Samaan aikaan kun kortteliravintoloissa tilataan neljättä kertaa ”yhdet”, oppimiskeskusten tietokonehalleissa surisee kiintolevyjen lisäksi monen opiskelijan pää: ottaisiko vielä tuon, ja tuonkin, ja entäs se siellä…
Elämä on valintoja. Varsinkin opintojen edetessä valitsijan pitää koko ajan enemmän painottaa poisvalintoja. Haaveilu ihan-kivoista sivuaineista tai kursseista vaihtuu ajankäytöllisesti ja opintopisteellisesti tehokkaiden ja mielekkäiden opintojen käsinpoimintaan.
Tämä luonnollinen kehitys hidastuu joskus arkisista syistä: tarpeellisen oven tilalla saattaa olla seinä. Hehkutin kesällä Helsingin yliopistolaisten pääsyä Aalto-yliopistoon; myöhemmin kävi ilmi, että esimerkiksi Aallon kauppiksen kansantaloustieteilijät saavat valita yhden (1) kurssin HY:n valtsikan kansantaloustieteen opintoja. Heh.
Aina välillä kuulee mölinää siitä, että valinnan mahdollisuuksia pitäisi rajoittaa. Maailmassa, jossa ”koulutussuunnittelija” tai ”laitosneuvosto” ovat synonyymejä ajan hermolla sekuntikellon kanssa valvovalle ja trendejä väsymättä haistelevalle vainukoira-oraakkelille, tämä on ihan kehityskelpoinen idea. Tosielämässä lienee viisaampaa jättää tutkinnon täyttö ja valuvikojen korjailu opiskelijoille, jotka hoitavat homman… no, kenties hieman dynaamisemmin.
Koska ohjausta valintoihin, poisvalintoihin ja henkilökohtaisiin oraakkelinhommiin ei vielä kaikkialta saa, odotellessa testattu menetelmä: kirjoita lista tavoitteista, lisää joukkoon kutakin tavoitetta parhaiten tukevat kurssit, lisää pakolliset kokonaisuudet. Tämän jälkeen vertaa pakettia tutkinnon vähimmäislaajuuteen, ja ala heittää ylimääräisiä härpäkkeitä kylmästi ulos.
Vähimmäislaajuus ei tullut täyteen? Tsekkaa tämä:
http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/111999/
