Mielipidepallon kansalaisventtiili

Opin aikanaan Juha Partasen luennolla yksinkertaisen, mutta paljonpuhuvan pelkistyksen julkisesta keskustelusta. Elettiin vielä 1990-luvun loppua ja luennon aihe oli "huumeet ja julkinen mielipide". Juha oli piirtänyt kalvolle ympyrän, jossa oli kolme sanaa: kansalaiset, media ja politiikka.

Kehä demonstroi sitä, miten huumekeskustelu oli jumittunut umpioon. Yksittäisen poliitikon lausuessa vähänkin konsensuksesta poikkeavaa huumeista, iski media siihen haukan lailla ja kansalaiset närkästyivät liberaalille poliitikolle. Kansalaisen aktiivinen toiminta huumekysymysten ympärillä nostettiin heti lööppeihin ja poliitikot huusivat huumemörköä kitarisat vilkkuen. Median kirjoittaessa jotakin liberaaliksi koettua ärähdettiin kiukkuisesti politiikan suunnalta ja kansalaiset lähettivät ärtynyttä palautetta moiseen koiruuteen syyllistyneelle lehdelle. Se oli kehä, josta ei ollut ulospääsyä.

Tuon kehän voi myös ajatella ilmapalloksi, jossa oli kolme venttiiliä. Kun jokainen venttiili oli tiukasti kiinni, sama ilma seisoi sisällä ja ummehtui. Näin kävi vielä tuohon aikaan monille yhteiskunnallisesti vaikeille aiheille: ne olivat suljettuina pallon sisään. Niistä sai puhua vain ummehtuneen konsensuksen hengessä.

Ihmisten käsitykset vaikeista asioista eivät noihin aikoihin suuremmin muuttuneet, sillä umpiossa konsensuksen härnääminen tiesi lähes poikkeuksetta ongelmia. Oli parempi olla hiljaa, sillä kukapa sitä varta vasten tarjoutuisi lihaksi poliitikkojen, kansalaisten tai median moraalisen närkästyksen piikkiin.

Jotain on kuitenkin muuttunut noista ajoista. Tapahtui teknologinen käänne. Voisiko samaa kehäajatusta hyödyntää kuvaamaan nykyaikaa? Tehdäänpä koe (en vastaa sen onnistumisesta).

Internet toi mukanaan sosiaalisen median. Kansalaiset muuttuivat median ja politiikan ohjaamista närkästysautomaateista mielipiteenmuodostajiksi. Pysähtyneisyys alkoi vuotaa mielipidepallon kansalaisventtiilistä uuteen sfääriin: sosiaaliseen mediaan. Siellä kansalaismielipide muuttui yhdestä kollektiivista mielipiteiden ja näkemysten kirjoksi.

Esimerkiksi huumekeskusteluun tuli aivan uusia sävyjä, tutkimustieto levisi kulovalkean tavoin ja ihmiset haastettiin muodostamaan omia mielipiteitään. Ne eivät olleet enää vain reflektioita median ja politiikan signaaleihin, vaan keskustelua, huutoa, raivoa, naurua, itkua, näkemyksiä, kokemuksia, räävittömyyttä ja paljon muuta. Vaikeiden yhteiskunnallisten asioiden käsittelyn dynamiikka muuttui. Uusi virtuaalinen areena toi mukanaan muutoksen, melko arvaamattoman sellaisen.

Katsotaan tässä muutosta vaikkapa peliteorian sosiaalisen aplikaation näkökulmasta. Yhden pelaajan lyödessä kortin pöytään, vaikuttaa se kaikkiin muihin pöydässä istuviin pelaajiin - jokainen on pakotettu miettimään uuden tilanteen mukaisen strategian. Kun kolmen kivijalan dynamiikassa - media, politiikka ja kansalainen - kansalaisventtiili alkoi vuotaa, pakotti se myös median ja politiikan vaihtamaan strategiaa. Piti etsiä uusi paikka yhteiskunnallisessa mielipiteenmuodostuksessa.

Esimerkki. Kun nykyaikana ilmenee poliittisen toimijan moraalisesti kyseenalainen teko, ei se enää jää vuosiksi paikalleen johonkin epämääräisen konsensuksen määrittämään nurkkaan. Teon paljastuminen käynnistää valtavan prosessin. Media aloittaa ampuen mahdollisimman tiheään täyslaidallisia - tulee osumia ja huteja, mutta hudit eivät tunnu haittaavan. Moraalisista ongelmista pitää repiä maksimaalinen hyöty todella, todella, todella rivakasti, ennen kuin ne vuotavat sosiaalisen median kansalaiskeskusteluun ja hajoavat myyntikelvottomiksi mielipiteiden kirjoksi.

Sosiaalisessa mediassa kulloinenkin tapaus joutuu kansalaisten tuomioistuimeen. Tarkemmin, pikatuomioistuimiin, sillä kyseenalaista tekoa tulkitaan, luetaan ja siihen reagoidaan tuhansin eri tavoin. Juuri siksi medialla onkin valtava kiire. Sen pitää kyetä nopeasti tuottamaan erilaisia puhetapoja ja tulkintakehyksiä sosiaalisen median kodinturvajoukoille. Tapahtuma täytyy kontekstualisoida, jotta somettajilla on riittävästi aineksia asian käsittelyyn, pohdintaan ja tuomioiden jakamisen.

Poliitikkojen kohdalla uusi asetelma hakee vielä itseään. Enää ei pelkkä medialle murahtelu tai kansalaisten komentelu johda kummoisiin tuloksiin. Poliitikoista on pikemminkin tullut riistaa ja heidän moraalinsa arvioinnista suosittu kansanhuvi. Toisaalta töppäilyä seuraava unohdus tulee selvästi aiempaa nopeammin. Viikko on aika tarkalleen se aika, jonka mokannut poliitikko jaksaa kiinnostaa mediaa - näin siis myös somen kansalaiskeskustelijoita.

Jos aiemmin vaikeista asioista kannatti mediassa vaieta, ovat ne nyt mediaa elättävää raaka-ainetta. Enää ei juurikaan ole tutkivaa journalismia, joka toisi epäkohtia esiin vahvaan näyttöön perustuen. Nyt jo huhut käynnistävät mediajahdin. Iltapäivälehtien tärkeimmäksi tehtäväksi näyttää tulleen kansalaisten keskustelukoneen ruokkiminen. Mikäli vähänkään palaneen käryä on ilmassa, kannattaa se heti uutisoida. Hyvässä lykyssä somemylly lähtee jauhamaan.

Kun Heidi Hautalan töppäys levisi julkisuuteen, alkoi toimittajien massamittainen liikekannallepano. Taistelua käytiin siitä, mikä lehti saa ensimmäisenä kaivettua esiin jotain uutta ja vielä paljastavampaa. Suurin voitto olisi ollut sellainen tiedonmurun, joka olisi osoittautunut Hautalan uran kuoliniskuksi. Se uutinen olisi jaettu Facebookissa 10 000 kertaa.

Näyttää siltä, että jokainen tunti kohujen paljastumisesta on medialle joko rahaa tai sen menetystä. Mikäli lisätietoa ei löydy nopeasti, tyhjenee keskustelu vuotavasta venttiilistä sosiaaliseen mediaan ja koko uutisen arvo katoaa. Somea pitää ruokkia nopealla tiedolla!

Hautalan tapauksessa riitti viikon raivokas rykäys ja sitten se oli hajonnut miljoonaksi mielipiteeksi - niin moneksi tulkinnaksi, ettei sitä käsittelevät mediakontribuutiot enää kiinnosta kansalaisia. Vain jokin tuore löydös, täysin uusi elementti, herättää enää suurempaa kiinnostusta.

Ihan valmis mediakenttä ei kuitenkaan Hautalan kohdallakaan vielä ole. Ensi viikolla napataan jäljellä oleva kiinnostus suoraan sosiaalisen median kansalaiskeskustelusta. Näin saadaan ylläpidettyä käsitystä siitä, etteivät kansan rivit ole vielä laantuneet.

Sitten Hautala-pallo on tyhjä ja se viskataan sivuun. Alkaa odotus. Kuka tai mikä on seuraavan jahdin kohde? Toimittajat etsivät uhria ja somemylly kaipaa materiaa. Uhrin löydyttyä pallo pullistuu täyteen ja metsästys alkaa taas. Media kaivaa ja sosiaalinen media käy kuumana kuin hellankoukku. Poliitikot miettivät tapauskohtaisesti sitä, miten saisi yksittäisiä irtopisteitä tästä jahdista ja kuumentavat taholtaan purkautuvaa ilmaa. Syntyy epäsymmetrisiä ja vaikeasti hahmotettavia muotoja. Outoja kohuja, joiden tulkinta on vaikeaa.

Sitten tulee sunnuntai. Se on lepopäivä. Kaikille. Jahti on päättynyt ja tuomioita julistettu. Enää löytyy minun kaltaisiani hörhöjä, jotka hahmottelevat absurdeja kvasianalyyseja tapahtumista.

Muut suuntaavat katseen jo kohti tulevaa viikkoa, ehkä muutama poliitikko ja jokunen lehti ottaa vielä maanantaina jälkipoltoista muutaman irtopisteen tai -euron. Uusi jahti on valmis alkamaan.

Nyt äkkiä musaa soimaan! Kitkeriä hedelmiä 1980-luvulta!!!

Kirjoitettaessa soi Little Steven - Bitter Fruit