Ihmismieli - kummallinen vekotin

Ammatikseen kirjoittavan ihmisen mieli toimii jonkinlaisissa sykleissä. Olen kokenut tämän "yllätyksen" taas viimeisten viikkojen aikana. Takana on yli puolitoistavuotinen, jossa kerta toisensa jälkeen olen kohdentanut kaiken ajattelukykyni tiettyyn aihepiiriin, teoreettiseen kehykseen ja aineistoon. Ennen kuin olen päässyt edellisestä kirjoitusprosessista irti, olen aloittanut lennosta jo seuraavan. Tehoja on tullut ja omalla tavallaan pitkäaikainen flow -tila on äärimmäisen nautinnollinen.

Kun lopulta saapuu vaihe, jossa kirjoitusvimma laantuu ja pääsee rauhoittumaan, tuntuvat kaikki ajatukset karanneen päästä. Maailma vaikuttaa sekavalta paikalta, jonka mistään kohdasta on lähes mahdotonta saada otetta. Yhtäkkiä sanat, lauseet ja jopa yhdyssanat vaikuttavat ylivoimaisen vaikeilta. Yhden ainoa lauseen tuottaminen tuntuu mahdottomalta, ylivoimaiselta tehtävältä. Mieli alkaa hiljalleen palata sellaiseen todellisuuteen, josta on ollut irti koko kirjoitusvaiheen ajan - lähes maanisen ajanjakson.

On kiinnostavaa havaita, miten huomio kohdentuu aivan erilaisiin asioihin kuin kirjoitusjakson aikana. Emootiot nousevat vahvasti pintaan ja alkaa kuulla eri tavoin muiden ihmisten puhetta ja asioita. Herkistyy sellaisille elämänalueille, jotka ovat olleet syrjässä puolitoista vuotta. Voisi puhua jonkinlaisesta heräämisestä, tietoisuuden havahtumisesta ympäristölle. Aistit vastaanottavat taas ulkoisia ärsykkeitä ja ne lähes vyöryvät päälle. Miten tätä kaikkea voi hallita?

Vähemmän kiinnostavaa on huomata, että lähes unenkaltaisen vaiheen aikana arkiset asiat ovat jääneet. Kämppä on kuin pommin jäljiltä, yhteydenotot moniin ystäviin ovat jääneet minimiin ja arjen hallinta on ollut aivan toissijaista. Lompakko on täynnä laskuttamattomia taksikuitteja, kodin lattialla makaa laskuja (ehkä maksettuja tai sitten ei), työhuoneessa on valtavia paperipinoja sikin sokin ja epämääräiset kirjapinot ovat vallanneet niin asunnon kuin työhuoneen. Mistähän nämä ovat kaikki tupsahtaneet ja miksi niistä puolet on kaatuneissa kasoissa. Helvetti mikä kaaos!

Jostain pitää aloittaa paketin kasaaminen kohti uusia koitoksia. Minä aloitin työhuoneesta, jonka siivoaminen oli massiivinen projekti. Nyt vuoroon on tullut asunto, projekti, joka on vielä paljon työhuonetta suurempi. Vaatekasoja, urheiluvarusteita ja sälää kaikki paikat pullollaan. TV:n piuha on kiinni seinässä jollain epämääräisellä pikaviritelmällä, kolme lamppua on ollut palaneena ainakin vuoden ja noin 100 CD-levyä on siroteltuna soittimen ympärille. Voi helvetti.

Jokin tässä muistuttaa krapulaa - lähinnä morkkista siis. Kaoottisessa olossa pitää yrittää koota oma maailma järjestykseen. Osa prosessia on blogin kirjoittaminen, sillä edellisestä on kulunut yli kaksi viikkoa. Tämä on nyt viides yritys ja kaikissa aiemmissa olen yrittänyt sanoa jotain ajankohtaista. Liuskan lopussa olen toistuvasti huomannut, tai pikemminkin kokenut, että aiheet ovat sisältäneet koko maailman - ihan liikaa ja liian isoa. Olen siirtänyt tekstit keskeneräisten kansioon, josta saatan vielä joskus kaivaa ne esille. Tämän aion julkaista, vaikkei teksti ole muuta kuin vapaata ajatusvirtaa. Hieman reilun liuskan pituinen teksti on ensimmäinen siirtymäriitti kohti uutta fokusoitumista, tasapainon löytämistä. Palautuminen kirjoitustalkoista lienee nyt orastavassa alussa.

Tämä tila ei ole uusi. Sen kokee aina isojen kirjaprojektien jälkeen. Nyt takana on useampia kirjoja ja vie varmasti kuukauden tai kaksikin, että maailma alkaa taas jäsentyä hallittavaksi kokonaisuudeksi. Sanovat, että aivot ovat kuin lihas, joka rasittuu pitkästä kuormituksesta ja tarvitsee lepoa. Näin kirjoittajan mielestä ja mielessä tuo vertaus tuntuu osuvalta.

Uusi sykli on käynnistymässä, muttei ihan vielä. Hetken mieli vielä harhailee ja kaikki tuntuu suurelta ja mahdottoman monimutkaiselta. Kaikki lähtee taas nollasta, kunnes ajatukset roihahtavat liekkiin ja taas ollaan vauhdissa. Siihen saakka ja toistaiseksi olen hauraassa tilassa, josta uskaltaa vain hieman kurkistaa todellisuuteen - lähettää sinne vain tämän yhden pienen ja hallitsemattoman tuntuisen tekstin.

Taustalle soimaan Dave Lindholmin Pieni ja hento ote (siinä kaikki).

Kirjoitettaessa soi Pieni ja hento ote - Dave Lindholm