Nopeaa ja hidasta aikaa

Vuosituhannen ensimmäisinä vuosina oli moni asia toisin. Elettiin vuosia, jolloin kannabiksen käyttö oli kiivennyt 1990-luvun alusta tasaisesti ylöspäin ja ekstaasista viritettiin ensimmäisiä keskusteluja julkisuudessa. Amfetamiini oli levinnyt ongelmakäytöstä myös viihdekäyttöön ja lakka sekä gamma pulpahtivat pintaan. Sitten alkoikin muuntohuumeruljanssi.

Ongelmakäytössä heroiini katosi katukaupasta ja sen tilalle tuli korvaushoitolääkkeiden ja bentsodiatsepiinien päihdekäyttö. Puhtaiden neulojen jakaminen oli vasta hyväksytty kovan poliittisen taistelun jälkeen, lähinnä HIV-epidemian ja muiden suonensisäisessä käytössä leviävien tautien pelossa. Hiljalleen Suomi tavoitti huumekuvioissa muualla Euroopassa jo yli kymmenen vuoden ajan vallinneen toisen huumeaallon.

Huumeista puhuminen niiden oikeilla nimillä ja toisistaan hyvin erilaisina aineina alkoi saada tilaa. Tila puheelle piti kuitenkin raivata kovalla työllä, sillä useat järjestöt ja tuolloin voimain tunnossa olleet Ritva Santavuori ja Torsti Koskinen kävivät pyhää huumesotaa. Erityisesti Santavuori kantoi repressiivisen huumepolitiikan lippua näkyvästi: kaikki mikä ei puoltanut maksimaalisia rangaistuksia, oli liberaalia ja epäeettistä. Santavuori ehti tuomita julkisesti esimerkiksi tutkijan, joka hänestä hymyili liikaa kertoessaan huumeiden käytön yleisyyteen liittyviä tutkimustuloksia – epäilipä Ritva vielä päälle Stakesin huumetutkimuksen saavan rahoitusta Viron mafialta.

Vuosituhannen taite nosti myös suomalaisen huumetutkimuksen vahvaan nousuun. Käytön yleistymistä, lisääntyneitä haittoja ja erilaisia politiikkoja lähdettiin selvittämään laajalla rintamalla. Tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä alkoi mustavalkoinen fanatismi myös liueta huumekysymyksen ympäriltä. Osin todellisuus pakotti uudenlaisen puhetavan omaksumiseen, sillä EU:n huumepolitiikka nojasi tutkittuun tietoon ja myös käytön yleistyminen söi riskien liioittelulta uskottavuutta.

Kun kolmannes nuorista aikuisista oli joskus kokeillut kannabista, oli vaikea väittää käytön johtavan väistämättä katuojan pohjalle heroiinipiikki kädestä törröttäen. Viimeinen mohikaani lajissaan oli muuta vuosi takaperin huumeskenessä keskustelijana piipahtanut Jukka ”ei-mattoja-lattialla” Riipinen. Vilpittömistä pyrkimyksistä huolimatta oli inttämisen aika kuitenkin jäänyt jo taakse.

Pekka Hakkaraisen ja Christoffer Tigerstedtin arvio huumekysymyksen normalisoitumisesta vuonna 2002 oli tarkkasilmäinen. Huumekysymyksen normalisoitumisella he tarkoittivat huumeisiin liittyvän yhteiskunnallisen huolen leviämistä, huumekysymyksen arkipäiväistymistä sekä huumeongelman uudentyyppistä määrittelyä ja huumepolitiikan strategisia siirtymiä.

Oma aikani huumekysymyksen lähitarkkailijana on kulunut kuin siivillä. Kolmastoista vuosi pyörähti käyntiin ja muutoksen nopeutta ei välillä tahdo huomata. Jos on kokeilu ja käyttö yleistynyt, on asian yhteiskunnallinen käsittely hypännyt 2000-luvulla valtaisan loikan. Vielä ei olla lähellä tilaa, jossa huumeita voitaisiin käsitellä puhtaasti rationaalisin argumentein osana sosiaalipolitiikkaa ja ilman pelottavan vihollisen varjoa. Kuitenkin hyppy, jonka viimeinen 12 vuotta on tuonut, on totisesti normalisoinut huumekysymyksen.

Ne, jotka muistavat huumekeskustelun luonteen vuosituhannen taitteessa, tietävät mistä puhun. Se, että uskalsi sanoa julkisesti kannabiksen olevan mieto huumausaine, oli tuolloin hurjaa rämäpäisyyttä ja monien mielestä desperado-liberaalia – lähes rikokseksi määritettävää – vapaamielisyyttä.

Nyt eletään jonkinlaista pysähtyneisyyden tilaa. Suurta liikehdintää ei näy millään suunnalla ja politiikan rintamalla on erityisen hiljaista. Toisaalta paukkuja ei kannata ihan turhiin hömpötyksiin tuhlata, sillä yhteiskunnallinen polarisaatio kasvattaa jatkuvasti sekakäytön ja kaksoisdiagnoosipotilaiden määrää. Se ongelma kasautuu lähivuosina kestämättömäksi – varsinkin kun kunnat pihtaavat hoitoon liittyvien maksusopimusten kanssa – ja edessä on taas ongelmavetoista vilinää ja vilskettä huumekysymyksen ympärillä.

PS: Näin lopuksi vaaliveikkaus, kun kello on n. 19.40: Haavisto 42 ja Niinistö 58 prosenttia.

Kirjoitettaessa soi Charlie Daniels - The Devil went down to Georgia