Suuressa viisaudessa ”joku” lähti virittämään ulkomainonnalla keskustelua alkoholimainonnasta liittyen suunnitteilla olevaan lakiuudistukseen. Mainoksessa lukee isolla ”joisitko vähemmän alkoholia, jos sen mainonta kiellettäisiin?” Rautatieasemalla mainos on interaktiivinen, jossa ohikulkija voi painaa nappulaa ”kyllä” tai ”en”.
Mainoksesta ei löydy kampanjan taustalla olevaa tahoa, joka on mainostoimistojen peruskikka koettaa saada ihmiset uteliaiksi. Kampanjalla on myös Naamakirjassa sivusto, josta selviää enemmän. Taustalta löytyy ainakin ulkomainonnassa alkoholilla rahaa vuoleva JCDecaux. Myös Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa viihtyy hämmästyttävän hyvin mukana keskusteluissa. Ummehtuneen maltainen tuoksu leijuu kampanjan ympärillä, sillä se on eittämättä usean sellaisen tahon tuotos, joille alkoholin mainostaminen mielikuvilla – niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin – on tärkeä rahasampo.
Naamakirjassa ei totisesti jää epäselväksi, että kyseessä yritys manipuloida ihmisiä. Sen tosin saattaa arvata jo kampanjan laajuudesta. Millään kansalaisjärjestöllä ei olisi varaa näin näyttävään kansalaislobbaukseen. Kun ilmeinen varmistuu, koittaa antikliimaksi: pitävätkö alkoholimainostajat ihmisiä todella näin saatanan tyhminä?
Keskustelun virittäminen on tärkeä tapa saada ihmiset pohtimaan ajankohtaisia poliittisia prosesseja. Sen sijaan kysymyksen muotoon verhottu suora kutsu vastustamaan mainonnan rajoittamista on äärimmäisen alhainen tapa saada itsekkäiden viininlipittäjien segmentti virtuaalisille barrikadeille. Kuka ikinä onkaan mainoksen toteutuksen takana, on mainostoimistoälykkyydessään sortunut järkyttävään ylimielisyyteen – lähtenyt sellaiseen keskusteluun ja tematiikkaan, jossa visapäiden mainosinnovaatiot eivät kanna.
Liian läpinäkyvällä indoktrinaatiolla ei saa responssia tai sympatiaa – päinvastoin. Kampanja herättää kiukkua. Kampanja lienee eräs ulkomainonnan ja sosiaalisen median synkronoinnin pahin epäonnistuminen. Internet-sivustolla ”tykkää” -nappia on painanut 600 henkilöä, joka kampanjan laajuuteen (kustannuksiin) nähden on hilpeyttä herättävää.
Kansalaiskeskustelu netissä tapahtuukin lähinnä palkkaa nauttivien mainosalan ihmisten ja valistuneiden kansalaisten välillä. Sosiaalinen media näpäyttää kaikkitietäviä mainosmiehiä sormille, potkaisee munille olisi tosin tässä osuvampi metafora, sillä tähän ei taatusti pyritty. Hupaisinta on, että mainoshenkilöiden kompetenssi keskusteluissa jää auttamatta kakkoseksi. Markku Soikkelin kaltaisten intellektuellien argumentoidessa lakialoitteen puolesta, jäävät mainostoimistojen parat auttamatta jalkoihin.
Aikana, jolloin kaikki on markkinaliberalismin hengessä kaupan, voi silti astua valtavaan koiranjätökseen. Ihan kaikki kun ei yksinkertaisesti olekaan kaupan. Tekijät unohtivat, että ihmisillä on edelleen jonkinlainen moraali, käsitys oikeasta ja väärästä, huoli kanssaihmisten hyvinvoinnista ja ripaus autenttista humaanisuutta.
Saitte juuri sitä mitä tilasitte ja nyt lakialoitetta vastustavat näyttävät eduskunnassa typerysten lisäksi täysiltä tontuilta – mahtaako sellaiseen rooliin kukaan tämän flopin jälkeen edes haluta?