Yhteiskunta

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2010.
Seuraava

Kannustimet  11

1700-luvulla britit yrittivät päästä eroon rikollisistaan ja alkoivat karkottaa näitä ei-toivottuja yksilöitä Australiaan, jota siihen aikaan pidettiin maailman laitana. Ja kai vieläkin.

Merimatka oli karkotetuille karmaiseva kokemus. Jopa kolmasosa heistä kuoli matkalla, ja perille tulleet pystyivät tuskin kävelemään. He olivat sairaita, nälkiintyneitä ja pahoinpideltyjä.

Tieto tästä kantautui Brittein saarille. Ongelmaan mietittiin ratkaisuja. Itse karkottamista ei pidetty ongelmana, vaan vain karkotettujen kohtelua laivamatkan aikana. Säädettiin erilaisia lakeja korjaamaan tilanne. Laivoihin piti ottaa lääkäri mukaan. Mukana piti olla sitrushedelmiä estämään keripukkia. Erilaisia tarkastuksia tehtiin ja kapteenien palkkoja korotettiin. Papit vetosivat kapteeneihin inhimillisyyden nimissä. Kaikki keinot epäonnistuivat. Karkotettuja kohdeltiin aivan yhtä huonosti kuin siihen astikin.

Lopulta eräällä taloustieteilijällä oli yksinkertainen idea: maksetaan kapteenille vain niistä matkustajista, jotka perillä kävelevät laivasta itse. Välittömästi tämän jälkeen matkustajien hyvinvointi parani rajusti. Heistä 99% pääsi perille elossa, puolet enemmän kuin aiemmin.

Kannustimilla on merkitystä ihmisten käyttäytymiseen. Jos kapteeneille maksettiin laivaan otetuista ihmisistä, heillä on taloudellinen kannuste säästää ruokaa perille ja myydä se Australiassa. Terveydenhoitokulut olivat vain kuluja, sillä taloudellisessa mielessä ei ollut merkitystä, tultiinko perille elävinä vai kuolleina. Maksaminen siitä, että matkustajia otetaan laivaan, sai kapteenit tekemään juuri sitä: ottamaan matkustajia, ei muuta.

Jos tupakka- tai alkoholivero vähentää polttamista ja juomista, miksei tulovero vähentäisi työntekoa? Jos opintotuki helpottaa opiskelua ja tekee siitä houkuttelevampaa, miksei työttömyystuki tekisi työttömyydestä houkuttelevampaa? Pohjoisten alueiden maidon kuljetustuki on kannustin, joka saa osan tuottajista kuljettamaan lehmiä satoja kilometrejä, josta maito tuodaan rekoilla takaisin etelään. Minun on hyvin vaikea keksiä tukimuotoa, joka ei samalla olisi epäonnistunut kannustin.

Pankkikriisi ei koskenut Brasiliaa käytännössä lainkaan. Siellä pankinjohtajat voivat joutua maksamaan pankkinsa tappiot henkilökohtaisesta omaisuudestaan. Ei tarvita monimutkaista valvontaa, valtion vallan lisäämistä tms, vaan vain oikeanlainen kannustin.

Minkä vuoksi suuri osa länsimaista on kutakuinkin konkurssissa? Koska kannustimet on rakennettu niin. Jos poliitikko ehdottaa kulujen karsimista, siitä tulee vain valituksia. On paljon helpompaa ottaa lainaa ja pistää lapsemme ja heidän lapsensa maksamaan meidän kulujamme. Missään maassa ei ole olemassa minkäänlaista asetelmaa, jossa poliitikot saisivat palkkaa tuloksen perusteella.


Seuraava