Huumeseula - 10 vuotta ilman kyynärpäitä

Suomalainen huumetutkimus koki voimakkaan nousun vuosituhannen taitteessa. Taustalla oli kokeilujen ja käytön kasvu ja sitä kautta tutkimusrahoituksen paraneminen. Huumekysymys oli myös vahvasti esillä sosiaali- ja terveyspolitiikassa ja näkyi usein mediassa. Yksin nämä eivät kuitenkaan riitä selittämään poikkeuksellisen kiivasta akateemisten opinnäytetöiden vyöryä.

Huumeteemasta oli ennen 2000-lukua väitellyt Suomessa 3 henkilöä. Ensimmäinen oli Paula Määttä 1975. Hänen tutkimuksensa käsitteli kannabiksen käyttöä Jyväskyläläisten nuorten keskuudessa. Seuraava väitöskirja ilmestyi 1992, kun Pekka Hakkarainen väitteli teemalla Suomalainen huumekysymys. Tämä tutkimus jäikin erääksi huumetutkimuksen keskeiseksi suunnannäyttäjäksi ja on sitä edelleen. Vuonna 1997 pulpahti ulos Tapani Sarvannin tutkimus Huumepolitiikka ja oikeudenmukaisuus.

Akateeminen maailma on pitkälti kyynärpäätaktiikkaan perustuvaa kamppailua, kamppailua rahasta, uusista ideoista ja kilpailevien näkökulmien siivittämistä konflikteista. Tämä aiheuttaa kuitenkin tehottomuutta ja synergiaedut jäävät hyödyntämättä. Pekka Hakkarainen ja Christoffer Tigerstedt käynnistivät Stakesissa vuonna 2001 seminaarin, joka on vuosien varrella osoittanut vertaisoppimisen ja kollegiaalisen solidaarisuuden kiistattoman tehokkuuden. Seminaariin kerättiin käytännössä kaikki ihmistieteilijät, jotka tekivät tutkimusta huumekysymyksen parissa. Huumeseulaksi nimetty, kerran kuussa kokoontunut, porukka kasvoi kooltaan hyvin nopeasti runsaaseen 30 henkeen.

Seulan julkilausuttu idea oli tarjota foorumi erilaisten tutkimuspaperien esittelyyn ja saada niistä kommentteja. Sivutuotteena syntyi kuitenkin merkittävä vertaisoppimisen areena, jossa kaikki graduntekijöistä kokeneisiin tutkimusprofessoreihin olivat tasavertaisessa asemassa. Kymmenet ja taas kymmenet tutkimuspaperit keskusteluineen alkoivat myös kerryttää osallistujien tiedollista pääomaa oman tutkimusalueen ulkopuolelta. Kulttuuritutkimukselliset, kriminologiset, hoitotutkimukselliset, politologiset ja monet muut huumekysymyksen osa-alueet ovat tulleet osallistujille tutuiksi vuosien varrella. Jaetun tiedon ja kollegiaalisen solidaarisuuden tehokkuus näyttäytyy seulan jäsenten tehoissa kiistattomalla tavalla. Kymmenen vuoden aikana osallistujat ovat tuottaneet 13 väitöskirjaa, vähintään 5 pro gradu -tutkielmaa ja valtavan määrän muita julkaisuja.

Väitän, että huumeseulan hengessä vertaisoppiminen, verkostoituminen ja monimuotoinen synergia ovat tehneet huumetutkimuksesta poikkeuksellisen koherentin ja korkealaatuisen tutkimusalan. Olen itsekin huumeseulan kasvatti ja sen toimintamallia soisi näkevän myös muiden tutkimusteemojen parissa – se pesee kyynärpäätaktiikan mennen tullen.

Kirjoitettaessa soi Steve Earle - God is God