Olet koehenkilönä näkötestissä. Sinulle ja muutamalle muulle koehenkilölle näytetään taulua, jossa on eripituisia viivoja. Sinun pitää valita joukosta se viiva, joka on pituudeltaan lähinnä vertailtavaa viivaa.
Tehtävä vaikuttaa helpolta. Viiva C on selvä valinta. Kokeenjohtaja pyytää vastauksia. Ensimmäinen vastaaja valitsee A:n. Onko hän sokea? Toinenkin koehenkilö valitsee A:n, eikä tällä koehenkilöllä ole edes silmälaseja. Näetkö sittenkään oikein? Kolmas valitsee A:n. Näkevätkö muut viivat sen verran eri kulmassa, että vastaus näyttää toiselta? Neljäskin valitsee A:n. Nyt iskee epäluulo. Onko A sittenkin oikea vastaus? Seuraavana on sinun vuorosi. Mitä vastaat?
Solomon Asch teki 1950-luvulla juuri tällaisen kokeen. Muut "koehenkilöt" olivat näyttelijöitä ja tutkimusaiheena oli oikeasti se, kuinka moni valitsee ilmeisen "väärän" vastauksen.
Yksin tehtynä vain yksi vastaaja 35:stä antoi kertaakaan väärän vastauksen. Jos kaikki muut vastaajat antoivat väärän vastauksen, 75% koehenkilöistä antoi saman väärän vastauksen ainakin kerran. Yhdellä tai kahdellakaan väärin vastaajalla ei ole merkitystä, mutta jos heitä on kolme tai enemmän, on vaikutus suuri. Ilmiö heikkenee oleellisesti, jos edes yksi vastaaja koehenkilön lisäksi vastaa ryhmästä poiketen - vaikka tämä vastaus olisi vain eri tavalla väärä vastaus.
Olemme laumaeläimiä. Ryhmällä, jopa satunnaisesti valikoidulla, on meihin suuri vaikutus. Tässä tutkimuksessa ei varsinaista painostusta edes ollut, oikeasta vastauksesta ei saanut mitään erityisempää palkintoa eivätkä koehenkilöt olleet toistensa kanssa tekemisissä kokeen aikana tai sitä ennen.
Ilmiöstä on dramaattinen esimerkki. New Yorkissa 1960-luvulla mies kävi kadulla puukottamassa samaa naista kolme kertaa tunnin aikana, kolmannella kerralla hän raiskasi ja surmasi naisen. Nainen oli loukkaantunut niin pahoin, ettei ollut päässyt karkuun ensimmäisen puukotuksen jälkeen. Kukaan ei tullut auttamaan naista, vaikka teolle löytyi myöhemmin 38 todistajaa ympäröivistä taloista.
Mitä useampi ihminen on rikos- tai onnettomuuspaikalla, sitä todennäköisempää on, ettei kukaan tee mitään. Useimmiten teemme mieluummin muiden kanssa väärin kuin yksin oikein.
4 kommenttia
Anonyymi
31.10.2009 09:52
Mitenköhän tuon havainnon voisi jalkauttaa bisnekseen?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
31.10.2009 17:46
On se niin väärin, ettei tänä päivänä enää saa tehdä mielenkiintoisia testejä. Että koehenkilöiden pitää muka tietää, mitä testataan. Pyh, sellainen "tieteen etiikka" ei tuota kiinnostavaa tietoa muusta kuin siitä, miten ihmiset käyttäytyvät tietäessään, että heitä testataan. Psykologian historiassa tullaan aina viittaamaan ennen 1980-lukua tehtyihin testeihin, koska niistä saatiin kiinnostavimmat tulokset ja samanlaisia testejä ei saa enää tehdä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
1.11.2009 14:07
Mulla on Suomesta sellaisia kokemuksia, että
A) jos joku kaatuu, tulee auton töytäisemäksi, kompastuu tms, ihmiset auttavat mielellään. Jos uhri on selvinpäin, siis.
B) jos joku tulee toisen ihmisen ahdistelemaksi, kukaan ei tee mitään. Humalaiset ukot saavat ihan rauhassa huudella naisille tai jopa käydä käsiksi ilman, että kukaan tulee väliin.
Myös esim. poliisin, palokunnan, ambulanssin tms tahon kutsumisessa suomalaiset ovat nopeita ja tehokkaita. Tai jos vaikka kerrostalon rappukäytävän palohälytin piippaa patterien loppumista, koko rappu soittaa vuorotellen isännöitsijälle.
Antamassasi puukotusesimerkissä suomalaiset olisi kutsuneet poliisin, mutta eivät ehkä menneet väliin. Se on pelkoa ja tavallaan tervettä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
4.11.2009 00:17
Tästä tuli uutisissa karmea esimerkki muutama päivä sitten. Amerikkalainen koulutyttö oli tulossa tansseista kotiin kun 4:n pojan joukko otti hänet kiinni ja raiskasi 2 tuntia. Ohikulkijoita oli paljon mutta kukaan ei hälyttänyt poliisia.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin