Vuosi 2012: Jyrkkä käännös oikealle

  • Mikko Salasuo

Vuosi 2012 sisälsi minulle omakohtaisesti kokonaisen joukon toinen toistaan mukavampia tapahtumia. Oli hyvä viettää elämänsä 40 ikävuosi juuri kuten tein sen. Oma tyytyväisyyteni ei kuitenkaan jäänyt päällimmäisenä mieleen vuodesta 2012 - pikemminkin hyvin kauas siitä.

Itse pidän vuotta nimenomaan symbolisesti merkittävänä. En siksi, että maailmanloppu jäi tulematta, vaan suomalaisen yhteiskunnan jyrkästä retoris-ideologisesta käännöksestä oikealle. Monien kohdalla se voi pitkällä aikavälillä merkitä maailmanloppuakin surkeampaa kohtaloa.

Vuosi käynnistyi duunarin näkökulmasta ryhdikkäästi, kun Vehviläisen Finnair-sotkut ja asuntokauppa nousivat julkisuuteen. Jatkoksi saimme vuoden aikana kuulla eri tahoilta, että lapsilisiä ei pidä maksaa "heikolle ainekselle", iäkkäiden työntekijöiden palkkaa pitäisi alentaa, työviikkoa tulisi pidentää parilla tunnilla, sairaspäivistä ei pitäisi maksaa korvausta ja paljon muuta vireää uusliberalistista talousajattelu. Tietysti todistimme median välityksellä useita kultaisia kädenpuristuksia ja luimme rikkaimman prosentin suomalaisista kasvattaneen tulojaan huomattavasti. Nalle Wahlroosin kirja "Markkinat ja demokratia. Loppu enemmistön tyrannialle" tarjosi punaisen maton kaikelle edellä mainituille.

Vuoden 2012 merkittävin tapahtuma olikin julkisuudessa esitetyn puheen jyrkkä käännös oikealle. Välillä kävi mielessä ajankohtaisohjelmia seuratessa, että on tullut siirretyksi keskelle republikaanien ja Mitt Romney:n vaalitilaisuutta. Taisinpa muutaman kerran kirkaista sohvan pohjalta, että "beam me back, Scotty". Ei edes kovin kaukaa haettua harha, sillä kävihän kokoomuksen nuorisoakatemia ammentamassa oppia republikaanien puoluekokouksessa.

Suomalaisen yhteiskunnan arvoilmapiiriä seuraavalle syntyi vahva mielikuva, että vuonna 2012 talouspoliittinen oikeisto hakkasi väkivalloin tiensä ulos hyvinvointivaltio -käsitteen tahmeista seiteistä. Käsite elää vielä pääministerimme kallistaessa empaattisesti päätään, avatessaan silmänsä oikein rehellisen näköisiksi ja vedotessaan kansalaisten syviin riveihin vaikeissa päätöksissä. Muutoin Häkämiehen takinvaihto ja salamannopea puhetavan muutos olivat paljastavia. Loppui pehmoisten lässytys kansalaisten mieliksi ja sai laukoa ajatuksensa ääneen. Ne ajatukset eivät ole syntyneet tyhjiössä, vaan niitä on heimoveljien kanssa vuoleskeltu jo vuosia. Mahtoi olla vapauttava tunne!

En yritä tässä ottaa kantaa siihen, mikä olisi Suomelle oikea tie globaalissa talouskriisissä. Itseäni kiinnostaa enemmän vuonna 2012 talouspoliittisessa keskustelussa tapahtunut käänne. Puhetapa ei ottanut vain askelta, vaan hyppäsi kolmesti oikealle. Sen tietysti uskaltaa sanoa, että sana hyvinvointivaltio ei mahdu samaan veneeseen uusliberalistisen retoriikan kanssa. Poikkeuksen suomme tietysti Jyrki Kataiselle, joka hyödyntää lähes liikuttavalla tavalla kollektiivista mielikuvaamme 1980-luvun hyvinvointivaltiosta.

Retoriikka on poliittisessa historiassa ollut tapa pohjustaa myöhempiä toimia. Ensin syötetään julkisuuteen pähkinöitä, joista tulee riittävän pureskelun jälkeen nieltäviä. Vuonna 2012 esille nostetut ideat ovat yhdessä yritysmaailmassa tapahtuvan rötöstelyn ja veroluikertelun kanssa kova pähkinä purtavaksi.

Mihin suomalaista yhteiskuntaa ollaan uusliberalistien ajatuksissa viemässä? Se ei selviä vielä muutamaan vuoteen, mutta jostain puhetavan muutos energiansa ammentaa - siis rahan lisäksi tietenkin. Ei savua ilman tulta.

Tällaiset ajatukset täytyy kehystää täsmällisesti ja varoittavilla sanoilla.

Death to my Hometown!

Kirjoitettaessa soi Death to my Hometown - Bruce Springsteen

3 kommenttia

Anonyymi

30.12.2012 21:12

Riippuu tietysti siitä, millä tasolla hyvinvointivaltiosta puhutaan. Tuli tuossa kerran kuunneltua Kirkon Ulkomaanavun johtajan haastattelua radiosta. Hän kiertää työnsä puolesta hyvin paljon maailman köyhimmissä maissa. Hän kommentoi samassa haastattelussa myös Suomen tilannetta nykyisen köyhyyskehityksen osalta. Hän oli sitä mieltä, että se on täysin poliittisen tahdon puutetta. Siis että nykyisen "kurjistumiskehityksen" on annettu tapahtua ja joka jatkuu edelleen kiihtyvään tahtiin.

Omankin empiirisen kokemuksen perusteella kuulee joka puolelta tuolla julkisissa palveluissa tai työntekijät tuovat ihan avoimesti esille, että miten on resurssipulaa ja kun henkilöstöä on niin vähän yms. Ja niinhän siinä sitten lopulta käy, että kun asiat pitkittyvät, niin sitten ne myös mutkistuvat. Juttelin tuossa kerran mm Työvoimahallinnon kuntoutuspsykologin kanssa, niin hän sanoi ihan suoraan, että suurin osa ihmisistä ei saa tarvitsemaansa tukea tms, koska resurssit julkisella puolella on mitä on. Samalla juteltiin siitä Ajankohtaisen Kakkosen teemaillasta, joka käsitteli nuorten syrjäytymistä. Hän oli katsonut sitä kuulemma tasan kaks minuuttia ja sulkenut television. Hän kuvasi kyseistä keskustelua sanalla "järkyttävä".

Mihinkäs tää "heikompi aines" -kaveri katosi ?? Eipä ole kuulunut mitään kyseisen kommentin jälkeen :)

Sinä se aina jaksat yllättää noilla musavalinnoillasi. Mut mä olin tosi yllättynyt, miten mukavaa oli kuunnella pitkästä aikaa Bon Jovia. Kyseinen bändi toimi viime kerran kuntosalimotivaattorinani. Mä voin jollakin tavalla "sietää" liikuntaa, kun siinä on musiikki mukana. Tai palkko alkaa vähitellen sietää, kun lähiomaisia kaatuu ympäriltä kuin heinää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.1.2013 10:16

Juuri näin se meni, samat huomiot olen tehnyt. Eniten huolestuttaa se, että pieni- ja keskituloisista niin moni äänestää kokoomusta. Raukat luulevat kuuluvansa parempaan väkeen näin tehdessään. Eivät tajua, että kokoomus ei todellakaan aja heidän asioitaan. Vain selkeä muutos äänestys käyttäytymisessä voi katkaista kurjuuden lisääntymisen. Kokoomuksella on nyt pääministeri, presidentti, suurin puolue ja he todellakin yrittävät nyt hyödyntää etsikkoaikansa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Masa190

4.1.2013 13:12

^
Sitä käännöstä ei tule. Kokoomus hallitsee medioita. Kansa antaa vaikka esikoisensa kun Katainen hienosti perustelee että miksi pitää.

Sit kun kummasti tuntuu että oma elintaso vaan huononee vaikka tekee töitä niska limassa, niin se on sit mamujen syytä, ja sit äänestetään persuja.

Minä en usko että tällä kansalla on toivoa. Suomalaiset köyhät työläiset ja työttömät ei osaa muuta kuin syytellä toisiaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi