Paperit kiitos!

Se tapahtui mielikuvani mukaan joskus keväällä 1987. Lähdin 15-vuotiaana koltiaisena kaverin avuksi ostamaan kaljaa. Iso porukka oli kokoontunut Marjaniemen kalliolle ja ainoa täysikäinen tarvitsi kantoapua. Tähtäimessä oli Itäkeskuksessa sijainnut kauppa, jossa ei tunnetusti oltu niin tarkkoja papereiden ja muun sellaisen suhteen.

Kaupassa aloimme tulkita ryppyiseen listaan lyijykynällä tuherrettuja numeroita. Nimiä oli reilusti kolmatta kymmentä ja määrät liikkuivat 7-15 pullon välillä per nokka. Rahat oli ängetty läpinäkyvään pussiin, joka oli melkoinen sekamelska kolikoita ja nuhruisia seteleitä. Siinä oli joidenkin viikkorahat, toiset olivat lyöneet säästöpossun säpäleiksi ja osa saanut vanhemmiltaan muutaman kympin viikonlopuksi. Näin pankkikorttien aikakaudella näky olisi melko huvittava, mutta tuolloin ihan perussettiä. Kassatädit eivät tavasta erityisemmin tykänneet, sillä rahojen laskeminen moisesta sekasotkusta oli aina iso homma. Siksi ostoajankohdassa piti pyrkiä siihen, ettei kaupassa ollut jonoa. Summa ei juuri koskaan täsmännyt, vaikka se oli kallioilla laskettu ainakin kymmenen kertaa.

Kun ostoskärry oli ladottu aivan täyteen keskaripulloja, mentiin kassalle. Muita asiakkaita ei ollut ja myyjänä ollut rouva ei turhia kysellyt. Kaverini pyysi vielä kohteliaasti lupaa lainata ostoskärryjä - lupasi palauttaa sen seuraavana aamuna. Myyjä manaili, että "tuot sitten kanssa, ettei tule sanomista". Vakuuttelimme hänelle kärryjen odottavan heti aamusta kaupan edessä (näin myös toimittiin - elettinhän vielä vanhan Suomen solidaarisuuden aikaa). Sitten työnsimme kärryjä reilun kilometrin matkan kalliolle, jossa iloinen ja janoinen joukko toivotti meidät tervetulleeksi. Lopulta jokainen otti noin 300 potun lastista omansa..

Se oli sitä 1980-lukua ja nuorison ulkojuopottelun kulta-aikaa. Niistä ajoista on Vantaanjoessa ehtinyt virrata paljon vettä ja suomalaisten kurkuista alas pirun paljon kaljaa. Paljon ovat myös muuttuneet keskikaljan myymiskäytännöt. Tuolloisella metodilla - 18-vuotias ostaja ja 15-vuotias kärrypoika - ei tänä päivänä enää bileitä pidettäisi.

Tuoreessa Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä (4/12) Katariina Warpenius ym. raportoivat alkoholin, tupakan ja rahapeliautomaattien ostokokeiden tuloksia. Ideana on, että joukko valikoituja nuoren näköisiä 18-vuotiata on lähetetty eri kaupungeissa shoppailemaan - ilman papereita tietysti. Ostoyrityksen jälkeen tulokset kirjataan, kunnes kaikki kaupungin pienimmätkin kulmakioskit on kaluttu läpi.

Puolissa kaupoista kasalle roudatut keskaripullot jäivät saamatta. Myyjät siis kysyivät papereita. Pitkäripaisesta kaljaa onnistui ilman henkilötodistusta ostamaan vain 8 yrittäjää sadasta. Kaikkiaan tutkijat pitävätkin tuloksia positiivisina. Ikärajavalvonta on säilynyt suhteellisen tarkkana vuosista 2004 ja 2006. On tosiaan syytä muistaa, että kaikki ostokokeeseen osallistuneet nuoret olivat yli 18-vuotiaita, eli kaikki ostokset olivat laillisia.

Tässä olisi helppo viisastella, että typerä tutkimus, aina ne nuoret kaljaa jostain saavat. Se olisi kuitenkin kökkö argumentti. Alkoholin käyttö nuorten keskuudessa on vähentynyt vuosituhannen taitteesta ja raittiiden määrä merkittävästi lisääntynyt. Samaan hengenvetoon voi toki sanoa, että tuon oman ostoskärryepisodin aikaan alkoholin kulutus oli vielä nykyistäkin alhaisemmalla tasolla.

Ykstuumaan on vaikea sanoa, kuinka paljon nuorilta jää alkoholia juomatta ikärajavalvonnan takia. Saatavuus on kuitenkin metatutkimusten valossa eräs tärkeä kulutukseen vaikuttava tekijä. Itse näen tämänkaltaiset innovatiiviset tutkimukset ja kauppojen tiukentuneen ikärajavalvonnan erittäin positiivisena asiana. Kauppojen tai alkoholiteollisuuden ei ainakaan ihan suoraan tarvitse netota alaikäisten rahoilla, sillä kaljaa tässä maassa juodaan aivan julmetusti ilman nuorisoakin. Kontrollilla on taatusti myös symboliarvoa, turha yrittää ilman papereita!

Kauheasti tekisi vielä lopuksi nostaa jälleen esiin alkoholin mielikuvamainonta - tuon nettoamiskommentin innoittamana - mutta uskotaan nyt ainakin vielä toistaiseksi, että MGR saa sen asian hallituksessa eteenpäin ilman minun villiä kannustusta.

Viikon musiikkivalinta tulee tutusta suunnasta, mutta eri sukupolvelta. Steve Earlen poika Justin Townes Earle on tehnyt musiikkia jo vuosia, mutta nyt jäppinen näyttää löytäneen erittäin viileän ja elegantin ilmaisun. Tämä video osui kaverin vinkistä Tubessa silmään, eikä tarvitse isän totisesti poikaansa hävetä.

Kirjoitettaessa soi Justin Townes Earle - Harlem River Blues