Uskonto herätti keskustelua jopa kirjoituksissa, jotka eivät koskettaneet uskontoa edes etäisesti. Tällä kertaa jätän uskonnot rauhaan, keskityn agnostisismiin.
Agnostisismista on useampia haaroja, joista yksi sisältää lähinnä ajatuksen, ettei yksilö tiedä tai ole kiinnostunut jumalan olemassaolosta. Minä en puhu heistä, vaan vahvan agnostismin kannattajista. Vahvan agnosistismin mukaan mukaan jumalan olemassaolosta ei voi sanoa juuta eikä jaata, koska olemassaolosta ei voi tietää. Minusta agnosistismi tarkoittaa nimenomaan vahvaa agnosistismia. On aika outoa kutsua uskonnolliseksi suhtautumiseksi tai maailmankatsomukseksi agnosistismia, jossa yksilö ei tiedä eikä ole kiinnostunut asiasta. Jos ajatusta soveltaa laajemmin, niin jo saatiin roppakaupalla uusia maailmankatsomuksia. Minä en tiedä tai edes ole kiinnostunut peräpuikoista. Mikä on maailmankatsomukseni nimi?
Vahva agnostisismi on ateismin täysin munaton versio. Jos agnostikko uskoisi jumalaan, hän epäilemättä tunnustautuisi teistiksi. Hän voisi sanoa, ettei tiedä tai että jumalan olemassaolo ei häntä liikuta. Mutta hän ei tee vain niin, vaan menee uudelle tasolle - että asiasta ei periaatteessakaan voi tietää mitään.
Agnostikko voi todeta, ettei yliluonnollisista ilmiöistä voida saada tietoja luonnontieteen menetelmin, ja onkin osittain oikeassa. Yliluonnolliset ilmiöt ovat jo määritelmän mukaisesti olla luonnontieteiden tavoittamattomissa, mutta niiden vaikutukset eivät. Jos telepatia on totta, sen vaikutukset voidaan helposti osoittaa, ilman että osataan vielä sanoa mitään siitä, millä mekanismilla telepatia toimii. Jos yliluonnollinen ilmiö on olemassa, mutta sillä ei ole mitään havaittavaa vaikutusta mihinkään, on tilanne täsmälleen sama kuin että ilmiötä ei ole olemassa. Occamin partaveitsi ohjaa valitsemaan yksinkertaisemman selityksen.
En ole löytänyt agnostikkoa, joka olisi agnostisismi yltäisi muualle kuin jumalan olemassaoloon. Johdonmukaisen agnostikon pitäisi todeta menninkäisistä, keijukaisista, horoskoopeista ja kummituksista samoin kuin jumalasta: "ei voi tietää". Agnostikko on agnostikko vain sellaisten yliluonnollisten asioiden suhteen, joiden olemassaoloon merkittävä joukko muita ihmisiä uskoo. Hänen agnostisminsa on seurausta siitä, että hän ei halua ärsyttää muita. Uskovaiset kun tuppaavat herkästi ärsyyntymään uskon väitteiden kyseenalaistamisesta. Agnostikon ei tarvitse sanoa lohikäärmeistä, ettei niiden olemassaolosta voi tietää, koska kukaan ei loukkaannu adragonismista. On yksi asia olla sanomatta asioita, joiden tietää loukkaavan kuin ottaa koko maailmankuvakseen näkemys, ettei tarvitse sanoa kantaansa.
Sekään ei agnostikkoa pelasta, jos hän sanoisi, ettei menninkäisten olemassaolosta voi tietää. Aistiemme tarjoama rajallinen tieto ja havaintojemme subjektiivisuus ei suo varmuutta tulkintamme oikeellisuudesta. Mutta kun katsotaan käyttäytymistä, on aistien välittämä tieto ja havaintojen subjektiivisuus agnostikollekin äärettömän arvokasta. Jos tulee ristiriita aistien ja maailmankuvan kanssa, aistit voittavat aina.
Myy agnostikolle auto. Hopeanharmaa Mersu, vuosimallia 2001, hyvässä kunnossa. Ostaja pyytää varmasti nähdä auton. Sano, että tuossahan tuo on, vaikket ehkä sitä näekään. Hän varmasti katsoo sinua huuli pyöreänä. Nyt voi muistuttaa häntä maailmankatsomuksestaan. Eihän agnostikko voi luottaa aisteihinsa. Mistä hän tietää, ettei vain kuvittele autoa olemattomaksi? Mistä hän tietää, etteivät hänen silmänsä valehtele? Mistä hän tietää, etteivät hänen aivonsa tulkitse silmien välittämiä viestejä väärin? Eihän hän voi olla edes varma siitä, että sinua on olemassa! Hän ei voi tietää, että hänellä on rahaa maksaa auto, puhumattakaan siitä, että kukaan muu näkisi tällä rahalla minkäänlaista arvoa. Kun kysymyksessä on muutakin kuin konfliktin välttäminen, ei agnostikolle tule mielenkään kyseenalaistaa aistejaan.
Rationaalinen ateisti uskoo jumalaan, kun hänelle tarjotaan siitä pätevät todisteet. Uskovainen ei vaihda uskoaan todisteiden puutteessa eikä olemassaolemattomuutta voi varmuudella todistaa, mutta silti uskovainenkin yleensä ainakin harkitsee todisteita. Agnostikko taas, jos hän on johdonmukainen, on kaikkein fiksoutunein näkökannassaan. Eihän agnostikko voi antaa todisteille painoa, sillä kaikki ne ovat päätyneet tietoisuuteemme aistiemme kautta. Koska yliluonnollisen olemassaolosta ei voi tietää, edes periaatteessa ei ole todistetta, joka häneen vaikuttaisi. Agnostikko yrittää tasapainoilla kahden näkökannan välissä, mutta samalla lukitsee itsensä asemaan, josta ei pääse pois - ja jossa ei oikein voi ollakaan, jos aikoo käyttäytyä johdonmukaisesti ajatusmaailmansa kanssa.
Tähän kirjoitukseen ei voi kommentoida yksikään johdonmukainen agnostikko, sillä hän toki kyseenalaistaisi aistiensa välittämän tiedon ja subjektiivisen kokemusmaailmansa. Epäjohdonmukaiset agnostikot toki voivat minut haukkua.