Lauantaina 12.2. moni missasi taas paljon. Yle Teema näytti jamaikalaisen kulttileffan The Harder They Come. Tämän blogin lukemista ei kannata jatkaa katsomatta tässä vaiheessa seuraavan videon: http://www.youtube.com/watch?v=xGE4dnrPPZQ Mikäli noudatitte lukuohjetta, kuulitte juuri kappaleen ja näitte pätkiä elokuvasta, joka teki reggaesta länsimaissa siihen liittyvine kulttuurisine käytänteineen sen, mitä se nykysinkin on.
Vuonna 1972 Los Angelesin kansainvälisillä filmifestivaaleilla ensiesityksen Jamaikan ulkopuolella saanut elokuva hämmästytti yleisön. Jamaika oli tuttu paikka elokuvan tekijöille, mutta täysin jamaikalainen elokuva näyttelijöineen tuli täytenä yllätyksenä. Pontimena kansainväliselle levitykselle oli leffan valtava menestys Kingstonissa, jossa sen autenttinen ote vangitsi niin oman aikansa poliittisen tilanteen kuin slummielämän näköalattomuuden, valtaa pitävien korruption ja tietysti reggaen ja ganjan merkityksen osana köyhälistön arkea. Percy Henzellin ohjaus oli ensimmäinen kokopitkä elokuva jamaikalaisille heidän omasta elämästään. Päätähdeksi Ivan Martinin rooliin valittiin Jimmy Cliff, joka oli saavuttanut suosiota muusikkona Jamaikalla ja hyvin pienissä musiikkialan ydinjoukoissa Briteissä.
The Harder They Come oli suuri vedenjakaja jamaikalaisen tyylin leviämisessä länsimaiseen populaarikulttuuriin. Amerikkalainen elokuvakriitikko Michael Dare on rinnastanut elokuvan soundtrackin Beatlesin tulemiseen: “one of the hippest and most memorable collections of Jamaican music ever recorded”. Cliff ei esiintynyt levyllä yksin vaan mukana oli joukko aikakautensa suuria nimiä, kuten Desmond Dekker, The Maytals ja The Melodians. Biisivalikoima on jokaiselle reggaen ystävälle tänäkin päivänä kovin tuttu. Nimikkobiisin lisäksi soundtrackilta löytyy Johnny Too Bad, Shanty Town, You Can Get It If You Really Want, Rivers of Babylon ja Many Rivers to Cross – iso nippu ikiklassikoita.
Näen jonkinlaista ironiaa siinä, että The Harder They Come on saanut kunnian olla eräs yleisin referenssi pro-ganja -elokuvista. Erilaisilla huume-elokuvien listoilla keikkuu aina tämä sama klassikko. Ironia nousee siitä, että vaikka marihuana oli elokuvassa esillä, ei se millään tavoin symboloinut tekijöilleen keskeistä teemaa. Elokuva on ennen kaikkea poliittinen, mutta länsimainen uloskoodaus nappasi siitä musiikin lisäksi tyylin ja tietysti polttelun. Eräänlaista merkitysten imperialismia. Mutta se musiikki! Ilman tätäkin helmeä olisi minun kaltaiseni musiikkidiggarin elämä olisi paljon tyhjempää: http://www.youtube.com/watch?v=18EAqHx2lMk
Kirjoitettaessa soi The Slickers - Johnny Too Bad
