Syrjäytyminen on valinta OSA 2

  • Mikko Sjögren

Jyrki Katainen oli viimeviikolla YLE:n tv-tentissä. Toimittajan kysyessä syrjäytymisestä, Pääministeri Katainen hehkutti lähes kyynelsilmin suomalaisen peruskoulun tarinaa. Toimittajan kommentoidessa, että kymmenet tuhannet syrjäytyneet nuoret ovat käyneet suomalaisen peruskoulun, Katainen veti kehiin sarjan latteuksia treenatulla hymyllään. Kyseessä oleva tv-tentti sisälsi raikkaan tuulahduksen journalismia toimittajan käyttäessä faktatietoa argumentoinnin vipuvoimana. Tämä kirjoitus jatkaa syrjäytymistä käsittelevien blogien sarjaa.

Suomalaiset nuoret syrjäytyvät yhteiskunnasta. Erityisesti nuoret miehet ovat vaaravyöhykkeessä. Arvioiden mukaan yli 30 000 nuorta muodostaa tällä hetkellä syrjäytyneiden kovan ytimen. He eivät näy tilastoissa, koska he eivät ole ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi. Useilla heistä on maksuhäiriöitä ja osalla raha-asiat niin solmussa, että kärsimysten tie on johtanut velkajärjestelyyn. 2000-luvun ilmiö, pikavipit, ovat tarjonneet nuorille entistä terävämmät luistimet heikoille jäille. Mistä ongelma johtuu?

Tiesitkö, että arvot, tavat ja uskomukset periytyvät. Tapa, jolla me jäsennämme maailmaamme, on lähtöisin vanhemmiltamme. Jos isoisovanhempasi ovat ansainneet elantonsa pystyttämällä heinäseipäitä, heidän taloudenhoidon työkalupakkinsa on yhtä käyttökelpoinen kuin nallipyssy Lähi-Idässä. Tai jos vanhempiesi paras ajattelu on johtanut alkoholismiin ja pitkäaikaistyöttömyyteen, on sinun aikuisena ihmisenä ymmärrettävä valita toisin. Jotta me keskimäärin ymmärrämme valita toisin, on yhteiskunnan tarjottava perusvalmiudet yhteiskunnassa selviytymiseen - myös raha-asioissa.
Miten on mahdollista, että suomalaiset käyvät 9 vuotta peruskoulua oppimatta mitään raha-asioista? Miksi oman talouden hallintaa ei opeteta suomalaisessa koulujärjestelmässä? Olisiko mahdollista, että päättäjät ovat itsekin täysin pihalla raha-asioista? Länsimaiden oma pikavippivyyhti viittaa siihen suuntaan.

12 kommenttia

WilleWau

17.10.2012 10:15

Tuosta olen kyllä Mikon kanssa samaa mieltä. Elääkö ja opetellako elämää reaalitalouden mukaan? Vaiko hyödyntää virtuaalitalouden kaikkia mahdollisuuksia?

Raha-asioiden opettaminen tulisi olla myös koulun asia. Ja kyllähän sitä jonkin verran jo opetetaankin, mutta painoarvoa tulisi mielestäni suurentaa. Toisekseen kaikille aikuisellekin olisi hyvä saada oppitunti siitä, mikä on rahan perusta tänä päivänä on.

Auttaisi meitä kaikkia isommin ymmärtämään sen, miksei asuntolaina- tai pikavippiraha maailmalta lopu. Samoin kuin sen, että Suomessa on maailman "halvimmat" asuntolainakorot ja ainakin pk-seudulla sikamaisen kalliit asuntojen hinnat.

Kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää.

Lisätietoa avoimesta internetistä:
miten raha luodaan

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jackass67

17.10.2012 13:40

Näkisin että vanhepien vastuulla on kasvattaa lapsista sellaisia jotka haluavat nauttia työn hedelmistä, eli siis tienata kovalla työllä. Nyt mennään oikotiellä onneen, ja tavoitellaan kaiken maailman paskaa, mm viinanhakureissua Tallinnaan Porschella. Ei koulujärjestelmä opettanut heinäseipään kukittajan lasta sen enempää, nyt on vai tullut tavaksi vaatia koululta sellaista mitä sille ei kuulu ja mitä ei itse viitsi opetella. Katainen on siinä mielessä oikeassa, että koulujärjestelmä on hyvä, sitä ei vaan haluta hyödyntää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

17.10.2012 17:38

Ei kai ne missään perustason koulussa tuollaista opeta. Paitsi että voisivat ihan hyvin opettaa, jos kerran köksän kirjassakin opetetaan miten pestään kädet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.10.2012 00:59

Kyllä mää muistan että 80-luvulla ala-asteella puhuttiin säästämisestä ja viisaasta rahankäytöstä. Velkakoroistakin jo puhuttiin silloin. Meille 70-luvulla syntyneille säästäminen oli vielä hyve. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun talouskasvuvuosina säästämisestä tuli naurettavaa köyhien pelleilyä, joka oli uhka kansantaloudelle. Oliskohan tällaisella asenneilmapiirillä myös vaikutuksensa holtittomiin "nykynuoriin"?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.10.2012 02:30

jackass67 ei taida ymmärtää etteivät kaikki vanhemmatkaan ymmärrä kaikkea talouden hallitsemisesta, tai voi edes ymmärtää, kun itsekin ovat kasvaneet alkoholisoituneessa perheessä/köyhissä olosuhteissa/jne (näitä vaihtoehtoja on PALJON).
Se, että sinä olet saanut hyvän lähtökohdan perheeltäsi ei tarkoita että muutkin ovat sen saaneet. Ja sehän olikin suuri pointti tässä (ihan siltä varalta ettet lukenut kaikkea).
Tallinnaan Porschella?! Mitä ihmettä. Mistä sinäkin nuo ajatuksesi saat. Kukaan pahasti syrjäytynyt ei tuollaisesta välitä.

Koulu voisi näyttää syrjäytymisvaaravyöhykkeessä oleville mahdollisuuden päästä paremmalle tielle, ehdottomasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.10.2012 09:04

"Miten on mahdollista, että suomalaiset käyvät 9 vuotta peruskoulua oppimatta mitään raha-asioista? Miksi oman talouden hallintaa ei opeteta suomalaisessa koulujärjestelmässä?"
Kyllä koulukkaat "mitään" oppivat. Omien menojen rahoittaminen nyt vain ei ole kovin konkreettista lapsille ja murkuille. 8-9-luokkalaiset saavat laillisesti tehdä palkkatöitä, mutta ei niillä mainoksenjaoilla ja vastaavilla eletä - eikä tietysti tarvitsekaan, kun alaikäisen huoltajalla on elätysvelvollisuus.

"Olisiko mahdollista, että päättäjät ovat itsekin täysin pihalla raha-asioista? Länsimaiden oma pikavippivyyhti viittaa siihen suuntaan."
-Tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme sitä, kuinka tulisimme sitten valituiksi seuraavissa vaaleissa, sano europoliitikko.

Kaikesta maailman rahasta suurin osa on velkaa. Ja osaa sitä muutkin kuin länkkärit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.10.2012 14:46

"Miksi oman talouden hallintaa ei opeteta suomalaisessa koulujärjestelmässä?"

Opetetaan. Noin yhdellä yhteiskuntaopin tunnilla sekä valinnaisilla taloustiedon tunneilla. Yhteiskuntaoppihan on järkevästi pistetty vasta sinne ysiluokalle ja mahdollisesti lukioon tärkeämpien aineiden, kuten draaman, ruotsin, miljoonan matikkakurssin ja muun tieltä pois.

Eihän talous ja yhteiskunta kuulu lapsille tai nuorille! Se olisi koulujärjestelmän politisoitumista ja taistolaiset voisivat sitä kautta aivopestä piltit.

Kysymys "miksi nuoria ei kiinnosta yhteiskunta/vaikuttaminen/äänestäminen?" onkin todella järkevä sillä yhteiskunnasta ei juuri opeteta mitään. No joo, laajensin taloudenhallinnasta aika paljon laajempiin sfääreihin, mutta kysymyksesi oli hyvä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jackass67

18.10.2012 17:23

"jackass67 ei taida ymmärtää etteivät kaikki vanhemmatkaan ymmärrä kaikkea talouden hallitsemisesta"

Miksi juuri nyt tämä probleema? Luulisi että on varaa kortsuihin, ei niitä mukuloita tarvitse tehdä, jos ei riitä kompetenssi hahmottamaan mitä moinen maksaa ja miten pitää elää.

"Tallinnaan Porschella?! Mitä ihmettä. Mistä sinäkin nuo ajatuksesi saat. Kukaan pahasti syrjäytynyt ei tuollaisesta välitä".

Viittasin blokistiin, mutta sitä samaa paskaa on maailma pullollaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

elmaili

23.10.2012 00:56

Niin samaa mieltä jackass67 kanssa ja tiedän tarkkaan viittauksen "Tallinnaan Porschella".

Tässä on vähän sama tilanne kuin asiantuntijat ja apinat sijoittivat osakkeisiin ja apinat saavat paremman tuoton. Eli apinat ovat ns. markkinat ja näin ollen apinat eivät ole tyytyväisiä rahapoliittisiin päätöksiin... tosin markkinathan oli ihmisiä eli tyhmempiä kuin kuin apinat sijoitusasioissa ja kun sijoittaa Porscheen ja hakee viinaa Tallinnasta on varmasti kovin pätevä opettamaan nuoria tai ketään talousasioissa, kun ei itsekään niitä osaa. Holhoukseen tuollaiset vaan ja apinat valtaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mikko Sjögren

23.10.2012 10:19

Nuorten halu itsenäistyä on merkittävin syy muuttaa pois lapsuuden kodista. Itse- näinen asuminen koetaan tarpeelliseksi ja välttämättömäksi osaksi aikuistumista. Se tuo mukanaan vapauden lisäksi uudenlaisia vastuita. Oman talouden hallinnan harjoittelu alkaa toden teolla, kun nuori muuttaa vanhempien luota omaan kotiin. kasvavalle joukolle nuoria oman talouden hallinta tuottaa kuitenkin hankaluuksia, mikä näkyy muun muassa nuorten lisääntyneenä velkaantumisena

tilastollisesti nuorten kulutusmenot ovat suuremmat kuin käytettävissä olevat tulot, mikä kertoo elämisestä maksukyvyn rajoilla.

"Suomen asiakastiedon mukaan alle 30-vuotiaille rekisteröitiin tammi-huhtikuussa 32 400 uutta velkomustuomiota. Määrä on kasvanut viime vuodesta yli kolmanneksen" KL 11.05.2012

Onkä tässä nyt kyse pelkästään vanhempien laiskistumisesta ja välinpitämättömyydestä jälkeläisiään kohtaan? Vai voisiko olla myös niin, että maailma ja pelisäännöt ovat muuttuneet? Lakisääteisten hyvinvointia tukevien järjestelmien tila ei ole ainakaan viimeaikoina parantunut. Yhteiskunta on ajautunut kohti sitä mallia, jossa jokaisen tulisi ottaa kantaa esimerkiski omaan eläköitymiseensä. Olisiko kohtuullista, että tämän tueksi annettaisiin jonkinlaista opetusta myös koulujärjestelmän puitteissa. Vai pitäisikö raha kieltää kokonaan, kun ei sitä osata käyttää. Ihan tasapuolisuuden nimissä, ettei kellekkään tule paha mieli, jos joku onnistuu tekemään sitä enemmän.

Olen kuullut ennekin, että ei ole järkevää laittaa paljoa rahaa autoon.
Totean, ettei ole järkevää laittaa kaikia rahojaan autoon. Jollainhan se on minunkin liikuttava.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.10.2012 20:54

Väitätkö, että Porcshe on ainoa autosi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.10.2012 12:06

No korjataan sen verran, että "Totean, ettei ole järkevää laittaa kaikia rahojaan autoihin"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi