Harva tulee ajatelleeksi, että alkoholin ja kannabiksen jälkeen yleisin tapa päihtyä on rauhoittavien uni- ja kipulääkkeiden päihdekäyttö. Viimeisen 20 vuoden aikana lääkkeiden päihdekäyttö on väestötasolla kaksinkertaistunut, 25-34-vuotiaiden miesten ja 15-24-vuotiaiden naisten keskuudessa peräti 3-4 kertaistunut.
Tarkemmin katsottuna luvut ovat todella korkeat. Vuonna 2010 THL:n tekemän kyselyn mukaan 12 prosenttia 25-34-vuotiaista miehistä oli joskus napsinut lääkkeitä päihtyäkseen. Nuorista naisista (15-24-vuotiaat) peräti 14 prosenttia oli turvautunut joskus lääkekaapin sisältöön.
Tuore raportti ”Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet” kuvaa muutosta, mutta ei manitse käytettyjä lääkkeitä erikseen. On kuitenkin ilmeistä, että kyse on bentsodiatsepiinien, siis pamien/bentsojen, ja opioidipohjaisten kipulääkkeiden päihdekäytöstä.
Miten niitä käytetään, on kysymys, joka nousee ainakin itselläni seuraavaksi mieleen. Toki tiedetään hyvin, että ”huumeiden” ongelmakäyttäjien repertuaarissa korvaushoitolääkkeet ja bentsot ovat suosittu yhdistelmä – eivät siis perinteiset ”huumeet”. Tiedetään myös, että tuo combo aiheuttaa eniten yliannoskuolemia. Mutta joskus käyttäneiden lukumäärä on niin suuri, ettei edellinen ryhmä selitä käytöstä kuin pienen murto-osan. Täytyy siis turvautua sofistikoituneisiin arvauksiin.
Pameja käytettään lääkkeistä varmasti eniten. Äkkiä mieleen tulee krapulan itsehoito, alkoholipäihtymyksen buustaaminen – hengenvaarallista muuten – laskujen helpottaminen piristä tai ekstaasista, nuorten naisten lääkehumalat, mutta mitä muita ei-lääkinnällisiä muotoja voisi olla?
Laadullista tutkimusta aiheesta on Suomessa kovin niukalti. Vetääkö posse lauantai-iltana alkoholin sijaan nappeja saunan jälkeen saadakseen chillin fiiliksen vai mennäänkö kapakkaan ”selvin päin” nappipäissään. Ja, joo, joo, tiedän, että sekakäyttö on se suomalainen päihdekuva – eli pohjat, pameja ja lisää viinaa? Ehkä jotenkin noin. Ei muuten kovin terveellistä hommaa, sillä hengityslama seuraa helposti.
Voi myös kysyä ovatko opioidipohjaiset kipulääkkeet, kovia myrkkyjä muuten nekin, samankaltaisessa käytössä kuin pamit. Molemmilla on rauhoittava vaikutus, joten voisi ajatella myös käyttötarkoituksen olevan samankaltainen. Kipulääkkeiden kohdalla sekakäyttäjien ja ”huumeiden” ongelmakäyttäjien elimistöön menee taas vain murto-osa, mutta muiden kohdalla mitään ”rationaalista” funktiota käytölle on vaikea keksiä. Opioidipohjaisten lääkkeiden hankinta on myös paljon työläämpää kuin pamien. Lääkkeiden päihdekäytössä ne jäävätkin varmasti kirkkaasti toiseksi.
Summa summarum. On aina yllättävää katsoa tilastoja ja nähdä lääkkeiden päihdekäytön laajuus. Yllättävää lähinnä siksi, että aihe on kovin vähän julkisuudessa esillä. Alkoholista ja huumeista puhutaan kovasti, mutta lääkkeiden päihdekäytöstä ollaan kovin hiljaa. Se on piilossa elävä, miltei salattu, ongelma. Mikäli jatkaisin tästä, johtaisi teksti lääkeyhtiöihin ja pohtimaan niiden etuja ajavia poliitikkoja ja mediaa – siis lääketeollisuuden mainonnan taloudellista arvoa ja vastuunperäämisestä aiheutuvia tappiota. Fyffeä, fyffeä, fyffeä, sitä fyffeä, jota ei enää mainostuloina lääkefirmoilta mediataloihin tulisikaan. Se on kuitenkin toisen blogin paikka.
Nyt on kuitenkin pakko suunnata kaverini väitöskaronkkaan. Onnea Riikka!
Pannaan vielä kerran purkupalloa suosituksiin soimaan. Ja nyt se purkupallo itse!
Lähde: Winter & Metso & Hakkarainen 2012 http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/056141f2-7af0-469a-98fe-36ab805a3f68