Sain eilen painovalmiiksi tutkimuksen vuoden 2007 huumeisiin liittyvistä kuolemista. Kerätessäni aineistoa oikeuslääketieteen asiakirjoista sain lukea elämäntarinoita, joita on vaikea ymmärtää todeksi. Vaikka tutkijana olen törmännyt marginaalin ilmiöihin, oli näiden ihmisten elämä ollut karuista karuinta.
Vakavat mielenterveysongelmat, fyysiset vammat, alkoholismi, huumeriippuvuus ja täydellinen syrjäytyminen yhteiskunnasta sävyttivät menehtyneiden tarinoita. Usean vainajan kohdalla päihteet olivat pakotie mielen ongelmista. Joukossamme elääkin ihmisiä, joiden olo on yksinkertaisesti niin raastava, että jatkuva päihtymys on ainoa selviämisstrategia. Heille lääkettä on kaikki, millä pääsee hetkeksikin pakoon todellisuutta: alkoholi, lääkkeet ja huumeet. Marginaalin marginaali onkin moniongelmaisten joukko, jolle ei Suomen jatkuvasti rapautuvassa ja purettavassa hoitojärjestelmässä yksinkertaisesti ole paikkaa. Ketään tämä joukko ei myöskään aidosti kiinnosta.
Selaillessani asiakirjoja nousi mieleeni keskustelu siitä, ovatko päihteet ongelmakäyttäjille syy vai seuraus. Läpikäymieni asiakirjojen vainajille päihteet olivat olleet väistämätön seuraus. Täysin rikkinäiset ihmiset olivat etsineet päihteistä pakoa tuskasta. Kun vaihtoehtoja ei ole ollut tarjolla, on tartuttu aivan mihin vain mahdollisuuteen. Seurauksena on fyysinen ja psyykkinen riippuvuus. Ongelmavyyhti kasaantuu entisestään ja ulospääsyä ei ole. Pääsy huumehoitoon on Suomessa järjettömän hankalaa, tuskallista ja jopa pelottavaa. Tiukat seulat pelottavat, säännöstelty lääkitys pitää ehkä vieroitusoireet kurissa, mutta tekee muut ongelmat entistä konkreettisemmiksi.
Tekisi mieli kysyä hoitaako yhteiskuntamme vakavissa päihdeongelmatapauksissa väärää ongelmaa. Eikö näihin hauraisiin ihmisiin tulisi panostaa jo ennen ongelmien räjähtämistä? Kysymys olisi kuitenkin typerän naiivi, sillä nyky-Suomessahan ei juuri mielenterveysongelmia hoideta, päihdeongelmista puhumattakaan.
Kirjoitettaessa soi Dave Lindholm
5 kommenttia
Anonyymi
27.11.2009 14:42
Karua luettavaa. Vaikea sanoa tuohon mitään.
Oma oloni tuntuu usein masentuneelta, mutta eipä minulla ole ongelman häivääkään verrattuna näihin ihmisiin.
Miten Suomesta on tullut niin kova maa? Onko mitään mahdollisuutta nousta tästä? Mitä pieni ihminen voi tehdä?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
29.11.2009 02:23
Kiitos tästä kirjoituksesta. Itse olen nähnyt läheltä muutaman henkilön surullisen matkan "eri suuruisista" mielenterveysongelmista vakaviin päihdeongelmiin. On kammottavaa, miten huonosti ja hitaasti tässä maassa saa apua masennukseen, paniikkihäiriöihin, maanisdepressiivisyyteen yms. Luettelin nämä kolme, koska ne ovat kokemukseni mukaan todella yleisiä "vaivoja" nuorilla aikuisilla Suomessa.
Eikä vain mielenterveysongelmaiset, vaan myös herkät ihmiset, jotka eivät sovi tiukkaan stereotyyppiseen muottiin, johon tämä yhteiskunta koittaa kovasti kaikkia vääntää, haluavat turruttaa tunteensa keinolla millä hyvänsä. Meillä ei yksilöllisyyttä hyvällä katsota, eikä varsinkaan herkkyyttä, eikä varsinkaan miehillä.
Ja surullista on myös se, että vankilat ja huumevieroitukset ovat täynnä näitä herkkiä marginaalien marginaaleja, jotka koitetaan sitten yhteiskunnan "tuella" sopeuttaa takaisin siihen muottiin mistä he aikanaan halusivat päästä pois.
En koe, että Suomessa välitettäisiin ihmisistä ja henkisestä hyvinvoinnista. Täällä vahvat pärjäävät ja ongelmat lakaistaan maton alle, niin parisuhteissa, perheissä, suvuissa, kuin laajemmin yhteiskunnassakin. Kärjistetysti ja yleistäen tietenkin.
Edellisen anonyymin kysymyksiin vastaisin: on mahdollisuuksia ja pieni ihminen voi tehdä asioita. Tärkein on tietenkin se, että on läheisten tukena, että on itse suvaitsevainen erilaisuutta kohtaan, ettei lisää toisen henkistä taakkaa. Ja että ottaa asian rohkeasti puheeksi, jos huomaa läheisellä "päässä vippaavan" ja auttaa hakemaan apua. Toveria ei saa jättää!
Sitä en tiedä, kuinka laajemmin voi yksilö vaikuttaa. Äänestämällä? :) Itse koen tehokkaimmaksi toiminnan joissain järjestöissä jotka edistävät ihmisten henkistä hyvinvointia, uskon että niitä on paljon. Jos ei ole, perustetaan!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
1.12.2009 19:38
Kiitos Mikko kun jaksat herättää keskustelua ja nostaa pintaan tuoreita näkökulmia. Alkaisikohan vaikenemisen aika olla vähitellen täälläkin ohi..?
Henry
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
1.12.2009 21:39
En kommentoi tätä kirjoitusta.
Haluan vain kiittää Mikkoa hänen tekemästään työstä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
2.12.2009 07:18
Muistan vielä menneiltä vuosikymmeniltä kuinka todettiin kuolleen narkomaanin olevan parasta huumepolitiikan kannalta: sehän todistaa kovan huumepolitiikan olevan paikallaan. Hieman samaa ajattelua esiintyy nykyään alkoholipolitiikan kohdalla kun Vanhanen totesi alkoholin käytön edut: ei olla niin pitkään eläkkeellä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin