Ei ”turhista” saa kiusata?

Viime kuukausina on mediassa esiintynyt puheenvuoroja, joissa kyseenalaistetaan erilaisten BB-, Idols- ja muiden turhien julkkisten pilkkaaminen. Kyse ei ole sensuurista, vaan kritiikki on kohdistunut erityisesti sellaisiin tapauksiin, joilla ns. julkimoilla on näkyviä ongelmia päihteiden kanssa. Tähän ryhmään kuuluukin melkoinen määrä loppuun palaneita, kulutettuja ja kulahtaneita naamoja Seiskan ja Hymyn sivuilta. Mistä juontaa juurensa moinen moraalinen herääminen?

Vielä 20 vuotta sitten julkkiksen sekoilu päihtyneenä oli uutinen ja herätti aitoa yleistä paheksuntaa - halveksuntaa. Mediakulttuurin raju muutos on kuitenkin tehnyt samasta ilmiöstä karnevaalin ja koko kansan suurta huvia. Ihmisten täydellinen nöyryyttäminen on muuttunut suureksi bisnekseksi. Individualisoitunut kulttuurimme on tehnyt näkyvillä olosta ja itsen esille asettamisesta sairaanloisen trendin. Tosi-Tv, keltaisen lehdistön nettiversiot ja kymmenet muut visuaaliset käyttöliittymät rakastavat ja ruokkivat spektaakkelia. Spektaakkelin kova ydin on yksilö, joka karnevalisoidaan koko kansan Muppet Show:ksi. Jokaista liikettä seurataan ja kaiken maailman hörhöille maksetaan siitä, että toimittajat pääsevät mukaan häämatkoille, apukoulun luokkatapaamisiin ja muille valloitusretkille. Niiden kommellusten kermaa medialle on, kun joku vetää lärvit, lääkkeitä tai huumeita, sekoilee tai sekoaa täysin. Jos vielä saa tai antaa nenään jollekin – mieluiten toiselle BB-staralle - saa bonuksia ja lisää näkyvyyttä.

Kaksi vastakkaista puhetapaa törmäävät ”turhisten” spektaakkeleissa. Ensimmäinen syyttää julkimoa, joka itse rahastaa hölmöilyllä ja on oikeastaan ”olemassa” vain jatkaakseen sitä – sitä saa mitä tilaa! Toinen puhetapa kyseenalaistaa koko BB-julkkiskultin ja sen ruokkimat vinoutuneen narsistiset egot. Kulttuuri on synnyttänyt ison joukon ihmisiä, joiden syyntakeisuuden ja minäkuvan voidaan katsoa olevan pahasti hukassa. Eräs kommentaattori kysyi Hesarin nettikeskustelussa: ”onko oikein, että vammaisilla ihmisillä rahastetaan”? Muotoilu on tietysti kirjoittajalta kärjistys, mutta kiteyttää oivasti uuden moraalisen puhetavan idean. Onko lopulta koittanut aika, että Tosi-TV-kultin luvatussa maassa on tullut sietokyvyn raja vastaan?

Turha kuvitella! Niin kauan kuin osa mediasta elää vain ja ainoastaan ”turhisten” sekoilulla, on mitään moraalista ryhtiliikettä turha odottaa. Känninen ”turhis” myy ja rahalla ei ole moraalia. Elämme mediaeläintarhassa, jossa objektien odotetaan tekevän elämästään ”suurta” draamaa. Suurta lainausmerkeissä, sillä ainoa suuri asia heidän elämässään on tirkistelyhalumme tyydyttäminen. Iso joukko ”turhiksia” elää tavalla, jolla viidettäkymmenettä syntymäpäivää on turha odottaa. Tirkistelyhalumme paradoksi takaa lyhyen lennon. ”Turhisten” täytyy vinoutuneen minäkuvansa näkyväksi tekemisen vuoksi liihottaa kerta toisensa jälkeen korkeammalla – siis vedettävä aina vaan överimmäksi. Se taas ei onnistu ilman itsetuhoista elämäntapaa. Mitä enemmän viina virtaa ja pillerit puhuvat, sitä taatumpia ovat täydelliset mahalaskut, ja niitähän media – siis Suomen kansa – rakastaa. Olemme säälittäviä mediakuluttajia, sillä onnellisuutemme mittari vaikuttaa olevan suorassa suhteessa ”turhisten” itsetuhon määrään: mitä kovempaa ja korkeammalta pudotaan, sitä riehakkaammin taputamme karvaisia käsiämme.

Kirjoitettaessa soi Juice Leskinen & Slam - Paperitähdet