Puolueet ovat loisia

  • Aapo Puskala

Yhdistysten tulee itse rahoittaa toimintansa. Yleensä tämä tarkoittaa jäsenmaksuja, joskus myös muunlaista varainhankintaa kuten keräyksiä tai kirpputorien tms järjestämistä. Jos yhdistys ei saa rahoitettua toimintaansa, sen sietääkin kuolla, tai vähintäänkin rajoittaa toimintaansa tuloja vastaavaksi. Tämä kaikki on hyvä ja oikein.

Puolueet ovat tästä suuri poikkeus. Tutkin puolueiden rahoitusta ja kaikilta paitsi yhdeltä löytyi kohtalaisen hyvät tiedot rahoituksestaan. Se yksi oli Keskusta. Heiltä löysin vain onttouttaan kumisevan väitteen "Keskusta noudattaa jo nyt kaikessa toiminnassaan uudistuvaa vaali- ja puoluerahoituslainsäädäntöä. Edistämme kaikin keinoin rahoituksen läpinäkyvyyttä ja avoimuutta suomalaisessa yhteiskunnassa." Yhteiskunnassa ehkä, mutta ei puolueessa. Paitsi ettei puolue kerro rahoituksetaan niin emme ole vieläkään kuulleet puheenjohtaja ja pääministeri Mari Kiviniemen vaalirahoituksesta kuin pienen osan.

En kuitenkaan nyt puutu puoluerahoituksen salamyhkäisimpiin kuvioihin, sillä niistä ei ole vielä viimeistä lehteä käännetty. Keskityn vain jäsenmaksujen ja tukien väliseen suhteeseen.

Puolueet saavat valtaosan tuloistaan puolue- ja lehdistötukena. Veronmaksajat on pakotettu maksamaan puolueiden menot, koska puolueiden jäsenetkään eivät ole halukkaita puolueidensa kuluja maksamaan. Kaikissa tutkimissani puolueissa jokaista puolueen jäsenten maksamaa euroa kohti veronmaksajat maksavat 30 euroa puoluetuen ja lehdistötuen muodossa. Keskimääräinen maksu per jäsen on samaa luokkaa kuin jokaisen veronmaksajan osuus. Paitsi että veronmaksajat tukevat kaikkia puolueita, puolueiden jäsenet vain omiaan. Puolueet ovat iso loisia, joiden toimintaa eivät edes niiden jäsenet ole valmiita rahoittamaan.

Ihmisten halu lahjoittaa ei ole kadonnut mihinkään. SPR saa vuosittain keräyksillä 7 miljoonaa euroa, mikä on noin 10 kertaa niin paljon kuin kaikki puolueet saavat jäseniltään yhteensä. Ihmiset varmasti lahjoittavat rahaa, jos kokevat lahjoitusrahan käyttötarkoituksen tärkeäksi (tai vaihtoehtoisesti kokevat itse saavansa jotain hyötyä lahjoituksesta). Puolueet epäonnistuvat molemmissa. Ihmiset eivät koe puolueita tärkeiksi koska eivät lahjoita niille rahaansa. He eivät koe puolueista olevan hyötyä, koska eivä lahjoita niille.

Kenen asialla puolueet ovat, kun edes aatteen miehet (jäsenet) eivät halua puoluettaan tukea, kansa vielä vähemmän?

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi