Yhteiskunta

11.6.2010 on päivämäärä jolloin riippuvuuteni muuttuu taas suurkulutukseksi. Jalkapallon MM-kisat pyörähtävät käyntiin. Tämä kuukauden putki toistuu neljän vuoden syklinä ja on jatkunut vuodesta 1982, jolloin 10-vuotiaana koltiaisena tajusin kisoista jotain. Keräsin tuolloin 6-vuotiaan pikkuveljeni kanssa tarrakirjaan kaikki kisojen pelaajat. Osaan vieläkin vähintään 10 tuolloin pelanneen maan aloituskokoonpanon ulkoa ja muistan, että Hondurasin maalivahti oli Julio Cesar Arzu sekä 1000 yhtä tärkeää detaljia.

Katson kaikki kisojen pelit – aivan joka ikisen. Olen järjestänyt almanakkani siten, ettei työ pääse haittaamaan kisojen seuraamista. Jo puoli vuotta olen tarkkaillut kisajoukkueita ja niiden pelaajia. Kun lohkojako arvottiin, alkoivat spekulaatio ja loukkaantumisten seuranta.

Tänään 11.6.2010 olen valmis, mukana kolmessa vedonlyönnissä (a 10 euroa) ja luonut kolme fantasy-joukkuetta nettiin. Kun kello lähestyy viittä, laitan puhelimen äänettömälle, lastaan eteeni herkkuja, ja tietysti Nikolaita, ja asetun yksin sohvalle odottamaan. En halua häiritseviä elementtejä lähelleni pelien aikana. Välillä kisastudiot ovat mukavia, mutta esimerkiksi ikisuosikkini Saksan pelatessa valitsen seuran hyvin nuivasti. Naisilta ja lapsilta on pääsy ennalta hienon pelin kisakatsomoon ehdottomasti kiellettyä. Tiukin kielto on miehille jotka eivät ole kaltaisiani fanaatikkoja, sillä he puhuvat häiritsevästi pelien aikana ja esittävät typeriä kommentteja jalkapalloon liittyen. Minulle MM-kisapelistä saatava nautinto on epäsosiaalinen.

Avauspelissä vastakkain iskevät Etelä-Afrikka ja Meksiko. Ensimmäisellä puoliajalla selostaja tekee selvässä paitsiossa amatöörimäisen virheen ja raivoan. Jääkiekon MM-kisoihin lähetetään Ylestä armada toinen toistaan ärsyttävämpiä kommentaattoreita, mutta maailman suurimman tapahtuman selostaja ei tunne paitsiosääntöä! Puoliajalla Ylelle pari vihaista sähköpostia ja Ylen studioon tekstiviestipalautetta: Perkele, kyllähän urheilutoimittajan pitäisi edes tuo tietää!

Tämä on psyykkistä riippuvuutta - mutta luotan silti Saksaan.

Oletko nähnyt Patukkaoopperan? Siinä seikkaili Minä Oy, joka oli aina valmiina täyttämään työnantajan tarpeet. Tampereella pari vuotta sitten mennyt musikaali tiivisti nykymeiningin niin hyvin, ettei kaikille jutuille osannut edes nauraa.

Vähän samaa oli vuosi sitten niin ikään Tampereella menneessä tanssipläjäyksessä. Sen yhdessä kohtauksessa nuoret miehet juoksentelivat ympäri lavaa täyttämässä suorituspaineita ja ulkonäköodotuksia. Edellisillan aikuisyleisö oli kuulemma nauranut toivomuslistoille katketakseen – iltapäivänäytöksen ammattikoululaiset ja lukiolaiset taas katsoivat touhua vakavissaan suurin piirtein dokumenttina.

Yhä useampi tuntuu listaavan kasvutavoitteitaan, fokusoivan ydinosaamisalueilleen ja päivittävän kuumeisesti markkinointimateriaaliaan Fakebookissa.

Kun lenkkeilin äskettäin Hietsun ohi, näytti ettei rannalla ollut kovin paljon ihmisiä ihan vaan lojumassa. Sitäkin enemmän oli meneillään solariumia, opiskelua, kuntoliikuntaa tai tuiki tärkeää patsastelua. Salilla ja lenkillä oli käyty, ja ehkä ne loput olivat sitten salilla tai lenkillä.

Yliopistojen käytävilläkin laahustaa melkein normaalimäärä opiskelijoita, vaikka lukuvuosi on ihan virallisestikin loppunut jo toista viikkoa sitten. Ihmiset eivät oikein osaa lähteä kesälaitumille, vaan osa jengistä päivystää opiskelupaikkakunnallaan ikään kuin joku odottaisi heiltä jotakin. Nyt valot päälle! Ei teiltä kukaan mitään odota.

Paitsi bilettelyä.

Heretkää siis jo pingottamasta, hyvät naiset ja herrat, olkaa löysiä, toimettomia ja laiskoja.

Eilen alkoi TV1:ltä kovasti mainostettu keskusteluohjelma Kuningas alkoholi. Ohjelman teemana on alkoholin asema suomalaisen elämässä ja sitä juontaa Juhani Seppänen. Odotin ohjelmalta paljon.

Ensimmäisen jakson pohjalta ohjelman tekijät ovat onnistuneet epäonnistumaan hämmästyttävän huolella. Villa Salin, jossa ohjelma on kuvattu, on teemaan nähden surkea miljöö. Ensimmäisessä jaksossa vieraina olleet Pekka Myllykoski Freukkareista ja Rosa Meriläinen näyttivät lilliputeilta ihmemaassa huvilan kolkossa ympäristössä. Henkilökohtainen teema jossa haetaan pohdiskelevaa otetta ja yltiökliininen ympäristö - häh?

Myllykoski on alan mies ja erittäin fiksu sellainen. Rosa säkenöi aina omalla persoonallisella tyylillään. Mutta mitä helvettiä he tekivät samassa jaksossa? Pekka ja Rosa painivat alkoholin käytössä aivan eri sarjoissa. Jos Rosa on perusbailaaja, voi Myllykoskea kutsua elämäntapajuopoksi. Heille Juhani Seppänen sitten heittelee yhteisiä kysymyksiä pohdiskeltavaksi – voi jeesus!

Mikäli katsoja ei tunne Pekkaa ja Rosaa, jää puheenvuorojen merkitys täysin absurdiksi. Esimerkiksi Pekalle sääntely tarkoittaa jokapäiväisten annosten laskemista ja myös tasoittelua aamuisin ”lääketieteellisistä syistä”. Rosalle sääntely taas on joka toinen viikko tapahtuvaan bailaamiseen liittyvää juomisen sääntelyä. Toinen puhuu metsästä ja toinen puista ja vika ei toden totta ole puhujissa, vaan ohjelman suunnittelijoissa.

Koska minua todella v...tti, että kaksi loistotyyppiä, joilla on asiasta sanottavaa, on sullottu järjettömästi samaan jaksoon, painelin heti ohjelman nettisivuille http://tv1.yle.fi/ohjelmat/asia/kuningas-alkoholi . Luettuani ohjelman ”ohjelmakortin” äkkäsin oitis, että ainakaan taustatoimittajille ei ole ollut hajuakaan Myllykosken tai Meriläisen suhteesta alkoholiin – en tiedä oliko juontajallakaan.

Freukkareita yli 25 vuotta seuranneena, ja siinä sivussa myös Pekkaa, olisi ollut todella kiinnostava kuunnella hänen ajatuksiaan. Nyt oli Rosa lyöty hulppean naurunsa kanssa samaan pakettiin ja tulos oli sieltä. Miksei Rosaa laitettu jaksoon, jossa olisi ollut jotakin resonanssia hänen kokemuksilleen?

Viisi tähteä Pekalle ja Rosalle, mutta nolla ohjelmalle.

"Jeesus on Herra" lukee usein sinivalkoisen käännytysbussin ikkunassa. Kyljessä lukee "Suomi Jeesukselle".

Jeesus ei ole herra. Se on biologinen mahdottomuus.

Jeesus syntyi neitseellisesti. Hän ei ole voinut saada alkuaan isänsä siemenen avulla. Jeesuksella on vain äitinsä Marian geenejä ja hän on ikään kuin äitinsä eri-ikäinen identtinen kaksonen. Jeesus on siis rouva. Paitsi että Jeesushan ei tiettävästi avioitunut elämänsä aikana.

Jeesus on Neiti.

Mies ajoi ojaan, ampui pistoolilla ravintolan edessä ja nyt hänen pelätään kadonneen.

Miehet ovat siinä määrin syrjäytymisuhan alla, että olemme huolissamme heistä. (Olla ”huolissaan” on tässä osuvan epätarkka ilmaus.)

Huolta riittää syystäkin: yritysjohtajat ovat miehiä, vallakkaimmat (ei välttämättä näkyvimmät) poliitikot ovat miehiä, miehet joukkueurheilevat ja sitten on niitä naisten sarjojakin. Yliopistojen opiskelijat ovat enimmäkseen naisia, professorit miehiä.

Tästä innostuneena vertailimme kavereiden kanssa loppuviikolla tasa-arvoisia koulukokemuksiamme: tytön ja pojan yhteisesitelmästä poika on saanut paremman arvosanan, vihkotyöskentelyn arvosteluasteikko on sukupuolikohtainen ja pojat on poikia mutta tytön on paras oppia käyttäytymään jos aikoo joskus jostain miehen löytää.

Myöhemmin keskusteltiin myös Sinkkuelämää-sarjasta ja -leffoista. Kaikki tiesivät jo, että ne esittävät naisen itsenäisenä ja vapaana. Yritin päteä jonkun muun ajatuksilla ja väittää väliin, että koko touhuhan pyörii miesten ympärillä. En tiedä upposiko.

Jos koulutus suosii tyttöjä ja koulujen henkilöstö on naisvaltainen, mikä tai kuka meidät kouluttaa epätasa-arvoon?

En ymmärrä viineistä juuri mitään. Toki tunnistan usein mausta onko kyseessä valkkari vai punkku. Tiedän missä maissa viinejä pääasiassa tehdään ja että vuosikerta on tärkeä tekijä maun ja hinnan kannalta. Lisäksi tunnen entisten suurklassikoiden, kuten Sorbuksen, Erkin pikakiväärin ja Libiksen pullot ulkonäöltä. Siinä on pähkinänkuoressa minun viinituntemukseni.

Viini on helppo lahja erilasiin kinkereihin ja pitkäripainen sijaitsee vain 100 metriä kotiovestani. Kaiken viimehetkeen jättävänä on helppo hipsiä handeliin hakemaan pullo viiniä vaikka tuparilahjaksi. Olen Alkossa aina ihan hukassa. Haahuilen pitkään hyllyjen välissä hihitellen hintalapuissa lukevia makukuvauksia: jaloarominen, lempeä, lihaisa, ontto, rodukas, tasapainoinen jne. Lopulta ostan kalliin pullon, jonka nimi ja makukuvaus ovat mielestäni mahdollisimman typerät. Altimvs: erittäin täyteläinen, melko tanniininen, tumman marjainen, hapankirsikkainen, tamminen, yrttinen, lämmin. Joo, tämä lähtee mukaan – ja oikein lämmintäkin vielä!

Saapuessani tupareihin ojennan lestin emännälle ja totean, että tämän argentiinalaisen pitäisi olla oikein hyvää. Todellisuudessa minulla ei ole harmainta aavistusta mausta. Miksi ihmeessä väitän viinin olevan hyvää, vaikka minulla ei ole mitään käsitystä mausta? Kyse lienee tavasta. On kohteliasta esittää nähneen vaivaa lahjan hankkimiseen. Tapa on typerä, sillä koen aina valehtelevani.

Viime aikoina olenkin vaihtanut strategiaa. Viinin hankin entisin manööverein ja kriteerein, mutta ojentaessani sen emännälle lausun: tämä on aavistuksen nenäkästä, muttei röyhkeää. Lausahdus on sen verran sekava, ettei vastaanottaja tiedä onko kyseessä vitsi, viinin todellinen kuvaus vai tapani paljastaa moukkamaisuuteni viinien suhteen. Kaksi kolmasosaa arvauksista menee joka tapauksessa oikein, sillä huono vitsihän se on ja samoin moukkamaisuutta. Eipä kuitenkaan tarvitse valehdella. Olenkin itse sitä mieltä, että uusi tapani on aavistuksen nenäkäs, muttei kuitenkaan röyhkeä.

Jatkan kirjoituksia keskustelua herättävistä aiheista - tällä kertaa kuolemantuomiosta.

Jos kuolemantuomioon suhtauduttaisiin puhtaan rationaalisesti, sen käytöstä voitaisiin päättää hyvin yksinkertaisesti. Katsotaan, toimiiko se ja jos toimii (muita menetelmiä tehokkaammin), sitä epäilemättä kannattaa käyttää.

Tilastot eivät tue tätä väitettä. Yhdysvalloissa on sekä osavaltioita, joissa kuolemantuomio on käytössä että niitä, joissa se ei ole. Kuolemantuomiota käyttävissä osavaltioissa on viimeisen 15 vuoden aikana tehty säännöllisesti 40% enemmän murhia (asukaslukuun suhteutettuna) kuin niissä osavaltioissa, joissa kuolemantuomio ei ole käytössä. Ero pysyy, vaikka vertailtaisiin väestöpohjaltaan samankaltaisia osavaltioita (naapureita).

Murhien määrä vaihtelee eri vuosina. Sillä, kuinka moni tuomittu teloitetaan, ei näyttäisi olevan pelotevaikutusta, tai muutakaan vaikutusta murhiin. Teloitus toki tapahtuu vasta vuosia teon jälkeen, mutta pelotevaikutuksen pitäisi tulla - jos on tullakseen - silloin, kun tieto teloituksesta on uutisissa. Tällaista vaikutetta ei näyttäisi olevan ollenkaan.

Kuolemantuomion tehokkuudesta on toki tehty paljon tutkimuksiakin . Tulokset ovat vaihtelevia. Toisten mukaan pelotevaikutusta ole havaittavissa, joku toinen on laskenut, että jokainen kuolemantuomio säästää 18 ihmishenkeä.

Kuolemantuomiota, ja tuomioita yleensäkin, perustellaan usein uhrin oikeuksilla. Uhrilla ei ollut mahdollisuutta valita tullako uhriksi vai ei kun taas tekijällä oli mahdollisuus. Argumentti on aivan absurdi, ainakin rankaisemisen osalta. Mitä uhrin oikeuksia tekijän tuomio parantaa? En toki tarkoita, etteikö rangaistusta pitäisi tulla, puhun nimenomaan tästä argumentista: mitä uhrin oikeuksia syyllisen rankaisu parantaa. Se ei tuo vainajia takaisin, se ei hyvitä vahinkoa. Jos uhri janoaa kostoa, se voi tyydyttää kostonhimoa, mutta kostonhalua ei voitane pitää oikeutena. Tai jos pidetään, niin toki kaikilla muillakin on oikeus kostaa, vielä ilman oikeuslaitosta välissä.

Eilen ministeri Risikko ilmoitti, että MDPV saatetaan huumausainelistalle jo ennen lomia. Aiemminkin on tullut kummallisia aineita, joita on Suomessa käytetty päihtymistarkoitukseen, eikä tällaisiin toimiin ole ryhdytty. Mistä on kyse?

Yhdeksän kertaa kymmenestä vastaavissa tapauksissa on kyse poliittisista irtopisteistä ja moraalisesta paniikista, joka lihottaa keltaista mediaa. Noilla yhdeksällä kerralla todellinen riski on vähäinen. Myös MDPV:n kohdalla usea poliitikko lähti taas pistejahtiin ja keltainen roskapaperi ammensi osuutensa. Vaikka niiden jutut menivätkin pääosin ohi ongelman todellisen luonteen, oli taustalla tällä kertaa myös aito ongelma.

Aiemmat, kutsuttakoon niitä tässä desingn-huumeiksi, aineet ovat ominaisuuksiltaan olleet suunnattuja psykedeelisiä kokemuksia etsiville tai bailaajille. Koska heidän ryhmänsä käyttävät huumausaineita satunnaisesti, haluaa vain harva kokeilla tai käyttää epäilyttäviä aineita. Tämä jengi myös seuraa aktiivisesti mediaa, jolloin tieto riskeistä saavuttaa kokeilijat ja käyttäjät nopeasti. Näin huonoiksi koetut uudet aineet eivät saavutakaan suosiota, vaan katoavat huumeskeneltä nopeammin kuin tulivatkaan.

Entä MDPV? Sen suurin ongelma piilee siinä, että se on levinnyt myös huumeongelmaisten käyttöön. Ihmisillä, joilla on voimakas fyysinen riippuvuus, ei ole aina pahojen vieroitusoireiden iskiessä varaa valita huonon tai vielä huonomman väliltä. Mieluummin kuin olla ilman, valitaan se vielä huonompi vaihtoehto. Tämä tarkoittaa, että amfetamiinin korvikkeena käytettävälle MDPV:lle on olemassa pysyvä kysyntä.

Jakelen harvoin huumepoliittisille toimille ruusuja, mutta tänään annan koko kimpun. Notkeaa toimintaa STM:ltä ja osoitus siitä, että tarvittaessa nopeatkin reaktiot onnistuvat. Mutta älkööt poliittisia irtopisteitä kerääjät kansanedustajat lukeko tätä siten, että tämä oli teidän ansiotanne. Sama koskee keltaisia papereita. Tämä homma hoidettiin hyvällä viranomais- ja tutkijayhteistyöllä, jossa myös kolmas sektori oli ansiokkaasti mukana.

Olipa aikamoiset bileet kauppiksella… tupa oli täynnä ja tunnelmat hikiset. Kyse oli siis Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen (Rake) seminaarista viime tiistaina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Ministeriön johto antoi yliopistoille ja ammattikorkeakouluille kevään kunniaksi kovan paketin painavaa palautetta. Avaussanoissa mm. kuultiin, että ”nykyinen koulutustarjonta on ylimitoitettua ja koulutuspaikkojen käyttö tehotonta”. Joustavaa suhtautumista tilaisuudessa edusti se, että valmiin toimenpideohjelman sijaan esiteltiin tilannekatsaus.

Loppua kohti puhe alkoi olla jo melko suoraa. Moni AMK esimerkiksi potee hakijapulaa, ja näyttää siltä että kohta ministeriöllä alkaa joko kirves tai juustohöylä heilua. Iltapäivän aikana kuultiin kommentteja kuten…

”Välillä asia ei ole mennyt täysin jakel… tai siis aina emme ole onnistuneet viestimään, mitä tämä [profiloituminen] tarkoittaa”
”Joskus kiinteistöjen ylläpito tuntuu olevan keskeinen toimiala”
”Alueellinen vaikuttavuushan ei ole sama kuin alueellinen läsnäolo”
”Monella painoaloja ovat edelleen kaikki alat”
”Tähän tulee muutos”

…ja niin edelleen. Vaikuttaa siis siltä, että vaikka maakunnat ovat täynnä Betonia (http://www.city.fi/yhteisot/blogit/jussirauvola/109420/), ministeriöllä on käytössään riittävän järeät työkalut.

Keskusteluissa kuultiin mm. pohdintaa siitä, pitäisikö yliopistojen kiinteistöyhtiössä ajaa yhtiön etua vai yliopistojen etua. Mielenkiintoinen kysymys, varsinkin kun yliopistot ovat yhdessä kiinteistöyhtiön enemmistöomistajia. Toisaalta: mitä se kuuluu Itä-Suomen tai Tampereen yliopisto-omistajille, onko vaikkapa Oulun yliopistossa tilaongelmia. Käytännössä yliopistot alkavat siis saneerata toisiaan. Kätevää!

Viime viikolla kirjoitin, kuinka lasten pahoinpitely - jota myös fyysiseksi rankaisuksi kutsutaan - on haitallista, ei tehokas kasvatusmenetelmä, tekee lapsista väkivaltaisempia jne. Kirjoituksen kommenteissa minulta pyydettiin vastausta siihen, miten lapsia sitten pitäisi kasvattaa, jos fyysinen kuritus on kiellettyä.

Olenkohan se vain minä, vai miksi tuo kysymys kuulostaa absurdilta. Kuulostaa samalta kuin kysyisi: "No kerro sitten kuinka voin käydä kaupassa ellen saa käyttää väkivaltaa?" Kysymys kuulostaa aivan yhtä järkevältä. Vastaus on yksinkertainen. Kun lakkaa näkemästä väkivallan edes vaihtoehtona, muut vaihtoehdot tulevat esiin. Pahimmat ongelmakäyttäytymistapaukset ovat yleensä vähintään osittain seurausta väkivallan käytöstä kasvatuksessa. Onneksi suuri osa fyysistä kuritusta käyttävistä vanhemmista käyttää sitä harvoin. Mutta minun mielestäni harvoinkin käytetty väkivalta on väärin.

Kasvatus on paljon muutakin kuin rankaisemista, itse asiassa rankaisu on vain pieni osa sitä. Minusta on outoa keskittyä vain rankaisemiseen, varsinkin, kun tehokkailla kasvatusmenetelmillä voi välttää koko rankaisemisen tarvetta. Useimmiten kasvatuskeskustelu menee vain väittelyyn rangaistuksista. Rangaistuksen tarkoitus on saada lapsi ymmärtämään, miksi hänen tekonsa väärin. Pelkkä rankaiseminen ei vastaa tähän kysymykseen laisinkaan.

Kaikkein tärkeintä on johdonmukaisuus. Jos ongelmakäyttäytymisestä on määritelty seuraus, se seuraus pitää tulla joka kerran samanlaisena. Ja seurauksen pitää olla johdonmukainen myös muun käyttäytymisen suhteen: jos lapsi ei saa heittää tavaroita, ei aikuinenkaan saa. Jos lapsi ei saa tukistaa pienempiään, ei aikuinenkaan saa. Jos teot ja puheet ovat ristiriidassa, lapset oppivat teoista.

Alla useita erilaisia keinoja saada lapsi käyttäytymään toivotulla tavalla. Mukana on eri ikätasoille sopivia asioita.

Käytä positiivista palautetta. Positiivisesta palautteesta oppii paremmin kuin rankaisemisesta. Positiivinen palaute voi olla sana, kosketus, tai jotain konkreettista. Ole täsmällinen myös positiivisessa palautteessa: kerro täsmällisesti, mistä lapsen teoista pidit. Tee tätä aina, kun lapsi tekee toivotun asian.

Huomaa myös pienet parannukset. Anna palautetta, jos lapsen käytös paranee, vaikkei se olisikaan vielä täydellistä.

Aseta ikätason mukaiset vaatimukset. Esikouluiässä lapsi kykene eri asioihin kuin taaperona.

Kerro etukäteen, miten lapsen pitää toimia.

Jos lapsi tekee väärin, selitä hänelle, miksi teko on väärin. Ellei lapsi ymmärrä, et selittänyt oikein.

Anna lapselle syy käyttäytyä paremmin. Selitä, miksi jokin käyttäytyminen on toivottua. Ellet osaa selittää, miksi kieltämäsi asia edes on kiellettyä?

Ole täsmällinen. Älä sano "huoneesi on sotkuinen", vaan kerro tarkemmin - mikä huoneessa on sotkuisesti. Jotta voi käyttäytyä toivotulla tavalla, pitää tietää, mitä se on.

Anna vaihtoehtoja. "Haluatko laittaa lelut pois, vai leikkiä niillä kiltisti?" Älä naamioi rangaistusta vaihtoehdoksi "Haluatko piiskaa vai käyttäytyä kunnolla?"

Varmista ymmärtäminen. Kun olet sanonut, kuinka lapsen odotetaan käyttäytyvän, pyydä häntä kertomaan se sinulle uudestaan. Ja se, miksi näin on pitää käyttäytyä. Syyksi ei kelpaa, että rikkomisesta seuraa rangaistus.

Valitse sanaton signaali huonosta käyttäytymisestä. Tämä mahdollistaa nopeamman palautteen huonosta käyttäytymisestä.

Oma käytöksesi on esimerkkinä lapselle. Jos sinulla on tapana huutaa tai heitellä tavaroita, tavat siirtyvät lapseenkin, tehokkaammin kuin sanat.

Anna lapsen valita, milloin hän tekee vaaditun asian. Tämä ei toki aina ole mahdollista, mutta kasvattaa lapsen vastuuntuntoa, jos tekemisen alkusysäys tulee häneltä itseltään.

Huomioi lapset sääntöjä laadittaessa. Ota huomioon, mitä he sanovat. Näin lapset saavat hallinnan tunteen ja sitoutuvat sääntöihin paremmin. Pelkkä ylhäältä tullut käsky ei motivoi ketään.

Älä anna vain määräyksiä vaan kysy lapselta, kuinka hän voisi itse ratkaista asian. Esimerkiksi "Minä haluan, että laitat puhtaan paidan, mutta sinä haluat laittaa aina tämän saman. Kuinka tämän ongelman voi ratkaista niin, että me molemmat olemme tyytyväisiä?"

Älä laadi sääntöjä, joita ei voi valvoa.

Laadi säännöt paperille, jos lapset osaavat lukea. Ne voivat olla hyvin yksinkertaisia "itsestäänselvyyksiä".Yksi paperi riittää helposti. Esimerkiksi "Ei lyömistä, ei huutamista, ei ovien paiskomista, ei tavaroiden heittämistä" jne.

Ole johdonmukainen. Jos teko on kiellettyä, siitä tulee seuraus. Joka kerta.

Anna palaute nopeasti. Mitä nopeammin, sen parempi.

Kuuntele, mitä lapsesi sanoo. Yritä nähdä asia hänen näkökulmastaan. Tämä voi avata uusia näkökulmia sille, miksi lapsi teki mitä teki, ja toisaalta antaa mahdollisuuden löytää toimiva ratkaisu. Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä.

Älä anna fyysisiä rangaistuksia. Selitä, miksi jokin on kiellettyä, tarjoa vaihtoehtoista toimintaa, kerro, miten pitäisi tehdä, vie lapsi jäähylle ja viimeisenä keinona aresti tai etuisuuksien menettäminen.

Vaadi vahingonteosta korvaus. Jos lapsi rikkoo jotain tahallaan, hänen pitää hyvittää tekonsa. Esimerkiksi viikkorahoista tai tekemällä tehtäviä. Tämä kasvattaa toisen omaisuuden kunnioitusta.

Vie lapsi rauhoittumaan määrättyyn paikkaan, vaikka toiseen huoneeseen tai portaille. Minuutti jäähyaikaa per lapsen ikävuosi. Muista johdonmukaisuus.

Aseta aikarajat etukäteen. Jos lapsi tietää ennalta, kuinka kauan jokin hauska kestää, hänelle on helpompaa lopettaa se.

Käännä asiat positiivisiksi. Näin lapselle syntyy jotain, jota tavoitella, ei jotain, mitä välttää. Ei "Et saa ruokaa ennenkuin huoneesi on siisti", vaan "Siivoa huoneesi ja teen meille illallista."

Opeta lapsesi ilmaisemaan tunteitaan sanallisesti. "Vaikutat ärsyyntyneeltä. Ärysttääkö sinua jokin?" Tämä voi estää häirikkökäyttäytymistä.

Älä aina ratkaise lasten välisiä ongelmia. Anna heidän ratkaista se keskenään. "Te molemmat haluatte siis pelata pleikkarilla. Kuinka tämä voidaan ratkaista niin, että molemmat ovat tyytyväisiä?". Näin lasten neuvottelutaidot kehittyvät.

Selitä rajoituksille looginen sisältö. "Haluaisin ottaa sinut mukaan kauppaan, mutta viimeksi vain juoksit ja huusit siellä. Siksi en ota sinua nyt mukaan. Ensi kerralla saat uuden yrityksen."

Älä suutu vaan näe tilanne mahdollisuudeksi opettaa lastasi.

Älä huuda lapselle. Se vain pelottaa, eikä saa lasta kuuntelemaan paremmin. Ole jämäkkä ja ystävällinen.

Pidä itsekin tauko jos olet vihainen. Aivan kuin jäähy lapselle.

Jos olet liian vihainen, ota joku muu ratkaisemaan tilanne. Älä anna rangaistuksia vihaisena.

Tunnista oma stressisi. Stressaantuneena tulkitset lapsen teot kielteisemmin ja reagoit niihen vähemmän rakentavasti.

Varaa aikaa lapsellesi. Jos lapsilla ei ole tekemistä, he turhautuvat ja alkavat nahistelemaan.

Ole joustava. Jos ratkaisusi ei toimi, kokeile toista. Tämä on useimmille ihmisille hyvin vaikeaa, ja tyypillisesti ihmiset keksivät vain syitä jatkaa vanhaa menetelmää.

Jos lapselle annetaan rangaistus, muista, että rangaistuksen tulee olla

Johdonmukainen. Jos jokin on kiellettyä, siitä seuraa huomautus tai rangaistus joka kerta. Kielletyt asiat pitää täsmentää etukäteen.

Reilu. Rangaistuksen tulee olla suhteessa tekoon. Pelkkä jäähyrangaistus voi olla riittävä, kunhan se annetaan johdonmukaisesti.

Ystävällinen. Lapsesi ymmärtää parhaiten ystävällistä mutta jämäkkää puhetta. Pyri saamaan lapset muistamaan toivottu käytös eikä välttämään rangaistuksia. Anna usein positiivista palautetta hyvästä käytöksestä.

Lapsen kasvatus ei ole helppoa, eikä siihen ole helppoja ja vaivattomia ratkaisuja. Muista myös:

Ruumiillista kuritusta käyttävien lasten vanhemmat käyttäytyvät huonommin kuin muiden.

Mitä enemmän ruumiillista kuritusta lapsi saa, sitä todennäköisemmin hän käyttäytyy väkivaltaisesti.

Ruumiillista kuritusta saaneet lapset saavat koulussa huonompia arvosanoja kuin muut.