Bip bip

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että me opiskelijat haemme koko ajan?

Ensin haemme opiskelupaikkaa. Joillakin siinä saattaa mennä vuosia – ja niiden aikana tulee haettua yhtä jos toistakin.

Sitten kun opiskelupaikka on hallussa, haemme asuntoa. Siihen kuuluu paitsi asunnon etsimistä, myös aivan konkreettista hakemusten täyttämistä – yhä useammin myös vapailla markkinoilla. Jo alussa haemme myös opiskelijakorttia sekä opintotukea. Päätöksen mukana tulee muutoksenhakulomake; voi, kunpa niitä voisi lähettää minne vain.

Opintojen aikana saatamme joutua hakemaan suosituille kursseiLLE. Selvää ainakin on, että joka ikinen joka haluaa opintoihinsa vaihtelua ja oman profiilin, joutuu joskus hakemaan kursseJA. Moni hakee vaihto-opiskeluun, jotkut hakevat ulkomaille jäädäkseen.

Ennemmin tai myöhemmin edessä on työnhaku. Siitä ei nykyisillä sukupolvilla tulekaan loppua, sillä korkeakoulutettuja myöten yhtenäiset urat ja varmat, pitkäaikaiset työpaikat ovat historiaa ja eläkeikäkin karkaa elinajanodotteen tuolle puolen.

Ainakin joillakin aloilla on mahdollisuus hakea stipendejä, apurahoja tai työ-/opiskeluvälineitä. Käypä onni tai ei, ensi vuonna on uusi haku edessä. Se liittyy läheisesti toiseen, laajempaan aiheeseen: moni hakee vuodesta toiseen esimerkiksi sääliä. Bubbling under: motivaation hakeminen.

En ole pitkään aikaan tavannut ketään, joka ei silloin tällöin hakisi tarkoitusta elämälleen ja/tai opiskelulleen. Niissä riittääkin hakemista, varsinkin kun samaan aikaan haemme myös elämänkumppania, itseämme ja kaupasta olutta.

Samalla kun haemme tanssiin, voimme hakea myös ymmärrystä, iloa tai sisäistä rauhaa. Ja kliseisesti ne saattaa joskus löytää, kun lopettaa hakemisen.

Ennen oli helpompaa, kun oli hakulaite. Siinä oli tosin se erikoisuus, että siinä olit itse haun kohteena.