Alan saada tarpeekseni löysäilystä. Näin olen puhissut jo pitkään, ja viime viikolla joku tokaisi vastaukseksi, että vaikeimmista oloista tulee työteliäimpiä ihmisiä.
Gianluca Viallin (rikkaana syntynyt huippujalkapalloilija; poikkeus joka vahvistaa säännön) lisäksi en keksinyt vastaväitteitä. Vaikeat olot voivat olla monenlaisia, mutta oli tekeminen mitä hyvänsä, hemmotellun ja helpolla päässeen – kultalusikan – kyllä tunnistaa. Kun nykyiset korkeakouluopiskelijat ovat liki 90-prosenttisesti korkeakoulutettujen lapsia, meillä saattaa olla ongelma.
Kirjoitan tätä blogimerkintää keikkamatkalla sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka ovat tottuneet tekemään elämässään montaa asiaa yhtä aikaa: mukana on mm. graafikko, ohjelmistoyrittäjä ja kanttori, mutta kaikki ovat siinä sivussa myös ammattilaulajia. Samoin kun keväällä luin muutamien järjestöjyrä-ikätovereideni CV:itä, huomasin että he elävät todeksi kliseetä 10 vuoden työkokemuksen omaavasta 25-vuotiaasta maisterista. Ajattelukyvyn ja luovuuden saati mielenterveyden kanssa saattaa olla vähän niin ja näin, mutta cv:t ovat kaikilla rautaiset.
Urheilussa puhutaan siitä, että pitää olla nälkäinen jotta voi voittaa. Pelkään että liian suuri osa korkeakouluopiskelijoista on kylläisiä. Olemme täynnä ruokaa, juomaa, sokeria, powerpoint-esityksiä ja tavaraa. Olemme kylläisiä ja siksi löysiä. Ja lisäksi vielä hulluja (kolmannes potee vaikeita tai keskivaikeita mielenterveysongelmia).