymmärrän, että erossa oleminen sattuu, mutta sattuuko se yhtä paljo,n kuin kuvailemasi tunne toivon heräämisestä ja sen menettämisestä? Voiko erossa olo sattua yhtä paljon, kuin se tyhjyys, jota koet kun hän lähteekin luotasi "lämmmittämisen" jälkeen ja jäät yksin? Sattuuko se yhtä paljon, kuin tunne siitä, että satutat jotakuta ulkopuolista?

Luulen, että näiden kysymysten miettiminen on helpompaa muualla kuin "soutuveneessä eksyksissä matkalla ei minnekään". Tarvitset ympärillesi hetken rauhaa ja tyyntä, silloin kuulet vastauksetkin selvemmin.

Kirjeen alussa kerrot, että välillänne oli "erikoinen yhteys" . Se on hienoa; sitä tunnetta ja kokemusta ei kukaan ole ottamassa sinulta pois. Saat tallentaa sen itsellesi kokemukseksi ja aarteeksi. Ehkä joskus tulee joku toinen, joka tuntee erityiseltä, vaikka eri tavalla.

Vastasinkohan sinulle mitenkään, vai kysyinkö vaan kanssasi lisää. Toivotttvasti löydät vastaukset itsestäsi. Minä ainakin uskon niin.

Kohti valoa!
perheneuvoja Kati

KYSYMYS: Olin poikaystäväni kanssa yhdessä kolme vuotta, joista asuimme saman katon alla kaksi ja puoli vuotta. Taloudellisesti oli todella tiukkaa, sillä molemmat opiskelivat. Tarvitsin paljon apua mieheltä koulutehtävissäni ja hän auttoi. Omasta mielestäni hänen puhumattomuus ja stressi vei meidät siihen tilanteeseen, että hän tahtoi erota. Eron jälkeen hän sanoi, että olin pistänyt itseni aina etusijalle ja että hän oli luopunut omista asioistaan, että voi auttaa mua ja kaiken tämän lisäksi olin kiitämätön.

Nyt kun tiedän mitä tein väärin, olen pyytänyt mahdollisuutta kokeilla vielä yhdessäoloa. Tiedän, mikä ongelma oli ja olen parantanut tapani ja voin vielläkin parantaa.

Mies sanoo, että ei jaksaisi antaa mahdollisuutta, sillä ei usko että se toimisi.

Mitä meidän pitäisi tehdä? Rakastan häntä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, mutta hänen tuntee ovat hiipuneet vähemmälle, koska olemme riidelleet ja hänellä on paljon stressiä. Pitäisikö hänen antaa mahdollisuus vai onko vika mussa, kun hänestä on tullut rakkaampi ja en osaa jatkaa elämää yksin?

Toivon mahdollisuutta, että voin näyttää olevani nyt parempi ja hän ei usko mahdollisuuden auttavan mitään.



Mies petti mua kahden eri henkilön kanssa pari kertaa. Erosimme tämän tultua tietooni pari kuukautta myöhemmin. Ja silti siis minä tahdon palata yhteen.

VASTAUS: Kiitos viestistäsi, jossa kysyt mitä teidän pitäisi tehdä tilanteessa, jossa sinä toivoisit teidän yrittävän eron jälkeen uudelleen yhdessäoloa, mutta entinen poikaystäväsi ei usko että se toimisi ja hänen tunteensa ovat hiipuneet. Kysyt myös että pitäisikö hänen antaa sinulle mahdollisuus vai onko vika sinussa ja mahdollisesti sinun vaikeudessasi päästää irti ja jatkaa elämääsi.

Hyviä kysymyksiä ja varmaankin aika moni tunnistaa itsensä tämänkaltaisesta tilanteesta. Kaipuusta menetetyn rakkauden perään on kirjoitettu lukuisia lauluja ja runoja juuri siksi, että nuo tilanteet herättävät niin vahvoja, raastavia tunteita. Ihmiset ovat eroissa usein eri mieltä siitä, että yritimmekö riittävästi ja olisiko meillä ollut vielä mahdollisuuksia. On myös hyvin tavallista, että jompikumpi puolisoista haluaa eroa enemmän ja toisen on ”suostuttava” siihen.

Luen kirjeestäsi syyllisyyttä, katumusta ja myös voimakasta tarvetta korjata sekä omaa käyttäytymistä että myös sitä kuvaa minkälaisena entinen poikaystäväsi sinut näki ja koki. On hienoa, että nyt kun tiedät, pystyt ottamaan vastuuta omasta osuudestasi parisuhteeseenne ja tapahtuneeseen. Parisuhteessa on kuitenkin aina kaksi osapuolta ja kumpikin omalta osaltaan vaikuttaa suhteen toimimiseen ja/tai toimimattomuuteen. On siis asioiden yksinkertaistamista ajatella, että suhteenne ei toiminut siksi, että sinä teit/toimit väärin. Pohdit itsekin, että hänen puhumattomuus ja stressi vaikuttivat myös tilanteeseen. Kirjeesi perusteella kuulostaakin siltä, että poikaystäväsi ei suhteenne aikana kertonut sinulle miten hän kokee suhteenne ja sinun käyttäytymisesi. Hän kommunikoi tyytymättömyyttään uskottomuudella ja lopulta eroamalla. Vasta sen jälkeen hän alkoi sanomaan asioita, syyttämällä. Se on hänen osuuttaan. Ei ole ihme, että sinusta tuntuu ikävältä kuulla noita asioita vasta jälkikäteen.

On myös helppo ymmärtää, että nyt kun tiedät miten hän asiat koki, niin haluaisit korjata, saada uuden mahdollisuuden. On itse asiassa aika tavallista sekin, että vasta suhteen päätyttyä, etäisyyden päästä, pystymme näkemään ja nimeämään suhteen aikaisia asioita paremmin.

Mutta noihin kysymyksiisi. Ajattelen että toista ihmistä ei ole mahdollista pakottaa haluamaan. Pakottaminen yleensä vain pahentaa asioita. Voimme ajatella, että on epäreilua luetella epäkohtia jälkikäteen ilman että antaa toiselle mahdollisuutta korjata. Siitä huolimatta meillä ei ole oikeutta vaatia uutta mahdollisuutta, vaan on päästettävä toinen menemään, jos hän niin haluaa.

Minusta viestisi tärkein kysymys on oikeastaan tuo kohta, jossa pohdit itseäsi ja sitä että onko kyse sinusta ja sinun vaikeudestasi jatkaa elämääsi ilman häntä. Jos näin olisi, niin miksiköhän se on niin vaikeaa?
Mikä siinä tuntuu erityisen vaikealta? Yksin oleminen? Jätetyksi tuleminen? Torjutuksi tuleminen? Kelpaamattomuus? Se, että toinen näkee minut ”väärin”? Miten tämä vaikeus mahdollisesti liittyy sinuun ja sinun historiaasi?

On aika tavallista sekin, että eron jälkeen puolisot näkevät yhteisen suhteensa ja kummankin osuuden siinä eri tavalla. Siihen on usein hyvä jossain määrin myös suostua. Se ei tarkoita sitä, että jommankumman kanta olisi oikeampi.

Ihmiset joita olemme rakastaneet jäävät meihin. He opettavat meille asioita itsestämme ja elämästä ylipäätään. Rakkauden päättyminen on usein raskasta. On kuitenkin tärkeää surra pois ja pystyä vähitellen päästämään irti jotta uusi voisi tulla tilalle.

Hyvää jatkoa Sinulle!

perheneuvoja Helena

KYSYMYS: Mieheni on jäänyt kiinni kolmen vuoden ajan useaan otteeseen pettämisestä työyhteisöstä olevan henkilön kanssa. Jos suhde tulisi ilmi, menettäisivät molemmat työpaikkansa. Koska asia on arkaluontoinen en voi valaista tätä tarkemmin. Mieheni moittii minua mustasukkaisuudesta. Ja kieltää suhteen. Kuitenkin löydän aina todisteita, että suhde jatkuu.

Mieheni käyttää alkoholia aika runsaasti, hän on alkanut tupakoimaan "vanhoilla päivillään". Lisäksi hänellä on univaikeuksia ja on käyttänyt siihen mielialalääkettä. Poistin lääkkeet hänen piilostaan, koska niitä ei saisi käyttää alkoholin kanssa, eikä ole mukavaa kun ei tiedä, että onko toinen lääkkeissään kun rupeamme nukkumaan. Olen aika ahdistunut, pelkään mieheni puolesta. Jos eroaisimme joutuisi mieheni maksamaan minut ulos, ja hänen työssä kulkeminen hankaloituisi, koska kotona ei olisi kaikki valmiina. Omassa tasapainossa pysyminen on välillä hankalaa.



50-villityskö?

VASTAUS: Nimimerkkisi kertoo minulle siitä, että toivot miehesi käyttäytymisen olevan ohimenevä vaihe, viidenkympin villitys. Aikuisellakin on itsenäistymisvaiheita. Silloin mietitään omaa elämää; mitä tämä on ollut ja mitä voi vielä olla edessä. Mitä oikeastaan haluan elämältäni? Tällaiset henkilökohtaisten murrosvaiheiden tiedostaminen voi auttaa ymmärtämään omaa tai läheisen käyttäytymistä. Kuitenkaan se ei oikeuta loukkaamaan toista esimerkiksi pettämällä.

En ihmettele viimeistä lausettasi, päinvastoin. Miten ylipäätään jaksat, ja miten pysyt tasapainossa. Se, miten kuvaat suhdettanne, tuo mieleen lapsen ja vanhemman välisen suhteen. Vanhempi suojelee ja huolehtii. Se on sinun roolisi, niin kauan kuin haluat sitä.

Nyt pelkäät miehesi puolesta ja olet huolissasi hänestä: mitä jos salasuhde paljastuu ja häneltä menee työpaikka? Eikö jokaisen tule kantaa vastuu omista valinnoistaan? Huolehdit, että ruoka on valmista ja saunakalja kylmää. Ja siitäkin, ettei mies käytä lääkkeitä väärin. Mikäpä siinä, jos niin haluat tehdä. Etkö luota, että hän pystyy itse ottamaan vastuuta aikuisen tavoin?

Onko eroamisen esteenä ainoastaan aikuisen pojan tunteet, ja se ettei mies pärjää ilman sinua? Neuvoisin sinua miettimään vakavasti, mitä itse haluat. Eikö sinun elämäsi ole yhtä tärkeä kuin jonkun toisenkin? Onko miehen vaativa työ se, minkä ympärillä kaikki pyörii? Tutki omia tunteitasi, omia unelmiasi. Mitä sinä haluat elämältä? Toimi sitten sen mukaan. Et voi elää miehesi elämää, etkä poikasikaan, vain omaasi.

Millä tavoin elämäsi olisi parempaa, jos eroaisitte? Entä mitä menettäisit? Oletteko keskustelleet siitä, millaisena kumpikin näkee liittonne? Mitä muutoksia miehesi haluaisi suhteeseenne? Hän ei halua erota. Minkä hän haluaa jatkuvan? Entä sinä – minkä toivot jatkuvan ennallaan?

Heikki, perheneuvoja

Hei!

Kannattaako tästä keskustella hänen kanssaan vai saanko tunteet työstettyä itsekseni syrjään? Tuleeko tästä tulevaisuudessa vielä suurempi ongelma jos tätä ei juuri nyt kohdata? Haluan todella että onnistun hänen kanssaan koska rakastan häntä todella.
Nainen

Hei Kysyjä!

Kiitos kauniista ja rehellisestä viestistäsi. Tuntui hyvältä lukea, kun kerroit kunnioittavasi ex-puolisoasi ja rakastavasi uutta kumppaniasi.

Mietit, mitä tehdä mustasukkaisuuden tunteillesi. Minä mietin, mitä teit mahdollisille syyllisyyden ja pettymyksen tunteillesi aikaisemman avioliittosi purkauduttua sinun rakastuttuasi uuteen ihmiseen? Onko sinulle ollut aikaa ja tilaa kunnolla päättää edellinen suhteesi mielessäsi ja surra sen epäonnistuminen? Monessa ihmisessä kuvaamasi tilanne olisi herättänyt muiden tunteiden lisäksi kiukkua ja vihaa. Sinä et mainitse tällaisia tunteita lainkaan. Jään miettimään, mitä vihan, katkeruuden, epäluottamuksen ja kiukun tunteille on tapahtunut? Mitä ajattelet itsestäsi, kun avioliittosi päättyi näin ja toimit kuten toimit? Oletko päässyt käsittelemään eroon johtaneita syitä ja oletko voinut antaa itsellesi anteeksi omat toimesi?

Minä aloittaisin tilanteen pohdinnan miettimällä itseäni ja tekemällä tilit selväksi ensin itseni ja tekojeni kanssa. En tarkoita itsensä ruoskimista, vaan rehellistä pohdintaa siitä, miten tähän päädyttiin. Miettisin minkä voin itselleni antaa anteeksi, mikä on vain surtava pois, onko jotain sovitettavaa ja miten tästä eteenpäin. Samalla mietin oletko rauhassa ja sovussa itsesi kanssa ja miten itsekunnioituksesi voi?

Toisaalta ajattelen, että suhteesi uuden kumppanisi kanssa on kovin tuore. Ette ole kerinneet rakentaa vielä keskinäistä luottamusta ja turvallisuuden tunnetta kovin kauaa. Mietin, mikä suhteessanne voisi ehkäistä sinun fantasioidesi liikkumista pelottaviin pettämismielikuviin. Mietin, mitkä seikat vähentävät turvallisuudentunnettasi kumppanisi rinnalla? Voitko tuntea olevasi se tärkein hänelle? Onko välillänne tapahtunut jotakin, joka horjutti luottamustasi häneen? Tunnetko voivasi puhua hänelle kaikesta mielessäsi liikkuvasta ja koetko tulevasi hyväksytyksi sellaisena kuin olet? Onko kaikenlaisille tunteille sijaa suhteessanne, myös kiukulle, pettymykselle, haavoittuvuudelle ja riippuvuuden kokemukselle? Kokemukset siitä, että tulee riittävässä määrin ymmärrettyä ja hyväksyttyä kaikkine tunteineen ja tarpeineen lisää turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta. Voisin suositella, oman harkintasi mukaan, keskustelua kumppanisi kanssa mustasukaisuuden kokemuksistasi, mutta myös tarpeestasi turvallisuuteen ja hyvään riippuvuuteen. Ymmärrät itse mikä ero on kun sanotaan: Oletko sinä s****na pettänyt minua?! tai kun sanoo: Minä pelkään hirveästi, että en olekaan sinulle tärkeä ja menetän sinut!

Toivon sinulle hyviä keskusteluja kumppanisi kanssa.
Perheneuvoja Iiris

Olen 40-vuotias nainen ja ollut naimisissa jo 20 vuotta saman miehen kanssa. Meillä on kolme lasta, 19-, 17-, 12-vuotiaat. Miehellä on ollut tai on edelleen avioliiton ulkopuolinen suhde. Hän jäi kiinni ja lupasi lopettaa. Hän on jäänyt kiinni jo lukuisia kertoja.

Onko meillä mielestäsi enää mitään mahdollisuuksia jatkaa liittoamme?
Nainen, 40

Hyvä Rouva!

Mietit onko liitollanne mahdollisuuksia jatkua miehesi juomisesta, huutamisesta ja huorittelusta sekä mahdollisesta ulkopuolisesta suhteesta huolimatta. Et löydä lasten lisäksi mitään suhdettanne ylläpitävää voimaa. Jos ystäväsi kertoisi sinulle tämän saman omasta elämästään, mitä ajattelisit?

Pariterapiasta et usko mitään hyötyväsi, koska arvelet, että miehesi puhuisi terapeutin puolelleen. En väitä etteikö sellainen olisi mahdollista, mutta ainakin se olisi terapeutin vakava virhe. Terapeutin tulee olla mahdollisimman puolueeton ja neutraali, eikä asettua kummankaan puolelle toista vastaan. Oma kokemukseni pariterapiasta on, että siinä lähes mikä vaan on mahdollista, jos molemmat haluavat. Mutta tämä tarkoittaa, että molemmat osapuolet aidosti haluavat muutosta ja sitoutuvat siihen ja toisiinsa. Arveletko, että teillä olisi halua tällaiseen? Pariterapiassa voi pysähtyä myös pohtimaan sitä, onko suhteella ylipäätään jatkumisen mahdollisuuksia.

Miehesi sanoo, ettei halua eroa ja että eropäätös olisi kokonaan sinun vastuulla. Eikö miehesi näe omilla teoillaan mitään yhteyttä mahdolliseen eroon? Mitä sinulle merkitsee se, että miehesi pyrkii saamaan tilanteen näyttämään siltä, että sinä yksin olisit vastuussa mahdollisesta erosta? Tekeekö se sinusta esimerkiksi syyllisen tai vaikeuttaako se valinnan tekemistä? Miksi suostuisit kantamaan kaiken vastuun yksin? Ainakin omassa mielessäsi voit laittaa vastuuta sinne minne se kuuluu.

Minä en osaa ottaa kantaa siihen, onko liitollanne jatkumisen mahdollisuuksia. Se riippuu teistä. Kehotan sinua kuuntelemaan itseäsi. Jos tarvitset tukea oman äänesi ja varmuuden löytämiseksi, voit hankkiutua yksilöterapiaan. Siellä voit rauhassa miettiä, mitä todella haluat ja punnita vaihtoehtoja. Samaa voit tehdä myös ystävien ja muiden luotettujen ihmisten kanssa.

Toivon sinulle rohkeutta ja selkeyttä!
Perheneuvoja, Iiris

Riidat repivät yhdeksän vuotta kestänyttä suhdetta, suhde alkoi kummankin taholta salasuhteena ja tuntee sen jääneen sellaiseksi. Kummatkin ovat suhteen aikana toisiaan pettänyt ja miehellä ollut jopa useiden vuosien ajan rinnakkaissuhteita, jotka ovat tulleet esille. Luvannut joka kerta kuun taivaalta, mutta ei jostain syystä kykene pitämään lupauksiaan. Nainen käy psykoterapiassa, koska haluaa parantua kaikista asioista, joita suhde on aiheuttanut. Myös itse suhteen alussa pettänyt. Käynyt terapiassa kohta vuoden, mutta edelleen pysyy suhteessa, vaikka kokee sen olevan ahdistavaa ja täynnä epäluottamusta. Riidat kiertävät aina samaa rataa ja etäännyttää kumpaakin toisistaan. Mies ei kuitenkaan halua lopettaa suhdetta, vaan roikkuu siinä kuin olisi riippuvainen naisesta, mutta ei kuitenkaan osaa paikata aiheuttamaansa mielipahaa, vaan syyttää naista riidoista ja sen aiheuttamasta mielipahasta. Nainen yrittänyt erota satoja kertoja, mutta mies ei ota enää häntä vakavasti sen tiimoilta. Nainen pelkää jäävänsä ilman perhettä, lasta, normaalia parisuhdetta, koska mies ei kykene olemaan suhteessa avoimesti. Nainenkaan ei enää tiedä mitenpäin siinä kuuluisi olla, tuntee niin suurta nöyryytystä tapahtuneista ja häpeää tilannettaan, ettei kykene kertomaan kenellekään olevansa edelleen siinä suhteessa.

Nainen 37- ja mies 32-vuotias. Nainen kokee ettei pysty päästämään itsekään irti, koska toivoo koko ajan tilanteen muuttuvan ja heitä yhdistää seksuaalinen vetovoima voimakkaasti, joka ei ole koskaan yhdeksän vuoden aikana laantunut. Suhdetta ylläpitää intohimo, pelot, ahdistus, kommunikaation vähyys. Mies ei kykene minkäänlaiseen kommunikaatioon, vaan sulkeutuu täysin lukkoon ja syyttää naista jäkättämisestä. Mitä tilanteessa pitäisi tehdä, kun kummatkin kuitenkin kokee haluavansa kaikesta huolimatta olla suhteessa, miten suhdetta saisi korjattua, kun sitä on kummatkin vuosia pahoinpidellyt? Kummatkin ovat syyllisiä pahoihin asioihin, nainen haluaa muuttua ja mies väittää samaa, mutta nainen kokee ettei niin kuitenkaan tapahdu. Miten peloistaan pystyy päästämään irti, mistä löytyy voimavaroja muuttaa itseään parempaan suuntaan, jos toinen ei siihen kykene. Miten yrittää yhdessä jos ero ei ole vaihtoehto ja kokee toisen olevan valittu jostain syystä itselleen kaikesta pahasta huolimatta? Mitä neuvoja voisi antaa miehelle ja miten ne voisi kertoa, ettei toinen täysin sulkeudu?

Nainen, 37v

Hei,

Kuvailet parisuhdetta, joka on niin sairas, että se tekee myös suhteessa olevat ihmiset sairaaksi. Nainen joutuu käymään terapiassa parantuakseen suhteen aiheuttamista vammoista. Mutta sekään tuskin auttaa, koska sairas suhde sairastuttaa häntä yhä enemmän. Suhde on ahdistava, täynnä epäluottamusta ja perustuu pettämiselle. Se on niin huono, että nainen häpeää sitä ja itseään, eikä edes pysty kertomaan läheisilleen olevansa tässä suhteessa.

Naisella on sisimmässään valtava ristiriita: hän on yrittänyt erota useita kertoja. Ja toisaalta hän ei halua erota. Eikö hän pysty vai eikö hän halua? Eroyritykset ovat epäonnistuneet, koska mies ei halua eroa eikä ota eropuheita vakavasti. Kuitenkaan eroon ei tarvita kahta. Yksi riittää.

Toisaalta nainen haluaa erota, koska suhde ei tyydytä häntä. Toisaalta hän ei halua erota, koska pelkää jäävänsä ilman normaalia parisuhdetta. Mikä sitten on normaali paisuhde? Pysyessään tässä suhteessa nainen jää lähes varmasti ilman sellaista parisuhdetta, johon kuuluu luottamus, toisen arvostus ja keskinäinen kunnioitus.

Miksi mies haluaa pysyä tässä suhteessa? Onkohan syynä voimakas seksuaalinen vetovoima, jota he kaikesta huolimatta tuntevat toisiaan kohtaan. Ehkä tämä hyvä asia auttaa myös naista jaksamaan.

Kysymyksen perusteella tässä suhteessa on niin paljon tuhoavaa, että en rohkaisisi jatkamaan sitä. Asettaisin oman terveyden parisuhteen edelle. En myöskään usko, että joku olisi "valittu" jollekin. Ihminen valitsee itse kumppaninsa. Valinta voi olla oikea tai väärä. Toisaalta sanotaan, että kun ihminen valitsee itselleen kumppanin, niin hän tietäen tai tiedostamattaan valitsee aina jollakin tavalla tai jossakin mielessä oikean. Kumppani voi vastata johonkin tiedostamattomaan tarpeeseen ainakin sillä hetkellä ja tietyssä elämäntilanteessa, mutta myöhemmin voi osoittautua, että suhde ei ole elinkelpoinen.

Jos tämä pari haluaa pysyä yhdessä, siis jos molemmat haluavat sitä, niin se on heidän valintansa. Missä merkityksessä he voisivat olla toisilleen oikeat ja hyvät kumppanit? Nyt tuntuu siltä, että he nostavat esiin toisissaan huonoja asioita, toistensa varjopuolia. Tämä kierre pitää katkaista.

Kysyit mitä neuvoja voisi antaa miehelle. Ainakaan kumppanin ei kannata niitä neuvoja antaa, koska kumppanin neuvoja on vaikea ottaa vastaan. Sen sijaan naisen kannattaisi kertoa miehelle siitä, millaisen parisuhteen hän haluaa, mitkä ovat hänen unelmansa ja miten hän kokee kumppanin auttavan niiden suuntaan. Tämän lisäksi voisi kertoa siitä, mitä itse haluaa tehdä sen eteen, että tämä suhde olisi hieman parempi. Hän voisi kysyä, mitä mies ajattelee näistä.

Kuten kirjoitit, tässä ei syyttely auta. Molemmat ovat tuoneet suhteeseen sekä hyvää, että vahingollista. Molemmat ovat suhteessa vapaaehtoisesti. Ahdistavankin suhteen lopettaminen on raskasta, vaikeaa ja surullista. Mahdollisesti myös vapauttavaa.

Suhdetta ylläpitävät intohimo, pelot, ahdistus ja kommunikaation vähyys. Miten suhteessa tulevat esille ystävyys, hellyys, kumppanin arvostus ja keskinäinen kunnioitus.

Perheneuvoja Heikki

Haluaisin kysyä ulkopuolisen mielipidettä ongelmaani. Olen reilut 40-vuotias naimisissa oleva nainen ja meillä on 3 lasta. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta, josta viimeiset 5 vuotta on ollut haastavaa. Mieheni on ihan "hyvä tyyppi", mutta parisuhteestamme puuttuu läheisyys ja hellyys. Koen olevani jatkuvassa "hellyys- ja läheisyysvajeessa" jonka vuoksi olen ajautunut salasuhteisiin. Arki muuten sujuu kohtuullisen hyvin. Olen puhunut miehelleni kosketuksen tarpeesta jo vuosia, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Aiemmin pyysin häntä halaamaan minua tai rapsuttamaan iltaisin. Nyt en enää edes jaksa pyytää koska koen jatkuvasti "kerjääväni" sitä ilman että toinen tekisi sitä vapaaehtoisesti. Seksiä harrastamme ehkä 1-2 kertaa kuukaudessa.

Mieheni on hyvä isä. Huomaan silti alitajuisesti miettiväni eroa ratkaisuna, joskaan en sitä lasten kannalta toivoisi. En tiedä miten lähtisin purkamaan tilannetta?

Nainen, 40v

Hei ja kiitos viestistäsi!

Ensimmäiseksi tekee mieli muistuttaa, että kriisi on mahdollisuus. Kriisi on tilanne, jossa vanhat toimintamallit eivät päde vaan on etsittävä uusia. Tuntuu, että sinä ja te yhdessä olette tällaisessa vaiheessa. Nykyinen tapa elää ei sellaisenaan toimi vaan turhaudutte molemmat. Tällainen kohta elämässä ravistelee perusturvallisuutta, mutta pakottaa yksilöä - ja tässä tapauksessa paria sekä perhettä - tutkimaan uusia mahdollisuuksia.

Tuo kokemuksesi läheisyys- ja hellyysvajeesta parisuhteessa on valitettavan yleinen. Onko suhteessanne joskus aiemmin ollut riittävästi läheisyyttä ja hellyyttä? Jos näin on, milloin tilanne on alkanut muuttua nykyiseen suuntaan? Mitä muuta niihin aikoihin on tapahtunut elämässänne? Millaisia läheisyyden malleja olette saaneet omien vanhempienne kautta? Miten miehesi kokee nykyisen tilanteenne? Onko hän loukkaantunut jostakin? Mikä on tehnyt lähellä olosta ja koskettamisesta vaikeata? Alkuun päästäksenne olisi tärkeätä päästä puhumaan paitsi pintatasosta (Kosketa minua enemmän!) myös pinnan alla piilevistä tunteista (Epävarmuudesta? Huolesta, että toinen ei välitä? Hiipuneista tunteista? Peloista?) Yhtenä isona salaisuutena välillänne ovat sinun salasuhteesi. Mahtaako miehesi tietää tai aavistaa niistä jotakin?

Koet, että salasuhteet aluksi antoivat sinulle iloa, mutta eivät enää. Ymmärrettävästi haluat kokonaisvaltaista suhdetta, johon sitoutua tunteineen, ei ainoastaan seksin ja siihen liittyvän kosketuksen kautta. Mitä tapahtuisi, jos ottaisit tämän kaiken puheeksi avoimesti miehesi kanssa? Romahduttaisiko se koko liittonne ja jos niin, mitä se merkitsisi teille ja lapsillenne? Miten voisitte päästä kohtaamaan toisenne syvemmällä tasolla, jos säilytät salaisuuden? Vai voisiko hyvin paljas avoimuus antaa mahdollisuuden jollekin uudelle teidän välillänne? Kerroit pelkääväsi pariterapiaan menoa, koska et tiedä, millaisia omat reaktiosi olisivat syvemmälle menevissä keskusteluissa. Rohkaisisin kokeilemaan terapiaa. Terapeutti on siellä läsnä juuri teitä varten, jotta voisitte yhdessä luoda riittävän turvallisen ilmapiirin avoimelle keskustelulle. Tunteita ja niiden ilmaisua ei tarvitse pelätä. Riippumatta siitä, löydättekö tien yhteiseen jatkoon tai eroon, uskon terapian auttavan teitä kumpaakin ja siten myös lapsianne kohtaamaan elämän muutostilanteen turvallisemmin.

Heittelen tässä paljon kysymyksiä, joihin minulla ei ole valmiita vastauksia. Toivon teille rohkeutta käydä yhdessä töihin!

Ystävällisin terveisin,

Päivi, perheneuvoja

Olen ollut yhdessä vaimoni kanssa jo reilu kaksi vuotta. Hän on alusta alkaen ollut todella mustasukkainen, mutta tosipaikan tullen hän kieltää sen ehdottomasti. Hän katsoo kelloa, kun lähden salille ja jos hänen mielestään minulla menee liikaa aikaa, hän epäilee, että olen ollut pettämässä. Hän ihmettelee, kun en halua hänen kanssaan lähteä mihinkään, sillä joka kerta alkaa riita, että taas katsoit tuota ja tuota naista. Kävin traumaterapiassa ja hän epäili, että petän häntä terapeutin kanssa. Hän lukee tekstiviestini, tarkastaa Facebookin jne.

Nyt olen ollut kotoa pois muutaman päivän. Nyt hän syyllistää minua, ja sanoo että lapsilla on ikävä. Kolme lasta, yksi yhteinen n. seitsemän kuukautinen vauva. Tuntuu, että hän satuttaa joka päivä henkisesti. Ei auta raha-asioissa. Minun kuulemma pitää miehenä elättää perhe, eli minun rahat on perheen rahaa ja hänen äitirahat + muut lisät hänen rahaansa. Alkaa usko loppua.

Hei!

Kiitos viestistäsi. Olipa karua kuvausta perhe-elämästä.

Kerroit, että olette olleet yhdessä avovaimosi kanssa jo kaksi vuotta. Minun näkökulmastani se voisi olla myös vasta. Näiden kahden vuoden aikana on tapahtunut paljon. Olette tavanneet toisenne, ihastuneet, tutustuneet, muuttaneet yhteen, muodostaneet uusperheen ja saaneet yhteisen lapsen. Varsin lyhyessä ajassa on tapahtunut monia isoja asioita, jotka jo yksinäänkin vaatisivat aikaa ja sopeutumista.

Et kertonut taustoistanne, mutta avovaimollasi ainakin on takana myös ero vanhempien lastensa isästä/isistä. Jotain rankkaa sinäkin olet jo aiemmin kokenut, kun mainitsit traumaterapiasta.

Kirjoitit, että avovaimosi on alusta asti ollut sinusta mustasukkainen. Joskus mustasukkaisuus nousee ihan aiheesta ja oikeasta syystä, joskus ihmisen omasta epävarmuudesta ja aiemmista petetyksi ja/tai jätetyksi tulemisen kokemuksista. Naisesi voimakkaista reaktioista päätellen luottamus tuntuu olevan hänelle erityisen vaikeaa.

Itsemurhalla uhkailu on voimakas ase. Mikäli tiedät hänellä olleen aiempia itsemurha-ajatuksia tai -yrityksiä, tilanne tulee ottaa vakavasti. Uhkailut samoin kuin raivokohtaukset kertovat hänen epätoivostaan ja pahasta olostaan. Niihin hän tarvitsee perheen ulkopuolista apua. Kehota häntä hakemaan pikaisesti itselleen apua ja mene tarvittaessa ensimmäiselle käynnille mukaan. Terveyskeskus- tai neuvolalääkäri voi kirjoittaa lähetteen paikalliselle psykiatrian poliklinikalle.

Koet, että hän satuttaa sinua jatkuvasti henkisesti. Kontrollointi, lyöminen ja pureminen kuuluvat kaikki lähisuhdeväkivallan muotoihin, samoin tavaroiden rikkominen. Tällaiseen kohteluun sinun ei tietenkään pidä suostua. On myös lapsille vahingollista elää perheessä, jossa on väkivaltaa.

Ymmärrän, että etäisyyden ottaminen riitatilanteessa oli varmasti tarpeellista. Mietin nyt sitä, miten avovaimosi mahtaa pärjätä kolmen lapsen kanssa, joista yksi on vielä vauva. Tarvitsette varmasti keskusteluapua tilanteen selvittämiseen myös yhdessä. On tärkeää selvittää, onko yhteiseloa mahdollista jatkaa ja millä ehdoilla tai mikäli päädytte eroon, miten lasten mahdollisimman hyvä hoito turvataan? Keskusteluapua voitte saada neuvolan kautta, kunnallisista perheneuvoloista tai kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksista, yhteystiedot löytyvät täältä:
www.evl.fi > Apua ja tukea > Ihmissuhteet > Perheneuvonta.

Muista, että sinun on tärkeää pitää huolta paitsi lapsista, myös itsestäsi isänä. Siinä olet korvaamaton.

Kannustavin terveisin
Paula, perheneuvoja

Olen 43-vuotias vapaa nainen. Olen ollut vapaana tai yksinäisenä jo useamman vuoden eikä minulle ole lapsia. Reilu vuosi sitten tapasin kiinnostavan, kolme vuotta nuoremman miehen. Kävi myös ilmi, että hän asuu lähelläni, hänelläkään ei ole lapsia, ja niin ymmärsin alkuun, että hän olisi myös vapaa.

Mikä olisi viisaus, mitä minä voisin tehdä? Poikkilaittokaan ei ole mahdoton, jos se asiantuntijoista näyttää parhaimmalta. Sen tiedän, että kun tapaamme, minun ei kannata jankuttaa miehen ”tyttöystävästä”, koska mies ei pidä siitä. Ja senkin ymmärrän, että kyse on miehen omista prosesseista, jotka hänen täytyy itse elää läpi. Aika näyttää hänen kohdallaan, mitä tapahtuu. Mutta jos hypoteettisesti ajattelen, että haluan tämän miehen itselleni, niin onko se edes realistista ja mitä tehdä?

Nainen, 43

Hei ja kiitos viestistäsi!

Luin tarinaasi useaan kertaan ja päällimmäiseksi minulle nousee mieleen kysymys: Minkälaista parisuhdetta sinä kaipaat ja tarvitset? Kirjoitit, ettet ole enää tässä iässä perustamassa perhettä, vaan haluat elää. Millä tavalla? Riittääkö sinulle nykyisen kaltainen, väljä suhde vai kaipaatko enemmän? Tässä kohtaa kannattaa olla itselleen rehellinen. Monet jatkavat epätyydyttävässä suhteessa siksi, etteivät koe ansaitsevansa parempaa. Itse ajattelen kuitenkin niin, että jokainen meistä ansaitsee vastavuoroisen ja toista kunnioittavan suhteen. On tärkeää kunnioittaa myös itseään ja puolustaa omia rajojaan. Miksi tyytyä vähempään?

Kirjoitit ymmärtäneesi alkuun, että tapaamasi mies olisi vapaa. Kertoiko hän sinulle näin? Muutaman viikon jälkeen törmäsit mieheen toisen naisen seurassa. Mitä ajattelit tuolloin? Mies selitti kyseisen naisen olevan ex ja myöhemmin hän määritteli suhteen samaan naiseen on-off-suhteeksi. Mielestäni tämä on varsin hämmentävä lähtökohta uudelle ihmissuhteelle. Miksihän mies ei ollut alunperin kertonut sinulle on-off-suhteestaan? Entä kuinka mies mahtaa määritellä teidän välisen suhteen muille? Onko mahdollista, että hän näkee teidänkin suhteen on-off-suhteena, joka jatkuu hänen ehdoillaan?

Kirjoitit yhteydenpidossanne olleen parin kuukauden tauon, kun ilmeni että mies oli lähdössä on-off-naisensa kanssa ulkomaanmatkalle. Mitä ajattelit tästä? Mikä sai mielesi muuttumaan? Myöhemmin mies kertoi tehneensä lyhyessä ajassa isoja elämänmuutoksia. On-off-suhteen jatkuvuudesta ette ole suoraan keskustelleet. Olet tulkinnut, ettei suhde ole edennyt sen vakavammaksi ja näin voi hyvin ollakin. Toisaalta meillä on usein taipumus tehdä omien toiveidemme mukaisia tulkintoja. Jos mies ei ole suoraan sanonut lopettaneensa on-off-suhteen, voidaan myös olettaa sen mahdollisesti jatkuvan. Onko se sinulle ok?

Kysyt, mitä sinun pitäisi tehdä. Pohdit, että toisaalta haluaisit katsoa tämän suhteen loppuun. Mikä olisi sinulle konkreettinen merkki tällaisen suhteen loppumisesta? Entäpä jos mies haluaa jatkaa on-off-tyyppistä seurustelua sinun kanssakin – riittääkö se sinulle? Kirjoitat oivaltavasti, että kyse on miehen omista prosesseista. Toista emme voi muuttaa vaan muutoksen pitää lähteä ihmisestä itsestään. Sen sijaan omaa asennoitumistamme voimme muuttaa ja vaikuttaa omien valintojemme kautta elämämme kulkuun.

Suosittelen, että keskustelet ensin itsesi kanssa, mitä sinä haluat ja tarvitset. Jos haluat uskollisuuteen ja luottamukseen perustuvan parisuhteen, on kaksi vaihtoehtoa: Kerrot tämän miehelle ja kysyt, onko hän valmis sitoutumaan parisuhteeseen kanssasi. Tämä vaihtoehto sisältää toki riskinsä, mutta silloin olet uskollinen omille päämäärillesi. Toinen vaihtoehto on, että lopetat tämän suhteen ja olet avoin uusille mahdollisuuksille. Tämä vaihtoehto voi aluksi tuntua kipeämmältä, mutta saattaa vapauttaa energioitasi ja antaa aivan uusia näköaloja.

Kaikkea hyvää elämääsi toivoen,
perheneuvoja Kaisa

Olen ollut reilun vuoden miesystäväni kanssa. Sinä aikana hänellä on ollut jo toinen suhde, eli pettänyt minua viime kesänä puolentoista kuukauden ajan.

Tuntuu, että hän hakee hyväksyntää baareista muilta naisilta, nyt kun suhde minuun ongelmainen / epäkiitollinen. Jatkuupa meidän tarina tai ei, niin haluaisin auttaa, koska hän on minulle rakas ja sattuu katsoa toisen pahoinvointia. Vaikeaa vaan olla tukena, kun toinen koko ajan satuttaa. Kuin tietäisi mitä tekee, mutta ei vain välitä? Ei kykene? Vaikka välillä on hyvin pahoillaan ja myötätuntoinen.. esittää?
Nainen, 34

Hei,

Aluksi onnittelut sitkeydestä. Yrityksen puutteesta sinua ei ainakaan voi syyttää. Miesystävä on kohdellut sinua huonosti, epäkunnioittavasti ja loukkaavasti: hän on ollut uskoton ja epärehellinen ja pettänyt useita lupauksia. Moni olisi jo lyönyt hanskat tiskiin, varsinkin, kun nämä asiat ovat tulleet esille jo ensimmäisen vuoden aikana, eli heti suhteenne alussa.

Haluaisit auttaa häntä, koska välität ja rakastat, etkä kestä katsoa, kun hän voi huonosti. Olet siis empaattinen ihminen. Ehkä tärkeintä olisi kuitenkin, että auttaisit itseäsi. Ehkä juuri sen vuoksi terapeuttisi neuvoi sinua lukemaan kirjallisuutta narsismista. Itsesi suojelemiseksi. Voit olla oikeassa siinä, että miesystäväsi tarvitsisi apua ja tukea ymmärtääkseen itseään paremmin, mutta ehkä sinä et ole oikea henkilö auttamaan.

Miesystäväsi on kokenut vaikeita asioita lapsuudessa, ja ajattelet, että hän nyt tarvitsee ja hakee hyväksyntää baareista ja muilta naisilta. Jokainen haluaa kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin on. Hyvässä parisuhteessa voi saada sen kokemuksen. Jos teillä on sellainen, niin miksi se ei hänelle riitä? Huonokaan lapsuus ei johda pettämiseen ja valehteluun. Ne ovat aina ihmisen omia valintoja.
Ehkä kaikkein raskainta parisuhteessa on se, että toivoo toisen muuttuvan, mutta joutuu pettymään yhä uudelleen, koska hän ei muutu. Ja kun hän ei muutu, niin joutuu vähitellen muuttamaan itseään ja omia ihanteitaan.

Toki asiat voivat olla myös niin kuin miesystäväsi sanoo: hän ei ollut aluksi valmis sitoutumaan, mutta nyt on. Ehkä hän on kuvitellut sinun sietävän tämän hänen huomion hakemisensa suhteen ulkopuolelta, mutta nyt vasta hän on herännyt huomaamaan, että menettää sinut. Vasta nyt hänelle on selvinnyt se, mitä hän todella haluaa. Ja voihan ihminen muuttua. Useimmat muuttuvat. Et voi tietää varmasti.
Jos sinulla on voimia, niin voithan antaa itsellesi, hänelle ja teille vielä mahdollisuuden. Voitte terapiassa pohtia, olisiko mahdollista ottaa suhteelle uusia alku, nyt kun mieskin on siihen valmis. Jos ilmenee, että se ei sittenkään onnistu, niin olet kuitenkin yhtä kokemusta rikkaampi. Jatkuipa teidän suhteenne tai ei, niin sinun tuskin kannattaa ryhtyä hänelle terapeutiksi tai äidiksi.
Perheneuvoja Heikki