Pitäisikö oppimisesta maksaa?

1970-luvulla tutkittiin palkitsemisen vaikutusta lapsiin. Klassikkotutkimuksessa joukko lapsia sai kunniakirjan, kun he piirsivät haluamansa kuvan. Vertailuryhmä ei saanut muuta palkintoa kuin piirtäminen itse. Pari viikkoa myöhemmin lasten leikkejä seurattiin lasten itse näkemättä. Ne lapset, jotka saivat palkinnon, käyttivät piirtämiseen puolet vähemmän aikaa kuin vertailuryhmä. Kun piirtämisestä ei enää saatu palkintoa, sitä ei tehty. Piirtämisen arvo ja kiinnostavuus oli sidottu siitä saatavaan ulkoiseen palkintoon, ei piirtämisen itsensä tuottamaan iloon.

Monet vanhemmat antavat rahaa lapsilleen, jos he saavat hyviä arvosanoja koulussa. Asiasta on väitelty paljon. Nyt lopultakin tehtiin ensimmäinen empiirinen tutkimus aiheesta: kuinka lasten rahallinen palkitseminen vaikuttaa heidän oppimiseensa?

Kokeessa oli neljä vertailtavaa tilannetta: New York: luokkatasosta riippuen oppilaille maksettiin $25 tai $50 per koe. Rahat maksettiin suoraan oppilaiden tilille. Chicago: mitä parempi arvosana, sitä suurempi palkinto, enintään $50 per koe ja enintään $2000 vuodessa. Puolet rahoista saa heti, puolet silloin, kun valmistuu koulusta. Washington: kaava, jossa huomioitiin viisi eri muuttujaa, mukana myös läsnäolo ja hyvä käytös. Parhailla pisteillä tienasi $100 kahdessa viikossa. Dallas: ei palkintoa tuloksista, vaan vain tekemisestä. Kun lapsi luki kirjan ja suoritti visailutehtävän kirjan tietojen perustella, hän sai $2.

Tulokset mitattiin valtakunnanlaajuisissa standardoiduissa kokeissa, ja niitä verrattiin oppilaisiin, jotka eivät saaneet mitään rahallisia palkintoja. New Yorkissa koetuloksissa ei ollut parantunusta. Chicagossa oppilaat kävivät tunneilla ahkerammin, mutta koetuloksissa ei ollut muutosta. Washingtonissa tulokset paranivat hiukan. Dallasissa koetulokset paranivat huomattavasti (30%), ja pysyivät parempina myös vuosi testin jäleen.

Näyttäisi siis siltä, että ei kannata palkita tuloksista, vaan tekemisestä. Oppilailla on suora vaikutusvalta tekemisiinsä, mutta tuloksiin vaikuttavat muutkin asiat. Jos oppilaalla ei ole hyviä opiskelustrategioita, on melkein samantekevää, kuinka paljon hänelle maksaa - hänellä ei kuitenkaan ole tiedossaan keinoja, jolla suoritustaan parantaisi. Palkitsemisella voi kuitenkin vaikuttaa tuloksiin, mutta ei ole samantekevää, mistä palkinto annetaan.

Vaikka oppilaille maksaminen parantaisikin tuloksia, se on pikemminkin merkki ongelmasta kuin ratkaisu niihin. Sinulle ei varmastikaan tarvinnut maksaa senttiäkään tämän kirjoituksen lukemisesta, ja mahdollisesti opit tästä jotain uutta. Et lopettanut kesken, koska asia ilmeisesti kiinnosti. Jos asia kiinnostaa, siitä luetaan ja sitä tutkitaan ihan vain tutkimisen ilosta. Kuinka julkinen koululaitos on onnistunut tekemään oppimisesta niin epäkiinnostavaa, että oppilaille kannattaisi maksaa opiskelusta?

Yhdysvalloissa 1941-1945 sotilaiden lukutaidottomuus oli 4%. Korean sodassa 1950-1953 osuus oli 19% ja Vietnamin sodassa 1964-1973 osuus oli jo 27%. Vuonna 2003 koko väestön lukutaidottomuus oli 14%. Mitä enemmän valtaa valtiolla on koulutuksessa, sitä huonompi on väestön lukutaito. Jos tämä ei osoita julkisen koulutuksen epäonnistumista, mikä sitten osoittaa? Tällaisia ongelmia ei ratkaista antamalla oppilaille rahaa.

Itse näen ydinongelmana, että koulu ei ole mainittavasti uudistunut liki sataan vuoteen. Menetelmät ovat yhä samankaltaisia. Joku muu päättää, mitä oppilaiden pitää oppia. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä kaumpana koulun menetelmät ovat nykyajan vaatimuksista, ja sitä huonompia ovat tulokset. Aiemmassa blogissani kirjoitin Sudburyn vapaasta koulusta, jossa oppimistuloksetkin ovat loistavia.