Yhteiskunta

Mikä parantaa oloa ja pitää mielen virkeänä?

CityCooper? Kyllä, ainakin vähän ajan kuluttua suorituksesta.
Mikä muu? Ok, sitä käsitellään tuolla naapurissa: http://www.city.fi/yhteisot/blogit/mirjawuokko
Mikä vielä? No tietenkin Yliopistoliikunta.

Käytössä on useita eri kuntosaleja ja valtava valikoima ohjattua ryhmäliikuntaa eri puolilla kaupunkia, lähes loppumaton lajivalikoima, hierojia ja jopa personal trainer! Kyllä kannattaa olla yliopistolla.

Olen opiskeluaikana aloittanut useita uusia harrastuksia, joista yhtenä kuntoliikunta. Suosittelen sitä lämpimästi samoin kuin minkä tahansa uuden harrastuksen aloittamista. Pieni viikoittainen kyvyttömyyden ja tyhmyyden tunne tuo vaihtelua opiskelijan helppoon ja kaikkivoipaisuusmielikuvia ruokkivaan arkeen.

Koska kaikelle on Suomessa oma järjestö, opiskelijaliikunallekin on. Sen nimi on Opiskelijoiden liikuntaliitto (OLL), ja se mm. järjestää opiskelijahuippu-urheilun suomalaisedustajat alan arvokisoihin. Lisäksi palettiin kuuluu perinteikäs Akateeminen Wartti ja Poltetta Puntissa (!) -liikuntapäivä. TJEU: http://www.oll.fi/tapahtumakonseptit

Viimeisin villitys liikunnan alalla on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistyössä suunnittelema, entistä ehompi yliopistoliikunta. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen mukaan saadaan pienetkin yliopistot, ja sitten riemulla ei ole rajaa.

Ateismi tarkoittaa jumaluskon puutetta tai tiukemman määritelmän mukaan suoranaista jumalan/jumalien kieltämistä. Useimmiten ateistiksi mielletään ihminen tai joukko ihmisiä, mutta mikä tahansa olento, jolla on tietoisuus, voi olla ateisti - tai teisti.

Ihmisten ohella tunnetuin tiedostava olento on Jumala, ainakin teistien mielestä. Jumala tarkoittaa yksilön yläpuolella olevaa yliluonnollista voimaa, joka on yksilön käsityskyvyn ulottumattomissa. Ihmisen käsityskyky on rajallinen mutta Jumalan ei, niinpä Jumalan motiivit ja logiikka jäävät ihmiseltä hämärän peittoon. Jumalalle tyypillisimpiä ominaisuuksia ovat hänen yliluonnolliset voimansa sekä hänen toimintaansa liittyvä epävarmuuden verho.

Kristinuskon Jahve on sekä kaikkitietävä että kaikkivoipa. Hänellä ei voi olla mitään epäselvyyttä minkään toisen voiman toimintatavasta, sillä muuten hän ei olisi kaikkitietävä. Mikään voima ei voi olla Jahven yläpuolella, sillä muuten hän ei olisi kaikkivoipa. Jahvella ei siis voi olla jumalaa. Jahve itse ei voi olla itsensä jumala, sillä itselleen hän ei ole yliluonnollinen tai selittämätön. Jahvella ei voi olla jumalaa eikä hän voi sellaiseen myöskään uskoa. Jahven on siis oltava ateisti. Jos hän ei ole ateisti, kuka on hänen jumalansa?

Jahve kieltää suoraan muiden jumalien olemassaolon ja niiden palvomisen. Hän ei vain käyttäydy tiukan linjan jumalankieltäjien mukaan, vaan vaatii muitakin tekemään saman. Hän on siis ateismissaan tiukempi kuin tiukinkaan ihmisateisti.

Jahven ateismiin sopii hyvin teistien väite siitä, että ateisti pyrkii asettamaan itsensä Jumalan tilalle. Sehän ateistia ja Jahvea yhdistää - jumaluskon puute. Jahvella on enemmän yhteistä ateistien kuin teistien kanssa.

Suomessa on kova into kieltää asioita. Tupakka on viime vuosina ollut erityisen kieltämisinnon kohteena.

Heti aluksi kerron, että en tupakoi enkä ole koskaan tupakoinut. Pidän sitä typeränä tapana ja pirun pahanhajuisena.

Asioiden kieltäminen on yksisilmäistä ja kapeakatseista, eikä johda toivottuihin tuloksiin. Onko huumeiden käyttö lakannut tai edes vähentynyt niiden kieltämisen myötä? Käyttääkö kukaan alle 18-vuotias alkoholia, vaikka se on heiltä kielletty?

Kielto ei poista tarvetta. Kiellon seurauksena aineen toimittamisen voitot menevät salakuljettajille, ja veronmaksajille jäävät valtavat kustannuksen valvonnasta. Yhdysvaltain "huumeiden vastainen sota" on tästä surullinen esimerkki.

Suomessa tupakkavero on tällä hetkellä vähintään 59% vähittäismyyntihinnasta. Päälle tulee arvonlisävero. Kokonaisuutena tupakan hinnasta on veroa noin 77%. Tupakka-aski maksaa n. 5 euroa, josta veroa on 3,85 euroa.

Venäjältä saa kartongin tupakkaa 5 eurolla ja sen saa Suomessa myytyä 30-40 eurolla. Jos tupakka kielletään, myyntihinta vähintäänkin tuplaantuu. Näin 5 euron sijoituksella voi saada vähintään 50 euron voiton. Vain kieltämällä aine voidaan luoda näin houkuttelevat salakuljetusmarkkinat.

Suomessa noin miljoona ihmistä tupakoi. Tupakka on yksi vahvimpia riippuvuuden aiheuttajia, samassa luokassa heroiinin kanssa. Ne, jotka ovat halunneet lopettaa, ovat varmaankin jo sitä vähintään suunnitelleet tai yrittäneet. Heitän hattuvakiona, että vaikka tupakka kiellettäisiin, maahan jäisi vielä vähintään 300 000 tupakoitsijaa. Arvioin varovaisesti, että kiellon jälkeenkin nämä ihmiset polttavat ainakin askin viikossa.

Jos kiellon seurauksena tupakan hinta tuplaantuu, näiden 300 000 ihmisen vuoden tupakoinnin yhteishinta on 156 miljoonaa euroa. Luomme yhdessä yössä vähintään 150 miljoonan euron laittomat markkinat.

Ajattele jotakin merkittävää henkilökohtaista tavoitettasi. Olkoon se vaikka tutkinnon saaminen, painon pudottaminen tai vuorelle kiipeäminen. Kerrotko tavoitteestasi tutuillesi?

Jos haluat maksimoida todennäköisyytesi saavuttaa tämä tavoite, sinun ei kannata kertoa tavoitteestasi muille. Ongelma ei ole se, kuinka muut suhtautuvat tavoitteeseesi, vaan se, kuinka oma suhtautumisesi muuttuu.

Eräässä tutkimuksessa osa ihmisistä kertoi heille annetun tavoitteen muille, osa ei. Ne, jotka eivät kertoneet, jatkoivat ilmoituksen jälkeen työtä tehtävänsä saavuttamiseksi pidempään kuin ne, jotka tavoitteensa kertoivat. Edelleen, kertomatta jättäneet ilmoittivat tavoitteen saavuttamisen vaativan vielä paljon työtä, kun taas tavoitteestaan kertoneet kokivat olevansa lähempänä tavoitettaan. Toisin sanoen, kertomalla tavoitteen vähentää ponnistelua tavoitetta kohti ja saat samalla käsityksen, että olet oikeasti lähempänä.

Kun saat tyytyväisyyttä tavoitteen kertomisesta, on vähemmän todennäköistä, että työskentelet tavoitteesi eteen ja että koskaan saavutat sitä. Käyttäydymme niin, että toisille kertominen olisi askel kohti tavoitteen saavuttamista.

On taas ollut masentava kaksiviikkoinen. Ei siksi, että elämä juuri nyt masentaisi tavallista enempää, mutta olen joutunut kuuntelemaan aivan kauheita argumentteja. Kaiken lisäksi asialla on ollut tahoja, joiden ainakin teoriassa olettaisi omaavan peruskoulutason ymmärryksen. Mutta ei – joudun selittämään itsestään selvyyksiä.

Esim. 1: Minä sanon tutkimuksiin pohjaten, että nykynuorten suhde sotien suureen kertomukseen on hapertumassa ja se on varusmiesten palvelusmotivaatiolle haaste (ks. http://www.kirkkojakaupunki.fi/uutiset/taakse-poistu). Saan oikein kenraalistason mieheltä kirjallisen vastauksen, että olen väärässä. Tämän ko. henkilö osoittaa todeksi kuviolla, jossa on kysytty varusmiehiltä: tuleeko palvelus säilyttää ja onko se arvo sinänsä? Nyt tämä tyhmä tutkija kysyy, mitä helvetin tekemistä tuolla kysymyksellä on nykynuorten ja sotien suuren kertomuksen välillä? Vastaan ko. henkilölle kirjeitse, että hänen argumenttinsa oli jotain tyhjän ja tyhmän välistä.

Esim 2: SPR:n kunniakkaan päihdetyön 10-vuotisseminaarissa kuulen joltakin kolmannen sektorin päihdetyön ammattilaiselta, että taiteiden yössä värikkäissä paidoissa liikkuneet nuoret ”olivat ottaneet jotain, en tiedä mitä mutta olivat kaikki ihan sekaisin”. Tällä kommentilla hän kyseenalaistaa sadat väestötason kyselyt, joiden mukaan 80 prosenttia kannabiksen kokeilijoista lopettaa muutaman kokeilukerran jälkeen. Vastaan, että jos menee selviämisasemalle, näkee varmasti vielä enemmän päihtyneitä kerralla. Mutta tiedoksi: tämän ”ammattilaisen” mukaan kaikki nuoret vetävät jotain huuuumetta. Hohoijaa!

Esim. 3: Sama seminaari ja Irti huumeista Ry:n toiminnanjohtaja kertoo heidän olevan huumeiden käytön valtimolla ja tutkijoiden sekä virkamiesten laskimolla. He siis omaavat ”todellisen tiedon”. Kyseinen järjestö painottaa työssään kovasti huumeongelmaisten omaisten auttamiseen. Voi siis olettaa, että heillä on hyvä tatsi omaisten huoliin. Sen sijaan kokeiluun, käytön yleisyyteen, ongelmattomaan käyttöön ja satoihin muihin ilmiöihin ei yhtikäs mitään (Studio Kotro http://www.youtube.com/watch?v=2FFtY4BYsuY.)

En halua mestaroida. Minusta IHRY:n ja tuon toisen päihdeargumentin esittäneen sedän tekemä duuni on todella arvokasta! Voi kuitenkin kysyä kaksi kysymystä:
1. Onko oman subjektiivisuuden ymmärtäminen todella näin vaikeaa?
2. Onko kohtuutonta olettaa tietyllä alalla toimivien ”ammattilaisten” lukevan edes omaa työtään koskevat keskeiset tutkimukset?

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että me opiskelijat haemme koko ajan?

Ensin haemme opiskelupaikkaa. Joillakin siinä saattaa mennä vuosia – ja niiden aikana tulee haettua yhtä jos toistakin.

Sitten kun opiskelupaikka on hallussa, haemme asuntoa. Siihen kuuluu paitsi asunnon etsimistä, myös aivan konkreettista hakemusten täyttämistä – yhä useammin myös vapailla markkinoilla. Jo alussa haemme myös opiskelijakorttia sekä opintotukea. Päätöksen mukana tulee muutoksenhakulomake; voi, kunpa niitä voisi lähettää minne vain.

Opintojen aikana saatamme joutua hakemaan suosituille kursseiLLE. Selvää ainakin on, että joka ikinen joka haluaa opintoihinsa vaihtelua ja oman profiilin, joutuu joskus hakemaan kursseJA. Moni hakee vaihto-opiskeluun, jotkut hakevat ulkomaille jäädäkseen.

Ennemmin tai myöhemmin edessä on työnhaku. Siitä ei nykyisillä sukupolvilla tulekaan loppua, sillä korkeakoulutettuja myöten yhtenäiset urat ja varmat, pitkäaikaiset työpaikat ovat historiaa ja eläkeikäkin karkaa elinajanodotteen tuolle puolen.

Ainakin joillakin aloilla on mahdollisuus hakea stipendejä, apurahoja tai työ-/opiskeluvälineitä. Käypä onni tai ei, ensi vuonna on uusi haku edessä. Se liittyy läheisesti toiseen, laajempaan aiheeseen: moni hakee vuodesta toiseen esimerkiksi sääliä. Bubbling under: motivaation hakeminen.

En ole pitkään aikaan tavannut ketään, joka ei silloin tällöin hakisi tarkoitusta elämälleen ja/tai opiskelulleen. Niissä riittääkin hakemista, varsinkin kun samaan aikaan haemme myös elämänkumppania, itseämme ja kaupasta olutta.

Samalla kun haemme tanssiin, voimme hakea myös ymmärrystä, iloa tai sisäistä rauhaa. Ja kliseisesti ne saattaa joskus löytää, kun lopettaa hakemisen.

Ennen oli helpompaa, kun oli hakulaite. Siinä oli tosin se erikoisuus, että siinä olit itse haun kohteena.

Yksi suomalaisten kansanhuveista on ollut seurata Matti Nykäsen liitoa kilpauran jälkeen. Iltapäivälehdet, Hymyt ja Seiskat ovat sponssanneet Masan matalalentoa, eikä vauhdista ja vaarallisista tilanteista ole ollut pulaa. Joku voi nyt sanoa, että Matti sai mitä tilasi, mutta luulen lähempänä olevan muotoilun: lehtiä lukeva kansa sai sitä, mitä se Matilta tilasi. Mäkimies lähtee toisen kerran lusimaan pidempää kakkua. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina Masan törkeästä pahoinpitelystä vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Taustalla on viina, viina ja viina.

Nykästä voidaan pitää jonkinlaisena uuden media-ajan kansannarrien pioneerina. Hän on ensimmäisiä, joille media on maksanut sekoilusta ja tauotta repinyt miehestä juttuja. Mäkimies on unohdettu jo kauan sitten. Kansakunta sai 1980-luvulla balsamia heikolle itsetunnolleen Matin mitaleista ja sitten narrista revittiin kaikki irti – ivallisesti nauraen. Nyt lehdet tsuumaavat uuteen riistaan, Johanna Tukiaisiin ja BB-julkkiksiin, ja Masa jää hetkeksi unholaan.

Nykänen symboloi sotasukupolven suomalaisen miehen tarinaa – talvi- ja jatkosodan käyneiden miesten tarinaa. Ensin tuli sankaruus ja sitten viina, kirves ja perhe. Nuoruus meni Suomen kansakunnan kunniaa puolustaessa ja taistelun tauotessa arki oli liikaa. Uskon juuri tämän tekevän Mäkimiehestä niin rakastetun ja kiinnostavan henkilön. Vaikkei iltapäivälehtiä muuten lukisikaan, niin Masasta puhuttaessa täytyy lukea viimeiset kuulumiset siitä, miten suomalaisen mieshahmon reliikki pitää kansallista stooria yllä.

Mäkimiehen lento ei kuitenkaan ole ikuista. Hänen terveytensä on jo osoittanut merkkejä viinan höyryisen elämän rasittavuudesta. Nuorena rakennettu fysiikka on kuitenkin pitänyt sankarimme ilmassa. Tarinan loppu alkaa kuitenkin siintää edessä. Vankilassa Mäkimies ei ongelmistaan pääse. Pahimmillaan päinvastoin. Kun kakku on lusittu, hyppää matti taas vauhtimäkeen, lähestyy hyppyrin nokkaa ja ponnistaa! Mäkimies nousee vielä kerran korkealle, mutta perinteisellä tyylillä voi alastulo jäädä tekemättä – viina, terveys, väkivalta, itsen nöyryytys, jopa kuolema - lopulta Matin kohtalo on se, minkä Suomen kansa, ei hän itse, tilasi.

Olipa kerran ihme: opintotuesta vastaava ministeri (tällä vaalikaudella Wallin) yritti hallituksen budjettiriihessä ihan tosissaan sitoa opintotuen indeksiin.

Indeksiin sitomista pidettiin opiskelijajärjestöissä vielä muutama vuosi sitten niin epärealistisen hyvänä kehityksenä, ettei sitä edes aktiivisesti ajettu. Sen sijaan listalla oli kasa pienempiä armopaloja.

Hiljattain opintotuen parissa työskenteli – kuinkas muuten – työryhmä, joka esitti toimenpiteitä kahteen suuntaan: tiukennuksia ehtoihin ja parannuksia itse tukeen.

Jo työryhmän työn alkuvaiheessa valtakunnalliset opiskelijajärjestöt, Kela sekä opetus- ja kulttuuriministeriö totesivat, että opintotuen rakenteessa ei ole suurta vikaa. Käytössä ei vain ole tarpeeksi rahaa, jotta malli toimisi niin hyvin kuin sen pitäisi.

Lisäksi kaikki asiantuntijat totesivat yksimielisesti, että monet aiemmin esitetyt rakenteelliset muutokset, kuten tuen painottaminen opintojen alkuvaiheeseen tai opintorahan ja asumislisän yhdistäminen, olisivat kalliita, hyödyttömiä, haitallisia tai pahimmassa tapauksessa kaikkia näitä.

Sitten tapahtui se ihme: ehdotus oli jotakuinkin järkevä ja asiasta vastaava ministeri otti ehdotuksen ajettavakseen.

Ja kaikki elivät onnellis... Mutta sitten tuli yllätyksenä ja pyytämättä vielä yksi bonusihme: yksi opiskelijajärjestö (!) totesi, että ei käy – vaikka olivat edellisenä syksynä yhdessä muiden kanssa nimenomaisesti päättäneet, että näin tehdään (mielellään vielä paremmin voimin kuin tähän asti).

TJEU: http://www.kokoomusopiskelijat.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=161&Itemid=35

Toive toteutui ja hallitus toteutti pelkät tiukennukset.

Onnea, Suomen opiskelijat!

Nuoruudessa ajattelin olevani kuolematon ja niin tekivät monet ystävänikin. Vuodet ovat kuitenkin vierineet ja päihteet ovat korjanneet satoaan. Olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että vain yksi ystävistäni on kuollut päihteisiin, tai pikemminkin päihtymyksen vuoksi. Sen sijaan isolle sivuraiteille on lähtenyt vaeltamaan usea. Moni on palannut, mutta muutama jatkaa tuskaista taivalta.

Pääosa ystävistäni, joille päihteet ovat aiheuttaneet vakavia ongelmia, ovat olleet turhan persoja kapakoille ja alkoholille. Huumeet eivät ole vieneet ketään, vaikka pitkälti iso liuta frendiäni touhusi nuoruudessaan esson, pirin ja kokkelin kanssa. Niin ja tietysti sekakäyttö, sillekin polulle on pari mennyt - lähinnä pamit ja alkoholi ovat siivittäneet heitä.

Kun katselen 38-vuotiaana ystäväpiirini päihdeongelmamaisemaa, löytyy siitä tiettyjä yhteisiä tekijöitä. Tärkein lienee kaverien apu. Sivuraiteella käyneet ja sinne jääneetkin, ovat olleet pitkää frendien tiukassa kuristuksessa. Kaveria ei tosiaan ole jätetty. Varmasti osin juuri siksi suurin osa on tehnyt vuosienkin jälkeen come backin.

Ikävä kyllä joukkoon mahtuu myös niitä, joiden auttaminen on ollut kaikille läheisille mahdotonta. Vastoin tahtoaan ei ketään voi auttaa, jos henkilöllä ei yksinkertaisesti ole mitään halua tulla autetuksi. Heistä kuulen hyvin harvoin. Yleensä kuulumiset eivät ole kovin mukavia ja liittyvät tapaturmiin, sairauksiin tai hankaluuksiin lain kanssa. Heidän miettiminen on tuskallista. Olisinko sittenkin voinut tehdä vielä jotain? Pahimmillani olen miettinyt lyöväni täysin menetetyltä tapaukset lumpiot paskaksi, jotta tämä joutuisi sairaalaan kuivumaan. Ajatus ei kuitenkaan kanna. Jos oma halu puuttuu täysin, seuraa kuivumista sama rumba ja saa vielä elinikäisen vihollisen.

Ikään kuin olisi luonnon laki, että Suomessa osa ihmisistä sortuu dokaamaan ja jää sille tielle. Yleensä se koskee iäkkäämpiä sukulaisia tai tuttavia. Nyt, kun mittarissa alkaa olla jo kilometrejä, huomaa että asia koskee omia ikätovereita. Se ajatus hämmentää ja vetää mielen matalaksi.

Nyt on useammastakin suunnasta kuulunut juttua siitä, että keskikesän ennustukseni opiskelijoiden asuntojen niukasta saatavuudesta loppukesällä ovat osuneet yllättävän hyvin kohdalleen. (Olikohan tämä itseään toteuttava ennustus, ja jos oli, kuka reagoi?)

Yliopistojen kv-koordinaattorit jättävät epätoivoisia viestejä kadunkulmiin ja tuutorit miettivät, montako vaihto-opiskelijaa vanhempien olohuoneen nurkkaan kehtaisi änkeä.

Toisaalta Helsingissä kaupungin hätämajoitus on vuosi vuodelta enemmän saatu oikeasti osaksi kaupungin ja yliopistojen toimintaa. Tänä vuonna se kattaa melkein kaikki seudun yliopisto-opiskelijat.

Sivumennen sanoen, Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston suhteet ovat ilmeisesti paremmat kuin Aallon edeltäjillä: ne ovat huomanneet sijaitsevansa tosiasiassa samassa kaupungissa ja alkaneet suunnitella yhteistyötä useammallakin alueella. Loistavaa!

Kaikesta hätämajoituksesta huolimatta syyskuun alussa kodittomia vaeltaa sukulaisten ja tuttujen nurkissa siellä täällä. Talvea kohti ongelma harvenee, ja samalla koko asia unohtuu. Ehkä siksi sama ilmiö toistuu vuodesta toiseen.

Tarkoitus oli aluksi kirjoittaa myös siitä, että keskellä elokuuta alkavat uusien opiskelijoiden johdantoperiodit ovat hankalia kuunvaihteessa alkavien vuokrasopimusten kannalta. Kunnes tajusin, että eivät ne monessa paikassa alakaan kuin vasta syyskuun alussa - paitsi… no, pienellä googlailulla ja mielikuvituksella ehkä selviää, missä alkavat.

Kesätöiden ja opiskelujen alun väliin jää joka tapauksessa muutaman viikon kolo. Onko harhailu vailla tuloja ja mahdollisesti kodittomana se opiskelijoiden kesäloma? Ei kuitenkaan hätää, onneksi on sentään ajankulua: Flow, CITYCooper ja kasa elokuvaensi-iltoja.