Kun viime vaalituloksen rahoittajat oli julkistettu, moni toimittaja kirjoitti julkisista salaisuuksista. Kaikkihan tiesivät jo valmiiksi kaiken sen, mistä lööpit – ja silloin tällöin pääuutiset – kirkuivat seuraavat kaksi vuotta.
Niin tiesivätkin. Kaikki, jotka oleskelivat tuolloin työkseen eduskunnassa tai sen puolivirallisisa siipirakennuksissa eri puolilla Helsingin kantakaupunkia, tiesivät.
Samaan tapaan kaikki ministeriöissä hengailevat tietävät tänään, mistä lehdissä kerrotaan toukokuussa 2011. Silloin saman kevään vaalitulokseen perustuvat hallitusneuvottelut on saatu päätökseen, ja demokraattisesti valitut kansanedustajat ovat päättämässä, kuinka maa makaa seuraavat neljä vuotta.
Toistan: tietävät tänään.
Olen nykyään ihan tavallinen opiskelija. Pidin tänään päiväkirjaa.
Aamupäivällä törmäsin sattumalta pariin professoriin ja analysoimme taksissa ajankohtaista kulttuuripoliittista tilannetta. Kommentoin ohimennen muutamaa paperia sekä virantäyttöprosessia ja lounastin – ihan oikeasti sattumalta! – yhden johtajan kanssa jutellen niitä näitä. No, saatoimme ehkä vähän pohtia median tilaa ja hioa hiukkasen jotain strategiaa, mutta ihan pikkuisen vain.
Sitten menin hengailemaan opiskelukavereiden kanssa. Hetken aikaa sivusimme ylioppilaskunnan koulutuspoliittista ohjelmaa ja sen tulevaa päivitysaikataulua sekä päivitystarpeita, mutta muuten pitäydyimme tiukasti arkisissa aiheissa, kuten yliopiston johtamiskuvioiden puimisessa.
Lähdin käymään kahvilla kaverin kanssa ja kuuntelin matkalla päivitystä erään organisaatiouudistuksen ajankohtaisesta tilanteesta. Siihen liittyviä suunnitelmia oli julkistettu äskettäin. Yhtäkkiä muistin, että olin kuullut saman jossain aiemmin. Ei mutta hyvänen aika, sehän olikin [kuin] suoraan puolen vuoden takaisesta tapaamisestani yhden asian kanssa työskentelevän tutun kanssa.
Myöhemmin olin vielä (täysin sattumalta) samassa huoneessa, jossa kirjoitettiin kannanottoa ajankohtaisesta koulutuspoliittisesta aiheesta. Saatoin hiukan vinkata demokraattisesti valituille johtajille, mitä kannattaa sanoa ja millä sanoilla, ja mitä ei kannata sanoa ja miksi. Tai no en nyt kauheasti.
Tämä on kaikki ihan normaalia, kyllä ihmiset saavat tavata tuttaviaan eikä kaikenmaailman poliitikkojen – saati sitten tavallisten kansalaisten – kuulu olla tilivelvollisia menoistaan. Tässä ei ole mitään laitonta ja minä olen yksityishenkilö.
Sitä paitsi ei tässä ole edes mitään salaista. Kaikkihan esimerkiksi tietävät, mitä hallitusohjelmassa 2011 lukee. Se on julkinen salaisuus.
Tähän juuri mitenkään liittymättä:
palanen vaalirahoitustaidetta, siltä varalta ettei ole jollekin tullut vastaan.
