Ruoholahden läntisessä kulmassa on maisemakonttoreita sanan molemmissa merkityksissä: avoin näköala jatkuu naapurin työpisteen yli Tallinnaan asti.
Oppimiskeskus Aleksandriassa maisemakonttori sen sijaan avautuu vertikaalisesti: koko talon täyttää hiljainen nakutus, kun monta kerrosta opiskelijoita pakertaa profiiliensa ja portfolioidensa kimpussa kaikkina vuorokaudenaikoina.
Horisontaalisesti opiskelijat saavat tyytyä noin 70 x 70 sentin koloon, maisemaksi voi valita joko opiskelijakollegoiden kasvoja tai eri värisiä betoni- tai tiiliseiniä.
Silloin harvoin (?) kun yliopistolla riidellään, erimielisyydet kohdistuvat usein tiloihin. Ei toki opiskelijan ulottuvuuksiin koneen ääressä, tai edes luentosaleihin. Helpoiten yliopistolaiset saa niin sanotusti tiloihinsa avaamalla keskustelun henkilökunnan työhuoneiden sijoittumisesta ja etenkin niiden jakautumisesta eri laitosten kesken.
Opiskelijoita tämä ei voisi vähempää kiinnostaa, sillä he ovat jo pitkään ratsastaneet toimistotrendien aallonharjalla ja tottuneet vaihtamaan työpistettä monta kertaa päivässä.
Nuoremmat akateemiset sukupolvet saatiin kuitenkin opetettua tavoille pari vuotta sitten, kun Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tilaratkaisut riideltiin arvovaltaisella alumnijoukolla lehtien sivuille sekä Espoon-naapureilta tutuksi tulleeseen tapaan lopulta myös hallinto-oikeuteen.
Silloin nuo nykyajan työläiset, "rantojen miehet" ja naiset lasikonttoreissaan hymähtivät kahvihuoneessa menneisyydestään tutulle niukkuudelle, haukkasivat parvekkeella raitista meri-ilmaa, himmensivät design-lamput ja oikaisivat itsensä päiväunille lepohuoneen sohvalle.
