Yle selvitti loppuvuodesta kansanedustajien osakesalkkujen sisällöt. Ministerit pääsivät jo aiemmin vastaavaan syyniin. Myöhemmin samalla viikolla Yle raportoi tunnelmista leipäjonossa. Surkeathan ne olivat. Häpeä oli käsin kosketeltavaa, kun yksinäiset miehet ja perheenäidit lastasivat ruoka-apua kasseihinsa. Sitä ennen he olivat jonottaneet tunnin pakkasessa.
Julkisessa keskustelussa on paheksuttu poliitikkojen kulukorvauksia, osakesalkkuja ja korkeiden virkamiesten palkkoja. On toki aiheellista kysyä, ovatko julkisen vallan rahalliset kompensaatiot perusteltuja. Talousvalmentajana tarkastelen asiaa toisenlaisesta näkökulmasta. Jos tarkastelemme julkisia tietoja, huomaamme, että suomalaiset ministerit ja kansanedustajat eivät suhteessa tuloihinsa omista juuri mitään. Toisin sanoen heidän omassa taloudenhoidossaan on toivomisen varaa.
Sen sijaan velan määrästä päätellen osa päättäjistämme elää todellista keskiluokkaista unelmaa. Siniveriset velkakuninkaalliset, Alexander Stubb ja Maria Guzenina-Richardson näyttävät kansalle esimerkkiä: Stubilla oli viime vuoden tietojen mukaan 750 000€ asuntovelkaa ja Guzenina-Rickhardsonilla yhteensä 1,25M€ kokonaisvelkaa pankille. Julkisten tietojen mukaan velat eivät ole syntyneet sijoitustoiminnasta, vaan esim.Stubbin velat ovat syntyneet oman asunnon ostamisesta. Mikäli julkisiin tietoihin on luottaminen, päättäjämme elävät yli varojensa tai ainakin taloutensa äärirajoilla.
Miltä sinusta, hyvä lukijani, tuntuu se, että nämä ihmiset hoitavat julkista talouttamme? Jos tämänkaltaiset henkilöt joutuisivat työttömäksi, he olisivat kusessa. Välihuomiona todettakoon, että ainahan on mahdollista etsiä itselleen riittävän varakas puoliso jakamaan taloudellisia vastuita. Ihmiset eivät ole leipäjonossa päättäjien sijoitussalkkujen takia. He ovat leipäjonossa, koska sijoitussalkkuja ei ole. Ongelma on päättäjien taloudellisen älykkyyden puute.