Vihdoin kunnon journalismia!!!

Nykyaika suosii kaikkea nopeaa ja "heti, tässä ja nyt" tapahtuvaa. Näin on käynyt myös journalismille. Harvassa ovat tutkivan journalismin arvokkaasta perinteestä kumpuavat tekstit tai TV-ohjelmat. Aikanaan kovasti arvostettu Yleisradion MOT on sekin saanut vuosien varrella kovia kolhuja. Koin sen omakohtaisesti "kuntodopingia" käsitelleessä jutussa, josta tuolloin bloggasin (MOT=WTF? http://www.city.fi/yhteisot/blogit/mikkosalasuo/119679/ ). Silloin tutkivaa journalismia tehtiin iltapäivälehtien logiikalla: only bad news are good news! Faktoista viis, kunhan kuulostaa hurjalta ja moraalipaniikkeja leimahtaa liekkiin.

Positiivisena poikkeuksena viime vuosilta voidaan pitää Arto Halosen "Sinivalkoinen valhe" -dokumenttia, joka perustui huolelliseen taustatyöhön ja oli esitysasultaan erinomainen. Se tosin tulkittiin monilla, pääosiin kapeakatseisilla tavoilla. Jälkeenpäin monien katsojien kyvyttömyys lukea Halosen skriptiä aiheutti ainakin itsessäni happamuutta, sillä hienoa työtä "luettiin" kuin mitäkin nettiuutista. Mieleeni ehti hiipiä jo ajatus, onko hyvä tutkiva journalismi katoava luonnonvara nykyajan eetoksessa?

Nyt törmäsin uuteen käyttöliittymään. Sen nimi on Long Play. Taustalta löytyy joukko suomalaisia nuoremman polven laatukirjoittajia - lähinnä journalisteja. Sivustolla kuvataan sen sisältöjä seuraavasti:

"Long Play julkaisee tutkivia juttuja, laajoja reportaaseja, henkilökuvia ja muita pitkiä juttuja digitaalisessa muodossa. Juttumme ovat pitempiä kuin lehtiartikkelit, mutta lyhyempiä kuin kirjat. Uskomme, että suomalaisia kiinnostaa lukea perusteellista, hyvin kirjoitettua ja kriittistä journalismia digitaalisessa muodossa. Juttujamme voi ostaa useista e-kirjakaupoista ja Readberry-palvelusta, jossa niistä voi myös keskustella muiden lukijoiden kanssa.

Kutsumme juttujamme singleiksi. Ne ovat hidasta journalismia, jota kypsytellään pitkään ja hartaasti. Hidas journalismi etsii aiheita ja näkökulmia paikoista, joissa ne eivät pistä kaikkien silmään".

Toistaiseksi ilmestyneitä juttuja on kaksi. Ensimmäinen on Hanna Nikkasen jalkapallon sopupelejä käsittelevä artikkeli ja toinen käynnisti parhaillaan vellovan "Himasgaten". Luin jälkimmäisen ja ostin heti perään tuon ensimmäisenkin.

Vau - toivotaan, ettei alkuun laitettu parhaita paloja, vaan taso säilyy. Ainakin näin tutkijan silmin miellyttävää luettavaa. Ennen kaikkea vankkaan taustatutkimukseen pohjaavaa työtä, erinomaista kirjoittamista ja selkeää ilmaisua - jopa juoni on onnistuttu saamaan mukaan noin kymmensivuisiin juttuin. Kokemus on kuin lukisi erinomaista kirjaa tai kuuntelisi mielimusiikkiaan. Tällaista journalismia tarvitsemme kipeästi ja siitä myös mieluusti maksaa muutaman euron. Mieleni tekisi huudahtaa "loistavaa", mutta yritän säilyttää malttini - muutoin menee markkinoinniksi.

Tason ylläpitäminen on jatkossa Long Playlle haaste ja huteja pitää varoa. Liian usein hyvä journalismi taipuu huonoksi, kun iso raha astuu mukaan kuvaan - nostetaan volyymia ja taso kärsii. En usko Long Playn olevan mikään taloudellinen kultakaivos kirjoittajille, mutta kovasti iloitsen jos se löytää nykymuotoisena pysyvän paikan mediakentässä.

Tunnen tai "tiedän" osan kirjoittajista. Ehkä juuri siksi jaksan uskoa tähän uuteen käyttöliittymään. Mukana on taitavia toimittajia, jotka tuntevat perusriskit varmasti hyvin. Optimistina myös uskon, että palvelu tuo mukanaan jotakin uutta ja merkittävää - ainakin alku on lupaava. Älkääkä nyt hötkyilkö arvon kirjoittajat, sillä tässä tapauksessa laatu korvaa määrän 100-0.

Koska toimittaja Riku Siivonen kuuluu palvelun taustavoimiin, on pakko suositella hänen huikeaa Paleface parodiointiaan Pressiklubissa muutaman vuoden takaa: "Suomi Pispa-La".

PS. Tämä juttu ei ole mainos, vaan vilpitöntä intoilua poikkeuksellisen tasokkaiden artikkelien jälkeen!

Kirjoitettaessa soi Riku Siivonen - Suomi Pispa-La