Katoava mystinen metsätyömies

”Minä tahdon olla mystinen metsätyömies, vaikka hakkaisin vain päätä seinään ja nyrkkiäni kaljabaarin kalustoon.”

”Minä tahdon olla mystinen metsätyömies ja hirsiä vetää jos karsia krapula on.”
(Freukkarit)

Matkalla Pirkkolaan huomasin Maunulassa ikiajat sijainneen Pirjon krouvin pistäneen lapun luukulle. Vaikka itse en kuulunut koskaan kyseisen kuppilan kalustoon, tunsin haikeutta katsoessani erään helsinkiläisen kulttuuriperinnön viimeisten merkkipaalujen sortumista. Osana 1950- ja 1960-luvun kaupungistumista nousi Stadiin kantakuppiloita, joiden ilman täytti suomalaisen agraariyhteiskunnan perintö. Alppimaa Kalliossa, Pirjon krouvi, Herttuan krouvi, Iso Ankkuri ja lukemattomat muut on joko lopetettu tai päivitetty ajanhengen mukaiseksi. Jäljelle jääneet Sea Horse, Oivan Bistro, Pub Sirdie ja muutamat ”viimeiset mohikaanit” ovat saaneet kulttimaineen ja edustavat pikemminkin tiettyä boheemia alakulttuuria. Tässä tarkoitan siis niitä paikkoja, joita yleiskielessä kutsutaan vanhoiksi räkälöiksi.

Näiden vanhan suomalaisen miehisyyden perusinfrastruktuurin – puhtaan luonnon, tuhansien järvien, metsissä samoilun, tukkilaisuuden, metsätöiden, luontosuhteen, sulkeutuneisuuden, sisun, teknisen kehityksen vastustamisen, murheellisten laulujen ja sotakokemusten – hengestä ammentaneiden kuppiloiden mukana katoaa myös palanen kaupunkikulttuuria. Vanhan työväestön oman elämän sankaruuden kääntöpuolen sfääri haihtuu ilmaan. Sen mielen ja melankolian voi edelleen tavoittaa Eppujen Murheellisten laulujen maasta, Rautavaaran tuoppien jäljistä tai Fredin Kolmannelta linjalta. Sen sijaan fyysisen aistikokemuksen haikailijat joutuvat matkaamaan pikkukaupungeista vielä löytyviin lajityypin viimeisiin linnakkeisiin.

Kaupungeissa mystisten metsätyömiesten ”vanha” aika on ohi. Uusi aika, urbanisaatio ja nuoremmat sukupolvet ovat ottaneet ohjat sotapolven ja suurten ikäluokkien alkupään, ”vanhan Suomen”, edustajien poistuessa hiljalleen näyttämöltä. Heidän tilalleen on tullut lähiöissä elänyt syrjäytynyt kansanosa, jonka mentaliteetti kutoutuu erilaisista aineksista – työttömyydestä, askeettisista betoniviidakoista, työelämän raakuudesta ja selviämisestä nykyisyydessä. Suuren kertomuksen tarinoijat ovat vaihtuneet takametsien miehistä lähiöiden pudokkaisiin. Samalla on katoamassa se kääntöpuoli, josta huokui raudasta tehtyjen miesten ankaruus itseään ja maailmaa kohtaan – suomalainen mies joko onnistuu tai juo hiljaa nurkassa epäonnistumistaan häveten. Joka päivä 30 vuoden ajan istahdettiin samaan kulmapöytään, tervehdittiin naapuripöydän kohtalotoveria häntä koskaan puhuttelematta ja lopulta vain hiljaa lakastuttiin pois.

Tuleville polville jäävät muistoksi Alpo Ruuthin kuvaukset, Kaurismäen filmatisoinnit, historian kirjoitus ja tuhannet myyttiset kertomukset. Onneksi musiikki kestää, enkä keksi parempaa tietä Mystisten metsätyömiesten sielunmaisemaan kuin Pekka Myllykosken kaihoisa johdattelu. (ks. suositus)

Kirjoitettaessa soi Mystinen metsätyömies - Freukkarit