Kävin tammikuussa kiertomatkalla Kambodzassa, ja tutustuin mm.
paikalliseen Angkor Wat -temppelialueeseen. Kaikkialla
pääsylippualueen ulkopuolella turistien perässä roikkuu iso joukko
katulapsia, jotka kauppaavat turisteille postikortteja. Itse asiassa
kortteja oli vaikea edes löytää muualta.
Oppaan mukaan kortteja ei pidä ostaa, sillä niin kauan kuin lasten
bisnes toimii, vanhemmat eivät laita heitä kouluun. Tai
vaihtoehtoisesti, jos vanhempia ei ole, heitä itseään on vaikea saada
tulemaan kouluun. Korteilla tehdyt kymppitonnit kuluvat mm. huumeisiin.
Postikorttien myynti on kambodzalaisittain parhaasta päästä
lapsityövoiman laajassa kirjossa. Matkalla kuulin, että maan
pääkaupunki Phnom Penhillä on huono maine alaikäisiin kohdistuvan
seksiturismin matkakohteena. Otsikon lainaus muinaiselta
MoonTV-kanavalta sai yhtäkkiä kovin synkän sivumerkityksen.
Vielä kolmas koulutukseen liittyvä erikoisuus oli ei-demokraattisen
maan tapa käsitellä synkkää historiaansa, jossa kummittelee 70-luvun
lopussa tapahtunut laajamittainen kansanmurha. Opastettujen vankila-
ja joukkohautakierrosten jälkeenkin jäi hyvin sekava ja epäselvä kuva
siitä, mitä oikeastaan oli tapahtunut.
Paikallinen historianopetus kuulemma loppuu 70-luvun alkuun.
Kun kävin suomalaista peruskoulua 2000-luvun vaihteessa, sekä
kotimainen että maailmanhistoria loppui juuri jonnekin 70-luvulle.
Mitäköhän silloin tapahtui?
