Bloggaajan kelausta

Olen kirjoittanut viimeisen vuoden aikana tälle foorumille 55 kirjoitusta, 56 jos tämä ynnätään mukaan. Blogi on kategorian päihteet alla ja nimi baarikaappi tuli annettuna. Oman lyhyen esittelytekstin heitin täysin lennosta ja aika kömpelöhän se on - vaikkakin totta.

Suostuessani hommaan en arvannut sen jatkuvan näin pitkään. Ei siksi, että minulta puuttuisi kirjoittamisen intoa tai ideoita, vaan pähkäilin tematiikan yleistä kiinnostavuutta. Päihteet ovat tietysti helppo teema revitellä, mutta vaikea olla revittelemättä. Linjasin alun perin kirjoitusteni sisällön suunnilleen siten, että jokainen teksti sisältäisi yhden informatiivisen elementin, joka ei ole lukijalle itsestään selvä, ja toiseksi jokaisessa jutussa oli jokin koukku – terä. Tietysti teemojen ajankohtaisuus oli eräs pyrkimys, mutta historiasta ammentavana tutkijana en halunnut hirttäytyä siihen. Myöhemmin päädyin suositusten kohdalla laittamaan ainoastaan yhden linkin per teksti. Tavaksi on tullut laittaa linkki musiikkiin, jota kulloinkin kuuntelen tai se löytää resonanssia suoraan tekstistä. Siinä perusmetodini lyhykäisyydessään.

Ehkä erikseen mainitsemisen arvoista on myös diskurssi, siis valittu ”kirjoitustapa”. Arvelin tekstien mahdollisten lukijoiden osuvan ikähaarukkaan 18–40. Melkoinen haitari, jos haluaa juttujen kiinnostava hyvinkin erilaisia ja ikäisiä ihmisiä. Tarkoitus oli, etteivät tekstit ”huojuisi” kovinkaan paljoa. Välillä tunne kuitenkin voittaa järjen ja jokin asia kalvaa itseä niin paljon, että rajoitin ei pysy päällä. Tästä esimerkkinä ovat olleet alkoholimainontaa koskevat bloggaukset. Markkinaliberalismin tunkeutuminen julkisen sektorin hyvinvointipolitiikkaa ohjaavaksi voimaksi oli liian paksua. Silloin paloi pinna pahasti. Mutta, kerran kirjoitettua en ole lähtenyt jälkeenpäin kaunistelemaan ja BlogCityssä kaikki tekstit lepäävät alkuperäisessä formaatissaan.

Missä menee akateemisuuden ja poleemisuuden välinen raja? Entä liian populaarin esittämistavan ja ”sofistikoituneen” pohdiskelun erottava hiuksen hieno terä? Nämä mietteet ovat toki käyneet useasti mielessä, mutta en ole suurempaa angstia niistä saanut. Mutta menkää kirjoittajan saappaisiin, tai tässä tapauksessa bikereihin, ja tällaisia keloja väistämättä nousee pintaan.

Miksi moinen teksti tähän blogiin? Ei, en ole lopettamassa ja sellaista minulle ei ole ainakaan Cityn puolelta edes ehdotettu. Vuoden jälkeen on kuitenkin hyvä tehdä jonkinlainen välitilinpäätös ja avata lukijoille jotakin myös tekstien takaa. Positioida itsensä suhteessa kirjoitettuihin teksteihin. Se tekee hyvää myös itselle, sillä vaikka välillä, tai nykyisin melko usein, perjantai julkaisupäivänä ”kusee”, on tahti pysynyt viikoittaisena. Mitään suurempaa kirjoitusmetodista muutosta en ole suunnitellut, joten yllä kuvatulla tavalla tämä retkeily päidemaisemassa jatkuu. Sumuttaisin, jos en tunnustaisi, että tästä blogista on tullut minulle hyvin mieluinen areenaa jakaa ajatuksia päihdeteemaan liittyen. Ja lopuksi, jotta linja säilyy, pannaan biisivalintakin perinteiden mukaan!

Kirjoitettaessa soi Bruce Springsteen - Ramrod (live)