Hikistä tarjoilua kesäpäiviin

  • Mikko Salasuo

Otan tässä kirjoitukseen suosiolla väliviikon tarkemmin pohdituista ajatuksista. Syynä on se, että asuntoni on kuin sauna, olen kirjoittanut kirjaa koko viikon valtaisalla vimmalla, takareiteni jämähti jumiin futismatsissa (tulossa vanhaksi?) ja on äärimmäisen kipeä ja ajatus ei tunnu liikkuvan mihinkään suuntaan. Sikäli harvinainen tilanne, että yleensä sisäinen generaattorini syöttää aina jotakin vinhaa päähäni – tänään aivo päätti auringon laskettua ottaa lepohetken. Jonkinlaisen kyhäelmän kuitenkin kasaan.

Tarjoilen kolme musiikillista näkökulmaa kesän juhlijoille ja tunnelmoijille –päihdevireisenä tietenkin. Liikkeelle pitää lähteä luonnollisesti etkoista. Iltaan valmistautuminen vaatii tietenkin oikeanlaista moodia: kesäisen kevyttä ja samalla riemastuttavaan ilakointiin stimuloivaa. Tähän tarkoitukseen, omasta vahvasti musiikkiorientoituneesta mielestäni, löytyy vain yksi lähes universaalisti toimiva veto. Se on toimivaksi testattu lukusia kertoja erilaisilla ja ikäisillä populaatioilla. Kyseessä on siitä harvinainen cover-veivaus, että sen uudempi versio taikoo biisin aivan uuteen lentoon. Toimii ilman videota, mutta sen siivittämänä on lähes varma tunnelman kohottaja:

http://www.youtube.com/watch?v=1aoywIHLqbs

Itse juhlimiseen onkin jo merkittävästi vaikeampaa taikoa musiikkia, joka uppoaisi jokaiseen makuun. Jatkankin omaelämänkerrallisen kokemuksen pohjalta. Tämä voi mennä ohi tai yli, mutta kelvannee sekä hieman kevyt- että syvävireisemmän musiikin ystäville. Mielessäni voin visualisoida festari-kansan jammailemassa, pubiväkeä hyppimässä pöydillä ja yhtälailla mökkipihan nautiskelijoiden jalkojen kevyesti hytkyvän:

http://www.youtube.com/watch?v=F4MI9NG9qEA

Kaikki loppuu aikanaan. Seuraavaa aamua ei kuitenkaan kannata pilata liiallisella melankolialla. En myöskään pakkosyötä tähän Freukkarien ”En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa” -taltiointia, vaikka sekin saattaisi ironisessa realismissaan napsahtaa kohdilleen. Muutenkin Suomi-rockin krapulabiisit pistävät kaivamaan flindan heti aamusta esiin. Tarvitaan jotain pehmeää, pyöreää ja kevyesti rullaavaa – samalla svengaavaa ja hivelevää:

http://www.youtube.com/watch?v=BisS5JxeUW0

Tekstuaalinen tarjoilu oli tällä kertaa hikistä. Litra nestettä karkasi ihon läpin tätä kyhäelmää muotoillessa. Ehkä tuo ihmisen kaunein keksintö, musiikki, loi sisällön bloggaukseen. Minulle nuo kappaleet kiertyvät kehoon ja mieleen kovaa ja syvälle – mieli suorastaan värisee. Nauttikaa helteistä ja muistakaa chillata välillä. Tyrkätään suosituksiin vielä eräs oman ”best songs of all times” top-kympin jäsen sen kunniaksi, että sain kuin sainkin lipun kyseisen artistin kiertueelle Osloon syksyksi.

Good Vibes and Have Faith!

Kirjoitettaessa soi sekalainen kesäviritys

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi