Yhteiskunta

Aina vaan nuoremmat dokaa!  5

Olisi herkullista tsuumata tarkemmin nuorten alkoholin käyttöä käsittelevää lehtikirjoittelua viimeisen 40 vuoden ajalta. Haluaisin erityisesti katsoa kuinka monta juttua kertoo alkoholin käytön aloitusiän laskusta. Arvioin kirjoittelua aktiivisesti seuraavana, että lehtikirjoituksissa aloitusikä laskee 10–100 kertaa vuodessa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että 1970-luvulta nykypäivään on laskua tapahtunut 400–4000 kertaa.

Jutuissa aloitusiän laskua todentamaan on yleensä haastateltu 15–16-vuotiaita nuoria ja toden totta, ihmeiden ihmettä: he ovat jo 40 vuoden ajan kertoneet joidenkin ikätoveriensa juovan keppanaa! Ihan uskomatonta, että juuri siinä iässä kun alkoholikokeilut tehdään, nuoret itsekin huomaavat sen. Tätä metodia käyttävät toimittajat saisivat hävetä. Jos on itse niin hölmö että uskoo subjektiiviseen kokemuspohjaiseen tietoon ja vielä yleistää sen, niin ei nuoria tarvitse nolata.

Palataanpa siihen aloitusikään. Alkoholin käyttö yleistyi nuorten keskuudessa 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. 18 vuotta täyttäneet pojat ja tytöt käyttivät tuolloin viikoittain useammin alkoholia kuin sen koommin. Sama koski 16-vuotiaden ikäryhmää. Varmasti jotkut saivat ensikosketuksen jo 12- 13-, 14- tai 15-vuotiaina. Ensikokeilujen keski-ikä oli kuitenkin 15–16 ikävuoden hujakoilla.

Tästä sitten laskemaan. Otetaan aloitusiän laskua käsittelevien erillisten lehtijuttujen vuosimääräksi vaikkapa alakanttiin 30. Heitetään yhtä juttua kohti vaikkapa kuukauden verran aloitusiän laskua ja lasketaan. 40X30=1200, eli 1200 kuukautta. Lehtien sivuilta olemme siis saaneet tietää, että alkoholin käytön aloitusikä on laskenut viimeisen 40 vuoden aikana sadalla vuodella. Voidaan siis olettaa nykynuorten isovanhempien tai heidän vanhempiensa aloittaneen juomisen heti synnyttyään. Sitä on sitten jatkunut yhtämittaisesti sukupolvelta toiselle vuodesta 1910 saakka.

Joskus kannattaa vaihtaa levyä!


Lopetetaan ylioppilaskirjoitukset!  4

Pääsykokeita on noussut puolustamaan puoli Suomea, sellaisiakin tahoja, jotka tavallisesti eivät koulutuspolitiikasta piittaa.

Alan slangilla ”Hallinto-kopon” eli koulutuspolitiikan kuivimpien osa-alueiden hämmästyttävä suosio on johtanut siihen, että toisen asteen ja korkea-asteen koulutusten nivelvaiheeseen on mahdollista kehittää aidosti innovatiivisia ratkaisuja.

Lakkautetaan siis ylioppilaskirjoitukset!

Jos niitä ei saa käyttää korkeakoulutuksen valinnoissa, niin mitä niillä enää tehdään? Turhaa aikaa, vaivaa, hikeä ja kyyneleitä. Eiväthän ne edes ole kaikille samat, kun eri vuosina on eri kokeet ja sensoritkin ovat ihmisiä – täysin eri asia kuin yliopistojen pääsykokeissa, eikö niin?

Valintakokeiden räjähdysmäinen lisääntyminen avaisi hanat myös valmennuskurssien puolella, mutta ei se mitään, innovatiivinen ratkaisu on jo keksitty: Valmennuskurssit siirrettäisiin opetusministeriön alaisuuteen ja niistä tehtäisiin osa julkista koulutusjärjestelmää. Turha dynaamisuus ja kysyntälähtöisyys pois, valmennuskurssit joka alalle!

Eikä siinä vielä kaikki! Kehityksen kärjessä tai jopa sen edellä kulkee SDP, joka on fuusioinut mannereurooppalaista ”Kaikki pääsevät sisään mutta sitten karsitaan” -systeemiä peruskoulun nollaluokkaan ja ammattikoulun ammattistarttiin:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Urpilainen+antaisi+nuorten+testata+yliopisto-opintoja/1135256001157

Tästä aukeaa aivan uusia uria. Pyydänkin nyt apua teiltä, hyvät lukijat: visioikaa maailma ilman ylioppilaskirjoituksia - antaa mennä!


Show me your matriculation examination certificate  2

Lääkärikaverini tunnusti, että hän on vieraantunut amiksista.

Istuimme viinilasien ääressä iltaa omistusrivarissa vauraalla pientaloalueella. Juttelimme ensin pitkään kaukomatkailusta, vuorikiipeilystä, taidemusiikista ja muista kepeän elitistisistä aiheista. Vuorikiipeily näyttää muuten olevan uusi musta, ainakin lääkäripiireissä.

Kun puhe kääntyi jalkapalloon, meidät valtasi yhtäkkiä raskas luokkatietoisuus. Uudessa joukkueessa oli ollut puhetta ammateista, ja korkeakoulutetun oli ollut vaikea kakistaa tittelinsä ulos joukossa, jossa (tulevat) maisterinpaperit eivät olleetkaan itsestäänselvyys.

Tämä kaikki oli arkea vielä yläasteella (nyk. yläkoulu), mutta jo armeijassa se tuntui vähän oudolta. Ilmieläviä amiksia tuvan täydeltä. Ei tehnyt mieli paljon metelöidä omasta koulutuksesta, vaikka ylioppilaslakilla ei nykypäivänä voikaan leimautua akatemiaprofessoriksi tai muuksi epäilyttäväksi (?) kirjaviisaaksi.

Kun nuorisotyöttömyys huitelee pilvissä ja samaan aikaan Suomen lääkärikunta matkustaa extremeurheilemassa ympäri maailmaa, kuilu ei ole sukupolvien välillä vaan sisällä. Vaikka vietin vuoden seminaareissa ja cocktailkutsuilla edustamassa Suomen opiskelijanuorisoa ja luin enemmän nuorisotutkimuksia kuin ylipäätään mitään tutkimuksia koko opiskeluaikana sitä ennen, en voi väittää ymmärtäväni useimpien ikätoverieni sielunelämästä paljon paskaakaan.

Onko tämän julkaisun lukijoilla mitään muuta yhteistä kuin SpyHard? Yöelämässä baarinvalinnan rintamalinjat kulkevat ehkä enemmän maaseudun ja kaupungin välillä, kun taas valomerkin jälkeen tehtävä valinta ”tietysti taksi” – ”ehkä nyt tämän kerran taksi” – ”yöbussi” – ”rahat loppu, täytyy kävellä” lyö kiilaa eri tuloluokkien väliin.

Keskiarvoilla pelaavassa arvotutkimuksessa (http://www.city.fi/news/296/) ei näy ns. polarisaatio eli vastaajajoukon sisäinen eriytyminen, jos vastauksia ei eritellä vaikkapa koulutustason mukaan.

En ole (vielä) alkanut kysellä vastaantulijoilta koulutustasoa, mutta uskallan arvella, ettei Etelä-Helsingin, saati sitten Etelä-Espoon, kaduilla kulje yhtä monta siivojaa tai autonasentajaa kuin liikejuristia tai sijoituspäällikköä. Puhumattakaan niistä, jotka peruskoulun jälkeen eivät saaneet raahattua itseään lähiöpubia pidemmälle.

Mutta allaolevan linkin takana olevassa jutussa väitetään, että luokka kulkee suvussa. TJEU!
http://www2.hs.fi/extrat/kuukausiliite/arkisto/2009/05_2/


Väkivalta kasvatuksessa  62

Yllättävän moni hyväksyy lasten pahoinpitelyn. Edellytyksenä hyväksymiselle on, että pahoinpitelyä kutsutaan ruumiilliseksi kurittamiseksi. Mikään muu kuin nimi ei muutu. Ruumiillisen kurituksen kutsuminen joksikin muuksi kuin väkivallaksi on yhtä rehellistä kuin raiskauksen kutsuminen rakasteluksi.

Mitä ruumiillinen kuritus opettaa lapselle? Sen, että väkivaltaa saa käyttää, jos kohde on huomattavasti tekijää pienempi? Vai että väkivaltaa saa käyttää, jos tekijä kokee teon oikeaksi? Vai että väkivaltaa saa käyttää, jos sen kohde ei hyväksy tai ymmärrä pahoinpitelijän väitteitä? Tai että väkivaltaa saa käyttää, jos väkivallan kohde ei tottele väkivallantekijää? Vai sen, väkivaltaa saa käyttää, jos sen käyttäjä on kohteen läheisin ihminen? Minkä näistä haluat opettaa lapsellesi? Sillä ei ole mitään väliä, minkä selität väkivallan syyksi. Hän oppii jonkin näistä. Ja ainakin hän oppii, että väkivalta on hyväksyttävä tapa ratkaista ongelmia.

Pahoinptelyn - anteeksi, ruumiillisen kurituksen - kannattajat sanovat, että hekin saivat piiskaa eikä se vaikuttanut heihin negatiivisesti. Onneksi siitä ei seurannut mitään vakavaa. Paitsi se, että he pahoinpitelevät omia lapsiaan. Väkivalta periytyy.

Väkivallankäyttäjät väittävät, että "vapaan kasvatuksen tulokset" kaupungilla riehuvat ja sotkevat paikkoja. Väitteessä on kaksi älyttömyyttä. Ruumiillisesta kurituksesta pidättäytyminen ei tarkoita, ettei lapsella olisi mitään rajoja. Onko tarkoitus ihan vakavasti väittää, että lapselle voi asettaa rajoja vain väkivallan avulla? Sitä paitsi ruumiillisen kurituksen, ei vapaan kasvatuksen, on monesti todettu lisäävän lapsen aggressiivisuutta. Kuinka yllättävää, väkivallan käyttö tekee lapsesta väkivaltaisemman. Kuinka ihmeessä kukaan voi kuvitella lapsen pidättäytyvän väkivallan käytöstä opittuaan omilta vanhemmiltaan, että väkivaltaa saa käyttää omien vaatimustensa toteuttamiseksi?

"Ennen vanhaan lapsia kuritettiin ja he kunnioittivat vanhempiaan." Ennen vanhaan lapsia tosiaankin kuritettiin enemmän fyysisesti, mutta silloin väkivaltaakin oli huomattavasti nykyistä enemmän.

Yleinen selitys väkivallan käytölle on "mikään muu ei tehonnut". Silloin ei oikeasti ole yritetty vielä yhtään mitään. Itse en ole koskaan yhdenkään lapsen kanssa tarvinnut väkivaltaa. Se on surkea epäonnistuminen vanhemmalta ja erittäin haitallista lapselle. Se ei millään tavoin lisää lapsen ymmärrystä siitä, miksi jokin asia on kiellettyä ja se melko varmasti lisää halua tehdä sitä kiellettyä asiaa kun vanhempi ei näe. Paras mahdollinen ruumiillisen kurituksen tulos on siis vanhemman luulo, että lapsi ymmärsi, kun todellisuudessa lapsesta tulee katkera ja kapinoiva. Ja tällaiseen kapinoivaan ja katkeraan lapseen "mikään muu ei tehoa", mikä on tietysti oikeutus käyttää lisää väkivaltaa.

Jos joku työkaveri ei "kuuntele sinua" palaverissa, annatko hänelle tukkapöllyä tai luunapin? Sehän hänet saisi kuuntelemaan, eikö vain? Vai onko noiden käyttö perusteltua vain silloin, kun kohde ei pysty puolustautumaan? Ja kun lasta kurittanut vanhempi kokee syyllisyyttä ja halaa lastaan, lapsi on arka ja pelokas. Kuinka hän voi tietää, onko vanhemmalta tulossa tukkapöllyä vai halaus? Mikään ei saa oppivaa lasta pahemmin sekaisin kuin täydellinen epäjohdonmukaisuus.

Jos haluat opettaa lapsellesi, että väkivallan käyttö on väärin, älä käytä väkivaltaa. Jos taas haluat opettaa, että väkivallan käyttö on oikein ja suotavaa, käytä toki ruumiillista kuritustakin.


Reindeerspotting: loppulause  3

Olin ajatellut että tapaus Reindeerspotting jää teksteissäni sivuun. Tämä siitä huolimatta, että tiesin erään olennaisen asian jääneen sanomatta. Eilen 17-vuotiaan frendini soitto muutti mieleni. Tapaus tarvitsee loppulauseen.

KHO päätyi siis säilyttämään leffan ikärajan 18 vuodessa. Se lausuu päätöksessään seuraavaa: ”Valtion elokuvalautakunnan lausunnossa mainittujen seikkojen elokuvan sisällöstä voidaan toisaalta arvioida olevan omiaan vaikuttamaan osaan alle l8-vuotiaista nuorista haitallisesti. Kaikki eivät välttämättä koe elokuvaa yksiselitteisesti kuvatusta elämäntavasta varoittavana ja osalle lapsikatsojia elokuva voi olla ahdistava. Valtion elokuvalautakunnan päätös (…) ei ole lainvastainen.”

Nahkapäätös, jossa todetaan, että jotkut alle 18-vuotiaat voivat pitää elokuvaa ahdistavana. Koska jotkut voivat näin kokea, ei Valtion elokuvalautakunnan päätös ole laiton. KHO ei halunnut tallata toisen viranomaisen varpaille, mutta heitti pallon Valtion elokuvalautakunnalle: voitte päättää lain puitteissa näin, mutta aasinhatun saatte itsellenne.

Minua jäi kismittämään ikärajakäsittelyssä kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että Valtion elokuvalautakunnan KHO:lle lähettämä lausunto Reindeerspottingista oli täyttä jööttiä. Lausunnossa vedottiin mm. tutkimustuloksiin joita ei ole olemassa ja esitettiin väitteitä, jotka pitävät paikkaansa vain alle 12-vuotiaiden kohdalla. Miten joku viranomainen kehtaa kirjoittaa usean liuskan pelkkää puppua KHO:lle?

Toiseksi päätös johtaa siihen, että nyt alle 18-vuotiaat leffasta kiinnostuneita ovatkin! 17-vuotias frendini kyseli onko minulla DVD jota lainata, sillä netistä ”varestetussa” versiossa on huono ääni. Kaikessa viisaudessaan valvovat viranomaiset unohtivat, että juuri kielletty hedelmä ja huumeisiin liittyvät myytit houkuttelevat nuoria. Nyt skidit imevät leffan netistä ja saattavat jopa löytää siitä jotakin coolia. Se mikä olisi laillisena tehokkaasti purkanut myyttejä ja näyttäytynyt vastenmielisenä, tehtiin viranomaisten toimesta jännittäväksi ja houkuttelevaksi. Hurraa!


Onni ei ole tuurista kiinni  5

70% amerikkalaisista myönsi omistavansa vähintään yhden taikakalun. Valitettavasti taikakalut eivät paranna tuuria. Mutta ei niiden funktio olekaan tuurin lisääminen, vaan hallinnan tunteen tuottaminen.

Joitakin ihmisiä pidetään onnekkaampina kuin toisia. Näillä "Hannu Hanhilla" asiat lutviutuvat aina aika mukavasti. Havainnossa on tutkimusten mukaan perää. Ilmiö ei tosin liity mitenkään satunnaisiin tekijöihin, vaan on puhtaasti psykologiaa.

Richard Wiseman on tutkinut onnea. Tutkimustensta perusteella hän on laatinut muutaman psykologisen eron, joka erottaa Aku Ankat Hannu Hanhista.

Onnekkaat ovat hyviä luomaan ja huomaamaan onnekkaita tilaisuuksia. He kokeilevat asioita ennakkoluulottomasti. Kun kokeilee rohkeasti, tulee onnistumisiakin enemmän. Wisemanin tutkimuksessa annettiin tehtäväksi laskea kirjassa olevat kuvat. Ensimmäisillä sivuilla kerrottiin suurin kirjaimin "KIRJASSA ON 43 KUVAA", mutta Aku Ankka -tyypit eivät sitä huomanneet. "Onnekkaat" pitivät silmänsä auki erilaisille asioille ja löysivät tämän tekstin. Kirjan puolivälissä oli vielä teksti "Lopeta laskeminen, kerro kokeen johtajalle että luit tämän tekstin ja saat $250." Kukaan "onneton" ei tätä ollut huomannut.

Onnekkaat tekevät itseään toteuttavia ennusteita suhtautumalla toiveikkaasti tulevaisuuteen. Kun odottaa, että asiat menevät ihan hyvin, ihminen toimii ehkä tiedostamattaankin niin, että asiat sujuvat hyvin. Onni on itseään totetuttava ennuste.

Onnekkaat parantavat tuuriaan joustavuudella. Onnistuminen ei tarkoita vain yhtä tulosta, vaan onnistua voi monella tavalla. Useimmat onnistumimiset ovat yllätyksiä, mutta jos sulkee silmänsä niiltä, on melkein varmasti "onneton".

Wiseman kokeili opettaa näitä strategioita sekä onnekkaille että vähemmän onnekkaille ihmisille. Onnekkaat eivät yleensä olleet tietoisia strategioiden vaikutuksesta, vaikka tunnistivatkin piirteet itsessään. Tutkimuksen jälkeen 70% Aku Ankoista koki, että heidän onnensa oli parantunut selvästi. Hannu Hanhienkin onnekkuus oli parantunut, vaikka se oli ennestään korkealla tasolla.

Onni ei ole sattumaa, eikä se ole hallitsematonta. Onni, onnellisuudesta puhumattakaan, on psykologinen ilmiö.


Itsepetoksen juhla  2

“Huomenna alkaa uusi elämä.” Naapurilleni vappu ei tuonut vappuheilaa, minkä vuoksi hänen ylioppilaslakkipäinen kaverinsa valoi uskoa uuteen alkuun. Ympärillä liihottelevat kirkasotsaiset ja sinisilmäiset seurakuntanuoret (?) valkeissa vaatteissaan korostivat kontrastia ihannevapun ja naapurin laskuhumalais-krapulaisen pettymyksen välillä.

Itsekin hoksasin tänään kauppareissulla, että nyt on ensimmäinen vuosikolmannes takana, ja edessä neljä kuukautta kesää. Siitä huolimatta Helsingin keskustassa henki eilen enemmän maailmanloppu kuin uusi alku: mustanpuhuva, örveltävä ja jäätävän tihkun kiillottama vellova massa ei varsinaisesti hehkunut lämpöä ja lempeä.

Eikä se koskaan hehku. Tänä vuonna silmäni avautuivat ja ymmärsin ensi kertaa vappua boikotoivia ystäviäni. Sehän on ihan kamala juhla! Ensin mietitään kaksi viikkoa, mitä tekisi ja kenen kanssa, ja sitten sitä päätyy tihkusateessa bussipysäkille notkumaan lämmennyt skumppa korkkaamattomana repussa ja joku riidanhaluinen keski-ikäinen ördää vieressä.

Milloin sinun uusi elämäsi alkaa? Nopea gallup selvitti, että aikataulut vaihtelevat. Yhdellä kaverilla se alkaa vasta kahden viikon päästä, kun opiskelukiireet helpottavat ja pääsee keskittymään – opiskeluun. Toisella uusi aika koittaa tiistaina, kun stressaavat ja/tai vastenmieliset työt on hoidettu pois alta ja pääsee – töihin. Kolmas aloittaa uuden elämän tasan 14 tunnin kuluttua tämän kirjoittamisesta kirmatessaan pallon perässä keväisellä nurmella – ihan niin kuin viime viikonloppunakin.

“Uuden elämän” aloittaminen vähintään kolmesti vuodessa (1.1., 1.5. ja 1.9.) on ajanoloon rankkaa ja kertoo siitä, miten keskeistä roolia vappu-itsepetoksen lähisukulainen kalenteri-itsepetos näyttelee opiskelijan elämässä. Kenties viikonloputkin tuntuvat siksi niin lyhyiltä, että niille on varattu peruskalenterin taitossa vain yhden arkipäivän tila.

Jos alkuvuotesi saldo ei ole kummoinen, voit tuplata työ-, opiskelu- ja yksityiselämän tehokkuutesi syyslukukaudella. Sitä ennen on 18 viikkoa aurinkoa, grillausta, purjehduksia, saunomista, avoautoilua ja raukeaa oleilua riippumatossa. Suomen kesä, tiedättehän.


Vapun heleä nauru

Vappu on suomalaisen kulttuurin ainoa kollektiivinen karnevaali. Juhannuksena paetaan mökeille koivun tuoksuun ja joulu vietetään perheen kesken ylensyömisen merkeissä. Uuden vuoden juhlinta ei näillä leveysasteilla äidy kuin ilotulitusta katsellessa kansanjuhlaksi ja pääsiäinen on monille sisällöltään venyvä viikonloppu.

Vappu on koko kansan karnevaali, jonka suhdetta ihmisyyteen kuvaa ylivertaisesti Mihail Bahtinin klassikko ”Francois Rabelais – keskiajan ja renessanssin nauru”. Juuri Bahtin tiivistääkin karnevaalin olemuksen osuvasti: Karnevaalia ei katsella, siinä eletään ja sitä elävät kaikki, sillä se on idealtaan yleiskansallinen.

Vappu tuo Suomen kevääseen karnevaalivapauden, jonka aikana normaalit säännöt ja totutut konventiot eivät päde. Hierarkiat, etuoikeudet, normit ja kiellot kumoutuvat ja jokainen saa ilakoida tasavertaisena. Vappu on kaikkien juhla, joka vieroksuu kaikkea pysyvää ja lopullista. Vappu on vapauttavan naurun ja uudistumisen momentum.

Vapusta olisi väärin puhua pakkojuhlana, sillä sen idea on nimenomaan pakoista irtautuminen. Vappu ei sisällä ahdistavia rituaaleja perheillallisineen tai juhannuskokkoineen. Se mahdollistaa jaettuihin ja vapauttaviin rituaaleihin osallistumisen. Vapun ilakointi paljastaa koko kansan yhteisen naurun, sillä nauraja on itse osa naurua.

Helsingissä Ullanlinnanmäki on vappupäivänä karnevaalin sydän. Se on vapaa toreilla pidettävien poliittisten karnevaalien institutionaalisista säikeistä. Mutta myös toreilla ja turuilla vaikuttavat ”viralliset” rihmastot ovat vappuna hauraita. Hetken paatoksen jälkeen riuhtaisee karnevaalin voima myös vakavahenkiset lumoihinsa. Baarit täyttyvät, skumppalasit kilahtelevat ja iloinen nauru valtaa kansan mielen. Ja syytä onkin, sillä vain tänään ja huomenna ei kukaan ole kukaan ja kaikki ovat kaikki. Satoi tai paistoi, on myös meillä suomalaisilla oikeus heittäytyä hetkeksi kansanjuhlan vietäväksi.

Skumppapullot mukaan, vappunenät päähän ja serpentiiniä kaulaan. Jatketaan murjottamista vasta sunnuntaina.


Mannerheim sylissä  1

Toissa viikolla kysyttiin,
http://www.ylioppilaslehti.fi/2010/04/16/nokkapokka-onko-suomen-ylioppilaskuntien-liitto-turha/.

Tärkeä kyseenalaistus! Palataan siihen vielä. Mutta sitä ennen: heräsikö mielessäsi kysymys, miten Mannerheim ja SYL liittyvät toisiinsa? Olet väärässä. Oikea kysymys on, miten ne muka eivät liity toisiinsa.

SYL:n puheenjohtajan toimiston seinällä on kuva Marskista karttojen ääressä. Taulua ei sovi ottaa seinältä pois, se on siellä lahjoittajansa nimenomaisesta määräyksestä. Puheenjohtajaperehdytyksen tärkein osa on Marskin ryyppy. Mannerheim on nimittäin kaikkien suurten (opiskelija)johtajien suuri esikuva, ja sellaisena loukkaamaton. SYL ja Mannerheim ovat kohtalonyhteydessä.

Tämän ymmärtäminen on tarpeen kaikille, jotka haluavat ymmärtää SYL:iä. Yhtä tärkeää on ymmärtää, että iso osa liiton sisäisestä kalabaliikista on saanut alkunsa marsalkan vastaisesta provokaatiosta. Sen innoittamina rastatukkaiset hipit ja salskeat reservinupseerikoulun kasvattamat tulevat toimitusjohtajat kävivät kissatappeluun, jonka luulin jo loppuneen.

Sitten takaisin kyseenalaistuksiin.

Kuulin viime syksynä huhua (varma lähde), että eräs aivan äskettäin Ylioppilaslehdessä esiintynyt teekkari olisi tuolloin menettänyt yöunensa SYL:n linjapaperiluonnoksen sisällön vuoksi. Yleensä pidän kriittisistä kysymyksistä, mutta tuota viime Ylioppilaslehteä lukiessani jouduin kyynisyyden valtaan: miksi kukaan pitäisi turhana tukkona instituutiota, jonka politiikkaluonnokset ovat juuri saaneet hänet kihisemään niin, ettei uni tule silmään?

Ettei vain olisi kyse torjuntareaktiosta: ’kun noi on tommosii, ni ei me sit leikitä niitten kaa’.

Tällä en nyt viittaa mihinkään ajankohtaiseen debattiin, sillä tosiasiassa koko soppa jäi viime vuosikymmenelle. Mutta ihmettelin silloin ja ihmettelen vieläkin: Miksi älykkäät, taitavat ja sujuvasanaiset nuoret ylioppilaat käpertyivät nurkkaan mököttämään – sen sijaan, että perustelisivat näkemyksensä ja voittaisivat väittelyn asia-argumenteilla, asianmukaisella foorumilla?

Jotenkin ymmärrän vielä senkin, että joku teekkari saa politiikasta allergisen reaktion. Mutta miten kivikovaksi keitetyt puoluepoliitikot voivat kategorisesti kieltäytyä käymästä poliittista keskustelua ja samalla vielä keikuttaa venettä opiskelijahyvinvoinnin puolustamisen, opintotuen, maksuttoman koulutuksen, maan ainoan toimivan terveydenhoitojärjestelmän sekä kattavien opiskelija-alennusten kustannuksella?

Koska olet lukenut tänne asti, et todennäköisesti ollut seuraamassa tuolloisia keskusteluja. Samaa tunnelmaa voit käydä aistimassa mm. kollegan parin viikon takaisen blogin kommenttiraidalla: http://www.city.fi/yhteisot/blogit/tarkastaja/110372/

Kohtalonyhteydestä Mannerheimiin tässä olikin jo puhetta, ja kuinka ollakaan, blogisti Pettersson on Ylioppilaslehden uusi päätoimittaja. Onnea vaan matkaan.


Geenejä ja veriä.

Kaikista ennakko-odotuksista huolimatta (?) Hankenin rahankeräys näyttää sujuvan hyvin: http://www.hanken.fi/public/aktuellt

Jossain vaiheessa kerrottiin jo huhua, että joku anonyymi Hankeit-lahjoittaja kuusinkertaistaisi jonkun toisen kertaalleen kaksinkertaistaman keräyssumman ennen kuin valtio sitten vielä 3,5-kertaistaa koko potin.

Nopeasti laskien siinä olisi jo päädytty Aalto-yliopiston keräyksen lukuihin, vaikka siinä sentään on mukana koko Suomen suomenkielinen elinkeinoelämä (?). Vaikka huhu ei olisi totta, on kuitenkin hykerryttävää, että se voisi olla totta…

Yliopistojen varainkeruukampanjoiden lahjoitussummat jäävät tyypillisesti alle 250 000 euron, sillä vain sen verran valtio on valmis siirtämään (kassaansa matkalla olleita) verorahoja yliopistojen taseisiin – per lahjoittaja. Kas näin se toimii: http://varainhankinta.aalto.fi/fi/verovahennyslaskuri/

Mutta oletteko nähneet Helsingin yliopiston kampanjamainoksia? Ne ovat upeita. Jos joku HY:llä alkaa painaa varainkeruu-t-paitoja, niin saatan jopa minäkin köyhä opiskelija kantaa korteni kekoon.

Köyhyydestä puheen ollen, Sibelius-Akatemia sai vastikään tujakan testamenttilahjoituksen musiikinharrastaja-apteekkarilta: http://www.siba.fi/fi/ajankohtaista/uutisia/?id=35284
Nyt sitten jännityksellä odotamme, ehtivätkö pienimmät pungertaa yli miljoonan euron vähimmäisrajan, ja mitä tapahtuu, jos eivät.

Luulenpa silti, että kaikkein suurimmalla jännityksellä odotetaan lahjoittajien tulevia edesottamuksia.

Siinä missä heille on Helsingissä näköalapaikkana Kirahviklubi,

TJEU:

http://www.helsinki.fi/insight/edut/kirahviklubi.html

niin Itä-Suomen lahjoittaja Laakkonen tiesi jo kertoa, ettei rahaa liikene ties mihin turhuuksiin!
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/enemmist%C3%B6-pit%C3%A4isi-kouluttaa-oikeisiin-ammatteihin/512178